Kesäkuun 2008 odottajat

  • Viestiketjun aloittaja MinttuO
  • Ensimmäinen viesti
Lilybelle
Hohhoijaa, vein pyörän huoltoon ja sain sättimisiä, kun pyörä oli niin huonossa kunnossa. Olen siis ajellut hengenvaarallisella pyörällä lapsen ja ison vatsan kanssa. Kiva kuulla! Saivatpahan taas korjaamon äijät kerrottavaa naisväen surkeista pyöränhuoltotaidoista.

Eilen neuvolassa kaikki ok, painoa tosin kertyy edelleen. Kävely on vähentynyt kun se julmettu pyöräilykausi on alkanut. Eilen jo lupailin, että kävelen äippälomalla joka päivä tunnin lenkin. Saas nähdä miten naisen käy. Ajattelin vielä toukokuussa opiskella, sillä pelkkään odotukseen meni ainakin viimeksi hermo. Tosin silloin meni sen 2,5 viikkoa yli la:n. Toivottavasti tällä kertaa tulisi vähän aikaisemmin ja ilman käynnistystä.

Lilybelle ja vaavi 31+3
 
angsteri
Ja eikös siinä sektiossa ole tosiaan se liikkumiskielto eli ymmärtääkseni se ainakin jonkin verran hankaloittaa arkea. Mutta onhan sitä ihmisiä leikelty ja leikellään joka päivä, joten ei sitä varmaan kannata murehtia. Hyvin se menee Alessia, jos siihen joudut!

Meillä oli tänään neuvola ja kaikki oli hyvin. Nuki oli edelleen raivotarjonnassa. Uusi juttu oli, että neuvolantäti kysyi, että tarvitaanko me, siis vauva tuberkuloosi rokotusta, jos tullaan asumaan ulkomailla. Sitä ei enää normaalisti anneta, mutta kun meidän menoista ei koskaan tiedä. Päätettiin sitten ottaa se.

Painoa mulle oli tullut 300g viikko, kuulemma ihan ok. Hemoglobiini oli 129, noussut hieman edellisestä kerrasta. Ja se syke oli 140. Sf-mitta oli 28. Saatiin myös uusi synnytysvideo sieltä. Mukava katsoa se sitten lähempänä h-hetkeä. Niin ja nyt alkaa sitten se neuvolassa kahden viikon välein ramppaaminen.

A & N rv 30+3
 
Iines 2
Neuvola -päivä oli täälläkin, kaikki ok ja painoa tullut 11 kg alkupainosta, siitä ei kukaan kommentoinut mitään.
Minulla takana sektio, ja toivuin siitä kyllä tosi hyvin. Seuraavaana päivänä ylös sängystä ja ei mitään vaivaa. Eli sitä on turha pelätä etukäteen. Sektion johdosta nyt tehdään synnytystapa-arvio, kuvataan lantio jne. Tutkitaan siis, onko mitään rakenteellista estettä alakautta synnyttämiselle. Jos ei, niin alakautta sitten synnytellään. Minua jännittää se homma, koska siitä ei ole kokeumusta :)
Vauvantarvike valmistelut meillä tekemättä, mutta odottelen siihen toukokuuhun, kun äitiysloma alkaa.
 
Thelma82 ejk
Alessia; ymmärän täysin sun pointin tuossa sektio asiassa. Tänään oli neuvola ja meillä vauva perätilassa. Ei oo mun mielestä koskaa muussa ollutkaan, joten jos ei käänny niin sektio täälläkin ajankohtainen. Jännittää kanssa se paraneminen siitä ja mielummin myös synnyttäisin alakautta. No, aika näyttää kuinka tässä käy!

PiP; mä kyllä pesin sen pinniksen reunapehmusteen, mut ei varmaan olis ollut tarpeen. Oli vaan sellanen olo et kaikki pyykkikoneen kautta:)

Enää 2vko 4päivää äippälomaan, huoh, kuin jaksaa oottaa!

