Keskustelua PCO:sta. Ent.PCOnaiset ja Vauvakuume

Yötä, vaik taitaa mennä jo aamun puolelle.

Clomeista ei edelleenkään oireita, kiva niin.

Soitin gynen polille, niin kuin marraskuussa sovittiin km jälkeen. Taas ihme touhua.
No mut sain kuitenkin lähetteen lh ja progestiinikokeisiin ja nyt ne sitten haluu vielä tehdä uä. Marraskuussa ei sitten millään sopinut kontrolli uä.
no itse olen siihen tyytyväinen, näkyy onko clomeista ollut apua ja onko km jälkeen paikat reilassa.

yllätyin posittivisesti kun paino oli taas tippunut kilon verran.

Mulla oli lokauussa -09 clomi uä:ssä johtofollikkeli 17mm kans ja irtos muistaakseni 2 vrk kuluttua. Viiva tummeni päivä päivältä. Sitä oli oikeestaan mukava seurata.

huomenna vielä yksi yövuoro ja sitten loppuu yöt. Pomolle sopi onneksi mainiosti et lopetan ja saan keskittyä raskautumiseen.

mieliala edelleen positiivisen odottava, vauva hankintani kaivoin taas näpelöitäväksi ja kovasti tekee mieli mennä ideaparkkiin kiertään liikkeitä. No jos kuitenkin vielä maltais mielensä, ettei tule liian kova pettymys.
Vauva lehtiäni en ole vielä pystynyt lukeen, vaan pistän suoraan lehtipinoon ja selaan sitten kun testi positiivinen tai mieli sen jo kestää.

Aurinkoisia kevätpäiviä ja vahvoja viivoja =)
 
Kiitos suuresti vastauksesta kirsikka! :flower: Tänään minulle tehtiin kolposkopia ja pari muutosta limakalvoissa näkyi, joten koepalat otettiin ja ne lähtivät patologin tutkittavaksi...Mutta jotain hyvääkin!!Eli ensi kuuksi minulle varattiin aika gynelle ja näin lapsettomuushoidot potkaistaan käyntiin :heart: ...Täytynee varmaan muuten ostaa ovulaatio tikkuloita, että pystyy seuraamaan ovuloinko lainkaan...Aikaisemmin ainakin sai ovis plussan, kun joku kuukausi niitä kokeilin =)
 
Minä nyt sit itse määräsin itselleni 2 metua per päivä eilisestä lähtien...katotaas kuinka se vaikuttaa, jos vaikuttaa. Ei oo ovista edelleenkään havaittuna ja nyt on jo kp18 eli kyl sen näillä main pitäis alkaa oleen. Greippejä oon puristanut aamusin ja d-vitamiinejakin popsin.

Tsemppiä itsekullekin kovasti...toisille erilaisiin tutkimuksiin ja toisille ovisbongailuille ja osalleko jo oirebongailulle jne. On tää vaan "kovaa työtä" yrittää saada se vauva aikaseks. Ainakin henkisesti jos ei muuten.
 
Heipodei
Täällä on melki varmaan menkat tulossa, ihan sellaset selkäkivut on nyt tänään ollu et ootellaan tätiä saapuvaksi. Hyvä asia sinänsä jos alkais koska kierto onki jo niiiiiin venähtäny että hermot tässä meinaa mennä. Raskauteen en usko koska ei vaan tunnu siltä. Jotenki on ihmeen levollinen ja rento olo ja odottaa vaan sitä uutta kiertoa. :) et näillä mennään :)
 
moumou Minusta järkevä päätös nostaa metu annostusta, Saat siitä enemmän todellista hyötyä.

tinjamin Kyl menkat vaan todella ihana asia, kun ne tulee kerran kuussa, sillon kun ei ole raskaana. Onnee uuteen kiertoon

kirsikka
Jännityneenä ja peukut pystyssä odottelen kuulumisia......

