Kesäkuun 2008 odottajat

  • Viestiketjun aloittaja MinttuO
  • Ensimmäinen viesti
Alessia
Hei kaikille,

ja Saranalle voimia jaksaa!

Kun lukee teidän pahoinvointijuttuja niin alkaa tosiaan miettiä, että alkaakohan se kohta mullakin. Mulla on menossa vasta 6+1 ja olo on edelleen hyvä. Todella vähäistä huonoa oloa on tuntunut, mutta niin vähäistä, ettei se välttämättä ole mitään. Kunpa ei alkaiskaan! Neuvolan vihkosen mukaan pahoinvointia olis vaan joka toisella odottajalla, mutta tätä palstaa lukiessa tuntuu että sitä on lähes kaikilla!

Mulla on eka neuvolakäynti vasta marraskuun lopussa ja se harmittaa, kun haluaisin niin kovasti kertoa jo kaikille! Mies kuitenkin haluaa odottaa siihen asti että varmistuu, onko siellä ketään. Mä inhoan salailua, ja viikonloppunakin ristiäisissä jouduin kaataa viiniä lavuaarista alas ettei kukaan huomaisi mitään... Musta olisi ihana jos vatsa näkyisi jo! Vielä pitää odottaa aika kauan :(
 
MinttuO täällä vielä
Lynn_elle pikaisesti. Meidän kuopukselle ja tälle uudelle vauvalle tulee ikäeroa 1v 8kk ja tarkoitus on kevään aikana hommata uusi sänky kuopukselle ja totuttaa pois pinnasängystä. Aikanaan näin tehtiin myös esikoiselle ja hyvin meni. Esikoisella ja kuopuksella ikäeroa 1v 10kk. Meidän toinen syntyi lokakuussa mutta jo heinäkuussa esikoinen nukkui uudessa sängyssään.

Kolmas äitiyspakkaus kyllä houkuttaa...uudessa pakkauksessa on ihania vaatteita! Mies on kyllä sitä mieltä että otetaan raha...mutta katsotaan nyt =)
 
EmiliaX
Sarana: osanottoni,jaksamista!

Minäkin mietin,otanko enää pakkausta,kun kahdelle ekalle otin. Meillä on poika ja tyttö,joten löytyis vaatteita kummallekin. Aika vähän on sellasia "neutraaleja" vaatteita,jotka sopii kummallekin sukupuolelle.

Esikoisen ja kuopuksen ikäero on 2v3kk ja nyt tulis kahden pienemmän ikäeroksi vain 1v6kk.

Mua on hieman ruvennut huolestuttamaan kun pahoinvointi on hiipunut ja tänään ei oo yhtään ällöttänyt mikään. Edes kuopuksen kakkavaipan vaihto taí kahvi! Kahviahan en pystynyt edes haistamaan tässä välillä. Tänään join kolme kupillista ilman mitään kuvotusta. Voi ei, rupeaa vähän pelottamaan,onko kaikki kohdallaan. Ei tainutkaan johtua suolapähkinöistä pahoinvoinnin loppuminen,vai onko ne muka noin tehokkaita? Tuskin.

 
Nadele
Alkuperäinen kirjoittaja EmiliaX:
Mua on hieman ruvennut huolestuttamaan kun pahoinvointi on hiipunut ja tänään ei oo yhtään ällöttänyt mikään.-- Voi ei, rupeaa vähän pelottamaan,onko kaikki kohdallaan.
En mitenkään halua väheksyä huoltasi, mutta tästä tuli mieleen, että minä olen ainakin ihan höpö. Kun on kamala olo, olen ihan kuollut ja toivon parempaa oloa hinnalla millä hyvänsä. Ja heti kun on vähänkin parempi olo, olen ihan paniikissa, että nyt on jotain hätänä. Mikähän mulle olis sitten hyvä? :/
 
Nadele
Pitikin pahoinvoinnista kysymäni, että vaihteleeko teillä suosikki-/inhokkiruuat, vai pysyvätkö ne samat sapuskat, jotka menevät alas?

Itsellä on käynyt niin, että vielä vähän aikaa sitten suosikkina olleet vauvan hedelmäsoseet tulevat nyt samantien ylös ja samoin mehut, jotka auttoivat aikaisemmin pieneen kuvotukseen parhaiten. Tällä hetkellä mahassa pysyvät suolatikut, hapankorput, kivennäisvesi ja väkevät salmiakkikarkit. Hapankorput on sinällään hauska juttu, että leipä ällötti eniten vielä viime viikolla.

