Kesäkuun lapsettomuushoitojen PLUSSAAJAT

Hei!
Olipas melkoinen ukkosmyrsky tänään aamulla! :eek:
Istuin koiran kanssa olohuoneen lattialla ja katselimme kauhunsekaisin tuntein ulos. Taidetaan molemmat vähän pelätä ukkosta.
Täällä ei olekaan koko tämän vuoden aikana ollut muita kunnon ukkosia kuin tuo tämänpäiväinen.
:xmas:

Haalistunut ja vaavi 19+5
 
Pojalle ostettiin pinnasänky hyvissä ajoin valmiiksi. Sitten laitokselta tultua kun ensimmäisenä yönä olisi pitänyt siinä nukkua, niin rassukkaa pelotti hirveästi se SUURI sänky :| Loppujen lopuksi poika nukkui ensimmäiset 3kk sitterissä, ja se olikin aivan mainio nukkumapaikka. Nuo 3kk meillä kärsittiin refluksista, ja yöt sujui kaikkein rauhallisimmin kun poika oli turvallisessa pesässään yläpää sopivan viistosti ylöspäin.

Sänkyyn siirryttiin 4kk ikäisenä. Yritin äsken pohtia, että kuinkas tuo välikuukausi, mutta silloin nukuttiin molemmat yhdessä missä vaan saatiin nukuttua, kun oli niin hirvittävän kuumaa. Useimmiten levitettiin olohuoneeseen vuodesohva ja nukuttiin takaovi auki, että saatiin edes vähän unta. Pojalla oli yötä päivää koko ajan jano, joten kaikkein kätevimmin yösyötöt sujuivat kun nukuttiin vierekkäin. Kerran yössä vaihdettiin vain puolia, että molemmat rinnat tulevat kunnolla tyhjätyiksi.

Tälle tulevalle pikkuiselle olen pyytänyt appiukkoa tekemään kehdon ihan vain liimapuulevystä. Ei tule maksamaan juuri mitään. Vaikka käyttöikä on lyhyt, on sillä varmasti ihana keikutella ja rauhoitella vauvelia. Ne kun ei ensimmäisinä kuukausina ole välttämättä ollenkaan samaa mieltä muitten kanssa siitä, koska oikein nukutaan... :p
 
Hei kaikille, kiitos tsempeistä ja anteeksi tuo viikonloppuinen purkaukseni.

Olin tosi alamaissa koko loppuviikon. Eilen sain sitten itkettyä miehen olkapäätä vasten ja saatiin asiat puhuttua. Heti helpotti. Sitten mentiinkin metsäretkelle. :D Kai pitäisi vain rohkeammin puhua miltä tuntuu eikä itekseen murehtia. Ja jos itkettää niin pitäisi itkeä... mulle se vain on kovin vaikeata.

Kerroin tänään raskaudesta lähimmälle työkaverilleni! Piste mulle! Yksi este siis ylitetty. Enää pitää kertoa pomolle, ja senkin mä teen tällä viikolla.

Mä olen ajatellut tuota sänkyasiaa niin että ostetaan pinnasänky ja laitetaan sitten se äippäpaketin laatikko siihen. Tyyppi voi nukkua aluksi laatikossa ettei suuri sänky pelota. Saa nähä kuinka samaa mieltä se on mun kanssa tästä ajatuksesta...

Nyt vielä töitä...

Jiksu 17+5
 
Tervehdys kaikille! :wave:

Täällä oli kans aamulla kova ukkosmyrsky. Tosin itse nukuin vielä, heräsin jyrähdykseen kerran mutta muuta en huomannut.

Tänään aamupäivällä oli vatsa kovin kipeän oloinen, siis kävely sattui tai lähinnä tärähtely. Pääsin kotiin kaivoin dopplerin esiin, pelotti että mitä lienee. Mutta siellä se pieni mennä vipelsi tuolla ihan alhaalla. Joten kaikki varmaankin kunnossa. Nyt helpottanut kyllä kipu, en sitten teidä mitä oli.
HH kyseli nippailuista, mulla nyt ollut vähemmän mutta aina välillä hetkiä että enemmän. Ei kylläkään kohdun suulla.

