Ketään hoidoissa PKKS:ssä!!!

Kiitos, te ootte kyllä tosi ihanan kannustavia! Joo, mie testasin sen negan, joten sellanen joulun ihme täällä, mutta siis se meni ihan vasemmalla kädellä ohi ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Eipä paljoa ravisuttele jotkut negat, ajatukset on jo ihan muualla. :)

Minäpä teen nyt sellaisen jutun, että lähetän teille kaikille sinne neganneille ja pelokkaille tätä omaa hyvää tuulta ja vahvaa uskoa tulevaan, sillä jokainen tarvitsette voimia ihan varmasti! En voi kun ajatella, että kunpa jokainen epäonnistumiskerta olisi tuntunut tältä, että se ei ihan oikeasti haittaa. Että siellä tulevaisuudessa on vielä edessä paljon koettavaa ja että aikaa on, kaikkea muuta kivaa on kuitenkin tulossa. No eihän se siltä tuntunut aiemmin, joten nyt tosiaan huomaa sen eron omassa päässään, miten paljon pienet asiat vaikuttaakaan siihen oman jaksamiseen.

Eikun vain taas eteenpäin!
 
kiitoskia onnitteluista...kunpa vaan pikkunen olis oikeessa paikassa...

En saa klinikalta ketää kiinni, tänään piti soittaa tuloksesta...en tiedä mitä tehdä noiden lugejen kaa...et lopettaakko vai jatkaakko...huomen pitäs käydä ostaa lisää jos pitää jatkaa,,,höh...millasii ohjeita te ootte saanu?
 
LMLB Ootko jo testaillu, et taida oikein uskoa onnistumiseen kun ivf:ää mietit? No toivotaan kuitenkin. :) Kysyit niistä pistelyistä ivf/icsi hoidossa. Mie pistin jarrupiikin, sen jälkeen odoteltiin mummo oireiden kanssa kolme viikkoa. Sitten oli nollaultra. Siitä seuraavana päivänä aloitettiin puregonin pistäminen (voi olla myös jonkun muun niminen lääke). Kaksi kertaa pistelyn aikana seurattiin ultralla follien kasvua. Tuota puregonia pistettiin siis kerran päivässä, ja sitten kun follit ovat tarpeeksi suuria pistely lopetetaan. Eli pistely aika on yksilöllinen. Mie taisin pistää 11 päivää, jotkut selviää vähemmällä.. Sen jälkeen pistetään irroituspiikki, ja tästä piikistä 36 tunnin kuluttua on punktio.

muoks. nyt vasta katoin, että sulla LMLB noin vähän aikaa inssistä, eli tuskin oot testannu vielä :) Vielä on toivoa..

Carpalo Mones pp sulla on menossa? Tuu kertomaan tuntemuksia! Milloin ajattelit testata?

Mammy Mulle sanottiin, että kahden viikon käytön jälkeen saa luget lopettaa.. en sitten tiedä. Kai ne tietää siellä polilla mitä tekevät. Silloin perjantaina kun lopetin luget niin koko lauantain koski aika kovasti mahaan. Miusta tuntuu, että se jotenkin liitty niitten lugejen lopettamiseen.

(.) Nyt olis 5+4. Vau:n laskurin mukaan tänään alkaa pikkuisen sydän lyömään.. :) Toissapäivänä tein digitestin, joka näytti 3+, joten hormoonitasot ainakin kait suurinpiirtein kohillaan..
 
