Kinkkinen tilanne

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
lähes kaikki täällä parkuu kurkku suorana isä ressukan puolesta. mun mielestä isyyden tunnustamisessa on nimenomaan kyse LAPSEN oikeuksista. ajatellaan vaikka näin, nainen saa lapsen eikä kerro lapsen isää, isukki paneskelee samanaikaisesti ympäriinsä ja saa muutaman muunkin naisen raskaaksi. nämä päätyvät samaan ratkaisuun, eli isyyttä ei tunnusteta. kaksi näistä lapsukaisista ( siis sisaruspuolet) tapaavat aikuisena ja menevät naimisiin...

aikuinen mies tietää, että kortsu ei ole ihan paras mahdollinen ehkäisy, etenkään kun yhdenillanjutuissa on usein mukana alkoholia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Tuli vielä sekin mieleen, että tuo lapsi voi vaikuttaa hänen tuleviin suhteisiinsa ikävällä tavalla. Naiset voi kuvitella, että mies on joku hulttio, joka hylkää naiset ja lapset tuosta vaan. Tai eivät välttämättä halua perustaa sitä perhettä sen vuoksi, että hänellä on jo lapsi jonkun toisen kanssa.

No sitä mies olis voinut miettiä ennen kuin menee sänkyyn naisen kanssa jota ei edes tunne. Mä en toivottavasti törmää tollasiin miehiin, jotka harrastaa seksiä kenen sattuu kanssa ymmärtämättä, mitä ne seuraukset voi olla.

Eiköhän aika iso osa ihmisistä ole joskus harrastanut yhdenillan juttuja. Pitääkö siitä sitten oikeasti kärsiä koko ikänsä?

No mä en ole enkä harrasta. Justiinsa siksi, että siitä voi joutua kärsimään koko ikänsä. Aikuisen ihmisen pitäis toi kuitenkin tajuta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Alkuperäinen kirjoittaja omnomnom:
Muista sitten ap kertoa lapselle, miten sai alkunsa ja miten toivottu lapsi oli ja on, etenkin isänsä puolesta.

Puhuu ilmeisesti itsekin vahinkolaukauksena alkunsa saanut.

Ei suinkaan, vanhempani olivat onnellisesti naimisissa jo kun sain alkuni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Haloo!!:
En voi kuin ihmetellä näiden ihmisten kommentteja! Tyyliin, "pitäisikö isän kärsiä koko ikänsä?" Huh, huh! Sympatiaa kyllä miehelle näyttää löytyvän yhdeltä jos toiselta.

Mun mielestä teet ap oikein. Jos yhteistuumin seksiä harrastitte, ehkäisy oli kunnossa, mutta petti niin vastuu kuuluu molemmille. Lapsen etu on ehdottomasti, että isyys on selvitetty. Ja elarit kuuluu tietysti isälle, miksi ihmeessä yhteiskunnan (ja meidän kaikkien veronmaksajien) kuluisi ne isän puolesat maksaa??
Mielestäni ajattelet ap asiasta viisaasti ja aiot toimia oikein. Tsemppiä!

Mä en edelleenkään voi käsittää, että jos tällainen vahinko pääsee käymään ja vastuu kuuluu molemmille, niin miksi sitten toisen pitää siitä pelkästään kärsiä? Ap ei selvästikään tilanteesta kärsi, koska aikoo pitää lapsen. Ei se mies halunnut isäksi. Mutta ap selvästikin haluaa äidiksi. ja jos tuo lapsi on molemmille ongelma, niin se on nykyään helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Kivittäkää vaan, mutta mulle abortti olisi ihan päivänselvä juttu tuossa tilanteessa. Vaikken aborttia vastustakaan, niin huomattavasti vaikeampaa se olisi mun tehdä parisuhteessa kuin jonkun yhden illan jälkeen.

Kyllä, multa löytyy sympatiaa tätä "isää" kohtaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja omnomnom:
Muista sitten ap kertoa lapselle, miten sai alkunsa ja miten toivottu lapsi oli ja on, etenkin isänsä puolesta.

Siis oletko oikeesti kunnossa??? Vaikutat aika katkeralta viestiesi perusteella...

