~KesäMassut 2007~

Heippa!

Uskaltaakohan tähän tulla... Ettei eilinen takkaepisodi toistu.

Mies abiristeilee parhaillaan, tai oikeastaan valvoo risteileviä. Tai no, valvonnan taso lienee melko heikkoa, olivat olleet toisen valvojan kanssa terminaalissa jo klo 13 ja siskoni (abi, joka heidät valvojiksi rekrytoi) soitteli klo 15 aikaan, että saa nähdä, pääsevätkö laivaan, kun valvojat ovat jo aika juhlatuulella... No, olivat kuulemma päässeet. Hupaisaa, miten noista "aikuisista" miehistä tulee pahaisia teinejä, kun pääsevät keskenään rimpsalle.

Tästä voikin sitten jouhevasti jatkaa täällä käytyä parisuhdekeskustelua. Meillä ei ole ollut tapana muistaa toisiamme ystävänpäivänä mitenkään, mutta mies toikin tulppaanikimpun tänä vuonna! Tunnusti tosin, että kyydissä ollut työkaveri oli pyytänyt ajamaan kukkakiskan kautta ja mies oli sitten kerrankin älynnyt jotain. :D
Mun ukko-rakas on vähän sellaista mököttäjäsorttia. Minä riitelen kovaa ja korkealta muutaman minuutin kerrallaan, mies jaksaa mököttää tuntikaupalla, jopa päiviä. Näinpä meidän riidat kuivuu kasaan aika äkkiä, koska miestä huvittaa mun riehuminen ja mä en taas jaksa noteerata sitä murjotusta millään lailla.

Kuinka pitkä yhteiselo teillä muuten on takana? (olikohan tätä jo kyselty täällä...?) Me ollaan tunnettu mieheni kanssa kymmenisen vuotta, seurustelu alkoi vähän vahingossa kaveripohjalta reilu kuusi vuotta sitten. Heinäkuussa juhlitaan sitten 5-vuotishääpäivää. :)

Vointeja kaikille, mie alan viettää tänään alkanutta HIIHTOLOMAA! Jipii!

Kreecher ja Antero 23+0

*muoks* Pepsukalle piti vielä laulaa, että paaljon onneeaa vaan... :flower: <br><br>
 
Riina-Niina harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.02.2007 klo 11:28 auramaria kirjoitti:
Riina-niinalle: Ihmettelin, että miksi sinut on jo näin aikaisessa vaiheessa laitettu rasitukseen. Nykyään suositellaan, että rasitus tehtäisiin jopa vasta rv30 jälkeen, sillä sokerimuutokset eivät välttämättä näy näin varhain. Yleensä kuitenkin rasituksessa käydään 26-28 viikoilla. Hyvä kuitenkin, että nyt arvot ovat olleet hyvät :)
Tuota minä itsekin ihmettelen kovasti...
Varhaiseen rasitukseen jouduin varmaankin siitä syystä, että meillä on ihan uusi terveydenhoitaja äitiysneuvolassa ja hän on hieman virkaintoinen! :headwall:
Olen kyllä ylipainoinen, mutta EN sairaalloisen ylipainoinen ja tosiaan kuopuksen aikana ensimmäinen arvo heitti 0,1 yli sen raja-arvon ja lapsi oli syntyessään alle kolmekiloinen! :eek:
Harmittaa vaan kovasti, kun terkkari sanoi, että joudun ehkä uudestaan sokerirasitukseen ihan loppuraskaudesta?!?
Kuka nyt haluaisi juoda sitä sokerilitkua raskausaikana useammin kuin sen yhden pakollisen kerran... :x

Pepsukalle oikein hyvää syntymäpäivää!

Riina-Niina ja satuaarre 23+3
 
Heippa pitkästä aikaa!

Tervetuloa uudet kesäkuiset =)

Pepsukalle synttärionnittelut :flower:

Omaan napaan ei kuulu mitään kummempia,masuasukki on yhtä vilkas kun isoveljensä masussa. Mulla ei ole ollut nukkumisen kanssa mitään ongelmia,nukun sikeesti koko yön. Jaksan valvoa noin yhteentoista ja sitte herätään pojan kanssa yheksän aikoihin. Pissalla ei tarvi käydä ollenkaan yöllä,vasta sitte kun herätään,mut sit on jo aika kova hätä. Kävin mammajumpassa keskiviikkona ja oli kyl tosi hyvä juttu,kotona kun ei tuu yksin jumppailtua ja mulla selkä ja hartiat ihan jumissa. Ja oikea lapaluu tai se lihas siinä on ihan sairaan kipee,koskee kokoajan ja aamulla kun nousen sängystä nii tuntuu et se repeis,sama juttu esikoista odottaessa. Tekis mieli mennä hierojalle mut ei se yks kerta oikein auta.

Ystävänpäivänä meillä ei ole ollut tapana sen kummemmin muistaa toista eikä nytkään muutakun toivotettiin hyvää ystävänpäivää. Muistetaan aina silloin tällöin ihan muuten vaan jollain tavalla toisiamme,ilman mitään erityistä päivää. Muutamalle kaverille lähetin kortit.

Meillä tulee helposti jotain pientä sanomista mut ei pahemmin kyllä tapella. Vaikka hermostun nyt tosi pienistä asioista ja oon pahemmalla päällä kun normaalisti mut aika äkkiä sanomiset unohtuu. Poikaa kun odotin olin niin rauhallinen enkä hermostunut mistään,nyt kyllä hermo palaa pienimmistäkin jutuista. Yhdessä ollaan oltu 8 vuotta,kesäkuun alussa tulee 9 vuotta täyteen. Meillä menee tosi hyvin,oikeastaan esikoisen syntymän jälkeen meiän suhde on parantunu huomattavasti :heart:

Isyyslomaa mies pitää heti viikon kaks tai sitte voi olla et on kesälomalla silloin ja sitte pitää isyyslomat myöhemmin,katotaan miten kesälomat ens kesänä menee.

Minusta on ihana olla raskaana,tykkään tosi paljon masusta ja mieskin kehuu. Voisin vaikka olla aina raskaana =) Esikoisesta tuli 22kg ja kaikki lähti jossain vaiheessa pois,tosin lantio leveni lopullisesti mut siitä oon vaan tyytyväinen,siis vaikka kaikki kilot lähti niin samoihin housuihin en ole mahtunu,kaksosraskauden jälkeen myös jäi lantiota ja peppua ja vanhat housut ei kaikki mee päälle,saa nähä pitääkö taas uusia vaatevarastoa tän raskauden jälkeen.