Viimeksi muokattu:
danita tuntuvat antavan aika eriäviä ohjeita..no käyn nyt osatamassa paketin ja koitan ensi viikolla saada jonkun polilta kiinni...millä viikolla teil on tehty varhaisulta?ja onko se aika annettu sillo ko ootte soittanu plussasta vai miten?
 
mii-tu-81 onpa ihana yllätys!!!mitä lääkkeitä sie sit söit?ei ollu haittaa vauvalle kuitenkaan? :)

Ja kiitos onnitteluista,me ei olla kerrottu,kun mun äidille ja muutamalle ystävälle jotka ollu tukemassa hoitojen aikana...:) 9 vuotiaalle ajattelin kertoa varhaisultran jälkeen JOS kaikki on ok..ja JOS sinne asti saadaan salattua...on niin tarkka näköinen näissä asioissa nykyään ,kun muistaa kun odotin tuota pian 2vuotiasta :)
 
Onpas tänne ropissut tekstiä! Mukavaa =)
Täällä menossa pp9. Oon ihan ahdistuksissani näitten piinailuitten kanssa. Masussa ei tunnu hirmuisesti mitään. Pari yötä sitten huomasin alkaneeni hikoilla yöllä ja eilen saapui päänsärky. Molemmat sellaisia menkka-ajan oireita mulla : /. Ahdistaa. Toki luget on varmaankin syypää tuohon päänsärkyyn ja liekkö hikoiluunkin. Solmussa olen ja mietin, milloin uskaltaa testata vai uskaltaako...

mii-tu-81 voi mikä yllätys! Ihanaa! Onnittelut! On mahtanut olla melkoinen hetki, kun olet saanut kuulla tuosta ihmeestä!
 
viimein sain jonku kiinni...selvis et klinikka on joulutaolla ja naistentautien polilta sain Esan kiinni...Hassu mie sano, että niinhä mie vähä sanoin et siinä voi hyvin käydä ;) Luget voi lopettaa tai halutessani voin käyttää puolella annoksella tän viikon...ultran hoitaja laitto 30.12,,,sillo on kai noin 7 viikkoo...

carpalo mi eniin tiedän noi fiilikset...pelkäsin hirveesti testata,mut sit en enää malttanu olla testaamatta...ja mul oli niiiiin selvät menkkaoireet kans,,,pidän peukkuja teille :heart:
 
Danita mii-tu-81 ja mammy-: hurjan paljon onnea!!

Omia väliaikatietoja: pienen painostuksen jälkeen sain lopulta ajan laparoskopiaan. Se piti tehdä tämän vuoden puolella, mutta venyi kuitenkin tammikuulle. Onneksi on ihan kuun alussa, niin ei viivästytä hoitoja. En tiedä mitä sen jälkeen, pakasteessahan meillä on kolme alkiota, joten jossain vaiheessa PAS.
Ottaa edelleen koville. En oikein pääse pettymyksestä, vihasta ja surusta yli. Tuo leikkauspäivän sopiminen helpotti vähän, mutta välillä on kyllä aika down... Onneksi tulee joulu, aion ottaa rennosti.

Mukavaa joulua teille kaikille!! Näyttää siltä, että Danita, mii-tu-81 ja mammy viettävätkin ensi vuonna joulua uuden pienokaisen kanssa, aatelkaas sitä. Toisaalta on mahdollisuudet meillä muillakin ehtiä vielä antamaan sukulaisille syytä kasvattaa kuusen alla olevaa lahjakasaa vuoden 2011 jouluksi... ;)
 
Viimeksi muokattu:
(.) Piinailua oikein olan takaa...
Viime su (pp9) alkoi pieni tuhru lugejen läpi ja olin jo lyödä hanskat tiskiin. Sinä iltana sain kuiteskin herkkään testiin haalean haamun. Seuraavana iltana haamu oli jo vahvempi ja tänä aamuna tein vaalean plussan! Hitaasti se tikkuun tuli, mutta tuli kuitenkin. Nyt siis virallinen testipäivä. Jotenkin vaan arveluttaa tuo vaaleus. Tuolta naisten tautien puolelta sain ohjeeksi testailla vielä vkonlopun, eli piinailu jatkuu.

Miten vahvoja viivoja Danita sait niihin kotitestin liuskoihin? (Muistelen, että niitä käytit.)

