Kesäkuun 2008 odottajat

  • Viestiketjun aloittaja MinttuO
  • Ensimmäinen viesti
Alessia
Mulla oli tänään käynti neuvolalääkärillä ja terveydenhoitajalla, ja kaikkea ikävää tuli enemmän kuin uskoisi. Sentään vauva on kunnossa! Asiat alkoi menee pieleen jo kotona, kun terveydenhoitaja soitti ja kysyi missä olen, kun aika on varattu 9.30. No, mulle oli sanottu että se on klo 10. Tuolla oli th vaihtunut, ja edellinen oli ryssinyt myös mun aikaisemman ajan (unohti KOKONAAN merkitä sen kalenteriinsa). Kaiken lisäksi tää uusi th vaihtaakin työpaikkaa jo kahden viikon kuluttua...

No, puolen tunnin sijaan oli siis 5 minuutin tapaaminen, sitten menin lääkärile. Se sanoi, että joudun synnytystapa-arvioon (vai mikä se on), ei näytä kovin lupaavalta että voisin synnyttää alakautta. Sitten selvisi, että olen käyttänyt sellaista lääkevoidetta, jota ei saisi käyttää raskaana (TEOREETTINEN riski aiheuttaa korvavaurioita). Ja kolmanneksi, mulla on hiivatulehdus! Niin, ja sf-mitta oli kummasti kohonnut. Eikä tässä vielä kaikki, painoakin oli jo 60 kg (lähtötilanne vähän yli 50 kg), että lääkärin mukaan mun on TÄYTYNYT lihota...

Plääh... Parempaa viikonloppua teille toivottaa Alessia rv 27+4
 
Mörkö 29+2
Iltaa kaikille.

Ystäväpiirissä tekemäni "gallupin" perusteella ensimmäinen raskaus on "helppo" ja sitä seuraavat yhtä kärsimystä. Noin niinkuin kärjistetysti :). Ekan kanssa kärsin kyllä mahan koosta, mutta siitäkin vasta loppumetreillä. Nyt sen sijaan pystyn hädin tuskin liikkumaan vaikka odotusta on jäljellä vielä vaikka kuinka. Argh.

Meille on myös tulossa viimeisimmän arvion mukaan 4,5 kiloinen vauveli. Saman kokoinen oli esikoinen, joten uskon arvion pitävän suunnilleen paikkansa. Ihan ok meni synnytys ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa kyllä huomaan jännittäväni synnytystä enemmän kuin viimeksi. En kai ekalla kerralla tajunnut jännittää mitään. Enkä kyllä tarkalleen tiedä mitä nytkään jännitän??
 
Katzu
Huomenta ja mukavaa viikonloppua

Onpas Alessialla ollut ikävä neuvolakäynti :(

Kyllä taas huomaa, että eilen tuli oltua jalkojen päällä kokopäivä.l Ekan kerran istahdin illalla klo 22 sohvalle. Kävin vielä töiden jälkeen tunnin kävelyllä. No sit kun kellahdin selälleni sänkyyn, niin selkä huusi hoosiannaa. En meinannut päästä ollenkaan kyljelleni. Ja nyt aamulla alapää sen verran hellänä, että kävely tuntuu inhottavalta. Eli ainakaan tänään ei tarvi lenkille lähteä. Mutta kohta pitäisi jaksaa siivoilla.

Melkoisen suuria vaaveleita teille veikkailtu. Meille ei olla sanottu mitään painoarviota ja tuskin sanotaankaan kun ei ole enää yhtään ultraa. Parilla viimeisellä neuvolakäynnillä vatsan käyrä ollut keskiviivalla.

Vielä olisi kolme herätystä töihin. Ihanaa kun alkaa loma :)

Katzu ja Nöpö 30+1
 
lynn_e 32+1
Alkuperäinen kirjoittaja Mörkö 29+2:
Iltaa kaikille.

