ahdistuksesta ym Äidiksi kasvaminen on todellakin rankkaa. ja rankkaa on siltikin, vaikka lapsia ennestään jo olisikin. Kyllä jokainen väsyy ja kyllästyy äitiyteen ja siihen vauvaan joskus. Se, että on kyllästynyt vauvaan, ja kaipaa vähän omaa aikaa ja hengähdystaukoa, on ihan normaalia.
Kun esikoinen (2v10kk) oli vauva, olimme juuri muuttaneet tänne keskelle ei-mitään. Meille ei tule juoksevaa vettä, ja tämä tönö lämpiää leivinuunilla, -puun kantoa, ja muita kotitöitä siis riittää. Meillä on myös eläimiä joissa riittää työtä niissäkin.
Esikoinen oli "helppo" vauva, mutta siltikin itkin monesti niin yksin, kuin vauvan kanssa kilpaa. Joskus ahdisti niin, että oli pakko jättää vauva vaikka itkemään, ja mennä pihalle karjumaan, että turpa kiinni. Onneksi meillä ei ole naapureita kuuloetäisyydellä.
Aikaa myöten olen oppinut ottamaan "oman aikani", se voi olla vaikka yksin saunominen, illalla tallitöiden teko, leipominen, kutominen, lukeminen, tai vaikka tämä netissä istuminen. Se "oma aika" vain ei valitettavasti tarkoita, etteikö siltikin joku olisi koko ajan kimpussa tarvitsemassa äitiä.
Juuri tänään olin niiiin kateellinen kaikille yksinäisille ja lapsettomille siitä, että he voivat tehdä mitä haluavat, käydä uimassa, viettää päivää rannalla, kierrellä kaupungilla rauhassa. jne. Olen vain koittanut ajatella, että minunkin aikani koittaa sitte joskus.
Parisuhde on myös ollut koetuksella, -tottakai- kun kumpikin on väsynyt, ja tässä talon rähjässä on kädet täynnä töitä. Rahat ovat tiukilla, ja yksinäisyyskin vaivaa.
Me ollaan kuitenkin häpeämättömästi hyödynnetty mummoloita, ja lapset ovatkin pienestä asti olleet öitä mummoloissa. En suostu syyllistymään tästä, kuten en myöskään siitä, etten kertakaikkiaa jaksanut esikoista ja kakkosta imettää, vaan annoin rinnan lisäksi korvikettakin, kunnes en enää viitsinyt niitä muutamia tippoja imettää. (vaikka äidin maito on niin terveellistä ja plaaplaa.)
Ajattelin, että niitä muutamia maitopisaroita tärkeämpää lapselleni on, että äiti on hyvinvoiva ja pirteä, eikä itkeskelevä hermokimppu.
Nyt, kun lapsia on kolme, tuntuu, etten millään riitä ja repeä jokapaikkaan. Lisäksi pelottaa tuleva talvi, ja se, miten pärjätään ja jaksetaan. Ei vieläkään pystytty remontoimaan tätä taloa, joten ensi talvikin eletään ilman juoksevaa vettä, meillä on siis ulkohuussi ja ulkosauna ja se leivinuuni lämmittämässä. Tiski- ja pyykkikoneet sentään löytyy.
Eläimiäkin on navetan täydeltä, on hevosta, lammasta, kissaa, koiraa ja kania.
Muuttoa kaupunkiin ollaan vakavasti harkittu, mutta kun ei millään haluaisi muuttaa pois. pakkohan se vaan on, jos ei jaksa elää näin. no, onneksi sitä ei tarvitse juuri nyt päättää.
Kavereita mlla ei juurikaan ole, mun henkireikä on ollut
perhekerho joka alkaa taas syksyllä. Pääsen sentään ihmisten iloille edes kerran viikossa, ja lapsetkin saa seuraa. Suosittelenkin noita kerhoja kaikille kotona olijoille, on sentään jotai, mitä odottaa.
Tänään kävin ostamassa
Manducan kantorepun, ja se on kyllä tosi hyvä. vauva viihtyi mainiosti, ja jaksoin kantaa sillä koko päivän, kun lasten kanssa käytiin kaupungilla.
Mulla oli siis tytöt (2v10kk ja 1v8kk) rattaissa, ja vauva repussa. Ihmiset tuijottivat, mutta ajattelin sen johtuvan siitä, että mulla oli 3 pientä muksua mukana. Lopulta yksi äti, jolla itsellä oli vauva vaunuissa, sanoi, että luuli mun kantavan NUKKEA, mutta se olikin oikea vauva!
Minä olin ihan
En kai mää nyt huvikseni nukkea raahaa ympäri kaupunkia. olisi kai pitänyt vastata, että mää onko sulla VAUVA siellä vaunuissa? :kieh:
