**KESÄKUUN KULLANKERÄT** lokakuussa

Alkuperäinen kirjoittaja Menhit:
ain niin pitikin kysyä että kuin kauan aamulla heräämisestä meneen ennen vauvan ekaa ruokailua? tuli tuossa huomattua et ruoka ei mein tytölle ainakaan maistu ekaan puoleentuntiin oikein mitenkään.. Mietin et johtuuko se geeneistä ( :LOL: ) vai onko kaikki vauvat tuommosia?
Ei meilläkään välttämättä heti syödä. Välillä juttua tulee kauankin aikaa ennen kuin aamulla syödään. Meillä ei esikoinenkaan syö aamulla ekaan ½-tuntiin mitään, enkä itse asiassa minäkään.

Hereillä ollessa meillä jutellaan, naureskellaan, katsellaan leluja ja tartutaan niihin, kääntyillään. Pääasiassa meillä oleskellaan lattialla jumppamatolla, hyvin harvoin enää sitterissä.

Me ollaan nautittu näistä syysilmoista ja saatu aikaiseksi käydä joka päivä tunnin hikilenkillä. Sain viikko sitten kipinän taas karistaa noita kiloja ja mä oon nyt yrittänyt opetella syömään. Voi luoja,että oikein syöminen on vaikeeta. Koko ajanhan tässä saa olla syömässä, mutta puntarin mukaan tulostakin tulee. Onneks. Ihmiselle joka vois syödä vaan aamulla ja illalla ja muuten elää kahvin voimalla, tää on ihan uus maailma.

Ens viikonloppuna pojat lähtee yökylään, kun me päätettiin lähteä meidän kaverin häihin ilman lapsia, päästään itsekin samalla tuulettumaan ja ne on sen verran kosteat juhlat kuulemma,että lapsille parempi näin. Eli tää mamma lähtee viihteelle ja just tuli kutsu myös firman pikkujouluihinkin ens kuussa...täähän menee ihan villiks tää mun meno :LOL: . Jouluun mennessä on varmaan käyny enemmän ulkona kuin aiemmin viidessä vuodessa.

Ja nyt viime hetken pänttäysten pariin, illalla tentti ja sitten alkaa parin viikon syysloma.
 
Ihana kuva Millasta, Ammu! :heart:

Aamusyömisestä Meilläkin syödään vasta n. 1/2-1h päästä heräämisestä, jä tällöinkin määrä on melko vähäinen

Nyt on kolmas päivä kiinteiden maistatusta menossa. Sofian mielestä pottu on tosi pahaa :D Mua mietityttää, että miten nopeasti suunnilleen vauvan "pitäisi" tottua tähän touhuun, eli koska menee jo mielellään ruoka kurkusta vatsaankin...??
 
Hitsi mitä tukkasankareita täällä B)
Aiheesta kukkaruukkuun, rupes niin ärsyttämään, kun tuttava kertoi että hänen tuttunsa on synnyttänyt 1kk sitten ja on ihan poikki kun vauva ei nuku kuin 5h putkeen yöllä. Hänen piti soittaa sinne avuksi ihan 2 henkilöä, kun on niin väsynyt, ja lisäksi synnytyksen jälkeen vielä niin arka, ettei voi nostaa omaa lastaan, vaan nostatuttaa miehellään/tukijoukolla lasta |O :eek:
Siis synnytys oli täysin normaali ilman mitään draamaa. Oikea draamakuningatar. Onneks se ei asu samalla paikkakunnalla, mä nimittäin voin sieluni silmin nähdä miten kertosin sille pari faktaa nukkumisesta ja synnytyksen jälkeisestä "arkuudesta". Huh huh.
 