Entä röyhtäyttääkö teitä? Minusta tuntuu, että pitäisi röyhtäillä koko ajan. Mies on aivan ihmeissään, kun vaimon tilalle on tullut oksenteleva, röyhtäilevä sika. Sellaista pientä hauskaa meillä. :)
 
Katzu
Todellakin röyhtäilen, etenkin syönnin päälle.... Töissä todella kivaa röyhtäillä tämän tästä.
Tänään muutenkin ihan kökkö päivä. Kauhea hartiasärky mikä säteilee päähän. Yö meni pääosin pyöriessä ja tänään taas ollut tosi kuvottava päivä.
Eihän tässä auta muu kun kärvistellä, mutta nautinnollisesta odotuksesta ei voi ikävä kyllä puhua ainakaan vielä. Vaikka sitä niin kauan on varttunutkin :)


EmiliaX: toivotaan että kaikki siellä masussa on hyvin.
 
angsteri
Täälläkin laatoitettiin aamuyöstä ja huono-olo on vieläkin. Emiliax, älä turhaan huolehdi. Mullakin vaihtelee päivittäin. Eilen illalla en pystynyt syömään mitään, kaikki etoi ja kolme viimeistä päivää ei ollut mitään oireita. Välillä nippaili kevyesti alavatsasta. Kyllä se pahoinvointi vielä palaa :) !

Mua ei ole kauheasti röyhtäyttänyt. Ennemminkin olen hieman ripulilla, kun oksettaa. Onko muilla tällaista?
 
MinttuO ejk
Minäkin kyllä röyhtäilen kuin pieni possu! Tuntuu kuin maha olisi pallona ihan koko ajan ja ilmaa tosiaankin täynnä. =)

EmiliaX:lle tsemiä isosti! Inhottavaa kun oksentaa mutta yhtä inhottavaa kun oireita ei olekkaan!!

Kyllä mulla ainakin inhokki ruuat pysyy aika samana. Ja joka raskauden ongelma ollut että suolaista voisin syödä vaikka koko ajan. Makea ei maistu. Alkuraskaudesta pystyin syömään ruisleipää...nyt se ei enää maistu eli kyllä tässä jotain muutostakin tapahtuu...=) Mutta on kyllä ihan selvästi ruokia mitä ei tee mieli...ja ne pysyneet toistaiseksi aika samoina koko ajan.

angsteri: luulen että meille tulisi tämän vuoden pakkaus...koska uudet tulee yleensä maaliskuun lopussa ja lähtevät jakoon vasta kun "vanhat" jaettu...joten ei kesäkuisiksi taideta keretä saamaan sitä uutta pakkausta.

jahas...taidan lähteä lepäilemään kun lapsetkin nukkuu...

kaikille kivaa tiistai päivää! Voikaa paksusti!! =)
 
Sarana
Kiitos kaikille myötäelämisestä surussamme. Elämä jatkuu ja onneksi elämässä on niin paljon hyviä puolia ja onneksi on paljon hyviä ystäviä, joten tähän murheeseen en kaadu.

Nyt meneillä lääkekaavinta, vuodan enemmän kuin koskaan elämäni aikana ja vatsa todella kipeä. 3vk kuluttua kontrolli ultra. Seuraava IVF-hoito alkaa keväällä 2008, joten ehkä sitten nappaan plussaa ja pääsen odottajien onnelliseen joukkoon.

Mutta teille kaikille, nauttikaa raskaudesta. Onnea teille kaikille ja enkeleitä suojaksi.
Toivon koko sydämestä, että teillä on kesäkuussa nyytit sylissä =)

Nyt hyppään toiselle palstalle. Tulen kertomaan, jos keväällä saan taas plussa uutisia.

Rakkaudella Sarana.

ps. Voikaa hyvin, oikein paksusti =)

 
juulia78
Moikka taas täältä öisestä työvuorosta...

Ensimmäiseksi Saranalle vielä pahoitteluit, onnea koko sydämestä ensikevään hoitoihin, ja plussakuulumisia toivottavsti silloin saadaan.

Pahoinvointia tuntuu lähes kaikilla olevan tosiaan, minä taas taidan olla niistä se jokatoinen, koska pahoinvointia ei ole enää ollut rvko 10(ainakaan viikkoon), tuntuu että väsymyskin on helpoittanut, eikä yskäisyt/aivastelut enää aiheuta vihlauksia alavatsalla ja näistä ollaankin päästy siihen että tuntuu onko kaikki sittenkään hyvin.
Siis miksi ihminen voi olla tälläinen että kun on pahoinvointia/väsymystä ym. niin valittaa niistä ja on kuitenkin onnellinen, koska tietää että niiden oireiden johdosta todennäköisemmin on kaikki hyvin ja heti kun tuntuu ettei oireita enää ole ja vointi on normaali ja ajatuskin odotuksesta on ihana niin sitten iskee pelko ettei kaikki ole kunnossa.... hullua touhua.

Hauskaa kun toisilla on lasten ikäero niin pieni, meille siis tulee ikäeroa olemaan se 7vuotta. Tuntuu että mahdanko enää ees osata pientä vauvaa hoitaakaan. Vauvan vaatteita en ole yhtään vielä hankkinut, eikä ole aikomustakaan hankkia vielä. Edellisen tytön parhaimmin säilyneet vaatteet on kotona hyvässä säilössä, mut jos tuleekin poika niin tilanne onkin sitten toinen, ei ees suvussa yhtään poikavauvaa pitkään aikaan, kavereilta onneks löytyy.

Mutta taasen työt kutsuvat, Hyviä vointeja kaikille ja enää viikko ensimmäiseen ultraan...

