~KesäMassut 2007~

Heippa kaikille pitkästä aikaa. .olen tässä taas hieman taustaillut ja ollut tuolla Toukomasuissa vähän mukana, kun vauva varmaan syntyy tuolla toukokuulla ja toivottavasti jo tässä parin viikon sisällä.

Mulla on täällä ollut vähän hankalaa, kun alkoi ne raskauskutitukset jälleen jalkapohjissa ja käsissä ja ne arvot nyt otettiin ja ei ainakaan hepatoosia ole. Eli olen sitten yöt nukkunut sen Kolmio lääkkeen voimalla myöskin. .eli siis osahan noista on ihan turvallisia kun Pikkumyykin sitä mietiskeli.

Ja tästä pääsenkin tähän sormi ja rannekipuun, jota on siis Pikkumyyllä ainakin.. Eli johtuu siis hormooneista ja on kuulemma tavallista, tulee niinkuin reumakipuina. Sormia ei saa koukkuun aamulla ja särky on kyllä kamala niin sormissa kuin ranteissa. Loppuu kuulemma synnytyksen jälkeen ja on siis todella usealla raskaana olevalla ja monella vielä höystää turvotus asiaa, eli minä kuljen koko ajan vesipullon kanssa täällä ja olen nyt parina aamuna huomannut että sormet eivät niin tönkössä ole ja on paljon helpompi olla. Eli kokeilkaa!

Mulla ultrassa sanottiin että vauva on tällä hetkellä jo sen kolmen kilon kokoinen ja jos menis laskettuun aikaan niin neljää kiloa olis tiedossa. .voi kauheeta!!
No eilen pupuilun jälkeen tuli sitten sellaista lappapuuron väristä tavaraa ulos, joten oliskohan sitten jo limatulppaa tuolta irrottelemassa pikkuhiljaa. .saapas nähdä.
Tänään mennään ostaan sänky ja sitten ollaankin valmiita koitokseen.. kyllä alkaa jännittään.

Niin ja teille Turunseudun ihmisille kysymys, Onko Aura siellä turun lähellä aivan kuollut paikka jos sinne muuttais? Meillä tässä siis tuli nyt muutto Turkuun kesän lopulle ja en ole koskaan edes kunnolla siellä käynyt.. ja puhumattakaan, että mulla asuis siellä ketään tuttuja. Eli aika surullisin mielin tavallaan sinne muutan, mutta varmasti saan jotain kavereita joskus ja viihdyn sitten.. Työt miehellä tosiaan alkaa siellä Aurassa ja mietin että mihin alueelle sitten muutettais.. joten jos on ehdotuksia niin mielellään otan vastaan. Olen netissä tehnyt asuntohakemuksia vähän jos mihinkin toimistoon, tietämättäni kuitenkin mitään mistään alueista.. mutta kyllä kaikki aina järjestyy..

Ehkäisystä ollut juttua kans. . Mulla on tosiaan ollut ne ehkäisykapselit kädessä pariin kertaan , ja mulla toiminut tosi hyvin. Jäi kuukautiset pois ensimmäiseksi 10 kk ja sitten tuli säännöllisesti melkein molemmilla kerroilla. Rengasta olen kans käyttänyt ja pillereitä, mutta kyllä tuo kapseli on ollut helpoin. Nyt varmaan mennään kumeilla sitten hetki ja sitten toista lasta varmaan putkeen.. eli Tjottailu meiningillä sitten..

Välilihan rasvaamisesta, mulla kans todella ohut ja helposti haavautuva iho alhaalla, joten olen kans rasvaillut ja öljyillyt muutenkin. Saapas sitten nähdä josko mitään auttaa. Ja nännejä olen myös rasvaillut ja hieroskelun on sitten mies hoitanut ;) Mulla tulee vaan nestettä heti ku niitä hetken hieroo ja nehän sanoo, että sillä saa supistuksen aikaan, kun niitä rytmikkäästi hieroo.. niin sen jälkeen noin 10 min. päästä tulis supistus.. mulla ei toimi kylläkään.
Ihoa olen muuten vaan rasvannut kans Biothermin sillä raskausarpi rasvalla ja sitten pidin sitä masun tukivyötä pari päivää niin heti oli kylkimakkaroissa ensimmäiset arvet..Luulen sen siitä kyllä tulevan..en tiedä. Mutta rasvattu on ja eihän ne rasvat mitään auta jos iho repeää niin se repeää..

Anteeksi etten nyt enempää muista kelle piti mitäkin kommentoida.. sama pää kun on koko raskausdementian ajan..heh heh!

Moonlight ja sebbe rv.37+5
 
Hellou kaikille! täällä taas pieniä kuulumisia kertoilen..
Vauva laskeutunut jo aika alas. painon tunnetta kävellessä kovasti. viikko sitten ultrassa kävin ja arvio vauvan kooksi 2,4kg. ja nyt kahden viikon päästä olisi synnytystapa ultra. sf mitta 31. verenpaineet 139/82. painoa tullu viikossa 734g ja nyt yhteensä koko raskaudessa 9,3kg. hemppari 126. Terkkari sanoi että vauva saa syntyä jo... ei ruveta esteleen enään jos haluaa syntyä.. keuhkot hyvin kehittynyt. Synnytys hieman pelottaa kun pelkään kaikkea kipuun liittyvää, mutta olen nyt yrittäny ajatella että sinne mennään ja homma hoidetaan. sitten saan sen ihanan käärön syliin. =)

Voimia kaikkille ja HAUSKAA VAPPUA!

Mari-83- ja vilivilperi 34+6
 
Pikkumyy Oliko se saamasi parasetamoli/kodeiinilääke Panacodia? Se on kolmiolääke siksi, että saattaa väsyttää niin, että ei saa ajaa autoa ettei tule vaaratilanteita. Sopii myös raskauden ja imetyksen aikana käytettäväksi normaaliannoksina, eli syö ihmeessä, niin saat kivut pois!
 