Thelma82 31+6
 
Iines 2
Alessia; Synnyttelin lähes vuorokauden ja kohtu ei auennut tarpeeksi, supistukset loppuivat eikä edes tippaan laitto enää saanut suppareita jatkumaan, eli synnytys pysähtyi jostain syystä. Sen vuoksi sitten päädyttiin sektioon. Nyt siis tutkitaan, onko minussa jokin rakenteellinen vika (esim. lantion ahtaus) vai johtuiko edellinen kerta vain jostain muusta syystä.
 
Alessia
Iines: No eipä kovin mukavalta tuokaan kuulosta! Toivottavasti tällä kertaa pääset vähemmällä!

Mä olen lukenut kasan nimikirjoja ja nyt ne odottelevat, että mies lukisi ne. Ajattelin tässä samalla käydä vielä tyttöjenkin nimet läpi, tulevaisuuden varalle... Poikien nimistä sain poimittua 27 mahdollista, mutta useimmat niistä mies on jo kerran teilannut, joten vaikeaa tulee.

Tilanne on jo sen verran epätoivoinen, että eilen kun katsottiin tulosruutua ja siellä oli juttu Tiger Woodsista, niin mies mumisi että mites olis Tiikeri. Ja täytyy myöntää, että sillä hetkellä mietin just samaa! Eli joka hetki sitä yrittää bongata uusia vaihtoehtoja...

Alessia rv 28+3
 
Eliisa-81
Voi kun ootte monet jo pitkällä kaikessa! Mulla on äitiysloman alkuun vielä melkein puolitoista kuukautta, ja oon kanssa ollu ihan väsynyt töissä ja töiden jälken makaan vaan sohvalla...
Joku kysyi uimisesta, mä käyn vesijumpassa, se tekee tosi hyvää nyt kun selkäsärytkin on alkaneet. Turvotusta mulla ei ole ollut vielä. Mä oon töissä kuunnellut liikaa synnytystarinoita ja tuntuu niin epätodelliselta ja kaukaiselta tämä ensisynnytys.. Moni on kuvaillut tarkkaan synnytyksen jälkeisiä oireita, joista ei puhuta juurikaan, esim. kivut ja säryt kun keho palautuu (alatie)synnytyksestä, virtsaamisen vaikeus, repeämät, vatsakivut kuukausia eteenpäin. Ja sitten ne masennukset ja tuo psyykkinen puoli. Olen itsekin ajoittain aika alakuloinen herkkis ja mietin samaa kuin PiP että mulla on varmaan taipumus just siihen synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Mutta eipä noita kannata etukäteen murehtia, ja sit jälkeenpäinkään niitä ei kuitenkaan päällimmäisenä muistele kun on se oma pikkuinen siinä vierellä..

Eliisa 28+4
 
Mörkö 30+2
On tosiaan totta ettei niistä synnytyksen jälkeisistä oireista juurikaan puhuta. Ehkä sitä ollaan niin tohkeissaan uudesta perheen jäsenestä ettei ne fyysiset kipuilut ole ensimmäisenä mielessä. Kuinkahan yleisiä ne yleensä on? Muistan ihmetelleeni synnärillä, että miten kaikki muut näyttivät esim istuvan ihan normaalisti. Itse käytin rengasta apuna istumisessa pari viikkoa. Mitään muita vaikeuksia ei kyllä ollut. Tällä toisella kertaa taitaa olla tiedossa synnytyksen jälkeiset supistukset mitä ei vielä ensimmäisen jälkeen käsittääkseni ole...

Oletteko te muut jo käyneet pyöräilemässä? Äitini järkyttyi kun kuuli minun suunnittelevan pientä pyörälenkkiä. Pitäisikö sitä siis jostain syystä välttää? Olin ihan ihmeissäni. Sen verran ajattelin sentään, että esikoinen menisi tällä kertaa miehen pyörän kyydissä ettei tarvitsisi kolmea ihmistä kuskata yhdellä pyörällä :)
 
Irina69
Mörkö: Mies hakee polkupyörät tänään huollosta, joten vielä en ole ehtinyt pyörän selkään. Vähän pohdituttaa, että uskallankokaan, kun tää väsymys on aika kokonaisvaltaista tällä hetkellä, lisäksi välillä tulee huimauskohtauksia ja ei olis oikein kiva jos sellainen tulisi esim. kesken alamäki pyöräilyn:( Mitä ne neuvolassa yleensä tuumaa tuosta loppuraskauden pyöräilystä, kertokaapa kokeneemmat?

