Kesäkuun Kastehelmet 2012 **JOULUKUUSSA**

Kuntien tarjoamat seulonnat raskaana oleville

Sikiöseulonnat on sisällytetty vuoden 2007 alusta voimaan tulleeseen seulonta-asetukseen (1339/2006). Niiden toteuttamiselle annettiin kolme vuotta siirtymäaikaa siten, että asetuksen mukaiset seulonnat on pitänyt järjestää vuoden 2010 alusta.

Kuntien velvollisuus on tarjota raskaana oleville seuraavat seulonnat:

1. varhaisraskauden yleinen ultraäänitutkimus raskausviikolla 10+0–13+6
2. kromosomipoikkeavuuksien seulonta ensisijaisesti varhaisraskauden yhdistelmäseulonnan avulla (verinäyte raskausviikolla 9+0?11+6 ja niskaturvotuksen mittaus yleisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä raskausviikolla 11+0–13+6) tai vaihtoehtoisesti toisen raskauskolmanneksen (keskiraskauden) seerumiseulonnan avulla raskausviikolla 15+0?16+6
3. ultraäänitutkimus vaikeiden rakennepoikkeavuuksien selvittämiseksi raskausviikolla 18+0?21+6 tai raskausviikon 24+0 jälkeen.

Jos epäillään sikiön poikkeavuutta, raskaana olevalle tarjotaan mahdollisuutta jatkotutkimuksiin (esim. sikiön kromosomien tutkimus istukka- tai lapsivesinäytteestä).

thl.fi
 
haisuli83
Tervetuloa uusille odottajille ja onnea ultranneille. Mulla np ultra on ensi viikon pe kun aikaisemmassa np-ultras selviskin että asukki oli 3 vkoa nuorempi. Ma ajattelin käydä seulontakokeessa.
jJanosta sen verran että itseänikin ajoittain janottaa kovasti ja suu on kuin santapaperia, apteekista kävin ostaa imeskelytabletteja joiden pitäis auttaa suunkuivuuteen ja niitä oon välillä sitten napsinut. Pitäis varmaan olla puhumatta niin ei suukaan kuivuisi :)
Hammaslääkäri tarkastuksen ajankohta pitäis tarkistaa et on varmasti ollut tarkistus 2 vuoden aikana, muistaakseni viisaudenhampaiden poistosta on vuosi aikaa mutta pitää tarkistaa kun tuntuu välillä muisti pätkivän.
Äityishousuista: Mun pitäis saada shortseja kun oon Tammikuussa lähdössä reissuun ja epäilen että en välttämättä mahdu kesähousuihin... Kenelläkään tietoa mistä vois tilata capreja tms? Tai sit pitää ruveta hoppariks ja laskea vyötärö niin alas että housut mahtuu :LOL:
Joululahjoista olen ostanut vasta yhden ja sen kummilapselle, mulla jää aina lahjat viime tinkaan mut nyt kerkiää ne hyvin ostellakin kun menee joulu töissä niin on arkivapaita ennen sitä. Äidille kun jotain keksis kun sillä on melkein kaikkea..
 
Hyvää Itsenäisyyspäivää!!!
Mulla kävi eilen outo tilanne, soitin terveyskeskukseen ja kerroin jatkuvasta nuhastani joka ei parane ja kerroin olevani raskaana, mua ei huolittu sinne koska ei ole kuumetta! Ei kuulemma tarvii päivystysaikaa!! Soitin terveystaloon ja sinne pääsin ja tulos poskiontelotulehdus!! Kuulemma raskauden aikaan tulee helpommin.tää on mun eka poskiontelotulehdus!! Et näin hyvin meidän terveuskeskuksessa otetaan raskaana olevat huomioon...
Tiituliini rv 12+4
 
Rintintin
Hei kaikille!

Tiituliini mulla kanssa ollut terveyskeskuksen kanssa hieman erimielisyyksiä joten vuosikaudet kävin vain ja ainoastaan yksityisellä. Nyt äitiysneuvolaan menin kunnalliselle. :) Mutta onneksi sait apua!

tirlittan87 kiitos vastauksestasi ketoaineista. Ei kuulemma näytteessä ollut mitään muuta pielessä ja ens viikolla katsotaan uudestaan. Ei sen puolesta pitäisi olla mitään hätää. :)

Seuloista olette jutelleet, niin mulla oli nt-ultra 12+1 ja sillon samalla otettiin verikoe, jonka tuloksia ei kuulemma saa ellei ole jotakin hälyyttävää. Nyt siis pistääkin miettimään että mitä hittoa, jos verikoe olisikin pitänyt ottaa viimeistään 11+6... Kahden päivän heitto ja voi hyvää päivää miten voikaan ihminen stressaantua näin. :)