Alkuperäinen kirjoittaja T-Bird:
Hitsi mitä tukkasankareita täällä B)
Aiheesta kukkaruukkuun, rupes niin ärsyttämään, kun tuttava kertoi että hänen tuttunsa on synnyttänyt 1kk sitten ja on ihan poikki kun vauva ei nuku kuin 5h putkeen yöllä. Hänen piti soittaa sinne avuksi ihan 2 henkilöä, kun on niin väsynyt, ja lisäksi synnytyksen jälkeen vielä niin arka, ettei voi nostaa omaa lastaan, vaan nostatuttaa miehellään/tukijoukolla lasta |O :eek:
Siis synnytys oli täysin normaali ilman mitään draamaa. Oikea draamakuningatar. Onneks se ei asu samalla paikkakunnalla, mä nimittäin voin sieluni silmin nähdä miten kertosin sille pari faktaa nukkumisesta ja synnytyksen jälkeisestä "arkuudesta". Huh huh.
:LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja T-Bird:
Hitsi mitä tukkasankareita täällä B)
Aiheesta kukkaruukkuun, rupes niin ärsyttämään, kun tuttava kertoi että hänen tuttunsa on synnyttänyt 1kk sitten ja on ihan poikki kun vauva ei nuku kuin 5h putkeen yöllä. Hänen piti soittaa sinne avuksi ihan 2 henkilöä, kun on niin väsynyt, ja lisäksi synnytyksen jälkeen vielä niin arka, ettei voi nostaa omaa lastaan, vaan nostatuttaa miehellään/tukijoukolla lasta |O :eek:
Siis synnytys oli täysin normaali ilman mitään draamaa. Oikea draamakuningatar. Onneks se ei asu samalla paikkakunnalla, mä nimittäin voin sieluni silmin nähdä miten kertosin sille pari faktaa nukkumisesta ja synnytyksen jälkeisestä "arkuudesta". Huh huh.
Näitä tämmösiä äitejähän riittää... :eek: Mulla oli kämppäkaverina (yhtenä niistä jotka siinä pyöri sairaala-aikana) yks tämmönen. Hää ei osannu, ei oikeasti osannu pukea vauvaansa, kun olivat lähdössä kotiin ja surullisen, ellei pelottavankin, tilanteesta teki se, että tuore isä oli ihan yhtä "kädetön"... No, käytäntö opettaa. Mutta tää äitiys ja vauvalleen antautuminen on ihan riittävän "haastavaa" ilman, että asioista tekee itselleen helkutin vaikeita...
 
Moi pitkästä aikaa!

Olen vaan hätäiseen ehtinyt käydä lukemassa teidän kuulumisia, mutta mitään en ole saanut kirjoitelluksi... Kiva, että tännekin tekstiä tulee ettekä aivan kadonneet sinne meseen =) Ja tosi suloisia vauvakuvia!

Meillä on tällä hetkellä tapetilla tuo kiinteiden aloitus. Pikkuneiti kun on niin kovin kirppunen (4 kk neuvolassa 62 cm/ 5100 g, syntymämitat 49 cm / 3032 g), niin saatiin ohje aloitella kiinteät jo nyt. Onko täällä muut kuin Tiivari jo aloittaneet maistelua? Bataattia ja porkkanaa on kokeiltu jo reilu viikko, mutta ei niitä taida masuun asti mennä kuin satunnaisesti. Enimmäkseen eväät on hierottuna pitkin naamaa, ruokalappuun, vaatteisiin... Mutta sen verran on vissiin masuunkin mennyt, että nyt on alkanut vaivaamaan meille aikaisemmin täysin tuntematon ummetus. Voihan nenä! Muutama yö on jo mennyt itkien ja ähisten. Mallasuute ei maistu, eikä luumusosekaan näyttänyt olevan mikään hitti. Olisiko kellään ideoita??

Jep, mutta nyt kuuluu kutsu! Seuraavaan kertaan...

Tintti ja Anniina 4 kk :heart:
 
Tintti On täällä jo muutkin aloittaneet kiinteiden maistelun. Selaapa pari sivua taaksepäin. Mä taidan olla asian suhteen mattimyöhäinen =)

