* Kesäkuun kullannuput joulukuussa *

Linneat, Mä oon ollu jo vähän yli viikon sairaslomalla alaselän takia. Tänään sitten lääkäri päätti ettei ole edullista minulle jos lopetan liikkumisen nyt? Kun yritin selittää että kyllähän mä liikun koko ajan kun käyn koiran kanssa monta kertaa päivässä ulkona mutta se koulussa istuminen alkaa sattua alaselkään nopeasti nii ei lääkäri kuunnellu ollenkaan. Sanoi vielä ettei haittaa vaikka sattuu.

Fatu Mulla oli tänään toinen neuvola ja kuunneltiin sykettä Varmaan sielläkin kuunnellaan. Me katottiin myös paino, hemoglobiini, verenpaine ja juteltiin vähän mun ja kihlatun parisuhteesta. Saatiin jotain papereita kotiinkin täytettäväks (kysely parisuhteesta, tukiverkoista ja semmosesta).

(.) Ei tuu ollenkaan mitään tästä närästyksestä ja turvotuksesta. Juon jäätävät määrät vettä päivässä ettei turvottais mutta illalla oon ihan ilmapallo ja en saa nukuttua kun masu myllää ja närästää. Ihanaa tämä odotusaika. Edelleen kovasti ootan sitä hehkua..

 

Simpukka on tuttu, mutten jaksa nyt lukea mitään paniikkiketjuja. Kirjoittelen itse yksityisellä, suljetulla lapsettomuustaustaisella palstalla. Lapsettomiakin on erilaisia. Täälläkin on monia. Tarkoitus ei ollut nostaa ketään silmätikuksi, vaan ihan yleisesti kehottaa kaikkia keskittymään onnelliseen odotukseen, tämä matka on ainutkertainen, enkä itse ainakaan välittäis muistaa pelkkää pelkoa ja pahaa oloa.

On ihan ymmärrettävää olla huolissaan verenvuodosta tai kovista kivuista, vaikka nekin suurimmaks osaks ovat vaarattomia. On ihan ymmärrettävää olla huolissaan parvosta, joskin tää on eka kerta ikinä, kun edes kuulen moisesta muilla kuin koirilla. Ihmettelen, ettei neuvolasta saa mitään vaarallisten tautien listaa ja toimintaohjeita niiden varalle, kun kerran mitään ei muutenkaan saa syödä tai tehdä.

Minä kyllä lapioin kissanpaskaakin kehoituksista huolimatta, ei sitä hajua kestä kukaan koko päivää. Toki pyrin huolehtimaan käsihygieniastakin noin ylipäätään, mutten viitsi panikoida kodin ulkopuolella, mitä tartuntoja kenestäkin voi saada.

Eilen esikoinen vääns paskat autokaupassa. Se vessa oli jotain aivan hirveää, lattialla epämääräinen vesilammikko, ilmassa leijaili homeen ja viemärin tuoksu, lavuaarin yllä hais oksennus. Pakko se vaippa oli vaihtaa ja pylly pestä. Oliko käsisaippuaa? Ei tod. Herkempi odottaja varmaan rukoilis jo pöydän alla pelastusta. Minä jatkan elämääni.

Iloista ja stressitöntä päivää kaikille ja voimia jokaiselle sitä tarvitsevalle! <3

Neminka 14+5

 

Pakko tulla viereisestä ketjusta kiittämään Neminkaa mahtavista ajatuksista!! Pitkästä aikaa joku ihminen laittaa ajattelemaan tätä odotusta ihanana asiana, eikä kaiken maailman mörköpeikkoja sisältävänä ajanjaksona. Kaipaan itsekin niin tuota rauhallista olotilaa, josta kahden ensimmäisen lapsen odotuksen aikana sain nauttia. Tämä raskaus on ollut niin pelkosävytteinen alusta alkaen, mutta nuo sinun kirjoitukset sai hymyn suupielille ja ihanan lämmöntunteen ajatuksiin, KIITOS Sinulle!!

