Kesäkuiset mammat 2011

Olin jo vähäksi aikaa unohtanut koko palstan ja välillä unohtuis koko raskauskin, ellei tämä "leppäkerttu" (tytön sanoin) olisi niin vilkas tapaus. Ihan mahdotonta menoa pitää aamusta iltaan. Väsymystä on toki, mutta niin on ollut muutenkin tässä viimeisten vuosien aikana (lapsia parin vuoden välein). Töissä jaksan olla ihan hyvin ja monesti näin su-iltaisin huokaisen helpotuksesta, että pääsee taas aamulla töihin lepäämään.. :) Vähän hirvittää, miten pää kestää taas kotiäitiyttä ja vieläpä kolmen lapsen kanssa, mutta kaipa siihen taas tottuu.

Voimia kaikille, joilla on kremppoja! Varsinkin noi homejutut kuulostaa kyllä uskomattoman kauheilta. Tostahan voi jäädä krooniset vaivat päälle, miten kellään on pokkaa asuttaa ihmisiä tuollaisissa oloissa?! Ei käsitä!

Meillä juhlitaan kanssa esikoisen 4-vuotispäiviä maaliskuussa. Meillä on käynyt vähän huono säkä ja kaikki parhaat ystävät on muuttaneet pois paikkakunnalta, joten pitää ihan miettiä ketä kutsuisi juhliin. Onneksi sentään isovanhemmat tulee ja hoitokaverit, joten ihan omalla porukalla ei tarvi juhlia.

Täällä on viikot tänään 24 + 6. Kivaa, kun tietää että periaatteessa vauva olisi jo pelastettavissa, jos niin huonosti kävis että jo syntyisi. Toivotaan toki, että kaikilla pysyy vauvat masussa kesään asti.
 
Terppalerppa vaan!

Millon sul on la Nannaliina???? Ihan kesäkuun alussa? Kun mulla vasta 23 poksuu tänään. Ihana massu joka tapauksessa :heart:

Vauva myllertää nyt jo kovasti. Siksipä ehkä juurikin lähti hiukan mopo käsistä kun käytiin kirpparilla la - oli niin hyväkuntosia vaatteita että oli pakko napata mukaan. Ensimmäiset vaatteet siis uskalsin nyt ostaa, tai yksi body oli jo, mutta nyt lähti varmaan parikymmentä vaatekappaletta mukaan :whistle:
Käytettyjä sänkyjä ja turvakaukaloita oon katellu, ajateltiin miehen kans et jos vaan läydetään käytettynä niin otetaan, ja sitten se seuraava autoistuin otetaan uutena, kun menee kauemmin. Raha kun ainakaan meillä ei todellakaan kasva puissa, niin se on vaan pakko katsella käytettyjä. Ja saahan niitä onneksi hyviäkin noin. Jos kuitenkin niihin vaunuihin satsais ja sais uudet :)
 
Huomenta
On mulla olo jo parantunut, kiitos :)

Ensi viikolla oisi se 4d ultra, johan sitä jo odotettukki :)

Killi k
Täällä on kanssa tosi kovaa myllerrystä, välillä ihan sattuu kun vauva potkii niin että luulee sen tulevan ulos kyljestä :)
Alkanu tuntua tosi ylhäällä liikkeet, jännää kun esikoisesta alkoi liikkeet vasta tuntumaan näillä viikoilla (hieman aijemmin) ja nyt jo tuntenut pitkälti ennen puoliväliä.

Joo oisi kanssa hankittavana ainakin se turvakaukalo. esikoisen kaukalon menin ja myin kun se oli mielestäni huono. ja punkka. mentiin viime kesänä tytön kanssa pilaamaan se hänen vauva aikanen punkkansa..

Mutta kaiketi se on alettava eväitä tekemään ja lähtemään töihin..

Muuten vaivaako teitä hirveä väsymys? mä olen ihan loppu poikki vaikka nukun mielestäni hyvin(joskus kun herää yöllä ei meinaa unta saada). ja viime neuvolassa hb oli 136. mut silti olen ihan kuitti. käskivät ulkoilla enemmän, mutta tuntuu ylitsepääsemättömältä selvitä edes työpäivästä.

