Kesäkuun Kastehelmet 2012 ** MARRASKUUSSA **

Dingelidong, myös mulla on pelko kkm:sta, koska enää ei tunnu joka hetki tosiaan siltä, että lähtee taju tai henki kuvotusten ja huippausten ja väsymysten kanssa. Jännä, ettei vaan osaa rauhoittua :)

Lisäksi tänään on ollut myös vatsa aika älyttömän kipeä. Vielä olis muutama tunti työvuoroa jäljellä, ehkä kotona helpottaa..

Jkoo, hiukset rasvoittuivat täälläkin tosi paljon alussa ja oli kyllä tosiaan kuin pahinkin liimaletti. Alussa mulla myös lähti tosi paljon hiuksia. Nyt on jo vähän asettunut, mut liimainen pää on edelleen..

Ja näitä näppylöitä, voi jee...

Missie 10+2
 
Viimeksi muokattu:
Hiuksista: mulla ainakin hiukset rasvoittuvat myös kamalaa vauhtia! Samoin iho, ja näppyjä on vähän tullut. Jopa selkään! Missä mulla ei yleensä ole ollut. Tällaista en muista edellisistä raskauksista, mutta ehkä en vain muista.

TAkana huonosti nukuttu yö. Lapsi piti tehokkaasti hereillä parin tunnin ajan heräilemällä - ties miksi. Nyt sitten pitäisi jaksaa vielä töihin. Eilen ajattelin, että ihan ok tämä menee, kun työpäivä oli pitkästä aikaa takana. Mutta sitten myöhemmin illalla tuntui, että olin aivan puolikuollut ja jalkoja särkee ja sydän pamppailee liikaa, en meinannut jotenkaan pystyä rentoutumaan. Täytyy koittaa ottaa kevyemmin tänään. 8+1
 
jkoo mulla lähtee kans hiukset päästä on ohentunut aivan hullun koht oon kalju jos ei lopu tää...
iho on kauhees kunnos sain brevoxylia näihin paiseisiin..toivon mukaan helpottaa ku raskaus etenee.
et kovin hehkee olo ei ole: /
km pelkoa täällä myös kesäkuussa meni kesken,
ei oikeen uskalla nauttia kunnolla odottaa
sitä et 12 viikkoa täyttyis et vois jo pikkasen uskoa et meille tulee vauva..
en ole kertonut kun ihan parille lähimmälle raskaudesta.olis kiva päästä jo kertomaan mutta odotellaan ultraan asti viel siis reilu kaks viikkoa.

Taistis rv 9+2
 
Täällä olot ennallaan. Maanantaista np-ultraa vaan odotan ja aika kuluu niin h-i-t-a-a-s-t-i! Vaikka enää 6 päivää aikaa, niin sekin tuntuu niin pitkältä vielä odottaa. Tuntuu huimalta, kun on päässy jo kaksinumeroiselle rv:lle ja samaan aikaan tuntuu, että on kuitenkin vielä niin alussa. Nyt ollaan jo neljä viikkoa pidemmällä, kuin koskaan ennen. Pistää ihan varovaisesti hymyilyttämään :)

diiselikissa meillä on näköjään samana päivänä np-ultra :)

Dingelindong toi kkm peikko meinaa täälläkin olla seurana...Tuntuu, että ar-ultrasta on jo niin kauan aikaa, niin haluisi jo uuden varmuuden, että masussa on vielä joku hengissä. Mutta uskotaan ja toivotaan, että kaikki on hyvin!

kohdun koosta täälä oli muutamat puhuneet, että tunteeko jo kohdun. Mä en ainakaan vielä tunne mitään, vaikka oon yrittäny tunnustella :ashamed: Tosin mulla on se taaksepäin kallistunut kohtu, että kai se jotain vaikuttaa tähänkin asiaan? Luin vaan Vau-kirjasta, että kohtu pitäis näillä viikoilla olla jo greipin kokoinen! Kuulostaa jo aika isolta :O

hiuksista sama juttu täälläkin! Hiukset ravoittuu hullun nopeasti. En viittis kuitenkaan pestä niitä joka päivä ja sit on kivaa näyttää siltä liimaletiltä :D

neljäskö Kiitos onnitteluista! Ihanaa, kun muistit mua :heart:

Sanmar + superpapunen 10+3 *POKS* (Poksutaan nyt, kun en vkloppuna kerenny :D)
 
Viimeksi muokattu:
hellurei =)

Täällä selvitty lääkäri neuvolasta ihana oli kurkata masuun vaikka siellä sitä katteltavaa nyt kauheesti ollut.Mulla siis muka piti ollaa viikkoja jo huikeat 8+2 mutta olenkin sitten VASTA 6+6. iso mega HUOX!!!! sydän siellä kuitenkin jyskytti eli masussa on elämää papu oli 8mm pitkä =):heart:
harmittaa että viikkoja on noinkin paljon vähemmän mitä menkkojen mukaan olin laskenut mutta näillä mennään. En tiä nyt uutta la mut jos nyt oikein laskin ni oisko se 27.6?? perjantaina eka neuvola niin siellä saan uuden la:n.

