Kevätvauvasta 2008 haaveilijoita

Mä epäilen, että oisin saanu sellasen alkuraskauden keskenmenon... Mietin sitä jo sillon kun täti saapui kun kohdunnapukka oli silti kiinni ja kova. Mulla ei oo koskaan ollu näin kivuliaat ja runsaat menkat kuin nyt. Pitäs alkaa olla ohi jo ja vuoto yltyy vaan. Mulla on huomiseks aika varattuna luomien poistoon terveyskeskukseen ja aattelin puhua siellä samalla tosta mun heikosta luteaalivaiheesta, et saisko siihen jotain tukee. En oo vaan kovin innostunu ylimääräisistä hormooneista kropassani, siks en oo syöny pillereitäkään.

Syyttelen itteeni kaikesta mahdollisesta ja jossittelen et jos olisin tehnyt niin ja noin niin olisinkohan vielä raskaana? Tyhmää, vaikka en voi olla ees varma että olin. Semmosta tänään. Sori kun valitan kun täällä on niin hyvä jännäilyfiilis teillä.

Mukavempaa asiaa, meillä on tänään miehen kanssa treffit :D Mun veli tulee vahtiin esikoista ja me mennään leffaan ja syömään ulos. Ihan kaksin! Ihanaa. Peli-ilta meni kivasti eilen ja oltiin jatkoilla salsabileissä. Siellä oli ihan loistava kuubalainen bändi ja päästiin tanssimaankin. Ne kuubalaiset ossaa kyllä viedä! Vähän aikaa kuvitteli että osaa itsekin tanssia, kun ei tarvinnut ku mennä mukana :)
 
juu weiss kyllä mä sit ilmoittelen, jos ees tarvii testata.. eihän sitä koskaan tiedä.. onko sulla jo raskausoireita kunnolla?

yritin keksiä työjuttuja tossa mut en nyt sit tiiä tuliko niistäkään yhtään mitään.. aaargh.. alavatsaa kivistelee.. kunhan ei menkkoja.. tuntuu taas kostealta et jotain housuihin tulee.. vessaan siis kohta mentävä.. tänään on vähän huonompi päivä ilmeisesti.. päätäki jomotellut koko päivän..

pixie kerrothan sitten mitä sanovat luteaalivaiheesta kun sitä itsekin miettinyt niin kiinnostaa.. mistähän sen tietää onko ollut keskenmeno tuossa vaiheessa, enpä tiedä.. voima :hug: sulle että jaksat niiden menkkojen kanssa..
 
Aina saapi pelätä vessaan menoa :/ ..Noo toistaiseksi ainakin näyttää hyvältä =)
Minulla oli hetken sellainen huono olo, tulin kalpeaksikin, mutta joskus käy niin myös jos menkat tulossa...eli vaan odottelua :heart:

hajut haistan edelleen tosi hyvin, entä suikale , coffee, tai weiss tai joku muu, millaisia kaikkia oireita on?

:wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkumyy42:
dragon, oletpas ollut ahkera! =) ..Mitäs pikkusankarille kuuluu? =)

Tuli saunottua, en tiedä, pitäskö nukkua pikkupäikkärit päivällä :) ..on tää odottelu aika mahdotonta, tulispa vaan jo perjantai :heart: , eikä menkkoja! =)

:wave:

Pikku sankari on mielissään =). Sai vaikka minkälaista lahjaa.. Pienen pehmo-kamerlin, ostettu tunisiasta, soussesta.. Ja sitten nuken, lautas-sarjan ja lahjakortin kultamaailmaan (taitaa neiti saada korvikset :D ). Esikko sai korvikset 1v10kk, halus ne ite. Käänsi vain päätään, että laita toiseenkin.. Mutta sit jäi se laite korvan taakse kiinni :/ .

No, synttärit on nyt ohi.. Seuraavat ois sit vasta maaliskuussa =).

