.:: Kesäkuun kullannuput marraskuussa ::.

Mä olen tänään viettänyt löhöilypäivää. Kulkenut sängyn sohvan ja jääkaapin kolmiossa. Olo on himpun verran parempi ajoittain.

Olen oikein urakalla lukenut raskaus"tietoutta" netistä (ja varmasti aiheuttaut sikiölle mitä monenmoisimpia vammoja ipadin säteilyillä). Jatkan paniikinlietsomista teillekin. Löysin mm. Tutkimuksen, jonka mukaan selällään nukkuminen aiheuttaa keskenmenoja. "Hyvä äiti" hakeutuu automaattisesti nukkumaan vasemmalle kyljelleen. Anteeksi, mutta kuka pystyy nukkumaan koko yön samassa asennossa? Jos kaiken pilkulleen ottaisi, mitä on tutkittu, niin yhtäkään tervettä vauvaa ei tähän maailmaan syntyisi. Ylipäätään noissa jutuissa on aika syyllistävä tyyli kirjoittaa asioista, etten ihmettele, että neuvoloissa käsketään kiertämään netti kaukaa.

Työssäni olen nähnyt vauvoja, joiden äidit eivät ole "tienneet" olleensa raskaana ja lapset normaalisti kehittyviä terveitä yksilöitä. Ja juu edellisessä raskaudessa en pystynut olemaan edes puoli-istuvassa asennossa, kun taju meinasi lähteä, joten ei puhettakaan selällään nukkumisesta.

Toki mäkin vältän nitä eniten kiellettyjä aineita ja yritän tehdä parhaita mahdollisia valintoja vauvan eteen, mutten jotenkin usko, että itse voisi alkuunkaan kaikkeen vaikuttaa.

Tälläistä tajunnan virtaa tänään.

Mukavaa ja rentouttavaa lauantain jatkoa!

Elselli
 
Lukemani australialaistutkimuksen perusteella selinmakuulla ja oikealla kyljellä nukkuminen estävät veren virtaamisen tms. Näin varmasti mulla edellisessä raskaudessa olikin, mutta sen kyllä huomasi omasta olostakin. Molemmissa raskauksissa olen nukkunut molemmilla kyljillä ja terveet tytöt on tuloksena.
Teet niin tai näin aina väärinpäin:)
 
Lauantaita :)

Mie en kans hirveest oo jaksan ressaa noist mitä saa syödä ja mitä tehdä nyt raskausaikana... kohtuus kaikessa tietty. Ja nukkuminen tapahtuu siinä asennossa joka nyt hyvä sattuu olemaa :)

Mulla ei oo mitää oloi siit onko tyttöi vai poikii vai sekä että.. Edellee totuttelee ajatukseen että kaksi siellä mahassa kasvaa :LOL:

Mutta nyt ruokalepo kutsuu :D Mukavaa lauantaita kaikille :)

häpimama ja toukat 9+6
 
Voi apua! Minä nukun monestikkin selällään vielä kun pystyn :eek: Tosin olen nukkunut kahden aikasemmankin aikaan. :) Ehkä en siis stressaa. ;) Mulle vois listaan päivittää Tyttöolon Esikko on poika ja toinen tyttö ja tämä alku on enemmän muistuttanut tytön aikaista mielihalujen yms.. perusteella. Pahoinvoinnista en osaa sanoa kumpaan viittaisi koska aikaisemmissa sitä vaivaa ei ollut. Pojan aikaan mulla tuli turvotusta ja naama kukki, tytön aikaan iho pysyi hyvänä. Nyt naama on välistä ku teiniikäsellä joten sen puolesta vois poikaan viitata. :D Ehkä en sen kummemmin ala pähkäilemään, jostain sen tyttöolon olen päähäni saanut ja that´s it! :) Ehkä minä sitä tyttöä toisaalta toivosinkin ni olis tytöt meidän nuorimmaisia sitten. Toki poikakin olis ihan tervetullut :heart:

Ja siispä mekin aiotaan rakenneultrassa kysyä että kumpi täältä on tulossa. Vaikka olishan se kiva jännätä loppuun asti van en minä taida malttaa sinne asti :D

Van josko sitä lähtis muksujen kanssa kohta saunahommiin ja nautin siitä että on viikonloppu eikä töitä!! :D

Kotiäiti & Nappula 10+3 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Neminka
En tajua.. Mulla on nyt iskenyt ällötysyökköolot. Kaikki oli hyvin, mutta nyt alkanut oikeesti yököttää ja oksettaa.