Ystäväpiirissä tekemäni "gallupin" perusteella ensimmäinen raskaus on "helppo" ja sitä seuraavat yhtä kärsimystä. Noin niinkuin kärjistetysti :). Ekan kanssa kärsin kyllä mahan koosta, mutta siitäkin vasta loppumetreillä. Nyt sen sijaan pystyn hädin tuskin liikkumaan vaikka odotusta on jäljellä vielä vaikka kuinka. Argh.
Mä en allekirjoita tätä ollenkaan! ;)
Ensimmäisessä raskaudessa aloitin sairasloman joskus 30 viikolla. Oli turvotusta, pyörrytti, liikkuminen oli hankalaa supistusten vuoksi ja kaupoissakaan en voinut olla kun tuntui että taju lähtee heti vaikka hb:ssä ei ollut mitään moitteita. Olin kamala valas joka lihoi yli 20kg ja nukkuminenkin tuotti siksi tuskaa. Maha oli ihan megasuuri - moni veikkasi että odotan kaksosia :O

Nyt olen paljon pirteämmässä ja paremmassa kunnossa. Painoa on tullut nyt 7-8kg, ei ole suuremmin turvotuksia, ei pyörrytä, maha on paljon sirompi ja mulla on vain olo etten olisi edes raskaana. Ei ole mitään raskasta tai hankalaa oloa laisinkaan.



 
angsteri
Voi ei mikä neuvolakäynti sulla oli Alessia! Eikä toi 10 kg ole paha tossa vaiheessa. Näyttää suhtautuminen vaihtelevan neuvoloittain ja neuvolatädeittäin.Hiivasta kärsitän täälläkin ja mullakin oli vk:lla 25+ jotain sf-mitta ihan ylärajoilla ja nyt taas normaali. Saattaa siis vielä vaihdella sullakin. Tsemppiä!

Millainen teillä on muuten energiataso? Jaksatteko vielä touhuta kaikenlaista vai onko väsymys jo iskenyt? Musta tuntuu, että olen ihan yli-energinen. Remontti meni hyvin ja vielä haaveilen sen jatkamisesta. Kyselin muuten lääkäriltä venyttävistä liikkeistä, niin hän sanoi, että ihan normaaleja, hyvältä tuntuvia liikkeitä voi hyvin tehdä. Eikä napanuoran "käyttäytymiseen" voi itse vaikuttaa. Sain siis luvan maalata, kunhan varon maalipöllyjä.

Mukavaa lauantai-iltaa! Me häivytään nyt saunaan.

rv 29+6

 
Eliisa-81
Täällä myös jatkuvasti tota hiivaa. Musta tuntuu että mulla alkanut vasta nyt kunnolla toi maha kasvamaan. Kun tähän asti ollut kaikki helppoa ja vaivatonta, niin nyt maha alkanut haittaamaan töissä ja arkijutuissa. Tanssin jouduin lopettamaan kun tuli jotain pistelyä, samoin kaikki äkkiliikkeet ja kumartelut vähän sattuu. Energiaa on kyllä muuten riittänyt ja tekisi mieli touhuta kaikkea. Olen välillä käynyt iltaisin ulkona keikoilla miehen kanssa, pitänyt bileitä ym muuta sosiaalista, ja yllättävän hyvin jaksanut myöhään yöhön asti. Vastapainona taas haluan olla välillä totaalisen itsekseni ja hiljaisuudessa kotona enkä kuulla kenestäkään mitään
 
MinttuO ejk
Minä olen kanssa sitä mieltä että eka raskaus oli ihan kamala ja ajattelin ettei meille lapsia sen jälkeen enää tule...mutta toinen raskaus meni tosi hyvin ja tämä kolmas myös joten voipi mennä näinkin päin!

Varsinaiset häpyliitoskivut ovat poistuneet ja jäljelle jäänyt tuo oikean pakaran kipu ja selkäkipu joka tulee yleensä iltaisin. Tuo oikea jalka vaivaa pitkin pv ja on välillä ihan sairaankipeä...toivotaan ettei pahene...kun nyt vielä liikkumaan pääsee...joten kuten.

Nukkunut olen tosi hyvin ja vain kerran pari käyn vessassa. Tänään olo tosi pirteä hyvin nukutun yön jälkeen.

Ei ole enää montaa viikkoa äitiysloman alkuun (2.5 alkaa) vaikka eipä se näin kotiäidille mitään merkkaa mutta kuitenkin. Onhan silloin viikkoja jo 35!! Hui miten on aika mennyt nopeasti.

Täälläkin turvotusta...varsinkin jaloissa. Sormukset vielä menee ja on mennyt joka raskaudessa ihan loppuun asti. Synnytyksen jälkeen vaan aina huomaa että sormet hoikistuu eli kyllä sitä turvotusta jonkin verran sielläkin on.