Tähän illan päätteeksi tulin vinkkaamaan, että rinnanpäiden karaisuun hyvä väline on se äitiyspakkauksen vauvaharja! On pehmeä, mutta kuitenkin tehokas. Eli ihan kuivaharjausta vaan ja kunnolla rasvaa harjauksen jälkeen. Aluksi kannattaa harjata vain ihan vähän ja katsoa, mitä iho tykkää (ja seurailla myös sitä supistusherkkyyttä). Froteepyyhekin ajaa saman asian.

Kiva kuulla Moonlightista! Siellä alkaakin olla jännät paikat... Esikoiselta limatulppa meni vasta synnytyksen yhteydessä, samalla kuin lapsivedetkin, mutta kakkosen kohdalla kävi niin, että kun tulppaa alkoi hiljalleen irrota illalla n. 22 aikaan, oli seuraavana aamuna klo 5.42 vauva sylissä. :heart:

Nyt äkkiä nukkumaan. Koulussa on vappurieha huomenna ja kuulemma opettajatkin pukeutuvat naamiaisasuihin. Ompelin yhteen mustaan trikoopaitaan punaisesta kanskaasta ilmapallon masun kohdalle, tuli aika veikeä... :D
 
tulin pikaisesti kommentoimaan moonlight-80:lle

me asutaan tällä hetkellä Auran lähellä, mutta kuitenkin Turun puolella. Aura on kyllä tosi pieni paikka, mutta sieltä löytyy kauppoja ja muutakin tarvittavia liikkeitä yms. Siellä on talot halvempia, kuin esim. turussa. Kavereitani asuu aurassa ja kyllä voin paikkaa suositella. Siitä turun keskustaan kestää ajaa joku reilu puolituntia.
Vähänkuin maalla asuis mutta on tarvittavan lähellä kaupunkia. noh vaikee selittää mut en sulkis sitä pois vaihtoehdoista.

toivottavasti jotai hyödytti tää mun sepustus ja onnea odotuksen loppumetreille, voi kun mäkin saisin tän vaavin pian syliin!!

Hani ja samppa 34+3
 
Heippa!

Teppana: Ajattelin tulla junalla Helsinkiin silloin 6.5. Olis mulla autokin käytössä, mutta oon aika arka ajamaan Hesan keskustassa (etenkin kun ei ole hajuakaan mihin olen menossa..) enkä yhtään tiedä mihin sais auton parkkiin niin ettei tarvii kävellä pitkiä matkoja. Tunnen tosi huonosti keskustaa vaikka oon siellä muka useet kerrat pyöriny. Mulla on ihan olematon suuntavaisto...

Äippä88: Yritähän sinäkin pitää vielä vauva masussa jonkun aikaa =) Alkaa jo monella olla h-hetki lähellä supistuksista ja avautumisista päätellen! Jännää! Milloinkohan alkaa taas vauvoja putkahdella? Ekasta kesämassujen vauvasta ja Donskusta ei ole kuulunut.. Olisi kiva kuulla miten voitte!

PikkuMyy: Mulle määrättiin kanssa Panacodia alkuraskaudesta noihin takapuolen kipuihin. En kyllä yhtään tykkää siitä, kun se tekee niin väsyneeksi ja tokkuraiseksi, eikä ees vie kipuja pois. Joskus oon nukkumaan mennessä ottanut yhden kun sen kanssa saa ainakin unen päästä kiinni, vaikka oliskin paikat kipeenä. 2x500mg:n parasetamolia (Panadolia tms.) ajaa ainakin mulla saman asian kun yks panacod ton kivun suhteen, eli ei vie kokonaan pois, mutta lieventää. Pelkästä parasetamolista ei tule tokkuraista oloa.

MHP: Täytyy varmaan tuoda meidän poika teille vesirokkoa hakemaan! Nyt se olisi hyvä hoitaa pois päiväjärjestyksestä kun on vaan yksi pikkuinen hoidettavana :D Ei mutta koittakaahan nyt parantua pian! Ja tosi kiva kuulla, ettei lapsiveden määrässä tai muutenkaan ollut mitään ihmeellistä!

Synnytystarinaa sen verran, että helppo oli vaikka eka olikin kyseessä. Ensin meni vedet aamuyöstä, oli vihreetä eli heti piti lähteä sairaalaan. Sairaalassa alkoi heti säännölliset supistukset. Kun olin 2 cm (muistaakseni) auki, sain epiduraalin ja heti sen jälkeen oksitosiinitipan supistuksia vahvistamaan. Siitä sitten vajaan kahden tunnin päästä pääsin jo ponnistamaan. Ponnistusvaihe oli vaikein. Olin jo tosi väsynyt silloin aamulla valvotun yön jälkeen ja kaiken lisäksi rupesin hyperventiloimaan, kun olisi nimenomaa pitänyt hengitellä syvään ja rauhallisesti... Eppari tehtiin ponnistusvaihetta helpottamaan. 36 min. ponnistusvaiheen jälkeen klo 8.06 oli poika sylissä :heart: Yhteensä synnytys kesti 4h 6min. Synntystä muuten ei laskettu alkaneeksi lapsiveden menosta vaan säännöllisistä supistuksista. Epparin lisäksi ei tullut kuin pieniä nirhaumia. Kävelin omin jaloin synnytyssalista osastolle ja istuin mieluummin mopon sisäkumin päällä kuin ilman...

Nyt vaan toivon, että tämä synnytys olisi vähintäänkin yhtä nopea, ja ponnistusvaihe helpompi kuin ekalla kertaa =)

Vielä tuli mieleeni tosta synnytyksestä, että mies aina pyörittelee päätään, kun hehkutan, kuinka helppo synnytys oli. Sille jäi traumat etenkin siitä ponnistusvaiheesta. Ei kai ihme kun oma rakas haukkoo henkeä ja puhisee kriittisellä hetkellä suht. päättäväisesti, ettei ponnista enää.. :ashamed:

Uusi viikko lähti taas käyntiin!

