***KESÄKUUN KULLANKERÄT*** Toukokuussa

Huomenta vaan kaikille!

Onnea jo synnyttyneille :flower: !

Täälläkin on viimeinen lääkärintarkastus takana ja vauva onkin kääntynyt jo lähtövalmiuteen, vaikka stressasin sen olevan perätilassa ja sen takia verenpaine hipoi sallittuja rajoja, mutta onneks laski sen jälkeen kun lääkäri oli tutkinut ja varmistanut ultralla tulokkaan asennon. Paikat on vielä kiinni, mutta kohdunkaula on lähtenyt lyhenemään eli mullakin supistuksia on ollut vaikka en itse hirveästi ole niihin kiinnittänytkään huomiota.

Nyt enää jännitetään ehditäänkö synnyttämään sinne minne mä haluaisin eli Porvooseen. Porvoohan sulkee ovensa muistaakseni 19.6, jonka jälkeen synnyttäjät ohjataan Kättärille. Eli toivottavasti tulokas ei mene montaa päivää yli. Lääkäri suositteli suursiivousta, lenkkeilyä ja tietysti saunaa ja seksiä kannattaa kokeilla.

Kättärillä jo synnyttäneiltä toivoisinkin kokemuksia paikasta. Itse olen siellä vain vieraillut ja jotenkin sen laitosmaisuus kammottaa ja se että se tuntuu jotenkin massapaikalta. Onko täällä muita joiden olisi tarkoitus synnyttää Porvoossa?

Aurinkoista sunnutaita kaikille!

Maamuska 37+1

 
Onnittelut Amiralle pienestä prinsessasta!! :heart: :flower:

Täällä on eilisiltana ollut inhottavia tuntemuksia kohdunsuulla, ja koko yön menkkakipuilua joka jatkuu edelleen. Limatulppa siis irtosi torstaina. Nyt mielenkiinnolla odotetaan johtaako tää mihinkään vai jatketaanko edelleen odottelua. Sen verran oli tuntemuksia illalla, että sairaalakassi tuli pakattua valmiiksi. Onko teillä muilla ollut tällaista pitkäkestoista menkkakipuilua, kun tuntuu ettei helpota hetkeksikään?

Tiivari ja Tyyppi tänään tasan 38
 
Hirmuisesti ONNEA vaavinsa kainaloon saaneille :flower: :heart: !

Eilen käin aamul käyris ja jouduin olee sit 10min yliaikaa ku sykkees tuli joku kohooma joka oli sit vissiikin viel liian tasaistakin,mut laski kyl normaaliksi.
Suppareitaki taas viimeyönä tuli jokusii ja ihan napakoita,mut nekii sit hävis :kieh:
Oikee kiusanhenki taitaa masus olla :heart:

Huominen jännittää ihan älyttömästi....7.30 täytyy äippäpolil olla ja sit ois se lapsivesipunktio :eek:
Nyt ois viel mahkui säästyy silt ku pikkune päättäs armahtaa äippää ja syntyy tänää tai ens yönä :D

AadaOlavi 37+2
 
Tarkistakaa teitonne...

Eli tervetuloa tänne kesäkuisiin ja tosiaan kaikki uudet ja kaikki päivitystä tarvivat, mulle yv:nä...

On niin kiwaa ku tämä porukka suurenee!!! :heart:
Mun piti jo tehdä uusi toinen sivu että mahtuu....
Merkatkaa otsikkoon kumpaan listaan kuulutte, baby vai baby2...niin olis helpompaa... =)listat menee pvm kohtasesti, eka 1-15.6, toinen 16-31.6


http://www.geocities.com/kesavauvat08/baby
http://www.geocities.com/kesavauvat08/baby2

Eli lisäsin nyt si noihin listoihin sen synt.pvä/paino/pituus/sukupuoli

Onnea Amira ja Tuikku07!! :flower:
 
Amiralle vaaleanpunaista onnea! :flower:

Täällä ei tapahdu sit yhtään mitään! Yöt tulee nukuttua suht rauhassa; mitä nyt pientä menkkapainetta kehissä ja eilen pari supistusta. Olispa kiva tietää minkä kokoinen tää on, kun e siellä nlaläääkärissä mitään painoarviota (katsoi mun mahaa ja sanoi "kyllä se varmaan mahtuu") saanut. No, viimeistäänhän sen näkee kun ulos tulee.