Nyt oon mielestäni tuntenut hieman liikkeitä, tosin hieman vain. Enkä niistäkään ihan varma. Mutta jotain pientä välillä kuitenkin. :D

Sängystä: Me saadaan siskolta pinnasänky. Veljeltä saatais kehto, mutta itse en tiedä vielä että otetaanko sitä. Meillä kun kuitenkin pyörii nuo koirat tuossa, niin pidän meillä järkevämpänä pinnasänkyä. Vaikkeivat koirat mitään teekään, kunhan pyörivät. Mutta että saa pieni sitten nukkua rauhassa. En tosin ole sitä kehtoa nähnyt vielä, joten siksi asiaa ei vielä päätetty.

Jepsis, mutta tänään tämmöistä!

Voikaahan hyvin!

Nampula 16+6
 
Hei, Supistelee paljon! Eilen ei voinut enää töissä nostaa tai kääntää potilaita. Istuin vain ja tein paperihommia. Aamulla jatkui sama meno. Koko maha ihan kivikova. Ei kipeä mutta epämiellyttävä. Menen nyt labraan ja huomenna lääkäri. Voi olla että työt oli tässä..

HH nimistä tuo sisu on kyllä hauska ja jos sisulle antaisi kaveriksi otson niin silloin oisi nimet jäänmurtajien mukaan.

Mukavaa tiistaita kaikille!
Roosa ja pojat 20+3
 

Roosa meillä on täällä perämerellä jäänmurtaja Sampo ja sekin kyllä passaisi nimeksi =) Sampolla on muuten elämysmatkailua siis pääsee mereen kellumaan jäitten sekaan märkäpuvussa (siis sellasessa joka pysyy kuitenkin kuivana :LOL: tosi hyvin selitetty joo). Ulkomaalaiset käy lumilinnassa ja samalla tuolla sampollakin.

Puhuttiin eilen miehen kanssa rakenne ultrasta ja mulla on pelko persuksissa josko kaikki ei olekkaan hyvin tai siis jotain pahempaa vikaa löytyy niin eiköhän se tullut uniinkin ja näin että meidän vauvalle oli ketjup niminen verenkierto häiriö kummassakin kädessä ja se kätilö näytti niitä käsiä että kun on liian ohuet verisuonet niissä. Just joo ketjup on soija merkki! Kyllä oli ihana herätä ja todeta näkeneensä unta.

Hormonihirviö 18+3
 
Iloista tiistai iltapäivää!
Nyt on sitten puolenvälin rajapyykki ylitetty ja vielä/enää puolet jäljellä. Tuntuu mahtavalta kun juurihan sitä vasta plussattiin ja odoteltiin malttamattomina rv12 rajaa, ja hienosti ollaan päästy jo tänne asti =)

Nykerö on ollut hiljaista ''poikaa'' viime päivät. Alkuun mulla oli jo kaikki tuntosarvet höröllään että mitäs nyt, vaikka olenkin lukenut että vielä näillä viikoilla on tosi yleistä että vauveli pitää hiljaiseloa useitakin päiviä, tai liikkeet ei vaan tunnu kun on vielä tilaa polskutella.
No, eilen illalla sitten rv20 kunniaksi alkoi se jännä nykiminen. Minusta se tuntuu enemmänkin kuin kala nykisi ongenvapaa, kuin varsinaisilta potkuilta tai kuplinnalta.No jokainen ne tuntee ehkä eri tavalla. Jonkunlaista kalastusta siellä vatsanahkan alla tuntuu siis harrastettavan :LOL:

Nimiharkinnoista: me ollaan oikeastaan mietitty vain nimeä tytölle. Mutta jos poika on tullakseen, mennäänkin sitten perinteiden mukaan, eli täällä on tapana että ensimmäinen poika perii isän puolelta isoisän nimen. Alkuun se vähän ärsytti, mutta ajatukseen on jo tottunut vuosien varrella hyvin. Toinen nimi saa sitten olla mikä tahansa.