Kata:tosi hyvä idea se että tekee sisaruksille sellasen oman pakkauksen! Aion pojalle sellasen isoveljen pakkauksen kasata,kiitos vinkistä,en varmaan ite ois älynny. Miehelle kokosin isyyspakkauksen kun odotin esikoista mut nyt en tiiä teenkö,saa nähdä jos jotain uutta keksii.

Mie sain sen Avent Isis rintapumpun kaverilta lainaksi joten sitä ei nyt sitte tarvi ostaa. Sen Koala riippumaton tilasin Hobby hallista ja sen pitäis tulla viimeistään ens viikon alussa,tänää en ole vielä postia hakenu,voi olla et tullu lappu jo tänään. Osa mitä tilasin tuli jo alkuviikosta. Äitiysvaatteita olen myös saanu paljon kavereilta lainaksi,tosin ne on M-kokoa että menee varmaan vasta loppuvaiheessa kun on sen verran isoja mulle.

Neuvola mulla on 26pvä mut en tiiä ottaako silloin hb:ta kun ei ole joka kerta ottanu,mut mulla yleensä ei oo ollu alle sen 125. Esikoisesta sain neuvolasta Matrifolinia ja ei tarvinnu ottaa joka päivä,siitä ei tullu mitään mahaoireita. Nyt tilaan Nutriwayn rautatabletteja jossain vaiheessa,kaverille annoin puolikkaan purkin niitä kun oli raskaana ja sanoi ettei tullut mitään oireita niistä,en muista mitä rautatabletteja oli ennen niitä syöny,jotain mitä neuvolasta oli saanu ja niistä oli tullu maha kipeeks.

Nyt lähden ettimään jos löytys kaapista jotain herkkuja,niitä laskiaispullia on varmaan pakko tehä ens viikolla :p

NallePuh rv24+4
 
Hiiviö harmaana
Ei päästä kirjautuu, ei sitten millään :headwall:

Noh, ehkä tämäkin nyt menettelee ;)

Ainoa, että Teitä uusia en nyt listaan pääse lisäämään, mutta seuraavlla kerralla sitten :)

Pepsukka; Iisot onnittelut!!!! Eihän tuo 26 vielä niiiiiin kauhean paha ole :D

Manteli; Meillä mies jää myös heti vauvan synnyttyä isyyslomalle, viimeksi aloitti vasta kun päästiin sairaalasta kotiin, mikä oli ihan hyvä jo sen puolesta, että olisi puolet lomasta mennyt siihen, kun me ollaan sairaalassa.... Mutta nyt kun on tuo esikoinen, niin ukko jää häntä heti hoitamaan.

Mies muisti ystävänpäivänä, toi marianne -suklaalevyn kotiin :p Odotin että muistaisi jotenkin, mutta olihan tuo mukavaa silti. Ainoa, että seuraavana päivänä oli sokerirasitus (eli eilen) joten herkku sai odottaa kaapissa yön yli.

Tiistaina saan rasituksen tulokset ja täällä ollaan bd että arvot olisi hyvät, tai että ei ainakaan kaksi arvoa menisi yli rajan, etten joudu sairaalaan vuorokausikeräykseen.
Viimeksi mulla oli kaksi arvoa yli, eka ja vika, viimeinen oli ihan reilusti, mutta toinen oli 0,1 arvoa yli ja kyllä ketutti!
Nyt sain tietää sen verran, että paastoarvo oli 4,7, rajojen sisään meni siis.

Ruokaa tässä odottelen vesi kielellä, vasta päästiin taas kotiin ja koko päivän menossa. Huomenna olisi puoli 4 herätys ja lähtö kohti Saariselkää.

Hiiviö siis pakotetulla viikon palstatauolla, vaikka tuo mies lupasi kannettavan ottaa mukaan, että jos oikein vierotusoireet iskee niin :whistle: ;) :ashamed: :D

-Hiiviö & Elvis 22+5-
 
Paljon onnea Pepsukka! Kunpa mäkin täyttäisin vasta 26 :D

Me ollaan tavattu miehen kanssa syksyllä 2004 ja siitä sitten perustettiin perhe nopeaan tahtiin :whistle: Naimisiin mennään elokuussa :heart: Vois kuvitella, että näinkin tuoreessa suhteessa romantiikka kukkisi, mutta ei se ihan niinkään ole.. Meillä on sama tilanne kuin Pompulalla, että mies tekee yötyötä ja nukkuu eri aikaan kuin minä ja poika, myös viikonloppuisin. Kyllä semmonen vaikuttaa aika paljon suhteeseen. Ei siinä, että hirveesti hinkuisinkaan romanttisia eleitä. Mutta olishan ne kukat ollut kivoja ystävänpäivänä.. Mä kyllä ite alotin ystävänpäivän ehkä epäromanttisimmalla tavalla heittämällä ukkokullan tyynyn ja peiton alakertaan kun mies tuli ennen seitsemää väsyneenä töistä kotiin.. Aattelin vaan, ettei poika heräisi kun mies tulee meidän viereen nukkumaan. Olin just hetkee aikasemmin hakenut pojan itkemästä viereeni ja saanut sen jatkamaan vielä unia.

Isyysloman, kaikki kolme viikkoa, mies pitää suoraan kesäloman jatkoksi, eli on käytännössä koko kesän kotona :D Kesäloman hän aloittaa kesäkuun puolesta välistä (n. rv 38 ) eli toivottavasti vauva ei päätä kovin paljon ennen laskettua aikaa syntyä.. Olisi kiva jos mies olisi kotona, kun synnytyksen aika koittaa, kun sillä on kuitenkin yli 50 km matka töistä kotiin ja odotettavissa on suht. nopea synnytys.

En muista mitä muuta piti sanoa.. Pitäis mennä nukkumaan. Nythän ollaan jo lauantain puolella! :eek:

Hyvää viikonloppua kaikille massuille ja niiden kantajille!

-ebbuliini ja neiti rv 21+2-<br><br>
 
Isyyslomasta ei tietoo,mies kun on yrittäjä ja yrittää vaan... =)
Mutta jotain apua saan,kattoo sitten lähempänä.

Tuosta luontaistuotekaupan rautamehusta hyvää sanottavaa!!
ELi suosittelen ehottomasti Krauterbluftsaftia!!!

Masu ei ole ollut moksiskaan ja mehu on yllättävän hyvänmakuista.Ja kun on vielä monelta kuullut että hb nousee nopeeta,se siis iso,iso plussa!!

