Kesäkuun lapsettomuushoitojen PLUSSAAJAT

Huomenia vaan kaikille!

Nampula, tuo kuvaamasi "pönkääminen" kuulostaa minusta aivan supistukselta! Harjoitussellaiselta. Niitä voi alkaa tulla jo ennen puoltaväliä, ja kunhan pysyvät kivuttomina eivät ole vaarallisia. Tässä vaiheessa liikkeet ovat vielä sen verran hentoja ja tilaa paljon, että en usko vauvelin vielä pystyvän moiseen suoritukseen.

Mutta etappi se on ensimmäinen supistuskin =)

Jiksulle myös täältä harmittelut kosteusjutusta :(

Roosa, kannattaa liittyä imetystukilistan sähköpostilistalle vaikka jo tässä vaiheessa tai viimeistään kun vauvelit on maailmassa. Siellä voi käydä vertaistukikeskustelua toisten imettävien äitien kanssa, ja joukossa on aina konkareita ja kaksosten imettäjiä. Yritän etsiä linkin, josta pääsee rekisteröitymään. Käytössä on myös päivystävän imetystukihenkilön puhelinnumero, ja monilla paikkakunnilla on koulutettuja imetysohjaajia, jotka tlevat vaikka kotiin neuvomaan alkuun.

Esikon syntyessä sain todella huonosti imetys- ja vauvanhoito-ohjeita vierihoito-osastolla. Itse piti kaikki opetella. Onneksi olin lukenut imetyksestä paljon etukäteen, sillä minulta tuli maitoa noin kolmen vauvan tarpeisiin, ja luovutin sitä keskolaan melkein puoli vuotta. Runsas maidontulo aiheutti välillä aikamoisia ongelmia oman vauvan ruokintaan.

On muuten käsittämätöntä, että ennen raskautta kuukautiseni ovat aina olleet pitkällä välillä ja epäsäännölliset. Tuosta hurjasta maitomäärästä huolimatta ne alkoivat 6vk synnytyksen jälkeen, ja ovat tulleet kuin kellon lyömällä 29 päivän välein :eek: . Raskaus tekee naisen hormonitoiminnalle selvästi hyvää :)

Lampukka ja Milliäinen 15+5
 
Voi harmi Jiksu :( kosteusongelmat ovat aina niin inhoittavia ja monesti pitkäveteisiä, mutta toivottavasti ei teillä.

Täällä tänäänkin vielä halailtu pönttöä, voi sais loppua jo toi yrppääminen. Pienet hennot liikkeet tunnen navan oikealla alapuolella. Ihanaa
:heart: :heart: :heart:

Sateen ja tuulen keskeltä

kuu-ukko ja murmeli 17+2
:wave:
 
Huih! Oikein alan kohta innosta pomppimaan! Eilisen olo oli kokonaisuudessaan ihan mukiinmenevä ja tänäänkin alkaa taas elämä voittamaan! :D Pahaolo kyllä seuraa mukana koko ajan, mutta ei enää niin herkästi yökötä. Tänään tunsin kivistelyä tuossa navan alla ja otin sitten dopplerin ja siitähän se syke löytyi. Joten sainpas kiinni muualta kuin nukkumasta. :p

Lampukka kiitos taas vinkistä! Olet varmasti aivan oikeassa. =) Ettei vauva vielä moiseen pysty. Voiko se supistus sitten kuitenkin jatkua niin kauan, kun se tunne on nyt kestänyt sellaisen 10 minuuttia ja sitten huomaa selkeästi kuinka tilanne laukeaa. Sen jälkeen tosiaan sitten vatsa arahko hetken ajan, mutta ei voi sanoa että kipeä. Tosiaan kipeää tuo tunne ei tee, mutta tuntuu vaan hassulta. :p

Jiksulle täältäkin harmittelut! Toivottavasti kyse olisi sitten vaan pienestä jutusta, jotta kuitenkin kaikki sitten menisi asunnon osalta hyvin. :hug:

Nyt menen sitten syömään oikein ruuan, jottei olo taas heikkene. Huomenna sitten olisi neuvola ja punnitusta tiedossa. Toiveena olisi että olisi edes hitusen paino noussut. Peukut pystyyn!