ON: Tosin nyt on vähän muitakin stressin aiheita. Mulla ei ikinä ole ollut selän kanssa mitään ongelmia, mutta nyt jo pitkälti toista viikkoa alaselkä kipeenä. Onko muilla mitään samankaltaista? Lepo ei ole auttanut ja lääkäri vaan määräsi sitä lisää. Kivan lisän tähän asiaan tekee nyt se, että kun joudun olemaan pois töistä niin pomo ei oikein hyväksy sitä. Kuulemma tulee mun poissaolot hänelle liian kalliiksi. Ja kun ennen olen mennyt puolikuntoisenakin töihin niin ettei todellakaan sairaslomapäiviä ole juurikaan kertynyt. Mutta nyt pitää ajatella pikkuistakin :heart:. Inhottavaa vaan kun joutuu kaiken muun lisäksi stressaamaan sitä että onko oikein jäädä kotiin vai pitäisikö ottaa vaan riski ja mennä töihin jotta välttyis huudoilta ja moitteilta.

Joululahjat olen melkein kaikki jo hankkinut, muutama pitää vielä yhdessä miehen kanssa hakea. Joulukortitkin tehty, postimerkkejä ja lähetystä vaille valmis homma sekin. :)

Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille!! Niin juu, ja tervetuloa uusille!

Rintintin 13+2
 
Tiituliini: mul jos toi huuhtelu nokkakannul on edesauttanut ettei po-tulehduksia tule :) Mulla on niihin taipumus joka flunssan yhteydessä... :(

Me kerranki oltiin ajoissa joulukorttien kanssa ja ne postitettiin jo viime viikolla. 2,5-vuotias poikamme oli isona apuna korttien askartelussa :heart:

Ihanaa ku lumi on vihdoin löytänyt myös Espooseen!

Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille!


Stiinuliini + tuplat 14+2
 
Tiituliini, Ymmärrän kyllä huolesi.. Mutta totuus on että harvemmin flunssalle/nuhalle kotihoitoa (lepo ym) kummempaa voi ja jos päivystysajat ovat tiukoilla niin raskaana tai ei niin luetaan ei-päivystykselliseksi... Kuume ja/tai selvästi huonontunut yleiskunto olisi sitten taas eri asia. Poskiontelontulehduksia oon itsekkin sairastanut MONTA. Meillä ei työterveyslääkärit edes kirjoita antibiootteja p.o.tulehdukseen koska niiden hyöty kysymysmerkillä.

Rintintin Mä jäin esikoista odottaessa selän takia sairaslomalle rv27(?) tienoilla. Lääkäri totesi selän taipuneen painosta eteenpäin ja tämän aiheuttavan kipua. Testaus oli sinänsä huvittavaa kun piti kävellä kantapäillä, kyykkiä, nostella jalkoja ym.
Mulla on ollut samankaltainen pomo kuin sulla, mm syyllisti ja haukkui jos sairaslomalle jäi. Meidän työporukka kuitenkin savusti sen noidan ulos aikanaan. Älä missään nimessä tunne huonoa omatuntoa siitä että joudut sairaslomalla olemaan! Sijaisen hommaamiset tai rahalliset jutut ym. on sun pomosi ongelma, ei sun.

Möhköpantti No hyvä että jollain muullakin on tommonen ero.. Ettei meidän "huippuhyvä" neuvola systeemi ole taas mokannut. Vissiin ihan ok väli noille testeille :)

Hah mä täällä naureskelen miehen efter pikkujoulu krapulalle. Se hyvä puoli siinä on ettei voi juoda niin ei voi saada krapulaakaan ;) (paitsi tietysti tuohan raskaus nämä pahoinvoinnit, päänsäryt, kolotukset... :kieh: Mutta onhan se sen arvoista :heart:)

T ja toveri 11+4
 
Mulla on se ongelma ettei kuume nouse millään, olo on kyl heikko ollu mut pistin vaan alkuraskauden piikkiin. Nyt on jo hiuka auttanu tohon ainaiseen räkään toi anbiootti, onnex. Pitäis saada itseni kuntoon ku aloitan uuden homman 19.12 vapaalla siihen asti :)
 
Nuhasta ja poskiontelotulehduksista ootte puhuneet. Meillä ollaan esikoisen kanssa molemmat oltu melkein 2 viikkoa kauheassa räkätaudissa (poika alkoi yskiä ja infektioastmalle tyypillisesti hengitys vinkua). Perjantaina vein pojan lääkäriin (yksityiselle), joka totesi että virusinfektio, menee ajan kanssa ohi. Toki saatiin myös avaavaa lääkettä ja pronaxenia mahdolliseen kuumeeseen.