Katkeruuttahan on ajatella tätä asiaa jostain muusta kuin tämän äidin itsekkäästä näkökulmasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
30 vuotiaat tietävät mitä tekevät kun menevät sänkyyn yhden yönkin suhteen kanssa, lapsi voi olla aina seurauksena. Aborttia vastustan. Ei sen miehen elämä tähän kaadu ja ne reilun sadan euron elarit eivät hänen talouttaan kaada.

Sinunkin pitäisi tietää mitä voi tapahtua jos seksiä harrastat.Miksi olet luottanut vain kortsuun,mikset ole hommannut itsellesi pillereitä tai muuta ehkäisyä?
Varsinkin jos jos yhden illan täpinä saattaa eteen tulla.
Ei pillerit 100%,mutta yhden illan suhteissa kannattaa tautien takia käyttää kortsua lisäksi.
Ja molempien ehkäisyjen pettäminen on jo melkoisen harvinaista.

Kukkuu ap :attn:

Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Alkuperäinen kirjoittaja Haloo!!:
En voi kuin ihmetellä näiden ihmisten kommentteja! Tyyliin, "pitäisikö isän kärsiä koko ikänsä?" Huh, huh! Sympatiaa kyllä miehelle näyttää löytyvän yhdeltä jos toiselta.

Mun mielestä teet ap oikein. Jos yhteistuumin seksiä harrastitte, ehkäisy oli kunnossa, mutta petti niin vastuu kuuluu molemmille. Lapsen etu on ehdottomasti, että isyys on selvitetty. Ja elarit kuuluu tietysti isälle, miksi ihmeessä yhteiskunnan (ja meidän kaikkien veronmaksajien) kuluisi ne isän puolesat maksaa??
Mielestäni ajattelet ap asiasta viisaasti ja aiot toimia oikein. Tsemppiä!

Mä en edelleenkään voi käsittää, että jos tällainen vahinko pääsee käymään ja vastuu kuuluu molemmille, niin miksi sitten toisen pitää siitä pelkästään kärsiä? Ap ei selvästikään tilanteesta kärsi, koska aikoo pitää lapsen. Ei se mies halunnut isäksi. Mutta ap selvästikin haluaa äidiksi. ja jos tuo lapsi on molemmille ongelma, niin se on nykyään helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Kivittäkää vaan, mutta mulle abortti olisi ihan päivänselvä juttu tuossa tilanteessa. Vaikken aborttia vastustakaan, niin huomattavasti vaikeampaa se olisi mun tehdä parisuhteessa kuin jonkun yhden illan jälkeen.

Kyllä, multa löytyy sympatiaa tätä "isää" kohtaan.

Kerro miten ap ei tule kärsimään itse yhtään?

Hän odotta lasta yksin, synnyttää hänet yksin, kasvattaa hänet yksin, ja tuo ei ole sinusta yhtään mitään?

Sä oot varmaan mies =)

Alkuperäinen kirjoittaja omnomnom:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja omnomnom:
Muista sitten ap kertoa lapselle, miten sai alkunsa ja miten toivottu lapsi oli ja on, etenkin isänsä puolesta.

Siis oletko oikeesti kunnossa??? Vaikutat aika katkeralta viestiesi perusteella...

Katkeruuttahan on ajatella tätä asiaa jostain muusta kuin tämän äidin itsekkäästä näkökulmasta.

Katkeraa tekstiä olettaen että nimittelet itsellesi täysin tuntematonta ihmistä itsekkääksi
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Mä en edelleenkään voi käsittää, että jos tällainen vahinko pääsee käymään ja vastuu kuuluu molemmille, niin miksi sitten toisen pitää siitä pelkästään kärsiä? Ap ei selvästikään tilanteesta kärsi, koska aikoo pitää lapsen. Ei se mies halunnut isäksi. Mutta ap selvästikin haluaa äidiksi. ja jos tuo lapsi on molemmille ongelma, niin se on nykyään helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Kivittäkää vaan, mutta mulle abortti olisi ihan päivänselvä juttu tuossa tilanteessa. Vaikken aborttia vastustakaan, niin huomattavasti vaikeampaa se olisi mun tehdä parisuhteessa kuin jonkun yhden illan jälkeen.