Nampula 14+6
 
Nampula toivoo että painoa olisi tullut ja minä taas ettei olisi tullut ollenkaan vaikka kyllä nyt taitaa olla jo sama paino kun ennen odotustakin. Näin ne raskaudet on erilaisia =) Mulla on kolmas neuvola käynti keskiviikkona ja kauheesti kysymyksiä, pitänee lappu kirjoittaa että muistaa kaikesta kysyä.
Meillä on ihan syksy, lehtiä sataa ja puut kellastuu/ruskaantuu kauniisti.
 
Hei kaikki ja kiitos kosteusosanotoista. :heart:

Ei tullut itku kun kuulin tuloksesta, monta tosi rumaa kirosanaa kylläkin. :kieh: No, keskiviikkona mitataan rakenteista, katsotaan sitten tilannetta uudelleen. Jos kosteus on rakenteissa ja vaatii isoa remonttia niin mä heitän hanskat tiskiin. En jaksa tässä tilanteessa ryhtyä miettimään kylppäriremonttia... Mutta se on keskiviikon murhe se.

Kiva kun kaikki kirjoittavat niin aktiivisesti, mä ainakin ajattelen joka päivä että mitä teille kaikille kuuluu. On tosi kiva kun on tällainen virtuaalinen vertaistukiryhmä, kun mun lähipiirissä ei ole kuin yksi raskaanaoleva ja hänkin tuhannen kilometrin päässä.

Joten :flower: kaikille!!

Nyt pitää jatkaa töitä, palaan myöhemmin!

Jiksu 15+5
 
Kirjotin piitkät pätkät ja juttu hävis jonnekin, jee jee.

Mutta lyhesti sitten. Onnea Roosalle kaksospojista! Lähipiirissä on jostain syystä kaksoskasauma. On nähty tunnin välein syöviä koliikkivauvoja ja rauhaisia tapauksia, jotka pitää väkisin herättää yöllä syömään. Kaikki vanhemmat ovat selväjärkisiä, yhdessä ja onnellisia edelleen. Ehkä senkin vuoksi mekin oltais oltu valmiita kahden alkion siirtoon. Ja inssissä ei tullut mieleenkään kieltäytyä jatkosta kun aina kypsyi kaksi rakkulaa. Mutta kaikki tuntemani kaksosvanhemmat ovat sanoneet, että auttaa, jos pystyy unohtamaan siivouksen ja ottamaan päikkärit silloin kuin lapsetkin nukkuvat (Ei olis mulle ongelma :LOL: )

Ihanaa Nampula, että pääset nauttimaan normaalielämästä!!! Olet ollut mielessä kun itsellä pahoinvointi on ajoittain hiipinyt takaisin.

Oletteko muuten menossa 4d ultraan? Meillä olisi siis ylimääräinen yksityisellä tehtävä. Tietääkö joku millä viikolla 4d tehdään? ja mitä kaikkea tarkalleenottaen siinä selviää?

Aikaisempaan keskusteleluun vielä: me olemme kiinnostuneita sukupuolesta. En oikein tiedä miksi se olisi kiva tietää...
 
Huomenia taas, vai olisko tämä aamupäivää :)

Nampula, mulla oli esikon aikana varsinkin automatkoilla sellaisia supistuksia, että kohtu oli ihan "krampissa" jopa tuon 10 min. Kipeää ne ei kuitenkaan tehnyt, mutta sen jälkeen oli masu tosi arka. Myöhemmässä vaiheessa raskautta harjoitussupistukset olikin sitten lyhyempiä ja terävämpiä, kestoltaan n. 10-40 sekuntia.

Onnea muuten pahoinvoinnin helpottamisesta :)

Amodini, esikosta kävin 4D-ultrassa rv 20+4. Suosittelivat, että vasta n. rv 25, jolloin siitä olisi saanut enemmän irti, mutta mie olin malttamaton :ashamed: Tutkimus kesti n.40 min, ja se tallennettiin DVD:lle, jonka sai kotin mukaan.