Sisu ja Sampo olis kyllä ihanat nimet pojille.Jotenkin niin aidot kivat suomalaiset nimet! Mulla on muuten muutama tuttu täällä kreikassa jotka ovat käyneet sillä pakollisella perämeren Sammon risteilylla kelluntapukuineen.Oli kuulemma ollut näille vilukissoille melkoinen elämys :xmas:

Mä löysin kanssa aivan ihanan puisen kehdon. Nyt olen pyöritellyt sitä mielessä, ja ajateltiin jos semmonen sittenkin hommattaisiin makkariin ensimmäisiksi kuukausiksi. Tuo kehto sopii 5-6kk vauvoille asti. Pinnasänky kyllä ostetaan myös heti alkuun ja katellaan kummassa viihtyy sitten. Tuleehan sitä turhaa roinaa varmasti ostettua,voisihan tuo kehto jäädä ainakin meidän 'perintökaluksi' jos ei toista vauvaa koskaan saada. On ne kehdot vaan niin älyttömän söpöjä.

Voi kunpa mä olisin kanssa yhtä kätevä käsistäni kuin hormonihirviö.Surauttaisin tuossa tuokiossa jostain ihanasta kankaasta pehmusteet pinnikseen, lakanoita, tossuja, myssyja ja muita ihanuuksia. Ihan hirvitti kun iskin silmäni yhteen pinnasängyn pehmusteen(todella ihanat) mutta silläkin oli hintaa yli 60 euroa! Että voi olla yhdellä kangaspalalla hintaa :headwall:
Miehen kanssa vähän tuumailtiin että nyt loka-marraskuussa aletaan jo pikkuhiljaa ostelemaan niitä pieniä mutta välttämättömiä tarvikkeita.Ei tule sitten kerralla kaikki yhtä aikaa, ja kaikkihan maksaa.Hoitolaukku, vaatteita, lakanoita, huopia,vaunut, sänky sekä pikkutavaraa ainakin.

Roosalle voimia supisteluihin ja ota rennosti ja lepäile. Toivottavasti saat nyt saikkua ennen äippälomaa.

HH: olipas vinha tuo sun uni. Varmaan kylmä hiki otsalla sai herätä.huh.

Mä näin kanssa tässä taannoin aivan oudon vauva unen.Olin synnärillä ja anoppi,appi oli siinä vieressä sekä mieheni serkku (tuleva lapsen kummi) piti vauvaa kämmenellä. Aivan, siis kämmenellä! oli vaan ehkä 10cm pitkä, siinä se sätki ja tuhisi, jaa kaikki siinä ympärillä ihmetteli suu pyöreänä, minä etunenässä ihastelemassa tulokasta :whistle:

rakenneultraa odotellen 8.10
Kitty+nykerö rv20+1
 
Onnittelut Kittylle puolivälin saavuttamisesta! Jotenkin se itsellä tuntuu vielä niin kovin kaukaiselta. Mutta menee nää viikot kyllä niin nopeesti, ettei sitä edes tajua. Just sitä tosiaan plussattiin ja nyt jo näin pitkällä. Huisaa!

HH:n uni oli "hauska". Siis ei sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta veikeää. Soija merkki tuli sitten kans uneen. Kiva! :D

