***KESÄKUUN KULLANKERÄT*** Toukokuussa

Alkuperäinen kirjoittaja maleha:
Suolaa olen vähentänyt, Juon pari litraa vettä päivässä, syön ananasta jne... Mikään ei auta! Kertokaa lisää vinkkejä turvotuksen vähentämiseen jos niitä on!
Vinkki 1: Osta kaupasta keräkaalia ja lykkää jääkaappiin. Sitten aina tarpeen tullen otat lehtiä kaalista, kaulit ne pehmeäksi ja rikot lehden pinnan esim. haarukalla raapimalla -> käärit turvonneen jalan ympäri ja annat olla. Yöksikin voi kääreen tehdä, kääriä esim. vanhaa lakanakangasta tms. suojaksi, mutta haju ei ole maailman miellyttävin, joten voi olla mukavampi pitää kääreitä esim telkkaria katsellessa.

Vinkki 2: varaa aika vyöhyketerapeutille. Kehossa on monta pistettä jotka aktivoimalla nestettä alkaa poistua tehokkaasti (ja saa ravata jatkuvasti vessassa :p ). Hyvä terapeutti osaa neuvoa noita pisteitä sinullekin, jolloin saatat selvitä yhdellä käynnillä + itsehoidolla.
 
Mansikka on hyvä nesteen poistaja, muuta syökää aamusta ettei tarvi yötä veskissä juosta..

Olette kyselleet onko vauvatuttavia. Tällä vauvallamme on tälle vuodelle syntynyt jo 2 serkkua, yksi syntyy varmaan parin viikon sisällä. Sitten tiedän että on syntymässä vielä syksyllä kaksi. Minä ja mieheni olemme molemmat isosta perheestä niin silloin tällainenkin on mahdollista. Mun suku on kyllä ns. kaukana, etten ole kumpaakaan jo syntynyttä serkkua vielä edes nähnyt. Mutta näin tietokoneella ollaan kyllä yhteydessä. Miehen suku sitten tässä vieressä.. Ystäväperheitä on täällä myös, joissa yhdessä on 5 kk:n ikäinen vauva ja toiseen syntyy heinäkuussa. Muissa lapset vauva-ajan ohittaneita... Nyt vain rakennusaikaan kyläilyt aika vähissä, muuta eiköhän ne kesää kohti vilkastu.

Nyt tuli vauvalle nälkä, kun muut lapset nukkuu..

Reropera
 
NeitiA : Käytiin tutustuun, oli aivan kiva käydä. :)
Ammu: Täytyy kyllä olla asiakkaan suostumus, varsinkin opiskelijan tekemiin toimenpiteisiin! Palautetta vain asiasta!

Nii ja hei teille Melodi ja melcarann! :wave:

Oon täs touhuillu ja urheillu päivän, niin sattuipas sitten sillä lailla tos äsken, että tuli jotain nestettä pöksyihin sen verran että päälyhousutkin piti vaihtaa..
Jotenka tällä kertaa kysymys kuuluuki että mitenköhän sen erottaa että onko kyseessä pisua vai kenties laps vettä??
Ei o ollu pissan pidätys ongelmia ainakaan tähän asti..Päivän on supistellu epäsäännöllisesti, välil vähä kippeesti, valil vaan kovettuen..Oottelen täs nyt että jos tuun kipeeks ni soitella sit tonne polille käsin tietty..mut ko nolottaa jos sitä turhaa panikoi.. :whistle: :ashamed:
Ja pystyykös sitä piättään millään tavalla? sitä vettä siis kun se tulee..?

