KM:N JÄLKEEN KUUMEILEVIEN KESÄPINO

Heippa kaikille ja onnea plussanneille :flower:

Sintusulle tulin antaman ison :hug:

Itsellä vähän sama tilanne tuli tänään todeksi. Eli meneillään pitäisi olla rv 6+3 ja hcg:n kanssa ollut häikkää. Tänään kävin naistentautienpolilla ultrassa ja todennäköisesti tuulimuna tällä kertaa. Ensi viikon perjantaina varmistus ultra, mutta eipä toivoa juuri ole. Ultrassa näkyi raskausontelo, mutta ei muuta eli viikkojen pitäisi olla ainakin viikon vähemmän jos olisi ollut vain myöhäinen ovis. R-testin tein silloin kun viikkoja oli 3+5 eli eipä tunnu todennäköiseltä, että viikkoja olisi vähemmän.

Tällä hetkellä tuntuu niin helv... pahalta ja en jaksaisi alkaa käymään tätä tuskaa taas lävitse. Vielä en jaksa edes uskoa tätä todeksi. Lääkärin kommentti oli tietysti taas kerran se, että näitä sattuu, tuo lausahdus ei muuten paljon lohduta.

Eli mun saldo tällä hetkellä taitaapi olla alkuraskauden km 02/01, keskeytynyt km 04/09, kemiallinenraskaus 06/09 ja nyt tuulimuna 08/09. Lääkäri onneksi otti sitten huoleni edes vähän todesta ja lupasi ensi perjantaina sitten käydä asiaa läpi.

 
Pinpinella Suuri hali :hug: Olet kuitenkin onnistunut raskautumaan todella nopeasti aina edellisen km:n jälkeen. Itselläni km toukokuussa ja vieläkin kärvistelen täällä sen aiheuttamissa kivuissa. Viikon kuluttua sain ajan lääkärille ja ultraan. Km:t riivaa hamaan tulevaisuuteen.

Mitä tarkoittaa kemiallinen raskaus?
 
Kiitos Ninnatar.

Kyllähän tuo hieman tietysti lohduttaa, että raskautuminen onnistuu, mutta jos ne ei loppuun asti kestä niin tulos on sama vaikkei raskautuisikaan.

Kemiallisessa raskaudessa hedelmöittynyt munasolu yrittää kinnittyä, muttei onnistu. Tästä seuraa se, että hcg lähtee nousuun mutta muuta ei sitten tapahdu. Eli mulla kävi niin, että hcg nousi sen verran että testi plussaa, mutta menkat alkoi sitten parin päivän päästä.
 
sintsu78 - olen niin pahoillani :( haleja ja voimia!!

Alisa84 - peukut pystyssä että uudet lääkkeet toimii!!

marsa - lisäsin sut takaisin listoille =)

pinpella - voi itkujen itkut! pidän sut kuitenkin vielä tuolla plussanneissa, jos se kuitenkin olisi ollut myöhäinen ovis.. :hug:

Missä vaiheessa kiertoa te olette normaalisti saaneet ovisplussan? Mulla nyt siis kp 14 menossa eikä vielä ainakaan näköpiirissä. Epäilen että kahdessa viimekierrossa ovulaatiota ei ole tapahtunut kun mitään oireita ei ole ollut.. äääähhh... vai onko se kuitenkin todennäköistä että viimekierrossa ovis olisi tullut kun kierto oli 32 pv? Eikö kierron pitkittyminen (yli 40 pv) yleensä viittaa siihen että ovulaatio jää tulematta? On tää naisen anatomia ihmeellistä...
 
21.8. PERJANTAI




HAAVEISSA ESIKOINEN



Miukkari.....................KM 02/09..........................KP 8/26 :flower:
Alisa84......................TM 05/09..........................KP 9/26-32 :flower:
Silent whisper...........KM 05/09..........................KP 15/29-32 :flower:
Ninnatar....................KM 05/09..........................KP 19/ :flower:
zanz..........................KM 07/09..........................KP 19/27-32 :flower:
Rinja..........................KM 04/09..........................KP 19/35
A-L-M.........................KM 04/09..........................KP 22/26-36 :flower:
Perhosia....................KM 01/09...........................KP 26/28
marjutti86.................KM 06/09...........................KP 35/33 :flower:
Orion.........................KM 02/09...........................KP 48/50 :flower:
mely..........................KM 12/08...........................KP 84/27-37
nanakuu....................KM 11/08
Hempukka87.............KM 12/08
MeaMimosa...............KM 04/08,06/08,08/08,TM 01/09
Alppiina.....................KM 04/09
Tash..........................KM 12/08, 05/09
mirzu.........................KM 04/09
Noella........................KM 04/09
Hupu07.....................KU 04/09, KM 07/09
Marie1981.................KM 02/09, 07/09 :flower:



HAAVEISSA TOINEN



tillukas..........................KM 05/09............................KP 2/31-35 :flower:
Nappula........................KU 10/08, KM 02/09............KP 9/ :flower:
Unnukka75...................KM 07/09.............................KP 10/29-30 :flower:
Sinimarja......................TM 02/09..............................KP 20/25-34
Elwi...............................KM 11/08.............................KP 22/17-44 :flower:
AnnaStiina82.................KM 12/08............................KP 29/30
Zalmiakki.......................KM 03/09............................KP 32/32 :flower:
nöttiäinen.....................RK 10/08, KM 05/09............KP 43/31
pyrola...........................KU 03/09
mama-L........................KM 04/09
jasimi............................KM 01/09, 05/09
Minky............................KM 09/06, 10/08, TM 03/09, KM 08/09 :flower:
marsa22.......................KM 06/09 :flower:



HAAVEISSA KOLMAS



Piijuska-78...................KM 05/09...........................KP 18/29 :flower:
Adelade.......................TM 6/09..............................KP 23/26-30 :flower:
Varanikki......................KM 04/09...........................KP 28/26-28 :flower:
tikruliini........................KM, TM...............................KP 29/30-31
senni11........................KM 06/09...........................KP 30/30
hämy10........................KM 07/06, 01/09................KP 98/28-30
Neiti-81........................KM 06/09
Mymmyryy....................KM 12/07, 04/08, 07/08, 01/09



HAAVEISSA NELJÄS



Valkovuokko-72............KM 05/09...........................KP 18/26-32 :flower:
Sintsu78.......................KM 01/09, 08/09 :flower:



HAAVEISSA VIIDES









TAUSTALLA:

Filuuri, Unicco :flower:, meriaani, Eppuliini, P-E,
Eelis, zamoon, Spark, MyAngelsMyHope, Murmelin :flower:, Annemaarit :flower:, omenaruusu :flower:, Liilia :flower:



PLUSSANNEET: :heart: :heart: :heart:




2008

Marraskuu: linneaborealis-TYTTÖ,
Aava, SusSoo, heitu

Joulukuu: sini74, Nanniina, Maaria -76, Lymypiilo, Lehmis, miigu 123


2009

Tammikuu: Millukka, woodoo, Jellona84, Dada

Helmikuu: Yeb, rouva-77, Piki80, pinkkimieli, Barbapörrö,
annuli-nannuli, Amira

Maaliskuu: rituri, Jennyli, Olivia83,
Harhaanjohtaja (=Heinämassu82), Snow Leopard, Chira

Huhtikuu: Vatukka, Meritähti, sukkapari, Vernalis (=Leinikki),
tyttö onnellinen, sohvi77, awek123, kuumetta, Julietta, Heidi1985

Toukokuu: Pinguli, vauva-10, Ristiinkulkija

Kesäkuu: piipiäinen (=coitus interruptus), nimbe, Nemu, maaliskuu, kanella

Heinäkuu: MannaHari, BabyHope, harakanhattu,
MLL (=aMansikka), tinttamaaria, Sapfo, tiitu87, Tupu76, happihyppy, papana77, Eelis, mother4, kellopeliappelsiini, JääKyynel

Elokuu: Pinpella, Elviira-76, Sun Rise, Empuuu




 
Silent Whisper mä testailin ovista kahdessa vikassa kierrossa ennen kuin tulin raskaaksi ja sain plussat vasta kp 20 ja kp 19. Tuosta kp 19 kierrosta siis raskauduin ja nyt menossa rv 8+6. Mustakin tuntui aluksi ettei ovista tule ollenkaan, kun aloitin testaamisen jostain kp 14 tienoilla, mutta mulla se vaan tapahtui vasta niin myöhään. Mulla 2 peräkkäistä keskenmenoa aiheutti sen että kierrot olivat aika sekaisin ja eri pituisia, niin siksi aloitinkin testaamaan myös ovista
 