Mä kans toivoisin olevani yhtä kätevä käsistäni kuin HH. Tänään piti aamulla sijaistaa opea käsitöissä, mutta onneksi sitten löytyi kaveriksi ihminen joka todella osasi. Mä olin sitten se joka purki oppilaiden tekemiä sotkuja kun olivat ommelleet pieleen tms. Ihan rooli oli mulla. Sitten kun tulivat multa jotain kysymään kuinka joku ommellaan, niin oli pakko sanoa etten tosiaan tiedä. Yksikin poika katsoi mua kummissaan kun sanoi että ompelukone tilttas. Mä sitten katsomaan, sen verran osaan niiden lankojen kanssa pyöriä. Sitten kun kone oli uusi ja alalanka hieman erilainen, niin mä jouduin siltä 11 vuotiaalta kysyyn kuinka se laitetaan!!! Vähänkö hävetti! :ashamed:
Mutta tavallaan nauratti. Että semmoinen päivä töissä... :p

Tänään päivällä tuntui kuplia masussa, eikä ollut ilmaa joten taitaa se pikkuinen hieman jo kutitella. Ihana tunne. Sitä aina jotenkin pysähtyy kun tuntee jotain ihmeellistä.

Roosalle tsemppiä ja nyt paljon lepoa! Toivottavasti supistelut helpottavat sitten kunnon levolla!

Mutta nyt taas sohva kutsuu työpäivän jälkeen. Koirien kanssa kävin jo metsässä hirvikärpäsiä moikkaamassa ja nyt alkaa olo oleen aikas puhki. Joten mukavaa tiistain jatkoa kaikille! :wave:

Nampula 17+0
 
Noissa pinnasängyn pehmusteissa on aika paljon hommaa ja kankaisiinkin + vanuun menee rahaa joten jos ei laske omaa tunti palkkaa niin pääseehän sitten voitolle ite tekemällä. Kyllä kaikki oppii tekemällä käsitöitä, pitää vaan olla hermoja jos joutuu välillä purkamaan.
Piti kysyä onko muilla jo selvä vauvamasu näkyvillä? Mulla on ja yks kaverikin sanoi kaupungilla että mun maha on jo aika iso (fleecetakki päällä kun muut ei mene kiinni enää ).... jättiläis valas kai musta on tulossa.
 
HH : mulla on! (ilmoittautuu täten ryhävalas klubin jäsenkerhoon) :eek:
Eilen viimeistään sovituskopissa armoton kokopeili kaikkiin ilmansuuntiin paljasti melkoinen masun.En ole uskaltanu vyötärönympärystä mitata, enka vaa'lle nousta. Totuuden hetki koittaa sitten ens maanantaina kun terkkari taas pakottaa puntariin... |O

Musta ei taida tulla käsitöiden tekijää kyllä ikinä.Olen jo luovuttanut sen suhteen. Viimeeksi yläasteella jotain sähelsin, koneeseen enkä sukkapuikkoihin ole koskenu sen jälkeen. Kutoa osasin korkeintaan pannulapun :'( joten Nampulan kanssa taidetaan olla samoilla linjoilla

Iltoja!
 
Täällä kans RYHÄVALAS! Se on itseasiassa kotonakin iltasin mun lempinimi... Tuli sillon vaate ostoksilla ja nyt jäi sit käyttöön! :p Mulle kaveri sano kans viime viikolla että onpas se vatsa jo iso. Turvotusta kyllä löytyy iltasin ihan kauhiasti. Aamusin tosiaan sievä pieni. Joten valas mustakin tulossa hyvää vauhtia. Vaaka se näytti eilen illalla ihan uuden kilo lukeman. Saas nähdä ens maanantaina kun neuvola, että mitä niiden vaaka näyttää. IIks!

Kittyn kans sit juu samoilla linjoilla! Ei luonnistu käsityöt ei! Noh, onneksi äiti osaa, joten tarvittaessa turvaudun se apuun. Jos Kitty osasi koulussa tehdä pannulapun, niin mun piti koulussa tehdä tumput mutta siitä tulikin pienen pienen nuke pipo. Kun meni jo pieneen palaan sama aika kuin muilla tumppuihin! :p Mutta toisaalta olen sitä mieltä että kaikilla on taitonsa. Kateellinen olen niille jotka osaa, mutta näillä mennään. :)

Illan jatkoa jälleen!
 