Kahlan Tervetuloo sekä voimia sekä onnea tuleviin hoitoihin

Itsellä ihan epärealistinen olo. Eillen halutti niin kovasti, mut mies oli töissä ja kun hän tuli kotiin jouduin itse lähteen pois, enkä yöllä raaskinut herättää.
Tein sit tänä aamuna ekan ovistestin, vasta kiertopäivä 11 menossa, ja tikussa voimakas plus viiva. pakko kontroilloida päivällä uudestaan. Aamuvirtsa ja apteekin ovulaatiotesti käytössä. no heti kun mies tulee töistä täytyy hypätä kimppuun ja harmittaa, etten eillen herättänyt. Voi mun mies parkaa seuraavat pari päivää, en mainaan aio antaa rauhaa.
Olis varmaan parempi molempien ilmottaa olevansa sairaana :LOL:

Vaikee uskoo et testissä on plussa ja on oikeesti tässä kierrossa mahkuja. Piinaviikot alkaa sit taas.

Nyt hiihtään ja ajatukset hetkeksi muualle ja sit järjestään miehelle kotiintuloa =)
 
Mulla melkein 2 vuoden lapsen yrittämisen jälkeen todettiin PCO. En tiedä, mistä ilmestynyt. Aikasempien lasten kanssa ei ole ollut ongelmia raskautua, päinvastoin, mutta tämä antaa odottaa.

Mulla tosiaan oikealla helminauha, melkein 20 kasvavaa rakkulaa. Tämä löydös jo kp 2. Vasemmalla oli 3-5, en ihan muista.

Olen tikutellut ovista kuukausia, mutta keskiviikkona muutaman päivän vaaleiden viivojen jälkeen ilmestyi supervahva plus kp 15. Kp 16 se oli vielä plussa, muttei ihan niin vahva. Eilen kp 18, samanlainen kuin ennen plussaa. Eli ovis taisi olla ja mennä. Limatulppaa irtosi ke ja to-- enempi torstaina. Perjantaina oli karsee oksetusolo. Eilen istuin infrapunasaunassa ja kaikki voimat meni vaikka yleensä aiwan päinvastainen vaikutus. Tietääkö kukaan, saako sitä muuten raskaanaollessa käyttää?

Torstain pikku nippailujen jälkeen ei ole nippailut mitään. En tiedä, onko hyvä vai huono. Yleensä tässä vaiheessa kamalat kipuilut alavatsassa ja munasarjoissa.

Minulla aloitettiin tyroksiini näin aluksi- katsotaan tehoaako se muihin hormoniarvoihin. Jos ei niin sitten clomit ja terolutit mukaan. Kierto heitellyt 28-34 välillä. Nyt siis tosiaan tulenee 30 pvän kierto.:)

Kp 19/28-34.. Eli piinailua täällä uudella kirjoittelijalla...
 
Paljonkos teillä noita rakkuloita on ollut?? Kokoa en mennyt mittailee. Tiistaina olisi ollut yksityisellä ultra, mutta peruin sen, koska odottelen sitten rauhassa kunnalliselta kutsua.. Nyt harmittaa, etten mennyt, koska ke tosiaan ovisplussa, niin olisi kootkin selvinneet. Uskon, että irtoaminen tapahtunut vasemmalta, jos tapahtunut.

Itse juonut tässä kierrossa päivittäin greippimehua, jotta limakalvot paksuuntuisi. Mies oli tositoimissa kp 10-16, poikkeuksena kp 14. Nyt siis olemme tehneet kaiken mitä me voimme.
Olen normaalipainoinen ( 170cm, 60kg ) ja miettinyt, msitä tuo PCO on yhtäkki tullut.. Voiko tosiaan tyroksiinin puute tehdä sellaista???

Oonkin miettinyt, että tämä oireettomuus on merkki ehkä siitä, että LH huippu ollut, mutta onko se ovis sittenkin jäänyt väliin???