-ebbuliini ja neiti rv 31+0-
 
Olipa kiva Moonlight kuulla susta!!

Aura on ihan ok paikka,kokoajan kasvava sellainen.Turkua lähempänä missä mä asuin on Rusko mikä on tosi lapsiystävällinen paikka,pieni kunta siinä Turun ja Raision välissä.Vartissa motaria pääsee Turkusseen!!
Sinne kovasti rakennetaan taloja ja tilaahan on!!

TÄällä tulossa lenssu...Agh..
Panadolia täälläkin menee,kurkku kipee sen verran.HArmitus että uutta lenssukierrosta pukkaa,sillä Maisa sai juur eilen korvalääkäriltä terveen paperit...
Eli nuha jos hälle tulee niin korvissa on again.. :/
Jatkettiin sitä Singulairia vielä kuukausi,tää on vielä infektiokautta sekä toukokuukin.

Mitäs vielä piti??
Voih kun pää on tyhjä.

Uus viikko täälläkin ja paniikkia kyllä pukkaa.
TOivottavasti hepatoosi ei iskisi ja vauva menis kaks viikkoa yli!!!

Ai juu,Mhp-ihanaa että saat nauttia olostas ilman huolta veden vuoksi.
Ja hyvä että vaadit kunnon lääkärin,nä on isoja juttuja ja selvyys saatava!!

kata 35+0
 
Piti heti käydä katsomassa Katan masukuva :) Sulla on niin söpösti vaan se mahan seutu pyöristynyt, muttei varmaankaan muuten tullut juurikaan kiloja. Mulla on hiukkasen sellasta "jenkkakahvaa" tuossa vyötärö-lantioseudulla...
Moonlight: Kiva kuulla sustakin!

Hani: Ihan oikein, että pyysit asiantuntijan paikalle. Ymmärrän kyllä, että niitä juttuja pitää opetella, mutta onhan se potilaankin oikeusturvan kannalta katsottuna hyvä, että sitä tilannetta olisi valvomassa joku muukin. Ja varsinkin näin loppuraskaudessa kun kaikki muutenkin epäilyttää.

Nyt täytyy mennä...

 
Täällä jälleen...

Olipas eilen vaisu päivä. On se kumma miten näin aikuisena ei tunnu synttärit miltään, jos ei vartavasten jotain järjestä... Penskana pääsi fiilikseen jo onnittelukorttien tulosta. No, tänään tai huomenna käydään leffassa ja syömässä... Ehkä se fiilis siellä tulee. Mieheltä sain kukkia ja toivomani lahjankin... On se ihana! :heart: Kukka-asetelma muistuttaa muuten tosi paljon morsiuskimppua... Kuume nostaa päätään jälleen. :whistle:

Moonlight... Kyllä sä varmaan aika nopeesti tutustut uusiin ihmisiin muuton jälkeen ja kotiudut. Mä kuvittelin jääväni Hämeenlinnaan suunnilleen loppuiäkseni, mut niin vaan mieli muuttui ja viihdyn täällä hyvin. Opettelua on vielä, enkä o jaksanu ihmisiin tutustua, mut kyllä niitä tuttuja tulee lisää vauvan myötä. Aurasta ei o kokemusta, mut kyllä sieltä riittävän nopeasti Turkuun pääsee... ;) Eli siis jos kaupunkielämää alkaa kaivata.

Swerfiel... Juu, Panacodia tosiaan napsin. Pakkausselosteessakin lukee, että ei ole todettu olevan haittaa raskaanaoleville, joten huoletta oon tarvittaessa ottanut. Se väsymys ilmeisesti tosiaan syynä siihen kolmiomerkintään.

Katallakin masu taas huimasti kasvanut. :) Ja Moonlightilla kans... Kiva kuulla myös susta ja muistakin hiljaiseloa palstalta viettäneistä. :) Mies kun sai synttäreiks digin, otti masukuvia keskiviikkona, mut ei o vielä päätyneet mun koneelle. Yritän illalla tai huomenna saada profiilin päivitettyä.

Eilen oli joku alotus siitepölyihin viitaten ja kävin kattomassa karttaa... :eek: Mulla pitäis olla nyt pahin mahdollinen tukko / niiskutus /aivastelu / kutina / ahdistus -kausi meneillään, mut tätä normaalia raskaana olevan satunnaista aivastelua vaan. Onpas kiva, kun ei tarvi allergialääkkeitä napsia, vaikka mulla ihan turvallisia (tila huomioiden siis) onkin. :D Tekeeköhän imetys saman? Jos ei, niin munhan kannattaa sit seuraavalla kerralla yrittää raskautua talvella, niin pääsen synnyttämään oireiluajan loputtua. (Oliskin aina niin nopeeta sikiäminen ku tällä kertaa.) On se jännä...

Nyt katkes ajatus, mut eiköhän tässä jo ollutkin... Pöytävaraustakin pitäis soitella. Aurinkoista päivää massut!

PikkuMyy-80 ja poikanen 34+0 (Hurjaa! Jo rv 35 alkaa.)
 
Minäkin toivon, että teidän kaikkien masuasukit pysyy vielä ainakin muutamia viikkoja kohdun lämmössä.
Itsellä tänään tasan rv 34..Vauva tuntuu päätään tuolla alhaalla kääntelevän:)metka tunne.Odotellaan,et mies heräis niin lähtisin lenkille-pitää olla ukko luurin lähellä jos apua kaipaan:)

Selvisi sekin miksi seksi ei meillä ole usein kuvioissa.Ke sekstaillun jälkeen huomas et mieheni huolissaan et painoko mahaa liikaa-maatessani maha aikas matalalle menee-joten perinteinen lähetyssaarnaaja asento oli käytössä..Sitä on vaikea tajuta,et toisella sellainen pelko et lyö masullaan vauvan littanaksi..KYllä se hyvässä suojassa masussa on..Sanoinkin et kiva kun kerroit mikä "mättää"..Nyt ymmärrän paremmin häntä.
Meillä kyllä puhuttu et kun viikkoja enemmän seksi useammin kuvioihin-jos siihen käynnistymiseen vaikka auttais.