Pinpella Eikä! :'( :hug: Olen pahoillani, miten tämä voi olla mahdollista :( Harmittaa niin puolestasi :hug:

Silent Mulla on tasan yks ovis saatu aikaiseksi ja se tapahtui kp 18 eli kannattaa olla kärsivällinen :D

On: Ultrassa käyty ja kuten arvata saattaa mitään ei ollut tapahtunut. Nyt annostusta nostettiin puolella ja maanantaina uusi ultra. En jaksa enää uskoa ihmeisiin, joten tuskin sitä ovista näilläkään lääkkeillä tulee :'( :headwall: Gyne oli kyllä ihan varma, että ovis saadaan aikaiseksi ja raskaus alkaamaan, olenhan jo kerran raskautunut, mutta itse en jaksa enää tuohon uskoa... :ashamed:
Kyllä voi olla hankalaa yhden oviksen aikaansaaminen :headwall: :kieh:
 
Pinpella Olen pahoillani :'( Voimia! :hug:
Silent Whisper Kiitos kun lisäsit listoille. Pakko ajatella että tämä aika uuteen ultraan kuluu nopeaa. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa! =)
Alisa84 Uskon että olet turhautunut, mutta jaksa uskoa siihen että ovis saadaan aikaan ja raskaudut vielä. Jaksamista! :hug:

Tänne ei kovinkaan uutta, tänään kp 4

Hyvää vkonloppua teille kaikille! ++ :whistle:
 
Ninnatar mä olen käyny terveyskeskuksessa, ja esim. nyt kun tarvin sen ultran niin sanoivat tk:ssa ettei heillä ole laitteita eikä ammattitaitoa katsoa kohtua joten sain sieltä lähetteen yksityiselle. Niin ja toki aiemmin oli jo kysellyt täältä yksityiseltä hintoja niin olivat lääkärinpalkkio 80-90euroa ja ultraus olisi ollut vielä siihen päälle 60 euroa.
 
pinpella: :hug: Voimia!
Alisa84: pidetään peukkuja oviksen suhteen! Kyllä sinä vielä raskaudut! (kuten varmasti me kaikki muutkin) Toivotaan, että annostuksen lisäämisestä olisi nyt apuja.

).( Huomaan kirjoittelevani tänne nykyään vain silloin kun oikein ahdistaa tai jos kierto alkaa olemaan lopuillaan
:ashamed: Onneksi olette kuitenkin täällä olemassa, en tiedä mitä tekisin ilman kohtalotovereita. Tässä kierrossa on taas ollut korkeat odotukset :headwall: Ovis tuli bongattua tosi aikaisessa vaiheessa kiertoa ja se tuli todellakin hyödynnettyä. Nyt sitten on juilinut alavatsaa, rinnat ovat arat, kuvottava olo ja itketyttää/masentaa. Olen siis ihan satavarma, että nämä kaikki enteilevät menkkoja :headwall: On lukuisia muitakin kiertoja, joissa samat vaivat ja aina se täti on sieltä paikalle kurvannut. Kotona olisi herkkiä vilja raskaustestejä, mutta en uskalla niihin koskea. Ilmoittauduin jossain vaiheessa taustalle, mutta enpä näköjään siihen pysty. Lähes päivittäin käyn lukemassa tätä palstaa ja onneksi plussauutiset antavat täällä toivoa.
Tänään on taas todella raskas päivä kaikin puolin, huoh...onneksi sentään viikonloppu tulossa.
Onko muuten teillä muilla ennen menkkoja hirveä makean ja/tai suolaisen himo?
Musta tuntuu, että hormoonitoiminta saa mut ennen menkkoja kuolaamaan jokaisen karkkipussin perään kaupassa ja vatsa ois pohjaton kaikelle herkulle :ashamed: |O

Kaikesta huolimatta: OIkein mukavaa viikonloppua kaikille!
Terveisin, herkkubeba :D
 
Elwi, täältä tulee kyllä tukea olipa loppukierto tai alkukierto. Aina on joku vähemmän masentunut että jaksaa muutaman mukavan sanan sanoa :hug:

Mulla on suolasen tuska. Äsken syötiin jotain kinkku-juusto pihvejä, joista suolan maistaa hyvin, eipä siinä mitä mutkun piti nuolla se prkl liemikin lautaselta.. :ashamed: Edellisessä korkeitten toiveitten kierrossa, söin karjalanpaistista lientä KYLMÄNä jääkaapista :x :x joten nämäkin kummallisuudet mulla taitaa tukea hedelmöittyneisyyttä ja kiinnittymättömyyttä... No en tiedä, oli miten oli.