Mulla tuskin on tärpännyt. Nyt ei oo minkäänlaisia erilaisia olotiloja :LOL: .. Eli tässä sitten odotellaan tädin saapumista, jonne on viel ikuisuus! Miksi piti olla noin pitkä kierto?

Pitäis jaksaa viel läksyt ( :LOL: ) tehdä huomiselle.
 
Salsaa, mamboa, merenqueta,kongaa,tsattsatsaata(väärin kirj) =) , sambaa meillä on myös joskus. meillä kuubalainen opettajatar, kaikkea mitä hänelle mieleen tuleekin =) , jazziakin hän opetti ja kasinoa =) ..ne on kivoja tolleen ryhmässä(naisia)..Sitten olen 14v alkaen tanssinut noita vakioita, eli aika kauan..nyt emme nykyisin ennää käy niin usein, siihenkin tavallaan kyllästyy..Kuubalaiset on kivoja harrastusmielessä(nimenomaan tanssit) =)

En oikeen meinaa toisaalta jaksaa tätä odottelua, mutta testiä en tee...enen pe, toiv täti ei ennen saavu =)

Heippatiheissan! :wave:

Ja kiva kun synttärit sujuivat mukavasti dragonin luona :flower:
 
Heissan!
Red Dragon, minut voi siis poistella listalta, kiitos! Onnittelut teidän kuopukselle!

Pixie mainitsi kivuliaista kuukautisista, niin täällä sama homma! Ikinä ei oo maha ollut tällä tavalla kipeä, aamulla heräsin ku niin paljon sattui ja jouduin jatkamaan unia särkylääkkeen ja jääpussin voimin. Ihan outoa! Samoin vuoto on omituisen tummaa ollut, ei kovin runsasta kylläkään. Huono olo myös hieman. Ja aivan hirmuinen väsymys ja tissit törkeen kipeet. Tuo keskenmeno kävi itelläkin mielessä, mutta eiköhän siinä enempi vuotaisi. Tai jos on menossa kesken? Enpä tiiä. Kyllähän nämä kk-oireet on tässä muutenkin vaihdellut, mutta saa vaan miettimään...Niin saishan sen tietty verikokeella varmistettua onko km:sta kyse..

Ihanaa kun niin monella on hyvältä kuulostavat oireet. Suikale on varma plussaaja! =) Ja tosi kiva kun plussanneet käyvät tällä puolella vielä kertomassa kuulumisia ja kommentoimassa!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hilipati:
Heissan!
Red Dragon, minut voi siis poistella listalta, kiitos! Onnittelut teidän kuopukselle!

Pixie mainitsi kivuliaista kuukautisista, niin täällä sama homma! Ikinä ei oo maha ollut tällä tavalla kipeä, aamulla heräsin ku niin paljon sattui ja jouduin jatkamaan unia särkylääkkeen ja jääpussin voimin. Ihan outoa! Samoin vuoto on omituisen tummaa ollut, ei kovin runsasta kylläkään. Huono olo myös hieman. Ja aivan hirmuinen väsymys ja tissit törkeen kipeet. Tuo keskenmeno kävi itelläkin mielessä, mutta eiköhän siinä enempi vuotaisi. Tai jos on menossa kesken? Enpä tiiä. Kyllähän nämä kk-oireet on tässä muutenkin vaihdellut, mutta saa vaan miettimään...Niin saishan sen tietty verikokeella varmistettua onko km:sta kyse..

Ihanaa kun niin monella on hyvältä kuulostavat oireet. Suikale on varma plussaaja! =) Ja tosi kiva kun plussanneet käyvät tällä puolella vielä kertomassa kuulumisia ja kommentoimassa!!
Mie poistin sinut pois.. Mutta aurinkoista syksyä sinulle! :wave:

 
Hilipati, mulla on kans omituisen tummaa vuotoa, välillä melkein mustaa! En tiiä haluisinko saada varmistusta asiaan, katotaan mitä lääkäri sanoo huomenna. Pirullisen yleisiään nuo keskenmenot alkuraskaudessa on, että enpä ihmettelis yhtään. Muistaakseni jokaista onnistunutta raskautta kohtaan on yksi keskenmeno. Jos mun kohdalla se tilastollinen välttämättömyys olis tolla hoidettu alta pois... :)