Onneksi on neuvola maanantaina, saa tsekattua kaikki arvot, tämä tällä viikolla alkanut väsymys on nimittäin jopa pahempaa kuin alkuraskauden väsymys, joka sekin oli mulla ihan mahotonta. Terveellisesti oon syönyt ja vitamiinit muistanut ottaa, nukkunutkin olen ihan riittävästi, mutta silti olen jo aamusta alkaen ihan väsynyt, ei oo kivaa, nyt pitäis piristyä kun kevät tulee kohisten ja aurinkokin alkaa pikku-hiljaa pilkistellä.

Irina 29+4
 
Pretty in Pink
Luulisin että tuo pyöräily on ihan turvallista. Nyt siis kun on kesäsäät tulossa eikä tarvi pelätä jäällä liukastelua. Pyöräilyhän on siitä hyvä liikuntamuoto, ettei koko elopaino ole jalkojen päällä, niin raukkaparat säästyvät :)
 
Lilybelle
Pyöräily on tosi jees, mulle neuvolassa jopa suositeltiin liikuntamuodoksi. Viime raskaudessa pyöräilin ihan viimeiseen asti, eikä ollut ongelmia, ehkä matalalla maastopyörällä voi olla hankalampaa. Mutta ei siitä varmasti vauvalle ole haittaa, kunhan itsellä on mukava olla! Mullakin Mörkö äiti kauhisteli pyöräilyäni viime raskaudessa, mutta nyt on ollut jostain syystä kaikin puolin rauhallisempi. Kai äitimuori ajatteli, että putoan pyöränselästä tai jotain...?

Mukavaa viikonloppua teille mammat ja masuasukit!
Lilybelle ja vaavi 31+4
 
Irina69
Täytyy kokeilla pyöräilyä heti, kun tää väsymys hellittää, eikä tuu enää noita huippauskohtia. Parempi se onkin nyt loppuraskaus pyöräillä ahkerasti just huollosta tulleella pyörällä, se jää aika vähälle käytölle sitten kun vauva syntyy, tosin onpahan pyörä sitten hyvässä kunnossa taas ensi keväänä ja itse säästyy huoltooon vienniltä.

Ihanaa, viikonloppu häämöttää ihan kulman takana, tosin viikonloppu suunnitelmissa ei ole sen kummempia, kuin nukkua, nukkua ja nukkua. Niin ja laitella hyllyjä, peilejä, tauluja jne. paikalleen, jos tulee sopiva fiilis (eli jos väsymykseltä pystyy).

Aurinkoista viikonloppua:)
 
MinttuO ejk
Hei!

Pyöräily kai ihan sallittua kunhan ei kaadu...=/ se olisi kamalaa. Edellisessä raskaudessa pyöräilin alkuvaiheessa aika paljonkin...sitten alkoi maha olemaan niin iso ettei se pyöräily tuntunut enää kivalta. Mulla sellainen maastopyörä jossa ollaan aika etukenossa.

Tänne ei ihmeitä. Neuvola maanantaina ja sitten kuullaan uusimmat luvut. Paino hieman jännittää.

Vointi ollut ok. Olen ed käynyt jumpassa ja jooga tekee tosi kutaa tuolle kipeälle jalalle. Voisi sanoa että olo alkaa olla loistava sen puolesta. Tuo jooga helpottaa juuri noita alaselän ja lonkkien vaivoja. Olen nukkunut yötkin kuin tukki!! Mahtava juttu!

Nyt ei muuta...kaikille kivaa viikonloppua!

MinttuO ja ryyni rv 32+0

 
angsteri
Mäkin luulen, että tossa pyöräilyssä ainoa negapuoli on kaatumisvaara. Olkaapa siis varovaisia, kun menette tuolla pitkin katuja! Muutenhan se on todella hyvä kuntoilumuoto raskauden aikana.