"Toukka-tietämätön"... =)
 
Heippahei!!!
Vauva tuli sitten.Huh urakka takana.käynnisteltiin laittamalla tabletti k-suulle ja olin aktiivisesti liikkeellä.supistukset kun alkoivat pysyivät hyvinä loppuun asti joten tippaa ei tarvittu.kipuja lievitin ammeessa ja ilokaasulla,kunnes kipeydyin enemmän ja pyysin kohdunkaulanpuudutteen joka osalla toimii hyvin ja olin se toinen osa jolla ei toimi.No ei se haitannut koska ponnistusvaihe tulikin jo pian sen jälkeen.2min.oli ponnistusvaihe ja syntyi ihana 9 pisteen poika.vähän oli mustelmilla nopean ponnistuksen takia.eikä salossa kukaan vauva saa 10 pistettä.
Nyt ollaan kotona ja ihmetellään kääröä joka vaan syö ja nukkuu.Onnea todella paljon kaikille synnyttäneille ja yritän keretä käydä lukemassa kuulumiset ja kertomassa meidän.
kiitos kaikille meitä muistaneilleja iiiiso :hug:
maama ja nökäre 6päivää

ainiin...aivan liian helppo synnytys...tuskin jää viimeiseksi jos luoja suo ;)
 
Oh-hoh ku on tullu tekstiä...! Kovasti yritin painaa mieleen mihin kaikkeen piti vastata, mut arvatkaa muistanko mitään... :ashamed:

:flower: :flower: Paljon, paljon onnea jo vauvan saaneille :flower: :flower: ja tervetuloa uusille :wave: piti ainaki toivottaa.

Synnytyksen periytyvyydestä on mulle kätilö silloin rakenneUÄ:ssä, et synnytys ei periydy, mut ruumiinrakenne kyllä. Eli jos on tosi äitinsä mallinen, voi silloin olla jotain samankaltasuuksia. Ja kuulemma usein kyllä raskaudetki seuraa vähän samaa kaavaa. Mut kai se riippuu keltä kysyy.

Mulla olis nyt liuta typeriä kysymyksiä, jaksaisko joku vielä vastailla...? Eli
1) onko mahollista että limatulppa olis irronnu jo pari viikkoa sitte (rv34)? Tai osa siitä? Jotain sieltä ainaki tuli, useempaan otteeseen sellanen pikkiriikkisen vihertävä, sormen paksunen limanauha...
2)Pari päivää ja varsinki tänään ja viimeyönä mulla on mahaan sattunu ihan penteleesti. Siis tulee sillee kerralla ja sit hiipuu, välillä sarjoissa ja välillä vaan kerran tai kaks ja säteilee selkään asti. Onks nää nyt ihan niitä itsejään, kunnon supistuksia? (vai tuleeks mulle mahatauti...?)
3) Seksistähän sanotaan, et se saattaa edesauttaa synnytyksen käynnistymistä. Uskaltaaks sitä nyt sitte sekstata enää ollenkaa, ennenku vauva on täysaikanen...? :ashamed: Onkohan se ihan ok, jos se nyt keksis syntyä jo (rv36)?

Toivottavasti joku jaksais vastailla... Tyhmä ensiodottaja. :ashamed:

Neuvolassa käyty myös; kaveri viime yönä kääntyny raivotarjontaan ja terkan käsikopelotuntumalla varsin potra poika. Veikkas että vähintään kolmekilonen jo nyt. :eek:

Nyt kyllä jäi hirveesti kommentoimatta/vastaamatta mitä piti... :/

rypäle 36 tasan
 
Rypäle , mulle sanottiin juuri kättärillä kontrollissa (hieman vuotoa sekstailujen takia :LOL: ) että saa tulla kun painoarviokin oli n. 3kg. Viikkoja mullakin 36.
Olenkin kiilusilmin metsästänyt miestä kiinni että saatais vaavi ulos ennen kuin 4kg menee rikki :D

Maleha, turvotuksista tänään terkkari sanoi että pitäisi juoda ainakin 3 litraa päivässä että olisi apua. mullakin nilkat kuin tukkihalot....

:flower: :flower: Onnea maamalle ja koko perheelle! Mäkin voisin ottaa noin kivan synnytyksen :D

terkuin renee ja vaavi 36 risat
 
Se ois uusi aamu ja tiedossa äippäpoli ja ktg-käyrä.
Eile illal ol supistuksii...erivahvusii ja ei mitenkään säännöllisii ja niit tul sit yöhön,mut nii vaa taas katosivat :kieh:
Ainut toivo et oisivat saaneet jotai aikaan nii pe vois saada luvan käynnistykseen :D ...tai eihä se lupa siit tietty riipu,mut noh jotai kuitekii :x

AadaOlavi 37+5
 
Huomenta taas kaikille!