Ärsyttää vähän kun kaikki mun masua pitää pienenä-mulla oli litteä maha ennen raskautta-muualta en mielestäni litteä sitten ollutkaan+rinnat kyllä. :LOL: Tulee vähän pelko et onkos kaikki ok..Mut kyllä me kotona ainakin pidetään masua isona..Toivotaan et vauva olisi terve-se pääasia.
Kyllä kaveriporukan miehet meillä kyläillessään aina sanoo et masu on kasvanut-eli kait se sit niin on.

Mulla ke neuvola-tarvii kysyä tosta rasvailusta sieltä-ei meinaan ole mulle koskaan asiasta mitään mainittu.

Ehkäsystä käytin laastaria enne vauvaprojektin alkua..saako sitä käyttää imettäessä?Mä olen kanssa ihan ulalla tässä asiassa..Kait sitä jokin monivuotinen olisi hyvä,mutta en todellakaan halua menkkakipuja tms.oireita..enkä välivuotoja...Se hormoonikierukka mistä täällä on puhuutu(olikos Kata)kuulostas hyvältä,mutta en osaa sanoa koska toinen vauva hankittas jos tämä perhe-elämä sit vauvan kans lähtee hyvin rullaan..Eli siis noi kierukathan on 3-5vuoden kestosia??

Huomenna yksiin juhliin meno,josta osa baariin--mikä teidän mielipide:voinko teidän mielestä ihan hyvin lähteä baariin ainakin hetkeksi vai onko raskaana olevan könyttävä yksin kotiin???Miehen mielestä mun paikka ei ole missään tupakansavussa?
Kerran tässä sain kyllä tupakansavuisesta paikasta krapulan tunteen koko seuraavaksi päiväksi..
 
Hiiviö harmaana
Heissuli!

Pikaisesti omaa napaa tulen taas kertomaan, kohta pitäisi lähteä ystävän kanssa varamaan aikaa hääkampaukseen ja meikkaukseen yms. hörvellykseen, minä siis toimitan vastuullisena kaason virkaa :whistle: :D

Neuvolassa kaikki oli oikein mallillaan, painoa oli tullut 200g viikossa, sf mitta oli 35cm, verenpaineet hyvät ja pissa puhdas. Neuvolatäti ei ollut varma onko vauveli sitten taas mennyt kääntymään poikittain, mutta sanoi ettei murehdita asiasta kun olen joka tapauksessa menosa sinne synntystapa-arvioon.

Hammaslääkärissäkin kävin, reilut kolme vuotta sitten viimeksi ja puhtain paperein pääsin sieltäkin läpi :D

Rupesi kauheasti jännittämään, kun seuraavat kolme aikaa täti varasi mulle suoraan neuvolaan ja totesi ettei varata enempää, että jos nyt sitten syntyy kesäkuun alussa.... Ihan pieni hetki enää siis jäljellä..... IIK! :D

Mutta nyt pitää jo mennä :wave:

-Hiiviö & Elvis 32+5-
 
Tällä kertaa vähän paremmalla ajalla kommentoimaan. Viime aikoina aina tullut joku keskeytys...

Hyvä kun joku otti tuon ehkäisyn puheeksi! Ei ollut vielä käynyt pienessä mielessäkään... Etenkin, kun tähän asti on ollut yhdistelmäehkäisy (rengas) käytössä, ja haluan imettää, niin jotain uutta pitää keksiä! Saakos sellaisen hormonikierukan imetysaikana? se kuulostaisi parhaalta, kun ainakin muutama vuosi pitäisi vältellä vauvakuumetta, että opinnotkin ehtisi vähän edetä. Alussa tietysti kumimuumi ainakin jälkivuodon ajan, mutta kun ei sitä ihan vakituiseen jaksaisi...

seksielämä on ollut koko alkuvuoden aika rauhallista. Ehkä parin viikon välein ollaan rakasteltu. Kun on asiasta puhuttu, niin mies arveli ainakin osasyynä olevan uuden työnsä ja siitä johtuvan sressin. Lisäksi minulla on ollut vähän ongelmia tosi arkojen limakalvojen kanssa, onneksi ne korjaantuivat maitohappokapseleilla emättiimeen.

Tuossa viime viikolla ehdotin oikein ajan ja aikuisviihteen kanssa rakastelua... Mies oli ihan iloisesti yllättynyt, kun oli kuulema varautunut, ettei ennen synnytystä ja siitä palautumista välttämättä olisi seksielämää. :) On minulla herttainen ukkeli, olisi ihan kysymättä ollut valmis nöyrtymään monen kuukauden selibaattiin! No, vaikkei tarvitsekaan, niin kiva tietää. Eipähän tarvitse ottaa niin paineita asiasta, jos ei itseä satu huvittamaan.

Nyt on viimein tullut jotain vaivojakin: Liitoskivut vihlovat välillä niin, että irvistyttää... onneksi häviävät yleensä liikkumalla eivätkä ole muutenkaan kokoaikaisia. Eikä pieni kipu kuitenkaan menoa haittaa! :D sinä aamuna, kun ei ylös noustessa mihinkään satu, tietää olevansa kuollut. Näin sanoi eräs positiivinen mummeli kerran, ja tuolla asenteella minäkin haluan vanheta!