Niin täytyy olla tietysti mielenkiintoa noihin käsityö hommiin ei ne ihan itestään tule valmiiksi.
Kitty Mittaahan vaan vyötärö/vauvamasu! Mielenkiinnolla odotan tuloksia... =) mullahan oli jo kuukausi sitten vyötärö sama kun lantion ympärys.
 
Iltoja vaan kaikille!

Mulla kans alkaa olemaan aikamoinen masu vallankin iltaisin, aamulla se on vielä pieni sievä.
Just tuossa punnitsin niin kiloja on tullut noin nelisen kiloa.

Käsitöistä sen verran että kutominen ja virkkaaminen onnistuu, voi sanoa että on intohimo. Mutta ompeleminen niin se taas on ihan eri juttu. Ei tuu mitään! :)

Voitteko uskoa mä mä oon käynnyt neuvolassa eka kerran rv 8 ja nyt sain seuraavan ajan vasta 24.10,silloin olen jo rv 22.
Olisin kuvitellut että täällä käytäis hiukan useammin neuvolassa, vallankin kun mulla on jo tätä ikää niin luulis että seurailisivat hiukan enemmän onko kaikki ok. Ei sillä että hyvin tässä on kaikki tähän mennessä mennyt. Olisi kuitenkin kiva olla jo kuullut pienokaisen sydämen sykkeet.

Että tällästä tällä erää =)

Mai 18+1
 
Huomentapäivee!

Syksy on todellakin saapunut. Aamulenkillä koiran kanssa metsässä totesin, että tätä otsalamppu-heijastinliivi-kumpaarit-vilkkuvapanta linjaa kestääkin sitten taas seuraavat 5kk.


Noissa neuvolakäynneissä ja kunnan tarjoamissa palveluissa on kyllä mielettömiä alueellisia eroja. Jotenkin mai muistelin, että asustelet ulkomailla (sorry jos muistan väärin), mutta ollaan kaveripiirissä vertailtu eroja suomen kunnissa. Itse pääsin niskapoimun lisäksi ilmaiseen seerumiseulaan, mutta Oulussa pääsee kuulemma niskapoimu-ultraankin vain jos on 40vee. Mielettömän epäreilua. Meillä saa neuvolan kerran kuussa.

Toivottavasti Roosa supistelut saadaan kuriin!

Omaa napaa: Maanantaisella neuvolakäynnillä löytyi selitys iltaväsymykselle. Hemppa oli laskenut 118. Mun hemoglobiini ei ole ikinä ollut alle 135, joten ei ole ihme, että töiden jälkeen kaikki muu kuin seinän tuijottaminen vaatii ponnisteluja. Nyt on sitten rautakuurit kehissä tilanteen tasaamiseksi.

Tämä liittyy Nampulan ja Kittyn seuraan käsityötaidottomien kerhoon. Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Jonkin verran tilannetta selittää vasenkätisyys (seli seli ;) ) mutta kaikki pikkutarkkuus on vain niin ylivoimaista, enkä pysty hahmottamaan kokonaisuuksia työvaiheissa. Onneksi mulla on super-anoppi, joka rakastaa käsitöitä. Anoppi olikin makutuomarina verhokaupassa lauantaina. Olisin jättänyt verhot ommeltavaksi kauppaan (21e/kpl) kun anoppi tokas, että "ette nyt herran jumala ala suoran sauman ompelusta kellekkään maksamaan". Arvostus muiden taitoja kohtaan on kyllä hurja.

Ensi viikon rakenneultraa odotellessa. Ultra jännittää kovasti, sillä niskapoimussa mulla oli istukka suoraan kohdunsuun päällä. Jollei istukan paikka ei ole muuttnut, joudun eritystarkkailuun. Ja synnytystapa muuttuu sektioksi. Etinen istukka on ilmeisesti riskaabelia muutenkin, voi aiheuttaa vuotoja (keskenmenoista en uskaltanut edes kysyä), joten toivon että tilanne muuttuu. En haluaisi sektioon, mutta pääasia tietysti, että saataisiin tyyppi ulos suht. täysaikaisena ja terveenä.