Pepsukalle onnea ja :flower:

Joo,se sisaruspakkaus oli meillä ihan ykkönen!!
Silloin kun sitä kokosin,niin mietin juur miksei sellasia tehä jo valmiina...No,onhan se kiva koota niitä ja kerätä kaikkee kivaa.Jos on pienempi sisarus niin jonkun lelunkin sinne vois laittaa tms.kivaa!!

Olis touhua sisaruksellekin kun kotiin tulee pikkuveli taikka sisko.
Ja sehän siinä juur on se kynnyskyssäri,miten isompi suhtautuu..USkon että tuo pakkauskin ois yks iso plussatekijä,isompi muistaa aina että sai jotain spesiaalia hänkin kun pieni tuli taloon!!
Ja kuvia kovasti tapahtumasta!!

Meillä isot käyttää niitä paitoja vieläkin ylpeinä ja silloin Maisan syntymänjälkeen niitä ei oltais pesuun ees raskittu laittaa!!

Lenssu vähän parempi,siis on jo täysillä päällä.Alku aina ilkeetä...

Yhessäolosta,ollaan treffattu 2003.Kihloihin samana syksynä ja naimisiin 2006 eli viime kesänä.
Tyttö syntyi siinä välissä,2005 heinäkuussa.

Täällä tapellaan myös niin että meitsi huutaa ja ukkeli kattoo hoomoilasena!!
Mutta sinänäs hyvä,ettei lähe mun kiukkuun yleeensä mukaan.

Tänään sain lahjakortin nimpparilahjaksi alusvaateliikkeeseen..Sinänsä henk.kohtasempi tuo ko liike kun saa jotain kivaa alle!! ;)

Heipat!
kata 25+1
 
Lauantaita massuille kantajineen :)

Olipas tullu taas hirmusesti viestejä parissa päivässä ja jotenkin huomaa että aika monella tunteet pinnassa. Vielä jokin aika sitten suurimmalla osalla oli niin seesteinen olo ja nyt tuntuu että kaikilla jurppii, itteni mukaanlukien :D

Oon ollu viimepäivinä jotenkin aiempaa väsynyt ja huonotuulisempi. Miehenki kans ollu vähän toispuoleista kaikennäköiset hellyydenosoitukset kun itteäni ei ole vaan jostain syystä kiinnostannu halia ja hempeillä. On tehny mieli vaan olla eri huoneessa yksin ja..no, olla vaan. Ja kun mies käy vähänväliä kysymässä että mikä mulla on ja mikä painaa mieltä niin ei siihen osaa vastata kun että en tiiä. :ashamed: Ehkä tää on vaan joku kausi kun nyt olikin jo yllättävän pitkään niin hyvä mieli.

Ystävänpäivä oli ja meni..enkä saanu kun halin ja pusun vaikka odotin tulppaanikimppua, josta olin maininnukki :( Kävin vielä sillon edeltävänä yönä laittamassa miehen työtakin povariin sellasen sydänyllärin, johon olin kirjoitellukki kaikkea ja mies oli ihan onessaan kun oli sen töissä löytäny. Niin ei sitte edes SE saanu sitä äijää tajuamaan että vois muakin jotenkin muistaa :headwall: ..varsinkin kun se tietää että ystävänpäivä on mulle tärkeä päivä ja näki kun vaivalla väsäsin ystäville korttejakin.

No, en ole onneks yksin, jäi monelta muultakin tulppaanit saamatta nähtävästi :) Mutta se oli hyvä idea että ens vuonna ostetaan sit ite ittellemme oikein himokalliit ystävänpäivälahjat!! :D

G:
Tuntuuko teillä muutes joskus vauvan potkut tosi selkeesti masun päällä ja joskus sit sellaisina ihmeellisinä muljahduksina niinku tuolla selän puolella? Sillain että vaikka ihan kovaa potkasee niin tuntuu vaan sisällä hassulta muttei tunnu ulospäin olleskaan..?..Ja onkohan normaalia että potkii tuonne niin alas rakkoon ja siitäkin alemmas että tuntuu että kohta tulee jalka ulos alapäästä..? Mulla kun on nyt alkanu tuntumaan niin erilaisia mutkauksia että kiinnostaa onko muilla samanlaista vai olenko ainoo :)

Jassoo, pakko lähtä tekee ruokaa :) Jatkan illemmalla!


:wave: vauvaunelma ja pikkune 22+6
 
Lauantaita täältäkin!

Ja kaksin käsin hatunnostoa yksinhuoltajille, miten maailmassa joku tosiaan pärjää yksin pienten lasten kanssa ja pysyy vielä täyspäisenä! Ukko ollu reissussa vajaa kolme vrk ja mulla hajoaa pää! Saa kyllä tuo siippa jotain TODELLA pahaa tehdä, ennenkuin sen pihalle potkaisen. ;) No joo. Ei ehkä ole asia, josta kannattaa vääntää huumoria.

Käytiin makkararetkellä poikien kanssa, isompi suksilla, pienempi pulkassa. Oli ihan ihanaa, joskin tuuli aika kovin. Kumpikin simahti päiväunille alta aikayksikön. :)

Mulla tuntuu ja näkyy vauvan potkut ulospäin ihan selkeästi. Vielä ei ole "myyrävaihe" kuitenkaan alkanut. Tällä tarkoitan siis sitä, kun vauva vaihtaa asentoa ja jalka tai käsi on mahanahkaa vasten niin näyttää siltä, kuin myyrä ryömisi ihon alla. :D

Toi sisaruspakkaus kuulosti aivan loistoidealta, kiitos, otan käyttöön! Kävin jo kattelemassa eri nettisivuilta noita oman tekstin t-paitoja, jos painattais kummallekin isoveli-paidan. Ovat vaan aika kalliita, taidan hommata paidat yhdestä paikallisesta brodeeraamosta.