Vaatteita pitäisi alkaa pesemään...ja muutenkin valmistautumaan vauvan tuloon. Tähän saakka olen vaan ollut enkä ole tainnut kunnolla edes sisäistää että kohtahan se tuo laskettuaikakin jo on ja asioita pitäisi alkaa laittaa kuntoon!

Tapiolan syntymättömän lapsen vakuutus saatiin. Päätös tuli viimeviikolla. Edellisilläkin lapsilla tuo on ja se on kyllä kätevä. Käydään ehdottomasti ennemmin yksityisellä kuin terveyskeskuksessa.

Mutta nyt pukeutumishommiin...ollaan kaikki vielä yökkäreissä...=)

MinttuO ja ryyni rv 31+3
 
lynn_e 32+3
Olenko mä jotenkin poikkeava ku mulla ei ole kiire noiden vauvanvaatteiden pesujen ja muiden hankintojen kanssa?! Mä ajattelin vasta ensi kuun alussa alkaa niitä laittelemaan aikaisintaan ja ostoksille lähtemään, tosin ei tässä hätääkään tule jos vauva nyt jostain syystä päättäisi syntyä etuajassa, mutta en usko kun tuo tyttökin syntyi vasta rv 42+1 käynnistyksellä.
 
MinttuO ejk
Mulla tuota kiirettä varmaan osittain aiheuttaa se että esikoinen syntyi aikanaan rv 37+2 ja mikään ei ollut vielä silloin valmiina. Olin juuri aloitellut äitiyslomani ja lapsi syntyikin heti viidentenä vapaa päivänäni. Sairaalasta sitten miehelle latelin ohjeita...sänky yms. oli kaikki vielä varastossa...vaatteet olin jo pessyt mutta ei ne paikoillaan olleet. Vaippoja yms. ei oltu hommattu. Kaikki oli levällään. Sairaalakassikaan ei ollut valmiina joten mies joutui kuskaamaa kamaa sairaalaan pikkuhiljaa sitä mukaa kun huomasin mitä tarvin. Se ei ollut kovin kivaa. Valmistautuminen vauvan tuloon oli ikäänkuin kesken ja se sitten yllätti ihan täydellisesti.

Nyt haluan olla valmis...se helpottaa sitä prosessia sitten jälkikäteen kun oli valmis vauvantuloon.
 
Pretty in Pink
Lynnen kysymykseen:

Mulla opiskelijana ei välttämättä jää kauhesti mitään lomaa ennen synnytystä, siihen kyllä yritän pyrkiä, mutta katsotaan miten opinnot edistyy! Joten oon yrittänyt laittaa kaikkea valmiiksi (tällä viikolla vaatteiden pesu, sitten alkaa olla valmista). Kun ei ole varsinaista lomaa niin ei voi suunnitella asioiden hoitamista silloin. Sitten vähän jännittää sekin, että kuinka väsynyt on loppuajasta, kun uni on jo nyt heikentynyt ja heräilen enemmän. Johtuu kylläkin tästä ehtimisstressistä :)

Mun anoppi onneksi kysyi eilen voisiko se maksaa mulle toukokuun loppupuolella siivojan tekemään suursiivot ikkunanpesuineen, ettei mun tarvi mahan kanssa ähistä. Arvatkaa vastustinko?! Nyt tarttee lähinnä itse siivota kaapit turhasta roinasta ja kaikki saunan ja kylppärien lattioiden hinkaamiset säästän kyllä siivoojalle! IHANAA.
Ei sillä, etteikö elämää olisi synnytyksen jälkeenkin, mutta jotenkin tuota roinaa ja vaatetta on niin kertynyt, että on pakko tehdä kaappeihin tilaa...
 
Pretty in Pink
Käykö muuten täältä kukaan muu uimassa? En oo havainnut kysyä. Tuntuu poistavan turvotusta aika mukavasti! Olin aamulla tosi turvoksissa ja yhtä lakanan kuvaa kun tuli viikonloppuna juotua limsaa. Uin 45 minuuttia, ja tuolla reissulla piti käydä kolme kertaa vessassa :D Kertonee jotain. Jalkojen kanssa tuntui olevan tehokasta tehdä pelkkiä potkuja. Veri alkoi kiertämään niin että jaloissa vaan kutisi.
Onko muilla hyviä nesteenpoistovinkkejä?

