Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 * helmikuussa*

Neuvolassa käyty. Kouraan tuli lääkärintodistus raskaudesta ja puseroon pieni huoli hemoglobiinista, joka oli kolmessa viikossa pudonnut joka toispäiväisestä Obsidanista huolimatta 117->110. Terkkarikin rypisti otsaansa. Rr 102/65, sf 21,5cm (rv22+3), painoa oli tullut tähän väliin reilummin, yhteensä nyt +4,3kg. Pitää palata ruotuun, etten ihan sotanorsun mitoissa olisi synnytyksen jälkeen, nyt on onneksi lasten synttärileipomiset takana. Sokerirasitus on edessä taas ensi kuussa. Olen itse ollut sokerivauva ja siksi minua on rasitettu reilusti joka kerta, mutta aina on ollut kokeet puhtaat.

tuulentyttö Otamme äitiyspakkauksen myös kolmannelle. Tarvetta ei todellakaan ole, mutta haluamme antaa hänelle saman muistolaatikon kuin isommillekin. Ja taisit puhua niistä peloistakin. Uskallan väittää, että jos on takana monta menetystä ja muutenkin rankka yritysprosessi, luotto vauvan saamiseen ja pysymiseen ei vaan ole sama kuin muilla. Edellisen lapsen odotus oli silkkaa pelkoa, en ollenkaan nauttinut siitä. Kahden ensimmäisen välillä oli viisi km 364 päivässä, joka kierrosta tulin raskaaksi. Nyt oli kolme km ja yksi hutikierto ennen tätä raskautta, mutta tällä kertaa en edes mieltänyt itseäni raskaanaolevaksi ennen 12 viikon täyttymistä ja oikeasti uskalsin ajatella olevani raskaana vasta rakenneultran jälkeen. Tällä kertaa osaan myös nauttia raskaudesta, mutta ymmärrän täysin mielentilasi.
 
  • Tykkää
Reactions: tuulentyttö
huomenta

Tuulentyttö mun mielestä nuo kelan paperit saa vasta kun 22 viikkoa on täynnä, eli varmasti sullakin nyt seuraavassa neuvolassa?

MEillä ei täälläpäin ole mitään neuvolaa mihin pitäisi isä ottaa mukaan, eikä meillä ole mies ollutkaan mukana. Ultrissa toki oli, mutta siinäpä se.

Mä voisin kuulkaa nukkua koko ajan, eilenkin töiden jälkeen päikkärit, ja sitten 8h yöunet päälle. johtunee siitä, että unenlaatu on huonoa tuon iskiaskivun takia. koko ajan jalkaa särkee, hetkittäistä helpostusta tuo kohoasento tai kylmä sekä hieronta, mutta näyttää siltä että tästä kärsitään loppuun saakka... :(
 
Huomenia kaikille!

Kelan papereita en ole minäkään vielä saanut aikaiseksi laittaa menemään, mutta eiks se ollu 2kk ennen laskettua?

Eritteistä joku kirjoitteli.. mulla kanssa erittää tuo alapää millon mitäkin, ja välillä kun oikein naurattaa tai aivastan kovaa, lirahtaa kyllä pissaakin housuun :ashamed:. Ilmeistä siis, että en ole kropaltani enää kuin ekaa odottaisin :D

Liitoskivut vain pahenevat joka päivä, yöt vaikeita, mutta kaurapussin ja tyynyn avulla saan unen ja nukun.. tosin viime yön valvoin 04 asti. Eilinen oli paha päivä, vatsan toiminta oli erittäin vilkasta, alamahassa poltteli ja se säteili lantioon ja alaselkään, ja supisteli. Liitoskivut ja alapäänkipu myös jatkuvasti läsnä.. vähän jo meinasin huolestua : /. Tänään (vielä) vähän parempi olo.