Mies sanoi lopuksi, että "voisitko katsoa tuon rouvan siinä samalla", ja lääkäri tutki minut samaan konkurssiin. Lepoa ja suolavesisuihketa nenään, oli ohjeet, ajan kanssa kuulemma paranee. Ei ollut poskiotelotulehdus, vaikka röörit oli täynnä keltaista räkää. Lääkäri sanoi, että raskaus pahentaa huomattavasti juuri nenän tukkoisuutta ja paineen tunnetta poskionteloissa, kun limakalvot on enemmän turvoksissa. Nyt on jo onneksi paljon freesimpi olo, mutta poika vielä röhii. Aivan tolkuton väsymys vaivasi 2 viikkoa, mutta en tiedä mikä siitä oli raskauden aiheuttamaa ja mikä taudin.

Paranemisia Tiituliinille!

Rintintin, mulla oli edellisessä raskaudessa alaselän kipua, joka paheni kun raskaus eteni. Yritin muistaa tukea vatsalihaksilla seisoma- ja istuma-asentoa ja venyttelin (kissa-asentoon selän köyristäminen, roikkuminen leuanvetotangosta jne.). Mies välillä hieroi, mutta ei siitä oikein kauheasti apua ollut. Voisi kuvitella, että rauhallinen liikunta (kävely, venyttely, jumppa) olis selälle parempi kuin kokonaan lepo? Kurjaa että pomosi suhtautuu noin :(
 
Möhköpantti ja Tirlittan: jos meillä olisi tuo ollut mahdollista, olisin kyllä varmuuden vuoksi mennyt verikokeeseen vähän aikaisemmin eikä vasta 11+4 eli 2pv ennen mahdollista ottaa -ajan loppumista. Mutta kun ei niin ei... harmittaa edelleen odotella vielä kaksi viikkoa, että koko seula ees otetaan.

13+2 ja takana armottoman huono yö. Lapset ovat flunssassa täälläkin, samoin astmaattinen kohtaus yöllä toisella. Onneksi meillä on lääkkeet kotona, muuten olisi ollut lähtö päivystykseen. Mutta unet menivät vähäksi aikaa. Juuri nyt ei yhtään motivoi töihin lähteä. LApsilla ei oo kuumetta ja ovat muutenkin yskää lukuunottamatta virkeitä, joten ei auta kuin viedä päiväkotiin ne ja mennä itse töihin :(
 
Huomenta naiset! :)

Kiitos kun valoititte tuosta seulontahommasta. Minulle ei tosiaan ole neuvolassa siitä mitään puhuttu. Viikon päästä on kuitenkin ultra, joten ehkä sieltä laitetaan lähete labraan jos on tarve. Kumma kyllä ettei asiasta ole mitään mainittu :O en muista että esikoisestakaan olisin verikokeissa käynyt ultran lisäksi.
Toisaalta jos vauvalta niskaturvotusta ultrassa löytyy en ehkä edes haluaisi sen enempää tutkimuksia. Kuitenkin se on sellainen asia mihin ei itse voi mitenkään vaikuttaa enää tässä vaiheessa. Normaalia raitista raskausaikaa elänyt, joten jos vauvalla poikkeavuutta on, ei se ainakaan johdu minun ja mieheni elintavoista ja lapsi on aivan yhtä rakas ja toivottu kaikesta huolimatta :)

Joululahjoista pojalle olen pari lahjaa ostanut, mutta muille on paketit vielä hommaamatta. Ei ole haisuakaan siitä mitä miehelleni ostaisin lahjaksi. Tosin meillä oli vasta hitusen vajaa kuukausi sitten häät ja niihin upposi aikamoinen summa, joten ei nyt pahemmin ole varaakaan lahjoja ostella. Ehkä miehen pakettiin eksyy niitä perinteisiä boxereita ja sukkia ;).

Tirlittan miehen krapulasta tulikin mieleen että eilen ajattelin miten ihanaa raskaana olo onkaan kun säästyy niinkin kurjalta kaverilta kuin krapula. Myönnetään että välillä on tehnyt hirveästi mieli lasillista punaviiniä ja hyvää juustoa. Niiden sijaan minä kaivan jääkaapista oltermannin ja karpalomehun ja herkuttelen niillä ;)

Triinu ja "Simo" 10+6 (neuvolan mukaan)
 
Huomenta täältäkin. :wave:

Lohduttavaa kuulla, että muutkin kärsivät tästä ihanasta räkätaudista, mutta toivottovasti tää ei kestä sitä kahta viikkoa... Onneks yöt oon saanu nukuttua tästä yskästä huolimatta.

Meillä tuo veriseula suositellaan otettavaksi ensisijaisesti rv 10+0-10+6, mutta ohjeistuksen mukaan voidaan ottaa 9+0-11+6. Nt-ultran pyrkivät tekemään sitten rv 12+0-12+6, vaikka ohjeistus tähänkin on 11+0-13+6. Rakenneultran taasen haluavat tehdä viikolla 20+0-20+6, vaikka ohjeistus tähänkin on 18+0-21+6 eli suuresti on kuntakohtaisia eroja näissä.