Mukavaa tiistaita

Ninatus 25+5
 
Huomenia vaan,

Ninatus:Miulla on juurikin tuota väsymystä vaikka muille jakaa,hemppa on kunnossa.
Otankin sitten pojan kanssa päikkärit jos herra vaan suostuu itse ne nukkumaan.
Käytkö sie yksityisellä tuossa 4d:ssä?Paljonko se maksaa?
Mie haluisin kanssa tuohon 4d:hen=)

Meillä löytyy muuten kaikki kuopuksen jäljiltä paitsi sitteri ja turvakaukalo olisi hankittava.
Niin ja jonkinlainen kantoliina.Rintareppua kokeilin kuopuksella vaan ei viihtynyt sitten yhtään,huusi kuin piätön kana,naama punaisena,reppana...

Ihana masu siulla Nannaliina76:heart:
Miun masu taas jälleen kerran on alaspäin suuntautunut,ei ollenkaan sellainen kuin toisten raskaanaolevien pystymasu.
Varmaan loppuajasta joudun työntelemään mahaa kottikärreillä jottei tipahda jaloille:O

killi k:Se on tiällä Kontiolahdessa meillä tällanen "kiva" tilanne vuokra-asunnoissa,kun niitä ei yksinkertaisesti ole.Nyt sitten saatiin kuun lopussa valmistuva paritalon puolikas vuokrattua joten piäsöö tästä homeloukusta pois ja sen jälkeen en edes vilkasekkaan tähän suuntaan,se on varmaa!!!

Sisko tulee illalla perheineen Tampereelta hiihtolomaa isän luo viettämään.Oon tilannu "parturi-ajan" siskolta jos se viittis tätä karvareuhkaa leikata ja laittaa sen sävytteen piähän,saattais piristää kummasti.

Mutta siis maaliskuu alkoi ja talven selkä taittuu,kyllä se kevätkin sieltä tulee,toivottavasti:)

Tsirpukka 24+4
 
Ninatus täällä myös väsymys on ihan kauhea. Hemppakin tosin oli tippunut viime keskiviikon neuvolassa siihen 97:ään, nyt sitten syön rautaa. Tänään kyllä ajattelin töissä, että en kertakaikkiaan jaksaa, väsyttää niin kauheasti. Mutta kai sitä vaan on jaksettava.:| Kun ei oikeasti mitään vikaakaan ole, meidän neuvolasta ei varmaan ainakaan pelkän väsymyksen takia sairaslomaa saa.

kurkkunaamio ja kolmonen 26+3 ---ja kaksi kuukautta äippäloman alkuun aikaa, sitä odotellessa!
 
Tsirpukka joo yksityiselle menen ja maksaa se 170e..
Kiva juttu että asunto löytyi.

Mullakin oisi tässä tämä kuu töitä ja sitten alkaa lomat. pidän siis kuukauen kesäloman ensin. virallinen äippäloma alkaa 4.5. vika työpäivä on siis 1.4.

Mutta nyt pika visiitti Turkkiin:) (matkaoppaita katsomaan siis)
 
Mahtavuutta, meillä on yhdistelmävaunut!!! Jeee! 3v vanhat ja niin huokeaan hintaan että huh :) Kaupan päälle saatiin jättikassillinen vauvanvaatteita 80cm:iin saakka, leluja ja puuhamatto sillä kaarihärpäkkeellä mistä roikkuu kaikenmaaliman killuttimia. Nyt ei puutu enää kun sänky, sitteri ja turvakaukalo :)

Väsyä on täälläkin, ja en todellakaan usko jaksavani toukokuun loppuun olla töissä - oon vaikka palkatta, mutta en ala tappamaan itteeni. Yrittäjä kun oon, ei ole mahdollisuutta saikkuun.