Suonikohjut, mustelmat, suonenveto, laskimotukokset... Onko kellään noita? Ainakin suonikohjuista joku kirjoitti ja oli päässyt niistä eroonkin raskauden jälkeen, en minä. Siinä ovat ja pysyyvät! Eilen aamusta asti koski pohkeeseen, pakotti ikävästi. Kun aloin kattelee jalkaa, niin siellä oli useita verenpurkaumia ja mustelmia tullu yön aikana. Suonenvetoa ei kyllä toissayönä ollut. Täytyy seurailla, miksikä muuttuu ja kipuilee, pitää ehket käydä näyttää tohtorille sit.

Mulla ois töihin lähtö!!! APUA! Olo on huonompi kun saikulle jäädessäni, kiitos uusien vaivojen. Olen ollut poissa 3.. vai 4 vkoa peräti. Villi tavoite on selvitä töissä vielä 2-4 vkoa, kunnes on se neuvolan lääkäri, joka tod. näk. laittaa mut saikulle loppuraskauden ajaksi.

Mukavaa tiistaita :wave:

Nelli&Rusina POKS 24+0!!!
 
MiiJane76:kävitkö nyt ultrassa brunolla? mikä oli sun painoarvio vauvalle siis tai sitä mietin että miten ne voi jo täs vaihees arvioda lapsen syntymäpainoa?=P mulle sanottiin kun just kävin Jorvissa että eihän täs vaihees voi yhtään tietää minkä kokoinen lapsi on syntyessään..ja että masun koko ei täs vaihees voi tietää mitään tulevasta,masu voi olla iso mutta lapsi ei näillä viikoilla =) jotain tollasta sepottivat =)

onko kukaan käyttänyt jotain iron vital f tai miten nyt kirjoitetaankaan nestemmäistä rautaa?? mulle just suositeltiin sitä neuvolan puhelimessa kun soitin sinne..onko se pahan makuista jne onko tehonnut? kun olen nyt syönyt viikon verran obsidania ja mun vatsa ei kestä sitä,mulla joka päivä tajuttoman huono olo,vatsa kramppaa ja paska lentää n.30 kertaa päivässä,ni joudun sen lopettamaan..=P
 
Viimeksi muokattu:
evamaria82 mulla ei kyseisestä lääkkeestä ole kokemusta, mutta itse syön sellaista kuin maltofer, joka on siis nestemäistä ja sitä ainakin tuntuu vatsa kestävän hyvin. Vielä ei ole kontorollia ollut, joten en osaa sanoa tehosta, mutta ainakin toivon että nestemäinen rauta imeytyisi helpommin :)

Siis apua, nuo liitoskivut vain pahenee koko ajan! Hävettää kun töissäkin tuottaa suurta tuskaa kävellä työpisteeltä jääkaapille tai vessaan, sellaista kamalaa ankkamaista sipsutusta se kävely. Ja sattuu ihan saatanasti! Sellanen pelottava tunne, että mun lantion luut lähtee kohta erilleen. Ja öistä nyt puhumattakaan :'( Oikeesti tuntuu ihan hirveeltä, että tässä on vielä puolet jäljellä, pelottaa että tää vielä tästä pahenee.
 
Tuulentyttö mulla samat "ongelmat", valkovuoto todella runsasta ja vetistä. Mies ei tosin pidä tätä ongelmana :LOL: Mulla myös leidi potkia jumputtaa päivät pitkään suoraan virtsarakon suuntaan. Saa ravata mukavan tiheesti pissalla...

Eilinen ilta meni tosiaan äitiyspakkausta penkoessa. Iiiihania :heart: Siilimakuupussi kyllä ehdottomasti henkilökohtanen suosikki. Niin söpö. Sen verran kookkaita nuo ulkohaalarit, että nehän taitaa olla aika parhaimmillaan sopivia meijän kesävauvoilla talvena?