Lääkäri koitti näyttää missä sydän pompotti mutta en mä nähnyt vaikka kuinka tiirailin.
 
Viimeksi muokattu:
Taas hirveesti tullu tekstiä..
Kaikki luin, mutta puoliinkaan en varmasti muista vastata :D
Hiuksista mulla lähti alussa ihan hulluja tuppoja hiuksia ja nyt rauhottunu aikalailla. Onneks.
Väsymys on jotain järkyttävää edelleen!
Vkl oli tuparit ja lähdettiin siitä sitte baariin ja siellä jaksoin olla puol 3 asti! Kotiin päästiin vasta kolmen jälkeen ja nukkumaan neljän aikaan!
Aamulla nukuin sitte yhteen ja sitte oltiin kyläilemässä ja autossa kotiin päin klo seittemän aikaan nukahdin autoon :D
Kotona suoraan sänkyyn vaan ja mies taas hoiti pojan iltapuuhat ku äiti veteli hirsiä |O
Ens keskiviikkona on nt-ultra :heart:

VIIKOT POKSUUUUUUU :heart:

ninanina + pompula 10+0
 
Sanmar: niinpäs onkin! Odottavan aika todella m-a-t-e-l-e-e! Toivottavasti saamme molemmat hyviä kuulumisia. :heart: Ja tietty kaikki muutkin, kun aika on.

Hiuksista. Mulla kans aluksi rasvottu älyttömästi ja lähti tukkoina pois. Nyt rauhottunu selkeesti.

Mä en myöskään tunne kohtua vielä, vaikka 2 matkustajaa pitäisi olla. Mulla kans taaksepäin kallistunut kohtu. EHKÄ aamulla herätessä, kun makaa selällään, niin saatan tuntea vatsamakkaran alta(eli on varmaan täysi virtsarakko! :LOL: ) tai illalla samaten (turvotusta tietty..), mut en kyl muuten. Ja ihan omissa vaatteissanikin vielä kuljen.

Mulla on kaikki oirehdinta kadonnut lähes tyystin ja vähän taas ehkä panikoin, mites masussa voidaan. Eilinen meni ilman päikkäreitä ekaa kertaa 10viikkoon, eikä mua nytkään mitenkään erikoisemmin väsytä. Pahaolo on poissa, iltasin ehkä vähän silleen etovasti täyttää ja röyhtäyttää, mut ei mtn verrattavissa aiempaan. Ybernälkäkin on rauhottunut ja jos yllättää, niin pahaolo ei silti tuu. Alavatsa ei myöskään vhlo millään lailla. Runsaasta valkovuodosta ja kokeillessa aroista nänneistä voi päätellä, et "tiineenä" ollaan. Toki näillä vkoilla voi muutenkin jo olo parantua, mut kun se oli välillä niin kamalan huono, niin tietty vähän taas ahdistuu ja mietiskelee typeriä. Maanantai tule siis pian ja näytä minulle hyvinvoivat pienokaiseni!!! :heart:

möhköpantti: Mä kans ar-ultrassa ihan kysyin, et missä se sydän muka pompottaa. En ois kyllä ite tajunnu. Sellasen epämääräsen "kuvapikselien" heilumisen sit huomasin, kun näytöltä näytti.
 
haisuli83
Tänään oli sit eka neuvola käynti ja sain sit ultra-ajankin parin viikon päähän. Pahoinvointi jatkuu edelleen ja nyt on saanut joka aamu käydä tervehtimässä herra posliinia. Inhottaa kun ei oo voinut salille mennä ku ei kehtaa siellä ruveta oksentelee, pitää tyytyä rauhalliseen kävelyyn. Väsyttää ihan sairaasti ja tuntuu et ei tarvii kun silmät laittaa kiinni niin vois nukahtaa, joka ei kyllä oo hyvä asia töissä.. Ootteko muuten syöneet Aurajuustoa ku mulle sanottiin että kaikkia Valion juustoja saa syödä? Ens viikol ois ravintelissa yhdet pikkujoulut mut taitaa jäädä väliin ku jo pelkkä ajatus eri ruokien hajusta saa voimaan pahoin :)
 
möhköpantti varmasti se harmittaa ku menee viikot taaksepäin, tässä alussa kun tuntuu yksikin päivä niin tärkeeltä. Mut ihanaa et kaikki oli kuitenki hyvin ja syke löyty :heart:

Mulla on kans hiukset ihan hirveet lituskat. Ei tuuheudesta tietookaan vaan päätä myöten menee vaik ois ihan puhtaat. Iho on vähän näppyläinen mut ei mitenkään hirveen pahasti.

haisuli83 pastöroidut (kotimaiset) juustot kuten Aura pitäs olla turvallisia. Itse mä kuitenkin syön auraa aina kuumennettuna varmuuden vuoks.

Dingelidong 10+4
 
Mulla on hiukset kanssa rasvaiset. Pakko pestä joka päivä kun en kestä yhtään likaista tunnetta. Pieni extra-ärsytys muutenkin kiireisiin ja pahoinvoinnin täyteisiin ammuihin. Ja näppylöitäkin on muutama, kun yleensä ei ole ollenkaan.

Mulla on kanssa oireet vähän jo helpottaneet ja tietysti heti pelkään pahinta... typerää. Mutta kun en ole vieläkään edes saanut aikaa sinne np-ultraan ja neuvolakäynnistä kun se lähete laitettiin on jo kolme viikkoa!

Pitää mennä kipeän esikoisen seuraksi tuonne sohvalle.

Inka ja maha 10+4
 
Heips! Neuvolassa oltu tänään ja sieltä heidän laskurien mukaan laskettuaika olisi 20.6 ja viikkoja siis nyt 7+6, eli sen mukaan sitten elelen, kun noiden laskujen mukaan hekin elävät, joten saa päivittää LA:ksi 20.6 ja toinen lapsi kyseessä (siellä lukee ensimmäinen) Kiitos :D
 
haisuli83: miten sä selviät lenkille, jos voit huonosti ja oot väsynyt? Pystyttekö te muut liikkumaan normaalisti?
Mulla on aina ollut raskauksien myötä tuota heikotusta, siis lihaksista lähtee jotenkin voimat. Niin totaalista se väsymys. Samoin hengästyttää hirvittävästi, jopa niin, että kunnolla hengästyessä silmissä sumenee. Tuntuu, että haukkoo happea. Olen todellakin joutunut jättämään - taas - liikuntaharrastukset. Hyötyliikunta on ainoa, ja sekin on vähän minimissä, kun esim. portaiden kävely jo hengästyttää niin paljon. Tänään vähän parempivointisena kävelin portaat neljänteen kerrokseen enkä pystynyt vähään aikaan puhumaan... Vielä syyskuussa lenkkeilin lähes joka päivä!! Onko kenelläkään muulla tällaisia hapenottokyvyn oireita? SAmoin saan sydämen muljahteluja jotenkin helposti näin raskausaikana. Oon vaan niistä päätellyt, että parempi ottaa rauhallisesti. Hemoglobiinikin multa mitattiin, 138, joten siinä ei oo vikaa mutta silti tämä on taas tällaista. Saati sitten, kun hb alkaa myöhemmin laskea :(
 
Nopeasti omaa napaa... Eilen katselin mahaani ja totesin, että kyllä on turvotusta aika reilusti navan seutuvilla. Mies oli sitä mieltä, että höpö höpö. Mutta niin vaan narahdin tänään ja vielä miespuoliselle työkaverille. Se kysy suoraan kun kuulemma näkyy, enkä sit osannut valehdella. Miten voikin olla niin iso maha jo tässä vaiheessa, voiko tän pistää esikoisen piikkiin? Pitää varmaan huomenna kertoa pomolle, ettei se vaan ole viimeinen joka saa tietää. Työkaveri lupasi kyllä olla hiljaa ja se on eri osastoltakin, mutta jos se huomas niin en usko, että mulla on mahdollisuuksia salata tätä kumpua tolta omalta jengiltäni. Voi että kun kaikki nyt menis hyvin. Ei ollut ajatuksissa, että tää leviäis jo tässä vaiheessa käsiin.