Juulia
 
Nadele
Voidaanko viikolla 6+5 nähdä ultrassa ihan varmaksi, että onko kyseessä tuulimuna vai ei? Huomenna on siis se suuri päivä, ja olen kestänyt tätä tuskaa sillä varjolla, että huomenna tämä loppuu. (Tai sitten tulee parempi mieli.) Mutta nyt tuossa pönttöä palvoessani tuli mieleen, että jos alkiota ei vieläkään löydy, niin joudunko odottamaan vielä viikon tai kaksi ennen lopullista tuulimunatuomiota?
 
Iines 2
Minä kävin ultrassa omien laskujen mukaan 6+5, mutta gyne sanoi 6+2 ja totesi, että aikaisinpa olet liikkeellä ja lohdutteli etukäteen, että välttämättä syke ei vielä näy. Syke kuitenkin näkyi ja siinä samalla sitten varmistui, että kyse ei ole tuulimunasta tms. Kävin myös edellisessä raskaudessa samoilla viikoilla, ja syke löytyi. Se, että löytyykö syke vai ei, riippuu tosi paljon laitteesta, jolla ultrataan sekä tietysti raskausviikoista. Mutta toivotaan parasta, että huomenna jo näkyy ja pääset niistä epäilyn tunteista erilleen.
 
MinttuO ejk
Nadele: Mä kyllä luulen että 6+5 viikoilla pystytään sanomaan onko alkio oikeassa paikassa vai ei. Vaikka sykettä ei näkyisikään pitäisi noilla viikoilla ruskuaispussin yms. näkyä siellä oikeassa paikassaan. Ja tosiaan jos laite on hyvä nähdään varmasti sydämenlyönnitkin (siis jos rv pitää paikkansa) Se on niin paljon siitä laitteesta kiinni.
Mä menin esikoiselta ultraan ekakerran 6+jotain ja ultra sanoi että menossa 5+5 ja syke näkyi ja se että on oikeassa paikassaan joten sen perusteella vaan täällä vastailen.

Tsemiä odotukseen...Toivotan isosti onnea huomiseen ja toivon että masussa kaikki hyvin!!!

MinttuO ja ryyni 9+4
 
Nadele
Kiitokset tsempeistä, niitä tarvitaan! On ollut taas sellainen päivä, että tuntuu siltä kuin olisi oksentanut jo ehkä ainakin maksansa ja pernansakin pihalle :(

Ongelmahan on nimenomaan siinä, että YTHS:n laitteet eivät todellakaan ole mistään modernista päästä, eihän niitä varsinaisesti raskauden seurantaan käytetäkään. Jos siellä nyt näkyy vain jotain epäselvää, niin pitänee sitten miettiä "ihan oikeaa" yksityisultraa.
 
lynn_e
Sain eilennä kutsun niskaturvotusseulaan / ultraan joka on siis ensi viikon tiistaina jo. Pääsee taas lohduttamaan mieltä sen pikkuisen olemassaololla kun ei siitä muuten kamalasi merkkejä vielä ole. Paino ei ole noussut, mahakaan ei juuri kasvanut ja oireetkin helpottaa :D Täällä kaikki hyvin siis!

rv 10+5
 
P in Pink
Mulle tuli kanssa ultrakutsu, mutta se on vasta 12-viikon loppupuolella. Eli muutama viikko pitäisi jaksaa odottaa.

Nadele, luulisi että sun tilanne selviää. Sykkeen pitäisi näkyä, tai ainakin jotain muutosta, josta voi päätellä missä mennään. Mihin aikaan sulla se ultra on? Voidaan kaikki jännätä.
 
Iines 2
Täällä kans oireet loppuneet, nyt rv 9 + risat. Ei pahoinvointia, turvotus laskenut eli taas normaali mitoissa. Pahoinvointi oli tosi ikävää ja väsymys kova. Nyt taas kuin ei mitään, ja mielikuvitus laukkaa, onkohan kaikki ok... Ens viikolla eka neuvolakäynti, toivottavasti kuuntelisivat ja kuulisivat sillä dopplerilla (vai mikä se nyt onkaan) sydänäänet vatsan päältä. Seuraava ultra vasta vkolla 13...

Tulehan Nadele kertomaan, mitä näkyi. Tsemppiä!
 
P in Pink
Mulla kans on nyt toinen päivä menossa ilman oksetusta. Tuvotusta riittää, vyötäröön tullut viis senttiä, vaikka paino oli ainakin viime viikolla sama. Oireet tuntuu jojoilevan koko ajan, esim. välillä rinnat on kipeät ja toisena päivänä taas ei. Pitäs olla iloinen hyvistä päivistä ja hoitaa asioita, joita ei huonona päivänä jaksa. Mutta mutta :) Kaikki me niiiiin murehditaan.

Iines, kyllä ne varmaan yrittää kuunnella sydänääniä, ja voithan aina pyytää. Ei tietysti oo mitään syytä huoleen, vaikka ei kuuluiskaan, mutta saisit ainakin rauhallisemman olon, jos ne sattuis kuulumaan.

 

Yhteistyössä