Valkovuoto loppui kuin seinään perjantaina. Tai no muuttui sellaiseksi hiiva-valkovuodoksi-- valkoista ja kokkareista.. Minulla ei ole hiivaa, mutta taipumusta siihen on..
 
PCOS
PCOS (=Polycystic Ovarian Syndrome) on polykystinen munasarjaoireyhtymä eli munasarjojen monirakkulaisuus. Se tarkoittaa sitä, että munasarja ei toimi normaalisti, vaan tuottaa useita pieniä rakkuloita. Munasarjojen koko on normaalia suurempi. Noin joka viidennellä hedelmällisessä iässä olevalla naisella on tavallista enemmän pieniä rakkuloita munasarjoissaan. Usein niistä ei ole sanottavampaa haittaa, mutta joissakin tapauksissa ne voivat aiheuttaa ongelmia, jopa hedelmättömyyttä ja silloin onkin kyse juuri PCO:sta.

PCO:ta todetaan jo murrosiän jälkeen aivan nuorillakin mutta tavallisimmin nainen on kuitenkin keski-iässä. LH (lutenisoiva hormoni, aikaansaa munasolun irtoamisen ja ohjaa keltarauhasen muodostumista) näillä naisilla on korkeahko tai normaali, FSH (follikkelia stimuloiva hormoni, kiihdyttää munarakkulan kasvua) on normaalia matalampi, munasarjan pintakerros on paksuuntunut, munasarja on suurentunut ja ovulaatio estynyt. Noin 13 %:lla PCO:sta kärsivistä prolaktiinitaso (PRL, maitorauhasta ja maidoneritystä kiihdyttävä hormoni) on noussut.

Ultraäänitutkimuksessa nähdään tyypillisesti munarakkuloita helminauhamaisesti munasarjan kapselina alla. Rakkulat ovat pieniä (alle 8 mm) ja niitä on vähintään 10/poikkileikkaus. Tarkoin ei tiedetä, miksi joillekin naisille kehittyy PCO. Perinnöllinen yhteys on mahdollinen. Niitä esiintyy kaikenikäisillä naisilla, joten munasarjat eivät yhtäkkiä muutu polykystisiksi, mutta oireilla ne voivat milloin vain.

Polykystiset munasarjat eivät tuota hormoneja oikeissa suhteissa. Aivolisäke tunnistaa tämän ja vuorostaan erittää epänormaalin suuria määriä LH:ta. Kun LH:ta on ylimäärin suhteessa FSH:hon, munasarjojen miessukupuolihormonien (androgeenien) eritys lisääntyy.

PCO:ssa tavallinen oire on vuotohäiriöt. Suurella osalla potilaista on myös hirsutismia. Tutkimuksiin nainen yleensä lähteekin juuri vuotohäiriöiden, hirsutismin tai lapsettomuuden takia. PCO-potilailla on usein liiallista karvankasvua, iho-ongelmia (akne) ja ylipainoisuutta. Lisäksi ylipainoisilla PCO-potilailla on lähes aina myös insuliinin liikaeritystä. Hoidoksi saattaa riittää pelkkä painon pudotus. Laihdutus voi korjata myös kuukautiskierron ja palauttaa hedelmällisyyden.

Ovulaatio saadaan nykyään useimmiten aikaan antamalla klomifeenia. Se aloitetaan pienellä annoksella, jota tarpeen mukaan lisätään. PCO-potilaita tulee aina seurata ultraäänitutkimuksin, koska pienelläkin annoksella voi kehittyä munarakkuloita. Silloin monisikiöisen raskauden ja hyperstimulaation riski kasvaa. Mikäli joudutaan käyttämään aivolisäkehormonia eli HMG:tä (esim. Humegon, Pergonal), on sitä annosteltava erittäin varovasti, koska silloin riski on vielä suurempi.