Ensimmäinen synnytysvalmennus takana. Aika tuttua tavaraa, mutta oli kiva kun voi kysellä suoraan kätilöltä, joka tietää talon tavat. Tein itselleni jo parinkymmenen biisin kokoelman kaunista, rauhallista ja positiivista musiikkia, jonka sitten otan sairaalaan mukaan synnytykseen. Ajattelin, että on jotain muuta mihin keskittyä kuin seuraava supistus, ja äänteleminen ja liikkuminenkin on minulle luontevampaa musiikin säestyksellä. Ja olisihan se aika hauska, jos vauva syntyisi "concerning hobbits" -biisin säestyksellä... meidän pikku hobitti. :p

Swerfiel ja pikkuriikki 33+1
 
Jälleen täällä... :ashamed:

Pompula... Mä oon muutaman kerran käynyt ravintolassa raskaana ollessa. Laivalla oli tosio kiva, kun siellä ei saanut ravintolassa polttaa, vaan oli erillinen tilava koppi missä kävivät. Sai rauhassa istua, ei tarvinnu olla passiivisena. Täällä "maissa" oon siis kans käyny, mut pyrkiny olemaan savuttomalla puolella tai sit on käyty vaan pikasesti ja oon koittanu olla sellasessa paikka, ettei tuu savuja muhun päin. Ei se hetkellinen passiivisena oleminen varmaan kovin paha ole, mut ikävää jos tulee itelle huono olo. Ei mullakaan ole savussa hyvä olla ja koko ajan huolissani vauvasta.

Eli vastaus kysymykseen... Sekaan vaan, jos voit sitä savua vältellä ja oma vointi sallii. Alkottomia juomia on mahdollisuus sit juoda. Se lasi edessä sattaa silti aiheuttaa katseita, kun eihän muut tiedä mitä siellä on, mut niistä ei kannata välittää. Ihan oman fiiliksen mukaan. :)

PikkuMyy ja poikanen edelleen 34+0
 
Vielä piti tulla heti uudestaan...

Soittelin sen Turun seudun kesämassujen pöytävarauksen äsken ja laitoin tapaamispuolelle viestiä. Jos vielä ilmoittautumattomia on kiinnostuneita tulemaan mukaan, niin pinoutukaa suuraavan linkin kautta mahdollisimman pian, että saan varauksen muutettua.

http://www.kaksplus.fi/keskustelu/?cm=forums&mode=viewtopic&fid=19&tid=753062&page=2

Ei muuta tällä kertaa... :)
 
Juuh,täälläkin sananen sexlaiffiin..
Meillä vaihtelevasti,välillä voi olla viikon tauko ja sitten taas joka toinen päivä pitkäänkin...
Ja asennot onnistuu kaikki kyllä,se perinteinenkin mutta ei ihan lemppari oo mulle...eipä oo ennenkään ollut!! ;)

Mun on alapää muuttunut,jo tutuks tullulla tavalla siis,raskauden jälkeen tuntuu taas omemmalta.
On turvonneempi ja ahtaampi,vaatii enemmän lämmittelyä.
Ja orgasmit on kovin rajuja-niitä harvemmin ja melkeinpä vasta lopuks mulle.
Kosteuspulmaa ei ole,mä oon ihan niagara!!! :snotty:

Ja Pompula,täytyyhän sen masun kasvaa sillä ei littanaan millään tunketa yli 5 kiloa tavaraa!!!
Mulla oli ekasta vähän samaa tunnelmaa,en oikein peilistä kehannut kattoo.Ja olo oli aika valas,vaikka suht pieni silloin olin.

Mutta nyt on eri meininki,mä niinnautin tästä masusta!!
Mulla on oikein hehkee olo ja mieskin nauttii.Sanoo ettei voi sanoin kuvata sitä tunnetta että hänen poikaa kannan masussani.Että saa niin herkistymään ja samalla kiihtymään...

Mitäs muuta piti..Niin sitä hormonikierukkaa ei voi laittaa mun käsittääkseni imetysaikana.Minipilsut on ainoot.
Se on aika ärsyttävää sillä mäkin haluaisin kait hormonikierukan,mutta tahdon imettää pitkälle.

Mulla on siinä ja siinä tuo tapaaminen.Nyt näitä viikonloppuja katottu,toukokuussa kun ei ole kuin 4 ja sitte onkin jo la.Jos käynnistetään ennen niin vielä vähempi.Luvattu lapsille Heureka reissu ja kaksosilla on synttärit toukokuun 31 pvä eli ne on pidettävä aiemmin...

Koitetaan setviä nä tän viikonlopun aikana.Kun on tuo bonaripoika joka on vaan enää siis kaks viikonloppua kotona,kun joka toisen on äidillään...
Ja juhlat sekä reissut on tehtävä kkun poju kotona.Menee tänä viikonloppuna äidilleen,eli seuraavan on kotona ja se juur se viikonloppu...
Peijakas,mä ukolle kyllä oon sitä hehkuttanut että kiva nähä tosielämässä teidät!!! :hug:

Mutta palailen!!!

kata 35+0
 
#&%?$!* kun en saa tota kuvaa profiliin :kieh: mul on aina tää sama ongelma ollu nyt viime viikot. kirjautuu pääsee, mut profiili takkuaa perk.leesti

kävin äsken tosi pikaisesti neuvolassa kun kerran on tossa 100 metrin päässä. noi liikkeet vauvalla on ollu niin kummallisia mylläyksiä vaa ja aika vaisuja. mut kaikki näytti heidän tosi vanhoilla vehkeill olevan hyvin. syke 130. täti sanoi et vauvalla ei oo vaan sillai tilaa liikkua ja kaikkia liikkeitä en varmaan tunne. pää on tuolla tosi alhaalla eikä kyl luultavasti sieltä enää pysty ylös pompsahtaa.
mut maanantaina sit kunnon käynti neuvolassa.

eikö kata sullakin ollu jotenki sillai et ei oo tilaa liikkua ja on siksi kans aika hiljainen masuasukki täl hetkellä?

välillä vaa mietityttää sekin kun minusta mahani ei ole pitkään aikaan enää muuttunut mitenkään. täytyy nyt sit maanantaina kattoo onko sf mitta sit kuitenki kasvanu.

no mut tätä oma napaa vaan taas ku ei oikein oo kommentoitavaa muitten juttuihin. sit aina kommentoi ku sellasta tulee :ashamed:

Hani ja Samppa 34+4
 
Moi kaik vaan!