Pikkusukka 6+3

 

tuulentyttö Kai täällä nyt saa purkaa pelkotilojaan, mäkin olen niin tehnyt ja jos joku ei tykkää niin ei tarvi lukea. Ja kuten Neminka tuossa jo sanoi, ei hän tarkoittanut etteikö parvorokkoa tarvitsisi stressata, tuo kuumejuttu taisi olla enemmänkin se joka särähti korvaan. Minä ainakin luen mielelläni kirjotuksiasi ja samaistun täysin pelkotiloihisi. Positiivinen ajattelu olisi kuitenkin hyvä itse kullekin, joskus siihen ei vaan pysty.

Älkää lukeko seuraavaa jos ette kestä toisten stressaamista! Niin se on että kun on yksi stressinaihe vähemmän, sitä kehittää itselleen uuden. Mulle ei ole koskaan ollut itsestäänselvää voinko saada biologisia lapsia (menkat tulivat kerran/pari vuodessa ilman pillereitä, rectovaginaalinen endo joka oli liimannut kohtuni kaksinkerroin). Kun sitten tulin raskaaksi 2,5 vuotta pillereiden poisjättämisestä, oli pelko tuulimunasta ja kohdunulkoisesta. Kun ne suljettiin pois alkuraskauden ultrassa, tuli uusi huoli siitä että alkio ei vastannut viikkoja. Kun sitten todettiin keskeytynyt keskenmeno, maailmani kaatui joksikin aikaa. Kun aloitettiin uutta yritystä heti seuraavasta ovulaatiosta kun raskaustesti näytti negatiivista, ajattelin että jos nyt sitten raskautuminen olisikin helpompaa kun se on kerran jo tapahtunut. No, siinä menikin sitten 9kk vaikka joka kuukausi olin saanut ovulaation testiin ja seksiä harrastettu ahkerasti varsinkin sen aikaan (menkat muuten säännöllistyivät endoleikkauksen jälkeen). Toinen plussa oli suuri ihme, varsinkin se tuli juuri kun koeputkihoidot olisivat alkaneet piakkoin. Sitten alkoi taas sama: onko se tm/ku, vastaako viikkoja. Ei ollut, ja vastasi viikkoja. Piti kuitenkin käydä vielä toiseen kertaan ar-ultrassa. No, sitten sai alkaa pelätä kärähtääkö nt-seulassa. Ei kärähdetty ja ultrassa sikiö oli erittäin elinvoimainen ja vastasi viikkoja. No, pahin on jo ohi, eli rv 12 saavutettu. Sitten tuli huolenaiheeksi kohdun kasvun ulospäin näkymättömyys. Siitä olen jo rauhoittunut mutta auta armias jos sitä ei näy vielä parin viikon päästäkään! Sitten saakin stressata rakenneultraa ja sen jälkeen liikkeitä tai jos niitä ei tunne ja sitten loppuraskautta ja synnytystä ja vauva-aikaa ja kouluikää ja teini-ikää ja aikuisuutta ja sitten lapsenlapsia jajajaja...

Joku varmaan miettii että mitä toi nyt tällä haluaa sanoa En varmaan mitään muuta kuin että toiset stressaa enemmän, toiset vähemmän. Yleensä siihen stressaamiseen on syynsä aiemmin tapahtuneissa asioissa. Jotkut kuitenkin ovat niin positiivisia luonteeltaan etteivät anna menneisyyden häiritä nykyhetkeä. Se olisikin ihanaa jos itse olisi samanlainen.

Mulle muuten sattui laparoskopiassa hoitovirhe, jonka takia piti tehdä avoleikkaus, laparotomia, ja asennettiin paksusuoliavanne (paskapussi ) muutamaksi kuukaudeksi. Silti en tästä ole ikinä stressannut ja olisin valmis menemään leikkaukseen uudelleen jos endo tulisi yhtä ärhäkkänä takaisin. En tiedä miksi sitten stressaan enemmän raskauden keskeytymisestä. Ehkä siksi kun siinä on pelissä jonkun muunkin kuin oma elämäni.

Kiitokset Neminkalle tsemppauksesta, sitä kaikki kuitenkin tarvitsevat

Onnea kaikille jatkoon :wave:

 

Ai niin, pitikin alunperin tulla kirjoittamaan siitä kun eilen ostin apteekista CalciChew-kalkki/D3-tabuja. Kysyin myyjältä että voiko niitä syödä raskaana olevakin. Hän katsoi mua epäuskoisena (silleen niinQ DUH!) ja sanoi hitaasti, että öö, voi, tää on kalkki-d-vitamiini-valmiste... Tunsin itteni idiootiksi mutta kun kaikki on nykyään kielletty niin aattelin varmistaa. Varsinkin kun ei siinä pakkauksessa yleensä mitään lue, vaan sisällä ohjeissa.