Meillä on muuten tänää synnytysvalmennuksessa äitien ilta. Imetyksestä sun muusta. Ajattelin kysellä siellä synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Vedin nimittäin itseni kolmisen vuotta niin piippuun, että siitä seurasi puolivuotinen masennusjakso. Aloin tässä vaan miettimään, että oonko jotenkin normaalia alttiimpi myös synnytyksen jälkeiselle masennukselle kun on tälläinen tausta...

Pretty in Pink 31+2 (unohdan aina laittaa noi viikot)
 
Lilybelle
Heip, mulla energiataso vaihtelee päivän mukaan. Eilen olin ihan voimaton ja lössö koko päivän, mitään ei olisi jaksanut tehdä. Tänään taas on energiaa vaikka mihin.

Pretty in Pink: Sanotaan, että riski synnytyksen jälkeisen masennuksen uusimiseen on olemassa. Omalta kohdaltani n 3 kk:n masiksen aiheutti totaalinen väsymys, kun yritin olla superäiti. Tämä yhdistettynä pimeään vuodenaikaan, joka vie minulta aina jossain määrin energiaa. Viime kerran jälkeen olen kyllä paljon seesteisempi ihminen, joten en usko että masennus iskee samaan tapaan. Lisäksi tämä äitiys on tuttu juttu, enkä aio enää ylisuorittaa ja pingottaa kuten viime synnytyksen jälkeen.

Jättivatsan kummun takaa: Lilybelle ja vaavi (31+0)
 
Irina69
Putoon ihan kärryiltä tässä keskustelussa, kun en oo päässyt viikonloppuna koneelle. Loppuviikosta pitäisi onneksi olla uusi liittymä käytössä (ja minullako muka nettiriippuvuus:).

Viikonloppuna paiskittiin isännän kanssa taas hommia oikein olan takaa ja nyt on verhot ikkunoissa ja lähes kaikki tavarat paikallaan. Paitsi tietenkin lastenhuone, joka näyttää lähinnä varastolta. Lastenhuoneen ja loput vauvan tavarat ostan ja laitan kuntoon vasta, kun jään vapulta pois töistä, nyt on pakko saada asuntoa muuten kuntoon minkä töiltä ehtii.

Tuo siivousapu on kyllä paikallaan loppumetreillä, sovin itsekin jo alustavasti, että äitini tulee pesemään ikkunat ja jelppimään kaappien siivouksessa toukokuussa, kun olen jo lomalla. Nyt kaapit on kyllä pyyhitty, mutta ei jynssätty edellisten asukkaiden jäljiltä. Ja valitettavasti edelliset asukkaat ovat eläneet sen verran siivottomasti, että kaapit on pakko jynssätä, samoin kuin kaikki ovet, ikkunat jne, jotta asunnosta saa tunkkaisen hajun pois. Itse kyllä kilttinä tyttönä pesin kaikki paikat katosta lattiaan uutta asukasta varten, olis ollut itsekin kiva muuttaa puhtaaseen asuntoon, varsinkin näillä viikoilla:( No ei voi mitään, joillakin toi käsitys siisteydestä on vain erilainen kuin mulla, enkä mäkään mikään himosiivooja ole, kun ei kahden kissan omistajana voi olla..

Irina 28+6
 
Alessia
Mä puolestani ehdotin miehelle joskus aikoja sitten, että otetaan siivooja käymään kerran kuussa sitten kun lapsi on syntynyt. Miehelle se ei sopinut ollenkaan! Ja musta kun tuntuu ettei se ollenkaan ymmärrä kuinka paljon mä siivoan siihen verrattuna; esim. ikkunoiden pesemisen olen aina hoitanut yksin (meillä on 10 ikkunaa), enkä voi kuvitellakaan että mies tekisi sen.

Mä siis luulen että se vilpittömästi uskoo meidän jaksavan siivota myös jatkossa, mutta todellisuus sattaa yllättää. Ja sit on ikävää jos sitä pitää potkia siivoomaan, ja se on sitä mieltä ettei tarvii... Tai taatusti se menee mieluummin pelamaan futista tai sulkista kuin jää kotiin pesemään niitä ikkunoita...

Asiasta toiseen, mulla on vieläkin vähän kriisi päällä siitä, että joudun synnytystapa-arvioon. Nyt tuntuu, että ihan turhaan käyn äitiysjoogassa ja teen kotonakin erilaisia harjoituksia, jos lopputulos on kuitenkin se, että leikataan. Masentaa!
 