Alaselkäkivusta. Mulla oli jo esikoisen aikaa ja näyttää olevan nytkin toisinaan alaselkä/lanneranka tuolta oikealta juntturassa ja säteilee sieltä sitten oikeaan pakaraan. Sellanen ilkee vihlominen. Lattialla makoilu ja etukumarassa olo (mm. imurointi, tiskaus) pahentavat kipua, mutta jos muistaa pysyä suht suorassa niin helpottaa. Toki tukivyökin voi auttaa, mutta itsellä siitä ei ollut hyötyä. Ja johtunee juuri siitä, että lantion asento muuttuu raskausaikana.

Pikkujoulut oli ja meni. Miehen krapulaa katselin minäkin eilen. Itselläkin vetämätön olo siitä valvomisesta, mutta tulipahan nukuttua viime yönä sitten hieman normaalia enemmän.

Mupelo ja kirppu 15+2
 
Tervetuloa uusille! Mukava saada lisää porukkaa mukaan :)

Löysin eilen dopplerilla aika helposti pikkuisen sydänäänet. Meidän kissa oli kamalan kiinnostunut laitteesta ja tuli jopa mun vatsan päälle nukkumaan kun tykkäsi kuunnella :D

Ostin viikonloppuna ensimmäiset äitiyshousut. On ne kyllä kivat kun ei purista vatsasta. Ne on vaan tosi vaikea saada jalkaan. Ehkä se on vaan harjoituksen puutetta.

Rinnat on kasvanut vaikka kuinka paljon! Näin mun siskon viikonloppuna ja se heti huomautti että on rinnat kasvanut. Saman huomas mun mies. Mulla ei kasva vatsa vaan rinnat :D Kohta pitää mennä rintsikkaostoksille! Niin ja rinnat on muutenkin erinäköiset, nännien alueet on tummentuneet ja nännit on muutenkin pystyssä koko ajan.

Mulla ei enää turvota vaan vatsa on melkein koko ajan löysällä. Todella inhottavaa! Pitää alkaa syömään maitohappobakteereja, jos ne vaikka auttaisi.

Kävin aamulla verikokeissa. Niistä testataan veriryhmä ja hiv+joku sukupuolitauti (nyt jo unohdin!) :D Viime viikon neuvolassa ne otti myös verikokeen josta ne taas katsoo sen kromosomipoikkeaman. Näin hyvin mä oon selvillä näistä asioista. 5 yötä ultraan!

Laurelle 11+1 (ehkä?)
 
Äitiysvaatteet kävin eilen kaivamassa kellarista ja vähän samalla järkkäsin pieniä vaatteita kokojen mukaan samoihin laatikoihin, kun oli kaikki vähän sekasin aina kokoon 74 asti. Olin vähän huolissani yhistä juhlista, mitkä on tulossa, mutta sieltähän löyty juhlapaitakin, mitä en ollut ees muistanut. Nyt vaan sitten jotkut housut pitää keksiä. Vielä ei kyllä ole äitiysvaatteille tarvetta, kun paino tuntuis vaan putoovan ja nyt ollaan alle 3,5 kg lähdöstä. Mutta näin kävi viimekskin, mutta kyllä sitä sitten loppua kohden kerkes ihan riittävästi tulemaan lisääkin.

Viime raskaudesta ärsyttävä oire on sitten palannut. Ei tule täällä oikeen hampaiden pesusta enää mitään kun heti alkaa hirvee kakominen, kun hammastahna aiheuttaa oksennusrefleksin. Pitää taas alkaa testailemaan oisko tahnan vaihdosta apuja. Viimeks ei kyllä ollu vaan jossain vaiheessa se sitten vaan loppu.
 
Tervetuloa mukaan chidi :wave: Kyselit noista vuodoista. Niin mullahan tosiaan oli sillon viime viikolla yhtenä iltana ja seuraavana päivänä vielä vähän sellaista ruskeaa vuotoa. Sen jälkeen ei vuotoa ole näkynyt ja toivottavasti pysyykin poissa! Mullakin istukka tosi lähellä kohdun suuta ja gyne epäili, että se voi olla syypää tuohon vuotoon. Tai sitten vaan ne kuivat limakalvot. Itse epäilen tuota mun ummetusta yhdeksi varteen otettavaksi vaihtoehdoksi sille vuodolle, kun tosiaan saman päivän aamuna joutui vessassa oikein kunnolla pinnistelemään ja sitten illalla tuli se vuoto. Menkkakipuja ei oo ollu, mutta toi ummetus ja ilma mahassa aiheuttaa mulla vähän samantapaisia kipuja. Ne onneksi helpottaa aina siinä vaiheessa, kun ilmat pääsee pihalle tai käy kakkosella, joten oon siksi tulkinnut, että johtuvat suolen/mahan toiminnasta. Mutta eiköhän sullakin chidi ole kaikki ihan ok, kun ultrassakin oli sulla kaikki ok :) Toivotaan, että sullakin noi vuodot loppuu ja pysyy poissa!