Kohta imuroimaan, josko sitä sais tänään jotain aikaiseksikin :)

Elppa & Antsa 38+5
 
Tuhannesti onnea ja jaksamisia teille pienokaisen saaneille. :heart:

Mitä viimeisellä lääkäri käynnillä tehdään???
Ois niin kiva jos siel ultrattais mutta taitaa olla turha toivoa. :( Neuvolassani, lääkärin huoneessa on ultra vehkeet mut miks ihmeessä niiden käyttöä pitää pihistellä!?

Meille rakenneultrassa luvattiina sata varmasti tyttöä, mut en ihan täysin uskalla luottaa siihen siltikään vaikka lääkäri lupasi ostaa pojan vaatteet jos ei olekkaan tyttö. Miten sen voi muka niin aikaisin sata varmasti nähdä!?

Vaaleanpunaista ja tyttömäistä tavaraa on tullut hankittua ja jos poika sieltä sitten yllättääkin niin lähes kaikki kuteet ja muut menee uusiksi. :/

En minäkään vielä ole juuri mitään laittanut valmiiksi. Kaikki tavarat on hankittu mut kaikki on myös laatikoissa ja kasaamatta. Vasta vkon päästä kun muutetaan niin pääsen laittamaan niitä.

Olen todella touhunnut viimeiset viikot. Olen painanut raksalla ja shoppailut jne... Tuntuisi et supistelut sitä myöten lisääntyis koska jo vkolta 20 asti on supistellut päivittäin, mut yhtäkkiä ne onkin loppuneet. Ei se sinänsä mitään haittaa mut kun olin jo puolessa välissä huolesta sekaisin et beibi tulee ulos ennen aikojaan mut minun tuurilla se joudutaankin sit käynnistämään. Reilun viikon päästä kun muutto hässäkkä on ohi niin saisi minun puolesta tulla jo maailmaan. Olen jo ihan kypsä ja väsynyt tähän olotilaan. :(

Vkoja 35+3
 
Ihania vauvauutisia tullut oikein rytinällä!
Paljon onnea pojista Maama ja Reropera :flower: :heart: :heart:
Ja Amiralle onnittelut pienestä prinsessasta! :flower: :heart:

Kiitos Reropera vinkeistä!Mä ajattelin kanssa tällä kertaa,jos vaan mahdollista,kokeilla jumppapalloa ja synnytysjakkaraa.

Bamse 38+2
 
Paljon onnea Amiralle pienestä ja sirosta tytöstä :heart: :flower:

Täällä ei oo mitään erikoista tapahtunut, paitsi et yöt on alkanu olee kyl tosi helvetistä. Tunnin välein herään ja nukahatamnen uudestaan kestää puolestatunnista kahteen tuntiin :kieh: Ja minä kun en toimi ensinkään jollen oo saanu nukuttuu sitä 8-9 tuntia yössä. Eli hulluksihan tässä tulee, ilolla odotan sitä rumbaa öisin kun pieni sitten valvottaa :LOL:

Menhit ja Ella(viljami) rv 38+6
 
Heipat vaan pitkästä aikaa ja onnea synnyttäneille!

Meillekin syntyi terve poikavauva 21.5. pituus 51 cm ja painoa 3535g. Tätä pienokaista tehtiin sitten oikein "pitkän kaavan kautta", sillä jouduin verenpaineen yllättävän nousun takia osastolle tarkkailuun jo viime viikon perjantaina. Koska viikot oli hyvät ja painoarvio reilusti yli 3 kg:n päättivät alkaa lauantaina käynnistelemään. Supisteluja tuli kyllä, muttei mitään kypsymistä tapahtunut. Sunnuntaina meinasivat jo kotiuttaa, mutta päättivätkin sitten jatkaa seuraavana päivänä käynnistelyjä. Maanantai ja tiistai jatkui sitten käynnistelyn merkeissä, mutta aina yöksi supistelut hiipuivat. Onneksi keskiviikkoaamuna totesivat ihan pientä edistystä kohdunkaulalla, jolloin luvattin iltapäivällä puhkaista kalvot ja laittaa homma tipan kanssa käyntiin. Epiduraalin avittamana saatiin homma päätökseen illalla varttia vaille kahdeksan ja nyt tuolla sohvalla tuhisee ihana pieni nyytti.