MinttuO ejk
Alessialle...älä vaivu vielä epätoivoon...sen takia ne tutkii jotta josko sittenkin. Ihan varmasti ne antaa sun ennemmin synnyttää alakautta kuin leikkaavat. Toivotaan parasta!!

Siivouksesta. Meillä kävi 3kk siivooja kerran viikossa kakkosen syntymän jälkeen ja se oli MAHTAVAA!!!!!!!! Oli yksi stressi vähempänä kaikilla...mulla kotona ja miehellä töissä kun sekin tiesi ettei tarvi murehtia siitä miten jaksan hoidella lapset ja kodin...vaan sai keskittyä lapsiin...toki välillä piti itsekkin imuriin tarttua mutta siivoojat hoitivat matot ulos...pölyt....luutusivat lattiat...pesivät vessat yms. Olisin voinut jatkaa tuota siivoushommaa pidempäänkin mutta rahan takia sitten päädyttiin miehen kanssa siihen että siivotaan itse niin säästetään nekin rahat. Eihän se aina ihan tasan mennyt se siivoaminen mutta tuli hoidettua jotenkin. Nyt menen asenteella että siivotaan kun keretään/jaksetaan ja mies saa luvan auttaa (enempi)!

MinttuO taas... =)
 
angsteri
Juu, Alessia älä nyt vielä noin ajattele! Jos saa udella niin mikä sulla on syynä synnytytapa-arviointiin? Siis lantion muoto vai vauvan asento, vai mikä? Mulla ei ole mitään tietoa näistä.

Me otetaan ikkunan pesijä ennen kuin vauva syntyy ja sitten syksyllä joskus marraskuussa. Mä en ole mattoihmisiä, joten meillä ei niitä ole kuin yksi. Taitaa meidän talo olla silleen helppo siivottava. Lähinnä noi ikkunat houkuttelee ottamaan pesijän. Muuten varmaan selvitään ominavuin.

PIP, mullekin on kertynyt kivasti nestettä eli ei todellakaan mene sormukset sormiin. Hyviä nesteenpoistokeinoja mulla ei ole, mutta varmasti toi liikunta auttaa. Mä olen kyllä lysähtänyt sohvalle ja suuremmat liikuntasuoritukset odottaa kesää...

rv 30+1
 
Alessia
angsteri: Lääkärin mukaan lantio kait näyttää liian kapealta... Mun sisko joutui kovasta yrityksestä huolimatta leikkaukseen, sillä kohtu ei vaan auennut tarpeeksi. Senkin takia olenkin jo osannut pelätä, ettei se mullakaan välttämättä onnistu alakautta.
 
Mörkö 29+5
Mun tekisi aivan mielettömästi mieli jo laittaa vauvalle pinnis valmiiksi ja roudata sitterit sun muut varastosta kämpille. Olen kuitenkin päättänyt (yrittää) lykätä kaikkea puuhastelua siihen äitiysloman alkuun, eli vappuun. Aika vaikeaa tämä kyllä on...

Siivousta taas en jaksa nyt yhtään -edes ajatella. Jostain luin, että siivoojan palkkaaminen pitää asunnon siistimpänä jo siitäkin syystä ettei kehtaa hirveään sotkuun pyytää ketään ulkopuolista. Siinä mielessä se tekisi meille siis hyvää. Oletteko te siivouspalvelua kokeilleet huomanneet tällaista? Siivoojan palkkaaminen houkuttaa mutta toisaalta myös tuntuu oudolta, että joku ventovieras huseeraisi asunnossa... Ikkunoiden pesettämistä voisin kyllä hyvinkin harkita. Hmm...
 
lynn_e 32+4
Alkuperäinen kirjoittaja Alessia:
Mä puolestani ehdotin miehelle joskus aikoja sitten, että otetaan siivooja käymään kerran kuussa sitten kun lapsi on syntynyt. Miehelle se ei sopinut ollenkaan! Ja musta kun tuntuu ettei se ollenkaan ymmärrä kuinka paljon mä siivoan siihen verrattuna; esim. ikkunoiden pesemisen olen aina hoitanut yksin (meillä on 10 ikkunaa), enkä voi kuvitellakaan että mies tekisi sen.
Meidän uudessa talossa on 22 ikkunaa, niitä onkin sitten kiva pestä! Kesällä päästään muuttamaan niin se onkin sitten ihana tehdä muuttosiivoa kahden pienen lapsen kanssa =) Mutta mä tykkään pestä ikkunoita!!!