Nyt toi maha alkaa kasvamaan varmaan tosissaan, kun mun tekee ihan älyttömästi mieli pastaa. Millasta vaan, vaikka pelkästään. :ashamed: Vaikka siis vieläkin on paha olla ja pala nousee kurkkuun vähän väliä. Ja äsken syömäni pasta teki olosta vain kamalemman. Silti tekee mieli lisää |O No johan tässä onkin tähän asti menty pelkillä keittoruoilla ja jäisillä marjoilla.

Pitää myöhemmin tulla kommentoimaan teidän muiden edesottamuksia.

Feli ja ET 8+4
 
aanna Täällä ainakin yksi joka ei kykene huonolta ololtaan edes hoitamaan lapsiaan =( saatika että ees aattelisin jotain lenkkiä. Lenkkeilyt jatkuu kun olo tokenee.

Tänään kävin kaupassa varmaan ekan kerran viikkoon ja tasan tuli taas mieleen että miks oon vältellyt kauppoja ja antanut kauppavastuun ukolle.. se oli taas yhtä kyökkimistä koko kauppa reissu siis ne kaupan hajut nyt vaan jotenkin ottaa mun nokkaani.=)

möhköpantti + heta-einari 6+6 (edelleen järkytteenä "pienistä viikoistaan")


Toisin lauantaina vietetään tytön 10v synttäreitä enkä tiedä miten tuun selviään koko päivästä.+että ukko ei osaa ostaa varmastikkaan kaikkia herkkuja mitä olin aatellut eli mun on varmaan pakko mennä ite kauppaan.

aurajuustosta joku mainitsi ja mäkin sitä vetelin hyvällä omallatunnolla kun en viä voinut pahoin nyt pelkkä ajatuskin saa mut voimaan pahoin. samoin maksamakkaraa olen syönyt vaikka sekin taitaa olla kielletyllä listalla.
 
Voi teitä onnellisia, joilla alkaa np-ultra olla jo käsillä! Mun pitää odottaa vielä 5 pitkää viikkoa. Eka neuvolakin on vasta ensi viikolla, mutta tulevana viikonloppuna taitaa kyllä jo loputkin kaveripiiristä arvata asian laidan, kun ollaan menossa häihin ja kukaan ei kyllä usko että huvikseni tuun sinne autolla :D Ja oon ihan varma että itken siellä silmät päästäni, tää tunteiden vuoristoradalla ajelu kun kuuluu mun harvoihin tämänhetkisiin oireisiin. Eilen itketti telkkarista tullut Sinkkuelämän päätösjakso, jonka oon kyllä nähnyt jo varmaan 10 kertaa...

Muuten kyllä oireiden vähyys mietityttää. Johtuu varmaan siitä, ettei mulla oo ollut mitään pahoinvointia. Päinvastoin, oon ihan elämäni kunnossa! Alavatsassa on kuitenkin joka päivä jonkinlaisia tuntemuksia, onneksi, muuten varmaan huolestuisin.

Liikkuminen auttaa mun mielestä turvonneeseen oloon. Ainakin vielä tässä vaiheessa on jumpan jälkeen jotenkin 'timmimpi' fiilis :) Lisäksi kun liikuntarutiinit saa päälle, pystyy jostain syystä olemaan helpommin herkuttelematta, ja mieli tekee vaan järkevää ja tuoretta evästä.

birdcherry 7+1
 
Mä voisin syödä hevosen ja tuntuu siltä ettei sekään riitä..
Syön itseni pahaan oloon asti :/ ja nälkä senkun jatkuu!
Ja ihan kaikki syötävä kelpaa...

Tää ihme huimaaminenkin pelottaa kun pojan kanssa ollaan kaksin entäs jos taju lähteekin?

Kohta en myöskään katso telkkaria, kun kaikki mahdollinen taas itkettää. Katsoin ihan tavallisen ohjelman poliisikoirien työstä ja itkin melkeen koko ohjelman ajan...

Tukka on täälläkin lähtenyt tukoittain päästä ja on likainen vaikka kuinka pesee ja naama kukkii ihkuu :/

Väsymys on tosiaan niin kova etten jaksa siivoilla, enkä oikeesti laittaa tikkua ristiin tän kämpän takia nyt...

Huomenna se eka neuvola :D

Jane ja vaavi 8+4 ?
 
Täälläkin ongelmana nopeasti rasvoittuvat hiukset ja hengästyn helposti. Väsymystä on jonkin verran tai oikeastaan se kai ilmenee laiskuutena, niin ettei jaksaisi tehdä mitään. Rinnat ovat arat ja valkovuotoa on melko runsaasti, muita oireita ei ole ollut yli viikkoon. Vielä olisi jaksettava odottaa 2,5 viikkoa np-ultraan.

