Minä vedän sillä linjalla, että jos joku kysyy olenko raskaana, niin pläjäytän jo suoraan päin näköä, että juuri nyt en ole, mutta neljästi vuoden sisään olen ollut ja kaikki on menneet kesken. Lopettaa muuten utelut lyhyeen eikä sama ihminen uudestaan kysy. Tehokkainta on nimenomaan juuri raskautensa julkaiseiden kohdalla. Tämä konsti toimii minulla ja minun persoonalleni, miksikään idioottivarmaksi en sitä sanoisi. Minä olen lakannut salaamasta asiaa, lukuunottamatta miehen huomattavan iäkkäitä vanhempia (liki 80 kumpikin). Heille asia olisi liian raskas kannettavaksi.
Mutta olen aivan samaa mieltä, että raskaanaolevien on aivan turha valittaa maallisia, kuten vaateongelmia tai sitä, että vauva myllää masussa niin, ettei saa nukuttua. Jos on ihan oikeaa vaivaa (selkäkipuja,r-diabetes, raskausmyrkytys tms), silloin saa kyllä valittaa kohtuullisisssa määrin. Ja pikkuvauvan äidit nyt vaan ei saa nukkua, mitä sitä erikseen valittamaan. Mutta jos vauva on oikeasti masuvaivainen, allerginen tai muuten sairas, niin sitten on asia erikseen. En usko, että ihan pikkukremppaa tämän koulun jälkeen jaksan valittaa odotuksessa tai lapsen kanssa elämisessä. Ja toisaalta, jos joskus oikeasti olen raskaana (eli rv20+) ja minulle tulee suoistuksia, todennäköisesti suhtaudun niihin puolihysteerisesti ja jään herkästi sairaslomalle, liian monta menetystä on sitä ennen jo takana.