Käytiin tänään lasten kanssa uimahallissa ja odotin kyllä mukavampaa kokemusta. Ensinnäkin porukkaa oli ihan törkeesti, ja lapset (muiden) tuli suurinpiirtein päälle joten massua oli suojeltava vedenalaisilta iskuilta/potkuilta ja muutenkin juoksin 15min välein pissalla :O Muutenkin oli koko ajan jotenkin epämukava olo, vatsaa nipisteli ja kiristeli - en tiedä yhtään miksi. Mä olin niin odottanu et pääsen uimaan, kun en pysty lenkillä käymään tuon iskiaksen takia, mutta petyin kyllä pahasti.

Ei mullakaan ole mikään kovin pystymaha Tsirpukka

Griffski 23+2
 
Viimeksi muokattu:
Muakin vaivaa kyllä ihan kauhea väsymys ja pakko olisi saada joka päivä edes tunnin unet. Huomenna saa onneksi nukkua kun miehellä vapaa,samaten pe,la ja su:) Tai tosin pojalla on su jalkapallopeli ettei silloin kyllä nukuta mutta on vapaata kuitenkin.
Me kun emme miehen kanssa pääse minnekään kaksin yhdessä kuin 1-2x vuodessa niin tänään sitten ex tempore päätimme lähteä Ikeaan kun kaikki lapset pääsi pappalaan missä oli sukulaisia käymässä ja hoitajia runsaasti.
Oli tosi kivaa mennä ensin syömään ja sitten shoppaamaan mutta sain ilmeisesti jonkin asteen ruokamyrkytyksen koska kesken ostosreissun alkoi vatsassa myllertämään aivan kamalasti ja tuli paha olo ja loppuaika menikin kun ravasin Ikean vessoissa. No,tulipahan edes se tietokonepöytä sitten hankittua mitä pitikin mutta että piti taas olla tuuri. Äkkiä kotiin ja jatkamaan vessarundia,huhhuh.
Ja tietysti kovat supistelut siihen päälle kaiken lisäksi. Kotona tuntui että vauva on ihan juuri valumaisillaan sieltä alapäästä ulos kun kipu oli niin kova joten ilta meni sitten sohvalla röhnöttäessä pakon sanelemana kerrankin hyvällä omalla tunnolla :D
Mä tykkään olla raskaana mutta nyt alkaa jo jotenkin riittämään kun selkää särkee toispuolisesti koko ajan. Jooga auttaa hetkeksi mutta ei sitäkään nyt koko aikaa voi tehdä. Huomenna menen pitkästä aikaa tekemään salitreenin ja koitan josko kunto kestää vielä stepiä edes hetken.

Nannaliina ja kuudes 27+3
 
Heippa mammat!

ÄÄÄÄH, viimeistä lomapäivää viedään. No, onneksi on enää 3 viikkoa töitä ja sit jään pois.

Rakenneultrassa kävin kohta pari viikkoo sit, siellä näky pieni poika. On se vaihtelua kun on kolme tyttöö ennenstään..=)

Kaikenmaailman kreppaa on täälläkin. Selkä ketkuilee jatkuvaa, tukivyö auttaa toisinaan. Unettomuus, en saa illalla unta ja aamulla herään hirveen aikaisin. Ja nyt on alkanu närästää..: / mää en tykkää niin yhtään.

Vaunuja oon koittanu kattella sieltä sun täältä. Enkä ota pakkausta.

Ihanaa kun kevät tulee!!!=):cool:
 