Huomenna taas uusi viikko ja uudet kujeet...tai uusi viikko ja uudet vaivat :p
LittleOne 23+6
 
evamaria82;28075708]MiiJane76:kävitkö nyt ultrassa brunolla? mikä oli sun painoarvio vauvalle siis tai sitä mietin että miten ne voi jo täs vaihees arvioda lapsen syntymäpainoa?=P mulle sanottiin kun just kävin Jorvissa että eihän täs vaihees voi yhtään tietää minkä kokoinen lapsi on syntyessään..ja että masun koko ei täs vaihees voi tietää mitään tulevasta,masu voi olla iso mutta lapsi ei näillä viikoilla =) jotain tollasta sepottivat =)
Brunolla tosiaan kävin ja hän pyöritteli jotain mittataulukkoa ja laski tuon arvion. Vauvan paino x15 ja pituus x 2. Tosin mulla ed.raskaudet olleet myös samanlaisia -- ei tosin näin yli olla menty käyrillä. Mulla tosiaan isoin oli 5285g ja pienin on sen 4400g. He kai vertailivat noita edellisiä käyriä, SF-mittaa ja kohdun kokoa. Myös potkujen lujuus kuulemma antoi viitettä paljon isommasta vauvasta. Arvio Brunolla 5330g.
Mullahan on Jorvin mukaan nyt 22+2 (Bruno ja menkat 23). SF-mitta oli 25 eli menee ihan hirveästi yli ylimmäisen viivan.
En tiedä, kasvaako kohtu liian nopeasti -- sitäkin ihmeteltiin -- oli tosiaan reilusti yli navan -- lähempänä rintojen alkua.

Nyt odottelen Jorvin soittoa, pääsen tarkkailuun ja keskustelemaan. 36 viikolla tehdään synnytystapa-arvio. Itse olen synnytyksen kannalla ja sektiota kartan viimeiseen asti.

Tosiaan, kun synnytin tuon 5-kiloisen ja 56cm pitkän pojan (2 päivää yli laskettu), meinasin itse kuolla. Hemoglobiini oli huikeat 51 ja verta menetin neljä litraa -- olen kai onnekas, kun vielä tässä kirjoitan. Moni tuolla verimäärän määrällä olisi kuulemma jo kuollut..
En niinkään pelkää synnytystä, mutta pelkään juuri tuonlaisen tapahtuman uusiutumista..
 
Miijane nyt on pakko kysyä, että onko tietoa mistä vauvojen iso koko johtuu? Tai siis oletteko te vanhemmatkin pitkiä ja rotevia vai miten? Mua alkaa hirvittää ihan tosissaan näiden juttujen lukeminen, kun mies on ollut reilusti yli 5kiloinen ja 54cm pitkä. Minä kuitenkin alle 2500g ja 50cm... Ainoa mikä synnytyksessä etukäteen hermostuttaa on se, jos vauva onkin jättikokoa. Oon kuullu aika monelta, että se loppuraskauden pintapuolinen kokoarvio on menny ihan metsään. 3,5kg vauva onkin ollut melkein 5kg jne...

Hööpi ja kinkku 23+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hööpi;28076666:
Miijane nyt on pakko kysyä, että onko tietoa mistä vauvojen iso koko johtuu? Tai siis oletteko te vanhemmatkin pitkiä ja rotevia vai miten? Mua alkaa hirvittää ihan tosissaan näiden juttujen lukeminen, kun mies on ollut reilusti yli 5kiloinen ja 54cm pitkä. Minä kuitenkin alle 2500g ja 50cm... Ainoa mikä synnytyksessä etukäteen hermostuttaa on se, jos vauva onkin jättikokoa. Oon kuullu aika monelta, että se loppuraskauden pintapuolinen kokoarvio on menny ihan metsään. 3,5kg vauva onkin ollut melkein 5kg jne...

Hööpi ja kinkku 23+6
Mä olen 170cm ja normisti n.55-60kg. Ex-mies oli 180cm ja kukkakeppi. Nykyinen mies 184cm ja urheilullinen.
Esikko syntyi Briteissä ja siellä ei tehty esim.sokerirasitusta. Esikko tosiaan 4460g ja 53cm. Keskimmäisen kanssa mulla ei todettu raskausdiabetestä, mutta pojan koko kyllä siihen viittasi.
Kuopuksen kohdalla todettiin raskausdiabetes ja olin dietillä ja seurannassa, silti poika oli 4500g syntyessään.
En tiedä syytä, miksi minä saan isoja lapsia. Kokoarviot sokerilapsella on aika turhia -- vatsan kokoa ei pysty näkemään ultrassa -näin minulle kerrottiin, kun kysyin, miksi painoarvio heitti reilu 1.5kiloa.
Mulla tulee raskaana ollessa painoa aika reilusti, tosin kaikki lähtee nopeasti sitten poiskin..
 