Aamulla tein hedelmäsalaattia kermavaahdolla. Makeutin sen stevialla ja roskiin meni. Yök.

Mulle ei maistu enää mikään, väsymys lisääntynyt ja päänsärytkin tulleet kuvioon. Great. NOT! Toivottavasti tämä on vain ohimenevää..

Muita joilla alkanut vasta 9+ viikoilla kamalat olotilat?

Tuosta tyttö/poikaolosta. Jos tosiaan uskotaan nopeisiin poikasiittiöihin, olisi tulossa poika. Ostin yhden tyttöpotkarin kirppikseltä. Silti mietin, että taitaa olla poika tuloillaan.
Tosin pojista saanut plussan tosi myöhään -- tosin ovulaatiokin ollut myöhemmin. Nyt sain plussan 3+2/3, ja niin sain myös esikostakin (tyttö).

En tiiä. Ainakin kysynen asiaa rakenneultrassa. Mies sanoi, että tod.näköisesti tulee poika.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä vihdoin alkaa pahaolo hellittää. Tosin edelleen stressaavien työpäivien jälkeen on huono olo, mutta vapaa päivät jo huomattavasti helpompia :)

Heti plussan jälkeen itsellä oli poikaolo, mutta nyt en enää osaa sanoa mitään suuntaan enkä toiseen. Tulevat mummit veikkaavat kumpikin tyttöä olojen takia, ja äidilläkin meidän tyttöjen odotusaikana maistunut paremmin makea, kun taas poikaa odottaessa suolainen ja rasvainen.. Rakenneultrassa aiotaan sitten kysyä kumpi on tulossa :)

Neminka mekin eilen illalla mietimme mahdollisia nimiä. Tytölle olisi jo käytännössä nimi, mutta poikien nimistä ei löytynyt etunimeksi mitään mikä kelpaisi kummallekin.. Onneksi on vielä aikaa miettiä :)

Ainiin ja meille tuli veriseulojen tulos ja meille olisi näillä näkymin tulossa terve vauva (tai siis ei viitteitä downista..)

murkku & pallero 12+4
 
täällä on tosiaan tyttöolo kun oviksen aikaan ei oo peito heilunut (mä tikutin) ja muutenkin samat oireet nyt kun esikoisesta joka on tyttö..mutta itse toivoisin kolmatta poikaa koska mun pojil ois sit kaikilla yhen vuoden ikäero..mies toivoo tyttöä sekä esikko..!
 
Ihan mielenkiinnolla -- millasia oireita teillä on tyttö-ja poikaraskauksissa?

Musta mun kaikki kolme raskautta on olleet melko samanlaisia. Tytöstä hirveä himo omenamehuun, juustokakkuihin ja pitsaan. Lasagnea söin niin paljon, etten enää ole voinut sitä syödä.
Pojista teki mieli kaikkea raikasta. Nakit ällötti. Hieman ällötystä.

Koskaan en ole oksentanut raskauksissa.
 
Viimeksi muokattu:
nimivaihtoehtoja on täälläkin mietitty ja muutama suosikkikin olisi. Mietityttää vaan, että jos joku nimi on jo vahvasti mielessä ja sitten vauva ei yhtään "muistutakaan" sitä tai siis että nimi ei jotenkin sovi vauvalle niin onko se sitten hankalaa muuttaa mieltään... Mitä te ajattelette?