Tsemppiä vielä vuoroaan odottaville. Vaikka odottavan aika onkin pitkä, kyllä lopputulos sitten palkitsee!

Tuikku+pikku prinssi
 
Paljon onnea kaikille vauvansa saaneille!! :flower: :heart:

Tänne ei kummempia... Ens viikolla ois kaikenlaista ohjelmassa, pikkusisko saapi lakin ens lauantaina ja lahja pitäisi hommata ja jostain tarttis polkasta myös juhlarytkyt itelle. Hitto kun nuo lappuhaalarit on nykyään pitkälle ainoot mitkä päälle menee, siinä onkin juhlava asuste :p Kun löytäis halvalla jostakin jonkinlaisen mekon.

Suppareita tulee aina jossain vaiheessa yötä ja käyvät selkään niin että herään niihin... Viime yönä tuli 3 kpl 8 minuutin välein ja mä jo mietin että ei kai nyt vielä tosiaan olis lähtö edessä... Ei onneksi =) Parempi olis jos hää köllöttäis vielä ainakin pari viikkoa alkukodissaan.

Tiivari, kuulostaa lupaavalta nuo sun tuntemukset =) Jännää...

Menhit, tuo yöheräily on aika kuluttavaa vaikka luonnollista onkin näin odotuksen kalkkiviivoilla... On se jännä miten luonto valmistaa äitiä hyvissä ajoin tuleviin katkonaisiin öihin :) Vaikka kyllä useimmilla siihen krooniseen univelkaan tottuminen ottaa aikansa kuitenkin. Mä olin ihan toisaikainen vaikka kuinka kauan esikoisen synnyttyä, törttöilin täällä kotonakin ties mitä kun univelka ja vauvadementia jylläsivät.

Kylkiluu ja Muumi 36+6
 
Tiivari mulla ollut tuota menkka kipua jo varmaan kuukauden.

Onnea vauvautuneille :flower:
Niin se tämäkin pino alkaa jakautumaan :)

ONNEA KAIKILLE PIENISTÄ VAUVOISTA! :)

Tulinpa sitten ilmottautumaan että yhdessä koossa vieläkin ollaan :ashamed:
Vaikka eilen lupaili jo niin hyvin! No meninpä sitten viiden aikaan saunaan ja olin hetken, tuli huono olo ja lähdin pois, supistukset hävisi sen myötä.
Lähdettiin vielä siskolleni käymään, 60km matkaa edes takaisin, sai aikaan vain pieniä mahan kovettumisia. Illalla katsottiin leffaa ja supistukset tekivät taas tuloaan, 2 asti valvoin, mutta niiden väli oli jotain 15min. Ja pikku hiljaa loppui ja nukahdin.
Tänään olo mitä mainioin! :kieh:
Noh, viimestään kesäkuussa sitten käynnistyksellä syntyy tai hyvällä säkällä kun ensiviikon aikana muutetaan! :p
 
ikionnellinen
Paljon onnea kaikille vauvansa saaneille :heart: :flower:
Mukavaa kun kaikilla mennyt kaikki loppujen lopuksi kivasti, ja palkinto varmasti mitä parhain :heart:
Täällä itse jännittelen huomista äippäpoli käyntiä, katsotaan ultralla uusi painoarvio, ja napavirtauksia ym. Viimeksi torstaina nlalääkäri sai arvioksi 2kg (rv 37+1). Itse kyllä huolestuttaa tää tilanne, oon huomannu että oma painon nousu ollut tosi hidasta viime viikot. Vauva kyllä myllää massussa, mutta ehkäpä ne tuolla sairaalassa tilanteen paremmin tietävät... :/
Ai niin, LIMATULPPA ON BONGATTU, tänään vessareissulla huomasin. Kyllä sen erotti helposti valkkarista, väri oli kyllä samaa luokkaa mutta koostumus ei, sori turhan yksityiskohtaiset selvitykset :D :D
Suppareita tulee sillon tällön, kertaakaan ei oo vielä tehneet kipeää, menkkajomotusta on välillä. Saapi nähdä mitä tästä seuraa...
Mukavaa sunnuntaita kaikille B)

