.:: Kesäkuun kullannuput marraskuussa ::.

Hööpi: Eilen taisin just kirjoittaakin, että ainakaan täällä meillä khks ei enää kerro tota suhdelukua jos riskiä ei ole. En sitten tiedä onko sun mahdollisuus esim. soittaa polille, jos haluat tietää..

Mulle vakuutusyhtiö myösi tänään syntymättömän lapsen vakuutuksen, jee!! Luulin ettei tule myöntämään. Kannatti siis hakea ;)
 
Moikka,

Täällä jännitetään huomista, kuitenkin, vaikka olen melko huoletta ollut. Eli kättärille pitäis löytää aamu kasiks. Toivottavasti ei lumi sotke suunnitelmia pahasti.
Meillä asuinpaikan mukaan olis tullut hyvinkää synnäriksi, mutta koska ekan olen synnyttänyt kättärillä, haluan sinne uudestaan. Toivottavasti eivät kesällä käännytä meitä hyvinkäälle, en ole käynyt ikinä koko kaupungissa :O

Mua jännittää kertoa pomolle tilanne. Ja se on kerrottava pian, tää maha ei kauaa salassa pysy. Vai pitäiskö kasvattaa kaikessa rauhassa ja ootella, kuka kehtaa kysyä ensin :popcorn: Olen just saanut uusia vastuualueita, siksi melkein hävettää jäädä ihan just veke :ashamed:

Menkkakipuja on täällä tasaisesti melkein päivittäin. Oletan olevan kasvukipuja.
Mitähän vielä... Noh huomenna sitten ultrakuulumisia

:wave:
Kananugetti ja tyyppi työnimetön 11+4
 
Hei ja kiitos!

Minut voi poistaa listalta, kiitos.
Vauvalla kaikki hyvin ja raskaus jatkuu, mutta ei nyt oikein ottanut tuulta siipien alle minun kohdalla tällä palstalla olo. Yksinäinen olen IRL ja niin olen vähäsen täälläkin.

Voikaa kaikki hyvin ja onnea odotukseen!

Pökön tyttö rv. 13+5
 
toivottavasti soosoolla myös kaikki ok? Minusta on ikävää, että joku poistuu palstalta, koska kokee olevansa yksinäinen. :(

Tänään poksuu täysi kymppi. Onhan se hienoa kun luku on nyt kaksinumeroinen. :) Hyvä minä ja Risto-Matti (miehen työnimi lapselle). Tänään Toivotoukasta tulee ihan vain Toivo, koska virallisesti alkioaika päättyy ja tyyppi on nyt sikiö. :D

Mulle voi lisätä poikaolon listaan. Meinaan ottaa rakenteessa selville (meillä rakenne on 4D ni aika varma juttu) kumpi on, mutta toistaiseksi pojanpallero. :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Neminka
ikävää kun joku poistuu listalta jos kokee olevansa yksinäinen :( täällä on hyvin vaikeaa aina huomioida kaikkia kun tekstiä on valtavasti!

kaikkea hyvää raskauteesi Pökön tyttö, tuu nyt kertomaan silti kuulumisianne tänne edes joskus :) vaikket listalla oliskaan! oot kuitenkin kesäkuinen :heart: tai laita edes yksityisviestillä minulle, jooko? =)

onhan soosoolla kaikki hyvin? :confused:

onnea taas kaikille hyvistä ultrakuulumisista! :)

tsemppiä ultraan menijöille, pikabongauksella ainakin kananugetilla olis ultra =)

meillä on esikoinen kipeänä, oli jo kaksi päivää ihan hyvänä, alkoi viime viikolla :( mutta viime yönä heräsin kamalaan itkuun kun toisella oli ääni ihan käheänä eikä henki kulkenut kunnolla eikä itku auttanut kyllä sitä! meinasin jo lähteä sairaalaan mutta mentiinkin suihkuun ottamaan höyryhengitystä ja se onneksi auttoi, otin viereen nukkumaan ja laitoin tyynyn tueksi jotta on vähä pystyasennossa.. lääkäriin päästää vasta puoleltapäivin, sanoivat kyllä että jos hätä tulee saa mennä heti! uskoisin että kyseessä olis keuhkoputken tulehdus :( pojan piti mennä tänää hoitoon jotta saadaa viettää kaksistaan iltaa miehen kanssa, eipä taida mennä.. tai mä en ainakaan halua viedä jos on noin pipi toinen! ihan taas säälittää pikkumies :'( äitin reppana..