Meillä mies jäänee isyyslomalle viikoksi vauvan synnyttyä ja sitten pitää loput putkeen kesäloman kanssa syksymmällä. Näin ollaan tehty tähänkin asti ja systeemi on ollut meillä oikein toimiva. Mulla on aika moni kaveri äitiyslomalla/hoitovapaalla samaan aikaan, niin kuluu se kesä mukavasti siinä. Saa nähdä, miten rentouttavaa ja mukavaa se kolmen pienen kuskaaminen sitten on... :D

Kropan muutoksista on ollut puhetta. Mua ei ole raskausmuutokset haitanneet yhtään niin kauan, kun olen raskaana. Mulla iskee se ahdistus, kun katsoo synnytyksen jälkeen ekan kerran peiliin: vauva on maailmassa, mutta maha ei ole kadonnut mihinkään, pudonnut vaan alas roikkuvaksi nahkasäkiksi... Raskauskilot olen saanut hukattua tosi helposti ja nopeasti molempien poikien jäljiltä, mutta ei se kroppa taida koskaan ihan ennalleen palata. Ja ei sen tarvitsekaan, mutta pakko myöntää, etten niin järjettömän riemuissani noista riipputisseistä ja roikkumahasta ole. Onneksi on keksitty push-up liivit ja body control -sukkahousut! Niillä huijaa jo paljon! :D

Ihme homma, miten noi rautavalmisteet saa ihmiset reagoimaan eri tavoin. Mulla on ollut testauksessa tuo Obsidan, Retafer, Matrifolin ja sitte vielä joku missä oli kaksiosainen nimi... Kaikki vaan tekee ummetuksen vielä pahemmaksi. Pitäsköhän uskaltautua kuitenkin vielä kokeilemaan se obsidan (kokeilin siis viimeksi edellisessä raskaudessa), kun se on kuitenkin niin monella toiminut "ummetuslääkkeenä"... ;)

Jaaha. Taidan siirtyä pyykkishown puolelle... Mikähän tuosta viikkaamisesta tekeekin niin vastenmielisen homman!

Lauantai-illan huumaa kaikille!

Kreecher ja Antero 23+1
 
edelleen siis hehkutan tuon rautamehun Krauterbluftsaftin puolesta!!!
Mulla siis ollut ripulia jostain ja umpea toisesta.Tästä ei mitään ja upee tunne!!!!

Siis suosittelen!! =)
Kerron kuinka nousee gb mulla 6.3 seuraava neuvola.

Ja masusta...Mulla on alle kuukaudessa kadonnut löysä nahkakin.
No,kun on kumartunut niin se näkyy,mutta seistessä on ihan ollut entisenlainen.

Eli ihan sanottu ei oo,että maha jää.
Mulla ollut vyötärön ympärys iät ja ajat 64 cm ja raskaus tilapäisesti sen nostanut reilusti yli sadankin!!

Mutta aina se oma masu sieltä tullut...

kata
 
Manteli-76 minullakin oli lievä anokreksia n 17vuotiaasta muutama vuosi eteenpäin.No nyt sitten olen ollut normi painossa jo muutamia vuosia.20 oli painoindeksi kun ekaa kertaa neuvolassa laskivat..olen 172cm pitkä.en mikään hujoppi mutta kyllä mittaa tarpeeksi on.Itselläkin oli vielä viime vuosina välillä inhotus tunteita lihomistani kohtaan.Silloin kun tapasin avomieheni painoin 52kg..Hän sanoi et on paljonk kivempi puristella lihaa luiden ympärillä.Siihen loppui kasvisten ja hedelmien pääasiallinen popsiminen.Eli osittain kiitos kuuluu hänelle tervehtymisestäni(no olin jo siihen mennessä lihonnut 7kg siitä mitä alimmillaan olin..Mulla ollu aina synnyttäjän lantio,joten yläkroppa kuin tikku..Ei ihme et oma peilikuva vääristää..Naisellisuudestaan kuulemma pitää nauttia..
Nyt sitten enää välitä mitä syön ja milloin..On minullakin paino noussut 6kg..Omien vaatteetta otettujen lukujen mukaan..Ja uskon et sinne 20 korville menen,mutta mitä sitten..Lupaan itselleni et joku pvä olen taas 60kg paikkeilla.. =) Nyt nautin tästä pyöristymisestäni.Nyt alkanut jo mahakin kasvaan eikä vain persuksen pehmusteet;)
Eli tsemppiä sulle loppuajaksi. Koskaan ei me kait tulla oleen "täysin terveitä"kun ollaan jonkin asteiset anoreksiat kärsitty,mutta ei se elämäämme tule hallitseen enään.

Ebbuliinikiva kuulla et kohtalotoveri yövuorojen suhteen löytyy..Ja teillä jo testattu kuinka elämä sujuu lapsen kanssa(enhän muista väärin-onhan teillä jo lapsi?)

Meillä mies aikoo jäädä sit isyyslomalle kun vauva ilmoittaa tulostaan..siihen perään kesäloma.Sitä se hehkuttaa kaikille et 7vko himassa...no kunhan muistaa ettei se pelkkää lomaa tule silläkään oleen :LOL: siitä pidän huolen-eli vaadin jo silloin kotitöitä häneltäkin..nyt olen armahtanut liikaa :snotty:

olipa hyvä irtokarkkipussi :)

viikonloppuja kaikille kasvaville masuille ja niiden kantajille
 
Liikkeet: Neidin potkut ei vielä läheskään kaikki näy tai tunnu päälle päin. Sisuksissa tuntuvia potkuja ja kääntyilyjä on jo paljon. Iltasin sängyssä maatessa saa sitten ihastella mahan hytkymistä. Ja potkut tulee yleensä alas virtsarakon tietämille.

Pompula: Meillä on sujunut ihan hyvin miehen yötyön ja lapsen kasvatuksen yhdistäminen :) Muissa perheissä isi nukkuu yöllä ja on päivällä töissä, meillä toiste päin. Mies ei ole mitään herkkäunista sorttia eli nukkuu hyvin vaikka me mekastetaan. Ehdoton plussapuoli yövuoroissa on se, että hätätapauksissa (eikä aina niin hädässäkään) miehen voi päivällä herättää hetkeksi pojan kanssa olemaan. Voin siis käydä esim. äitiysneuvolassa tai vaikka kampaajalla ilman, että tarvitsee ottaa poikaa mukaan. ;)

Tällainen pikakääntyminen täällä tällä kertaa! Öitä :wave:

-ebbuliini ja neiti rv 21+2-
 
Heh,kattelin Liberon raskauskalenterista että vauva jo painoarvioltaan noin 700 g ja yli 30 senttinen!!
Viime viikon kohdalla luki,eli 25 viikolla että kohtu on jalkapallon kokoinen jo!!
Täällä alkaa kyllä pullistumaan ulospäin masu enemmän,päivittelen kuvaa myös kohta!
Kohtu tuntuu kyllä tuolla kylkikaaressa asti.
Ja ihan tuntuu että muutamassa viikossa tapahtunut tuo kasvu...

Ihanaa kun pääsee äitiysvaatteita jo käyttämään!!
Tänäaamuna nappasin ekan äitiyspaidan ja kauniisti masua korostaa!!!

Potkut näkyy ja tuntuu ulospäin kyllä ihan hurjina!!
Yöllä kun Maisa herättelee niin alkaa senpäivänen meno masussa.
Huh..