Edelliskirjottamisesta onki mennyt jo hetki, tai no ainakin viikko :D . Täytyypäs käydä samalla kurkkaamassa se Oulun tapaamisketju, sen linkki tais mennä multa vähän ohi..

Tarrasukkia vielä pariksi viikkoa kaikkien vauvoille, vaikka viikkoja alkaakin jo olla mukavasti niin pikkuset on paremmin sitten valmistautuneita tähän "maaelämään" :)!

ehkäisystä Olipas hyvä että joku (en muista nyt kuka) otti tän puheeksi! Minipillerit kuulostais tosiaan parhaalta vaihtoehdolta.. E-pillerit ei oikein passaa meikäläiselle, ja kumia inhotaan oikeastaan kummatkin. Täytyypä ettiä netistä vähän lisää tietoa! Onneksi noita ehkäsyvaihtoehtoja löytyy useampikin näköjään, on valinnanvaraa.. Pitäisi joskus valmistuakin, ja asunto voisi käydä ahtaaksi jos vauveleita tulisi nyt äkkiä vielä lisää.
Seksistä nyt samaan syssyyn.. Seksiä on nykyään ehkä kerran, kaksi viikossa. voi mennä viikko, ettei ollenkaan. Asiaan vaikuttaa aika pitkälle se, että raskaushormonit jyllää, ei kiukuspäissään/surullisena ja väsyneenä iltaisin huvita.. Tai sitten kun huvittaa, niin mieleen tulee joku ihan muu asia enkä voi keskittyä ollenkaan :ashamed: . Hormonit vie mua kyllä ihan kuus-nolla! Silloin, kun on seksiä niin se on kyllä mahtavaa ;).

Eipä tämä tenttiinlukemisinto taida enää nousta tänä vuonna. Enää pari tenttiä olis jäljellä ja muutama päivä koululla plus harjoittelua pari päivää, vähäksi aikaa pitäisi siis vielä kaivaa keskittymistä jostain. Potkaiskaa mua henkisesti arvon naiset, että pääsisin vähäksi aikaa vielä kiinni tuohon rumbaan!!

Pikkunen täristää massussa ja tekee välillä yllätysiskun virtsarakkoon, onneks lantionpohjalihakset ei oo vielä pettäneet mua.. Poikanen taitaa olla jo sikiöasennossa ison osan aikaa kun liikkeet on lähinnä sellaista möyrintää ja pinnistelyä :heart: . Aika jännää kun massunahan läpi jo tunnistaa mikä osa siellä heiluu, saa silittää palleron selkää ja pikku takapuolta :).

Tuli nyt taas omaa napaa aika paljon, mutta en millään muista mitä kaikkea piti kirjoitella ja kommentoida :snotty: .. Taitaa olla aika avata tenttikirja!

Niini ja massuasukkipoikanen 32+4
 
Hani,joo pitkään ollut sellasta möhkimistä oikeestaan.Ja oli tovi hiljaista siks kun pojalla oli jalat kroppaa vasten eli varpaita imeskeli!!
Sanoi lääkärikin että ei siinä asennossa pahemmin potkita.

Ja tila on vähissä kun oon aika pätkä,159 cm joten on aikalailla vauvaa maha täys!!

Ja sitte se hiljasuus on myös siinä määrin hyvä merkki että vauva nukkuu ja nukkuessaan kasvaa!!!

Mä en ole kenestäkään laskenut liikkeitä,on niin omia persoonoita nä lapset jo masussa,vilkkaat riehuu koko ajan ja rauhalliset,kuten tämä ja Maisa vaan olla möllöttää ja möhkii..

Ostettiin Maisalle möhköfantti silloin synnärille...Tää tarttis kans oman möhkiksen.

Ultrakasetissa lukee Möhkö (eli maisan kuvat ) ja jatkoks laiton Ja sen veli Pöhkö!!!
=)

ELi tais tulla vahingossa Miskalle liikanimi Pöhkö!!!

Niinille tsemppausta lukuihin..Ai että mulla olis lukuintoo,on ollut jo muutama vuosi!!
Oonkin aatellut että lähtisin terkkariks lukemaan vielä,ois hyvä yhistelmä psyk sairaanhoitaja ja terkka.
Saas nähdä!
Ehkä sitte "isona".

Mitäs muut,onko urahaaveita?Opiskelutoiveita?
Vai ootteko unelma-ammatissanne?

Mä olen tosi tyytyväinen omaan alaani muuten mutta palkkaus on surkee ja työajat ei kauheen ihanat lapsiperheelle.Yövuoroihin mua ei ole tehty,enkä kyllä ole aikoihin tehnytkään.
valvoa jaksan mutten malta nukkua päivällä... :wave:

Jaahas,jatkuu ruuanlaitto tässä sivussa...

kata taas
 
Heippa taasen..

Opiskelusta oli puhetta, mä jatkan syksyllä merkonomin iltaopinnot loppuun, mutta mulla ei ole tietoakaan että mitä teen "isona".. Kun oli hetken mukana maailmassa missä raha ratkasee, ( missä se ei ratkase??), kaikkien piti tahkoa vaan kauheet summat rahaa, oli ihan sama että missä kunnossa oli ite tai miten perhe jaksaa, niin jotenkin heräs siihen että mä tarviin siltä työltäni enemmän. Siis sitä henkistä sisältöä.. Tuntu loppuvaiheessa ihan tuskalta viedä lapsi kymmeneksi hoitoon, hakea puoli seitsämältä illalla ja laittaa kahdeksalta nukkumaan. Kaikki kiukkusia ja väsyneitä koko ajan. Siihen mä en enää lähtis. Tonkin koulun käyn sen takia että miehelle lupasin sen käydä.

