Kevätkullat06

Meillä kans oli lunta sen pari päivää ennen kuin suli pois. Ehdimme kokeilla pojan kanssa taas stigaa. Herra ilmoitti mulle melkein heti, että "äiti ittuu, Ammus vetää". Voi jee kun oli suloista :heart: . Meni hetki neuvottelussa, minkä jälkeen äiti pääsi vetämään poikaa edes takaisin takapihalla.

Ehkä minäkin voisin kokeilla leipomista pojan kanssa, sain nimittäin uuden yleiskoneen ja sitä ei olla testattu pullataikinan kanssa.

Pinnasängyssä meillä nukutaan. Kokeilimme marraskuussa viikonlopun verran nukkumista ilman yhtä laitaa. Kaksi ekaa yötä meni hyvin, mutta kolmantena yönä nostelin poikaa nukkumaan takaisin sänkyyn. Pää oli tyynyllä ja jalat lattialla. Patja on max 10cm korkeudella lattiasta, mutta laitaa ei ole ollenkaan 50cm matkalla. Niinpä me laitoimme laidan takaisin ja poika on tyytyväisenä sängyssään. Uusi kokeilu vasta parin kuukauden kuluttua. Tosin tässä sängyssä tullaan nukkumaan siis vielä monta vuotta, pinnis voidaan jatkaa lastensängyksi.
 
Meillä pinnasänky käytössä vielä. Välillä miettinyt jo että jatkettavaan, joka vapautetaan poikien käytöstä (siis molemmilla on ja toinen kotiin, toinen mökille) on ollut niin levottomia öitä, että ois helpompi rauhottaa viereen siihen sänkyyn, eikä pomppia pinniksen "laidalla"
Päiväunet taas nukkuu niin hyvin, ei yritä mihinkään sieltä, että joku kuukausi tai kesään saakka jatketaan näin!

Olen tytön kaa leiponut ja siivoillut, tehnyt mitä milloinkin. Nyt mulla on hoitolapsii viikolla, että leipomapuuhat on poissuljettu. viikonloppuina ollaan aika puoliksi kotona/mökillä ja on kaikkee muutaki. Isot pojat järjestää myös ohjelmaa... Meillä minä hoidan kaiken kotona, mies ees mökillä pitää siisteyttä yllä (kun se on ite rakennettu ja UUSI)

Lunta on vähän, oli ja suli :headwall: ois kivempaa noiden kekkuloitten kaa, omien ja hoitolasten kaa ulkoilla. Mennä mäkeen jne. Tosin taaperoita on kaksi ja autolla ois mentävä...omat pojat ei kyllä sovi kyytiin sit...

Jahas, ois kai vähän yritettävä nukkuu, että jaksaa huomenna.
Mä järkkään su pojalle kauhusynttärit, täyttää jo 8v meidän keskimmäinen :heart: On kutsukortitki hienot laitettu,koti kauhistellaan juhlakuntoon,on hämppiskakkuu ja muuta kauheeta tarjolla, sit keksin pirkan sivuilta jonkun kauhukorkeakoulututkinnon...
Mies saa tulostella ne ohjeet yms ideoita mielessä....onhan siinä la aikaa valmistautuu! Vähän pyydän kyllä apuu siskolta/äidiltä...mies pakenee mökille... pelottaa kai? :LOL:
 
Huomenia kaikille taasen!

Mekin ehdimme käymään viikon verran pulkkamäessä ja kivaa kyllä oli koko perheellä :D
Pirullinen vain se Hamaxin vauvapulkka, oli kuivumassa meidän kylppärissä ja tuo poika sillä siel leikki, on niin rakas se pulkka. Juu ihmettelin sit, et miks pojasta lähtee sellainen repäisevä ääni, kun lähti esim. lattialta liikkeelle. Noh, pojan pylly oli ihan liimassa, oli ne pulkan istuimen liimat sisällä sulaneet ja poika oli saanut ne uuisen housujensa takamuksiin :eek: nyt on sitten selvityksessä citymarketin kanssa et mitä tehdään. Valmistaja, kun on ulkolainen ja yhteyshenkilö kateissa.. simppu sentään..