tiuhti ja salamatkustaja 10+3 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Voisiko pökön tytön ja soo soon laittaa mieluummin vaikka taustalle, mutta pysyisitte kuitenkin listalla ja jos mieli joskus tekee, niin kuulumisia on aina kiva lukea? Must on kans ihan tyhmää lähteä ketään poistelemaan, vaikkei aktiivina kirjoitteliskaan, ja se on myös kurjaa jos joku kokee olevansa yksinäinen. Ison lauman keskelle ehkä helposti hukkuu.

Toki kunnioitan toisen pyyntöä, jos nyt oikeasti haluaa nimensä pyyhittävän, eihän tääl nyt ketään väkisin pidetä.

Neminka 12+1
 
Mulle tuli myöhään illalla aika pelottava ja kummallinen olo. Alkoi lievänä pahoinvointina, joka sängyssä voimistui niin, etten saanut nukahdettua ja lopulta piti ihan miettiä, että noinko tässä nyt joutuu rv 13 ensimmäistä kertaa ihan oikeasti oksentamaan. Sitten alkoi heikotus ja huimaus. Makuullaan tuntui, että taju lähtee ihan just, korvissa humisi ja pulssi jyskytti niin että koko kroppa tuntui hytkyvän tahdissa. Ja sit puutui kädet!! Siinä sit yritin muistella, että mikä aivohalvaus vai sydäninfarkti se nyt sitten olikaan missä jompikumpi käsi puutui, ja pitäiskö tässä nyt soittaa johonkin. Nousin juomaan lasillisen mustikkakeittoa, tunto palaili käsiin ja vartin päästä olo oli jälleen normaali. Mut mitä hemmettiä tapahtui!?
 
Neminka, veikkaisin matalia verenpaineita ja matalaa verensokeria. Mulla on esikoista
odottaessa käyny noin kaupan kassalla (jotain rv 11-14 muist.) ja taju lähti siinä.

Se oli aika noloa. Söin sit lakritsipatukan ja join mehua ni olo normalisoitu. Tasainen
syöminen on tosi tärkeetä raskauden aikana. Ja aina sekään ei auta. Mulla on
taipumusta mataliin paineisiin, mikä on inhottavaa, vaikkei kuulemma niin vaarallista
kun korkeat. Mun yläpaine huitelee yleensä 100 paikkeilla, raskausaikana voi olla
vähemminkin.

Tiuhtin pienelle paranemisia. Se on aina kurjaa kun lapset sairastaa.
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_ ja Neminka
makasitko neminka selälläs?

kohtu voi painaa isoon valtimoon selällään maatessa jonka seurauksena tulee huonoa oloa, puutumista yms.! siksi selällään oloa ei suositella raskaana ollessa :) olisko syy siinä?
 
On kyllä matalahkot paineet, edellisessä neuvolassa 106/63. Koitin vaihdella asentoa, mut käsien puutuessa taisin tosiaan olla selälläni. Mul oli aika täys olo unille mennessä, olin pari tuntia aiemmin mässäillyt kaverilla vähän karjalanpiirakkaa ja pari suklaadonitsia, krhm... Eli sokrut varmaan laskivat rytinällä huipustaan ja siihen lisäks noi paineet.

Mul oli ekassa raskaudessa sokerirasituksissa just se 2h arvo ihan normaalin ylärajalla.
 
Neminka tuo kuulostaa pelottavalta :( Toivottavasti ei uusiudu!

Tuulentyttö
jestas, jos tuollainen tapahtuisi kaupan kassalla! Mua pelottaisi enemmän kuin nolottaisi, ehkä. Täälläkin aina oltu matalalla verenpaineella liikkeellä, syön kyllä salmiakkia ilman huonoa omaatuntoa.