Päiväopiskelu ei ole mahdollista taloudellisesti, joten se rajaa noita opiskeluja aika paljon. Ammatiltani olen lastenohjaaja, ehkä yksi vaihtoehto olisi alkaa yksityiseksi perhepäivähoitajaksi. Haluisin ite olla se joka nauttii noista lapsista ja niiden tekemisistä, esikoinenkin lähtee sitten jo eskariin ja kouluun jne. Yksityinen kait tienaakin vähän paremmin kuin kunnallinen, ja säästyyhän siinä taas moni muu kustannus, esim. päivähoitomaksuja omia n. 400 ?/kk.. Ja olis kiva "tarjota" jollekulle toiselle äidille mielenrauha lapsen hoitopaikan kanssa, sellasen missä lapsi otetaan vastaan yksilönä eikä vaan yhdeksi ison päiväkodin pakollisista rutiineista. Tiedä sitten..

Olipa tilitys :)

Seksielämää meillä ei ole, mutta miestä se ei haittaa. Yksi ilta sanoin juuri miehelle että se on ehkä se asia mitä kaipaan kaikista eniten. Nyt kun ei oikeen pääse "iholle", kun on maha niin iso... :LOL:

Kyllä se siitä vielä toipuu.

Vauvalla on nyt alkanut olemaan hikkaa aika paljon. Ensin kesti pitkään eilen illalla, sitten tuli yöllä joten en saanut nukuttua ja heti ensimmäisenä aamulla. Muutenkin yöt on tosi hankalia, ostin LadyVita plussaa levottomiin jalkoihin, mutta ei ole auttanut. Paisi että jos illalla jättää ottamatta niin varmaan vetää yöllä suonesta. Vastaavasti ollaankin vedetty päivisin parin tunnin päikkäreitä. Mutta sitten on vaan ihan pöhnässä koko loppupäivän.

Ah, lapsivapaa Vappu.. Mitähän tekisi? Ehkä siivoamista.. Ei vaan, miehen kanssa suunniteltiin että mennään leffaan ja syömään pippuripihviä.

Hirveästi himottaa itsetehty SIMA, mutta kukaan ei ole tehnyt???!!! Eikä munkkeja!! Ja ite hoksasin koko siman vasta eilen ja mistään sitä ei saa. Vai tietääkö kukaan sellaista kaupan Simaa mikä maistuu edes sinnepäin simalle? Ostin Marlin ja maistui ihan alkoholittomalle siiderille :(( Ja ne tuoreet munkit, njam.. :p

Mutta täältä taas tähän, sunnuntaina alkaakin jo viikko 34, kääk...

Hyvää vappua kaikille :flower: :wave:

Irmeli
 
Kiitos Kata tiedosta ehkäisyjuttuun, että Harmonet on yhdistelmä. Minkälaisia on sitten minipillerit? Miten eroaa ko. yhdistelmästä? Miks ne muuten on mini?? Tyhmä kyselee... :ashamed:

Vauvan liikkeistä Mullakin harventunut ja heikentynyt viime aikoina, johtuupi varmaan juurikin tilan puutteesta. Lähinnä pientä möyrimistä ja muutama kunnon potku päivässä.

Seksistä Meillä on kans kerrat harventunut, vaikka mielitekoja olis ehkä useamminkin. Nykyisin ehkä keskimäärin kerran viikossa, joskus voi olla pidempäänkin väliä. Sit kun on, on ihan yhtä mahtavaa (ehkä jopa parempaa) kun normaalisti. Tiedän vaan ettei mies pysty samalla tavalla nauttimaan, kun ei pääse irti ajatuksesta, että vauva mukana koko ajan. Viimekskin sano sen jälkeen, että oli muka huomannut kesken kaiken vauvan menevän ihan peloissaan mahan toiseen reunaan ja vatsa oli kovettunut. Herttasta, mutta kamalaa, että toinen ajattelee tollasta kesken kaiken. Hassu se on. Itse en siis tuntenu mitään tällaista, mutta voi olla että olin "muissa maailmoissa". ;)

Nyt onkin pakko jo juosta! Töistä kotiin ja sitten ajelemaan Hämeenlinnaan viikonlopuks äidin ja isän riemuksi.

Hyvää viikkistä!
 
Kylläpäs te jaksatte olla kadehdittavan aktiivisia tän kirjoittelun suhteen. Käyn kyllä lukemassa päivittäin, mutta jostakin syystä kirjoittaminen takkuaa...aivotoimintaa alkaa lähenee nollaa näinä viimeisinä viikkoina.

Jotenkin jännä tunne vauvan suhteen, että kovasti haluaisi jo nähdä millainen kaveri tuolla mahassa asustaa, mutta toisaalta ei ole mikään kiire aloittaa sitä "ihanaa" vauvarumbaa. Siis on omalla lailla ihanaa, mutta myös väsyttävää. Kovasti tämä vauva ainakin möyrii, että taitaa olla sisaruksiaan tempperamenttisempi, jota ei kyllä kovasti toivoisi B)

Ammateista ja unelmatöistä oli keskustelua. Itse olen terkka, mutta kovin pitkään en ehtinyt työelämässä olla ennen tätä raskautta. Voisi olla unelma-ammatti, jos työolosuhteet olisi toiset ja palkka parempi. Täytynee tässä miettiä, vieläkö lisäkouluttaisi itseään.
Mahan kasvusta (sori, en muista nikkiä) sen verran, että mulla on tullut joka raskaudessa loppuvaiheessa olo, ettei maha enää oo kasvanut. Kuitenkin maha on tasaisesti kasvanut, ja kasvua on alkanut tulemaan eri tavalla vähän joka suuntaan eikä enää pelkästään ylöspäin.