juu ja toinen asia, Väinämöisen jalka on kasvanut nyt hiukan yli kuukaudessa 1½cm eli nyt on Eccon goret melkein jo liika pienet. On enään just 0,5cm tilaa paljaalla jalalla :kieh: siis miten voi olla noin iso jalka 1½v naperolla. Noi Eccot on 24 ja nyt eilen ostin Kuomat (vaik niitä kammoankin) 25. Olisin ostanut uudet Eccot, mutta 26 jonka koko olis pitänyt olla niin kenkä oli aivan liika väljä noin muuten. Jalka kun on kuitenkin muuten siro. Ei ole kasvanut jalka muuta kuin pituutta. Täytyy tänään mennä nyt sitten vielä ostaan Nokian lämpökumpparit :( tulee kyllä ihan saman hintaseks, kun täytyy ostaa kahdet kengät.. Ehdittiin sitten vajaa kolme kuukautta käyttään noita goreja :headwall:

Meillä edelleen nukkuu Stokken sleepy sängyssä niin, et on minun sänyssä kiinni ja keskilaita on poissa. Noin on ollut meillä jo varmaan vuoden verran. Ja noin on ainakin vielä varmaankin ensi kesään. päikyt meillä nukutaan edelleen vaunuissa partsilla. Sieltä alan ehkä vierottaan ensi kesän aikana pois, jos täytyy syksyllä töihin palata :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja väinötär:
Meillä edelleen nukkuu Stokken sleepy sängyssä niin, et on minun sänyssä kiinni ja keskilaita on poissa. Noin on ollut meillä jo varmaan vuoden verran. Ja noin on ainakin vielä varmaankin ensi kesään. päikyt meillä nukutaan edelleen vaunuissa partsilla. Sieltä alan ehkä vierottaan ensi kesän aikana pois, jos täytyy syksyllä töihin palata :|
Oletteko te ajatelleet hankkia noi laajennusosat eli pinniksestä lastensängyksi? Minä nimittäin hankin Stokken sängyn osin juuri tuon takia, jotta sängyn elinkaari olisi mahdollisimman pitkä.


 
Poika ei ole pariin päivään kunnolla syönyt. Eilenkin söi pelkkää jogurttia:eek: Alkaa kauhea huuto, kun pitäisi syödä. Tänäänkin huusi ja itki melkein puoli tuntia. Työnsi vain lautasen pois ja sanoi ettei tykkää ja juomaankaan ei suostunut. Olisi halunnut jogurttia ja sitten pastillia. Jogurttia en sitten voinut antaa kun oli loppu. Huusi siis senkin jälkeen vielä, kun oli pöydästä tullut pois. Kieri maassa ja karjui täysiä. Sitten, kun rauhottui kysyin, että miksi et halua syödä niin sanoi että haluaa syödä ja kun annoin ruuan niin söi ihan kunnolla:eek: En tajua miksi täytyy ensin pitää kauhea huutokonsertti ennen kuin suostuu syömään. Eilen sama huuto, mutta syömään ei huudon loputtua suostunut. Tai en edes koittanut tarjota enää silloin ruokaa. On tulossa neljä hammasta kerralla että voi johtua tuo syömättömyys siitäkin.
 
JenniK ei varmaankaan hankita, on tuo sänky lainassa kälyltä. Aattelin haluta sitten ihan jonkun toisenlaisen, joka mahdollisesti kävis vaikka varavuoteesta vaik aikuisellekin. Eli emme aio hankkia mitään jatkettaviakaan. Luultavasti Väinämöinen saa nukkua viel muutaman vuoden tuossa Stokkessa, serkkunsakin mahtui hyvin vielä neljän vanhanakin, et kai tuo meidänkin sit mahtuis. Vaan aattelin sen uuden sängyn hankkia siinä vaiheessa, kun siirtyis omaan huoneeseensa. Olis jonkunlainen siirtymä riitti isommaks pojaks tai sinne päin. Et sa sitten nähdä milloin siirtyy omaan huoneeseensa nukkuun..