 

Duoda-duoda. Meitä on moneen junaan. Toiset meistä pelkäävät enemmän kuin toiset ja se on ahdistavaa ja siihen ahdistukseen kaipaa vertaistukea. Sitten on niitä, jotka menevät takki auki koko raskauden ja silti kaikki menee oikein hienosti. Ja kaikkea siltä väliltä. Mutta on myös niitä, jotka tietävät huolestuvansa jokaisesta mahdollisesta riskistä ylettömästi, eivätkä siksi haluakaan tietää kaikkia riskejä. Itseasiassa haluavat olla mahdollisimman tietämättömiä. Siksi kehottaisin ihan jokaista harkitsemaan kerran jos toisenkin ennenkuin laittaa minnekään uhkapäivityksiä inkivääristä tai normaalista nuhakuumeesta. Jollekin meistä tietoisuus voi ihan oikeasti olla kohtuuttoman raskasta. Vielä enemmän välttäisin mörköjen jakamista lapsettomien tai keskenmenoja kärsineiden keskuudessa; heillä on ihan riittävästi mörköjä omastakin takaa. Käykääpä vaikka kurkkaamassa keskenmenon kokeneiden odotuspinoa. Ilmapiiri on kannustava ja jos jollakin on huoli jostain, aina etsitään toisellle tukea, jolla pyritään osoittamaan, että kaikki voi olla hyvin. Toisaalta kukaan ei myöskään vähättele lapsen menettämisen pelkoa. Se on meistä jokaiselle liian totta, kenelle kerran koettuna, kenelle kymmenen.

Mutta vaikka takana olisi ennen raskautta mitä, raskauteen on uskallauduttava mukaan. Se on niin ainutkertaista elämässä, että sitä ei kannata käyttää murehtimiseen, stressiin ja ahdistukseen. Ja sanon tämän ihan kokemuksesta. Edellistä lasta edelsi viisi keskenmenoa ja koko raskausaikana en uskaltanut luoda tunnesidettä vauvaan. Vielä pikkuvauva-ajankin pelkäsin menettäväni hänet. Hoidin lapsen ja huolehdin hänestä ja pidin hyvänä, mutta en tuntenut mitään, koska pelkäsin menettämisen tuskaa. Esikoiseen verrattuna raskaus ja pikkuvauva-aika oli ihan kamalaa, henkisesti siis.

Nykyinen raskaus on elämämme viimeinen raskaus, kävi miten kävi. Jos tämäkin menee kesken, emme halua ottaa riskiä kymmenennestä keskenmenosta, jos tämä syntyy, kolme lasta saa luvan riittää. Tässä raskaudessa pyrin pitämään möröt poissa, haluan nauttia tästä. Haluaisin, että te muutkin ymmärrätte nauttia tästä, tämä ei ole itsestäänselvää, että saamme elämää kasvattaa sisällämme. Se on ihme. Sitä ei kannata pilata ylenpalttisella selvittämisellä, vaan antaa virran viedä. Se tieto, jonka saamme neuvolasta on yleensä riittävää, enempää meidän ei ole syytä tietää. On kyllä tilanteita, joissa neuvola pistää sormen suuhun, mutta useimmiten meidät ohjataan siinä vaiheessa eteenpäin (been there, too). Jos satumme kuulumaan johonkin tällaiseen erikoisryhmään, silloin kyllä neuvola on aika turha, mutta äippäpoli onneksi auttaa.

 

Niin samoilla linjoilla Neminkan kanssa. Tätä raskausaikaahan me on tosiaan toivottu ja odotettu. Nyt sit vaan nautitaan joka hetkestä.