Osaksi tutkimus oli normaali rakenneultra, ja tehtiin kaksiulotteisena. Laite oli kuitenkin hyvä ja kuva niin huippua, että siitä kaksiulotteisestakin näki todella paljon. Lääkäri myös selitti tarkasti kaiken, mitä näki ja tutki. Lääkäri tarkasti rakenteet, otti paljon mittoja esim. munuaisaltaista, tutki sydämen verenvirtaukset ja vaikka mitä. Sukupuolenkin saimme tietää jo kaksiulotteisesta kuvasta =)

3D- ja 4D-kuvia (pysäytettyä ja liikkuvaa kolmiulotteista) katseltiin n. 15min. Vauvelin kasvoista emme saaneet hyvää kuvaa asennon vuoksi, mutta mahtavaa oli nähdä pikkuinen kolmiulotteisena ja oikean vauvan näköisenä. Jokainen sormi ja varvas näkyi hyvin, samoin huulet ja jopa reisilihasten liikkeet kun poika potki.

Suosittelen, jos vain lompakko kestää. Vauva jotenkin henkilöityy siinä tutkimuksessa, ja helpottaa kiintymistä itse persoonaan jo ennen syntymää. Myös liikkeitä oli ihana tunnustella sen jälkeen, kun niistä hahmotti jotenkin paremmin, mitä tyyppi nyt puuhailee.
 
Miun on kanssa ihan pakko päästä tuohon 4d-ultraan. Lupasinkin jo itselleni, että huomenna, kun tulee tuo 12 viikkoa täyteen, varaan ajan, ja tuskin kovin paljon yli tuon 20 viikon maltan miekään odottaa :LOL: Tosin taitaa tuo ajan varauskin olla vähän varhainen, mutta saahan ainakin ajan, joissain paikoissa kun saattaa olla melkomoiset jonotkin, kuulemma... :hug:

Dooris ja sintti 11+6
 
Kiitos Lampukka taas! Juuri automatkoilla minä olen tuon vatsan pinkeytymisen tuntenut. Eli on sitten varmaan niitä harjotus suppareita.

Neuvolassa käyty. Painokin noussut huimasti, lähes 2 kiloa viime viikkoon. Nyt ollaan siis jo takaisin normaalipainossa ja hieman ylikin. =) Muutenkin kaikki kunnossa siellä.

Taitaa se pahoinvointi olla hieman helpottanut, mutta nyt sitten tilalle sain kovan flunssan! :snotty: Joten nyt sitten onkin miettimistä että mikä on pahaa oloa ja mikä flunssaa. Piti tänään mennä töiden puolesta ea-kurssille jolle olin ilmoittautunut, mutta luulenpa että jos olo vielä sitten illemmalla tällainen niin en lähde. Sen verran on kurja ja karmea olo, etten sitten viitsi itseäni lähteä rääkkäämään. Nyt ainakin päässä takoo melkoinen rumpu joukkue ja kurkku karhea ja nokka vuotaa ja kipeä muutenkin, joten ei tässä kunnossa ei.

Mutta pääasia nyt sitten kuitenkin se että pahoinvointi helpottanut. Ensi viikolla varmaankin sitten töihin, jos pahoinvointi ei palaa yhtä voimakkaana.

Jepsis, mutta tämmöistä täällä tänään!

Nampula 15+0
 
Heippa hei taas!
Anopin kanssa kävästiin kirpparilla ja käteen jäi 3 potkaria ja halpahallista ostin vauvalle sisälapaset ettei raavi naamaansa (kahteen viikkoon syntymästä ei saan leikata kynsiä) ja itelle ison pinon alkkareita.

Meillä känkkis antoi eilen ekan kerran tiedon itsestään, teki varmaan kuperkeikan tossa navan kohdalla kun ihan muljahti kivasti =) Mulla oli kaveri kylässä ja sanoi että mulla oli tosi veikeä ilme ja lause jäi kesken kun tunsin liikkeen. Illan sitten kuulostelin josko lisää liikkuisi mutta eipä tietenkään liikkunut. Kuunneltiin sitä ennen dopplerilla ja syke kuuluikin vähän eri paikasta ja sen jälkeen se tunnin kuluttua liikahti varmaankin taas vanhaan tuttuun asentoon.

