Ketään hoidoissa PKKS:ssä!!!

Danita, mahtavaa :heart:! Toivon kovasti, että kaikki sujuu hyvin ja viivat vahvistuu. Täällä on peukut pystyssä!

LMLB, olen joskus testaillut noilla cb:n testeillä ja mulle ne on antaneet välillä roskishaamuja. Yleensä sillon on myös itellä ollut sellanen olo, että jotain ois voinu tuolla tapahtua, mutta ei ole mulla nuo roskishaamut vielä plussaksi muuttuneet. Kannattaa kuitenkin varmaan testata uudemman kerran. Eihän sitä koskaan tiedä.

(.) Punktiosta selvitty. Kipeää teki, mutta ei kuitenkaan mitään mahdotonta. Lääkäri oli mukava ja tuntui osaavan hommansa =) Saaliina 12 munasolua. Nyt odottellaan jännityksellä huomisen uutisia. Särkylääkkeen voimin ;)
 
Vika inssi takana ja piina päivät menossa (5pp). Ovuloin ilman irroituspiikkiä joka oli yllätys ja siksi inssi aikaistettiin. Lähtö kohdat oli nyt loistavat. Useampi munasolu ja sperman laatu oli todella hyvä. Joten jännityksellä odotamme mitä luvassa. Oireet eivät ole olleet lähellekkään samat kuin viimeksi. Rintojen arkuudesta ei mitään tietoa, alamahaa on vihlonut ohi mennen ja huimausta on nyt kyllä esiintynyt, mutta olo tila on vallan mainio. Palelu johtunee nuista hormooneista... Keväälle on jo alustavasti juteltu seuraavaa kertaa. Jolloin aloitetaan koeputkihedelmöitys...
 
Danita onnea,onnea,onnea :)) ihan mahtvaa saada tänne noita plussauutisia!!!

mie mietin että uskaltaisinko missä vaiheessa testata...edellisellä kerralla saatiin haamu pp11 ja siitä se alkoi vahvistumaan sit :) nyt on jotenkin ristiriitaiset tunteet,toisaalta haluisin testata jo vaik samoihin aikoihin..toisaalta taas en tiedä uskallanko ennen kun on pakko:|
 
Carpalo Vautsi, 12 on kyllä hieno tulos. Paras aikoihin tässä ketjussa :D Tulehan meille heti kertomaan monta on hedelmöittynyt.

Mammy Mie testasin niillä kotitestin liuskatesteillä pp10 tumman viivanpaikan, jonka siis tiesin merkitsevän jotakin, kun ei niihin ennen sellaista ole tullut :D Se testaaminen on hyvää ajankulua :D :D

No täällä kai ollaan raskaana vieläkin, ei ne viivat oo mihinkään hävinnyt.. uskomatonta. Ensimmäinen ajatus oli, voiko tää onnistua näin helposti.. sitten vähän aikaa miettimistä...no kai sitä helpommallakin olis voinu onnistua :LOL:
Joulunalusviikolla on sitten ultra. Polihan on kiinni, mutta jonnekkin, en muista enää minne, pitää mennä. Siellä kuitenkin Esa ultraa. Toivottavasti saadaan miehen kanssa paras mahdollinen joululahja..

Toivottavasti te kaikki piinailijat saisitte plussan joululahjaksi. :heart:
 
Danita, oon niin ilonen siun puolesta :D!

Tänä aamuna sain hyviä uutisia, ellei ihan uskomattomia: kaikki 12 on hedelmöittynyt :heart:! En edes arvannut, että tämä tällä tavalla voisi mennä. Toki huomiselle voi tapahtua katoa... Mutta huomista jännityksellä odottelen.

Tsemppiä kovasti kaikille piinailijoille! Perästä tullaan.
 
Danita jos mie kuitenkin vaikka viikon viel koittasin kärvistellä testaamatta..eli sit olis pp12...luulis sillo näkyvän jo jotain jos on näkyäkseen? ajattelin huomenna tilata niitä testejä 10 kpl :D :D


carpalo huisin hienoa kyl!!!!!!oon onnellinen teidän puolesta <3 pakko sanoo että ihan kateeksi käy,,mehän kun aloitetaan alusta koko homma jos tää ei onnistunu...ei olla kummallakaan kerralla saatu pakastimeen mitään...tällä kertaa olis varmaan saatu jos eivät olisi karanneet...:|
 
Loistokkaan alun jälkeen laskeutuminen maan pinnalle :ashamed:: vain 3 alkiota oli siirtokelpoisia. Muut ruppanat meni harakoille. Eli niinpä se vaan pitää itsekin luottaa, että ei se määrä vaan laatu. Noh, ei se nyt ihan huonostikaan menny, kun saatiin yksi kyytiläinen ja kaksi pakkaseen. Eli piinailu alkakoon.
 