Tällaisia syviä pohdintoja näin lauantai-iltana :D
 
Täällä kanssa poikaolo. Oireet on ihan samanlaiset kun ekaa odottaessa, joka siis kanssa poika. Poikaolosta huolimatta, niin toiveissa olisi tyttö. Mutta tietty tärkeintä, että lapsi olisi terve. Tyttöä ehkä suurimmaksi osaksi toivon sen takia, että äitini joka nukkui pois tämän vuoden alussa, toivoi niin kovasti tyttärentytärtä ja kuolinvuoteellaankin puhui kovasti vielä suunnitteluvaiheessa olevasta toisesta tyttärenlapsestaan (tytöstä). Tulipa taas tippa linssiin :'( Kova ikävä aina välillä iskee. Olkaa te, joilla omat vanhemmat vielä elossa, niin onnellisia siitä mitä omistatte

Mites te jotka käytte kuntotunneilla. Pidättekö kuinka tarkasti huolta siitä, että pulssi ei nouse tuohon 150:een, mikä neuvolasta annetaan ohjeistukseksi? Mä oon nyt miettinyt kuinka kauan uskaltaa muokkaustunnilla enää käydä, kun viimeksikin mun meno oli kyllä sellaista mummomenoa, kun kyttäilin sykkeitä.

Mä kanssa nukun aika paljon selällään. Nukuin itseasiassa ekassakin raskaudessa ja ihan lähes loppuun saakka. Mulle se asento oli parempi, kun kyljellään jollon mua rupes aina supistelemaan.

Terese ja rv 9+6
 
Meillä on ollut monta vuotta tietyt nimet mielessä. Tietysti hieman riippuu siitäkin, onko vauva nimensä näköinen.

Mulla oli esikon aikaa (asuttiin ulkomailla) semmoinen kolmiotyyny aina nukkuessa kyljellä. Oli kyllä aivan huippu, samanlaista en ole nähnyt Suomessa. :(
 
Mikä, syke 150? Mä en muista kuulleeni tuosta neuvolassa mitään, sanoivat että jatka kuten ennenkin. Syke on siellä 183:ssa usein... pitääkin sitten ruveta tosta ottamaan selvää. Mä oon vihdoin taas hyvällä tuulella kun pääsin noille tunneille ja neuvolassakin mulle sanottiin että harrasta mitä ennenkin vaan jos siltä tuntuu! Kyselin jopa maksimisykkeistä ja neuvolantäti sanoi että jos olet ennenkin harrastanut niin jatka vaan.

Mä edelleen yritän nukkua mahallani mutta vähän silleen lantio sivuttain jännästi ettei painoa tule vatsan päälle :p Mies kuorsaa niin saatanasti nyt, on kai lihonnut muttei itse myönnä, etten oikeastaan ole nukkunut ollenkaan. Ei se ennen noin rohissut.

Naene 11+4
 
Naene Mulle on neuvolassa niin ekassa raskaudessa kuin tässä toisessakin sanottu, että syke ei sais kuntoillessa nousta yli 150, koska silloin sikiön syke ja verenkierto saattaa heiketä jos mennään tuon rajan yli. Ekaa odottaessa mun kuntoilut koostui kahden ison koiran lenkityksestä, enkä silloin jumppaillut joten silloin mulla ei pääosin ollut tuota sykkeen kyttäämisongelmaa. Mutta nyt toista odottaessa olen käynyt jumppatunnilla ja todennut, että kyllä se syke vaan nousee väkisinkin tuohon 150:een ja yli :(
 
Juueihän sitä oikein voi tehdä juuri mitään aerobista alle 150:n! Netistä etsittynä löytyi äkkiseltään lausahdus että raskauden puoleenväliin ei sykettä tarvitse miettiä. Ihmetyttää että sen jälkeen sitten pitäisi, se jenkkinainenkin meni synnyttämään suoraan maratonista lääkärin luvalla.