Meillä on kans nyt nuo syömiset taas olleet sitä sun tätä ja määrät samaten. Ei kyllä mitään huutoa, mutta ottaa ruokalapun pois ja sanoo kiitos ja kiipeää tuolistaa pois. Hampaita meillekin on tuloillaan, et siitä tuo varmaankin meilläkin johtuu. Muuten on kyllä iloinen ja hyväntuulinen, vaikka välillä onkin oikea ronttieinari ;) varsinkin tänään..
Isänsä lähti tänään työmatkalle ja tulee kai torstaina yöllä kotiin, on pitkin päivää jo ikävöinyt tavallaan. Ulkoakin iltapäivällä, kun kotiuduimme niin oli ihan innoissaan et nyt on isikin jo kotona, niinhän muinakin päivinä ja voi sitä surua, kun ei isiä kotoota löytynytkään.. oli kyllä itselläänkin surkee olo toista katsoessa. Et kyllä ne työssä käyvät puolisotkin on todella tärkeitä pienille, jos joku sitä meinaa epäillä.

 
Meidän herra leikki illalla duploilla ja tavallisesti hän tekee torneja. Ja vielä niin, että torni tehdään joko pienistä tai suurista palikoista, mutta niitä ei sekoteta. Nyt poika pisti eka pieniä palikoita päällekkäin ja jatkoi isommilla. Ja minä tietty kehumaan, että "hieno torni". Herra sitten ilmoitti mulle, että "jäätelöä" ja rupesi nuolemaan rakennelmaa. Ihan oikeasti se oli kuin jättimäinen eskimopuikko. Onko se joko niin, että joku tehnyt moisen päiväkodissa ja meidän poika vaan on hyvä muistamaan ja matkimaan muita, vai voiko 1v8kk keksiä ton ihan itse? Me ollan syöty viimeksi jäätelöä pari viikkoa sitten... Poika oli tosin leikkinyt toissa päivänä tosi monimutkaista ruokaleikkiä (itse keksimäänsä) isovanhempiensa kanssa. Ja meillä duplot toimii makkaroina, perunoina ja paahtoleipinä. Tieytysti siitä voisi saada viitteitä jättimäiseen eskimopuikkoonkin.
 
miten voi kammota kuomia? :) ei millään pahalla mut itte kyllä pidän niitä parhaina talvikenkinä pakkasaikaan! Meillä kengissä nyt koko 23 ja olen itse kanssa huomannut ettei oikeen enää kunnolla paksumpien sukkien kanssa mahdu, täytynee ostaa isommat kengät! :)

tääl on tänään ollu aikamoinen lumimyrsky, ootellaan et päästäis huomenna pulkkailemaan! :)
kaikkea ne taaperot oppii, meillä on kova poika kiipeemään wc:n pöntön päälle ja vetämään nupista jos on vaan ovi auki sinne! samoten myös pyykkäämään on innokas. lemmikki saa välistä vauhtia ja halituksia että pusutuksia vuoronperään! :heart:
 
Moi!

Lunta on tuprutellut, tänään ei ehditty ulos. Päivä meni kaupalla,tarjottavien valmisteluissa huomiseksi, koristellen, 3t tytön kummitädin kaa, poikii kuljetellen...äidin kaa seurustellen...
Huomenna pitää laittaa tyttöö ulos vaikka jomman kumman veikan kaa ennen juhlii/päiväunii...

Niin meillä on 8v pojan kauhujuhlat. On ohjelmaa sen mukaan ja kaikki mahdollinen tehty, että on nimensä veroisen pirskeet :)
Poikia 2 omaa ja 7 "lainassa" (yksi peru matkan vuoksi, kai loput tulee)
Tyttö ihmetteli viirejä, roikkuvia hämppiksii, lepakoita jne...
Hällä on huomenna nimpparit. Kummitustäti kävi tänään...

Meillä on kuomat koko joko 22 tai 23, en nyt juuri muista. Pojilla oli myös pienenä kuomat ja aika monet kengät sen jälkeenkin, itte asiassa isommalla on 2 talvikengät, joista toiset KUOMAT. Kyllä niissä jalka tarkenee! En silti vertaile sen enempää goretexiin jne...
Hoitotytöllä on samat kengät ja kun nukkuu rattaissa=jalat kylmät!!!
niin on kädetkin :headwall:
Muistasinpa pyytää lapaset rukkasten alle ja jalkoihin pitäs keksii jotain, oon laittanu vilttii alle ja päälle....
 