En taida raskia mennä 4D-ultraan, ostin ton dopplerin vähän niinku sen tilalta ja olen kyllä tyytyväinen siihen ja näkeehän vauvan 3D kuvissa rakenne ultrassa (meillä on laite sairaalassa ja joskus jo hoidoissa katottiin muniksia sillä).

Joko teillä on neuvolassa mitattu kohdunpohjan korkeutta? Mulla huomena neuvola ja ois kiva tietää vähän enemmän raskaudesta siis mitä tonne sisälle kuuluu. Tutkitaanko alakautta ennen synnytystapa arviointia? Kuka tietää???

Hormonihirviö 16+3
 
Hei!

Mua on vaivannut ihottuma ongelmat...
Normaalisti olen käyttänyt siihen kutinaan hydrocortison 2,5% , mutta luin siitä pakkausselosteesta että raskaana ollessa lyhytaikaiselle ja suppea-alaiselle käytölle ei ole estettä. Laaja-alaisesta ja pitkäaikaisesta tulee neuvotella lääkärin kanssa.
No lääkäriin en ole saannut yhteyttä ja minä tietenkin vainoharhaisena kuvittelen että jos sitä käytän että siitä aiheutuu vauvalle jotain.
Onko teillä kellään tietoo/kokemusta asiasta?

Masussa olen tuntenut jo ilmakuplien ohessa myös pienen pieniä muljahduksia :)

Ai niin onnittelut roosalle pojista!

Jiksu olkaa vaan tarkkana sen kosteusvahingon kanssa.
Mä aikoinani ostin rivitalo kaksion...remontin yhteydessä vasta sitten huomattiin kosteus ja se oli edennyt rakenteisiin asti ja loppujen lopuksi kävi niin että kaikissa rivitalon asunnoista löytyi kosteutta. Ei muuta kuin koko rivitalo meni siinä sitten remonttiin. Ikäviä juttuja.

Mai 16+5



 
Täällä on tänään ollut kovasti harjoitus suppareita muistuttavia kramppeja ja kiristelyä. Alaselkää on myös aamuisin kolotellut, sitä on alkanut jo kävelemäänkin jotenkin tönkön oloisesti. Mahaa ei kyllä vieläkään ole, muuta kuin tämmönen tasapaksy pötkylä.
Aamupissalla olessani tunsin kanssa kuinka nykerö varmaan heitti kunnon voltin, ihan säikähdin niin hurja muljahdus oli! Sen jälkeen on pitänyt taas hiljaiseloa...

Hormonihirviö tuolla kyselikin painonnoususta, mulla oli viime kerralla punnituksessa rv16+2 paino noussut lähtöpainosta 2kg, ja hoitajan mielestä se oli todella hyvä. Kuulemma rv22 alkaen paino voi yllättäen nousta useitakin kiloja ja nestettä kerääntyy enemmän kehoon. Itse olen kovin lyhyt, vain 160 senttinen patukka, joten kaikki ylimääräinen näkyy heti....

kiva että Nampulalla jo pahoinvoinnit alkaa olemaan voiton puolella =)
HH : sähän oot jo paljon kerennyt ostelemaan. Sun rohkaistamana taidan minäkin mennä joitain potkareita hommaamaan, ensin ajattelin odottaa rakenneultraan asti jotta tietäisi mahdollisesti sukupuolen, mutta ainhan sitä voi jotain unisex värejä ostella!

Uskomatonta että puoliväli jo häämöttää! Nopeasti tämä syksy menee taas, tytöt se on kohta jo Joulu ettei huomatakaan, ja siitä se vasta alkaa se varsinainen 'odottelu' helmi-maaliskuu tähtäimessä :heart:

Kitty rv18+1
 
Voi pyhä jysäys söin niin paljon viiniriä että örkkä lensi.... enpä ole oksentanut kun sitten lapsuus vuosien siitä kun söin makeaa. Huh mikä olo. En kyllä osta enää mitään makeaa hetkeen, on nimittäin mennyt aika paljon karkkia ja muuta hyvää. Tämä nyt oli taas tätä oman navan tuijottelua.
 