Töistä kertomisesta, jumankauta se on täällä päässä kyllä pieni ongelma. Mahahan näkyy jo ihan vauvamahana. Peittelen vaatteilla minkä kerkeän. Ihmiset puhuvat selkäni takana että oisko tuo raskaana (sihteeri raportoi), ja viikko sitten viereisen yksikön akka tuli kahvihuoneeseen ja kysyi multa kaikkien edessä "No, jokos sitä saa onnitella?". Mä olin ihan pöyristynyt. Katsoin akkaa ja sanoin vaan kylmästi että "Ei". Vittuakos tämä oikeasti kellekään kuuluu????? Minä kerron tasan sitten kun se on hyvä idea kertoa. Edessä on organisaatiomuutosta ja täyttölupasotkua ja niinedespäin. Mä voin olla rennommin ja kertoa asiasta ja olla peittelemättä sitten kun oon allekirjoittanut seuraavan työsopimuksen. Mutta nyt jos joku idiootti haluaa tosiaan kysyä kaikkien edessä tästä asiasta, seuraavalla kerralla vastaan varmaan töykeämmin, tyyliin "Onko tuota oikeasti pakko koko ajan udella?". Ehkä menisi pikkuhiljaa vatiin ettei ole hyvä puheenaihe. En kykene oikein raskaudestakaan nyt iloitsemaan kun stressaan muiden harkitsemattomia kommentteja. Tää telttapukeutuminen ei auta asiaa ollenkaan.

Oon ollut asiasta allapäinkin, täyttölupa-asia piti käsitellä jo toissapäivänä. Mutta en ole ainoa jonka täyttölupa pitäisi käsitellä ja ruuhkaa on, tällä hetkellä työsopimus on voimassa tammikuun loppuun asti. Jos pitää venata tammikuun loppuun asti mä voin kyllä päivä päivältä vaan vihaisemmin. Ei tee hyvää tällainen.

Lisäksi tietenkin koira kuoli ja piti tuo kämppä myydä ja ostaa isompi johon mahtuu lapsikin mutta välittäjä irtisanottiin välitysfirman toimesta ja siitä alkoi sellainen sotku ettei tosikaan, aikataulullisista syistä kämppä laitetaan uudestaan myyntiin vasta ensi vuoden puolella ja mä oon ihan kypsä.

Eilen vitutti niin, että mies varasi täksi illaksi liput leffaa katsomaan, siellä pitäisi olla kehuttu pätkä Koskemattomat. Mutta oikeasti, voispa vetää viinaa. :LOL:
 
naene, ne kyllä osaa töissä tuon vetkuttelun taidon. Silloin kun itse olin viel määräaikaisena, niin mulle vain sanottiin, et kyl ne työt jatkuu ja toisen määräaikaisuuteni allekirjoitin kaksi kuukautta edellisen sopimuksen päättymisestä, tehden kuitenkin töitä koko väliajan. :D Mul ei onneks ollut masusalaisuutta silloin, se epätietoisuus töiden jatkumisesta on ihan riittävän raastavaa ilman mitään ylimääräisiä salaisuuksiakin. Nyt onneks on jo vakkarisoppari. Tsemppiä sulle odotukseen ja uteluihin! Ihmiset on kyllä ajattelemattomia..

Meilläkin töissä utelevat jatkuvasti, koskas tulee seuraava. Ne ei mua edes näe ja silti arvailevat siel kilpaa koska oon aatellu taas tiinehtyä. Voi luoja.. Kärvistelkööt keskenään, minen sano mittään!!
 
naene, ne kyllä osaa töissä tuon vetkuttelun taidon. Silloin kun itse olin viel määräaikaisena, niin mulle vain sanottiin, et kyl ne työt jatkuu ja toisen määräaikaisuuteni allekirjoitin kaksi kuukautta edellisen sopimuksen päättymisestä, tehden kuitenkin töitä koko väliajan. :D Mul ei onneks ollut masusalaisuutta silloin, se epätietoisuus töiden jatkumisesta on ihan riittävän raastavaa ilman mitään ylimääräisiä salaisuuksiakin. Nyt onneks on jo vakkarisoppari. Tsemppiä sulle odotukseen ja uteluihin! Ihmiset on kyllä ajattelemattomia..