Mun ois varmaan realistista pelätä kaatuvani työmatkalla pyörällä ja halkasevan kalloni (kypärää kun ei tule käytettyä) Ainakin se tuntuis todellisemmalta vaaralta entä esim listeria. Pelko on kuitenkin persiistä. Nauttiminen on mukavaa! :heart:

Menin eilen hakemaan lääkäristä sitä reseptiä närästyslääkkeeseen. No tuli hieman puskista, kun tekivät mulle kaiken maailman tutkimukset, labroja ja kokeita myöten. JA passittivat työkieltoon aina joululomaan saakka? Mä oisin ollu tyytyväinen pelkkään reseptiin No sain onneks senkin ja kyllä toimii! Kaikesta huolimatta on kyllä ihana, että ovat lääkärissä huolissaan ja välittävät :flower: Halusivat siis ihan vaan varmistaa, ettei tää mun meganärästys ja mahan vihlonta viittaa johonkin vakavaan.

 

tillukkaan viestiin kommentoisin. Olet ihan oikeassa siinä että kun näitä uhkakuvia lukee, tulee entistä pelokkaammaksi. Itse olin autuaan tietämätön ensimmäisessä raskaudessani esim. tuulimunista ja kohdunulkoisista (tai siis tiesin mitä ne ovat mutta en ajatellut niitä mitenkään yleisinä) ennen kuin tulin tänne niistä lukemaan. Tieto lisää tuskaa.

Ja vielä siitä että kyllä tässäkin ketjussa saa tukea jos jokin asia huolettaa, itse ainakin olen saanut.

 

Hienoa LittleOne että sait avun närästykseen. Ja jotenkin helpottavaa kuulla että lääkärit ottavat tällaiset asiat vakavasti

 

Niin, mä en tiedä miten asian artikulois niin, ettei kukaan tuntis oloaan tyhmäksi tai loukatuksi. Parvo, kivut, supistukset, verenvuoto jne ovat ihan aiheellisia murheita. Murheita on jokaisella. Pieniä ja isoja. Niistä on ihan ok kertoa ja niihin saa sitten tsemppiä ja kannustusta. Jotain neuvojakin ehkä, joista tosin kannattaa varmasti myös suodattaa pahimmat kauhuskenaariot pois ja odotella seuraavaa soittoaikaa neuvolaan tai tarpeen tullen äippäpolille.

Masun näkymättömyysmurhe kuulostaa jo vähän hömpänpömpältä, mut se on jonkun ihan oma, oikea murhe ja se on helppo rauhoittaa pois. Mua mahan näkymättömyys lähinnä ärsytti esikkoraskaudessa, mut tiesin äitini olleen lattana loppuun saakka, niin en murehtinut. Kadehdin vain muiden kauniinpyöreitä masuja. Mut juuri mahattomuuden takia mulla oli tosi helppo ja onnellinen loppuodotus, en olis halunnut masuvauvaa ulos viel la:n jälkeenkään, ärsytti kaikki kyselijät. Etenkin se Elixian kyselijä, joka tyrkytti mulle jotain läskitvex-kuntoklubia viikko ennen laskettua. Teki mieli potkasta sitä naamaan, mut tyhdyin paijaamaan pientä masuani ja toteamaan, että kiitos, urheilen tämän ensin ulos ja katselen sitten muutaman kuukauden kuluttua mikä imetyksen jälkeen on läskitilanne. Nyt olen pelkästään kiitollinen, ettei masu kamalasti näy, ellen pidä rentona niin johan se löllöttäis tuossa vaikkei mitään masuvauvaa oliskaan. Mut tiellä ei ole, ei tunnu, vatsallani nukun ja käytän tavallisia housuja. Edelleenkään siis en halua väheksyä huolta, mutta uskon sen olevan turha. Ja toivon. Sama kuin murehditaan liian hyvää vointia tai kasvukipujen vähyyttä. Varmasti jotakuta, monia, huolettaa, mut kertominen ja muiden tsemppi ja hyvät kokemukset toivottavasti auttavat ja mitä todennäköisimmin kaikki on jälleen paremmin kuin hyvin. Suurin osa pelkää etenkin alussa jotain. Minäkin. Mä olin ihan satavarma, että vauvalla täytyy olla hätä kun mä en ollut pitänyt huolta itsestäni ja vitamiineista. Että vauvalla on vähintään kitahalkio puutoksistaan. Myöhemmin sit herätään murehtimaan, onko pieni potkinut tai tuleeko harkkasuppareita nyt liikaa. Eikä ne murheet lopu synnytykseen, murehtia saa lopun elämää pienen selviämistä elämässä. Suojella tahtois kaikelta, se vain ei ole mahdollista tai aina edes oikein.