Yksi yö taas vähemmän ilman kipeitä lonkkia...Onneks tää loppuu kuukauden sisään =) .

Melodi kyseli tosta käynnistämisestä. Itselläni esikko meni tasan kaks viikkoo yliaikaiseksi ja eikä sitä missään vaiheessa oltu käynnistymässä. Jos äidin ja vauvan vointi on hyvä niin nykyään antavat kuulemma mennä ihan hyvin yli 43 rv:lle asti. Riippuu tietysti myös siitä, että miten iso vauva on. Meilläpäin on nykyään vasta yliaikaiskontrollikin vasta, kun on vajaa 42 viikkoo täynnä. Viimeks kävin jo ennen 41 viikkoa.

Olen muuten kuullut, että käynnistetty synnytys olis kivuliaampi kuin luonnollisesti käynnistynyt, koska synnytyspoltot tulee keinotekoisesti. Onko täällä ketään joka olis käyny molemmat läpi ja osais vastata tuohon?

Limatulppaa on täälläkin bongattu, mutta sehän voi tosiaan tulla vaikka kuukausi ennen synnytystä. Se on niin yksilöllistä. Itselläni on alkanut suppareita tulemaan iltaisin ihan mukavasti. Nurmikon leikkaus teki tehtävänsä: työntelin maanantaina 3,5h ruohonleikkuria niin johan eilen tuli suppareita - tosin säännöllisen epäsäännöllisesti. Parempi sekin kuin ei mitään. Tänään olis ohjelmassa siivousta ja huomenna lähden mattoja pesemään. Eiköhän se jollain konstilla savusteta ulos parasta ennen päiväyksen aikaan viimeistään, kun mulla ei tosiaan sais mennä yli kun muutaman päivän tai se synnytyspaikka vaihtuu.

Aurinkoista päivää kaikille!

Maamuska 37+jotain,olisko 4
 
Aurinkoista huomenta :flower:

maamuska: Minulla kaksi käynnistystä ja kaksi luonnollisesti käyntiin lähtenyttä synnytystä. Kyllä käynnistys supistukset ovat olleet paljon kivuliaampia. Toivon todella että tämä lähtisi itsestään käyntiin ettei tarvitsisi käynnistää.

Eilen oli taas illalla jotenkin outo olo ja supistelikin aika mojovasti mutta nyt ei taas mitään.
Kovasti odottelen jo että vauva syntyis ja nää jatkuvat kivut ja säryt häipyisi =)

Juhannusviikolla olisi sitten yliaikais kontrolli jos ei mitään ennen sitä tapahdu!

Nyt siivoomaan ja ulkoilemaan komea ilma tulossa :wave:

Kaalimaankakara rv tasan 38
 
Hurjasti onnea kaikille jo vauvan saaneille. Itsellä oli eilen neuvola ja kaikki ok paitsi hemoglobiini oli vaan 102 vaikka oon ottanu kaks obsidania päivittäin. Ihmettelin kyllä tota hemppaa kun kolmeviikkoa sitten oli 108 ja viimeviikolla 115 ni nyt olis taas pudonnu 102. Itsekin hoitajana en ihan usko tohon arvoon kun se th pyyhkii aina niitä veritippoja ihan älyttömästi ennen kun laittaa siihen lansettiin aattelisin et siihen tulee niin paljon jo kudosnestettä mukaan kun hän joutuu puristamaan sormesta. Sit oli kans yks mitä hämmästyin niin mun paino oli tippunu 6 päiväs puolikiloa, mitä ei kyl oo tapahtunu pitkiin aikoihin.
Vauvan syke oli ihan tasainen 130 varmaankin nukkui. Jonkin verran täälläkin supistelee päiväsaikaan kun touhuaa jotakin, mutta yöllä en ainakaan olis heränny siihen elikkä en usko että niitä nukkuessa tulee, on meinaan sen verran kivuliaita, et luulis siihen heräävän.