Tollainen juttu äkkigooglettamisella löytyi: Tuleva äiti kuntoilemassa | Treeni | Fit
Tämä taas antaa toivoa että myös raskauden puolenvälin ylittäneellä ajalla saa liikkua ihan kivasti: Raskausajan liikunta | Kutri.net

Mä otan tämän puheeksi np-ultrassa maanantaina, en tiedä tietävätkö siellä mitään aiheesta mutta kysynpä silti!
 
  • Tykkää
Reactions: LittleOne
Niin nimistä.. Jos tämä on tyttö (mitä kyllä epäilen), hänelle on olemassa jo nimi. Lupasin aikanani mummilleni nimeäväni mahdollisen tyttölapsen hänen mukaansa. Sen lupauksen meinaan pitää. Pojallekin on muutama aika ihana nimi tiedossa.

Ps. tänään kerroin taas yhdelle ihmiselle tästä vauvasta ja heti iski ahdistus jos jotain käy.. Toisaalta lohduttaudun sillä, että syke on todettu vauvalla ja koko vastasi viikkoja joten kait tässä on jo hyvät mahdollisuudet on..?
 
mulla ei syke nouse hyvä kun 120 parhaimmillaan,neuvolassakin ihmettelevät aina kun ottavat verenpaineen ja mun syke vetää jotain 50 että onpas alhainen syke..=P
mä nukun aina selälteen ja niin on nukkunut aina kaikissa raskauksissa ihan loppuun asti ja kaikki mennyt hyvin...
 
Viimeksi muokattu:
Mä oon kans nukkunu kaikki kolme raskautta just niissä asennoissa, missä pystyn - loppuraskaudessa tyynyillä tunkannut itseni jonkinmoiseen kylkiasentoon :D nyt vielä pystyy juuri ja juuri nukkumaan mahallaan, mutta löydän aina itseni selältäni kunherään.

Mutta että mikä ipadin säteily???
 
ipad säteily :D

Ite haluun vahvati uskoa siihen, että vaikka pitää läppäriä sylissä tai nukku selällään tai himourheilee, niin kyllä sitä terveitä lapsia voi saada! Kuhan nyt joka hommassa jonkun maalaisjären pitää mukana... :heart:

Ruokavaliossa ite joo noudatan tota pastoroidusta maidosta tehtyjä juustoja ja liha kuumakypsytettynä...
MUTTA oma äiti esimerkkinä minua odottaessa tupakoi koko raskauden, ei puhettakaan kasviksista ruokavaliossa... Ja tässä mä kuitenkii oon terve, hoikka, korvatulehduksia nolla ja ruoka-allergiton, melkein 180cm pitkä. Et ei selvästi ollu haittaa. (Silti kyllä jollain tasolla ikuisesti katkera äidille tästä...)

Miehen kanssa mietitty nimiä niin tytölle kun pojalle. Jostain syystä vaan pojalle löytyis paljon enemmän hyviä nimi -vaihtoehtoja :saint:
 
  • Tykkää
Reactions: Naene
Hei te jotka leikitte noilla dopplereilla! Löytyykö syke teillä yleensä suht samasta kohdasta vai vaihteleeko?

Itse yritin tänään poikaystävälle pariinkin kertaan etsiä sykkeen ääntä eikä löytynyt, todennäköisesti istukan viuhtominen vaan kuului. Pikkunen varmaan nyt istukan takana piilossa ettei erotu sieltä. Perjantaina löysin sykkeen ihan istukan vierestä hieman oikealta alavatsalta.

Niin ja Neminka jos muita vapaaehtoisia ei ens kuuksi ilmaannu niin voin ottaa päivitykset vastuulleni :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Neminka
no näillä viikoilla sikiöhän jo liikkuu joten voipi vaihtaa paikkaa kohussa..ja kohtu voi olla aika isokin uudestisynnyttävillä!ja kohtuhan nousee koko ajan ulospäin-korkeammalle joten senkin vuoksi voi löytyä eri paikasta-ehkä vähän korkeammalta kun ennen=)
 
Kertomisesta Vanhemmilleni ja siskolleni on kerrottu, samoin parille ystävälle. Käly eilen illalla kyllä hoksi asiantilan ihan silmillään, mutta kun ei kerran kysynyt, en mitään sanonut. Joutaahan tuo vielä odottaa. Miehen vanhemmille kerrotaan nt-ultran jälkeen, vanhoille ihmisille ei viitsi aiheuttaa surua, jos ei pakko ole. Meillä siis noita keskenmenoja on takana sen verran viljalti, että ihan pienillä viikoilla ei arvaa salaisutta paljastaa.