Nyt ruuanlaittoon mukavaa sunnuntaita.
kata 25+2
 
täällä voidaan jo vähän paremmin. :)

mulla noi vaavin liikkeet on sillai muuttuneet, et nyt tulee liikkeitä aika usein sarjassa. esim.ihan alavatsassa tärähtelee ja perään pari tönäsyä tissin alla.
sitten tykkää Samppa kovasti potkia äitiä takapuoleen :LOL: :LOL:

päivitin profiiliin tuoreen kuvan. maha on taas kyllä venyny kivasti viime kerrasta. toi on tollanen itse näpätty otos, kun ei koko ajan viitsi miestä vaivata :heart:

mä otan kännyn kanssa useimmat kuvat ja siirrän niitä sitten koneelle, niitä onki tullu jo aika liuta kun aina illalla kun ei oo parempaa tekemistä näpsin kuvia ittestäni ( minäkö linsilude :ashamed: :ashamed: )

huomenna mennään pohjolaan tekemään vaaville vakuutus joka on voimassa syntymästä eteenpäin.

kaikenlaisia liitoskipuja on ollu nyt aika paljon ja tosiaan huomaa kun nousee ylös kun on istunut niin menee hetki kun vihlailee joka paikkaa.

eipä täsä nyt ihmeempiä, huomenna taas uusi viikko :D :D

Hani ja Samppa 24+6
 
Ajattelin pikapuolin sanoa vaan moi kaikille!
Vasyttaa jo kivasti kello on taalla jo kohta kakstoista yolla.

Onkohan uusi aitiyspakkaus jo ilmestynyt? Olishan taalla jo siita hehkutettu, vai mita? Eikos ne oo vaal.sinisia surimmaksi osaks ne 2006 pakkaukset, itse tilasin sellaisen vanhan :) Sopii pojalle hyvin.

Taytyy kertoa, etta pe iltana mahavekkuli innostui valtavasti. Moyhi ja poyhi. Teki sellaisia hitaita aaltoja, jotka nakyi mahan paalle, heh kun oli koomisen nakoista! :p
Taalla on ainakin extreme villi vekara tulossa.

Tiedatteko milloin tietaa minka kokoinen pikkukaveri on tulossa? Olis kiva valmistautua, nimittain iso vauva voi olla mulla tulossa.

Palaillaan, nyt jo nukahdan istuen...ZzZzzZZ \|O
 
Heipsan taas ja tervetuloa uudet keskustelijat joukkoon! =)

Täällä ollaan sairasteltu. Olin eilen kovassa kuumeessa ja nukuin koko päivän aamusta iltaan. Tänään on ollut onneksi parempi olo ja kävin yliopistollakin kääntymässä yhden pakollisen kurssin puitteissa. Tänään olis vielä lähdettävä Kuopioon havannoimaan Jyväskylän, Joensuun ja Turun yliopiston tutkimushankkeeseen liittyen. Ei kyllä YHTÄÄN kiinnostais liikahtaa kotoa, mutta minkäs teet... Viime viikollakin olin havannoimassa ja vielä muutaman kerran pitäis käydä. \|O

Ystävänpäivää ei olla meillä oikeastaan koskaan sen kummemmin vietetty, mutta tänä vuonna oltiin hassua kyllä molemmat hommattu toisillemme lahjat. Ehkäpä syy tähän on mun matka Kuopioon, palasin sieltä nimittäin ystävänpäivänä. Toin miehelle tuliaisiksi ja ystävänpäivälahjaksi leffoja ja mies muisti mua heti palattuani suklaalla ja ruusuilla. Olin kyllä aika yllättynyt, kun meillä ei oo tosiaankaan tapana ystävänpäivää erikoisemmin juhlia! No, en pane pahakseni. :D

Maha on kasvanut täälläkin aika hurjasti. Päivittelen vaikka loppuviikosta profiiliin tuoreen kuvan. Ostin pari viikkoa sitten ensimmäiset äitiysvaatteet Lindexiltä, kivan näköisiä vaatteita oli kyllä myynnissä. Kirpparilta oon ostanut pitkiä paitoja, jotka peittää kasvavan mahan kokonaan. Monet entiset paidat on nimittäin muuttuneet ihan napapaidoiksi. :D

Kropan muutoksista on ollut puhetta. Mulla oli alussa aika pitkään ihan pikkuinen maha ja aloin jo malttamattomana odottelemaan sen kasvua. Nyt, kun maha on jo ihan oikea vauvamaha, niin oon siitä kyllä iloinen ja ylpeä. Ihme kyllä, "ylimääräistä" ei oo tullut ainakaan vielä minnekään muualle kuin mahaan. Mulla on kyllä jo ennestään aika leveä synnyttäjän lantio, joten ehkä sen ei enää tartte levetä yhtään. :D Ja ehkäpä liikunnallakin on osansa asiaan, en tiiä. Mulla saattaa olla sama kuin Kreecherillä: raskauden aikaiset muutokset on kivoja ja tervetulleita, mutta toisaalta haluasin palata omaan, tuttuun kroppaani raskauden jälkeen. Vaikka eipä se taida välttämättä onnistua... Kyllä se lapsi on kaikkien muutosten arvoinen kuitenkin. Ymmärrän kuitenkin teitä, joita muutokset ahdistaa: oma kroppa on kuitenkin niin suuri osa itseä ja omaa identiteettiäkin, että muutokset voi tuntua oudoilta ja ärsyttäviltä. Eikä se tosiaankaan liity siihen, kuinka rakas oma vauva on.

Supistuksista ja liitoskivuista en osaa sanoa mitään. Mulla ei oo minkäänlaisia tuntemuksia, jotka vois olla näitä. Kuinka aikaisin harjoitussupistukset yleensä alkaa vai onko se ihan yksilöllistä?

Isyyslomasta ei olla juurikaan vielä puhuttu. Miehen pomo on kyllä tosi joustava, joten se varmasti järjestyy niinkuin itse halutaan. Varmaan loman vois aloittaa sitten, kun tulee lähtö synnärille.

Nyt lepäämään, että jaksan illalla vielä lähteä reissuun!

Katziina ja Paavo 23+4
 
VOi Hani
Sulla ihana masu!!
Kateellinen mamma täällä,munkin masu on kivasti kasvanut,näytää jo paremmalta paljon!!!Ja varmasti ehdin siitä nauttii ja jopa tuskastuakin,uskoisin!!
Hepatoosi kokeet tuli,maksa arvot koholla mutta sappi vielä ok...Huh..Vaan ei oikein ruusuiselta näytä sillä vain kaksosista oli näin aikasin arvot jo koholla.
Toivotaan että laantuu tuo ja on ollut joku tilapäinen juttu.6.3 on neuvola ja uusintakokeet..