Rv 38+1
 
Huomenta!

Meillä täällä maalla, missä on pitkät välimatkat, käynnistykseen vaikuttaa sekin, ettei inhimillisyyden nimissä ajateta tyyliin monta kertaa viikossa polille kontrolleihin, vaan herkemmin ruvetaan käynnistelemään, jos edellytykset käynnistykselle on (paikat kypsät jne.). Syyks ei taida ihan kuitenkaan riittää, että "äiti on vähän väsynyt" (eikö kaikki ole tässä vaiheessa?). Mulle on edellisissä synnytyksissä tarjottu käynnistystä sen takia, että esikoinen oli iso ja repesin synnytyksessä melkosesti ja hyvän kokosia on olleet nää kaks nuorempaakin, mutta synnytykset silti menneet hyvin, siksi haluankin nyt ottaa "riskin" punnertamalla vaikka isommankin vaavin, kun vaan lähtis itsekseen. Eli mun käsitys on se, että mikäli ei edellisissä synnytyksissä oo mitään poikkeavaa (tai kyseessä on enskertalainen), eikä äidin voinnissa mitään vikaa ja vauvalla kaikki ok niin se kaks viikkoa odotetaan LA:n yli.

Melcarann ja Melodi tervetuloa! Vielä tänne mahtuu joukkoon. Nyt kun ei muuten tarvii enää jännäillä, kuka kesäkuisista synnyttää ekana, niin pannaanko pystyyn visa, kuka on viimeseks yhtenä kappaleena ;) Voisin melkein itteäni kaupata, mutta sen verran on alkukuusta tuo LA, että taitaa syntyä kuitenkin jo viim. siinä juhannuksen nurkilla, mutta moni ehtii jakautua vielä ennen mua =)!

rypäle ei tyhmiä kysymyksiä olekaan :hug: Limatulppa voi irrota myös osittain (niin ku mulle on esmes tässä raskaudessa käynyt), joskus ihan huomaamattakin, ei kaikki sitä edes huomaa.

Nuo mitä kuvailit voi olla supistuksiakin. Harjotussupistuksia saattaa tulla viikkoja ennen tositoimiin ryhtymistä, välillä kivuttomia ja välillä kipeitäkin. Kypsyttelee, kypsyttelee...

Seksistä voi huoletta nauttia, jos paikat on vielä kiinni ja vointi on muuten hyvä... Niin ja jos nyt ylipäätään löytää sellasen asennon loppumetreillä, missä on mahdollista nauttia :D . Lääkäri kyllä yleensä mainitsee, jos esteitä seksin harrastamiseen on. Eikä se automaattisesti aiheuta synnytyksen käynnistymistä. Ei oo ainakaan meillä tehonnut ikinä, vaik olis toivottukin... :whistle:

Elppa tuohan kuullostaa ihan lähestyvältä synnytykseltä. Go girl! :D

Hienon näkönen päivä tulee tosiaan ja mun päätä särkee... Mullakin ohjelmassa siivoilua ja muuta. Hauskaa päivää kaikille! Ja :hug: niille, jotka kaipaa sitä!

Ammu ja Iltatähti 38+3 =)
 
Huomenia eteläsuomest
Oljon Pannea Paljon Onnea Maamalle!!!
:flower:
:flower:
:flower:

Mulle kans tollanen nopeahko ponnistus, viimeksi piti ensin himmailla 45 minuuttia kun oli kohdunsuu läppänä vauvan pään ja elämän välissä vaikka paikat oli muuten ihan auki. Kätilö käksi vaan huutaa koko ajan ettei ponnistukseen jää niin paljoa voimaa. Ja sittenkin kun luvan sai puskea niin meni vartti. Ja koko toimituksen ajan se kätilö työnsi sitä kohdunsuunläppää vauvan pään ohi takas sisään, ettei repeäisi. Sanoi että jos repeää niin tulloo kiire.