Kyllä, multa löytyy sympatiaa tätä "isää" kohtaan.

Kerro miten ap ei tule kärsimään itse yhtään?

Hän odotta lasta yksin, synnyttää hänet yksin, kasvattaa hänet yksin, ja tuo ei ole sinusta yhtään mitään?

Sä oot varmaan mies =)

En ole mies :) . Hän tosiaan odottaa yksin, synnyttää yksin ja kasvattaa yksin, mutta se on hänen valintansa. Hän valitsi sen tien, että haluaa tulla äidiksi. Isä taas olisi halunnut valita toisen tien, muttei hänelle annettu mahdollisuutta. Turha on ap:n myöhemmin valittaa, jos on rankkaa ja jos kärsii tilanteesta. Sen olisi voinut ratkaista toisellakin tavalla.

Jos on ehdottomasti aborttia vastaan ja kuitenkin harrastaa yhden illan juttuja, niin itse ainakin käyttäisin tuplaehkäisyä eli pillerit siihen kumin seuraksi. Tai kierukka tai mikä sitten itselle sopiikin.
 
Mä kuulutan edelleen sen perään, että mies teki valintansa, kun harrasti seksiä tuntemattoman naisen kanssa. Kenen on muka pakko tehdä niin? Jos mies ei voi mitenkään vakuuttua että on esim. tuplaehkäisy, niin miksi hän harrastaa seksiä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Mä kuulutan edelleen sen perään, että mies teki valintansa, kun harrasti seksiä tuntemattoman naisen kanssa. Kenen on muka pakko tehdä niin? Jos mies ei voi mitenkään vakuuttua että on esim. tuplaehkäisy, niin miksi hän harrastaa seksiä?

sulla on aika suppea näkökanta. taidat olla joku vanhapiika joka ei ole saanut seksiä piiiitkäään aikaan... tai sit sulla on muuten vain ongelmia
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Mä kuulutan edelleen sen perään, että mies teki valintansa, kun harrasti seksiä tuntemattoman naisen kanssa. Kenen on muka pakko tehdä niin? Jos mies ei voi mitenkään vakuuttua että on esim. tuplaehkäisy, niin miksi hän harrastaa seksiä?

Nainenkin teki valintansa ja harrasti seksiä tuntemattoman miehen kanssa, joten otti tietoisen riskin siitä, että raskaaksi voi tulla. Oliko ap:n sitten pakko hypätä sänkyyn tuon miehen kanssa? Molemmat teki ratkaisunsa ja päätyivät sänkyyn. Silti nainen saa yksin päättää, mitä asialle tehdään. Reiluako?
 
Sellasta se elämä on.
 
On se kyllä hurjaa olla sinkkumies. Huolehtii ehkäisystä ja luulee viettävänsä vain ja ainoastaan kiihkeää yötä naisen kanssa. Ja päätyykin sitten isäksi. Eipä käy kateeksi. Ymmärtäisin ehkä paremmin jos ehkäisy olis jäänyt pois kokonaan, sillä sen nyt jokaisen pitäisi ymmärtää että ilman ehkäisyä voi tulla vauvoja.

Eli tässä oiva iskurepliikki irtosuhteiden harrastajille (ja niissä by the way ei ole mitään pahaa jos ja kun molemmat osapuolet tietää missä mennään ja mitä tahtoo):

"Mennäänkö meille vai teille? Siis jos käytät todistettavasti e-pillereitä kondomin lisäksi. Jos et käytä, niin sopiiko että salaan henkilöllisyyteni? Tai jos tiedät jo henkilöllisyyteni, niin voisitko kirjallisena luvata etten joudu todistamaan isyyttäni jos seksimme päätyy mahdolliseen vahinkoraskauteen?"

Vähänkö varmaan sukat pyörii jaloissa tuon iskulauseen jälkeen :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Mä kuulutan edelleen sen perään, että mies teki valintansa, kun harrasti seksiä tuntemattoman naisen kanssa. Kenen on muka pakko tehdä niin? Jos mies ei voi mitenkään vakuuttua että on esim. tuplaehkäisy, niin miksi hän harrastaa seksiä?