SeInka kyselit tosta neuvolalääkäristä. Niin ei sitä mun käsittääkseni tarvi missään varata itse, vaan neuvolasta antavat sen ajan. Mä sain oman ajan heti ekalla neuvolakäynnillä. Jos teiän kunnassa eka käynti on vasta myöhemmin ja saat ajan vasta seuraavalla kerralla? Tuntuu niin paljon vaihtelevan nää kaikki jutut kuntien välillä!

Tsemppiä ja parempia vointeja kaikille flunssan kanssa kärvisteleville :wave:

Mistä tulikin mieleen, että meinaatteko ottaa influenssarokotuksen? tai onko teille neuvolassa puhuttu siitä mitään? Yhden raskaana olevan kaverin kanssa vaan juttelin, kun hänelle raskaana oleva työkaveri, joka on lääkäri, oli suositellut, että ehdottomasti kannattaa raskaana ollessa ottaa. Ite oon suhtautunu vähän penseästi noihin influenssarokotuksiin, mutta kävin miettimään, että pitäiskö kuitenkin. Oon normaalisti tosi harvoin kipeä, mutta johan alkuraskaudessa kerkesin yhden flunssan sairastaa, joten kai raskaus aika hyvin immuunipuolustusta heikentä...

Sanmar + superpapunen 14+4
 
Tänään olikin kirppis päivä 3 kirppistä kolusin läpi ja paljon kivaa tarttui mukaan. löytyi jopa yhdet äippäfarkut(5e) ja äippä farkkuhame (2e) molemmat niin ihania että pakkohan ne oli ostaa. mulle kyllä mahtuu parit omatkin vielä mutta enimmäkseen äippähousuja käytän.
oli myös pakko ostaa yx vauvan body joka oli kyllä niin poikamainen mutta ihana.. jospa siellä se poika olisi :)

influenssarokotuksesta
En ota.

Nyt on taas kahtena päivänä pitänyt käydä halaamassa pönttöä eli ei se mokoma vaan meinaa millään loppua.

perjantaina pääsee neuvolaan :heart: ees vähän jotain tässä välissä kun ultraakin viä saa jokusen tovin odottaa. Toisin mulla käy kutsu sinne sokerinrasitukseen eli se vähän jännittää.
Näin viime yönä unen jossa olin neuvolassa menin puntariin ja terkka sanoi että sä oot laihtunut -20kg että tainnut olla rajut pahoinvoinnit :) no juu ku oiskin lähtenyt noin paljon mut luulen että painoo tullut monta kiloo kun koko ajan syön.

möhköpantti + heta-einari 11+0 (jebou)
 
Ultrassa käyty tänään ja kaikki oli hyvin! Pieni vastasi viikkoja ja nt oli 0,8mm, eli ei ollut turvotusta. Kaveri oli kovin eloisa ja heilui siellä koko ajan ja välillä näytti kuin olisi pomppinut siellä, ihanaa katseltavaa. Mulla viikot siis tasan 12 ja mä ainakin olin siinä verikokeessa, eikä mulle edes puhuttu, että millä viikoilla kuuluis ottaa. Nyt siis jos ei soittoa 2 vkon päästä kuulu, niin kaikki on ok. Ihanan helpottunut olo! :heart:

Äitiyshousut on ollut jo käytössä muutaman viikon, kun on istumatyö, niin on ilkeetä kun housut alkaa puristamaan loppupäivästä, melkein muutenkin kuin vaan raskaana. Ja tänään hain sitten vielä toiset äippähousut tai oikestaan legginsit H&M:ltä.

Influenssarokote en usko että otan.

Jos tänään kertois tuolle 3-vuotiaalle tulevalle isosiskolle, että meille tulee vauva :heart:

Jkoo + Pikkuinen 12+0
 
Sanmar, hyvä, että sulla vuodot loppuneet. Mulla tänään ei ole tullut yhtään vuotoa, vaikka vessassa joutuikin taas vähän ponnistelemaan. :ashamed: Eilen tuli vielä ihan tosi vähän vaaleanpunertavaa samassa yhteydessä - tai ei sitä tullut oikeastaan edes paperiin asti, mutta vähän kun kaiveli, niin huomasi... Miten niin olen vähän hysteerinen... :LOL: Toivottavasti mullakin loppuisivat nyt kokonaan tähän. Aloin kyllä miettimään, ettei olisi mitään tulehdusta, kun muutenkin valkkari ollut vähän outoa viime aikoina. Pari viikkoa sitten otetuissa kokeissa ei kyllä näkynyt mitään, mutta kaipa se on voinut iskeä sen jälkeenkin...? Ummetus on kyllä inha vaiva. :mad: Tajusin eilen, että nuo menkkakivut taitaa tosiaan ollakin vain ilmavaivoja - hämäävän samanlaisia.