Aikaisemmin PCO-potilaita hoidettiin poistamalla pieni osa munasarjoista kiilaresektio-leikkauksella. Nykyisin tämä voidaan korvata polttamalla sähköllä tai laserilla reikiä munasarjan pintaan. Tällöin hormonihäiriö saattaa korjaantua useammaksi kuukaudeksi.

perhesuunnittelusivuilta

 
Jäin vielä miettii-- että kun se LH pitoisuus suuri, niin eihän se siis tässä tapauksessa ole varmaa, että ovulaatio edes tapahtuu ( eikä kyl aina muutenkaan ) LH-huipun tultua. Osaako joku sanoa tuohon irtoamiseen jotain??
 
Ei niiden alkufollikkien koko yleensä mittailla. yhden pitäs kasvaa yli muiden, halkasija 20mm, sillon ovuloi.

mulla oli oikeessa munasarjassa 20-30 AF ja vasemmalla myös useita, ei niin paljon kuin oikeella. Kokoa ei mittailtu.

Meillä PCOs naisilla ovis testit voi näyttää vääriä positiivisia, kun elimistön hormoonitasapaino ihan sekaisin, mut pidetään peukkuja MiiJane76

Sulla on todennäköisesti ollut jo pidempään PCO, mut lievillä oireilla ja paljon onnea matkassa.
 
Atk-numero ja -lyhenne
2502 S -PROG


Johdanto
Pääosa naisten progesteronituotosta tapahtuu keltarauhasessa kuukautiskierron luteaalivaiheen aikana. Kierron alkuvaiheessa pitoisuudet ovat alhaisia. Pitoisuus alkaa kohota ovulaatioajankohtana ja on korkeimmillaan luteaalivaiheen puolivälissä. Keltarauhasen surkastuessa kierron loppuessa progesteronitaso laskee äkillisesti. Luteaalivaiheen pituus riippuu progesteronituotosta, ja mikäli tapahtuu hedelmöittyminen, keltarauhasen progesteronisynteesi jatkuu useita viikkoja. Samanaikaisesti istukka alkaa tuottaa suuria määriä progesteronia. Munasarjojen lisäksi myös lisämunuaiset syntetisoivat jonkin verran progesteronia. Miehillä progesteronia muodostuu pieniä määriä lisämunuaisissa ja kiveksissä.


Indikaatiot
Ovulaation osoittaminen normaalikierron aikana ja stimulaatiohoitojen yhteydessä. Keltarauhasen toiminnan arviointi ja keltarauhasvajaatoiminnan osoittaminen.

Tulos valmiina
Viikon kuluttua.


Viitearvo
Naiset: Follikkelivaiheessa seerumin progesteronipitoisuudet ovat yleensä alle 5 nmol/l. Ovulaation tapahduttua pitoisuus ylittää 12 nmol/l ja on luteaalivaiheen puolivälissä 20-100 nmol/l. Keskimääräinen progesteronipitoisuus luteaalivaiheen puolivälissä on tasoa 35 nmol/l. Menopaussin jälkeen progesteronipitoisuus on alle 3 nmol/l.

 
Menin tosiaan vuotohäiriöiden ja kamalien mahakipujen takia syksyllä lääkäriin. Oma lääkäri ei tehnyt mitään vaikka siellä muutaman kerran siellä juoksin. Jouduin yksityiselle mennä pyytää papapnkin, koska omalääkäri ei sitä tehnyt/antanut lähetettä vaikka edellisestä oli jo reilut 2 vuotta. Vouhkas vaan klamydiasta ym.. Ne testit oli puhtaat, mutta sille lääkärille en enää mene. Aikaa mennyt vaan turhaa tässä!

Yksityiselle menin ja siellä tämä löydettiin. Tosin mulla oli kaikki muutkin hormoniarvot vinksinvonksin.

