Tuli mieleen mun tarina, kun kävin aikoinaan esikoisen kanssa (entisellä) työpaikallani. Sielläkin oli tää minun tuuraaja, ei siis tuntenut minua ollenkaan. Minun pomonipoika(aikuinen mies) oli aika pyöreä tapaus.. Siis ei paljon kasvonpiirteitä ollut.. Ja minun esikoinenkin oli myös todella hyvin syönyt vauva. Niin tää tuuraajani, siinä tokaisi että ompas niin pomonpojan näköinen... Kyllä minulla kiehahti, kun minä olen aina suoraan sanottuna vihannut tätä pomonpoikaa. Minä en edes silloin enää odottanut, niin silti otin tosipahasti pulttia. Siis ihmettelen miten joku todella kehtaa, ja tää pomonpoika myös istui siinä pöydässä. No, minä vain tuhahdin jotain siihen, ja se jäi siihen. Kaikki muuthan ties minun todella vihaavan (kuten muutkin työntekijät tekivät) tätä miestä. Niin ei siinä paljon selittelemään tarvinnut ruveta...
En ihmettele, vaikka Ammullakin on ottanut päähän..
En ihmettele, vaikka Ammullakin on ottanut päähän..