Kohtu supistelee koko raskauden ajan,toiset tuntee helpommin kuin toiset.Lihashan tuo on.
tahdosta riippumaton sellainen!!

heipat
kata 25+3
 
VOi Hani
Sulla ihana masu!!
Kateellinen mamma täällä,munkin masu on kivasti kasvanut,näytää jo paremmalta paljon!!!Ja varmasti ehdin siitä nauttii ja jopa tuskastuakin,uskoisin!!
Hepatoosi kokeet tuli,maksa arvot koholla mutta sappi vielä ok...Huh..Vaan ei oikein ruusuiselta näytä sillä vain kaksosista oli näin aikasin arvot jo koholla.
Toivotaan että laantuu tuo ja on ollut joku tilapäinen juttu.6.3 on neuvola ja uusintakokeet..

Kohtu supistelee koko raskauden ajan,toiset tuntee helpommin kuin toiset.Lihashan tuo on.
tahdosta riippumaton sellainen!!

heipat
kata 25+3
 
Nostelen meitä vähän ylemmäksi ja kerron samalla kuulumisia, pitkästä aikaa.

Olin tänään neuvolalääkärillä, ja kaikki oli edelleenkin hyvin. Hieman säikähdin vauvelin kokoa: rv 25+3 ja painoarvio n. 950g!! Eri raskauskalenterien mukaan painoa olisi näillä viikoilla 700-900. Nyt loppuu kyllä herkuttelu, koska en halua punnertaa ulos mitään jättiläistä. Oma paino noussut 7,5 kg eka neuvolasta, ihan hyvä kun painoindeksi alussa hiukkasen alle 20. Vaikka tietynlaista sopeutumista kropan muuttuminen vaatii.

Täällä onkin ollut keskustelua syömishäiriöistä ja painon noususta, joten kannan minäkin korteni samaan kekoon. Mulla ei ole ollut varsinaista anoreksiaa tai bulimiaa, mutta teininä kyllä selvä syömisongelma ja erittäin huono itsetunto. En ole koskaan ollut suoranaisesti ylipainoinen, mutta silloin 14-20 vuotiaana olin ehkä tukevahko normaalipainoinen, joka tunsi itsensä järjettömän kömpelöksi ja paksuksi. Liikunta piti homman jotenkin hallinnassa, vaikka välillä ahminkin ruokaa aika hurjasti. Parikymppisenä hoikistuin selvästi, ja ehkä henkisen kasvun myötä aloin pikkuhiljaa pitää itsestäni. Ja suunnilleen samoissa mitoissa olen pysynyt n. kymmenen vuotta ilman sen kummempia ponnistuksia ja voinut hyvin. Nyt sitten raskaus eteni niin, että vasta aivan viime päivinä mahan muoto on muuttunut pyöreämmäksi, tähän saakka keskikohta on vaan tasaisesti paksuuntunut. Seurauksena on ollut se, että olen näyttänyt todellakin vain lihonneelta enkä raskaana olevalta, ja se on ollut yllättävän vaikea hyväksyä! Kotona asia ei haittaa ja olen mielestäni suorastaan seksikäs tiukassa t-paidassa ja kotihousuissa, mutta ns. normaali työvaatteet päällä vaikutelma on yksinkertaisesti paksu. Koitan kovasti tsempata itseäni hyväksymään muuttuvan olemukseni, ja välillä onnistunkin. Toivottavasti kaikki muutkin asian kanssa painiskelevat jaksaisivat ajatella positiivisesti, koska tämähän on kaiken muun raskauteen, vauvaan ja elämään kuuluvan rinnalla aika mitätön asia!! (koitan muistuttaa itseäni tästä usein).

Parisuhteista sen verran, että mulle on tullut välillä oikein paha mieli kun oon lukenu täältä toisten purkauksia parisuhdeongelmista ja ymmärtämättömistä miehistä. Oma parisuhteeni on nykyisin erittäin hyvällä tolalla (vaikka mies ei tainnut edes muistaa tai mainita koko ystävänpäivää, mikä ei ollut mikään yllätys...), mutta aiempien myrskyisempien vuosien muistot mielessä tunnen suurta sympatiaa niitä kohtaan, jotka joutuvat painiskelemaan parisuhteen ongelmien kanssa nyt raskaana ollessaan. Tsemppiä teille :flower: :flower: !!!

Matkustan ensi lauantaina USAan, jossa mies on töiden takia pari kuukautta. Minä menen sinne neljäksi viikoksi. Paluu osuu siis viikolle 30 ja lentomatka varsinkin takaisin kotiin hiukkasen jännittää. Onko täällä kenelläkään kokemusta pitkistä lennoista näillä viikoilla (26-30)? Lentosukat (stay-up pituus) on jo hankittu, ja käytäväpaikka pitäisi olla koneessa. Onko muita käytännön vinkkejä matkustamiseen? Lääkärin mielestä asiat oli siis ok lentämistä ja matkustamista ajatellen, mutta kaikkeahan sitä voi tapahtua... Toivottavasti reisusta tullaan takaisin yhtenä kappaleena, eikä pienen USAn kansalaisen kanssa (kansalaisuuden kun taitaa saada kaikki siellä syntyvät). ;)

Donsku ja Elmeri/Elviira 25+3 (sukupuoli on siis edelleen arvoitus..)
 
HEi taas!

Meilläkin on mahataudit nyt sairastettu, tai mies on vielä kipeä, mutta minä jo terve. Hiukan taisi paino pudota, pitää korjata asia laskiaispullalla. =)

Masu pyöristyy ihanasti. Viikonloppuna oli eka isomman kaveriporukan miitinki, jossa maha on ollut näkyvissä. Hauska katsella etenkin noiden nuorempien (n.18) , miespuolisten poikakaverien ilmeitä, kun eivät selvästi kehtaa kysyä masusta tai huomauttaa mitään muutakaan ilmiselvästä asiasta, vaikka koko ajan sitä vilkuilevat. :D

Sain ensi viikonlopuksi peruutushahmon mieleiseen larppiin, ihan innoissani olen siitä! Käytin juuri aamupäivän laajentaen vanhoja larppivaatteita masun muotoisiksi... Saas nähdä mimmoinen peli tulee, ja miten jaksaa keskittyä hahmoon eläytymiseen, kun vauva välillä myllää masussa!