( . ) menkkamaista jomottelua taas ilmassa :( naama näpyillä jne...eiköhä ne sieltä viimeistään lugejen loputtua ala :( päätin että testaan pp12 eli keskiviikkona,,,eiköhä se nega sieltä ruutuun napsahda...turha kai sitä on pitkittää...nyt siis pp7...
 
Tänään kävin polilla.. olin pistäny siis saman annoksen menopuria kuin viime kuussa... no yllättäin sama määrä ei näköjään ole riittänyt juuri mihinkään... viimeks tuolla satsilla oli lupaavan kokoinen 16mm folli ja nyt vaan 10mm.. :headwall:
eli neljä pistelypäivää lisää ja tiistaina kuulemaan tuomio, pystyykö inssiä edes tekemään tässä kuussa... oli muuten taas ihan eri lääkäri, Antti muistaakseni etunimeltään, suht nuoren oloinen... Ei laittanut hoitokorttiinkaan merkintöjä muuta kuin seuraavan ajan... : /
 
mammy, älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon. Vielähän tässä on aikaa ja voihan tuo oireilu kertoa ihan jostain muustakin. Tsemppiä kovasti!

LMLB, toivottavasti alkaa tropit tehota ja pääset inssiin. Peukut pystyssä!

Oon niin turvoksissa. Ja asia pyörii vaan päässä. Vaikuttaa siltä, että näistä piinaviikoista on tulossa piiiiiiitkät : /.
 
Carpalo mie olen kans tosi tuskanen pääni kans..tuntuu et mitää muuta ei voi ajatella,,ja sillo ko voi noi nippailut kyl vetää takas aiheeseen...huoh...jomotukset hävinny mut tosi kovii repimiskipui on tos kohdun kohilla...tänään iski saunan jälkeen ällötysolo,mitä ei oo koskaan mulle tapahtunu,rakastan saunomista,,ja nyt en edes ottanu kovii löylyi ko oltiin koko jengi mummin ulkosaunassa..Toisella hetkellä mulla on niiiiiiin varma olo että oon raskaana,koske ei mul normi kierrossa koskaan tämmöstä ole,mut hetken päästä iskee taas epätoivo, en millää usko et voisin edes olla raskaana,,,ei mun tuurilla,ehei...viimeki yönä valvoin 3 tuntii aamuyöllä,kun päässä vaan pyörii tää..luulin että nyt piinailu olis helpompaa kun on tuo pian 2v apina pitämässä äidin kiireisenä,mut kaikkee muuta...mihinkää en osaa keskittyy,mikää ei huvita jne ...

tää oli oikein vali,vali,,,anteeks:ashamed:
 
Seuraavia "oireita": huimauksen tunnetta, alamahaa on koskenut nopeat liikkeet esim raskaiden esineiden nostot ja istumaan nousut ja laskut. Tänään sain ihme itkukohtauksen, itkin koska muistelin lapsuuteni joulua ja vielä enemmän kun kuulin joululauluja radiosta. Joka oli minulle itselleni ihan tajutonta sillä en ole ikinä pitänyt itseäni ylitunteellisena ihmisenä. Tajutonta palelua oli eilen kuin olisin ollut kuumeessa, vapisutti luihin ja ytimiin. Ja tänään on väsyttänyt kuin pientä kylää...Nyt siis nukkumaan ja odottelemaan torstai aamua...:)
 
mammy, aika samoja tuntemuksia pään kanssa. Välillä meinaa toivo herätä, mutta sitten alan syyllistää itteäni siitä, ettei jysähtäs liian kovaa, ja välillä oon maani myynyt ja sitten syyllistän itteäni siitäkin, ettei saa olla liian negatiivinen, koska ei vielä ei voi tietää mitään...

(.) ei juuri ihmeempiä oireita, pientä nippailua ja vihlontaa, mutta kaiken tämänhän voi laittaa lugejen piikkiin.
 