Heipat!
Täytyy minunkin yrittää hieman aktivoitua tämän kirjottamisen kanssa. Ahkerasti olen kyllä käynyt teidän kuulumisia päivittämässä. Itse olin kaksi viikkoa toisella paikkakunnalla työkomennuksella ja sen jälkeen oksutauti löysi myös minut, joten ei ole ollut aikaa kirjoitella. Minä olen ollut joka ikisessä raskaudessa oksutaudissa ja se on kyllä kurjuuden maksimointia. Vaukki raukkakin myllää ihan levottomana kun oksentaa...
Kaikki kuitenkin ISOSSA masussa hyvin:). Nyt on alkanut näkymään liikkeet kunnolla masun päällekkin. Kaveri on kasvanut ja voimistunut viimeisen parin viikon aikana kovasti. Heräilin toissa viikolla öisin järkyttävään maidonhimoon. Kaveri kasvattelee vissiin luustoa... Mutta joo ihan valtavan kokoiselle tää pallukka näyttää!
Kävin alkuviikosta sokerirasituksessa ja ei se kyllä mikään miellyttävä kokemus ollut, varsinkaan heti kärkeen tuon oksentamisen jälkeen. Mulla tuli vähän huono olo. Joku nettitohtori sanoi, että sillä olisi yhteys RD:en?! Onko kellään kokemuksia? Täytyy varmaan tänään soitella neuvolaan niitä tuloksia. Labran tätsy ei suostunut arvoja minulle mitenkään kommentoimaan.
Minulla olisi vielä 2 viikkoa töitä ja sitten muutamia satunnaisia työvuoroja. 5.5. alkaa sitten virallisesti mammis. Aloitan loman siis aikaistettuna,koska työni on fyysisesti aika rankkaa ja sisältää suuren tapaturmariskin. Mites muilla, aiotteko aloittaa äitiysloman ihan oikeana aikana? Griffiski73 taisi ainakin mainita, että jos tarve vaatii niin aloittaa mammiksen aiemmin. Myös minä olen ammatinharjoittaja eli tulonmenetys on melkoinen kun olen vähän himmaillu työkuvioita näin loppua kohti.
Nannaliinalla ihana massukka:heart:
Väsymyksestä: Minulla ei ole just tällä hetkellä mitään kamalaa väsymystä. Jotenkin tuo lisääntynyt valon määrä vaikuttaa piristävästi. Ja minulla Hb on 145 eli ei oo ainakaan anemiaa :O. Muutenkin pahin ketutus on ollut poissa viimeisen kuukauden ajan ja oon ollut jopa todella hyväntuulinen ja ONNELLINEN koko elämäntilanteestani erityisesti miehestäni ja lapsistani. Mutta ensi viikollahan voi puhaltaa jo ihan toiset tuulet korvien välissä:snotty:.
Nyt alan siivoamaan ja pistän pullataikinan turpoamaan. Laskiaispullat olisi suunnitelmissa namnam.
Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua mammat! Ja liukkaita laskiaismäkiä!
Hipsukkainen ja Oikku rv 27...kai?
 
Kauhea väsymys edelleen, töissä on ollut tosi rankkaa käydä. Ensi viikolla ajattelin soittaa työterveyshoitajalle, jos voisi katsoa hemoglobiinin, onko se yhtään lähtenyt nousemaan. En jaksaisi neuvolassa sen asian takia käydä, kun sieltä minun on niin hankala päästä töihin, helpompi olisi käydä työterveyshuollossa. Vatsa ei voi hyvin sen raudan syömisen kanssa, ja se pahentaa myös närästystä. Ei mene yhtään vahvasti, ei. : /

Pullataikinan olen kuitenkin täälläkin saanut aikaiseksi nousemaan, kohta pääsee leipomaan. :) Lapset tossa jo kovasti odottelee, kai ne on otettava mukaan, vaikka mieluiten leipoisin ne ihan itsekseni nopsasti pois. Mutta se tuskin käy päinsä jälkikasvun mielestä! :LOL:

Hipsukkainen, minullakin hiljattain kun oli se oksennustauti, vauva oli ihan jatkuvasti liikkeessä. Sen yhden yön vauveli myllersi ihan jatkuvasti, kun minä jatkuvasti oksensin. Ei saanut varmaan hetken rauhaa.