Äitiysvaatteet on täälläkin otettu käyttöön - ihana vapaus! Tekisi mieli jo alkaa käyttää vähän paljastavampia vaatteita, kun koko alkuraskaus on tullut kuljettua teltoissa, että saisi mahan piiloon. Nyt rupeaa olemaan sellainen olo, että voisi jo vähitellen tulla "ulos kaapista" raskauden suhteen. Pomollekin kerroin vihdoin töissä ja suhtautui onneksi tosi positiivisesti.

Influenssarokotuksesta, ihmettelin, kun mulle ei neuvolassa puhuttu siitä mitään... Jos seuraavassa neuvolassa ottavat esille, voisin ehkä harkita, mutta muuten tuskin vaivaudun. :)
 
Tänään oli se pelätty nt-ultra. En nukkunut juuri ollenkaan viime yönä. Onneksi kaikki oli hyvin =)

Olivat onneksi varautuneet jo tarkempaan tarkasteluun meidän aiemman kokemuksen vuoksi. Ei tarvinnut siis itse vaatia tai selitellä mitään. Paikalla oli kaksi hoitajaa, jotka yhdessä miettivät mistä kohtaa saavat isoimman niskaturvotuksen. Suurin luku oli 0,82. Sanoivat heti, että näyttää ihan normaalilta. Katsoivat vielä tarkkaan mm. aivoja ja etsivät poikkeavia merkkejä. Kaikki näytti hyvältä. Kuunneltiin sydänäänet ja ihailtiin vauvan kuperkeikkoja ja vilkuttelua =) Lopussa vauva nukahti. Saatiin suloinen kuva missä vauva vilkuttaa =) Koko vastasi 11+6 - 12+0 raskausviikkoa eli pari päivää enemmän mitä varhaisultran mukaan. Laskettua aikaa ei muutettu. Nyt on todella huojentunut ja onnellinen olo :heart:

Mullakin siis vauva oli oletettua isompi nyt ultrassa. Tiedän kuitenkin, ettei tuo 12+0 voi pitää paikkaansa. Munasarjat ultrattiin juuri silloin, kun oviksen ois pitänyt jo olla tuossa tapauksessa ja siellä näkyi 19mm folli. Vahvat ovistuntemukset tulivat vasta seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Varhaisultran tulos täsmää siihen ajankohtaan. Tätä se lääkäri sanoikin. Nt-ultrassa näkyy jo yksilölliset kokoerot. Jos lapsesta tulee pitkä, tässä kohtaa voi jo näkyä päivän parin eroja. Lisäksi omalla kohdallani ensimmäisellä mittauksella saivat tuon 12+0 ja mittasivat toisesta kulmasta uudestaan ja tuli 11+6. Heittoa tulee siis hyvinkin mittaajasta ja kulmasta riippuen. Kävin siis ihan normaalisti ultran jälkeen verikokeella eikä kukaan maininnut edes, ettei tämä ajankohta sopisi.

Miten nopeasti olette saaneet tulokset veriseulasta?

Barbbis 11+4
 
Heippa vaan kaikille!

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista!!!

Veriseulatuloksista me saatiin kirjekuori tänään ja ultra oli viime viikon keskiviikkona, joten viikon päivät vaan meni, vaikka oli pyhäkin välissä :) Normaali tulos oli, ei poikkeavaa :)

Iloista uutista tänään vaan kaivattiinkin..... Vietiin mun vanhempien kanssa meidän 15-v kissa viimiselle piikille tänään :'( Itkettyhän tässä nyt ollaan koko päivä. Eilen olin vielä sitä mieltä, etten mene paikalle, mutta valvoin yöllä ja tulin siihen tulokseen, että kaduttaa jos en paikalla mene. Oon onnellinen että menin, toinen lähti niin rauhassa oravien kanssa juoksemaan :heart:

Muuten oma vointi on ollut hyvä, vuotoa ei ole nyt ollut, masu kasvaa :) Pahoinvointia on edelleen, mutta sen kanssa elää.. Joululahjoja on tullu osteltua, mut vielä joitain uupuu. Onneks ens viikko vapaata töistä, ni sit ehtii :D

Nyt syömään, jos sais jotain surun keskellä alas....

Bamse ja Viuhti 13+0 :heart:
 
Mä kävin kans tänään verikokeissa. Labran ilmoittautumisessa penseästi totesi, että turha sitä veriseulaa on enää rv 12+1 ottaa, mutta sanoin että otetaan nyt kuitenkin, jos vaikka raskausviikot osoittautuukin ultrassa 2 päivällä pienemmiksi.