Ummetuksesta Meillä en oo vielä ummetusta havainnut, mutta peppu napsuu sen verran, että kyllä sitä pottua on sinne masuunkin mennyt. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja T-Bird:
Hitsi mitä tukkasankareita täällä B)
Aiheesta kukkaruukkuun, rupes niin ärsyttämään, kun tuttava kertoi että hänen tuttunsa on synnyttänyt 1kk sitten ja on ihan poikki kun vauva ei nuku kuin 5h putkeen yöllä. Hänen piti soittaa sinne avuksi ihan 2 henkilöä, kun on niin väsynyt, ja lisäksi synnytyksen jälkeen vielä niin arka, ettei voi nostaa omaa lastaan, vaan nostatuttaa miehellään/tukijoukolla lasta |O :eek:
Siis synnytys oli täysin normaali ilman mitään draamaa. Oikea draamakuningatar. Onneks se ei asu samalla paikkakunnalla, mä nimittäin voin sieluni silmin nähdä miten kertosin sille pari faktaa nukkumisesta ja synnytyksen jälkeisestä "arkuudesta". Huh huh.
No toi voi olla kyllä oikeestikkin rankkaa, tuskin kukaan muu kuin lapsen vanhemmat osaa sanoa mikä heistä on rankkaa ja mikä ei, lisäksi kun otetaan henkinen vointi mukaan kuvioon niin en yhtään ihmettele. Joillakin on enemmän energiaa kuin toisilla, varsinkin jos kyseessä on esikoinen voi tilanne olla muutenkin hämmentävä, kuten moni varmasti tietää ;)
Hyvä että teitä mammoja on jotka ihan oikeasti selviää hengissä useista yöheräilyistä yms ongelmista, mie oon täysin varma että ite kuulun siihen ryhmään joilla ei oo energiaa niin paljoa, miulle on rankkaa tän yöt läpi nukkuvan vauvankin kanssa.
Ja nähtäväksi jään uskallanko koskaan ees toista vauvaa hommata, koska tuskin tultas enää näin helpolla pääsemään.

Sit ummetuksesta oli puhetta, meillä tepsi veden juonti, tai oikeestaan korvikkeeseen vähän normaalia enenmmän vettä, mutta varmaankin jos juottaa pullosta pelkkää vettä auttaa samalla tavalla. Ummetuspäivinä semmonen 50ml ylimäärästä vettä taitaa mennä, tai siis se on riittäny. Ja levolaccia täälkin on kokeiltu ja on auttanutkin,mut vesi tuntuu jotenkin mukavammalta ja helpommalta antaa :D
 
Meillä luumusosetta ummetukseen :attn:

Oon kyllä Menhitin kaa jossain määrin samaa mieltä, siis just toi et kyllä miutakin esimerkiksi väsyttää, vaikka Leevi onkin jo jonnin aikaa nukkunut yöt läpeensä... voi hitsit, oliskin kiva jos olis joskus vähän apua vaikkapa syötöissä saanut, tuo mein nälkäkurki söi alkuun melkein koko ajan, välistä nukahti ja heti kun heräsi, alkoi hirveä huuto ja hirmu rumba, miten saa syömään kun kieli väpättää tiellä ja... huh, ihanaa että vähän jo sentään keksitty muutakin tekemistä, nyt tissit ei roiku kuin puolessavälissä mahaa :D
Niin ja kerran jos toisenkin meillä oli alussa jotakuinkin housut paitana ja sukat korvissa kun ei oikein tiennyt että mistä tota ajetaan... :heart:
 
T-bird- voi tuota ihmisrukkaa kun totuus iskee päin kasvoja :LOL: *ivallista naurua*

Me oltiin tänään muskarin jälkeen reippaalla 3h vaunulenkillä, jonka aikana jätkä otti 2 x 45min (normaaliin tapaansa vain45min kerralla :eek: ) torkut, muuten tuijotteli "kattoikkunastaan" ja räpisteli Libero-kukkaa.

Miten on, että jätkä nukkuis iltaisin vaikka 3h putkeen? Klo 18 jälkeen jos pistää "torkuille" kun on jo väsy eikä vielä yöunille viitsi laittaa ja valvottaminen olis yhtä huutoa :headwall: Saa sit aina 19.30 maissa ruveta herättelemään (eli siis peitto pois, valot päälle, "nakuksi" jne. ja herää ittestään kun pölisen samassa huoneessa kovaan ääneen). Puuh.. nukkuis yötkin noin hyvin! Vähän ketuttaa että meidän hyvät yöt on menneitä.. Ensimmäinen unipätkä on kyllä hyvä, sellanen 5-6h, sen jälkeen alkaa ähinä ja painiminen sängyssä ja tuttia ja peittoa saa olla kokoajan laittamassa, ruokaa kinuaa 04.30-06 aikaan vasta.