Eilen katsoin naamaani peilistä ja huomasin, että otsaan on tullut syvät väsyneet uurteet, ihan vanhan näköinen akka. :( Tänään sitten shoppasin Sokoksen nettikaupasta jotain tököttejä, joilla naamarin saisi elvytettyä, toivottavasti niissä on jotain taikaa. Näytättekö te muute hehkeiltä, vai nuutuneemmilta kuin raskaana ollessa? Yleensähän sanotaan, että raskaana oleva nainen hehkuu ja kukoistaa, mutta ei ainakin meikäläinen. Vai onko tämä nyt sitä vanhenemista sitten...

Miltäs viikolta se 3. raskauskolmannes alkaakaan? Jokohan minä siirryn sille jaksolle?

kurkkunaamio ja kolmonen 27+0
 
:LOL: Mä olen nuutunut ja näytän nuutuneelta ja paksulta. Kaikki tulee poskiin ja takamukseen,+6,5kg..
Mun naamarini ei tököteistä huolimatta näytä yhtään sen kivemmalta vaikka itselle tuleekin esim.saunan,kuorinnan ja ihanien voiteiden jälkeen hyvä olo. Itseäni raskaus ainakin vanhentaa ihan kamalasti ja sitten taas kun vauva on maailmassa ja saa niitä kiloja imetyksen jälkeen pois voi sanoa että peilistäkin katsoo kivemman (ja pirteämmän) näköinen nainen. Mä kun en saa raskausaikana millään nukuttua öisin.
Viikko taas valvottu kuopuksen kanssa joka sai vaihteeksi flunssan (kiitos siskoni joka tuli sairaana meille viikko sitten) ja eipä olla me vanhemmat nukuttu viikkoon. Mulla on niin Piip olo muutenkin siskon takia ja olen vaan itkenyt lähes koko päivän että mies katsoi parhaaksi viedä koko perheen muualle että mä saan edes yhden yön nukkua ja huilata. Lapset oli ihan innoissaan kun saavat olla muualla yötä ja minä poden p***amutsi oloa ja huonoa omaatuntoa kun saan olla rauhassa.

Tän päivän masuliinia vaikka eihän se nyt viikossa niin kasvakaan:)

Aijaa.com - 7627345.jpg

Nannaliina ja Kuudes rv28+0
 
Viimeksi muokattu:
Mullon krapula! No ei sentään, mutta siltä tuntuu. Olin kaverin luona illalla, ja tulin kotiin yhdeltä |O En muista millon viimeksi olisin jaksanu valvoa sinne saakka. Yöllä heräsin etovaan oloon muutaman kerran, nukuin ihan älyttömän huonosti ja aamulla sitten tosiaan tuntui kun olisi ollut krapula :/

Mulle ei edelleenkään ole tullu painoa kun kilo lisää, ja muuten ei kyllä kroppa ole muuttunu kuin että mahassa on pallo ja tissit on jättiläiset. Ihan sama oli kun esikoisia odotin, vaikkakin sillon 8kg tuli lisää, mutta missään muualla se ei näkynyt kuin massussa. Ihan jännä juttu sinällään, koska en ole alkujaankaan mitenkään 'petite', vaan tosi helposti lihoavaa l-xl kokoa. Mutta täytyy olla tyytyväinen :) Ja ehtiihän tuota vielä tulla.....

Ke meen lääkärille, epäilen et on joku tulehdus, kun on niin yököttävää valkovuotoa. Neuvolalääkäri olis vasta viimenen päivä, mutta pääsin onneks aikasemmin vastaanotolle. Muuta tapahtumaa tässä nyt ei olekaan sitten, edellinen nla käynti oli 3 viikkoa sitte varmaan. Eli tässä on hirveen pitkä väli nyt. Mä en vaan kässää miks? Mua ei ole mm punnittukaan kun 2x, samoin verenpaineet ja hb mitattu 2x.

Mitäs sun sisko nyt on ilkeilly Nannaliina?

Griffski 23+6
 
Haukkui perheeni ihan pystyyn,en kyllä ymmärrä miksi tarvitsee meidän väleihin sekoittaa perheenikin joka ei ole hänelle tehnyt yhtään mitään. Kaksi lastamme olivat vielä hänen kummilapsiaankin. Mä sanoin soronoo,jaksaminen tuli sen jatkuvan sättimisen ja arvostelemisen takia vastaan.
 