Alessia, meilläkin on toi sama nimiongelma. Ei tunnuta pääsevän yhteisymmärrykseen. Täytyy varmaan katsoa sitten syntymän jälkeen miltä rinsessa näyttää.

Piristävää viikonloppua!

A & N 30+5
 
Alessia
Enpä tiedä kehtaanko enää valittaa, kun viime viikolla iski niin paljon pieniä vastoinkäymisiä, mutta kerronpa nyt kuitenkin että sain viime yönä aivan kaamean vatsataudin. Mulla on sen verran hyvä terveys että olen viimeksi sairastanut kunnolla 80-luvulla, joten olin melkoisen ymmälläni. Soitin jopa Kätilöopistolle, kun olin ihan varma että se oksentaminen johtuu raskaudesta ja nyt joudun letkuihin koko loppuraskauden ajaksi...

No, ohi se meni, mutta tänään on ollut koko päivän erittäin krapulainen olo. Itse tauti kesti kuusi tuntia yöllä, mutta tänään olen pystynyt syömään vain hedelmiä ja karkkia (onneksi on karkkipäivä!) Kun lääkäri viime viikolla huomautti painonnoususta, niin "ilokseni" totesin, että viime yönä hävis 3,5 kg...

Alessia rv 28+5
 
EmiliaX
Lynn_e...............30.05.08.........Toinen (esikoinen 10/06)
linnaeaborealis.....04.06.08.........Esikoinen
Juulia78.............04.06.08.........Toinen (esikoinen 09/01)
Thelma82...........05.06.08........Esikoinen
vaahteranlehti.....06.06.08.........Esikoinen (km 8/07, "km" 12/05)
mä-80...............06.06.08..........Toinen (esikoinen 03/06)
Iines 2..............06.6.08...........toinen (esikoinen 2004)
MinttuO.............06.06.08...........kolmas (eka 2004, toinen 2006)
Pretty in Pink.......7.6.08............Ensimmäinen
Lilybelle.............9.6.08...........Toinen (esikoinan 10/05)
Äittä74...............11.6.08.........Toinen (esikoinen 08/06)
Paksukainen........12.06.08.........Toinen (esikoinen 11/04)
Vieläkö yksi.........13.6.08..........neljäs (-96,-98,-01)
EmiliaX...............13.6.08.........kolmas( 2004 ja 2006)
Riksu81.................13.6.08...........esikoinen
Katzu................14.6.08...........esikoinen (km 12/2006)
Angsteri.............15.6.08..........esikoinen
Mörkö................18.6.08...........toinen (esikoinen 2006)
Kolkyt ja risat.......19.6.08..........toinen (esikoinen 10/2005)
Leenu1................22.6.08..........toinen (esikoinen 11/05)
-Ama-.................25.6.08...........esikoinen
Nadele..................29. tai 30.6...........esikoinen
Alessia................30.6.08...........esikoinen[/quote]

 
EmiliaX
Hellurei kauheen pitkästä aikaa!
Mä en oo ehtinyt ees lueskella teiän juttuja,joten en tiiä mis mennään.. mutta piipahdan nyt senverran että terkkuja teille kaikille täältä Itä-suomesta!

Mulla on kamalan iso maha,painoa on tullut n. 13kg ja vielä on n. 9 vkoa jäljellä. Onneksi painonnnousu hidastuu yleensä loppua kohti.Mulla tuio on enimmäkseen turvotusta,siis VETTÄ. Sormet on kuin nakit:D

Sama oli kahdessa edellisessä raskaudessa,joten tuttua on.. nyt on tosin vähemmän turvotusta.

Seuraava ultra on joskus vkolla 36,kun mulla oli yksi sokeriarvo koholla,niin saan ultran viikkoa normaalia aiemmin.Raskausdiabetesta ei onneksi ole. Pitää välttää sokeria ja hiilareita. Ja minä kun olen oikea leipähiiri,nyyh. Samoin karkit maistuis.

Tämmöstä nyt tänne! Tsemppiä loppuodotukseen kaikille!