Iltoo kaikille!

Kuten arvaattekin kirjoitus ajankohdasta jäi se ea-kurssi nyt menemättä. Oli tuossa iltapäivästä niin järkyttävä olo, ettei tosikaan joten sitten tein päätöksen. Otin sitten panadolin, joka yllättävää kyllä tuntuu hieman auttaneen. Meillä on onneksi toinen kurssi tarjolla lokakuun lopussa, joten sinne sitten pääsen. :)

HH: Tarkoitatko tuota sf-mittaa? Mulla on mitattu jo kahteen otteeseen. Ekan kerran vajaa 2 viikkoa sitten ja se oli 12 cm, nyt tänään oli 14 cm. Joten luulisi että sulla huomenna mitataan. Kun viikkoja kuitenkin jo noin paljon. :)

Vein juuri miehen jääkiekkopeliä tiiraamaan, mulle jäi pitkästä aikaa (kahteen kuukauteen) ruuan laitto vuoro. Noh, minä kun en mitään suostu paitinpannulla paistamaan, niin päätinpä tehdä lihapullia. Joten pitäisi siis suunnata keittiöön. Muusiperunat ovatkin jo kiehumassa.

Mukavaa iltaa kaikille!

:wave:
 
Hyvää iltaa kaikille! :)

Käytiin tänään patsastelemassa oman remonttireiskan kanssa siellä asunnossa. Kylppärissä on edessä remontti, ei kovin iso mutta kuitenkin... alkoi kyllästyttää koko homma. Toisaalta tää voi kyllä olla meidän etu, hintahan laskee kun vikoja löytyy... Mutta mulla ei ole energiaa kuin töihin ja "Pojulle", joten en jaksa ajatella koko asiaa. :|

Huomenna tulee 16 viikkoa täyteen, mahtavaa. Tällä viikolla mun on pakko saada asia sanottua töissä, nimittäin kyllä tämän vatsan jo huomaa vähän tyhmempikin... :LOL: Ja olisi ihan kiva olla julkisesti raskaana, nyt vähän peittelen mahaa koko ajan. Kyllä mä olen aika onneton kun en saa asiaa sanottua. :ashamed:

Nampula: Kiva että olosi on parempi, kyllä se nyt siitä lähtee parempaan suuntaan, kun vaan päihität flunssan.

Me ei varmaankaan mennä mihinkään 3/4D-ultraan. Näkeehän tuon tyypin sitten kun se syntyy, ja rahalle on paljon muutakin käyttöä. Rakenneultraa kyllä odotan jo innolla, että pääsisi taas näkemään miten vatsassa on kasvettu.

No niin, nyt menen iltapalalle. Tällä hetkellä on himo syödä maitorahkaa ja kananmunia, proteiinia ilmeisesti on tarpeen saada.

Hyvää keskiviikkoa kaikille jo näin etukäteen!

:wave: Jiksu 15+6
 
Hei,
Palstaa on mukava lukea, kun hyvissä tunnelmissa mennään. Itsellä on pari viikkoa mennyt sen verran vauhdikkaasti, ettei koneelle ole iltasella kotona ehtinyt.

Tänään oli rakenneultra ja kaikki oli normaalimitoissa. Muuten minusta oli aika vaikea hahmottaa kuvaa, mutta kun se liikutti käsiään tai jalkojaan, sai jonkinlaista kuvaa. Mukavalta näytti, kun se hieroi korvaansa. ;) Toimenpide kesti noin 20 min, ja käynnin lopussa, kun lääkäri kirjoitti papereita, piti kysyä itse, että näkyikö sukupuolta. Ei se olisi muutoin kertonut. Mutta että poika siellä näkyi.

Täytyy oikeasti myöntää, että aluksi oli hiukan pettynyt, mutta kyllä siihen poika-ajatukseenkin nopeasti tottui! Mutta mies oli toki mellevänä! Toisaalta, kun lähipiirissä on niitä poikia ollut, niin tavaroiden ja vaatteiden kierrätys on kätevämpää. ;)

Mammahousut kävin minäkin ostamassa viikko sitten, kun oli pitempi työreissu edessä. Paremmin niillä jaksaa, kun ei purista mistään. Jännittää kyllä, missä vaiheessa työkaverit huomaa vatsan... Työreissussakin kaadoin illallisella lasiin viiniä, mutta en sitä juonut, tuskin kukaan mitään huomasi.