  • Tykkää
Reactions: Hööpi ja Naene
MiiJane: okei,kyllähän ne Jorvissa varmasti sitten ottaa sut seurantaan ja käynnistelevät jos on kasvamassa isoksi..itekki oon pikkasen huolissaan kun nyt jo näytti jorvissa että ois viikkoa isompi lapsi ja myös brunolla näytti että olis ollut 6 päivää isompi kun pitikään..ja kun tiiän että milloin lapsi on alkunsa saanut niin siihen nähen ois muka jo 1.5 vk isompi..mulla oli tän miehen kanssa mikä mul nyt on yksi lapsi joka syntyi viikkoa ennen laskettua oviksen mukaan ja oli 4250g ja lyhyt 51cm..mutta mitä jos ne ei ois käynnistänyt viime raskautta niin olis syntynyt varmaan 2vk lasketun jälkeen niikun mun muutkin ja olis painanut sit n.5kg.....minulle viimeks sanottiin että "älä tee isompi vauvoja enään" (kätilön kommentti) koska mun luut ei anna periksi,olen 153 cm/45 kiloinen ja pieni lantioinen...onneks itellä on seuranta ja käynnistys,kyllä uskon että sä todellakin saat myös sen!!!
 
Kaikille öisin liitoskivuista kärsiville fyssari suositteli kyljellään makuuta ja iso tyyny/tyynyjä jalkojen välissä niin että jalkojen koko mitalla tyyny jalkojen välissä. Oli kyllä osaltaan turha tuo neuvolan fysioterapiaryhmä tapaaminen. Se jäi mieleen että raskauden aikana imeytyy jotain hormonia joka löystää kudoksia ja valmistaa kroppaa synnytykseen, tätä samaista hormonia (jonka nimeä en juuri nyt muista) erittyy myös imetyksen johdosta ja sitä siis erittyy niin kauan kun imettää edes esim. joka toinen päivä. Varoitteli ettei tarvitse ihmetellä jos kropan palautuminen ja jämäköityminen synnytyksen jälkeen ei tapahdukkaan niinkuin kuvittelisi. Jos alapää tuntuu vielä puolen vuoden jälkeen synnytyksestä siltä ettei kaikki ole hyvin niin suositteli yksityisellä käymään jossa biopalaute laitteisto. Sanoi että käynti maksaa noin 50-70e jossa asetetaan tamponin mallinen puikko alapäähän ja siitä menee laitteeseen piuha ja tehdään testejä lihaksille. Siellä saa siis olla ihan vaatteet päällä :) Sitten puhuttiin lantionpohjanlihaksista, saatiin treeniohjeita sekä selkään, keskikroppaan että lantionpohjalihaksiin ja venyttelyohjeita.
 
Mä ostin kiilatyynyn Ebaysta, pitäisi tulla tällä viikolla.

Mun liitoskivut on mennyt siihen pisteeseen, että joutunen hankkimaan kyynäs/kävelysauvat. Yksinkertaisesti liikkuminen ja jopa makaaminen tuskaa. Pidän jalkoja haroillaan, jotta olisi hieman helpompi olla. Onneksi miun mies passaa ja huolehtii. :heart:
 
Liitoskivuista Mulle ne on olleet ihan outo juttu vielä eiliseen ja tähän päivään... ;) Eikä vieläkään ole oikeestaan kuin ajoittain sellaista särkyä häpyluussa, ei sen kummempaa! Eilen nukkumaan mennessä piti oikeesti vähän laittaa peittoa jalkojen väliin... Auttaisko tuohon se että ei ole istumatyö ja töissä pitää liikkua paljon... En tiedä, kun ei ole aikaisempaa kokemusta! :) Nyt kahtena päivänä ollut niin kiirettä aamuvuorossa, että tänään on sitten liitoskipujen sijaan ollut oikeen urakalla levottomat jalat!!! :|

