Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2015

KevätTähti, minulla oli ensimmäinen keskenmeno huhtikuussa viikolla 8+0. Sen jälkeen odotimme yhdet kuukautiset ennen kuin yritimme uudelleen. Tulinkin kuukautisten jälkeen ensiyrittämällä raskaaksi ja kuvittelin kaiken menneen hyvin, kunnes kymmenennen viikon alussa alkoi rusehtava vuoto, joka muuttui seuraavien päivien kuluessa veriseksi. Raskausviikkoja oli kertynyt 9+6, kun keskenmeno todettiin ultralla heinäkuun viimeisenä päivänä. Alkio oli ilmeisesti menehtynyt jo viikolla 6+2. Olin vihainen, surullinen ja pettynyt. Keskenmeno siis tuli, vaikka oli yhdet kuukautiset välissä. Kai se sitten oli vain onnettoman huonoa tuuria.

Minäkin olen miettinyt syitä ja olen melkein varma, että toinen munasarjani tuottaakin pelkästään huonolaatuisia munasoluja ja toinen niitä normaaleja. o_O Yksi täydellinen lapsi on jo kuitenkin saatu aikaan.

Nyt tämän toisen keskenmenon jälkeen ollaan miehen kanssa pelattu riskillä, joten mahdollisuus uudelle raskaudelle on olemassa. Toisaalta olen varautunut kuukautisiinkin, joten ei (ihan hirveästi) haittaa, jos ne tulevat.
 
Neiti Näpsän äiti, tauko voi tosiaan olla hyväksikin. Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä myöhemmin tuo tullessaan. :)

Onnea amadecasa ja norappi! :love:

AaVee, koska pääset testailemaan?

Jos joku ryhtyy päivittäjäksi, niin minä kuulun noihin Toista toivoviin: Frid, 31 v, KM 4/15, 7/15
 
Terve (y)

Liittyisin tähän ketjuun mukaan.
Olen täällä palstalla aiemmin kuumeillut ja ollut eri nimellä ja saimme 9/13 ihanan pojan. Joulukuussa -14 sain spontaanin keskenmenon ja nyt kesäkuussa -15 keskeytynyt keskenmeno joka todettiin np-ultrassa. Tiesin jo etukäteen katsovani tyhjää ruutua mutta eihän se sitä tuskaa ja surua silti vähentänyt. Päätimme että poika jaa meidän ainokaiseksi yhteiseksi (minulla kaksi lasta edellisestä liitosta) mutta mies yhtäkkiä sanoikin että haluaisi sittenkin vielä yhden. Ja eihän tätä himotestaajaa vauvahullua pidätellyt riemu vaikka olin itsekin sitä mieltä että lapset on tässä. Nyt sitte pillerit nakattiin roskiin ja sterilointi saa siirtyä kun sinnekini jo varasin ajan. Yritän kovasti pitää jalat maassa ja antaa päivien kulua muissa puuhissa kuin armottomassa "koska se plussa tulee" -fiiliksissä. Mutta se miksi liityin tänne on se että kaipaan silti vertaistukea ja höpöttelyä :) vaikka pyrinkin pitämään jalat maassa ;)

Ikää on 38 vuotta, neljättä nyt siis yritetään. KM 1997, 2014 ja 2015.
 
Titti77 tervetuloa mukaan!
Frid mulla on nyt ovisplussasta 5 päivää. Kuumeisesti yritän etsiä oireita vaikka mahdollinen hedelmöittyminenhän on vasta ollu. Ajattelin testata ensi viikolla. Menkkojen pitäis alkaa ens viikon ke-pe välisenä aikana. Sunnuntaihin mennessä pakko testata 31.8. Pitää palata töihin ja pitää olla päivä aikaa toipua oli tulos mikä tahansa. Kuinka nopsaa teille on tullu oireita? Mulla kun ei oo kokemusta luomu raskaudesta.. IVF raskaudessa lääkkeet toi oireita paremmin esille. Kevään raskaudessa en huomannu oireita ku vasta joskus kp 34 ku tissit oli turpeat. Kp 36 tein testin... mut tuskin olisin kinnittäny tisseihin huomioo ellei menkat ois ollu pisimmästä kierrosta jo muutaman päivän myöhässä.

Miten meidän plussanneet? Onko viivat vahvistunu? Onko tullu enemmän oireita?
 