Jaksamisia Nannaliina

mä olen kyllä niin riutuneen näkönen että huh huh :) ei tän naaman kuosiin saamiseen ole mitään keinoja :LOL:
nyt kun selvisi siitä finni "hyökkäyksestä" niin olen ihan riutuneen näkönen. silmien alle kasvanu pussit ym.

Mä en edes kehtaa sanoa paljon mulla on painoa tullu..mutta oon kanssa sellanen että sitä painoa tulee ihan räjähtämällä..esikoisesta tuli +16kiloa.. (jotka kaikki ja enempikin lähti pois)..mietin että mahtaako nyt edes piisata tuo 16kiloa..

Huomenna on se 4d ultra..jännittää ihan valtavasti :)

Nyt alan valmistautua saunaan menoon. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille

Ninatus 26+3
 
Voimia Nannaliinalle:hug:

Täällä kanssa yks erittäin nuutunut odottaja.Sen lisäks nenä punottaa aina ja ikuisesti jatkuvan nuhan takia on miulla sit vielä mahtavat pandat silmien ympärillä :(...Ei paljon valokynät pelastele,ei...

Nyt kyllä mies viikonloppuna ilkesi heittää pahalla;ovat lähössä esikon kanssa huhtikuun alussa 3pvä kestävälle lätkäturnausreissulle Lohjalle(keretään muuttaa justiin uuteen kotiin...),siis ei reissussa mitään ,mutta mies siis ehdotti jotta anoppi tulis meille miun kaveriks:O:headwall:...Ei tasan onnistu! Mie en sen "sammakko-suun" kanssa oo saman katon alla yhtään sekuntia pitempään,kun pakollista,huoh...Vieläkin on paha mieli anopin letkautuksesta:ashamed:

Ja jotenkin on menny nyt oudoks muutenkin tuo anoppi,soittelee miehelle kesken työpäivän jotta nyt just pitää häntä lähteä käyttämään lidl:ssä ,kun siellä on sitä-sun-tätä vain tänään tarjouksessa:O
Eihän nyt mies voi kesken työpäivän lähteä kuskaamaan äitiään...
Noh,anoppioli kaatunu tässä kolmisen vkoa sitten töihin mennessään(osa-aika eläkkeellä) ja satutti kätensä.Otettiin rtg sun muut eikä löytynyt murtumia.Meni puoltoista vkoa,mummeli jakso kapakissa viikonloppuna tanssia ja muutenkin kävi töissä normina,mutta ,kun yhen äkin käsi on taas niin kipeä jotta ei kykene mihinkään...Terveydenhoitaja ei olis meinannu kirjoittaa sairaslomaa ensin,mutta oli tinkannu niin sai.Tilas sitten yksityiselle ajan ja sai sieltä lähetteen ja ajan KYS:siin tälle viikolle varjoainekuvauksiin ja mieshän se käyttää siellä,pitää vapaata töistään...
Ja oli mennyt lääkehöyryissään tässä taannoin ostamaan 750e välioven:O joka oli kaikenhuipuksi liian pieni,asennettuna jäi sentin raot...Mieshän se sitten sotkun selvitti ja sai alennustakin tinkattua 200e.

Ihanku ois jotenkin tullu mustasukkaiseks omasta pojastaan mulle.Härregud,myö on oltu yksissä 18v ja naimisissa siitä 10v. Hankkis oman elämän! Sori tilitys ,mutta mie en jaksa oikeesti tuota ihmistä eikä miun ole mikään pakko jaksaakaan!MURRRR...

Tsirpukka 25+3 kai?

Ps.tuli tehtyä laskiaispullia ja vaikka olivatkin herkullisia niin voi perskules jotta närästi...Sekin vielä.
 