Mukavaa keskiviikkoa!!!
Amodini 17+0
 
Mai sun kannattaa soittaa neuvolaan ja kysyä että kuuluuko teillä neuvolat noin pitkin välein. Meillä alkuraskaudesta kuukauden välein ja sitten 30? viikolta 2 viikon välein ja viimeinen kuukausi viikon välein. On varmaan sattunut joku sekaannus sun asioissa.

Meillä pääsee niskapuomuun 22e maksulla (sis veriseerumin) ja rakenneultra on ilmainen ja syy tähän ilmaisuuteen on että vuosia sitten joku odottaja oli mennyt rakenneultraan ja oli joutunut maksamaan 22e (edellisessä raskaudessa oli ilmainen) olipas tämä topakka nainen tehnyt sitten valituksen ja siitä lähtien on rakenne ultra ollut ilmainen ja HYVÄ niin!

Mää en edes tiedä missä mun istukka on, katotaan vasta rakenneultrassa. Etinen istukka voi aiheuttaa vuotoja ja se voi irrota tai revetä jotenkin eli siinä on aika monta riskiä.

Saan miehen siskolta tänään vauvan vaate kassin yms imetystyynyt jne. KIVA päästä tonkimaan ja kartoittaa vähän mitä pitäs vielä ostaa.

HH 18+4
 
Huomenta huomenta kaikille =)

Toi istukka-asia on itseäkin välillä mietityttänyt. Minulla istukka edessä mutta ei kai kuitenkaan niin pahassa paikassa että siitä kukaan olisi huolestunut. Mutta ensi tiistaina sekin taas nähdään kun on rakenneultra - jota onkin kuumeisesti odotettu.

Täällä taitoja käsitöihin voisi löytyä mutta laiskuus voittaa ;) Olen aina ajatellut että joskus paremmalla aikaa alan taas kokeilemaan osaanko enää mitään - vielä ainakaan se parempi aika ei ole tavoittanut :p

Viipukka ja tyyppi 19+4
 
Kyllä syksy on sitten ihanaa aikaa, ainakin tälläin, kun ei sada vettä; lehtiä maassa ja ihana ruska;-)

Onnea kaikille puolivälin saavuttaneille, siihen onkin itsellä vielä matkaa melkoisesti :hug:

Ostin sitten jo vaunutkin; mies meinasi soittaa jo varmaan johonkin kakolaan kun kuuli, mutta sain sitten synninpäästön, kun kuuli, millä hinnalla bongasin pari vuotta käytössä olleet, ja mielestäni ihan uuden veroiset vaunut =)

Ei ihmeempiä kuin ihanaa päivää kaikille toivotellen

Dooris ja sintti 14+0
 
Meillä on täällä syysmarkkinat. Kävin ostamassa kolme isoa viipurin rinkeliä ja lisäksi sokoksen tarjouksesta 25 kpl:n paketin neekerinsuukkoja. Meniköhän vähän överix :whistle: Ei pitäis nälkäisenä mennä kaupungille :|
 
Joo meni Viipukka vähän överiksi :LOL: mutta tuut huomaamaan ettet ostakkaan enää kotiin herkkuja kun oksennat ne kerran pihalle niinkuin mää tein pari viikkoa sitten. Suklaa vanukasta pitää olla jääkaapissaa varuiksi. Mies kävi eilen ostaan kaupasta sellasen paulan 4kpl ja danonen 4kpl paketit eikä mitään muuta =) mitähän myyjä ajatteli.

Vauva on lakanut taputella useammin päivän aikana :heart: Ihan mukavan tuntoista.

Hormonihirviö 18+4
 
tekisi täälläkin mieli. Eilen illalla meni jäätelöä iso kulho, mitäköhän tänään... etenkin iltapäivisin alkaa tehdä mieli jotakin makeaa... pullaa, keksiä, pirtelöä... nam. :D

18 viikkoa kilahti tänään täyteen! Mitä enemmän viikkoja, sen parempi! Ensi viikolla neuvola, ihan kiva mennä sinnekin.