EmiliaX 30+2
 
Katzu
Huomenta tännekin.Meillä tietokone rikki,joten koneelle pääsy hieman nihkeää.

Emilia tuo ei ole viimeisin lista. Olen itselleni vaihtanut la:ksi 13.6 jo aikoja sitten. Mutta vaikeahan tuolta sivujen kätköstä on viimeisintä löytää :)

Minä olen nyt sitten kesälomalla :) Eli työt vähäksi aikaa tehtynä.

Huomenna neuvola aamulla ja illalla valmennus.

Mulla on fillari talviteloilla, saas nähdä ajanko yhtään..... Ainakin pitää ensin tehdä huolto toimenpiteitä ennen ajoa.

Mukavaa viikko kaikille

Katzu ja Nöpö 31+3
 
Irina69
Joo, ei ollut viimeisin toi Emilian lista ja minä olin vallan tippunut siitä pois:( Tässä viimeisin, jota on päivitetty viimeksi 27.2.

Lynn_e...............30.05.08.........Toinen (esikoinen 10/06)
Gatto.................03.06.08.........Toinen?
linnaeaborealis.....04.06.08.........Esikoinen
Juulia78.............04.06.08.........Toinen (esikoinen 09/01)
Thelma82...........05.06.08........Esikoinen
vaahteranlehti.....06.06.08.........Esikoinen (km 8/07, "km" 12/05)
mä-80...............06.06.08..........Toinen (esikoinen 03/06)
Iines 2..............06.6.08...........toinen (esikoinen 2004)
MinttuO.............06.06.08...........kolmas (eka 2004, toinen 2006)
Pretty in Pink.......7.6.08............Ensimmäinen
Lilybelle.............9.6.08...........Toinen (esikoinan 10/05)
Paksukainen........12.06.08.........Toinen (esikoinen 11/04)
Vieläkö yksi.........13.6.08..........neljäs (-96,-98,-01)
EmiliaX...............13.6.08.........kolmas( 2004 ja 2006)
Riksu81.................13.6.08...........esikoinen
Katzu................13.6.08...........esikoinen (km 12/2006)
Angsteri..............15.6.08..........esikoinen
Mörkö................18.6.08...........toinen (esikoinen 2006)
Kolkyt ja risat.......19.6.08..........toinen (esikoinen 10/2005)
Äittä74...............20.6.08...........toinen (esikoinen 08/06)
Leenu1................22.6.08..........toinen (esikoinen 11/05)
ylva....................23.6.08...........toinen (esikoinen 06)
Irina69................24.6.08...........esikoinen
-Ama-.................22.6.08...........esikoinen
Nadele..................28.6.08...........esikoinen
Eliisa-81................28.6.08...........esikoinen
Alessia................30.6.08...........esikoinen

 
*Martha 08
Heippa taas!!

Mulle iski eilen ihan mieletön jännitys!! Istuin kotona illan, enkä kyenny mihinkään :D Mulla oli perhosia vatsa täynä ja käsiä alko sillain jännästi puuduttaa.. hih. Onhan tässä vielä monta viikkoa aikaa jännittää, eikä varmaan vielä kannattais lottaa, mutta minkäs sitä ittelleen mahtaa!?!? Miten sitä kykenee ees synnyttään ko jännittää niin hulluna ;) *Khih

Täällä ei pyöräily ole vielä oikeen ajankohtasta ko ottaa sääolosuhteet huomioon. Lunta tulee niin ettei sekaan sovi! Taidan jatkaa kävelyä ja mielikuvitus juoksemista.

Mama & toukka rv32+5
 
Irina69
Tänään oli oli aika uudessa neuvolassa, siellä valmennukset alkavat vasta ihan toukokuun lopussa, joten täytyy kysellä vanhasta neuvolasta alkaisiko siellä aiemmin. Mielummin kävisin valmennukset aiemmin, kun noista tuo viimeinen kerta menee niinkin pitkälle kuin rv:lle 37.

