Alkuperäinen kirjoittaja perhoinen84:
olisko täällä ketään silkkareita omaavaa naista?
Olis kiva kuulla kokemuksia parantumisesta/toimenpiteestä.
Hinnoista,missä tehtiin,oletko ollut tyytyväinen jne...?
=)
Olen 28-vuotias, kolmen lapsen äiti. Ennen lapsia tisuni olivat kokoa b75, mukavan muotoiset, pyöreät ja täydet. Toisen lapsen imettämisen jälkeen siinä sitten jo kävi niin..Ne jäivät ylhäältä tyhjiksi, ja rupesin asiaa stressaamaan. Kolmannen imetyksen jälkeen asia vain huononi. Selällään maatessa mies käytännössä hyväili kylkiluitani, liivit päällä pukeissa illuusio rinnoista kyllä säilyi, mutta kurkkaus kauluksesta sisään paljasti asian, liivien yläosat olivat tyhjyyttä täynnä. Asia vaivasi minua todella kovin, ja asiaa yhteensä 6vuotta vatvattuani, otatin silikonit tänä keväänä.
En ajattele suurentaneeni rintojani, koen hakeneeni vanhat tissini vain takaisin. Eroa eivät ole huomanneet työtoverini, eivätkä läheisetkään ihmiset joille en asiasta ole kertonut. Ero on siinä, että nyt voin katsoa itseäni alasti peilistä, ilman itkuun purskahtamista, hirveitä huutopotkuraivareita, säälikohtausta tai masentumista. Mieheni vastusti ajatusta, hän ei olisi halunnut minun menevän leikkaukseen. Nyt hänkin on tyytyväinen. Ei siksi että rintani ovat taas pyöreät ja täydet, vaan koska nyt uskallan jälleen olla reippaasti alasti, pohtimatta siltä miten säälittävältä näytän tyhjien "tissieni" kanssa.
Olenko nyt sitten pinnallinen tai tyhmä? Tuskin yhtään sen tyhmemmäksi muutuin, jollen kyllä fiksummaksikaan. Myönnetään että minullakin tulee silikoninaisista puhuttaessa ensimmäisenä mieleen nämä Tukiais-Aitolehti-Fingerroos tyyppiset pyryharakat. Tosin luulen että nämä kyseiset daamit olivat melko palikoita jo ihan ennen silikonejaan, niiden laittaminen tuskin heitä tuollaisiksi muutti. Pinnallinen en ole ikinä ollut, enkä sitä ole yhäkään. En ryhtynyt kulkemaan karvoitukseen asti avoimissa kaula-aukoissa tms.
Ei ole tarkoitus pitää palopuhetta silikonien puolesta, haluaisin vain että te jotka tuomitsette asian heti typeränä, turhana jne, miettisitte hetken. Pienennysleikkaukset hyväksytään suoralta kädeltä. Mutta miettikääs, tuskin kukaan pienennysleikkaukseen menevistäkään lääkärille sanoo: "nyt kun siinä puuhaat, imaise samalla niistä sellaiset patalaput". Lienee heilläkin mielessä se josko niistä saisi samalla ehkä hieman pontevammat? Voin olla väärässä, korjatkaa ihmeessä jos olen.
Kukaan meistä naisista ei voi sitä kuuluisaa ensimmäistä kiveä olla heittämässä. Vai voiko kukaan teistä käsi sydämellä sanoa hyväksyvänsä itsensä totaalisesti "luonnon luomana"? Hiusten värjäys, kulmien nyppiminen, karvojen ajelu, meikkaus jne, kaikkihan on tavallaan siihen puuttumista. Tämä on toki paljon dramaattisempi asia, mutta pohjimmiltaan samasta asiasta on kyse. Ihanaa jos ihminen voi todeta "olen ihana JUURI näin, mitään en muuttaisi". Minä en pystynyt. Älkää tuomitko, annetaan kaikille mahdollisuus toimia juuri niinkuin itse parhaaksi näkee!