Mä en kans ole mikään käsityöihme. Kutominen on ihan kivaa ja virkkaamista opettelen, mutta ompelukoneen kanssa olen ihan nolla. Onneksi sisko on haka ompeluhommissa.

Onnea Kittylle ja Haalistuneelle puolivälinkrouvista!! Te olette sitten keväällä ensimmäisinä "tulessa". =)

Jiksu 18+0
 
Onnea Haalistuneelle puolivälin rajapyykin saavuttamisesta! Oletko ollut jo tai menossa rakenneultraan? Aikas samoilla päivillä sun kanssa mennään =)

Mai: onpa outoa että siellä Ruotsissa on noin pitkät välit ultrauksien ja raskaudenajan seurannan suhteen.Onkohan ihan kaupunkikohtaista ja eri lääkäreiden/neuvoloiden väleillä eroja. Mulla on täällä Kreikassa ihan yhtä usein usein käyntejä kuin Hormonihirviölläkin kertoi, eli alussa 1kk välein ja sitten 30 vkolta 2 viikon välein, ja 9kk eteenpäin joka viikko.Tarkistahan asia nyt vielä uudestaan!

Amodini : nyt vaan rautaa napaan, eiköhän se hemppa siitä nouse ja olotila vähän kohentuisi. Saas nähdä mitä mulle sanovat ens viikolla, jotenkin ihan rättipoikkiolo töiden jälkeen ja päätäkin särkee. Syön kyllä foolihappo ja rautatabletteja mutta ei niistä kummemmin tunnu olevan mulle hyötyä.
Tuo istukka kohdunsuun päällä on kyllä aina sektion paikka, ellei istukka ennen rv30 siitä jostain syystä vielä nouse. Kaikkea rasitusta pitäisi siis välttää jos vähänkään rupeaa kipeästi supistelemaan, yleistä on myös nuo verenvuodot .Supistustenesto lääkkeitä kai myös annetaan, ja sitten vaan lepoa/saikkua tarvittaessa että selvitään ainakin 32 viikolle. Mutta voihan olla ettei mitään ongelmia tulekaan! toivotaan niin!
Tuolla lapsettomuuspuolen odottajissa on aikakin Sanna78 jolla on sama juttu ja on ollut nyt seurannassa viimeiset viikot.

Viipukalla myös puoliväli lähestyy :wave:
Ihan kuule vesi herahti kielelle kun kerroit viipurinrinkeleistä. Niitä oli aina pakko hakea syys/kevät markkinoilta kun vielä Suomessa asuin. Mummoni oli Viipurista kotoisin ja traditio jäi meillekin. Niin, ja voisin mä sen lootan niitä neekerinsuukkojakin ottaa :p

Kitty
 
Haalistuneelle myös onnittelut puolivälistä! :hug:

Kuulostaa oikeesti kyllä oudolta ja hassulta Main kohdalla että Ruotsissa noin harvassa neuvola käynnit. Meillä kunta maksaa sekä niskapoimun, että rakenneultran. Tosin Np:ssähän kävin Taysissa joten sitä ei kunnalla tehty. Mutta olisi kyllä muutoin kuulunut ohjelmaan.

Mulla istukka oli np-ultrassa takaseinässä, joten siinä mielessä ei hätää. Näkeepi sitten rakenneultrassa on yhä samalla paikkaa.