Pelottaa, mitä mahtaa tapahtua, kun lopetan luget. Vaan ei kai se muu auta, kuin pitää pää kylmänä ja tehdä testi tai pari (=ainakin kymmenen :whistle:).
 
Carpalo oi, onnea plussasta. :heart: Niihin kotitestin liuskoihin tuli mulla tosi vaaleat viivat. Tein toisen merkkisellä niin tuli paljon vahvempi. Jos haluut mielenrauhan niin tee jonkun muun merkkinen. Mutta plussa se vaalea plussakin on :heart:

Mii-tu81 Joo, sellanen oma odotuspino olis kiva. Mie en olekaan vielä mihinkään odotuspinoon uskaltanut liittyä :)
 
moikkista :) ja kiitos garfield onnitteluista,,päivä kerrallaan,,ei viel oikee jaksa uskoa että kaikki olis kunnossa jne...

carpalo täältäki onnittelut viivasta ;) mie olen tehny 10 kpl kotitesti.fi tms testejä :D ja saanu haaleita viivoja. Tein apteekin one step tms testillä taas tosi vahvat viivat..Yhden kotitestin säästin tälle päivälle, koska 5+0 ja halusin seurata onko viiva vahvistunu ja totesin että on :) että siltä osin kai kaikki hyvin? Kun vaan olis oikea vauva ja oikeessa paikassa...se selvinnee vasta 2 viikon päästä.

Mii-tu-81 perustetaan ihmeessä oma odotuspino...tuol elohiirissä on niin paljo porukkaa, et jotenki hankala päästä mukaan :D
 
Kiitokset onnitteluista!
Vielä kuitenkin jatkuu melkoinen piina, enkä siksi uskalla vielä tuonne odotuspuolelle siirtyä. Viikonlopun aikana olen testaillut vahvoja plussia, Mutta vuoto on vähän yltynyt ja tänään tuntui jo menkkajomotusta. Ei kai tässä auta kuin toivoa, että perästä tullaan odotuspuolellekin...
 
Vaikuttaa pahasti siltä, että meidän pikkuinen ei jaksanut pysyä kyydissä :'(. Vuoto runsastui vähitellen ja menkkamaiset jomotukset vahvistuivat. Tänään valui jo riekaleita. Sellainen tarina tämä taisi olla tällä kertaa. Pitänee taas keräillä itsensä ja sitten kohti uutta. Melko tyhjä olo :'(.
 
Tänään pp15..
pp13 testasin jollain prisman halpisliuskalla joka kaapissa lojui ja puhdas nega oli...
Ruskeaa tuhrua vähän tuli päivällä.. eiköhän se enteile kuukautisia.. ei tullut parhainta joululahjaa meillekkään.... :(

No kohta on uusi vuosi ja uudet kujeet.. toivotaan että meille kaikille vuosi 2011 toisi vihdoin sen toivotuimman....

Rauhallista Joulua koko poppoolle :xmas:
 
Jotenkin niin kovasti toivoin että tuo kolmas inseminaatio ois tuottanut tulosta...
Alkaa taas mielikin tehdä tepposia.. oli niin lyhyet kuukautiset, vaan kolme päivää (suht normaali, mutta kuitenkin niukahko vuoto... mutta loppukierron lugesteron oireet eli vessassa ramppaaminen ja pahoinvointi jäivät päälle..) kävin eilen pissalla 29 kertaa!! ei ehkä ihan normaalia.. aloinkin miettiä sitä endon mahdollisuutta omalle kohdalle kun sitä ei ole tutkittu minulta ja siinä taitaa olla oireena myös tuo vessassa ravaus...(siis 2007 minulta on tähystyksellä leikattu umpisuoli ja niissä lääkärikertomuksissa olisi kuulemma maininta jos siellä mahdollisia kiinnikkeitä/endoa olisi??) ja siksi ei ole laparoskopiaa tehty..
Pissatulehdukseksikaan en oikein tätä usko...