Nupsu ja poika 18+2

Ps. Potkuja ei vielä täälläkään havaittu.
 
Täällähän on tosi vilkasta keskustelua - kiva =)

Voi ei - minäkin niin malttamattomana haluaisin tietää kumpi meille tulee ja rakenneultraan vielä kolme pitkää viikkoa :/ Jännittää mua kyllä se rakenneultra muutenkin kun jäätiin siitä seulasta kiinni - mutta jospa siellä ois kaikki kohdallaan...

Viipukka ja tyyppi 17+4
 
Nampula mulla on vaan kerran 11+5 laitettu 'vanhan kansan' merkintä siitä mitasta että 3 sormen mitan päässä navasta (terkkari 50v) mutta oishan tuo kiva saada oikeitakin lukemia vaikka kyllä se kohtu jo tonne napaan asti yltää kun eihän dopplerilla muutoin sykettä kuuluisi niiltä paikoin.
Onneksi eilinen olo on ohi, kyllä pitää olla lapsellinen kun syö ittensä makeesta kipeäksi.
Onnea Nupsulle Pojasta! Meillä noita poikia vaan tässä pinossa, tyttöä toivon siis minäkin mutta sama se ekalle kumpi tulee on se niin ihmeellistä :)
No nyt alan laittaan itelle juuri värin ja violetteja+ruskeita raitoja tohon eteen ja sen jälkeen kampaamoon ja neuvolaan.
Hormonihirviö 16+4
 
väsytti ihan hirveästi aamulla, yökin meni pyöriessä. Tuntuu siltä että on isomman sängyn osto edessä, meillä on vain 140 cm leveä ja nyt kun mun pitää saada nukkua koko ajan kyljellään (leveästi) niin alkaa tulla ahdasta... Rahanmenoa ei voi näköjään estää. :whistle:

Tänään ei oikein nyt huvita mikään töissä eikä töiden ulkopuolellakaan. On tosi MÖHKÖ olo ja tekisi mieli vaan mennä takaisin peiton alle.

Nupsulle onnea pojasta! Musta tuntuu että mulla loksahtaa suu auki rakenneultrassa jos lääkäri sanoo että TYTTÖ. :eek: Mä puhunkin koko ajan "Pojusta" vaikka mies yrittää muistuttaa etten mä voi tietää kumpi se on. Voi lapsiparkaa... ;) Meillä on rakenneultra joskus kuukauden päästä, sinne on tosi pitkä aika. Onneksi neuvola on lähempänä, pääsee kuulemaan jyskytystä. :D

Nyt töitä, kaikille oikein hyvää keskiviikkoa!

Jiksu 16+0
 
Noista hankinnoista....

Vähän olen itsekin alkanut työstää noita vauva-hankintoja. Saan työkaverilta itkuhälyttimen ja sit soittelin vaunujen hintaa kun yhdet emmaljungat kiinnostais. Sain tarjouksen 650,- (ovh 720,-). Mietin vaan että oltiinkohan myyjän kanssa samoissa vaunuissa...? Kuosi ei kuulemma vaikuta hintaan kun kaikki on tilattavia. Voi kun tekis jo mieli nekin laittaa tilaukseen :whistle: Sit se "triptrap-tuolijuttu" on ehdoton minkä haluan.