Meillä on Kuomat "päiväkotikenkinä", goret "kotikenkinä" ja ostin vielä yhdet tosi lämpimän oloiset karvakengät pakkasia varten. Karvakengillä ei taida olla paljon käyttöä tänä talvena... Kaikki kengät on 24 kokoisia, tarhassa olevat sisäsandaalit on 23 ja oikein passelin kokoiset. Peruskuomat on helpot pukea jalkaan ja nykyään ne myös pysyvätkin myös jalassa. Mutta ei ne mun lempparikengät ole, ensi talveksi voisin etsiä sellaiset tarrakuomat. Päiväkodissa on samanlaisia punaisia kuomia pitkät rivit. Pitää itsekin olla tarkkana kenen kengät muksulle pistää jalkaan, pitää vähintään tarkistaa, onko oikea koko. Päiväkodissa olevat kumpparit ovat vain 22, ja pitäisi varmaan tarkistaa mahtuvatko ne oikeasti enää jalkaan.

Meillä on alkanut pehmoeläinbuumi. Valkoinen "Haukku" on kulkee meillä nyt joka päivä kaikkialla mukana: päiväkodissa, kotona, sängyssä, vessassa. Hampaatkin pestään eka "Haukulta" ja sitten onnistuu helpommin jätkän hampaiden pesu. Haukku kuulemma syö, nukkuu, konttaa portaita, kävelee, pomppii, lukee usein kirjoja ja ajaa autolla. Ja jos Haukku unohtuu päiväkotiin, on meillä kotona murtunut mies.
 
täällä sadellut jo muutamia päiviä lunta, kohta ulos poitsun kanssa. Ei meinaa millään taas alkaa päiväunille, saattaa vasta illalla nukahtaa tavallaan päikkäreille, onneksi miehellä iltavuoroviikko niin jaksaa valvoa poitsun kans jos sitä ei nukuta! :) nyt on alkanu kiinnostaa kaikki auraautot ym isot autot ja meille myös nallet on tulleet tärkeiksi, nalle puh on meillä kova sana! :) kerran oltiin kaupas niin se nappas lelukorista nalle puhin ja alkoi sitä halailla ja pusutella, eihän sitä sitte voinu olla ostamatta ja sit se aina asettelee niitä viereensä ennenku alkaa yöunille! :heart:
 
Jipii tänään on meilläkin ollut hieman pakkasta ja ei ole satanut vettä vain koko ajan. On niin tylsää, kun aina vaan sataa vettä :/ ja on pimeää. Olisi niin ihanaa, kun sataisi hieman lunta....

Pikkuneitiin on iskenyt kauhea nuha ( toivottavasti vain ei tule kuumetta), kiva kun ;) aivastaa niin lentää kaaressa ja saa pyyheliinalla kuivata.... Yöt ovat olleet hieman levottomia, kun nenä on tukossa...

Väinötar oli kiva lukea tuolta toisesta ketjusta sun ajatuksia tuosta taaperoimetyksestä. Olet samoilla linjoilla kuin minä.. meillä tissitellään vielä joskus enemmän ja joskus vähemmän. Monet ihmiset vain tuntuvat sitä kovin paivittelevän, että vieläkö sinä imetät.... Se on vain meille molemille mukava rauhoittumishetki.

Mutta tässä taas tällä kertaa, nyt hakemaan neitiä hoidosta ja kotiin.... :wave:
 
viikonlopuksi taasen reissun päälle, saattaa pikku-ukkoa taas väsyttää sen jälkeen! ihmeellistä että miten sitä pitääkin kaikista vaikeimmista paikoista aina kulkea, äskenkin piti poistua sohvalta käsinojan kautta, ja piti auttaa siinä, oli muuten niin hurjan näköistä! :whistle: sitten vaan totes et: au kun pääsi alas, mihin lie sitten sattunu, mut jospa oppis et toista kautta helpompi tulla alas! yritin sitä kautta tarjota mut ei suostunu! Nyt on tullu mahd.puhelimeen höpöttäjä! :LOL: hirmuinen höpötys aina kuuluu, ja jos puhelin soi tai siihen tulee viestiä niin hirmuista kyytiä juoksee puhelimelle ja tuo sen minulle! :)
 
Täällä on hiljaista kuin haudassa...