Himotestaajana tänäänkin tein testin ja mun mielestä oli tummempi kun eilen. Nyt voisin keskiviikkoon odotella enkä heti huomenna testaa taas. Oon miettinyt pitäisikö mun ostaa niitä cb digitestejä missä näkyy viikotkin. Niin voisi testata perjantaina ja siittä viikon täästä.

Tervetuloa titti77. Pahoittelut kokemuksistasi. Pikaista plussaa.

KevättTähti, mä söin 3kk foolihappoa lisänä ja sain mamma vitskustakin sitä. Eli söin 400mg. Sitten söin omegaa, mangesiumia ja d-lisänä. Mies söi kanssa monivitamiiniä mistä saa kanssa foolihappoa. Greippimehusta oon kuullut hyvää. Meillä tuli plussa ihan pelkillä vitskuilla. Nyt on kaapissa purkki geleetä käyttämättä.

Mä jotenkin pelkään kun näin äkkiä näkyi plussa että torstaina alkaa menkat. Saas nähä miten käy vai murehdinko ihan turhaan.
Kp25/27 dpo11
 
Mulla toi pahoinvointi alkaa olla samanlaista kun ekasta raskaudesta. Ihan erilainen kehon tuntemukset nyt kun keväällä siittä keskenmenneestä. Väsymys on ihan raastava. Huimausta ja levottomat jalat vaivaavat kun yrittää nukkua.
 
norappi: Mua kans pelotti,että ne menkat tulee sieltä sit ajallaan kuitenkin, ja se oli mulle henkisesti eka etappi, kun ne jäi tulematta. Oon tän ekat 12vk pilkkonut neljään osaan, askel kerrallaan eteenpäin. Eka etappi oli tuo ettei menkat alakaan, sit seuraava varhaisultra (en ole vielä varannut aikaa, mutta noin rv8+0 haluan) sit on seuraava se 9+3, jolloin viimeksi tuli keskenmeno, ja sit se np ultra..siitä kun pääsen yli niin ehkä sit uskallan ajatella että meille tulee vauva.
Nyt on rv 5+5
 
  • Tykkää
Reactions: norappi
Niinhän siinä kävi, että on aika jättää maaliskuiset ja siirtyä tänne seuraavaksi. Hcg oli laskussa, huomenna lääkäriin ja katsotaan tarvitseeko lääkkeitä tyhjennykseen. Vaikka vuodankin jonkin verran, niin kunnolla ei ole "hanat auennut".

Eli ensimmäistä yritetään, keskenmenot 6/2015 (5+0) ja 8/2015 (alkoi tuhruvuotona 9+3), yritys aloitettu 5/2015.

Toivon vaan, että tyhjennys sujuisi hyvin ja pääsisi taas yrittämään... Kävin jo ostamassa vitamiinilisiä, jos ne auttaisivat palautumiseen. Lisäksi toivon että saisin sovittua lääkärin kanssa että tutkisivat ainakin kilpirauhasarvoni. Nimittäin kun nyt kerroin äidilleni keskenmenoista hän tiesi kertoa että isäni puolelta sekä isoäitini että tätini ovat syöneet kilpirauhaslääkkeitä... En ollutkaan koskaan kuullut asiasta.
 
Peukkuja lisäksi teille, jotka kierron lopussa jännitätte ja kuulostelette oireita :) Ajatella, että nyt toivoisin olevani "jo" niin pitkällä. On tämä vaan yhtä odotusta odotuksen perään, jotta pääsisi tukevasti odottamaan...
 
KevätTähti: Voi ei :( Mulla myös oli kesäkuussa km rv 9+3..se tuli aivan spontaanisti ettei tarvittu läkkeitä eikä kaavintaa. Pari päivää tiputteli ja sit alkoi vuotaa kunnolla. Ei käytetty ehkäisyä sen jälkeen,mutta yhdet menkat tuli, ja seuraavasta sit tärppästi.. Nyt jännätään kuin tällä kertaa käy, nyt menossa rv5+5.. Minä söin mammavitskuja ja omega3 koko tuon yritysajan myös keskenmenon jälkeen,ja join greippimehua.
 