En ole ennen ovisplussaa saanut ja siksi innostuin. Tosin nyt ihmetyttää, kun ei oo nippailuja, ei mitään.. Huoh.. Kaksi vuotta tässä jo plussaa raskaustestiin odotellut. Välillä siihen on haalee viiva tullut, mutta onnea ei ole kauaa kestänyt.

Itse olisin valmis aloittamaan clomit ym.heti, joskos se auttaisi raskautumaan.. Mutta, kun lisäksi ongelmana on tuo, ettei se tahdo kiinnittyä kunnolla.

Vetää mielen matalaksi tämä. Ja kauankohan tuonne kunnalliselle puolelle saa jonottaa?? Ikää tosiaan rupee olemaan, nyt 34v..

Mulle ei pidetty Felicitaksessa luentoa PCOsta ja kaiken tiedon oon yrittänyt netistä etsiä. Siksi täällä esittelen kaikenmaailman kysymyksiä. Jotenkin oon niin tiedonhaluinen ja etsin vastauksia ja vaihtoehtoa ties mistä, jotta se plussa saataisiin myös raskaustestiin...
 
Heip kaikki! Tervetuloa MiiJane76 :wave:

Täällä kp 20 ja kyllä se ovulaatio, jos on tapahtunut, niin on nyt ohi. Ovisplussa siis keskiviikkona kp 16 ja torstainakin vielä. Testi oli perjantaina negatiivinen, ihan hentoa nipistelyä oikeassa munasarjassa oli vielä lauantainakin, mutta en sitten tiedä, oisko se ovis voinut olla vasta lauantaina vai liekö nippailu keltarauhasen kasvuun liittyvää... Ovulaatioaikaa on miehen kanssa pyritty hyödyntämään, lauantai jäi kyllä välistä, mutta täytyy toivoa, että jos ovis oli eilen, perjantain puuhailut riittäisivät! Nyt tietysti alkaa armoton jännitys, mutta olen ajatellut sulkea parhaani mukaan mielestä tän piinailun ja keskittyä opintoihin täysillä...

sane & MiiJane76: onnea ovisplussista! :)
 
Minäkin tilasin nyt sit ovis ja raskaus-testi paketin...Jos ens kierrossa sitten kokeilis tikuttaa ovista =) laskeskelin tässä, että 7-8kg kun saisin tiputeltua, olis painoindeksi alle 40...Täytynee sen verran vielä riipaista, ettei mene nämä vauva-haaveet ihan harakoille... Jännittää mielettömästi se gynellä käynti ja samoiten ne tulokset mitä siitä kolposkopiasta tulee...
 
MiiJane, itse suosittelen et varaat ajan yksityiselle. kuitenkin 2v yritystä takana ja diagnoosi. Kunnalliselle voit joutua jonottaan muutamia kuukausia parhaassa tapauksessa. Yksityisellä saat heti hoitoo. Ja se ikä menee koko ajan eteenpäin ja hoido voi kestää.

Itse olen 31v ja useampi vuosi yritystä. Alkuun sillai tulee jos tulee, mut nyt pidempään tosimeininki. Ovistikkuun olen saanut 3 plusaa elämäni aikana ja raskaustestiin kerran, keskenmeni. Olen jonossa TAYSiin nyt kolmatta kuukautta ja tavote aika vasta Huhtikuulle.

Mut kans jätettiin aikoinaan ilman tietoo diagnoosin kuulemisen jälkeen. Netistä ja alan kirjallisuudesta olen lueskellut paljonkin.

Kahlan Mun kampailu painon kanssa alkaa kääntyyn painon hyväksi. Ruuat kondiksessa, liikuntaa lisätty, mut paino junnaa samassa. mun pitäs kanssa riipasta 10kg vielä pois. Oon yrittänyt saada kun se aika TAYSiin tulossa, ettei paino ole este hoidon saannille. Ei hyvältä näytä.
Mut paljon tsemppii ja toivotaan et hyviä uutisia gynellä

Kirsikka peukut pystyssä täällä ollaan

Tein varmuudeksi uudestaan ovis testin ja plussaa se on edelleenkin. Huomenna onkin LH-koe ja uä.
Noista nippailuista sen verran, et ole kyl oikeestaan ikinä tuntenut mitään tai huomannut limoja sun muuta.
 