Taas ois polilla käyty... Inssi saatiin tehtyä, eli voi huokaista helpotuksesta.. ei mennyt 8 päivän piikitysrumba hukkaan.. :cool: Mies piti vaan hälyttää töistä kesken päivän "tavaran toimitukseen" :D
Yritin kysellä vähän noista siittiötiheyksistä ja lukemista mitä meillä on PeSun jälkeen ollut tai siis just noissa inseminaatioissa.. mut Esa tais olla vähän muissa maailmoissa kun lopetti vastaamisen kesken... mut kai se joku tietty tulos/tiheys vaaditaan että koko inssi suoritetaan... Joulun alla sit sais testailla... oiskin maailman parhain joululahja ikinä... :heart:
Mutta toisaalta sama juttu täälläkin, pakko yrittää pitää jalat maassa ja toiveajattelu loitolta.. on sen verran kuhmuja jo pääkopassa edellisistä kerroista kun on tippunut korkealta ja kovaa.....

No mutta nyt sitten sitä rauhallista joulun odottelua...:xmas:
 
Niin se vaan voi elmä yllättää...tää teki plussatestin juurikin :) ajattelin et teen sen negan nyt pois viereksimästä,mutta niin vaan kävi että haamua vahvempi viiva sieltä tuli!!!en voi uskoa tätä..tämän kaiken huonon tuurin jälkeen...voiko tää olla totta?nyt ollaan onnellisia tästä,myöhemmin on aika murehtia kohdunulkoisista yms...
 
Tulin taas kurkkaamaan kuulumisia, vaikka tauolla ollaan. Täällähän on hienoja uutisia! Oikein paljon onnea ensinnäkin Danita joka toi toivotun plussatuulahduksen :) Oikein hienoa, hyvä hyvä! Paljon Onnea odotukseen ja käyhän kertoilemassa kuulumisia myös täällä välillä.

LMLB, hyvä että pääsitte inssiin ja nyt sitten pääsette odottelemaan tuloksia. Rennosti ja odottavin fiiliksin, raskaana kunnes toisin todistetaan, eiks nii ! :)

Mitenköhän mammylla sujuu, meinasitko testailla huomenissa?

Simpli86 ja carpalo myös piinapäivien vietossa. Toivotaan että tulee hyviä uutisia, aika uskomaton oli tuo carpalon alkusaalis ja erittäin hyvä että loppuosuuskin sitten suju kadosta huolimatta, kyytiläinen sielläkin siis matkassa ja toivotaan parasta!

Nyt itse täällä olen järkkäillyt noita tulevia häitä, paikat alkaa olla varattu, vieraslistoja mietitty, pukua katsottu ja sovitettu pitkin Suomea... olen tässä vasta yksin touhuillut kun en ole vielä saanut kaasoja sillä tavalla kivaan tilanteeseen jossa voisin kysyä heitä mukaan. Tämä hääjuhlan järjestely on ollut pitkästä aikaa kermanpehmeää balsamia karmeille haavoilleni, joita katkeruus ja lapsettomuuden tuska ovat aiheuttaneet. Olen ollut pitkästä aikaa innoissani, iloinen, onnellinen ... haaveillut, suunnitellut, katsellut kauniita pukuja ja unelmoinut kaikkea ihanaa naisellista kauneutta ympärilleni :) Ei yhtään ahdistavaa. En ole luonteeltani mikään kova hössöttäjä, joten kaikki tää on tullut jotenkin vain minua itteäni varten, kun kukaan ei vielä vanhempieni ja teidän lisäksi tiedä juhlasuunnitelmistani! Paitsi mieheni tietysti!

Tässä kaiken keskellä yhtäkkiä huomasin kuukautisten jääneen pois. Ihan oikeasti, näin ei ole käynyt koskaan. Nyt kun hermostuksissani laskin päiviä, mennään jo kp 36/28. Eihän tämä nyt oikeasti voi edes tapahtua, en tiedä yhtään taas että missä mennään. Viikonloppuna olin vielä ihan hyvillä mielin juhlimassa pikkujouluja, ajattelin että sieltä ne menkat kohta tupsahtaa, ei tässä mitään jos ne nyt pari päivää myöhässä on, se on nähty jo monesti. Nyt kuitenkin kun ne alkaa olla jo näinkin radikaalisti myöhässä, alkaa ihan pienen pieni toivonkipinä syttyä mieleen, että olisiko sittenkin mahdollista että meitä olisi kohdannut joulun ihme?? Yritän olla toivomatta mitään, ottaa asiat asioina.

Tänään kun tarvoin lumessa eteenpäin kohti kotia, en oikein osannut kuin kääntää kasvot kohti taivasta ja sanoa hiljaa hämärtyvään iltaan : "Tapahtukoon sinun tahtosi." Uskon että jos on tarkoitettu, niin on tarkoitettu. Se tietäisi sitä että häät perutaan, kaikki menisi taas uusiksi, mutta jotenkin alkaa olla jo tottunut siihen että kaikki menee kokoajan ihan uusiksi ja sekaisin. Olotila on kieltämättä vähän sekava tällä hetkellä. Huomenna pitää varmaan terästäytyä ja käydä shoppaamassa raskaustesti.