Mut joo voihan tää johtua siitä et normaalisti tässä vaiheessa kiertoa oon jo uutta hormonia joutunu pistelemään.. tekee varmaan välikierto tepposet...

Kertokaas joku mulle noista IVF-hoidoissa käytettävien lääkkeiden hinnoista... ? Halpaa touhua ei taida olla..
Nuo lääkkeiden hinnatkin tuntuu ihan rangaistukselta.. ihan kun tässä lapsettomuudessa ei ois tälläisenään jo surua ja kestettävää.. lisäks vielä nuo hinnat hipoo pilviä..(tiedän että moni ajattelee et sittenhän sitä rahaa meneekin jos lapsi joskus onnistutaan saamaan, mutta mun mielestä nuo asiat ei oo verrattavissa..)
Ja kai sen kuuluis olla jokaisen naisen etuoikeus pystyä saamaan lapsia...
 
hei, noista lääkkeiden hinnoista kyselit. Onhan ne arvokkaita, mutta onneksi korvattavien osalta tulee se kelan maksukatto vastaan äkkiä. se taitaa olla jotain hieman alle 700€/kalenteri vuosi. sen jälkeen lääkkeet maksaa 1,50€ / ostos. Kaikki lääkkeet ei tosin ole korvattavia, mutta ne ei onneks maksa ihan tolkuttomia. Mut ton maksukaton takia kannattaa alottaa hoidot alkuvuodesta, niin loppuvuodesta ei sit maksa enää paljoa.... luget ei taida olla korvattavia, en muista muita....
 
LMLB Mulle tuli kyllä ekana mieleen pissatulehdus tuosta vessassa ramppaamisesta. Mut jos usein sairastaa, niinkun mie, niin kyllähän ne oireet itse tunnistaa.

Niin se kelan lääkekattohan on 643e ja risat. Ja luget ei kuulu korvattaviin. Esim. puregon, procren ja pregnyl kuuluu. Mulla tuli tässä ensimmäisessä icsi hoidossa lääkkeet maksamaan 723e. Tuosta olisin vielä n. 30e saanut takautuvasti kelalta takaisin mut en jaksanut hakea.
Eli sitten kun katto täyttyy niin laittavat postissa paperin kelalta, ja jos kerennyt maksamaan yli sen 643e niin postittavat myös paperit millä voi takautuvasti hakea ylimenneen rahan takaisinmaksua.

Pakko muuten vielä mainita, että yhteensä ihan kaikki lapsettomuudesta hoituneet kustannukset on tällä hetkellä meillä 1140e. Monillahan tuo summa on reilusti isompikin kun lääkkeitä ja polikäyntejä enemmän. Omasta mielestäni tuo on pieni hinta siitä että nyt saatiin se vauva alulle :)

Danita ja pikkuinen 7+5
 
LMLB, Pahoittelut negasta. Samanlaisia fiiliksiä kävin läpi syksyllä viimeisen inssin jälkeen. Jo nämä hoidot itsessään tuntuvat melko epäoikeudenmukaisilta ja sitten vielä päälle nuo lääkkeiden hinnat. Vaikka lapsiin muutenkin uppoaa varmasti paljon rahaa, on se kuitenkin fakta, ettei kaikki lapsia tehdessään joudu vielä maksamaan tällaisia summia. Saati sitten käymään läpi tätä rulianssia... Vaan eihän sitä osaa rahassa ajatella, jos tästä vielä joskus oman lapsen syliin saa.
Jahah, onnistuinpas taas vuodattamaan :ashamed:
Jokatapauksessa tsemppiä tulevaan :)

Täällä on melkoinen ajatusmylly ja tunnemylläkkä pyörinyt. Kirpaisee tuo keskenmeno, vaikka se varhainen olikin. Onneksi pahin itkuisuus alkaa taittumaan, kun hormonit tasaantuvat. Nyt yksi välikierto ja sitten toivotaan taas hurjasti. Kiitos tuesta, jota täältä olen saanut <3
 

Yhteistyössä