Tänään sitten käyty kokeissa ja uä:ssä. LH pitoisuus huipussaan. UÄ:ssä näkyy edelleen PCOS tyyppiset munasarjat. Johtofollikkelia ei näkyvissä. Ensi kiertoon sitten clomeja tupla annoksella. Et voi ottaa päähän, kun itellä ollut toivo nyt niin korkeella.
Ovis testi oli edelleen aamulla positiivinen. Gynekologi oli sitä mieltä, et ehkä vielä voi kypsyä munasolu tässä kierrossa kun on pitkät kierrot. Seuraavista clomeista taas uusi uä.

No ainoa hyvä asia tässä päivässä on et aika lapsettomuus- ja hormoonipoliklinikalle tuli 28.4
 
ja aika on suht pian-- vaikka tiiän, tuntuu iäisyydeltä.

Onko sulla ollut kuinka vahvoja noi ovisplussat?? Mulla tosiaan plussa kesti 2 pvää.. Rupee masentaa nää muidenkin uutiset, koska itse samassa jamassa..

Itkeskellyt täällä pitkin viikonloppua ja tänään.. Hulluksi oon varmaan tulossa. Samoin painajaiset ei ota loppuakseen ja yöunetkin loppui kuuden jälkeen, kun selkää juili muutaman tunnin.. Blääh, sanon minä..
 
Joo askel eteenpäin, lähete mennyt Joulu/ Tammikuussa, et sinänsä hyvä.
Mun ei kuulus olla nyt hoidossa siellä mis oon, ja ihan kiva, et aluesairaalatasolla suostuvat nyt kuitenkin tekeen kontrollia ja pikkasen ohjeistaan, et voi edes jotain yrittää. Muutenhan tää hoito alkas TAYSissa pelkällä clomeilla ja nyt niitä on sit saatu kokeilla jo muutama kierto, et voi saada tujumpaa hoitoa.

Kävin nois kokeissa kesken työpäivän ja loppupäivä meni itkua pidätellessä ja ovia paiskoessa. Mä alan oleen välillä jo ihan turta itkemiseen. Sit olen oppinut tälläsen ihanan tyylin, mennä lukeen surullisia värsyjä ja kuunteleen haikeita piisiä, jotka vaan koskettaa jollalin tapaa lapsettomuuttani, ja ahdistus lisääntyy.

Miehellekin jo tokasin, et saat ettiä uuden muijan jos joskus haluut lapsia saada. Ei kuulemma haluu vaihtaa. No meissähän on molemmissa vähän vikaa, niin yhdessä se tekee paljon vikaa

Mun ovis plussat on olleet erittäin vahvoja, välillä vahvempia kuin kontrolli viiva. 31 päivä on vielä progesteeni mittaus, et oliko sittenkin ovulaatio. Varmuuden vuoksi pitää nyt pupuilla ahkerasti hela veckan
 
Olipas mukavaa löytää PCO:sta näin paljon tietoa antava keskustelu!

Minulla todettiin rakkulaiset munasarjat vuoden alussa.. Menin lääkärille siitä syystä, että e-pillereiden lopettamisen jälkeen menkat eivät alkaneet. Olin oikeastaan jo valmistautunut kuulemaan PCO-diagnoosin, koska muuta syytä en itse menkattomuudelleni keksinyt. Kolme kuukautta söin teroja, että saatiin menkat taas käyntiin, nyt sit vain odotellaan seuraavia ilman teroja. Kiire ei ole, koska lasta aletaan yrittämään vasta kun paino on kunnossa. Ikää minulla on 23 vuotta. Nyt projektina on siis painon pudotus. 6 kiloa on lähtenyt, vielä on kuitenkin saman verran matkaa normaalipainoon....