Täällä siinä määrin hiljainen yö, että esikoinen luovutti makuuhuoneesta toiseen ramppaamisen joskus puoli yksi, siitä saatiin uinua vähän yli kuuteen parilla pissatauolla.

Ei näy limatulppia ei suppareita. Tai supistelee, mutta ei tunnu missään... Kamalasti kolottaa vaan alapäätä ja alaselkää. Minäkin yritin luonnollisen käynnistyksen kaipuussani miestä jahdata ja ehdotella petipuuhia koko illan mutta se sa****na vaan tokaisi että "eihän suhun voi koskea kun sua koskee koko ajan johonkin".... Pitänee pitää pienempää suuta, jos tahtoo vielä sekstailla ennen pakollista taukoa. (en ole niitä, joille ekana päivänä synnytyksen jälkeen tulis pieneen mieleenkään....) Aika sika mieheksi kun ei edes yritä auttaa. Tekis mieli murista vähän.

Ihana olla päivä yksin kotona. Tänä aamuna esikoinen (poika 2v 1kk) teki pissat pottaa ekaa kertaa sitten vahinkopissojen joskus vuoden iässä... ja Äiti oli onnesta soikeana. Sillä on yövaipat olleet kuivina aina sillon tällön ja jonkin aikaa, joten jo oli odoteltukin, koska se pissa osuisi sinne pottaan aamulla. Tänään oli se suuri päivä. Nyt se vielä ehtii oppimaan kerrasta päiväkuivaksi ja sitten tulee vauva ja saa sanoa taas potalle bye bye kun taantuu kuitenkin mun tuurilla... No se on sen ajan murhe.

Meillä käännettiin sänky seinää pitkin, että saan sitten vauvan viereeni ilman että miehen tarvii pelätä kääntyvänsä sen päälle. (Viimeksi se oli se syy, miksi vauva opetettiin heti ekasta yöstä pinnasänkyyn) Pitää vielä viritellä petauspatja niin, ettei tule rakoa sinne seinän ja patjan väliin... Periaatteessa olen kans sen pinnasängyn kannalla, mutta voipi olla, että en jaksa hypätä koko ajan kun tuo isoveli hyppyyttää jo ihan tarpeeksi.

Aurinkoista päivää mammoille ja muille, minä lähden antamaan masuasukille valomerkkejä terassille heti kun aurinko lämmittää niin, että voi nostaa paidanhelmaa.

B)

Velv + ALV. rv38+4
 
Onkohan meillä Velv sama mies? :kieh: kuulostaa NIIN tutulta. Minäkin olen miestä jahdannut jo useamman päivän, ensin oli sama syy, kuin Velvin miehellä, sitten miehellä oli hamams kipeä (oli kyllä tosi kipeä, ja nyt vasta pääsi lääkäriin) ja eilen, kun kipeä hammas ei enää haitannut, koko ukko haisi -pesusta huolimatta- niin öljylle, että MUA kyllä haittasi :headwall:
Että siihen jäi nekin puuhat.

(.) Mulla alkaa iltaisin aina supistelemaan, tai enemmänhän ne tuommoisia kuukautiskipuja ja vihlontoja on, mutta myös muutama supistuskin tulee, ne huomaa lähinnä siitä, ettei saa henkeä, ennenkuin supistus menee ohi, tuntuu kyllä myös vatsassa...

Melkein voi kellosta aina katsoa, milloin kivut alkaa, niin samaan aikaan tulevat joka ilta. Aamuisin on myös kipuja, tosin enemmän sellaisia sukkapuikkokipuja ym. vihlontoja alapäässä.

Ja joka ilta odotan ja toivon, ettei kivut loppuisikaan, vaan pääsis tositoimiin.

 
Huomenta :kieh:

Ei sit niinku yhtään mitään kehitystä! :D
Heräsin siihen, että juoksin vessaan vanhasta tottumuksesta "apua, menkat alkaa". Ei mitään.. sit tajusin että valtavat menkkasäryt, mut eihän mulla nyt voi menkkoja tulla :D Ne sitten lähes heti helpotti kun liikuin vähän..