Tintti- täällä ollaan syöty kiinteitä jo parisen viikkoa ahkerasti :)

PARAS TÄNÄÄN: mies soitti mulle ruokakauppaan: "pitääkö tätä ruusunmarjasosetta lämmittää?" :D

Elppa & alex 3kk 3vk + muutama päivä :)
 
Kiitos kaunis kaikille ummetusvinkeistä! Eiköhän tilanne saada näillä laukeamaan... Luulen että aloitan tuolla veden juottamisella, katsotaan mitä neiti siitä arvelee.

Peesi Tiivarille! Musta tuntuu, että niitä soseita vaan pyöritellään suussa tosi mietiskelevän ja joskus pahoinvoivan (jee jee!) oloisena.... Siis milloin vauva oikeasti alkaa nauttimaan kiinteästä ruoasta?

Ja peesi Elpan miehelle, mäkin mietin tänään pitäiskö sitä luumusosetta lämmittää :D Milloinkas muuten päästään sinne vaunulenkille?

Jaahas, meillä näyttää olevan känkkäränkkä kylässä kun tänään on nukuttu päikkäreitä vain 3 h, ja nekin loppui jo puoli 2. Typy raukka on ollut hereillä siis lähes keskeytyksettä jo7 tuntia! Huono äiti, huono äiti...
:ashamed: Mielenkiintoista nähdä millainen ensi yöstä tulee...
 
Tuo on kyllä ihan hyvä pointti, että ei pidä mennä aliarvioimaan toisen väsymystä. Ja jos joku homma (niin ku nyt vaik vauvan pukeminen tai jauhelihakastikkeen teko laps kainalossa) multa monen lapsen äitinä jo luonnistuu hyvin, voi se toiselle olla hankalaa, ellei mahdottoman tuntusta.

Noista soseista, ei kai kukaan oo kieltänyt niitä lämmittämästä. Voi jopa maistua vauvalle vähän paremmin... :whistle:
 
Jos vauva ei suostu syömään levolackia tms. tuotetta, mutta se on pakko antaa, suosittelen pyytämään apteekista 1ml ruiskun. se on niin pitkä ja kapea, että kun sen työntää suupielestä hampaiden ulkopuolelle ihan taakse, on vauvan melkein pakko niellä tavara, se kun on jo valmiiks melkein nielussa. (näin neuvottiin meille kun oli pakkojuotettava lapselle osmosalia kuivumisen takai noroviruksen iskettyä). ja puoliksi makaava asento isin sylissä, isi pitää käsiä ja jalkoja aisoissa ja juttelee rauhottavasti ja äiti keskittyy tähtäämään sinne suun takaosaan ilman, et ikenet menee rikki.

juuh.

meillä kans ummetusta, pientä lämpöä (37,9) ja kiukkunen plikka rokotteen ja hampaiden tulon takia. Ei syö, äheltää vaan, viime yön saldo oli huimat 8 heräämistä 10 tunnin aikana Että repikää siitä te, joita väsyttää jos kerran pari joutuu yöllä syöttää. :D Ei sentään... minä tiedän, että se voi olla rankkaa, vaikka sais nukkua 9 tuntiakin kerrallaan. silti se vaatii kaiken vapaa-ajan. Vaan en valita, tää on pientä siihen esikoisen yöHUUTOIHIN verrattuna. mä kuuntelen pikku ähinää ja otan vauvan masuni päälle pörisemään koska vaan, jos se ei huuda kurkku suorana koko yötä.

Meillä lämmitetään kaikki soseet, tulee puistatus, jos kylmänä tarjoaa... ja viikon jälkeen on alkanu jo aika hyvin imasta ruokaa lusikasta (siis en työnnä lusikkaa suuhun viel nyt, annan sen "hörppiä" siitä, tulee vähemmän niitä ulos sylkemisiä) ja puolisen purkkia enintään annan kerrallaan, nyt kun just vasta tuli se 4kk täyteen. Tuntuis toimivan, jahka vaan saa maitoa sit päälle.

Ja soseen jälkeen pitää kans röyhtästä, muuten on porkkanat äidin matolla pian.

Velv

 
Huomenta vaan!

Täällä on peitto heilunut koko yön... kun Sofia harjoittelee kääntymistä myös öisin. :D

Sadepäivää vietellään. Sofia meni just päikyille, ja meinaan suunnata itse perässä.

Tässä vielä kuvaa meidän kullankerästä.
http://www.aijaa.com/v.php?i=2908194.jpg

http://www.aijaa.com/v.php?i=2908241.jpg

Tiivari ja Sofia ~ 3kkk, 3vko
 
Huomenta huomenta!