Sellaista haluaisin kysyä, että miten ootte oppineet elämään PCO-diagnoosin kanssa? Ajatteletteko, että varmasti jotenkin lapsia voi saada, vai mietittekö pahinta (kuten minulla on tapana)? Minä olen jo tutustunut kaikkiin muihinkin vaihtoehtoihin... Ja oikeastaan jotenkin yrittänyt valmistautua siihen, että omaa biologista lasta ei ehkä ole mahdollista saada.. Oon varmaan liian pessimistisellä asenteella matkassa, mutta kun oon sydämeltäni äitityyppiä, niin yritän vaan saada itteeni psyykattuu etukäteen, koska tää koko PCO-juttu on niin kauhea... Kun PCO-tieto tuli, niin olin ihan maassa, koska äidiksi tuleminen on tuntunut "elämäntehtävältä", ja on täytynyt miettiä mikä muu tarkoitus minulla on, jos en voi olla äiti. Kuulostaa kyllä aivan kauhealta... Mutta pohjalla on käyty, nyt suunta ylöspäin! Eli PCO:n hyväksymisvinkkejä kaipailisin!
 
joista kaksi on saanut alkunsa pillereiden aikaan ja kolmatta "yritettiin" muutama kuukausi. Taisi olla niin, että toukokuussa sain kierukan pois ja elokuussa raskauduin.
Tämä nelonen on sitten eri asia. Lupa tosiaan annettu 2 vuotta sitten ja minulla vasta todettiin PCO. En aio luovuttaa ja toivon, että tärppää ilman mtn hormonijutskuja. Tosin ikääkin rupee olemaan jo, joten syksyllä luovutan ja olen valmis muihin keinoihin-- ekaksihan tulee clomit ja terot-- ainakin lääkäri näin puhui..
Itse en ole kovinkaan tietoinen PCO´sta. Täältä saanut tietoa ja parasta tietoa on toisten kokemukset.

Itse nyt elelen jänniä päiviä. Kiertopäivä on 21, joten viikko vielä odottelua. Eilen olin toivoa täynnä ja tänään tuntuu, ettei kyllä ole tärpännyt.. Sain nimittäin elämäni ensimmäisen ovisplussan, ja hirmu vahva olikin.. Tosin saattaa syy olla nuo helminauhat tuolla oikeassa munasarjassa.. :/ En tiedä, reilun viikon päästähän se selviää.

Onnea vaan tulevaan ja täältä voi lukea tosi kivoja, positiivisia juttuja.. :)
 
Eli, jos tässä kierrossa ei tärppää aloitetaan clomit ens kierrossa.
Eli mulla ei tulis teroluteja ainakaan aluksi matkaan, vaikka tuo kiinnittyminenkin meillä ollut ongelma.

Millasia annoksia te syötte? Sen tiedän, että pillereiden popsimispvät on 3-5 tai 5-7, mistä tuo johtuu? Ei tuu kaikkea mieleen kuiteskaan lääkärissä mieleen, joten ajattelin täällä jo kysellä.
Tuleeko niistä joitain sivuoireita?
Ja eikös niitä saa syödä vain muutaman kuukauden ja sitten tauko päälle hetkeksi?

Aluksi olin varma raskautumisessa tässä kierrossa. Nyt mitä enempi se etenee, niin usko loppuu. Aikas oireetonta menoa.. Tissit turvonneet, ja jomottavat välillä, enempi tuolta sivuilta.
Tunne, että menkat jo alkamassa. Nukahdan joka ilta 21-22. Aluksi unina painajaisia..

Nyt kp 22, ja tasan viikko sitten aamulla sain sen elämäni ekan ovisplussan...
 

Yhteistyössä