Neuvolaan mars

 
Thelma82 ejk
Hei taas pitkästä aikaa!

Vai täällä on siivouspuuhia mietitty. Olishan se kyllä niiiiin ihanaa saada siivousapua, mut luulen et ihan itse pesen ikkunat ja hoidan isommat siivoukset, kun nyt vielä ei ole kremppaa joka sitä estäis. Äitiyslomalle ajattelin moiset hommat jättää ja siihen on enää 3 viikkoa:)

Alessia, toivotaan et vauva kuitenkin mahtuis ihan alakautta tulemaan, jos kerta niin ennemmin haluat synnyttää! Onko tuosta sektiosta jotain haittaa? Tai paremminkin et miksi ennemmin alakautta kun sektiolla. Valaiskaa tyhmää kun en noista oikein ymmärrä:) Meillä vauvan tarjonnasta ei selkeetä tietoa, joten mietin et jos olis perätilassa niin haluan kyllä sektion.

Mulla on jo pinnis valmiina, ollut jo viikon:D ja vielä olis 2kk aikaa oottaa. Kröhöm, pölyttyyköhän pahasti petivaatteet, oon siis laittanut petivaatteetkin. Pitää varmaan tuulettaa kyllä jossai vaiheessa vaikka päiväpeitto onkin päällä.

Mulle on nyt iskenyt joku ihottuma ja olin ihotautipolillakin, mut ei mitää selkeetä diagnoosia. Voi kuulemma johtua ihan hormooneistakin. Pääsen silti ylimääräiseen seurantaan ja siis ainakin yhteen ultraan nyt pian. Vauvalla ei kuulemma silti pitäisi olla hätää! Ottaa siitä sitten selvää. Kutina vaan on ikävää kun vie yöunet:(

Parempaa odotusta muille:)

Thelma82 31+5
 
Pretty in Pink
Nonniin.

Nyt on vauvan vaatteet ja petivaatteet pesty pyyhettä ja pinnasängyn reunapehmustetta lukuunottamatta (pitääkö se pestä?). Vielä pitää illalla silittää lakanat sun muut laatikoihin. Meillä on jo hoitopöytä valjastettu ja sänky kasattu (vauvan huoneeseen, josta myöhemmin siirto makkariin). Vielä on muutama ostos tekemättä, kuten kesähaalari ja itkuhälyttimet, niin ja jotkut imetysliivit ensihätään, mutta siinä ne sitten melkolailla onkin. Äitiyslomalle (jos sellaista ehtii etukäteen pitämään) jää sitten kaappien siivous.Ihana ajatella, että on sitten vielä aikaa ulkoilla ja käydä uimassa ajan kanssa, nyt kun se on sellaista aamulla kiireellä ja huonolla omallatunnolla säätämistä.

Vauvakirjassa muuten käskettiin isäosuudessa ylipuhumaan äiti pakkaamaan sairaalakassi näillä viikoilla, mutta ehkä nyt en sitä vielä tee. Nyt pitää sitten keskittyä hoitamaan kouluasiat kuntoon.

Eilen oli taas neuvola. Kaikki ok. Vauva viihtyy pää alaspäin ja useimmiten selkä oikean kyljen puolella.(toivottavasti myös jatkossa). Kätilö tunnusteli vauvan kokoa ja sanoi, että "normaalin" kokoinen, ehkä vähän keskivertoa pienempi. Verenpaineet mulla on ollu koko ajan tosi alhaiset ja multa kokoajan kysytään että pyörryttääkö. Ei kai.. :O Painonnousu on hidastunut, ihan vielä ei ole mennyt kymmenen kiloa rikki.

Pretty in Pink, 31 ja risat

Ps.Alessia, koska sulle tehdään jatkotutkimuksia?

 
Alessia
Thelma: Mua vaan inhottaa ajatus että vatsa vedetään auki ja hei hei vatsalihakset. Tiedän kyllä että monen mielestä sektiosta paraneminen ei ole paha juttu. Silti olin ajatellut, että kun naisen kroppa on suunniteltu niin että alakautta on mahdollista synnyttää ilman tuhoja, niin se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Kun olin jo aloittanut niiden harjoitustenkin tekemisen, eli olin liikkeellä sillä asenteella että hyvin se menee jos on hyvin valmistautunut... Tietysti totta on sekin että jos alakautta hommat menee pahimmalla tavalla pieleen niin paraneminen on tosi hidasta.