Jostain luin myös, ettei kyseessä olis välttämättä km, vaan että kroppa saattaa pistää välillä tollasen runsaamman tyhjennysvuodon. Ja se sattuu usein just ennen tärppikiertoa, kun on uus hyvä pohja ottamassa vastaan elämänalkua. Vähän kuulostaa taikauskolta, mutta ihan kiva ajatus. Ehkä me tärpätään Hilipati sitte ens kierrosta!

Myy: Me tanssitaan kans tunneilla noita kaikkia paitsi sambaa. Se onkin vissiin Brasilialainen tanssi, eikä kuubalainen? Sambatunneilla oon käyny erikseen ja osallistunut niihin sambakulkueisiin höyhenet päässä! Se on hauskaa hommaa, mutta ens vuonna en toivottavasti pääse vaan oon viimisilläni raskaana... ;)
 
Olisi niin ihanaa olla raskaana.. Katsoa miten toinen mahassa kehittyy ja kasvaa.. Siitä on kuitenkin kaksi vuotta jo, kun nuorin oli vauva.. Enhän mie ees muista sitä aikaa enää!!!

Kaupassa tulee raskaana olevia vastaan ja täällä missä asutaan, ni aina, kun menee lenkille, ni tulee raskaana olevia vastaan. Niin kade toisille.

Itse ku on tässä kierukan takia lihonut takas entisiin mittoihin.. mitä olin kuopuksen syntymän jälkeen :'( :headwall: .. Ni toisaalta miettii, että viitsiikö sitä ees raskautua, koska vaikka kuinka paljon liikun, ni silti vain paino nousee :( .

Ja tässä ku opiskelen, ni sitten miettii sitä, että mitä vanhemmat (tai muut sukulaiset) ajattelee, että taas oon raskaana. Näitä minun normi ajatuksia.. :headwall:
 
brasialaista, mutta opemme sitäkin opetti;=)..niin meilläkin aina esityksiä huhtikuussa =) ..jos nopeasti saisi plussan, en ehkä silloin olisi esityksessä, mutta harkoissa ajattelin käyväni ,niin kauan kuin olo vain sallii..siis pääosassa olisi kuitenkin saada se pikkuinen nyytti :heart:

Välillä ajattelee, no ei ole tärpännyt ja välillä taas, että ihan varmasti on tärpännyt..naisen elämää :headwall: , joskus aikas vaikiaa :D
 
no ajatteleppa miun ajatuksiani, kun voisin olla sinun äitisi :kieh: ...siitä tulisi super-hyperyllätys työporukassamme ja sukulaisten joukossa :D

Mutta en välitä..*halu on niin kova ja toive tietenkin meillä molemmilla* :heart:

:wave:
 
Kiitos Red! Käyn kuitenkin vielä seurailemassa tilanteitanne tämän pinon olemassa olon ajan. Mä vähän epäilen että täältä tulee joukkoryntäys sinne toukokuisten pinoon! :D

Pixie, toivottavasti sitten ensi kierrosta olisi meidän vuoro! Tulethan kertomaan mitä lääkäri totesi sulle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hilipati:
Kiitos Red! Käyn kuitenkin vielä seurailemassa tilanteitanne tämän pinon olemassa olon ajan. Mä vähän epäilen että täältä tulee joukkoryntäys sinne toukokuisten pinoon! :D

Pixie, toivottavasti sitten ensi kierrosta olisi meidän vuoro! Tulethan kertomaan mitä lääkäri totesi sulle!
Ole hyvä! Mukava, ettet jätä meitä tänne, vaan käyt meitä seurailemassa ;).