No tässä mun puolestani päivän tarina. Olimme eilen pojan kanssa päiväretkellä pääkaupunkiseudulla. Poika on ollut kiinnostunut junista ja nyt pääsi oikein Pendolinon kyytiin. Ei tullut hirveästi kommentteja: hieman maisemia katseltiin ja poika sanoi junan menevät lujaa. Selvästi tuo puolitoista tuntia junassa on ihan maksimikestoaika. Paluumatkalla onneksi lähellä istuvat vanhemmat rouvat juttelivat tylsistyneen pikkupojan kanssa. Ja taas naama loisti, kun hangon keksi. Eväät olivat tarpeen (meillä upposi paremmin leipä kuin keksi!), mutta omat lelut eivät oiken kelvanneet.

Sen myös opin, että voisin ehkä varata paikat etukäteen seuraavan kerran. Nuo aamu- ja iltapäivän junat ovat tosi täysiä. Minunkin piti pyytää junassa ihmisiä vaihtamaan paikkoja, jotta saimme vierekkäiset paikat. Aamulla meni paikanvaihto ok, iltapäivällä kuuntelin hapanta jurotusta...

Kesällä mennään varmaan koko perhe (isikin otetaan mukaan) taas junalla hesaan (katsomaan Korkeasaareen eläimiä). Pääsee poika oikein veneelläkin ajelemaan....
 
Tervehdys taasen kaikille!

jonnaliina sama juttu minullakin, monet on alkaneet ottamaan oikeudekseen alkaa ihmetteleen oikein kovaan ääneen, et koska oikein olen ajatellut lopettaa imettämisen, nii ja sit saan todella ihania vinkkejä miten oma tytär on esim vieroittanut jälkikasvunsa mm. sivellyt sinappia rinnalle ja antanut sitten pienen ottaa siitä huikat. Julmaa minusta moinen tapa.. Siihen, sitten vain totean, etten ole mitään ajatellut, ajan kanssa katselen, toivon mukaan ennen armeijaa on vieroittunut :whistle: siinä menee viimein suut suppuun aiheesta..

JenniK meillä Väinämöinen on intohimoinen juna fani, monta kertaa olemme tuossa radan varressa katselemassa junia ja voi sitä riemua, kun Pendojuna menee vauhdilla ohi, tuo on hänen ehdoton suosikki junansa. Osaa jo erottaa ja sano eri junat :D Me tulimme syksyllä pikajunalla Kuopiosta kotiin tänne pääkaupunkiin ja meillä matka meni todella hyvin, viihtyi kuin kalavedessä! Rakastaa olla junien kyydissä, onneksi asummekin radan varressa ja lähijunilla pääsemme keskustaan, jos vain sattuu matalalattia junat aikatauluihimme sopimaan.
Mitä muuten puuhailitte täällä päin? Kesällä, jos tulette voitte mennä Korkeasaareen yhteen suuntaan veneellä ja toiseen Mustikkamaan kautta bussilla ja metrolla. Tuo metrokin on aika jännä noiden pienten mielestä ja on toki isompienkin. Muutama vuos sitten vietiin ystäväperheen lapset ratikka, metro, juna ja lautta ajelulle ja kovin olivat haltioissaan. Ostettiin vain sellainen matkailijalippu millä päivä rällättiin ympäriäpäri.

Nyt mulla on aika voipunut olo reklamaatioiden suhteen, en voi ymmärtää miks minä saana aina kaikki vialliset tuotteet kaupan hyllyiltä, miten se voi ollakkaan mahdollista. Kohta en uskalla ostaa yhtikäs mitään, kun aina on jotain. Viimesin selvitetty oli Hamaxin vauvapulkka viime viikolla. Pulkan istuinosan pehmusteen liimat oli jotenkin sulaneet ja tietty pojan pyllyssä ja oli ihan uudet housut jalassa vasta olleet n. ½h. No liike korvasi ihan todella hyvin, sain rahat pulkasta takaisin ja 40e lahjakoritin kauppaan, korvauksena pilalle menneistä vaatteista. Vaan en jaksaisi enään yhtään noita rekliksiä.. nii ja aina olen todella huolellinen ja katson esim. vatteiden ja kenkien saumat ja ompeleet et varmasti ovat ok, mutta sittenkin saan vaik mitä viallisia juttuja..