Tsempit kaikille, mä lähden tästä shoppailemaan itikseen viimoset jutskat; vaippoja ostan paketin valmiiksi ja pari ensituttia, just in case :)

ELppa & Antsa 39+1
 
Huiskahäntä Samasta puusta ne taitaa kaikki olla veistetty...

Meillä tosiaan on ollut aika hiljasta tuolla petipuolella jo vaikka kuinka kauan. Suunnilleen siitä asti kun jäin sairaslomalle pääsiäisenä. Minä sitten fiksuna likkana tietenkin eilisen epäonnisen vonkaamisen jälkeen kyselemään että "jaa, sua kai haittaa niin paljon kun olen tällainen valaskala... niin no, ei kai sitä ole pakko auttaa, hyvähän se sulle on kun sun ei tarvi repiä mahanahkaas vauvan takia ja kyllä minäkin ihan mielelläni tulisin sairaalaan pitelemään pillimehua ja hokeamaan että hyvin sujuu hyvin sujuu, pinnistä vielä vähän, kun ei itte tartte kärsiä. Ei kai sitä nyt voi vaatia sulta raukalta ihan mahdottomia, onhan se toki vaikea n**da tällaisen tynnyrin kanssa, siinähän voi vaikka omat paikat tulla kipeäksi jos joutuu vähän varomaan tätä rantapallomahaa" Ja siitä saatiinkin aikaan mukava puolituntinen syyttelykeskustelun jonka jälkeen olikin kiva mennä yksin nukkumaan....

Ai kuinka niin katkera sävy???

Mulla taitaa olla se viikko menossa kun v*****aa ja lujaa. Sanoinkin jo eilen alkuillasta että menen lakkoon, makaan tässä sohvalla siihen asti että vauva syntyy. Enkä hoida yhtään kotityötä, nukuttamista tai kaupassakäyntiä. Ärh. Noh, sentään sain miehen laittamaan iltapuurot pojalle. Puolen tunnin sohvalla makaamisen jälkeen olikin pakko nousta vessaan, siihen loppui sitten sekin lakko. Ei tästä tule enää yhtään mitään, ottakaa tää jo pois täältä mahasta!

Mä olen varmaan ainut kärsimätön tässä pinossa. Hermot menee ja vielä on helposti muutama viikko jäljellä.

Velv + ALV. 38+4
 
Täällä luen kateellisena, että teillä tosiaan tuntuu olevan joku mahdollisuus petipuuhiin. Meillä mennyt lähes koko raskauden ajan, etten ole juuri miestä kiinnostanut. :ashamed: Tuo totesi alkupuolella raskautta, ettei voi jos menee vaikka rikki! :kieh: Ja nyt syynä on, et kuka sitä nyt raskaana olevaa "paneskelisi". Et se vissiin siitä.... kai sit joskus ens syksynä. :LOL:
 
rebel- kauheesti sanottu :eek:
Mun mies vaan hokee kokoajan korvaan läähättäen "ootas heinäkuuhun, sit sua viedään..". Hahah, odottakoon vaan ite. :LOL:
Täällä heiluu lakanat ehkä kerran kahdessa viikossa, viimeksi sekin loppu kesken kunnon takia. Ei vaan osaa :D

Luin muuten eilen kirjasta, että jos haluaa että yhdynnällä on haluttavat supistavat vaikutukset, tulee seksin jälkeen naisen pitää joko jalkoja miehen olkapäillä tai muuten vaan kohoasennossa, että sperma "yltää" valua kohdunsuulle asti. Et sillai naiset, eiku jalat kattoon :D Miten niin teknistä?

