Ketään muita, joiden mielestä lapselle riittää 50 euron arvoinen joululahja...?

  • Viestiketjun aloittaja Huom
  • Ensimmäinen viesti
Huom
Nyt on pakko aloittaa suuri joululahjakeskustelu (tai siis jatkaa sitä toisen ketjun innoittamana).

Meillä ei ole ostettu pojalle kuin noin 50 euron arvosta joulu- ja synttärilahjoja, ja se on minusta enemmän kuin riittävästi. Sen päälle tulee toki muiden antamat lahjat. Urheiluvälineitä ja vaatteita meillä ei osteta lahjoiksi, vaan ihan muuten.

Onko täällä ketään muita, joilla pysyy lahjojen osto hanskassa ja jonka mielestä tuo summa riittää varsin hyvin lapsen joululahjaan?
Lapsethan nyt haluaa vaikka kuun taivaalta, mutta on vanhemman tehtävä päättää, mikä on järkevää.
 
Joo
Ehdottomasti riittää, kaikki eivät käytä noinkaan paljoa. Jotkut taas ostelevat vuoden mittaan kaikenlaista, eivätkä tee joulusta niin suurta numeroa. Kukin tyylillään.
 
vieras
Tuollasta hintaluokkaa noin 50e tulee kaksi pientä tyttöä lahjansa kotoa saamaan. Isommalle tulee little pet shop talo ja pienemmälle 2v on vielä hakusessa, meillä toki on synttärit molemmilla turhan lähellä joulua.
 
vieras
Täksi jouluksi, kun lapsi on 2v on joululahjaan ajateltu käyttää 30-40?. Isovanhemmilta yms saa sitten lisäksi lahjoja. Myöhemmin voi olla, että summaa nostetaan, siis sitten kun lapsi osaa alkaa jotain toivomaan. Mutta 50? kuulostaa varsin hyvältä.
 
Huom
Mahtavaa, että vielä löytyy fiksujakin ihmisiä. Tuntuu aina, että joulun lähestyessä ihmiset menevät pähkinöiksi ja tavaraa pitää olla satasilla per lapsi. Ja joulukalenterikin maksaa monta kymppiä...
 
häh
No, kyllähän se riittä ei siinä mitään.
Lahjat kun voi maksaa 0,1e-100e on ehdoton maksimi sitten meillä.
Lähinnä tuollainen 100e lahja on sitten kimppa ostos tai sitten synttärinäkin ei muuta tule koti porukalta jos ostetaan kalliimpi lahja.
Legotkin yllättäen maksaa tuon 70-100e
 
No minä en halua ainakaan kasvattaa lapsiani toivomaan aina vaan kalliimpia lahjoja. Olen sitä mieltä että nykymaailmassa on aika turhaa ostaa aina uutta tavaraa kun uudenveroista ja mieluista saa niin paljon kirppareilta ja huutiksesta jne. Esim. vastikään esikoinen sai isältään synttäriahjaksi isän vanhoja tekniikkalegosarjoja. Ei maksanut mitään ja poika oli otettu!

50eurolla saa siis ainakin käytettynä jo tosi paljon kaikkea kivaa.
 
meillä 2 tyttöä. toinen 2,5v ja toinen 1v4kk olen ostanut niille keppihevoset lahjaksi. ja muuta en ees aio ostaa, kun tiedän sen että lahjoja tulee muualta yllin kyllin vaikka sanoisi nätisti/vähemmän kauniisti lahjojen määrästä.
 
ei riitä
Uutuus lego duplo nukkekotikin maksaa jotain 60 ?

Lelut on kalliita ja ostan kalliita koska ne on laadukkaampia. Inhoan halpaa muovikrääsää.


Little people parkkitalokin maksoi 70 ?
 
ei riitä
Alkuperäinen kirjoittaja s:
Meillä kun on tenavat jo 6-13 vuotiaita niin se 50e ei riitä mitenkäänpäin, eihän sillä saa mitään mielekästä sen ikäsille :(

Jonkun pelin ehkä saa, mut tarttee sitä nyt muutakin saada!

Mut varallisuuden ja omantunnon mukaanhan sitä tuhlataan.

 

Yhteistyössä