Ja Pretty in PInk: luultavasti vasta viikon 36 lääkärintarkastuksen jälkeen, joten tässä on hyvin aikaa märehtiä!

Huomenna miehen kanssa perhevalmennukseen!

Alessia rv 28+1
 
lynn_e
SEKTIOSTA; minulle se oli kamala kokemus! Pääsin jaloilleni vasta 3:ena päivänä leikkauksen jälkeen ja silloinkin tuskaisesti. Ilman miehen apua en päässyt kotona sängystä ainakaan 2:een viikkoon ylös koska haava oireili tosi pahasti. Mies oli se joka aina yöllä haki vauvan viereen syömään. Se oli kamalaa aikaa joka osittain myös aiheutti masennuksen minulle! Kun en ollut kykeneväinen juuri mihinkään.

TOSIN, tiedän monia joille sektio on ollut helppo juttu.

Nyt toivonkin että voisin synnyttää alakautta tämän seuraavan vauvan.

Ja sitten neuvolakuulumisia;

Rv 32+4
Paino +100g/vko (huh turhaan pelkäsin)
RR 115/60
Hb 101 (nyt tuli tiukka käsky syödä rautaa)
SF 31 (keski-yläkäyrän välissä)
Pissa puhdasta ja kaikki ok
Vauva raivotarjonnassa jee! Tyttö kääntyi vasta joskus rv38.
 
Irina69
Thelmalla ja Pritty in Pinkillä onkin valmistelut jo pitkällä. Mä odottelen vielä kuun vaihteeseen ja aloitan sen jälkeen valmistelut, kun jään silloin jo pois töistä.

Sain yhdeltä tutulta käytettyjä vauvan vaatteita ison pinon jo useampi viikko sitten, eilen vasta avasin paketin ja katsoin mitä siellä on, kun tuo muutto on vienyt vapaa-ajan ja voimat niin täydellisesti. Paketissa oli taas niin paljon bodyja, että nyt ei passaa niitä ostaa enää ainuttakaan, jäävät muuten käyttämättä, vaikka vauva olis millainen puklumestari hyvänsä. Paketista löytyi toki kaikea muutakin kivaa, haalareita, vuodevaatteita jne. Täytyy tutustua paremmin kun alkaa pesemään niitä.

Nyt on iskenyt taas jumalaton väsymys, työpäivän jälkeen ei jaksa tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla. Kuinkas teillä muilla? Voihan tää tietty olla jälkiväsymystä tuosta muutosta, aika lujille siinä kroppa ja mieli joutui kun teki ensin pakkaus- ja sitten purkamishommia 8-10 tuntia päivässä monta päivää putkeen. Sääkin on aika ankee, ainakin täällä etelä-suomessa, joten sekin voi vaikuttaa.

Mulla on aika uuteen neuvolaan ensi maanantaina, saa nähdä millainen terkkari siellä on, vaikutti ihan mukavalle ainakin puhelimessa. Sitä seuraavalla viikolla täytyisi käydä ottamassa uusiksi paastosokeri ja toksoplasmoosi kokeet. Paastosokeri oli sokerirasituksessa ihan rajalla, joten siksi tsekataan. Ja toi toksoplasmoosihan mulla on jostain kumman syystä sairastamatta, joten sitä tsekataan raskauden lopuun asti.

Omaa vointia ei voi kehua, muttei haukkuakaan. Sitä alkaa pikkuhiljaa niin tottumaan näihin kaikkiin pikku-kremppoihin ja tähän lyllertämiseen, ettei ne paljon enää hetkauta. Liitoskivut ovat nyt olleet hieman paremmat, samoin kuin selkäkin. Vatsan vanha arpi juilii koko ajan kävellessä ja asentoa vaihtaessa ja kädet puutuu yhä öisin niin, että aamulla niitä särkee. Mutta kaikkeen tosiaan tottuu, paitsi siihen, että kun joku tavara tippuu lattialle ja vierii sängyn alle, niin se on pakko jättää sinne, koska sen takaisin noukkiminen tuottaa niin paljon ylimääräisiä ponnistuksia, että on vain helpompi unohtaa tavara sinne..

Hyviä vointeja!

Irina 29+1
 

Yhteistyössä