Meilläkin töissä utelevat jatkuvasti, koskas tulee seuraava. Ne ei mua edes näe ja silti arvailevat siel kilpaa koska oon aatellu taas tiinehtyä. Voi luoja.. Kärvistelkööt keskenään, minen sano mittään!!
Kauheeta ajatella miten moni on tällaisessa tilanteessa työpaikalla, mä hain töitä joiden sanottiin olevan vakituisia ja niinhän ne onkin, mitä nyt työsuhde vakinaistetaan kun viranhaltijalle saadaan muualla töitä... mutta lienee hankala tyyppi kun se ei työllisty. Joten mun täyttölupaa vitkutellaan näköjään sitten, en ole ennen tässä tilanteessa ollut, ja raskaana ollessa tämä on kyllä suorastaan saatanasta. Mutta koitetaan nyt sitten pysyä piilossa ja hiljaa sitten. Se on hankalaa olla hankala kun on yleensä ollut hyvinkin ulospäinsuuntautunut ja nyt pakko olla etäinen. Kiitos tsempeistä!

Soosoo ymmärrettävää, oikein hyvää jatkoa ja joulun odotusta sinulle!
 
Soosoo, voimia ja onnea seuraavaan odotukseen.

Olkaahan iloisia alhaisista verenpaineista! Mulla oli esikoisen aikana yli puolen välin 100/50 pintaan. Välillä vähän pyörrytti, mutta paineiden pomsahtaessa 140/95 tajusin, että noiden matalien kanssahan sitä ollaan pikku probleemissa. Toisessa aloituspaineet olivat korkeammat 105/60, eikä alapaineet onneksi nousseet yli 88. Nyt sitten oli alapaineet yleisesti normaalissa eli 72 ja ihmettelin niiden korkeutta. Mulla on molemmissa raskauksissa ollut ongelmia lepopulssin kanssa. Ensimmäisessä nuo korkeat paineet olivat se huolenaihe ja vasta ihan lopussa lepopulssi tai pulssi ylipäätään. Tokassa taas tuo lepopulssi aloitti oireet jo puolessa välissä ja sydänkäyriä tutkittiin, joista ei mitään löytynyt. Oli vaan aika invalidisoiva, kun ei jaksanut kuoria edes perunoita makaamatta pöydällä. Saas nähdä, miten nyt käy.
 
Tsemppiä Naene! Itse sain juuri eilen allekirjoitettua työsopparin, joka olisi nyt ensi vuoden marraskuun loppuun :) No ajattelin töissä kertoa tammikuussa jotta osaavat kesätyöntekijät budjetoida riittäviksi. Itse olen miettinyt kun meillä töissä vakkarit saa 3 kk palkkaa äitiyslomalla, että koskeekohan määräaikaista kun olen ollut keväällä talossa putkeen 6 vuotta... Luulen kyllä etteivät maksa :(

soosoo paljon voimia! :hug:
 
Voi soosoo :( Pahoitteluni sinne. Ja voimia joulunodotukseen. Sanat on aika voimattomia tämmöisiin tilanteisiin.

Itsekin olen työssäni sellaisessa tilanteessa, että työni vakinaistetaan huhtikuussa. Saa nähdä, onko se minä joka työn saan. Murehduttaa kyllä se, että mulle on suunniteltu kesäkuuksi aika iso työrupeama ja noh, meinasin kesäkuussa tehdä vauvaa enkä töitä. Yritän pitää ensi vuoteen salaisuutena, vaikka aika vaikeaa se on kun mun kohtu on tosissaa eteenpäin kellallaan ja kun muuten on hoikka ni näyttää et ois ilmapallon nielassu. Multa ei oo kukaan vielä tullut mitään utelemaan, mutta yksi vanhempi nainen aina välillä vilkasee mun mahaa. Tai sit kuvittelen..

Evamaria tuo turvotushan menee käsittääkseni vielä ihan normaalin sisärajoille? Alle 3mm on se normi? Kaikki on varmasti ihan ok.. Ja eihän ne turvotukset sinänsä itsessään vielä mitään kerro. Eikä ne verikokeetkaan. LApsivesitutkimus on sitte se paras tietolähde.

Mun yhdellä ystävällä oli raskausaikana hurja turvotus sikiöllä ja laittoivat punkitoon, jossa kaikki ok. JA terve poika tuli.
 
