Pikkutiikeri: Tulin antamaan sulle ison ja lohduttavan, voimaa ja
TOIVOA antavan halin
Kyyneleet tuli silmiini, kun tekstiäsi luin - se oli osaksi kuin omasta tietokoneestani sen olisin kirjoittanut
Oon itekkin sitä niin monen monta kertaa miettinyt mikä hi**n tarkoitus kaikella on. Hypätäkseni toviksi omaan napaan, ensin jouduimme keskeyttämään esikoisen odotuksen rv 23, ja kun pahin tuska ja suru vähäsen helpotti,
tulin raskaaksi mikä meni kesken rv 6
Nyt kun odotan tätä vauvaa, oon saanut niin tuhottoman monta kertaa säikähtää veristä vuotoa ja kipuja
Tämän nöyrempi en enää osaa olla, joten kovasti mietin mikä tarkoitus tällä kaikella koettelemuksella on, miksei yksikään odotus voi mennä "ohjekirjan" mukaisesti? Enkö silloin muka osaisi arvostaa lahjaa - elävää lastani? En ymmärrä mitä hyötyä lyötyä lyödä on
Uskon että me kaikki lapsemme menettäneet vanhemmat olemme nöyrempiä ja kiitollisempia elämän edessä, mitä kukaan muu ikinä osaisi edes kuvitella
Ajatellaan
pikkutiikeri että me kaikki olemme sen verran vahvoja ihmisiä - sen takia meille näitä vastoinkäymisiä annetaan, koska tiedetään että me selviämme niistä tavalla tai toisella
Ihana juttu että pikkuinen on pysynyt kyydissä mukana!!
Ollaan ikionnellisia hyvistä uutisistamme
Nyt pidetään sormet ja varpaat ristissä,
että
Toivo jaksaa sinnitellä
Huilaile ja yritä ajatella positiivisesti
Iso voimahali
pikkutikrulle!!
Minda: Oi, koiranpentu!
Minkä rotuinen? Onnea perheenlisäyksestä!
Amira: Vähän mä hekotin tolle sun
"Mikähän latino tuo natiainen oikein kuvittelee olevansa" -lauseelle
ElinaMaria: Mä tein testin jossa testiviiva oli kontrolliviivaa vahvempi joskus rv 5+. Ja menkkakipua oli rv 6+0 asti. Kantsii tehä aina samanmerkkinen testi, ja aamupissasta,
niin ei tarvi murehtia
Vaikka eri merkkisissä testeissä olisi sama vahvuus, niin silti niissä on vaan eroja. Esim. mä testasin kahdella eri merkkisellä testillä yhtäaikaa (ihan huvikseni kun niitä jäi yli "varastosta"
) joissa molemmissa oli sama herkkyys, silti toiseen tuli hailakampi viiva. Siksipä suosittelen saman merkkisten testien testaamista niin säästyt säikähtämiseltä
Puellalle voimia!!
Repa: No justiin...Ei ihme että ketuttaa
Olisit sanonu suorat sanat!
Justiin kun tärkeä käynti, ja tietysti odottaa että saisi myös jotain tietoa sieltä, niin sitten käy noin
Hali!
Oma napaa: Ihana ilma pihalla!
Luin lehtiä ulkona, haravoin ja istutin kukkia
Tais vähän kärventyä käsivarret...
Koirat on ihan naatteja, kun kovasti touhusivat mun kanssa ulkona monta tuntia
ja nyt näköjään uni maittaa, nukkuvat makkarissa kasassa
Vauveli potkii masussa, ja nälkä on jotenkin lisääntynyt taas!
Joten ruoan laittoon...
Hyvää vointia kaikille,
ja hubaisaa vappua!!!
Vapputerveisin: MyAngels ja niin rakas rv 16+5 (ultra 17+1)