Lisäys vielä; laitoin tänään vauvan sängyn valmiiksi, siis petivaatteet ym. Oonkohan liian hätänen? :LOL:

Ikionnellinen 37+4
 
Onnittelut Tuikulle :heart: :flower:

Miulla on niin ristiriitaset fiilikset nyt :D Toivoisin et pieni lähtis syntymään jo heti, mutta toisaalta taas tosissani toivon että pääsin edes noihin Turun pääsykokeisiin jotka siis on torstaina :eek:
Onneksi ei miun toivomiset asiaan vaikuta :D Ei tarvihe sit itteään syyttää :p

 
Tämä pinohan alkaa kuhinalla pienentyä :) Onnea kaikille vauvan saaneille tasapuolisesti :flower:

Mullakin on vähän sellainen olo, että taitaa olla viikot 42 kun tämä vauva syntyy. Mullakaan ei juurikaan mitään oireita. Tänään painelin koirien kanssa ulkona reilun kaksi tuntia, treenasin agilityä ja tokoa ja lenkkeiltiin metsässä. Eikä mitään muuta kuin luut kipeänä :LOL: No ei mulla sinänsä kiire ole kun ois vielä vaikka mitä tekemistä ja ei tää olotila mitenkään niin mahdoton ole.
 
Onnea kaikille vauvan saaneille Täällähän on ruvennut tapahtumaan =) =)

Täällä oli tarkoitus mennä kaupungille nautiskelemaan hienosta säästä mutta kun aloitettiin päivä lakaqnoiden heiluttelulle niin meni suunnitelma uusiksi. Alkuun huomasin jonkin verran, aika reilustikin, kirkasta verta ja sitten selkeää limatulppaa. No , kättäriltä halusivat sitten näytille ja siellä viereähti iltapäivä käyrillä. Kaikki oli loppujen lopuksi hyvin ja vaavi kiltisti nytten pää alaspäin :D
Mutta, käyrälle tuli koko ajan supistuksia voimakkuudella 40-60 ja kohdunkanava oli jo hävinnyt sisätutkimusta tehdessä, kiinni kuitenkin. Kun päästiin kotia lähtemään niin kätilö vaan totetsi että ei tätä hidastella jos nyt lähtee käyntiin, kääk! :)

Saas nähdä meneekö tässä nytten sitten viikko vai viisi, mutta täytynee laittaa kämppä ja sairaalakassi valmiiksi :D

terkuin
renee ja vaavi 35+6
 
:flower: :flower: [/b] Onnea Amira ja Tuikku07!!!
Täällä menkkamaista kipua on lähes koko ajan, suppareita aina välillä, mut siinä se. Tänään on ollu oikein kunnon juilimiset, kipuilut alapäässä (kohdun suulla??) ja suppareita. Mulla näitä on riittänyt jo jonkin aikaa, niin en jotenkin jaksa uskoa kuitenkaan, että täällä silti mitään tapahtuis ainakaan ennen aikojaan.
Ihana kuulla, ettei kaikilla muillakaan ole vielä tavarat tulokkaille valmiiksi kasattuina pikkasia odottamassa. Jo tässä on ehtiny ajatella, et millanen äiti sitä sit oikein on, kun ei vielä oo sopinu Häntä varten niitä esille laitella. :kieh: Ja silti sitä olis jo ihan valmis saamaan sen pikku nyytin ja käsivarsilleen. Hassua! :)
 
ONNEA Tuikku07, Amira, reropera ja maama!!!!!

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

Täällä takana hurjat 3 vee synttärit ja tämä mamma on niin puhki, että ei jaksa nyt edes lukea kaikkia teen juttuja, mutta tulen huomenna paremmalla aikaa...

:wave: :wave:

Rakkis ja massu 36+2
 
Tuikulle paljon onnea :heart: :flower:

Kyllä on alkanut ihanan paljon tulemaan vauvautuneita :D Itse yritetty hankkia suppareita reilulla lenkillä... mutta suppareita kyllä saatu aikaseksi, ei vaan mitään kipeää :kieh: Nyt saunaan vielä ja sitten maate :wave:

Huomenna aamusta labraan ja sitten lääkäriin B)
 

Yhteistyössä