Mut sit mikä oikeasti saa mulla karvat pystyyn, on tämä "tiesitkö että pipari ja glögi? Tiesitkö että pienikin kuume? Tiesitkö että selällään nukkuminen?"

Ymmärtääkö tästä nyt eron? On isot, aiheelliset murheet, pienet, kaikki hyvin-murheet ja sitten paniikinlietsonta, jolla minusta haetaan vain muillekin pahaa oloa ja pelkoa, sit voidaan kaikki itkeä piirissä surkeuttamme, kun Pirkolla on kuume ja Irma söi piparitaikinaa nukuttuaan ensin koko yön oikealla kyljellä.

 

Tillukas sen sanoi, juuri tätä minä hain, enkä enempää vois olla samaa mieltä. BRAVO!

 

Anteeksi, tarkoitus ei ollut vähätellä teidän perheenne parvotilannetta. Korvaani särähti yllä oleva loppukaneetti, joka johti huomioni muualle. Mulla oli molemmissa odotuksissa ihan normi alkuraskauden iltalämpö 37,8, onneks en osannut asiaa murehtia. Stressi, ahdistus ja masennus ovat niinikään pahaksi vauvalle. Siks olis parempi pysytellä pois kaiken maailman keskenmenosivuilta ja jättää googlediagnoosit omaan arvoonsa.
!

Tämä oli muuten paha, kun itsekin soitin teratologiseen vaimikäsanahirviöseolikaan palveluun, koska mulla ihan alkuraskaudessa pimeni silmissä koko ajan kun pumppu ei pysynyt mukana. Kyselin sieltä että voinko ottaa jotain joka auttaisi tätä sydäntä nyt jaksamaan vähän paremmin mukana. Sieltä sitten suositeltiin beetasalpaajia (tuntuu että nyt en enää tarvitse), ja sitten, AIVAN kysymättä tuli täyslaidallisena kaikkea muutakin. Kuten tuo, että kuumetta ei saa silloin alkuraskaudesta hankkia koska tulee keskenmeno, joten jos uhkaa kuume nousta 38 asteen liepeille niin äkkiä tablettia naamaan että laskee se kuume. Mä ihmettelin tuota tosi paljon, ne ilmeisesti siis kertoo tuon asian kaikille jotka soittavat sinne. Miksi? Musta olisi kiva olla tietämättä tuollainen triviaali asia. Ihan virallinen taho jonka kuuluisi jakaa tietoa sikiölle haitallisista käsittääkseni ULKOISISTA tekijöistä. Tuo oli ihan turhaa kertoa minulle ja onko tarpeen kertoa muillekaan. Menin puhelun jälkeen kavereiden kanssa reissuun ja en uskaltanut juoda vettä samasta pullosta muiden kanssa ettei tule mitään pöpöjä ja sitä kautta yhtään kuumetta

Älkää soittako teratologiseen tietopalveluun ellette halua pelästyä. Ystävällisiä olivat toki, mutta aiheuttavat turhaa stressiä.

 

Mä muuten huomaan olevani sellainen ihminen joka ei halua tietää pienistä riskeistä. Mä haluan elää. Skippaan kaiken huolestuttavan niin ei tarvitse ajatella koko asiaa. Mä tykkään Neminkan meiningistä mä liityn tuohon ajattelukuntaan

Ja Littleone, sä pyöräilet tällä lumikelillä töihin? Mä oon halunnut tehdä noin myös, mutta oon ajatellut että tuollahan kaatuu! Maha edellä aivan varmasti kaatuu! Entäs sitten, sisäpyöräily on tylsää. Ehkä mäkin uskaltaudun ulos sähläämään.

 

Neminka Kyllä mä ainakin ymmärrän eron. Itse olen jotenkin sivuuttanut tietyt asiat ja laittanut ne huuhaa-kategoriaan. Esim. se inkivääri-jutska (kumma kun Kiinassa syntyy paljon vauvoja ) ja selällään nukkumiset. Aluksi googletin foolihaposta, ihan van tarkistaakseni kuinka paljon sitä olisi hyvä syödä. Löysin wikipedia-artikkelin jossa varoiteltiin myös saunan kuumuudesta, sekin kuulemma kumoaa foolihapon vaikutusta... Tämä väite pääsi heti omaan huuhaa-kansiooni ja olen saunonut normaalisti sen jälkeenkin. Olen myös nukkunut selälläni ja oikealla kyljelläni vaikka se joku australialainen tutkimus ei näin suositellutkaan. Jossain kohtaa on sellainen suodatin, että vaikka miten asioista lukisi, ei niitä ota tosissaan.