(ei punaista vielä mut särkee vattaa)
 
Pinpellalle pahoitteluni. Koita jaksaa.

Elwi, et todellakaan ole ainoa. Ja kuukautisten eka päivä varsinkin on ihan kaamea herkkunälkäpäivä. Silloin en mene yksin kauppaan, sillä siitä selvitään.

).( Puuh! Vihdoin vuoto alkoi! Kp on nyt ihan aikuisten oikeesti 2, illalla niagara aukesi. Väitän, että jotain tuolla oli, mutta sitten tuli se talokauppahösis ja stressihormonit pomppasi pilviin ja kroppa ei antanutkaan kiinnittyä. Maanantainen vuoto oli alkusoittoa, mutta silloin ei vielä kaikki päässyt tulemaan. On se vaan ihanaa omistaa ukkokulta, joka elää tätä kaikkea mukana niin, että välillä kyyneltää silmäkulmassaan, kun ei vauvaa tulekaan.
 
Olipas tullu ikäviä uutisia, paljon tsemppiä Pinpella & Alisa84 :hug: :hug: :hug:

Ninnatar mie oon aina käyny julkisella ultrat yms. Ei olis varaa yksityiselle lähteäkään, meinas jo konkurssi tulla kun jouduin tota tm:aa hoidattamaan keskussairaalassa (jälkitarkastukset yms.) :ashamed:

ON: Kävin tänään kolmekymppis-papassa, ens viikolla pitäis käydä verikokeissa, kolesteroli ja ties mitä... Mulla on muuten tuota suolaisen- ja makeanhimoa tasaisen vaihtelevasti koko ajan, ei riipu mitenkään menkoista tai niiden alkamisesta tai loppumisestakaan. :saint:

Tsempitystä ihan kaikille ja isoja plussapuhureita! +++++++++++++++++++ :whistle: :wave:
 
Tupu ja Alisa - kiitos :hug: toivottavasti mullakin ovis vaan tulee vähän myöhemmin...

Alisa - älä menetä toivoasi! eiköhän se gyne ole oikeassa ja ovis + raskaus saadaan vielä sullakin onnistumaan. Vaikka uskon kyllä että toi odottaminen T-U-R-H-A-U-T-T-A-A!! Millon muuten sulla huomattiin että et ovuloi ollenkaan ilman lääkkeitä?

Varanikki - eikö yhtään jo jännitä että sieltä olisikin plussa tulossa? :saint:

Elwi - mulla sama onkelma, eli ennen menkkoja valtava makeanhimo :LOL: Jos oireesi enteilisikin plussaa.. ++++++++ :whistle:

tillukas - hööööh! pitikin tädin kurvata paikalle :( nyt kaikki aseet käyttöön ensi kiertoa ajatellen :)

Liilia - onko kaikki hyvin? :hug:

).( Osaatteko muuten sanoa mistä voi johtua että tissikipu on hävinnyt km:n myötä? Ennen km:ää mulla oli tissit AINA todella kipeät jo yli viikon ennen menkkoja mutta ei enää! Km:n jälkeen loppunut kun seinään. Senkin takia mietin jos ovista ei tulekaan.. :ashamed:
 
SW oon jo asennoitunut että täti tulee yöllä. Jos ei niin mulla on pulma :) Laiskana kopio:


Mites toi PregentStick liuskatesti marketista. Kun tossa lukee että tikkua uitetaan 5min niin ootteko tosiaan noin kauan uitelleet? On vähän hankalan oloine noin.. Meinasin että jos täti ei tule yöllä, niin aamulla testaisin.. Ei mulla ole enää mitään oierita kyllä, paitsi vatsaa jomottaa koko ajan. Uskon että oon vaan jännittäny menkat myöhästymään.
 