Juu, mutta nyt tuo poika taas heräs, et

:wave:
 
Tykkääkö teidän lapset tehdä palapelejä? Poika tekee nuppipalapelejä. Poika teki eilen ekaa kertaa yksin. Ennen olen sanonut pojalle, että mihin mikäkin pala tulee, mutta nyt ei tarvinnut lainkaan auttaa. Jotkut palat meni heti oikeisiin paikkoihin, jotkut ei, mutta lopulta sai ne oikein. Poika on joskus yrittänyt tehdä tavallisia palapelejäkin. On muutaman kerran saanut pari oikeaa palaa yhteen, mutta on varmaan ollut vahinko.

Poika aikaistaa kokoajan aamulla heräämistä. Ennen on herännyt siinä 8.30-9.00 ja nyt noin pari viikkoa on herännyt 7.30 ja tänään ja eilen tuli jo 6.30 herättäämään meidät. Poika suostui kyllä tänään vähän aikaan meidän sängyssä olemaan vielä, mutta kauhea höpötys kuului koko ajan eli nukkumaan ei suostunut enää.

Täällä oli yön aikana satanut lunta tosi paljon. Sähkötkin oli yöllä muutamia tunteja poikki. Tehtiin sitten tänään meidän pihalle pieni liukumäki. Ja sitten mentiin kävellen (lapset pulkissa) vähän matkan päähän laskemaan vähän isommasta mäestä. Mies laski pojan kanssa ja kun mies yhden kerran laski vähän risukkoon niin poika sanoi vaan, että isi älä piitti:LOL:

Norsunkin lumesta tuohon pihalle tein. Piti ensin tehdä hevonen, mutta siitä tulikin sitten norsu :D
 
Väinötär: Me kävimme tapaamassa työkaveriani, joka on äitiyslomalla. Aikaisemmin minä olen nämä reissut suunnitellut niin, että pääsemme esim isäni kyydissä autolla (työmatka...) sinne pääkaupunkiseudulle. Mutta nyt repäistiin ja mentiin kaksin junalla (ja bussilla). Shoppailut siellä päässä yritän hoitaa omien työreissujeni yhteydessä ;)

Emos Juu meilläkin tehdään palapelejä, joka päivä. Nuppipalapelit on jo vähän helppoja, ainakin jos kuvat koostuu vain yhdestä palasta. Vaikeutta on lisätty: ostin kirpparilta aakkospalapelin. Sellaisen jossa on tosiaan nuo aakkoset omina paloinaan (lähes 30 palaa). Kyllä se poika kaikki aakkoset saa paikalleen, kun vieressä istuu kannustamassa. Äitini totesi, että pojalla on pakko olla joku valokuvamuisti - ei noin pieni voi osata tehdä aakkospalapeliä suoralta kädeltä. Eli poika latoo melkein kaikki palat kokeilematta suoraan oikeille paikoille (mm. n&z ja m&w tuottavat hieman haasteita...). Päiväkodissa on sellaisia palapeleja, joissa pitää koota esim kuudesta palasta käsi. Siinä kuulemma meneekin jo aikaa, ennenkuin palapeli on valmis. Mutta vissiin sitten poika kuitenkin jaksaa keskittyä niihin. Siten yksi suosikki on sellainen paripalapeli. Erilaiset autot/eläimet on jaettu kahtia (palat on ns oikean palapelin näköisiä, mutta isoja). Näitä kanssa tehdään innokkaasti. Syksyn alussa poika etsi vaan parit, ja pisti äidin kokoamaan ne yhteen, mutta nyt kyllä osataan itse napsattaa palat yhteen. Kirpparilta ostetut isommat muumipalapelit odottaa vielä - niiden aika ei taida vielä olla.

Meillä kans tehtiin viikonloppuna lumitöitä koko perheen voimin. Mä tosin taisin kolata välillä tarkkaan lapioituja pienen pieniä lumikasoja, koska poika pahasti protestoi sitä. Iltapäivällä vietettiin isovanhempien kanssa takapihalla laskiaisriehaa kuuman mehun ja makkaranpaistamisen kera. Oli ihan kivaa, täytyy tehdä sitä toistekin.
 
huh hei kaikille vaan! eipäs olla kirjoiteltu tänne pitkään aikaan... :whistle:
(siis, vaan muutamaan päivään.. :LOL: ) niistä nuppipalapeleistä, pelattiin eilen niitä ja poitsu mietti yhtä palaa ja antoi sen mulle sitten kun ei löytänyt sille omaa paikkaa, niin sitten mä näytin että kokeilla eripaikkoihin sitä, yritin laittaa yhteen koloseen niin poitsu tönäs sen poikkeen ja otti siihen kuuluvan palan sivusta! :LOL: on ne fiksuja! :heart:
 
terppa taas!