Neuvolassa ei kauaa mennyt, kun ei edes kuunneltu sydänääniä. Jouduin nimittäin eilen käymään kättärillä päivystyksessä, kun aamulla wc:ssa käydessä tuli kirkasta verta ja lisäksi maha oli vasemmalta puolelta tosi kipeä. Paniikkihan siinä meinasi tulla, joten ei auttanut muu kuin mennä tarkistuttamaan. Onneksi kaikki oli ok ja tuo veri tuli minua raskauden aikana kiusanneesta bartholiinin rauhasesta. Kipu tuli ilmeisesti jostain kiinnikeistä tai ehkä olin syönyt edellisenä iltana jotain epäsopivaa, mene ja tiedä, sekin onneksi helpotti ip:llä.

Olen joutunut käymään tuolla kättärin naistentautien polilla tosiaan jo pari kertaa aiemmin ja nyt päivystyksessä ja ei voi kuin kiittää ihanaa henkilökuntaa. Väärästä hälytyksestä huolimatta, olivat tosi mukavia ja pitivät edottoman tärkeänä tulla tarkistuttamaan tällaiset vuodot vaikkei, mistään hälyyttävästä sitten ollutkaan kysymys. Kättärin olen myös valinnut synnytyssairaalaksikin, joten on rauhoittavaa todeta jo nyt, kuinka pätevää ja mukavaa henkilökuntaa siellä on.

Aurinkoista maanantaita!

Irina + Mirjami (1600g) rv 29+6
 
lynn_e 33+3
Merkkiä jättämässä...

Sektiosta ja liikkumiskiellosta; en ole ikinä kuullutkaan! Kyllä ne siellä sairaalassa vain kehottivat nousemaan mahd. pian sieltä sängystä ja patisti liikkeelle vain. Mutta tosiaan itse pääsin vasta 3:ena pvänä ylös. Mutta potilaissa on eroja, kaveri parani hetkessä ja heti sairaalasta kotiuduttuaan siivosi hulluna omalla raksalla...multa ei olisi onnistunut. (mulla siis synnytyksen kesto 23h 14min ja vauvalla väärä tarjonta, voimat loppui)

Nyt odotan että synnytys käynnistetään ennenkuin vauva on 4kg (tyttö oli 4600g) koska tytön koko oli osasyy "epäonnistuneeseen" synnytykseen. Nyt vauvan painoa seurataan.
 
angsteri
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa....menin eilen nostamaan pahvilaatikkoa ja sen jälkeen en paljon pystynyt liikkumaan. Yläselkä meni ja oli aivan helv....kipeä, mutta nyt taas aamulla se tuntuu paljon paremmalta. Täytyy nyt näköjään ottaa varovaisemmin!

Irina, luojan kiitos sulla oli kaikki kunnossa!! Varmasti pelästytty!! Ehditkö jo ajatella, että nyt sitä mennään synnyttämään? Mä olen jo miettinyt, että mitä jos se tuleekin aikaisemmin. Nythän niillä olisi ymmärtääkseni jo hyvät selviytymismahdollisuudet. Täytyy varmaan pakata sairaalalaukku lähiviikkoina valmiiksi.

Lynn_e, hyvä tietää, että sektiosta toipuminen on hyvin yksilöllistä! Meilläkin nimittäin odotellaan yli 4 kiloista vauvaa, joten saa nähdä pystynkö synnyttämään alateitse. 9.5 mulla on seuraava sairaala, kai ne siellä sitten tekee synnytystapa-analyysin.

Katzulle onnittelut loman aloittamisesta!! Jäät sitten varmaan lomilta suoraan äitiyslomalle :) ?

A & N 31+1
 
Irina69
Kiitos Angsteri. Joo, kyllähän tuossa aika paniikki iski päälle, varsinkin kun olen tässä jo parin viikon ajan nähnyt unia, jossa tyttö syntyy ennen aikojaan.. Täytyy vain toivoa, että pikkuinen malttaa pysyä mahassa riittävän pitkään. Vaikka selviytymismahdollisuudet ovatkin jo aika hyvät tässä vaiheessa, voi tuosta aikaisesta synnytyksestä aiheutua muita ongelmia. Onneksi selvittiin säikähdyksellä tällä kertaa:)
 

Yhteistyössä