Itse tein simaa kuusi litraa ja aion kyllä juoda antaumuksella =) Muutenkin on aivan ihme himo kaikkeen hapokkaaseen juomaan. Vapuksi piti hakea taas alkoholitonta omanasiideriä, joka on NIIN ihanaa :p
Munkit jos jaksais tässä joku päivä vielä paistaa...

Mutta hyvät vaput kaikille ja toivotaan tosiaan, että vauvat kasvaisi vielä muutaman viikon massuissa ( erityisesti voimia Pepsukalle)

auramaria 33+2

Uusi maha profiilissa :) <br><br>
 
pitkästä aikaa minäkin kirjoitan tänne....

potkuja on kyllä vielä vauva on raivotilassa ja supistuksia on ollut inhottavia sellaisia :\|
mua on ruvennut pelottaamaan synnytys...vaikka olen sen jo kerran kokenut ja ehkä juuri siksi se pelottaakin...
seksi halut on kyllä jääneet valitettavasti :'( mutta eiköhän ne siitä palaudu=)


äippä rv 33
 
Wau! Sulla oli jo iso maha Auramaria. Piti tietysti heti käydä katsomassa, kun joku mainitseekin masukuvasta...

Sain eilen vaunut kotiin. Meille tuli Teutonian Fun:t pehmeällä kantokopalla. Testasin heti, että mahtuivat hissiin ja minä myös :) Hyvin sopi. Siinä sitten niitä katseltiin ja testailtiin. No, tosi toimiin pääsee vielä varmasti monta kertaa :)

Hain myös pinnasängyn (käytettynä) eilen. Tässä nyt sitten pohdin, että maalaanko sängyn vai annanko olla puun värisenä. Vähän tekis mieli kyllä maalata.

Hoitopöytä meiltä puuttuu. Olen sitäkin katsellut käytettynä. Haluaisin mallin, jossa on lipasto-tyyppinen alaosa. Kertokaa te, joilla on kokemusta asiasta, onko merkitystä millainen hoitopöytä on?

Mites itkuhälyytin, tarvitaanko oikeasti?

Täälläkin liikkeet masussa vähentyneet selvästi.
 
Joo,viutsi Auramaria masu on kyllä aika hyvänkokoinen!!Sulla on varmaan joko kapee lantio taikka suht isot luut,jotenkin näyttäis että vauva kasvaa ihan sun kehos "ulkopuolella" jos käsität mitä tarkoitan!!! =)

Mun kaverilla kasvoi samalla lailla,lopussa mun vanhin kysy että kasvako se sun vauvas ulospäin susta,siis meinas että vauva pää on niinkkun navan kohalla ja jalat tuolla ulkona kropasta..

Mut ihana katella toisten masuja.

Mitä piti sanomani...Ööh..JOninalle jotain kai..avattava uus sivu.

JOO se itkuhälytin!!Jep,se meillä on ainakin ollut todella tärkee kapistus.
Riippuu jos asuu kerrostalossa eli kuulee aina vauvan itkun.Meillä ei tahdo kuulla ulkoa,eikä kyllä ees yläkerrasta itkua.Ikkunoita ei voi pitää auki kun esikoisella astma joten siitepöly pietään pihalla.

Ja sama kun ollaan ulkona niin ei mitään tsäänssiä että kuulis jos sisällä huutaa.Sama kun meillä sellanen uimalampi tuossa vieressä,siellä ollaan melkosesti ja pienet nukkumassa niin sitä käytetään..

Meillä on Cobran radiopuhelimet ja ne tosi hyvät.VOi antaa isommille esim jos puuhamaahan menee,niin saa yhteyden siellä.Eli toimii itkuhälynä ja puhelimena.
Myös kantomatka on reilusti pidempi kuin tuossa toisessa,Philipsin koneessa.
Eli 3 km kantaa Cobra.

Philipsiä käytetään sisällä,kun nukkuu ylhäällä.Taikka nyt kun on kaks ketä tarvii hälytintä niin niitä laitan tilanteen mukaan.Mutta näitten kahen kokemuksella sanoisin että Cobra,ainoo huonompi siinä on kuin Philipsissä se että tuo Philipsi ilmoittaa kovalla piippauksella jos hukkaa tajuuden taikka patterit loppuu.Cobra ei tee mitään,mutta siitä näkee miten paljon patskuissa on voimaa jos muistaa kattoa.

Nii ja se hyvä puoli että Philipsi ei kestä kovaa pakkasta,mutta Cobraa voi pakkasillakin käyttää.

Suunnilleen kait saman maksaa,siinä 70 euroa.

Hoitopöydästä,esikoisesta se oli ja mulle oli tosi turha.No,ekan kuukauden,kaks sitä käytin sitte vaihdoin missä milloinkin.Ja kaksosten kanssa en käyttänyt ollenkaan,Maisalla ja nyt Miskalla kodinhoitohuoneeseen pöydälle tehään sellanen hoitopiste..Sen muutaman kuukauden meneekivasti siinä ja saa pepun pestyä isossa altaassa aina hyvin.

Mulla tänään supistellut tosi ikävästi.EI mitään pelkkiä kovettumisia.Ja yöllä näin unen,ekan tän raskauden aikana vauvaa koskevan,että meni lapsivesi.Se oli ihan vihreetä ja siinä oli ripulikakkaa mukana... :wave:

HOin vaan että viikkoja vasta 35+5 ei vielä voi tulla!!!
Sitten alkoi kovat supparit ja miehen kanssa autoon könysin ja hoin vaan ettei vielä voi tulla!!!

No,Jos enneuni niin vielä muutama päivä "armonaikaa"...
;)

Kata 35+1
 

Yhteistyössä