Klamydiatesti otettiin myös virtsasta muiden sukupuolitautien lisäksi ja labrassa oli kauhea ruuhka, ilmoittautumiseenkin puolen tunnin jono! Olin pantannut pissaa edellisillasta, syönyt aamupalan lapsen kanssa ja vienyt sen yhdeksäksi hoitoon, ajanut labraan ja vihdoin klo 9:45 pääsin ihan jalat ristissä ilmoittautumisluukulle. Sit täti sanoi, että tunnin pidättäminen olis riittänyt... Hyvä kuulla siinä vaiheessa :stick: :LOL:

Influenssarokotteen mä otin jo kuukausi sitten. Influenssan oon kerran elämässäni sairastanut ja se on jotain ihan muuta kuin tavallinen flunssa: Olin ihan toimintakyvytön sängyn pohjalla viikon, hirveä kuumehorkka ja lihassärky, taudista kunnolla tokeentuminen vei yhteensä ainakin kaksi viikkoa. Ikinä en enää sitä tautia halua ja oon ottanut rokotteen joka vuosi!

Kun näistä ihanista raskausvaivoista on alettu puhua, niin mulla on listaan yks lisä, nimittäin peräpukamat. Nyt on alkanut vaivata taas verinen vuoto ulostamisen yhteydessä, täytyy varmaan mainita asiasta neuvolan yhteydessä. Tietenkin ummetuksen välttäminen olis tässä A ja O, oonkin yrittänyt syödä paljon kokojyväviljaa, hedelmiä ja puuroa.

Maikki 12+1
 
Tervetuloa uusille,ja isot onnittelut kaikille ultrakuulumisista!

Meillä oli kanssa tänään NT-ultra (viikoilla 12+5, verikoe otettiin 9+5). Ultrattiin ensin alakautta ja sitten vatsan päältä, istukka takaseinämässä. Kaikki oli hyvin ja pidin ultraavasta kätilöstä, vaikkei se ihan yhtä huippu ollutkaan kuin se lääkäri kellä käytiin esikoisen odotusaikana. Mutta mahtavaa kun nykyään tarjotaan ammattilaisen tekemä ultraus useasti raskausaikana! Syke oli päälle 140, munuaiset, rakko ja aivot olivat hyvin ja sopusuhtaisesti kehittyneitä. Paljon meni taas ohi, kun sitä on aina niin häkeltynyt siitä pikkuisesta :heart: Kätilön piti tökkiä kaveria, jotta saatiin pää ja aivot paremmin näkyviin. Se oli kyllä niin suloista, kun toinen "suojasi" itseään käsillään ja yritti pakoon kiusaajaa :whistle: Muutenkin selkeästi liikkuvampi tapaus kuin mitä esikoinen oli. Riskiluku oli 1:32 000, eli oikein onnellisena ja huojentuneina sieltä lähdettiin.

Kerrottiin kolmivuotiaalle esikoiselle, että sen epäilykset mun mahasta osui oikeaan. Näytin ultrakuvat, mutta tyttö nauroi, ettei toi mikään ole. Sitten alkoi ihmettely: "miksei se ole jo kuoriutunut", "saanko sitten ottaa sen syliin" "entä saanko sen syliin silleen et seison", "ostitko sinä sen sinne masuun" ja "mistä se vauva sitten tuli sinne". Ei sitten tyhminä oltu valmistauduttu noihin viimeisiin kysymyksiin, kun ei tyttö ollut esim. serkun kohdalla ihmetellyt miten vauva mahaan päätyi. Siinä sitten sopertelin jotain että isi auttoi ja laittoi mahaan vauvansiemeniä, että isä ja äiti teki vauvan yhdessä, niinkuin sinutkin. Kelpuutti sen, joten ehkä se nyt ei ihan käsille mennyt.

Flunssa on monia vaivannut, niin myös minua. Neljä päivää makasin sängynpohjalla kun oli niin hirveä olo, vaikkei ollut edes kuumetta. Nyt ois kiva pystyä olemaan töissä normaalisti, kun olen ollut niin paljon poissa. Väsymys on onneksi selkeästi vähentynyt. Paha olo tulee vielä herkästi, vaikkakin lievempänä, ja ruokahalu on kadoksissa. Olen laihtunut melkein pari kiloa kuukauden aikana, kun en yksinkertaisesti saa syötyä kuin pakottaen...

Anteeksi tämä oman navan tuijottelu. Pitäisi kirjoittaa useammin, niin olisi helpompi kommentoida teidän juttuja. Luen kyllä ahkerasti, mutta väsyneenä ja kipeänä en ole jaksanut kirjoittaa mitään.

Feli ja ET 12+5
 
  • Tykkää
Reactions: Laurelle ja Mupelo
Bamse, voij tein kisua :hug: :heart: : /

Täällä EI oteta influenssarokotetta. En oo koskaan moista ottanu, ni en ota nytkään..