Soseista, kasvikset pitää lämmittää muuten ei mene alas.Kaikki amkeahkot,mm luumukin, menee sitten huoneenlämpöisenä tai jääkaappikylmänä alas :LOL:
Luumua menee 3-4tl päivässä ja sillä on nyt vatsa toiminut päivittäin,välillä ihan pökäleellä...

tässä meidän soseilutyyliä...
http://www.aijaa.com/v.php?i=2908326.jpg :LOL:

terkuin
renee ja kalle 4kk ja rapiat päälle
 
Onpas tullut söpöjä kuvia tänne. :heart:
Paksun näköinen kuontalo reneen Kallella. Ajattelitkos itse joskus saksia?
Minä olen kerran miehen hiuksia leikannut.. lopputulos, mies vetäs itsensä kaljuksi.. :ashamed:
Ottaisin kyllä mielelläni kaljun herrasmiehen tännekin.. (miettii edelleen tulevaa parturointia :headwall: )

Hereillä ollessa poika on tuossa leikkimatolla, sitterissä tai sängyssäänkin välillä (tykkää katsella/kuunnella sänkynsä mobiilia).
Ja sitten liikutaan tietysti muun porukan mukana.. seuraa sitterissä ruokailua tai syö myös samalla kuin muut.
Nykyään viihtyy paljon myös sohvalla sylin lisäksi vieressä rönöttämässä.. ja sitten on kiva katsella joko äidin tai isän vierestä kaikki läpi tuhat kertaa.. se oli kyllä näkemisen arvoinen se hämmästynyt katse kun ensi kerran "istahti" sohvalle.. äiti, isä, sisko.. äitiisäsiskoäitiisäsisko.. ja hymyä päälle.. ai täälläkö nämä kaikki on.

Meillä tuo kiinteiden maistelu lähti hienosti käyntiin, ihmettelin että mites sitä heti päästiin asian ytimeen kun esikoisella kesti jonkin aikaa tottua pyörittelemään ruokaa suussa.. no, ei se sitten lähtenytkään enää seuraavalla kerralla.. joka toinen kerta menee ok.
Poika pyörittää kielellä ruoan ulos ja on tuo soseiden syönti mennyt muutaman kerran vellittelyksi (olen sekoittanut soseen Tutteliin ja antanut velliosalla hörppyyttämällä ).
Mies sen sijaan syöttää päivällisellä pojalle kerta kerran jälkeen enemmän. Kuulemma tekniikasta kiinni.. :kieh: Lusikka pitää pyöräyttää kuulemma kitalakeen että ruoka valuu sieltä nieluun ja osaa nielaista sen, ei siis sielä osaa taiteilla kielensä kanssa.. olen miettinyt että miten minä luen poikaa kun joka kerta raukka on ollut mielestäni täpinöissään (jalat ja kädet sätkien) syömässä mutta vaan sylkee ulos.. :whistle:
noo, mies saa antaa niin kauan että kieli tulee mukaan kun kerran pojalle maistuu. Viikonloppuna meni 1/2 purkkia, eilen meni jo 3/4 purkkia sosetta kerralla.

Onneksi rokotteen jälkiseuraamukset meni ohi ja poika nukkuu suht hyvin, kolmelta ja seitsemältä syötiin. Mitä nyt hampaat sitten välistä tosissaan risoo... esikoisella puhkesi ekat hampaat (kaksi kerralla) 4,5 kk iässä eli saattaahan ne pian pojallakin puhjeta.

Täällä sen kun vauvakuume jatkuu ja jatkuu.. eikä mies helpota asiaa puhumalla joka päivä kolmannesta. No, asiaa on aikaa miettiä kun seuraavaan raskauteen suositeltiin kahden vuoden väliä. :/

äää & Nookku 4kk 1vko
 
Kuulostaa siltä et kaikki on alkanut kokeilemaan tai syöttämään jo soseita.

Me ei olla vielä edes suunniteltu sellaista. Ainakin vielä muutaman vkon aijon olla antamatta jos maitoa riittää.

Mua huolestuttaa jo valmiiksi se pahuksen ummetus!! Sitä ei varmaankaan voi mitenkään välttää. Onko kaikille tullut sitä?
 

Yhteistyössä