Mulla kans iltasin ihan suunnaton väsy. Tänään oli töissä raskas päivä. Kiirettä piti koko päivän ja piti pohtia luokan tunnitkin aina välituntien aikana, joten ei ehtinyt silloinkaan levähtää. Nyt sitten jotenkin ihan puhki. No huomenna palautuu taas normaali rytmi, illalla sitten vielä ea-kurssille. Se varmasti verottaa taas mehuja. Huh hui! |O

Herkkuja munkin tekee mieli aina välillä, varsinkin iltapäivästä. Meillä ei kaapissa oikeen oo mitään. Mustikkajätskiä, mutta se on aika neutraalia. Karkkivarastossakaan ei juuri nyt löydy mitään hyvää. Mutta ehkä ei kuitenkaan huono asia. :p Ehkä sitten jossain vaiheessa tulee täydennettyä kaappeja lisää, jos tämä nyt iltaisin piinaava pahaolo hieman väistyy.

Mulla kans neuvola ens viikolla kuten Jiksullakin. Musta on kans kiva siellä käydä tarkistamassa painoaan ja muita asioita. Josko hemppakin katottas, kun väsyttää tosiaan paljon ja päänsärkyä on lähes joka ilta.

Voikaahan hyvin!

Nampula-valas 17+1
 
Hei, sairaslomaa nyt alkuun kaksi viikkoa ja sitten kuulemma lisää. Seuraava kontrolli siis silloin. Kohdunkaula on pitkä ja kohdunsuu kiinni joten ei hätää. SF mitta menee reilusti yli normaalikäyrien joten 23cm on kai verrattain iso masu.
Käytiin eilen miehen kanssa rauhallisella lenkillä kävellen ja taas alkoi tämä vatsan pinkeys. Lääkäri sanoi liittyvän tähän melko nopeaan kasvutahtiin.
Kitty, kun kirjoittelet sieltä kreikasta tulee mieleeni yksi entinen työkaveri joka on ilmeisesti myös saanut juuri lapsen siellä. Kreikassa tuntuu olevan hyvät seurannat suomen malliin ja muutenkin hyvin hoidettu asiat. Tehtiinkö teille hoidotkin siellä?
Tuo Main tilanne taas vähän ihmetyttää. Olisin itse ainakin aika hermona moisesta tietämättömyydestä.
Nimistä tuo sisu ja sampo onkin mainiot. Täytyykin laittaa muistiin. Voi kyllä olla että mies ei lämpene niille.
Onnea muuten kaikille puolivälin saavuttajille minunkin puolesta. Minä taidan olla jo reilusti yli puolivälin kun kaksoset harvoin syntyy yli 40 viikkoisina.
Nyt mariannepussille ja sohvalle...
Roosa ja pojat 20+4
 
ai niin Roosaa en vielä ollutkaan onnitellut puolivälin täyttymisestä! Tässä se nyt tulee virtuaalisti muutaman päivän viiveellä :flower: :hug:

Niin, Roosa sinä se taidat meistä sitten ensimmäisenä nyytit lunastaa, ja vielä tuplana ! Hui kun jännää. Oletko käynyt jo alustavia keskusteluja synnytystavasta, eli onko sektio edessä, vai saako myös 'yrittää' alakautta. Mitä itse tuumaat? Kaikkihan tietysti selviää sitten kun ollaan lähempänä H-hetkeä, missä asennossa pojut olis tarjolla jne..

Joo, kyllä täällä Kreikassa (ainakin pääkaupungissa) on mun mielestä oikein hyvin järkätty nämä raskauden ajan seurannat jne. Yhtään ei anneta edes yliaikaiseksi mennä, kun heti ollaan käynnistämässä.Tiedä sitten miksi. Mulle tehtiin hoidot täällä, sekä koko raskauden ajan seuranta sekä synnytys tulee tapahtumaan yksityisellä puolella, joka tietysti veloittaa tuota kukkaroa aika lailla. Eli rahaa kyllä palaa,ja niikuin tuolla aiemmin kerroin, mitään lapsilisää, isyyslomaa, kotihoidontukea,päivärahoja ei täällä tunneta. Mun äippäloma tulee olemaan vaivaiset 17 viikkoa :'(

sain juuri uuden Kaksplussan tännekin! taidanpa oikaista soffalle ja pari palaa tummaa suklaata kyytipojaksi :p
 

Yhteistyössä