Pinpella ja Alisa: :hug:

Varanikki: Mäkin joskus aikoinani ihmettelin tota testiä, mut kyllä sen saa ihan hyvin siihen 5 minuutiksi! Siinä on muistaakseni joku "tuki".. Olikohan?! Mä annoin sen tikun olla siinä sen 5 minuuttia, mut kyllä ihmettelin kans tota aikaa... Plussasin muuten sillä tikulla joskus! :) Jokos oot testannu?

Silent whisper: Mulla kävi toisin päin. Ennen ei oo ollu mitään tissikipuja ennen menkkoja, mut keskenmenojen jälkeen alkoi olla. Mähän nyt sit aluks luulin joka kierto, et tärppi on käyny, mut sit siihen tottu. Enää ei synnytyksen jälkeen oo tullu tissikipuja! Raskaudenkin aikana on ihan minimaalista. En tie johtuuko imetyksestä?!

Mä tässä oon oikein miettiny mun elämää, niin mua alkoi tosissaan masentaa ku on koko vuosi taakse päin ajatukset pyörineet vaan raskauksissa ja niin kovasti oon toivonu et onnistuttais. Nyt olen sit päättänyt keskittyä kaikkeen muuhun suuremmalla panoksella. Oon ollut jojo-laihduttaja jo pitkään ja nyt päätin et tästä ylipainosta on päästävä eroon. Haluasin laihtua 10 kiloa ennen kun toivottavasti raskaudun taas. 3 kiloa meni reilussa viikossa heti alkuun ilman mitään dieettejä. Syön vaan järkevästi! :) Ja täytyy sanoa, et viimeinen viikko on ollut loistava. Tuntuu et oon taas elossa kun ei joka päivä kulu epätoivon vallassa.. :)
 
marsa Kiitos tsempityksistä! :hug:

Ninnatar Itse kävin ekan gyne reissun aikoinaan yksityisellä, mutta sieltä sitten laittoi julkiselle puolelle, kun tulee halvemmaksi (sama gyne myös sillä puolella), joten oon nyt julkisella käyny ja hinta ei tosiaankaan ole paha.

Elwi Kiitos :hug: Lohduttavat sanat auttavat jaksamaan. Toivottavasti sun oireet tällä kertaa enteilisivätkin ihan jotain muuta kuin tätiä :hug:

Silent Kiitos sullekin :hug: Kiva, että löytyy ihmisiä, jotka tsemppaavat ja luottavat parempaan huomiseen. Itseasiassa koko ajan on tiedetty, että en ovuloi ilman lääkkeitä eli n. 1,5v sitten. Ovista seurattu koko ajan verikokeella.

Varanikki Onnittelut haamusta :flower: :hug: :heart: Mahtava juttu! :D

On: Tänään hain lisää lääkkeitä apteekista ja onnistuin ekaa kertaa avamaan sen lasipullon heti auki, ilman, että se meni rikki, joten tänään pistelin sitten itse itseäni enkä tarvinnut kaverin apua :) Päivän pelastus tuokin ;)
 
22.8. LAUANTAI




HAAVEISSA ESIKOINEN



Miukkari.....................KM 02/09..........................KP 9/26 :flower:
Alisa84......................TM 05/09..........................KP 10/26-32 :flower:
Silent whisper...........KM 05/09..........................KP 16/29-32 :flower:
Ninnatar....................KM 05/09..........................KP 20/ :flower:
zanz..........................KM 07/09..........................KP 20/27-32 :flower:
Rinja..........................KM 04/09..........................KP 20/35
A-L-M.........................KM 04/09..........................KP 23/26-36 :flower:
Perhosia....................KM 01/09...........................KP 27/28
marjutti86.................KM 06/09...........................KP 36/33 :flower:
Orion.........................KM 02/09...........................KP 49/50 :flower:
mely..........................KM 12/08...........................KP 85/27-37
nanakuu....................KM 11/08
Hempukka87.............KM 12/08
MeaMimosa...............KM 04/08,06/08,08/08,TM 01/09
Alppiina.....................KM 04/09
Tash..........................KM 12/08, 05/09
mirzu.........................KM 04/09
Noella........................KM 04/09
Hupu07.....................KU 04/09, KM 07/09
Marie1981.................KM 02/09, 07/09 :flower:



HAAVEISSA TOINEN



tillukas..........................KM 05/09............................KP 3/31-35 :flower:
Nappula........................KU 10/08, KM 02/09............KP 10/ :flower:
Unnukka75...................KM 07/09.............................KP 11/29-30 :flower:
Sinimarja......................TM 02/09..............................KP 21/25-34
Elwi...............................KM 11/08.............................KP 23/17-44 :flower:
AnnaStiina82.................KM 12/08............................KP 30/30
Zalmiakki.......................KM 03/09............................KP 33/32 :flower:
nöttiäinen.....................RK 10/08, KM 05/09............KP 44/31
pyrola...........................KU 03/09
mama-L........................KM 04/09
jasimi............................KM 01/09, 05/09
Minky............................KM 09/06, 10/08, TM 03/09, KM 08/09 :flower:
marsa22.......................KM 06/09 :flower:



HAAVEISSA KOLMAS



Piijuska-78...................KM 05/09...........................KP 19/29 :flower:
Adelade.......................TM 6/09..............................KP 24/26-30 :flower:
tikruliini........................KM, TM...............................KP 30/30-31
senni11........................KM 06/09...........................KP 31/30
hämy10........................KM 07/06, 01/09................KP 99/28-30
Neiti-81........................KM 06/09
Mymmyryy....................KM 12/07, 04/08, 07/08, 01/09



HAAVEISSA NELJÄS



Valkovuokko-72............KM 05/09...........................KP 19/26-32 :flower:
Sintsu78.......................KM 01/09, 08/09 :flower:



HAAVEISSA VIIDES









TAUSTALLA:

Filuuri, Unicco :flower:, meriaani, Eppuliini, P-E,
Eelis, zamoon, Spark, MyAngelsMyHope, Murmelin :flower:, Annemaarit :flower:, omenaruusu :flower:, Liilia :flower:



PLUSSANNEET: :heart: :heart: :heart:




2008

Marraskuu: linneaborealis-TYTTÖ,
Aava, SusSoo, heitu

Joulukuu: sini74, Nanniina, Maaria -76, Lymypiilo, Lehmis, miigu 123


2009

Tammikuu: Millukka, woodoo, Jellona84, Dada

Helmikuu: Yeb, rouva-77, Piki80, pinkkimieli, Barbapörrö,
annuli-nannuli, Amira

Maaliskuu: rituri, Jennyli, Olivia83,
Harhaanjohtaja (=Heinämassu82), Snow Leopard, Chira

Huhtikuu: Vatukka, Meritähti, sukkapari, Vernalis (=Leinikki),
tyttö onnellinen, sohvi77, awek123, kuumetta, Julietta, Heidi1985

Toukokuu: Pinguli, vauva-10, Ristiinkulkija

Kesäkuu: piipiäinen (=coitus interruptus), nimbe, Nemu, maaliskuu, kanella

Heinäkuu: MannaHari, BabyHope, harakanhattu,
MLL (=aMansikka), tinttamaaria, Sapfo, tiitu87, Tupu76, happihyppy, papana77, Eelis, mother4, kellopeliappelsiini, JääKyynel

Elokuu: Pinpella, Elviira-76, Sun Rise, Empuuu, Varanikki




 
Varanikki - VOI IHANAA!!! onnea :heart: mä jo vähän arvasinkin et plussa tulossa ;)

Minky - mulla vähän sama fiilis.. viimeiset 8 kk on mennyt vaan näitä raskausjuttuja miettiessä. suurin osa vapaa-ajasta menee erilaisia oireita jne. googlettaessa :/ pitäisi varmaan yrittää vähentää ja keksiä jotain muuta sisältöä elämään! henkisesti rankkaa kun kokoajan toivoo ja pettyy ja toivoo ja pettyy... Ihanaa että sä oot onnistunut ajattelemaan jotain muuta välillä =)

Hyvä Alisa84 , kyllä se siitä lähtee :)

Sorry, vielä yhden asian kyselisin teidän oviksista. Tuleeko teillä limaa? Mulla ei meinaan km:n jälkeen oo tullut enää mitään :( ennen tunnistin sen selvästi limojen perusteella. pitäisi oikeasti varmaan saada jotain muuta ajateltavaa...blääh..
 

Yhteistyössä