Naene Apua! Saa pyytämättä "tietoa" kaikesta mahdollisesta

 

Näin on, meitä on moneen junaan ja mielipiteitä on myös joka lähtöön. Toivoisin kuitenkin, että pidetään tämän ketjun perusfiilis positiivisena eikä tartuta jokaiseen "piikkiin" vaikka se omaan ihoon pistäisikin. Toki asioista saa ja pitää olla eri mieltä, mutta pidetään kommentit kuitenkin hyvän maun rajoissa. Kirjoitetussa maailmassa tulee myös hyvin usein väärinymmärryksiä, kun toinen voi ymmärtää tekstin täysin erilailla tai eri fiiliksellä kirjoitetuksi ja kiireessä lukee/ymmärtää väärin. Kannattaa vähän nostaa suodatinta ja laittaa joitain asioista toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se on eri asia, jos täällä jotain kirjoittajaa aletaan tarkoituksella savustamaan ulos.

Peace ladies ja iloitaan näistä ihanista vauvoista jotka kehittyy ja kasvaa meidän masuissa :heart::heart::heart: (toisilla se voi olla vaikeampaa kuin toisilla edellisistä kokemuksista johtuen, mutta sallittakoon sekin )

 

Valaisen nyt vielä vähän omaa maailmankuvaani sillä, että mä olen oikeasti aika tosikko ja kyyninen ihminen, mut mä pyrin suhtautumaan vaikeisiin ja pelottaviin asioihin huumorilla ja vähätellen. Kuten nuo mainitsemani omatkin pelot, ne harvat joille asiasta mainitsin, saivat perään naurua ja kasan erilaisia hymynaamoja sekä itseni vähättelyä, että "kelaa miten höntti oon ja kyl mäki OIKEESTI tiedän, ettei näin oo. " Eli en mä pahuuttani vähättele tai naureskele kenenkään murheille, se on vain mun keino keventää tunnelmaa. Ja sitä se todella tekee, sillä vastaukset ovat yleensä myötäileviä "no niin oletkin höpsö, turha huoli" ja kaikilla on parempi mieli. Mun kirjallinen ulosanti on heikentyny huomattavasti kotona kökkiessä, suullisesti mä olen aivan täys torvi..

Mut onneks on tollasia älykkäitä ja sensitiivisiä ihmisiä kuten Tillukas, joka osaa poimia jopa mun rivien välistä sen punaisen langan ja esittää asian neutraalisti ja puolueettomasti.

Mä itse muuten kuulun heihin, jotka mieluiten ovat tietämättä ja ajattelematta ihan kaikkea. Haluan myös uskoa, että neuvolasta saa riittävän tiedon tai tarvittaessa polilta. Ja haluan luottaa asiantuntijoihin, vaikka hekin ovat ihmisiä ja tekevät virhearvioita. Mullekin yritysaikana määrättiin kunnallisella endokipuihin kipulääkettä, jonka yksityinen käski lopettaa välittömästi, jos raskaaksi mielin.

Mut henkilökohtaisesti MINÄ en säpsähdä ja panikoi rajumpiakaan juttuja. Ei esim. tee tiukkaa lukea synnytyskertomuksia, joissa kaikki on mennyt pieleen. Enkä ala pelkäämään oman vauvani puolesta kun luen keskenmenoista jne. Mä en ole keskenmenoa tai huonoa synnytystä kyllä kokenutkaan, varmasti pelkäisin enemmän, jos sellaista taustaa olisi. Esikoisraskaudessa mulla oli ensiviikkojen jälkeen jo aika varma olo. Miks tää multa nyt pois otettais, kun niin kauan olen odottanut? Ja mulla olikin aivan ihana, ikimuistoinen raskaus. Nautin joka sekunnista ja siedin valittamatta lonkkasäryt ja närästykset. Mä niin toivoisin, et jokaisella vois olla samanlainen onni odotuksesta!