Yritän välttää aurajuustoa ja fetajuustoa. Just in case! ..olen hieman ylivarovainen. Kertokaa mitä ovat yrttiteet joita ei suositella raskaana oleville? Tähän kai kuuluu esim. minttutee mutta miten esim. vihreä tee?

Huomenna 8+0
 
Viimeksi muokattu:
Mulla siis on kohtalotovereita. En mäkään oo jaksanut kunnolla hoitaa lapsia enkä kotia, lenkki on miltei viimeinen asia mielessä, vaikka alkusyksyllä olin vielä aivan lenkkeilykoukussa, se oli ihanaa. Nyt ei vaan pysty. Lastenhoitoni on sitä, että lapset tuovat kirjan ja makaan sohvalla ja luen niille :) Eilen piti vähän laittaa ruokaa pitempään, ja se ei meinaa onnistua, kun huimaa seistessä ja ällöttää. Itku meinasi tulla, että tällaistako tämä on ja kuinka kauan tätä vielä jatkuu. Pölykoirat juoksevat nurkissa. Onneksi mies eilen sitten imuroi.

Nyt uuteen päivään. Töissä jaksan jotenkuten nyt olla, mutta illalla makaankin sitten puolikuolleena sohvalla. Ehkä tämä tästä pikku hiljaa. Eka neuvola on vasta viikon kuluttua mulla, np-ajasta en tiedä. Oletteko te varanneet ultran missä vaiheessa, pitääkö olla ensin tuo neuvolakäynti takana? Vai meneekö tieto neuvolasta sinne suoraan, ja sitten automaattisesti tulee kutsu kotiin? Mä en muista yhtään, miten se menee. Tänään 8+2.
 
charleene tässä suora lainaus Hus:n sivuilta:

"Tee. Luotettavien valmistajien tuotteita, joita myydään ruokakaupassa, voi nauttia kohtuudella raskaus- ja imetysaikana (myös vihreä- ja kamomillatee), kofeiinin määrä huomioon ottaen. Tee sisältää keskimäärin kofeiinia n. puolet kahvin sisältämästä kofeiinista.
Luontaistuotteeksi luokiteltavan yrttiteen käyttöä ei suositella raskaus- eikä imetysaikana. Ne voivat sisältää haitallisia aineita, eikä turvallisuudesta ole useinkaan luotettavaa tutkittua tietoa."

Neuvolan papereissa mainittiin myös että hedelmäteet on ok ja esim ruusunmarja.

Napero valvotti taas puoli yötä (hampaita on tullu jatkuvalla syötöllä viimeset 2kk eikä ehjiä öitä juuri ole) ja sitten mun 9v tippui parvisänkynsä tikkailta yöllä kun tuli kiire vessaan. Että äksöniä riitti mut unta ei. Nyt on sellanen olo ku ois hirvee krapula ja silmät täynnä roskia :|

Dingelidong 10+5
 
:wave: Moikka pitkästä aikaa! Oon käyny kiireiltäni aina vähä lukemassa mitä oon ehtinyt ja yritän niitä nyt tässä muistella...

Nimiä en muista mutta onnea kihlauksen johdosta yhselle kesäkuiselle ja sekä onnittelut (vaikka ei saisi ennen häitä onnitella) naimisiin menevälle! :heart:

Tervetuloa uudet!

Hiuksista ja näppylöistä Mulla oli esikoisen aikaan hiukset sellaiset etteivät rasvoittuneet oikeen millään vasta ku synnytyksen jälkeen ja esikoisen odotuksen aikana näppyjä tuli selkään ja käsivarsiin, mitä ei yleensä ollut. Esikoisen alkuraskauden näppylöistä mulla ei oo muistikuvaa, mutta nyt on ihan järkkyjä finnejä välillä naamalla |O Ja hiukset on vielä normaalisti likaantuvat, muistelen että tämä rasvoittumattomuus tuli mulla vasta raskauden olevan pidemmällä. Mutta finnejä on nytkin taas selässä ja dekoltee alueella :O

Eka neuvola oli maanantaina ja nyt odotellaan lähetettä np-ultraan. Siihen liittyvissä verikokeissa ja pissanäyte pitäis viedä... Laskin että esikoisesta oon ollut rv 10+2 ja ajattelin suorittaa tämän samaan aikaan eli meen tulevana maanantaina. Tuntui että tällä kertaa neuvolassa oltiin kiinnostuneita alkoholin käytöstä paljon enemmän kuin esikoisen odotuksen aikoihin, Varmaan tullut uusia juttuja tässä parin vuoden aikana, mihin pitää enemmän keskittyä.