Nainenkin teki valintansa ja harrasti seksiä tuntemattoman miehen kanssa, joten otti tietoisen riskin siitä, että raskaaksi voi tulla. Oliko ap:n sitten pakko hypätä sänkyyn tuon miehen kanssa? Molemmat teki ratkaisunsa ja päätyivät sänkyyn. Silti nainen saa yksin päättää, mitä asialle tehdään. Reiluako?

No mun mielestä se on ihan reilua. Molemmat harrasti seksiä omasta tahdostaan, molemmat taatusti tiesi, että siitä voi tulla raskaaksi. Jos mies haluaa varmistua, ettei tule isäksi, niin pitää varmistaa mitä nainen tekisi jos tulisi raskaaksi. Miksi tässä tilanteessa olisi sen reilumpaa, että ap tekisi abortin siksi että mies haluaa? Myös abortti on ratkaisu, joka pahimmillaan voi pilata naisen elämän koko loppuelämäksi. Sekö sitten olisi reilua? Ettei miehen vaan tarvitse kantaa vastuuta sen enempää kuin että vetää sen kumin päälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebs:
Taas yksi ihanan onnellinen isätön lapsi saapuu maailmaan :headwall:

Mistä sä hänen onnellisuutensa tiedät etukäteen??

Kyllä se elämä voi olla monta kertaa paskempaa vaikka se autuaaksi tekevä isä oliskin elämässä ja asuis saman katona alla. noin niinkuin kokemuksen syvällä rintaäänellä.. Mä ainakin antasin mitä vaan kun oisin saanut elää isättömänä lapsuuteni. Että puolensa ja puolensa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Mä kuulutan edelleen sen perään, että mies teki valintansa, kun harrasti seksiä tuntemattoman naisen kanssa. Kenen on muka pakko tehdä niin? Jos mies ei voi mitenkään vakuuttua että on esim. tuplaehkäisy, niin miksi hän harrastaa seksiä?

Nainenkin teki valintansa ja harrasti seksiä tuntemattoman miehen kanssa, joten otti tietoisen riskin siitä, että raskaaksi voi tulla. Oliko ap:n sitten pakko hypätä sänkyyn tuon miehen kanssa? Molemmat teki ratkaisunsa ja päätyivät sänkyyn. Silti nainen saa yksin päättää, mitä asialle tehdään. Reiluako?

No mun mielestä se on ihan reilua. Molemmat harrasti seksiä omasta tahdostaan, molemmat taatusti tiesi, että siitä voi tulla raskaaksi. Jos mies haluaa varmistua, ettei tule isäksi, niin pitää varmistaa mitä nainen tekisi jos tulisi raskaaksi. Miksi tässä tilanteessa olisi sen reilumpaa, että ap tekisi abortin siksi että mies haluaa? Myös abortti on ratkaisu, joka pahimmillaan voi pilata naisen elämän koko loppuelämäksi. Sekö sitten olisi reilua? Ettei miehen vaan tarvitse kantaa vastuuta sen enempää kuin että vetää sen kumin päälle.

olen sun kanssas täysin samaa mieltä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ViVa:
Kyllä se elämä voi olla monta kertaa paskempaa vaikka se autuaaksi tekevä isä oliskin elämässä ja asuis saman katona alla. noin niinkuin kokemuksen syvällä rintaäänellä.. Mä ainakin antasin mitä vaan kun oisin saanut elää isättömänä lapsuuteni. Että puolensa ja puolensa.

Eihän lapsi saa elää lapsuuttaa isättömänä, vaan hänellä tulee olemaan se isä, joka ei ole hänestä kiinnostunut. Isä, joka toivoo, ettei lapsi olisi syntynytkään. Tässähän olisi ollut mahdollisuus antaa lapselle elämä ilman isää, mutta se ei aloittajaa kiinnostanut.
 
mutta tietäishän lapsi jokatapauksessa että hänellä on isä joka ei ole kiinnostunut. luki hänen nimensä papereissa tai ei? kun lukee,niin lapsi sentään tietää kenestä on lähtöisin,ja olen ymmärtänyt sen olevan tärkeää,tiedä sitten..
 
No kyllä minä käsitän isättömyyden niin, ettei isästä ole tietoa.
 
Yhteistyössä