..kyl kaikki muut vaan saa kuvia ja kuulee sydänääniä :( voij et mua harmittaa. Ja harmitus vaan kasvoi tänään, kun olin ystävän luona käymässä ja ruvettiin neuvolakortteja vertailemaan, ja kappas. Huomasin, että mun varhaisultran kuvat on jääny sinne v***n pr**een Tyksiin!! :kieh:
Ne perkeleet on ottanu mun kuvat pois tuolta neuvolakortin välistä!! :( :'( ..no siis, varhaisultran kuvathan ne vaan oli, et eihän siinä ollu ko se pieni munuaisen näkönen klöntti ja ruskuaispussi, MUT SILTI!! Nyt ei oo mitään kuvia sitte :(

Ja soitin vielä sinne äitiyspolin toimistoon ja he kattos mun kansion välistä, ni se nainen oli: "Kyl täällä on jotkut kuvat, et ootko käyny yksityisellä ottamassa kuvia 22.11?" Öö, EN!! Eli he on sekottanu vielä jonkun toisenkin kuvat MUN kansioon!! USKOMATONTA bullshittiä :(
Jos tää huono tuuri nyt kertois, että se käärö on mun sylissä kesäkuussa.. Hmphff.. anteeksi omanapa :ashamed:

Emby^ ja Jormaliini 12+2
 
Voi Barbamama35, mä olen niin onnellinen ja huojentunut sun puolestas :heart: Ihanaa että saitte hyviä uutisia :)
Ja onnea myös Jkoolle hyvistä ultra kuulumisista :flower: ja Bamselle seulatuloksista :flower: Ja onnittelut myös muille jos jonkun välistä unohdin :ashamed:

Bamse Voi kisua :heart:

Triinu, Aika outoa jos ei ole seuloista kerrottu! Kuitenkin se on kuntien velvollisuus ne tarjota. Mä ainakin itse haluan kaikki perusseulat ja jatko tutkimukset jos niille aihetta. Tervettä lastahan ne eivät tietenkään takaa mutta "suuntaa antavat".

Selkäkivut vaivaa täällä öisin :( Mieskin on yöllä herännyt siihen että kiroan kylkeä kääntäessä, oikeasti vihlonta on ihan tajutonta (vaikkakin onneksi nopeasti ohimenevää)

Sairaslomalle jäin minäkin tän käteni kanssa. mm. Puristus otetta ei saa enää ilman kovaa kipua ja käden pistelyä. Nyt on sitten hienossa paketissa ja lääkäri antoi reseptin kipulääkkeille, joita en oo kyllä uskaltanut syödä.. :( Nyt ei sais kättä rasittaa ollenkaan mut miten mä ton meidän tytön kanssa.. tai koirien.. :confused:

Laurelle, Meillä on sama kalenteri ;) "viisi yötä ultraan on, laskin aivan itse äsken.."

T ja toveri 11+5
 
Heipähei pitkästä aikaa!

Ensinäkin pahoittelut surun kohdanneille :hug:

Ihana lukea teidän ultrakuulumisia! =)

En ole varmaan pariin viikkoon kirjoitellut tänne ja syy on ollut se että olen vain odottanut että voisin vihdoin "hyväksyä ja alkaa oikeasti ajattelemaan että olen raskaana" =) Tai siis tottakai mä olen ajatellut että olen raskaana ja haluankin niin ajatella mut noiden kystien vuoksi olen kokoajan pelännyt että ne leikataan liian varhaisilla viikoilla ja jos keltarauhanen vielä toimii niin silloin jos se munasraja poistetaan sen toiminnan aikan niin raskaus voi keskeytyä, joten olen tavallaan suojellut itseäni enkä ole kauheasti hehkutellut tällä raskaudella... Mutta siis maanantaina mulla oli gynen kontrolli ja siellä todettiin ettö kystat EIVÄT olleen enää kasvaneet ja olivat ehkä jopa pienentyneet 1cm eli niitä ei nyt ainakaan suunnitelmallisesti leikata!!! JEEEEEE!!!! =) 5 viikon päästä mul on taas uus kontrolli mut siis nyt ei ainakaan olla leikkaamas ja siitä olen tosi tosi onnellinen! =) Lääkäri kyllä sanoi et aika todennäköisesti ne kystat voi puhjeta tai se munatorvi voi kiertyä ja mennä kuolioon ja tietty silloin pitää sit leikata mut mä yritän olla murehtimatta sitä ja elää tätä päivää...

25.11 meillä oli myös se np-ultra... tosin sen teki nyt lääkäri noiden mun kystien vuoksi ja mua jäi vähän harmittaa et se katto sillä ultralla niin nopeasti ku esikoisesta se np-ultra kesti aika kauan. Mut siis pikkuisella kaikki kunnossa ja siellä se porskuttaa menemään. LA:kin aikaistu ku raskaus oli vähän pidemmällä kuin luulin...=)

Mut semmoista tänne... yritän nyt aktiivisemmin käydä täällä ja relata vihdoin =)

-Kultasiipi & Vimpula 14+2 LA 4.6
 
  • Tykkää
Reactions: Laurelle ja Mupelo

Yhteistyössä