 
Alkuperäinen kirjoittaja Elppa:
rebel- kauheesti sanottu :eek:
Mun mies vaan hokee kokoajan korvaan läähättäen "ootas heinäkuuhun, sit sua viedään..". Hahah, odottakoon vaan ite. :LOL:
Täällä heiluu lakanat ehkä kerran kahdessa viikossa, viimeksi sekin loppu kesken kunnon takia. Ei vaan osaa :D

Luin muuten eilen kirjasta, että jos haluaa että yhdynnällä on haluttavat supistavat vaikutukset, tulee seksin jälkeen naisen pitää joko jalkoja miehen olkapäillä tai muuten vaan kohoasennossa, että sperma "yltää" valua kohdunsuulle asti. Et sillai naiset, eiku jalat kattoon :D Miten niin teknistä?
Ei oo yhtään teknistä, tällä vatsalla varsinkaan! Nää "sorjat" sääret (missä ei oo kun kilo/kinttu turvotusnesteitä ) viskaa kevyesti seinälle... Pitääköhän mun nyt laittaa miehelle viesti (lähti pellolle), että "ruokatunnilla jumpataan"... tuota Kama Sutraa täytyy ehdottomasti kokeilla :D

 
Voi peitonheilutus sentään! :D Onhan tää varmaan aika haastavaa miehillekin. Meillä oli hiljaisempaa tuossa alkuraskaudessa, mutta nyt koitetaan nauttia vielä, kun kerran voidaan/jaksetaan. Synnytyksen jälkeen ei taida seksi tosiaan olla ihan ensimmäisenä mielessä ja tietty sit ei ainakaan, jos paikat kovin pahasti repeilee. Ja ei oo hajuakaan, että kuinka nopeasti paikat edes palautuu. Kokeneemmat? Nyt pitää siis sekstailla "säästöön". Kun tuo mieskin on niin ihana, ettei siitä malttaisi pitää näppejä irtikään :heart: Ja huomaahan sen, että kun muutenkin mies on nyt raskausaikana erityisen huolehtiva ja kiltti, niin haluaahan sitä enemmän. Eli kyllä se vaan niin totta on, että nainen kaipaa sitä turvallisuuden tunnetta.
 
Ja ei oo hajuakaan, että kuinka nopeasti paikat edes palautuu. Kokeneemmat?
Kestää (karkea arvio) 1kk-2v riippuen monista eri asioista. Ekan synnytyksen jälkeen meillä oli oikeasti 2 vuoden kuiva kausi, siinä oli kaikenlaista, epparihaava oli kipeä (väliliha leikattiin siis), sain kohtutulehduksen (istukan paloja jäi kohtuun), pari rintatulehdusta jne. jne. Mun eka synnytys oli kyllä just tämmönen et kaik mikä voi mennä pieleen suunnilleen meni... Mies oli sillon varmasti lujilla, mutta jaksoi vaan odottaa ja ymmärtää eikä lähtenyt seikkailemaan... Jospa se vähän tykkäs musta vaikka :p

Ja ennen jälkivuodon loppumistahan seksiä ei suositella, siinä on tulehdus ym. riskejä (mutta me on joskus sekin riski otettu, eikä tullu mitään ongelmia...)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ammu:
Ja ei oo hajuakaan, että kuinka nopeasti paikat edes palautuu. Kokeneemmat?
Kestää (karkea arvio) 1kk-2v riippuen monista eri asioista. Ekan synnytyksen jälkeen meillä oli oikeasti 2 vuoden kuiva kausi, siinä oli kaikenlaista, epparihaava oli kipeä (väliliha leikattiin siis), sain kohtutulehduksen (istukan paloja jäi kohtuun), pari rintatulehdusta jne. jne. Mun eka synnytys oli kyllä just tämmönen et kaik mikä voi mennä pieleen suunnilleen meni... Mies oli sillon varmasti lujilla, mutta jaksoi vaan odottaa ja ymmärtää eikä lähtenyt seikkailemaan... Jospa se vähän tykkäs musta vaikka :p
2 vuotta!!! Voi kauhee!!! :eek:
Täytyy nyt äkkiä ehtiä tallettaa enemmän niitä säästökertoja.... :LOL:

 

Yhteistyössä