Kyllä sitä pitää ihmisen olla malttamaton, kun kaikki pitäis jo olla valmiina :wave:
 
Tervehdys taas! :wave:

Onnittelut Nupsulle pojasta! :heart:

Käväisin aamusella kampaajalla ja heti aamusta kun aloin miettimään ja pukemaan vaatteita päälle, sain lähes hepuli kohtauksen... Nauratti niin kovin... Housujen valinnassa ei ongelmaa, kun noita äitiyspöksyjä nyt löytyy, mutta kun piti jotain paitaa keksiä niin johan oli työ! Totesin etten omista kuin lähes tyköistuvia neuleita, huppareita jne. Kun sitten pistin neuleen päälle ja katsoin peilistä totesin, ettei kampaajan tarvitse varmasti edes kysyä mitä kuuluu!! Niin oli iso pömppö! Kun nuo pöksyt vielä tietysti korostaa vatsaa ja ajaa sen turvotuksenkin tuohon eteen, niin kasvoi entisestään! No sillä sitten mentiin! Hassulta tuntui ekan kerran nyt olla sitten liikkeellä niin, että oikeesti vatsan koko näkyi!

No kampaaja katsoi tukkaani, joka on ollut pitkä ja vaaleahko. Nyt jo muutaman kuukauden aivan kauheassa kunnossa, hauras ja takkuja täynnä. En meinaa auki saada. Siitä sitten lähti reilu 10 cm pois jotta saatiin edes johonkin kuosiin. Nyt näyttää jo normaalilta ihmisen hiukselta, eikä semmoiselta epämääräiseltä pehkolta. Eikä kyllä edes harmita, vaikka lyheni kovasti koska on nyt kohtuullisen hyvässä kunnossa. Huh!

Olo taas huomattavasti parempi kuin esim. viime viikolla, joten jokohan pahin olisi ohitettu? Flunssa nyt pikkuisen vaivaa, mutta ei edes niin paljoa kuin eilen.

Mutta tämä oli taas tällaista oman navan tuijottelua! Koittakaa kestää.
:D

Jiksulle tsemppiä töissä kertomiseen! Sitten saisit rauhassa esitellä kasvavaa masuasi, kun asia olisi selvä. :hug:

Nyt hetkeksi lepäilemään ja sitten koirien kanssa metsään kävelylle!

Nampula 15+1
 
Täällä palattu neuvolasta ja kampaajalta. Painoa tullut 1kg 300g ja vieläkin siis vähän miinuksella ja oli tyytyväinen ettei ollut noussut enempää. Kohdun mitta oli 14 eli yläkäyrällä mutta siitä ei tarvi olla huolissaan. Ja meidän Känkkis on kuulemma tosi vilkas kaveri, heilui ja hyppi minkä ehti dopplerin alla.
Nyt ruokakauppaan.
hh16+4
 
Amodini: Enhän mä ole mitään vieläkään puhunut... :ashamed: :ashamed: :ashamed:

Ei mutta aikuistenoikeasti. Olen antanut itselleni aikaa perjantaihin asti, silloin viimeistään on asia kakaistava ulos. Äh, eihän mua usko enää kohta kukaan... Mulla ei ole yhtään munaa. :(

Nampula: Mulla on sama ongelma paitojen kanssa, kaikki on lyhyitä ja tiukkoja. Tuskastuttaa joka aamu. Ainoat hyvät on muutama marimekon raitapaita, jotka kaapissa on. Kävin ruokiksella kaupassa ja ostin alennuksesta yhden valkoisen bodyn ja itselleni ISOJA alkkareita. VAROKAA, MÖHKÖFANTTI TULEE! :LOL:

Jiksu 16+0
 
Hyvin oot sinnitellyt, jiksu;-) Anteeksi, nauroin ihan katketakseni tuota möhköfantti-juttuasi :LOL:

Itsekin ajattelin, että lähiaikoina lienee paras kertoa, pomo tulee repimään pelihousunsa, mutta minkäs se tälle mahtaa.. Kiva ei ole kuitenkaan kertoa, kun tietää, ettei vaari enää kovin mielellään ketään miun tilalleni ala kouluttamaan... No, eiköhän se siitä hengissä selviä :hug:

Dooris ja sintti 12+0
 
Kiva kun on joku muukin joka ei ole saanut asiaa kerrottua... tosin sulla viikkoja on vähemmän ku mulla eikä sulla takuulla ole tällaista etumahaa. ;)

Mä ajattelin, että jos pomo alkaa ikäväksi niin otan heti muutaman päivän hermosaikkua. Että siitäpä saa sitten. :kieh:

Oi herra, anna voimia. ;)

Jiksu
 

Yhteistyössä