Katsotaan miten käy, että kuinka moni siirtyy toukokuisten pinoon!
 
hilipatille kiitos kun oot sitä mieltä.. toivottavasti oot oikeessa ja pieni siellä yrittää pesäänsä rakennella :)

dragon onko sulta otettu kilpirauhastestit? aattelin ku paino nousee vaikka liikut.. mulla oli sama ja sitten olinki lihonu yli 20kg ennenku se huomattiin, sain lääkkeet ja nyt onki paino tippunut 20kg sen jälkeen..

d.b mulla ollu taas tänää revähdyskipuja ja rintoihin sattui kun makasin mahallani.. ja pää on ihan kummallinen, kuin lievä krapulapäänsärky.. usvainen olo :/
 
Tänne kuuluu jotain..en oo itekkään ihan varma...
tein raskaustestin pe ja näytti negaa, tein tänä aamuna ja näytti negaa, ei mitään tätioireita,tai siis hieman on alamasunippailua, mutta koko ajan ollu sellaista, ensin alkoi vihlonnalla jonka jälkeen tasaisempaa... lämmöt asteen verran koholla, päätä särkee (kylläkin ollu aivan järetön flunssa päällä;) maha ollu ihan sekaisin, kn on aivan kiinni ja kova...ja karkaa kosketellessa ja siellä sellaista paksua valkoista v.vuotoa.

Tosin en oikein vois ees olla raskaanakaan..ovis tuli ja meni ja mies kiukutteli..luuli varmaankin että kuin puhuin siitä väli-hermoilu-kuukaudesta, niin että tarkoitti seksitöntä kuukautta :LOL:

mutta nyt vaan pitää ootella sitä tätiä kylään punaisella ferrarillaan...

Suikale: oon lueskellu noita teidän kirjoituksianne, ja mulla kans siis sellaista ihme päänsärkyä...
 
se valkovuodon mahdollinen lisääntyminen mahdolliseen raskaana olemiseen?En millään muista oireitani, silloin miljoona vuotta sitten =)
Suikale testaatko sinäkin perjantaina?entä aurinkoenergiaa? jos tuo caffeekin silloin testaisi...siis tietty..ellei se paholaistäti yllätä :ashamed:

:wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja suikale:
hilipatille kiitos kun oot sitä mieltä.. toivottavasti oot oikeessa ja pieni siellä yrittää pesäänsä rakennella :)

dragon onko sulta otettu kilpirauhastestit? aattelin ku paino nousee vaikka liikut.. mulla oli sama ja sitten olinki lihonu yli 20kg ennenku se huomattiin, sain lääkkeet ja nyt onki paino tippunut 20kg sen jälkeen..

d.b mulla ollu taas tänää revähdyskipuja ja rintoihin sattui kun makasin mahallani.. ja pää on ihan kummallinen, kuin lievä krapulapäänsärky.. usvainen olo :/
Ei oo otettu.
Onhan sitä tullut tietenkin syöpöteltyäkin, mutta itseni mielestä kohtuuden rajoissa.

Kun oli kierukka, lihoin 6 kg sen ansiosta! Mies minulle kerran: ethän sä syö mitään, ja lihot ihan helvetisti. Silloin, kun laihdutin 12,5kg.. Ni söin paljon enemmän ja en liikkunut oikeastaan mitään. Mutta silti laihduin.
Olin kuukauden sairaslomalla rintaleikkauksen takia, jolloin ei saanut liikkua.. Ainakaan pahasti.. Ja ei niissä kivuissa kyllä liikkunutkaan.

Mutta mie alan antaa periksi tuon laihduttamisen suhteen.. Ku ei pitäis syödä mitään, ni silloin tippuis paino.. Mut kuka siihen pystyy?

ps. kuka haluaisi kirjoittaa minun puolesta englannin kielellä kirjeen Jane Smithille? Minulla on ihan surkea englannin kielen taito :headwall: .. Olen vasta kaksi lausetta saanut aikaiseksi.. Ja huomiseksi pitäis olla valmis..
 

Yhteistyössä