Viikonloppuna olin kaveriporukan pikkujouluissa, jotka lopuksi kutistui niinkin pieneksi että päätin kertoa yhdelle pariskunnalle jotka eivät tienneet, kun meitä oli vaan kolme pariskuntaa ja yksi niistä jo tiesikin, kun ovat meidän kummitytön vanhemmat ja niiltä ei pysty mitään salata kun tää mun kaveri näkee mun lävitte :D Niin oltiin sitten miehen kanssa baarissa valomerkkiin ja mä viihdyin yllättävän hyvin ja oon tanssinu sielä muitten joukossa ja nauttinut musiikista - ja naureskellut känniääliöille :D Muutama ihminen kysyi multa että onko mulla kaikki ok, kun olen jotenkin niin rauhallinen :LOL: "Kaikki ok, olen vain ottanut muutaman kun aamulla pitää olla aikaisin matkassa!" Ihanaa valehdella päin naamaa ;) Kyllä olis jo niin polttanut sanoa ja julistaa että meille tulee toinen vauva :heart:

Viikot poksui lauantaina, mutta paksautanpas nyt *POKS*
PikkuMyy & Muppelohaisuli rv 9+4
 
tulin juuri neuvolasta ja pää ihan sekaisin kaikesta...viikkoja onkin JO 11+6 eli la olis 24.5 mutta en sitte tiiä, voi muuttua vielä np-ultrassa...siellä se pieni heilui ja touhus masussa kun ultrattiin

tanjamaa ja pieni 11+6
 
Neuvolalääkäri takana. Sydänääniä kuunneltiin ja sieltä melkein heti löytyikin 160 min sykkivä sydän. :heart: Kaikki siis kunnossa ja helpottunein mielin voi mennä ens tiistaina np-ultraan.

Aanna: Mä pelailen jalkapalloa, tosin plussan jälkeen en ole koskenutkaan palloon syystauon takia. Tänään ajattelin mennä kokeilemaan miltä tuntuu, vaikka tuota hengästymistä on havaittavissa täälläkin. Meillä tosin harrastejoukkue, joten tempo ei ole kova. Muutenkin ajattelin tuohon vuoden vaihteeseen ola mukana mikäli vain pystyn. Esikoisen aikaan jätin futis treenit kokonaan väliin ja kävin vain joukkueen kanssa pelailemassa sählyä.

Hiukset rasvoittuu suht nopsaan täälläkin, mutta toistaiseksi ovat pysyneet suht hyvin päässä. Esikoisen aikaa hiuksia lähti tupoittain ja pelkäsin kaljuuntuvani.

Kysäisin juuri neuvolassa terkalta noista vältettävistä ruoista kun viimeeks unohti antaa listan. Hän sitten tuumas, että niitä ei kannata orjallisesti noudattaa, mutta kunhan välttelis tyhjiöpakattua kalaa sekä homejuustoja. Mullakin on käsitys, että pastöroituja tuotteita voi nauttia hyvällä omalla tunnolla. Aurajuustoa söin esikoisen aikaa, tosin kuumennettuna.

Oma olo ihan ok. Ei suurempia ällötyksiä, mutta iltaisin sitten turvottaa senkin edestä.

Mupelo ja kirppu 11+2
 
Huuuuh :) :heart:

Ultrassa käyty. Siellä se kaveri köllis. Ruskuasipussi näkys ja kaik. Hää oli 1cm pitunen :heart: ..alakautta ultrattiin..
Voiku kaikki menis nyt hyvin.. Siellä selvis sitte, että mulla on endometrioosia jaja että sillon viimekerralla mulla oli siis kaksiosainen kohtu, ja siinä leikkauksessa se sitte otettiin niinko pois.. Hmm.. :)

Nniiiii ja viikoissa mentiin yks viikko taaksepäin.. Hmph..

Ja noista ruoista ja juustoista yms, eiköhän siinäkin kohtaa ihan maalaisjärkeä saa käyttää. Kuka ny söis kilokaupalla homejuustoa tms ja jotain kalaa mitä ei saa syödä ymsyms.. :)

Eli Emby^ ja rakas Jormaliini 7+?
 

Yhteistyössä