-swerfiel ja pikkuriikki 23+5-
 
Sain eilen tämän viikon saikkua.To menen fysioterapiaan,jos jumppaohjeita saisin ja/tai sitten hieronta kertoja.Viime yö oli kyl tuskaa se pakaran päällinen meni nukkues lopullisesti paikoiltaa ja pissalle herätessä ei tienny kantaako jalat vai ei.Tänään kävin tossa lähikaupassa ja huomas ettei ole yhtään paremmassa kunnossa vaikka su-ma vähemmällä kävelyllä ollu,kun ei ole töissä ollut.
Jotkut liitokset ne siellä löystyy,mikä normaalia.Kun nyt vaan paranis,sillä haluaisin ulkoilla silloin kun töistä ajoissa kotiin pääsee.Ja talviloma parin vkon päästä.
Su leivoin laskiaispullia.Tänään sämpylöitä..Taitaa mulla olla tylsää,mut saapa yhden tunnin pvästä kuluun:)No nautin kyllä leipomisesta..kerrankin kun on aikaa! :kieh:
 
Viikon alkuja taas kaikille. Tää mun työviikko on kieroutuneesti ti-la ja yrittänyt vähentää tätä nettiriippuvuutta ja ainakin koitan olla surffailematta kotona..

Ai että kun oikein suuhun tuli tuoreen, lämpöisen vastaleivotun sämpylän maku... nami..kukahan leipois mullekkin.. :)

Tiedättekö armaat kanssasisaret mitä??!! Minusta minua ihan kuin olisi helpottanut nuo "hima-angstit", kun kuulin että en olekaan ainoa kellä on pinna tiukalla. Tai en tiedä pinna tiukalla, mutta räjähtelee ehkä vähän turhan herkästi.. :whistle:

Eli jos vaan kellä murheita mielessä, niin rohkeasti avautumaan vaan. Mulla jeesaa ainakin tää halkipoikkipinoon-tyyli, ja nyt kaikki näyttää taas paljon paremmalta :saint: :saint: . Tai sitten se on tuo aurinko ja pidentynyt päivä, tai se että laskin enää olevan 1,5 kk töitä ja sit keskityn remonttiin mitä niin ahkerasti teen jo mielessäni =)

Tai sitten se oli se että mies yhtäkkiä viime yönä keksi että siinä sen vieressä onkin NAINEN, eikä kämppäkaveri :D :D .

Oli miten oli, aurinkoisia päiviä kaikille tasapuolisesti :flower: .

Irmeli ja Niilo 24+2<br><br>
 
Laskiaistiistaita! :)

Vauveli potkii kauhiasti, juuri parhaillaan tuntuu hirmuista pyörintää tuossa ylämahalla. Tähän asti liikkeet on tuntuneet kyljissä. Hassua, kun on uusi paikka!

Mulla on alkanut iskeä ihan kammottava iltaväsy! Olen kuukahtanut yöunille parina iltana jo 21 tienoilla, eikä siltikään olisi jaksanut nousta aamulla poikien kanssa ylös seitsemän maissa. Onneksi ollaan lähdössä likkojen kanssa laivalle viikonloppuna. Kavereilla suunnitelmissa biletystä, mulla piiiiitkät yöunet! Mun tuurilla tosin saadaan hyttinaapureiksi joku rymysakki...

Irmelin viesti oli ihanan lämminhenkinen, tuli tosi hyvä mieli lukea, kun jollain on hyvä mieli! :) On kyllä todella totta, että helpottaa paljon, kun saa purkaa ajatuksiaan ja pahaa mieltään johonkin, varsinkin, kun vastaanotto on tukea-antavaa.

Toivottavasti pompula saat helpotusta tuohon vaivaan. Kuulostaa aika tuskaiselta...

Swerfiel, hauskaa, että täällä on muitakin larppaajia! Mulla harrastus tosin lopahti aikanaan poikaystävän myötä (samaa tietä, kuin se alkoikin), mutta paljon on hauskoja muistoja! Pelattiin lähinnä omalla pienellä porukalla ja käsikirjoitettiin pelejä itse.

Harjoitussupistuksia on täälläkin. Välillä ihan kipeitäkin, mutta erottuvat silti selkeästi synnytyssupistuksista. Esikoiselta ei aikanaan ollut yhtään niitä kipeitä suppareita (siis ennen synnytystä) mutta kakkoselta oli sitten jonkun verran. Tältä tuntuisi olevan kaikkein eniten. Onkohan raskauksien määrällä jotain tekemistä asian kanssa, enpä tiedä.

Uusi äitiyspakkaus tullee maaliskuussa, mutta vanhathan jaetaan ensin loppuun. Käytännössä siis ainakin kesäkuun alussa synnyttävt taitavat saada vuoden 2006 pakkauksen. Vähän aikaa houkutteli se pakkaus, kun sitä sisältöä on niin ihana penkoa ja hypistellä. Todellisuudessa ei kyllä tarvita yhtään lisää vauvanvaatteita, haalari on ainoa, jonka meinaan ostaa, kun tuo esikoisen pakkaushaalari on jo kahdella vauvala ollut. Sekin kelvannee vielä noilla lämpimämmillä keleillä.

Mun täytyy varmaan kanssa kokeilla sitä Katan hehkuttamaa rautamehua! On se obsidankin vaan saanut saman tulppa pyllysä -efektin aikaan, kuin ennenkin. Uskomatonta, että vaikuttaa eri ihmisillä niin eri tavoin. Neuvolassa terkkari ei ollut uskoa, kun sanoin, ettei se obsidankaan oikein tunnu sopivan, kun sen pitäisi kuulemma sopia ihan kaikille...

Just tajusin että ensi viikolla päästään jo maaliskuulle! Näin se aika vaan kuluu! Kävin lueskelemassa taas noita ensimmäisten sivujen juttuja, uskomatonta, että niistä plussista alkaa olla jo 5 kuukautta aikaa! Paljon on ehtinyt tapahtua, niin iloista kuin surullistakin.

Pitkiä pellavia kaikille! ;)

Kreecher ja Antero 23+4
 
Moiks!

Mulla onkin taas aikaa hurahtanu edellisestä kerrasta, joten romaania taas tulossa... Sori. :ashamed: Välillä on mehut pois ja nyt on nettikin pätkiny, joten en o päässy kirjottelemaan.

Neuvolassa kävin eilen ja hyvältä vaikutti... Sf-mitta oli 24, verenpaine 114/70, poikasen syke siinä 150 ja painoa tullut nyt yhteensä noin 4kg. Hyvin siis käyrällä siinäkin. Sokerirasitukseen sain lähetteen parin viikon päähän ja varasinkin jo ajan keskiviikolle 7. maaliskuuta. Hemppaa ei saatu mitattua, mut se kuulemma katotaan sit sokerirasituksen yhteydessa. Seuraava neuvola on lääkärineuvola ja sen jälkeen käynnit tihenee. Ihan kiva juttu.

Kelan paperit sain mukaani ja ne onkin nyt valmiiks täytettynä. Vien huomenna, kun mies sai omat paperinsa kuntoon. En kyl tajua, miks Kela sitä kiusaa kahden vuoden takasten opintoetuuksien takasinmaksuilla, kun siihen ei ole aihetta. Mut pitipä sekin selvitysvaiva nähdä.

Perhevalmennukseenkin saatiin kutsu... Eka onkin sopivasti miehen synttäripäivänä. :kieh:

Vointi on ollu vaihteleva... Välillä väsyttää tosi paljon, vaikka nukun mielestäni aika hyvin. Mässäyshimo on ollu riesana, joten joudun olemaan erityisen tiukkana kaupassa. On tullu repsahdeltua kyl liikaa.

Ystävänpäivänä panostin ite lämmittämällä saunan valmiiks, ku mies tuli töistä... Kylppäriin vein tosi paljon kynttilöitä, joten muuta valoo siellä ei sit tarvittukaan. Saunan jälkeen hätistin miehen telkun ääreen saadakseni keittiössä työskentelyrauhan ja loihdin sit vähän erityisemmän aterian. En sentään mitään viiniä ostanu. Pienen paketinkin ostin, kun tarpeellisen satuin keksimään. Mies oli tietty tosi yllättyny ja mielissään kaikesta. Ite sain ihanan kukkakimpun, jota odotinkin... Pakettia en kaivannu, kun saan yllätyksiä aina välillä.

Seksipuolella on hiljasta ja mul on ollu siitä tosi paha mieli. Ei oikein kroppa suostu yhteistyöhön, vaikka välillä mieli tekiskin. Helliminen ja muu läheisyys on tärkeetä ja sitä onkin paljo, mut kun ei se kummallekaan riitä. Onneks se on väliaikasta.

Rinnat tihkuu... Liivejä suojineen on pakko pitää myös öisin, joten tarviin toiset tuettomat imetysliivit. Saan sit samalla ostettua isommat, kun noi ekat on aika kittanan kokoset jo.

Muutaman kerran on vähän supistellu, mut ei huoleks asti. Enemmän on vaivaa lantion jumiutumisesta ja liitoskivuista, kuten myös lantion löystymisestä. Liikkuminen on välillä aika tuskasta, mut periks en anna. Yritän siis käydä kävelyllä ja venytellä sillon kun se hyvältä tuntuu.

Raskauskuukaudet oon laskenu ihan kalenterikuukausina eli kuun alussa aina vaihtuu. Ihan yhtä oikeena pidän tuota toista tapaa, jota moni teistä tuntuu käyttävän. Kuka tykkää mitenkin. Noissa raskauskalentereissa vaikuttaa olevan aina sillai neljäviikkosina, joten se ilmeisesti on se yleisempi tapa.

Pepsukallako täl oli synttärit, vai muistanko nimimerkin väärin...? Hirmuisesti onnea! :flower: Eihän toi 26 viel mikään paha ikä ole... Ihan hyvä. Nimim. itekin vielä 26 ja tosi kiva vuosi on ollu. :)

Lantiokipuisille... Jos ei perinteinen hieronta auta, niin kokeilkaas akupunktiota. Mulla on ollu hyvä apu kipuun. Oonkohan ihan kauheesti aikasemminkin hehkuttanu? :ashamed: Ei tolta radelta kykene muistamaan...

Nyt on kyl pakko vähän mainostaa... Turussa ja lähistöllä asuvat sekä vierailevat! Onko Lepopiste tuttu? Mä suosittelen, jos kaipaatte aikalisää äivään tai pientä rentoutumishetkeä muuten vaan. Ite valittu rentoutusmusiikki soimaan ja ihana rentouttava vartti hierovassa tuolissa pötköttelyä... Olo on sen jäkeen ku uudesti syntyneellä. Mä tykkään!

Raskaana olevia ystäviä eikä sukulaisiakaan mulla ei ole. Katotaan sit keväämmällä, jos vaik perhevalmennuksessa tai jossain muualla tutustuu johonki.

Riidoista oli puhetta... Mullakin palo pinna ja tuli riideltyä ikuisuusaiheesta eli kotitöistä. Saapas nähdä onko tuollakaan välikohtauksella vaikutusta jatkossa... Toivottavasti. Olikin kyllä pitkään riidatonta.

Isyyslomasta on meillä ollut alustavasti sellaista puhetta, että ekan pätkän pitäisi sillon ku mä pääsen vauvan kanssa kotiin. Toisen sitten kesäloman jatkoks (kun on muuten niin lyhyt loma työpaikan vaihdon takia) ja loput sit mun luvalla sorsastusaikaan. kun ei ole mies lintumetälle päässy aikoihin ja matka oman porukan mukaan on pitkä. Jää siitä sit muutama päivä mulle ja vauvallekin. Voinpahan sit ite myöhemmin pyytää tuulettumisaikaa hyvällä omallatunnolla. :whistle:

Yhdessäoloajasta tais olla tässä pinossa aikasemminkin puhetta, mut kiva kerrata... Yritin nimittäin sitä keskustelua tuossa vähän aikaa sitten löytää huonolla menestyksellä. Me ollaan nopean toiminnan pariskunta (toistemme kohdalla)... Tavattiin maalis-huhtikuun vaihteessa, samaa asuntoa allaan asuttu kesäkuun alusta, ehkäisy jätettiin pois syyskuun alussa ja virallisesti muutettiin yhteen miehen työpaikan vaihdon jälkeen eli lokakuun lopussa. Sit just ennen uuttavuotta kihlauduttiin ja häiden aika tulee poikasen hieman kasvettua. Ei o kyllä hetkeekään kaduttanu, vaikka nopeesti ollaanki edetty. Tulipas perusteellinen selonteko... :LOL:

Tää poistuu tässä vaiheessa palstatilaa vallottamasta ja palaa asiaan toisella kertaa. Tais jäädä kommentoitavaa toiseenki viestiin.

Muksaa viikkoa kaikille! :wave:

PikkuMyy-80 ja poikanen 24+4
 

Yhteistyössä