Elba onneksi sait sopparin ajoissa kuntoon! Vähemmän stressattavaa siellä sitten :)

Mä en ollut tutustunut tähän äitiysrahapuoleen vielä ollenkaan, hyvä kun mainitsit! TESiä on niin vaikea löytää mutta luotettakoon siihen mitä työpaikan intra sanoo:

Osa äitiysvapaasta voi olla palkallista. Tällöin työnantaja maksaa palkkaa vapaan ensimmäiseltä 72 arkipäivältä, jos:
työntekijä on ollut työnantajan palveluksessa kaksi kuukautta ennen vapaan alkamista,
vapaata on haettu kaksi kuukautta ennen sen alkamista,
työnantajalle on toimitettu lääkärintodistus raskauden kestosta ja lasketusta ajasta.

Eli toivoa tästä on mikäli nyt saan sen helvetin sopparin allekirjoitettua pikkuhiljaa :D

Tuulentyttö tsemppiä sinnekin! Ei ole helppoa nyt olla työelämässä. Helpottaa vähän että muillakin on miettimistä vaikkei se hyvä asia olekaan :)
Mielellään seuraava raskaus tulisi koettua työelämän ulkopuolella (eli hoitovapaalla vaikka sitten), hitusen verran kuvittelisi olevan helpompaa.
 
Viimeksi muokattu:
Mäkin mietin tota 3kk palkkaa. Mulla on outo soppari (tosin itse hyväksynyt). Olen kesälomat opena ilman palkkaa. Minut on kuitenkin luvattu vetämään tuo luokka seiskalle asti eli siis 2015 he siirtyisivät seiskalle. Minä siis olen viransijaisena semmoisella mutalla, että kesälomat viranhaltija on "töissä."
Tämä soppari siis loppuu 1.6.2013 ja seuraava alkaisi taas elokuussa.
Olisi kyllä ihana asia, jos saisin edes siihen 1.6. asti täyttä palkkaa.

Me ollaan lasten kanssa lähdössä tänään mummolaan pikkujoulun viettoon. En aio kertoa vanhemmilleni raskaudesta, koska he eivät oikeasti ymmärtäisi tätä meidän tilannettamme. Asutaan erillään ja vauva tuloillaan. Mä säästän itseäni siltä kamalalta marmatukselta niin pitkään kuin mahdollista. Veljeni ja hänen avokkinsa tietävät asiasta tosin.

Maanantaiaamuna pääsen sitten ultraan. :)

Tyttöni täyttää tammikuussa 13 vuotta. Minulla on ollut tapana viedä aina lapset yksi kerrallaan reissuun synttäreiden aikaan. Lapset ovat tykänneet tästä ja itsekin pääsen siis kivasti aina matkustelemaan. Mietin, että etten lähtisikään yksin joulun alla reissuun, vaan veisin sitten tyttäreni jonnekin tammikuussa. Kenian safarille en häntä vie, vaikka se onkin hänen haaveensa.
Totuimme matkustelemaan ympäri ämpäri maailmaa, kun lensin työkseni. Nyt kun olen muissa töissä ja lentoliput normihintaisia sitä käy vain lasten kanssa noilla synttärireissuilla. Jokainen on aina saanut ehdottaa kohdetta. Musta tämä on kiva tapa ja lapset tykkää äidin ohella hirmuisesti. :LOL:
Soosoo pahoitteluni sinulle. :hug:

MJ ja Möhkis 11+
 
Viimeksi muokattu:
MiiJane, kävin täällä niin harvoin, että kaikkien taustat ovat menneet ohi. Oletteko siis asuneet miehesi kanssa yhdessä? Onko hän aiempien lastesi isä? Onko teillä aikomusta muuttaa yhteen vauvan syntyessä? Olipa tässä utelua kerrakseen... Onko täällä muita ns. yksinodottajia? Meidän kakkosen raskausajan ryhmässä, joka nykyään jatkaa yhä kirjoittelua, on monta surullista eroa, vaikka lapset täyttivät vasta 2v. Muistakaa kaikki, että se lapsen ensimmäinen vuosi voi olla todella rankka toisille, joten sen aikana ei missään nimessä saa erota! Meillä aikoinaan ehkä toisen syntymä oli kuitenkin se raskaampi juttu kuin esikon. Esikon kanssa oli kuitenkin omaa aikaa, aikaa huinia ja kahvitella, mutta kakkosen kanssa se oma aika katosi aika totaalisesti. Siis meidän tapauksessamme, kun mies matkustelee paljon ja konttorillakin tekee normisti väh. 15h päivää. Kun balanssi eli rutiinit ja arki tasoittui, alkoi elämä tasaantua.
 

Yhteistyössä