Nesteistä ;) Mulla ainakin valkovuoto lisääntynyt huomattavasti raskauden aikana ja kyllä sitä välillä ihan holahtaa... Virtsankarkailua ei ole, mutta kyllä tuo pieni on nyt muutaman päivänä asettunut mukavasti tuonne virtsarakon päälle, että ai ai...:LOL: Tänään sai töissä kiireen lomassa juosta jatkuvaan vessassa! :ashamed: Ja töiden jälkeen kävin koirien kanssa lenkillä, enkä edes kovin pitkällä niin tuntui että virtsarakko räjähtää vaikka kävin kahdesti vessassa ennen lenkkiä... Voi apua, mitä tämä on loppuraskaudesta! :O

Mutta huomenna rakenneultra ja jännittää ihan pirusti! Pitää tulla sitten kertomaan kuulumisia...

Juliet 21+0 POKS POKS :heart:
 
Poksun täällä 22+0!

18 viikkoa vielä... Vieläkun osaisi vähän relata. : / Olen eilisestä alkaen tehnyt epävirallista liikelaskentaa ja liikkuvainen tyttö on, tunnissa on tullut se 20-60 liikettä heittämällä. :heart: Tämmöinen kyttääminen jotenkin helpottaa mieltä. :)
 
Huomenta

Nyt tulee omanapaista purkautumista.. Olin eilen töissä iltavuorossa. Illan aikana alkoi jumalaton kylkikipu vasemmalla kyljessä mikä ei tähänkään hetkeen ole helpottanut. Aivan uutta, ei yhdessäkään raskaudessa ollut. Soitin neuvolaan ja neuvolalääkärille heti aika tälle päivälle. Mitähän hittoa tämäkin nyt on. Kipu on viiltävä ja kun mä painan sitä kädellä, se vähän auttaa. maha toiminut turhankin hyvin viimeiset 2 päivää (yleensä ummella), alamahaa ja lantiota poltellut, ja supitelee :(. tais olla siinä mun työt! Tai kyllä mä ajattelin vaan töihin mennä, jos luvan saan, ainakin tän vkoa koittasin pärjätä.. Mutta kyllä harmittaa ja ottaa aivoon |O. Kunhan Rusinalla on akikki hyvin, muuta en toivo!!

Sori omanapaisuus.. kommentteja/tietoa/kokemuksia??

Nelli&Rusina 24+1
 
nelHM tuo voisi olla ihan "vain" lihaskramppikin. Älä huoli, onneksi sait lääkärin noin nopeaan. Meillä ei tahdo saada noin päivystysluontoisesti neuvolalääkäriaikaa ollenkaan. Tsemppiä. ´Jäät sit lepäilemään jos ei muu auta. :hug:
 
Tulimpas poksumaan. Eli tänään 22+0 :heart:

Mulla myös alkanut tulemaan nuita liitoskipuja. Lumitöiden jälkeen vihloo ja tuikkii häpyluuhun kävellessä. Öisin myös heräilen koko ajan vaihtamaan asentoa kun alkaa lonkkia särkemään.. Mulla yleensä siihen auttaa hetkeksi, kun kääntyy selälleen ja laittaa jalat koukkuun. Mulla ei se tyyny jalkojen välissä auttanut esikoisen aikaan ollenkaan, vaikka ei ne kivut menny missään vaiheessa sietämättömiksi.

joko teillä on suonenvetoja? Minä heräsin yks yö siihen ja, että osas olla kamalaa, melkein kamalampaa ku pahimmat supistukset.. Pitäs käydä hakemassa magneesiumia, jos se vähän ehkäsis niitä.

