Aloin oikein näitä tunneasioita miettimään. Mä oon varmaan jotenkin tunnekylmä, tavallaan, kun kaksi nyt noita keskenmenoja on, eka oli ihan että huihai, yritetään taas. Tokan suhteen ni joo, joku 1-2viikkoa oli sillai, että NYPPI, mutta nyt kun on jo kolme viikkoa mennyt ni mulla on aika normaali olo. Ei mua sureta, itketä tai mitään. Enkä itseasiassa edes koe menettäneeni mitään suurta, vaan ainoastaan haaveen vauvasta. Ja toisaalta se haave on edelleen olemassa. Mutta näitä samoja lukee kaikissa papereissa, että tunteet heittelee ja on rankaa ja mä mietin, että mikä mussa on pielessä ku mä vaan porskutan eteenpäin ja jotenki aattelen, että sellasta se elämä on.
Miten lie, ottaako kolmas sitten pahemmin?
Tässä kun on lueskellut näitä juttuja ni välillä aattelen myös, että oonko oikeassa porukassa lainkaan. Niinku ekassa viestissä sanoin, pinot on mulle ihan uus juttu. Ja täällä te vaan pupuilette ja odottelette tätiä, ihan uusia muotisanoja mulle. Mä taidan olla jo vanha.. Ovistikuttelut on mulle kansa vieraita, tosin yhen kierron tikutin ku kaverilta sain ylijääneet tikut, eipä näkyny niissä tikuissa ovista vaan raskauduin silti. Lopputulos --> enpä ost tikkuja jatkossakaan. Ai niin, mullahan taitaa niitä kaapissa vielä muutama olla. Voishan sitä ens kierrosta koklata näyttääkö jotain. Sillai mulla on hyvä olo, että ei ole kamalaa stressiä vauvasta, tulee jos tulee.
Toki, sympatiat kaikille joilla painetta on enemmän, mullahan kuitenkin on jo kaksi lasta, ihan varmasti olisi tilanne tyystin eri jo ei lapsia ennenstään olisi.
Mutta tällai tässä, eilen oli kolme viikko km:stä, normaali kiertotoiminta tuntuu olevan suhtkoht kohdillaan, mulla on nivusissa epämääräinen kipeä hormonipatti kerran kuussa kierron puolessavälissä, tämä patti on pari pvää kummitellut, että eiköhän ne menkatkin tule ensi viikolla. Patti siis katoaa raskausaikana.
Eli tsemppiä kaikille pupujussitouhuihin ja tätien häätämiseen.