Heipsansaa!
Pitää tulla tuulettelemaan kun sain sokrurasituksesta puhtaat paperit:).Arvot oli 4,6-8,2-4,7. Jänskäilin ihan kauheesti, että joudunko sille dietille. Ei sinänsä, ei kyllä olisi pahaa tehnyt:ashamed:. Ihan kamala nälkä koko ajan. Tuntuu, ettei mikään ruoka maailmassa riitä pitämään tätä nälkää loitolla. Keskiviikkona on ensin neukku ja sitten eka lääkäri tämän raskauden aikana. Ihan mukavaa, että kohdunkaulan tilanne tsekataan, kun tykkään kuitenkin käydä uimassa poikasten kanssa.
Minä olen voinut aina raskausajan hyvin. Iho hehkuu ja hiukset ovat paksut ja kiiltävät...mutta sen jälkeen kun imetys alkaa, tämä emo muuttuu kamalaksi maitovalaaksi. Minä kerään nestettä aivan uskomattomat määrät...ja paino on aina ollut kovin nousujohdanteinen synnytyksen jälkeen. Olen vissiin pohjoista rotua ja pidätän kaikki vararavinnot pahan päivän varalle :|. Sitten kun imetys on ohi, laihdun muutamassa viikossa sen 5 kg. Hämmentävää..
Tsirpukka: Minulla on myösollut vähän samantapaiset kuviot anopin kanssa. Esikoisen syntymän aikaan kyllä jouduin tekemään hänelle selväksi, että hänen pojallaan on nyt muutakin tekemistä kun hyysätä häntä 24/7.Viesti meni perille, mutta ikävä kyllä myös välit hänen kanssaan viilenivät. Ja tilannetta on kyllä helpottanut, kun hän on löytänyt rinnalleen oman hyysättävän miehen..Mutta I feel for you! Miten sinun miehesi suhtautuu tilanteeseen? Minä olen muuten alkuperäinen Kuopijolainen ja haikailen kovasti sinne suunnalle muuttamisesta...kun vaan sais tuo mies töitä sieltä!
Myös Nannaliinalle tsemppiä sukulaisuuskiemuroihin :hug:. Tommonen käytös kyllä vetää mielen matalaksi!
Nyt lukemaan ja nukkumaan, että jaksaa taas huomenna raahata ruhon töihin.

Hipsukka rv 27 tasan
 
Oi Tsirpukka mikä anoppi :| Aika törkeää että odottaa miehesi kesken työpäivän käyttävän häntä milläkin asialla.
Kiva että Hipsukkaisen sokerirasitusarvot olivat hyvät!
Multa jäi koko rasitus väliin kun sain paperit vasta viikkoa ennen kuin se takaraja olisi mennyt umpeen mutta tarkoituksena ei nyt muutenkaan olisi sinne ehkä ollut mennä,en ollut viime odotuksessakaan. En olisi millään saanut järjestettyä menoa ja lapsille hoitajaa siksi ajaksi,ei mieskään olisi voinut sitä aikaa töistä olla pois kun nyt tuli sanomista jo sen takia että mies oli saikulla. Potkuthan siitä sitten tuli. No,eipä tuota työpätkää olisi kauan enää kestänytkään ja suoraan sanottuna mä en enää oikein jaksa 9h yksinäni koko lauman kanssa kun tuo selkä tuppaa prakamaan vähän väliä.

Mä innostuin eilen treenaamaan ihan täysillä:ensin ystävän kanssa 30min salilla ja päälle tunnin bodystepin.Nauratti ihan kamalasti kun ohjaaja hihkui että ihanaa kun on saanut tunnilleen raskaana olevan ihmisen :) Ja että tulenhan toistekin. No,tykkään stepistä kovasti joten tottakai menen niin kauan kuin vielä pystyn. Osan hypyistä korvaan rauhallisimmilla liikkeillä tosin ettei syke kohoaisi liian kovaksi. Tunnin lopussa olin varma etten jaksa enää yhtään mutta tein silti ja kyllähän se hyvä olo sitten oli loppuillan,on edelleen. Oli vain semmoinen olo että pakko päästä tekemään täysillä että saisi mielestä tuon siskon kanssa sattuneen jutun,paha mieli siitä on edelleen mutta ei voi mitään.