Katsotaan miten tässä käy, mutta aikamoiseen jännitysnäytelmään olen joutunut... anteeksi jos täällä kerron turhaan tällasia asioita, tuntuu vain etten kohta enää kestä kun on liikaa kaikki eväät levällään :)
 
MarieClaire tuossa aiemmin jo mainitsinkin ettäplussa tupsahti...testailen kyl huomennaki vielä ja varmaan ylihuomenna ja yliylihuomenna jne :D Toivottavasti teille olis käyny niin ihanasti ettäolisitkin raskaana!!!peukutan tosi kovasti :)
 
Ihanaa mammy, voi että voin kuvitella miten riemuissaan siellä ollaan!!! Oikein paljon onnea! Johan nyt pomppas. Toivon todella, että nyt tulee hyvää onnea kaikille tässä ketjussa oleville, olette ajatuksissani. Nyt on kyllä hyvä virtaus meneillään!

Lähetän rukouksen meidän kaikkien puolesta, ei siitä haittaakaan ole.

:D Happy!
 
mammy ihanaa, ihanaa!:heart:

marieClaire ihania nuo aatoksesi... tuli lämmin olo kun luin kaunista tekstiäsi... en oikein osaa sanoa, mutta jotenkin tiedän tuon tunteen, kun saa kaiken paskan pois ahdistamasta hetkellisesti edes! ihania nuo hääasiat.... toivon sinulle myös onnea huomiseen testailuun!
 
:'( Eilen illalla alkoi sitten vuoto yllättäen. Rinnat olivat vasta aamulla alkaneet kipeytyä, niin hieman olin ihmiessäni. Itkuhan se pääsi ja tulevat hoidot kieltämättä nyt pelottavat, kun keinot alkavat olla järeämpiä.Tänä aamuna ei ollut pikkuhousun suojaan tullut mitään, joten tein silti varmuuden vuoksi testin ja negahan siltä tuli. Nyt masentaa ja urakalla. Mutta ei auta kuin yrittää suunnata toiveet nyt sitten kevääseen...
 
mammy ja Danita hurjasti onnea molemmille ja tarrasukkia pienille kyytiläisille :heart:

simpli pahoittelut menkoista ja negasta :| kurja homma... Itsekään en aseta minkäänlaisia toiveita tämän inseminaation varaan ja yritän valmistautua siihen että ensi vuonna on kovemmat otteet käytössä.. Vaikka kovasti sitä toivoi ettei tarvitsisi sitä taivalta aloittaa... Päätin kuitenkin että nyt elelen joulun ja uudenvuoden ihan rauhallisesti ja yritän karistaa vauva-ajatuksia sivummalle..

MarieClaire Ihanaa varmasti suunnitella häitä ja saada ajatuksia vähän sivummalle näistä ikävemmistä asioista... Nauti ja ota kaikki irti :heart:
mites muuten testailitko jo?

Tammikuussakin luultavasti hetken taukoa tulee ennen sitä ensimmäistä keskustelukäyntiä IVF-hoidosta.. Poli saattaa olla kiinni nimittäin jopa kauemmin eikä välttämättä aukea siis vielä silloin 10.1... Näin kertoi sairaanhoitaja viimeksi.. (Siellä on kai joku lääkäreistä sairaslomalla tjn...) Mutta toisaalta ehkä se tauko tekeekin vaan hyvää ennen uutta hoitoa.. saa kroppakin levätä noista lääkkeistä hetken..

Millaisella kaavalla se IVF-menee? Siis kuinka kauan niitä pistelyitä ja alkusysteemejä yleensä on ennen sitä punktiota jne..? Taas tyhmänä kyselen....

Ainiin vielä palaan myös tuohon vikaan inssiin.. tuo kolmas kerta oli tähän mennessä ehdottomasti kaikista kivuliain kerta.. en tiedä oliko katetri erilainen vai mistä kiikasti mut kipeää teki... Seuraavana yönä sit vessassa käydessä jäi verta paperiin... ihan vähän mut kuitenkin.. ja vatsa ollut myös arka sen jälkeen... oiskohan katetri tökkäsy johonki pienen haavauman..
Onko muilla ollut pientä vuotoa inssin jälkeen?
 

Yhteistyössä