Turvotus on järjetön. Luonnostaankin turvotan aika hyvin alkuraskaudessa, mutta Luget tekevät asiaan vielä oman lisänsä. Siispä illalla mahaa ei saa mihinkään piiloon, aamullakin vain tarkalla vaatevalinnalla. Aamulla olen samaa kokoluokkaa kuin esikoisesta rv 20, illalla rv27 enkä hänestäkään piei ollut. Toisesta asia oli ilmeinen 12+ ja jos tästä ei Lugejen lopetuksen myötä turvotus laske, tämä on sitten näkynyt rv7.
 
Huomenta! (oireetonta sellaista, taas) Koko viikonlopun pahaa oloa ja nyt ei taas mitään ihmeempää.. Tätä tää kait sitten on. =)

tillukas, mulla turvotus vaihtelee hirveesti. Mutta housut on kyllä alkanut tiukkaamaan. Toisaalta mun turvotus ei varmaa ole niin hirveän hurjaa, koska mulla on ollu koko raskauden ajan löysä vatsa. Aika kiusalline oire. Selailen dopplereita ja mietin, että pitäiskö tilata vaiko eikö.. Osa mun kavereista on sitä mieltä että hyvä ostos, toiset sitä mieltä, että aiheuttaa stressiä turhaan, jos ei onnistu söhläämään niitä ääniä kuuluviin. : / En tiedä.

Jotkut puhu täällä myös liikunnasta ja sopivista sykkeistä. Hatunnosto teille, itse en ole jaksanut edes ajatella liikuntaa koko tämän neljän viikon aikana. (voihan se olla että housut kirraa senkin takia :LOL:) Onnea kaikille, jotka ovat 12 viikon rajapyykin ohittaneet :flower: ja kaikki kunnossa. Sitä minäkin odotan. Onneksi kuitenkin ennen joulua pääsen ultraan.

Olen muuten saanut hillitä oman mielen aivan totaalisesti, etten ole tilannut ylimääräistä ultraa.. Tämä kun on tässäkin pinossa ihan hännillä, aiheuttaa malttamattomuutta.. Kesäkuun loppuun tuntuu olevan vuoden pidempi matka kun alkuun. Ihan hassua.

Tänään pitää lähteä ostamaan äitiysvitskut uudet, nyt olen syönyt noita multivita mama -merkkisiä ja ärsyttää kun niitä pitää lappaa naamaan kolme päivässä. Jos löytyis joku tehokkaampi merkki tuolta.

Mutta nyt työmaalle (ei kyllä jaksais eikä huvittais sitte yhtään) annos motivaatiota, kiitos. Onko muuten kellään muulla sitä, että kun jää odottamaan, ajatukset jotenkin kääntyy sisäänpäin..? Että esim. ura tai työreissut tai "uudet haasteet" joista yleensä nauttii, ei enää kiinnostakkaan? Mulla on vähä sellasta ilmassa... Jos voisin ni oisin kotona, taputtelisin mahaa ja valkkaisin vaatteita ja vaunuja..

Tuulentyttö ja Toivotoukka 8+3
 
Muistanko mä oikein ja täällä oli joku jolla puutui kädet? Mulla puutuu yöllä kädet vaikka nukkusi mite päin. Rupeaa häiritsemään jo unia :-( Ja toinen inhottava vaiva on se,että mun on tosi raskas hengittää. Varsinkin yöllä tuntuu että happi loppuu. Mistä nää vaivat vois johtua? Ei mulla edellisessä raskaudessa ollut näitä oireita?


Terese ja rv 10+1
 

Yhteistyössä