Nannaliina ja kuudes 28+3
 
Hipsukkainen ja Nannaliina76:Anoppi on ollut aina hyvin omalaatuinen.Vuosi sitten avomiehensä lähti toisen naisen matkaan ja siitä lähtien on tuntunut tarviivan miestäni joka ruuvvin pyöritykseenkin.Ymmärrän sen jos on yksinäinen ja surullinen,mutta valitettavasti karkottaa kaikki ympäriltään tuolla asenteellansa.Alkaa mieskin olla kiitettävän kireä tuohon jatkuvaan soitteluun...Niin ja ikääkin vasta 60v.Perjantaina ois pitänyt kesken työpäivän lähteä taas hakemaan jotain papereita sairaalasta anopille,mies oli tokassu vaan jotta mene taksilla!
Miulla on mies kans määräaikasena nyt töissä,kohta loppuu nuo hommat ja sit taas toukokuussa alkas uus ainakin puolen vuoden pätkä...Tekee remontti+rakennushommia joten päivätkin on sitten pitkiä.

Oli mahtava ulkoilukeli,mutta menin sitten kaatumaan persiilleni :(,onneksi on tuota pehmuketta luonnostaan peräpuolella joten ei niin helposti luut katkeile.
Pikkunen tuntuu meuhuavan kovasti masussa joten ei tainnut kuin heilahtaa pienikään,toivottavasti.Pittää nyt seurailla.
Kuopusta odottaessa näillä viikoilla kaaduin myös persiilleen hiihtäessä.Kävin silloin lääkärissä joka vakuutteli jottei sikiölle ole mitään haittaa pyllylleen kaatumisesta näillä viikoilla,kun mahtuu vielä heilumaan lapsivedessä.

Nyt lähen lämmittelemään purkkihernekeittoa nälkäisille muksuille :wave:

Tsirpukka 25+4
 
Voi hurja Tsirpukka,onneksi ei käynyt pahemmin kun tuokin takuulla pelästyttää.
Mä kaaduin kolmosta odottaessani suoraan mahalleni rv38 kun mies oli jättänyt liukkaan kaapinoven lattialle. Kipu oli aivan mieletön ja kun olin samassa raskaudessa alussa menettänyt toisen kaksosen niin näytillehän siinä piti lähteä. Onneksi kaikki oli ihan hyvin ja vauvakin viihtyi masussa 13 päivää ylitse la:n mutta pelästyttihän se ja sattui kamalasti.
Mulle on painoakin hupsahtanut jo 7,5kg juuri kävin vaa alla. Mutta herkuteltua on tullut kovasti,ihan oma vika. Jos en harrastaisi liikuntaa niin sitä olisi jo varmaan tuplamäärä :D
Muissa raskauksissa on aina tullut 11-12kg että eiköhän se taas lähelle mene vaikka olen kyllä tällä kertaa koittanut rajoittaa herkkuja.
Tänään pääsee taas stepiin,ihanaa!
 
Onneksi kaatumisesta ei käynyt kuinkaan.
Mua on niin hirvittäny tää "meidän" tie kun se on aivan jäässä, siis ei hiekan muruakaan sinne laitettu. ei uskalla edes postia hakea kun on niin liukas.

Saikulla nyt ollaan selän takia, ihan uskomattoman kipeä, eilen pääsi parkukin töissä sen takia.

Olin tosiaan siellä 4D:ssä ja kaikki oli hyvin ja kovasti tytöltä näytti.
Nyt muuten se mahatauti tännekkin rantautui, tyttö oksenteli eilen ja maha sekaisin. ja nyt on kuume.mutta hyvin näyttää pannukakku maistuvan joskos oli vaan lyhyt tauti:)

Mukavaa keskiviikkkoa kaikille, kömmin takas sängyn pohjalle. väsymyskin on armoton

Ninatus 26+6
 

Yhteistyössä