Ihana tällä puhelimella kirjotella :D saattaa siis sisältää mitä ihmeellisimpiä sanoja vaikka koitin tarkistaa :D
 
Viimeksi muokattu:
nelHM Tsemppiä! :hug: Toivotaan ettei mitään vakavampaa... Ja jäät kyllä ihan hyvällä omalla tunnolla kotiin, jos siltä näyttää! :) Vielä muutaman viikon pitäisi pienen kasvaa...

Sitten omaa napaa...
Tänään sitten käyty rakenneultrassa ja siellähän kölletteli ihana vilkas pieni POIKA! :heart: Mun olot siis pitivät paikkansa ja siellä nt-ultrassa nähty pieni turvotus haarojenvälissä... ;) Painoarvio oli 394g ja kaikki näytti olevan niinkuin pitääkin. Perätilassa siellä kölletteli jalat virtsarakon päällä, niinkuin tässä parina päivän olen ajatellutkin... :LOL: Tosin ultrauksen lopussa nosti jalat korviin ja oli sellaisessa "linkkuasennossa". Notkea kaveri siis... :D Ultrauksen alussa oli myös kasvot selkärankaan päin ja ajattelin etteikö meille ollenkaan näytä kasvoja, mutta kääntyi onneksi ultrauksen aikana. Tosin kasvot näkyivät vain vilaukselta, kun oli niin liikkuvainen kaveri! :p Mutta ihana sivuprofiili kuva kyllä saatiin... :heart:

Juliet 21+1
 
nelHM mulla oli joku aika sitten pari päivää just vasemmassa kyljessä, tavallaan kylkikaaren alla tosi inhottavaa kipua. Ei pystynyt ollenkaan hengittämään syvään ja sattui vaan melkeen kaikissa asennoissa. Sitten se meni pois, joko itsestään tai lämpimässä vedessä lillumisen johdosta. Itse diagnosoin sen joko lihasjumiksi tai että kohtu se siellä venytti kylkiluuta paahasti tms.

Muuten oon kyllä ollu onnekas vähien vaivojen kanssa "kop kop". Syödä pitäis vähemmän kerralla kun muuten tulee niin räjähtämispiste olo. Se ei kyllä ole mukavaa. Ja vessassa saa juosta sekä valkovuotoa normaalia reilummin. Nukahtaminen on vaikeaa jos tuolla mahassa käy kuhina. Musta se vaan tuntuu iljettävältä kun se siellä möyrii :p Ja näen ihan häröjä unia! Näin viimeyönä semmoisen seksiunen että oksat pois ja heti perään sain unessa kaksoispojat, joiden isistä ei ollut ihan varmuutta :D Toisella vauvalla kasvoi muutama partakarva leuassa ja se oli ainakin tämän mun oikean miehen lapsi :D Imettäminen ainakin lähti hyvin sujumaan siinä unessa.
 
nelHM bMulla on kans kylki kramppaillut muutaman päivän, mutta luulen että mulla se johtuu varmaan tuossa iskiaksesta, vetää koko kropan jumiin.

Omanapaa sen verran että elän nykyään vain odottaen perjantaita jolloin pääsen aina hierojalle hakemaan helpotusta tuohon iskiakseen... eikä sekään saa sitä enää auki, mutta auttaa sen verran että viikonlopun ja vielä maanantain voi aina elää suht normaalisti ja sitten sinnitellään 3 päivää kohti perjantaita..
 
Täällä menossa rv 22+2. Verenpurkaumia jaloissa, suonen vetoja melkein joka ilta ja turvotuksen tunnetta jaloissa. Välillä rauhallisia päiviä masussa,mutta nyt tänään on olu aika kova meno. :) Eipä haittaa ollenkaan,että hilluu masussa pieni tyyppi<3 Magnesiumia pitää ostaa ja myös d:tä. Väsyttää kokoajan ihan hulluna. :S

Kelaan on pistetty todistukset ja nyt vaan ootellaan että sais päätöksen avustuksesta. oisko miun pitänyt hakee myös vanhenmpainrahaa ja millon miun pitää hakee äitiyspäivä rahaa?
 

Yhteistyössä