Voi KevätTähti,oon pahoillani :cry:
Ainakin nyt selvyys asiaan,vaikka lopputulos oli harmillinen :(

Millos Bettinah meinaa testailla? :)

Täällä myös menkkajomotus,dpo 4. Aiemmin ei tämmöstä tuntemusta.Ja aivan jäätävä turvotus,samanlainen joka oli plussakierrossa :ROFLMAO: Tulisilla hiilillä,pääsis jo testaamaan :p
 
Yökukkuja taas täällä :D

Minun piti tänään testi ostaa, muistin kun olin ulos kaupasta. Mulla on mielettömän huono muisti :D koitan huomenna päästä ostaa testin ja testata sit ylihuomenna aamulla. Iiik!

Eli nyt nyt kun ollaan jo tiistain puolella (onko nyt tiistai?) Niin kp on 23/27-32. Jännäks menee!

Ja pahoittelut kevätTähti <3
 
  • Tykkää
Reactions: norappi
KevätTähti, voimia koitokseen. Hyvä että hait vähän vitskuja :)

Täällä on monella nyt jännät paikat. Plussatuulia kaikille :)

Mä tein tänään aamulla testin ja oli viiva vahvistunut. Hyvä. Vielä torstaina teen varuiksi niin tietää varmaksi että menkat ei ala :)
Kp26/27 dpo12

 
  • Tykkää
Reactions: Frid
KevätTähti mä oon pahoillani. Toivottavasti tärppäis pian ja pikkuinen tarrais tosi kovaa kiinni.

Bettinahin testausta odotellessa.

Frid toivottavasti saat plussan testiin. Mulla vahva epäilys et mulla tulee nega. Täällä ei nimittäin oireen oiretta. Vähän väsyttää ja mahassa juilii mut ne on selitettävissä muillaki asioilla ku raskaudella.

Onko kukaan koskaan testannu raskautta ovistesteillä? Onko ovistesti selkeesti plussa jos raskaana?
 
  • Tykkää
Reactions: Bettinah
Digissä tänään 2-3 <3 Nyt lopetan testailun ja päätän vaan että kaikki on hyvin. Lisätesteistä vaan lisäressi, varsinkin kun viime kierroksella hcg nousi huimasti tuulimunasta huolimatta ja jatkuva testaaminen vaan ahdisti.

Onnittelut norapille :)
 
  • Tykkää
Reactions: norappi
Aavee minä sain ovistestillä vahvan plussan joka oli oli raskausplussa. Viimeksi keskenmenneessä. Oli raskausoloja minipillereistä huolimatta ja siihen hätään tein ovistestin ja aamulla raskaustestin joka oli positiivinen.

Keskenmenon jälkeen ei ole kuukautisia ollut, saas nähdä koska alkaa. Ei mitään haisua. Minipillerit vie multa kokonaan menkat.
Ihana kutku vatsanpohjassa taas tästä yrittämisestä. Toivotaan että ei mene taasen överiksi stressaaminen..
 
Onnittelut plussanneille, toivottavasti uskallatte iloita ja säästytte pettymyksiltä :)

Mä en vielä "päässytkään" tänne. Lääkärissä ultrasivat jotta tietäisivät tarvitseeko tyhjennystä avustaa... Vuodin tutkimuksen aikana suht paljon, mutta kohdunsuu näytti olevan varsin kiinni, ja siinä näytti olevan nestettä - verta. (Tjsp sanoivat). Silti niin vaan 6,5mm pitkän alkion hidas syke (60) näkyi edelleen.

Joten pääsen ylihuomenna jälleen kerran lääkäriin ja verikokeeseen... Keskenhän se varmaan menee, mutta ei kuitenkaan viitsitty elävää alkiota tyhjentää.
 
Onpa todella inhottava tilanne, KevätTähti. :(

AaVee, oviksen ajankohdasta ei ole mitään hajua, joten en tiedä onko se jo ollut vai vasta tulossa. Limoistakaan en pysty sanomaan mitään.o_O Olisikohan sittenkin pitänyt hankkia niitä testitikkuja... Täytyy kuitenkin varmuuden vuoksi tehdä raskaustesti kuun lopussa, koska mahdollinen raskautuminen on tapahtunut aikaisintaan viime perjantaina.

Niin ja jos ei tule toukokuun vauvaa, niin kesäkuun vauva sitten!
 
Juu, täällä kun ei ikävä kyllä ole "keskenmenoa kuumeileville" omaa ryhmäänsä missä kirjoittaa :rolleyes: Joten voi joko "kuumeilla" vauvapuolella tai täällä uudelleen yrittämässä olevien puolella, kunnes jotain tapahtuu... Voi huokaus tätä tilannetta.
 

Yhteistyössä