Täällä taas valvon, kun mies lähti työmatkalle ja uni ei tahdo tulla, vaikka aamulla heräsin jo ennen klo 6 hänen lähtiessä..

Juu kyl meilläkin Väinämöinen tekee nuppipalapelit tai ne simppelit ihan noin vaan. Sai joulukalenterista sellaisen palapelin jossa on neljän eläimen kuvat eli neljä kahden palan palapeliä, mutta niitä hän ei todellakaan tee itse vielä, kylläkin niillä leikitään ja haluaa, et me niitä hänelle kootaan. Vaan ei noi palapelit hirveesti kiinnosta, hetken ja sit muuta lähtee puuhaileen. Enemmän on tykännyt piirtämisestä. Aina, kun vaan näkee paperinpalan niin heti haluaa piirtää..

Nii mä sitten kuvittelin, et lapseni olis jotenkin muita fiksumpi, kun ei Tiivitapit (eli Teletapit) kiinnostaneet viime syksynä ollenkaa ja kuvittelin todella, et meillä ei niitä tarvitse katella.. just näin, niinpä niin, nyt on muutama viikko katottu ihan joka aamu ja yrittää saada meitä laittaa myös päivällä ja iltaisin nauhan pyöriin. Meillä, kun on serkkujen vanha VHS kasetti tapeista ja sitä sitten kelataan ja katsellaan.. kuvan laatukin on mitä on.. Nii ja välillä, kun ei laiteta pienen tahdon mukaan niin menee hakkaan telkkua raivoissaan päällään :headwall: on siis jo pientä uhmaakin kuvioissa päivittäin. Milloin heittäytyy lattialle parkuun jotain ja sätkii ja karjuu äitii, ei maitoo tai jotain muuta, mikä sit liekin sen raivon alku ja juuri sillä hetkellä. Tavallaan huvittaa pienen tunteen purkaukset, on ne vaan niin dramaattisia, mutta kyllä niissä sydänkin heltyy, on se niin pakahduttavaa tuo pienen elämän tunteet :heart:

Ai juu, kävimme kaupugilla tänään ja löysin Stockan jämä ale pöydästä Reiman fleece myssyn, sellaisen joka muistuttaa jotain lohikäärmeen pyrstöä ni vaan jotain 6e!! Värikin oli kivan vihreä, onneksi en ostanut viime syksynä sitä, hiplasin kyllä moneen kertaan, tosin eri vihreänä.. ja sain siitä viel ne helmikuun seteli alet eli -20% :whistle:

vaan kai sitä pitäis lähtee tuonne punkan suuntaa ja antaa edes nukku-ukolle pien mahdollisuus tainuttaa minut unten maille, väsyttää vaan ei nukuta..

:wave:
 
Meillä ei tuo televisio onneksi kiinnosta. Me itse löhötään telkun ääressä vasta kun muksu on nukkumassa, joten mallia ei ole. Poika on kiinnostunut vain yhdestä DVD:stä - eläindokumentti Rami Safarilla. Siinä on mm. Jeeppi ja "seepa" eli seepra... Pikkukakkonen ei vielä nappaa ja kyllä se mulle käy.

Milloinkahan nuo kevätvaatteet tulevat kauppoihin? Tekisi mieli hyödyntää esim Sokoksen seteleitä välikausiasuihin. Syksyiset ei varmasti mahdu enää. Stokkan setelin ajattelin törsätä Akateemiseen, siellä on hyviä laulukirja/CD yhdistelmiä: Satutunti ja Leikkitunti (meillä on jo Lystitunti).
 
meillä kyllä joskus jääpi tölläämään telkkua, meil on melko paljo telkku auki jos ollaan kotona, vaik ei sitä kukaan kattoiskaan, eikä poitsu aina edes siihen huomiotaan kiinnitä, vain sillon jos tulee jotain hänelle mielenkiintoista! ja musiikki, sitä tuntuu olevan sen veressä, huomaa et on rytmitajua pienellä! aina tanssii ja taputtaa ja tuntuu et rytmissä vielä! :heart:
 

Yhteistyössä