 

Niin että Tuulentyttö, ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi tai muutenkaan hyökätä juuri sinua vastaan. Olen pahoillani, jos sinulle tai kellekään muullekaan ikinä koskaan on tullut paha mieli mistään mun sanomisista. Myönnän kyllä, että ärsyynnyin, enkä hengitellyt tarpeeksi pitkään ennen vastaustani. Mut se ärsyyntyminen ei johtunut sinusta henkilökohtaisesti Tuulentyttö, kommenttisi vain sattui olemaan se viimeinen korsi tämän kamelin selässä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja pikaista ratkaisua parvorokkoon. Eiköhän ne vasta-aineet löydy ja jolleivat löydy, niin yritä pysyä positiivisella mielellä, nuo mainitsemasi tilastot näyttivät minusta aika lohdullisislta, ja jos kerran sikiölle voidaan muutenkin olla jo avuksi? Pelottaa varmasti ja odottavan aika on pitkä. Mä en, kuten sanottua, tiedä koko parvosta yhtään mitään, mutta kuulostaa pelottavalta. Toivottavasti ei satu omalle kohdalle, mut jos sattuu niin murehdin sitä sitten..

 

Kitahalkio?!? Puutoksista?!? :O *hengittelee paperipussiin*

 

Juuri tultiin toiselta neuvolakäynniltä ja kaikki oli kätilön mukaan hyvin. syke 145 ja virtsanäyte ok sekä verenpaine kohdallaan. tiedusteli myös miehen tunteista ja voinnista, joka oli mielestäni mukavaa. tällä kerralla täti oli paljon miellyttävämpi kuin viimeksi, eikä jäänyt huono mieli käynnistä

 

Mä oon ollu vast kerran neuvolassa ja tammikuuhun saa ootella.. Tokakertalaiset on ihan heitteillä!

 

No mulla meinasi toka neuvola jäädä kokonaan välistä, kun se piti meillä ainakin varata itse. Eka neuvola oli mun mielestä tosi turha, ettei tokaa varten viitsisi vaivautua. Mennään nyt lätisemään sitten turhuuksia, varasin ajan lopulta kun tuli mieleen että tämäkin. Aika on nyt sitten uudenvuoden aattona. Tosi positiivisella asenteella mennään kuten näkyy :-D

Kaveri sanoi että kolmas neuvola on vasta mielenkiintoinen, en tosin tiedä miksi. Sitä odotellessa.

Ainiin POKS!! 16+0

 

Ehkä kolmannessa neuvolassa päästään vihdoin venymiin, repeämisiin ja vuotaviin peräpukamiin?

 

Naene se mielikuva kaatumassa pyörällä maha eellä Pyöräilen töihin ympäri vuoden. (-30 on raja et lähen autolla). Ehtiny siis myös muutamat kerrat kyntämään pyörän kanssa, mutta kyllä sitä aika hyvin osaa jo laskeutua jalat/kädet eellä. Tietty nastarenkaat talvella. Ja umpihankeenhan se on pehmonen pyllähtää

 

Ehkä kolmannessa neuvolassa päästään vihdoin venymiin, repeämisiin ja vuotaviin peräpukamiin?

LoL, nyt putos! Ja tätä mä tääl kaipaan, hjyymoria. Tää on elämää!

 

Joo vuotavat peräpukamat, repeämät sun muut, ne ne ois hyvä tietää! Ei mikään voimavaralätinä voi vitja... Mä kun lopulta soitin aikaa neuvolasta, siellä vastasi joku ystävällinen ihminen joka kysyi että mites jakselen. Se oli ihmeellistä halusin vaan varata ajan. Meidän neuvolajärjestelmässä puhutaan liikaa senkin ajan voisi käyttää ultraamiseen

Littleone mä oon tosi hyvä pyöräilemään, matkalla töihin kun on paljon tuota ratikkaverkostoa. Mä en edes tiedä kuinka monta kertaa mun pyörän etu- tai takapyörä on uponnut ratikan raideuomaan, ja sinne kun pyörä uppoaa sitä ei sieltä pois saa vaan kaatuminen on normi. Löydän itseni usein pyöräilemässä maassa kyljelläni
Ei mulla nastoja ole joten ehken uskalla aloittaa nyt talvipyöräilyä. Kun ei tuo lumikaan peitä noita ratikka-ansoja tarpeeksi