Hömelö, en ole syönyt teroja aiemmin ja nytkin mietin, olisiko ne kuitenkin syytä aloittaa vasta seuraavan kierron jälkeen/ myöhemmin.. Ongelmana on ajoitus = miehen opinnot 9kk, joista ensimmäiset 3-4kk toisella paikkakunnalla (450km kotoa). Miehen koulutus takaa vakituisen, hyväpalkkaisen eläketyön suoraan koulutuksen päätyttyä ja KAIKKI olisikin helpompaa jos tärppi tulisi siten, että vauva syntyisi vasta loppu keväästä/ kesällä/ syksyllä 2012. Minäkin olisin siihen mennessä jo valmistunut. Mutta sitten kun taas ajattelee sitä, ettei se vauva todennäköisesti kuitenkaan tulisi tilauksesta, vaan yritys saattaisi jokatapauksessa venyä vuoden vaihteeseen tai sen ylikin, jos onnistaisi vielä silloinkaan? Menisikö terolut-kuuri "hukkaan" jos aloitan sen nyt, kun tiedän, että yrittäminen tyssää käytännössä heti ensimmäisen tero-kierron jälkeen (mies kotona vain viikonloppuisin seuraavat kierrot)? Meinasinkin jos säästelisin noita teroja ainakin tämän kierron loppuun ja mahdollisesti vielä seuraavan kierron ajan ja söisin niitä sitten kun mies on menossa + katsoisin rauhassa, mihin suuntaan ne vievät luomukiertoja. Toisaalta onhan mahdollista, että kroppa heräisi toimimaan kuurin seurauksena.. Jos jätän kuurin syksymmälle, meneekö tämä väliaika ihan "hukkaan" = onko mitään järkeä?? VAIKEAA!! Mitä te tekisitte tilanteessani?
Moonbride, aikuisissa koirissa on puolensa! Ne kantavat mukanaan historiaansa ja se tuo aina omat haasteensa yhteiseloon. Mikään ei kuitenkaan ole niin palkitsevaa, kuin saada arki pelaamaan sekä oppia ja opettaa yhteisiä pelisääntöjä. Itselleni suurin kasvunpaikka ikinä on ollut vanhimmaisen koiramme muutto meille 3-vuotiaana. Kyseisellä koiralla onkin lähtemätön paikka sydämessäni ehkäpä juuri siitä syystä, ettei mikään ole tullut saatuna vaan kaikki mitä nyt on saavutettu, on kovan työn tulosta. Työn, jota on tehty suurella halulla, paneutumisella, pyyteettömällä rakkaudella ja voimalla uskoa parempaan huomiseen. Aikuiset ovat myös jo valmiimpia koulutettavia ja opetettavia! Niiltä voi vaatia jo suoraan enemmän, kuin mitä pieneltä karvapallolta pitkään aikaan.
Lemmikeistä: Meillä on kolme koiraa. Ainoastaan Kasperi (3v.) on tullut pentuna, tytöt ovat olleet yllätyksiä ja päätyneet meille nopeiden päätösten kautta. Lotto (6v.) valloitti meidät välittömästi sen tavatessamme kasvattajan luona jo ennen Kasperin alulle panoa, ja kun meille tarjoutui tilaisuus saada se (tuolloin 3v.), mietimme ainoastaan kuinka ihmeessä uskallamme kertoa vanhemmillemme että meille tulee toinen koira!
Lotto ja Kas ovat olleet alusta saakka yhtä ja tuttuja toisilleen jo entuudestaan (Lotto jopa imetti Kasperia valeraskauden aikana tämän ollessa vauva). Ainoat ongelmat Loton tullessa syntyivät minun ylihuolehtivaisuudestani, hyysäämisestäni ja säälittelystäni -> Lotto otti minut omakseen heti katsoessaan, etten minä raukka pärjää ilman puolustajaa -> epäluottamus minuun laumanjohtajana ja siitä seurannut epävarmuus omasta paikasta -> hillitöntä remmirähjäämistä (muistan vieläkin häpeän ja sen, millaista on tulla lenkiltä itkun kanssa kotiin), vetämistä hihnassa, stressiä koiralle, jne. Näitä ongelmia selvittelin Loton kanssa ensimmäiset 1,5 vuotta ja nyt olemme siinä tilanteessa, ettei se enää kyseenalaista minua. Lotto on 100% minun koirani ja minulle uskollinen, se lukee ajatuksenikin ja uskoo pienintäkin toivettani. Harvoin minun tarvitsee enää korottaa ääntäni sille, se tietää muutenkin. Miestäni Lotto on uskonut ja kunnioittanut aina, eikä heillä ole ollut samoja ongelmia, mutta silti minä tulen ja olen aina tullut sille ensimmäisenä. Olemmekin nauraneet, että koirat ovat valinneet omansa kun Kasperi on taas niin mieheni oma, ettei heidän välistä suhdettaan voi kuin ihailla.
Nekun (sekarotuinen 1,5v.) tullessa oli helppoa välttää samoja virheitä, mitä teimme Loton aikaan. Oletimme saavamme ongelmakoiran ja pahemman luokan terroristin, mutta Myy on lyönyt meidät ällikältä 100-0. Nekku on enkeli ja niin suurisydäminen koira, etten ole koskaan tavannut toista. Siinä piilee kuitenkin tulta ja tappuraa tarpeen vaatiessa = silloin kun jokin asia ei ole kivaa (kynsien leikkuu, punkkien irrottaminen). Meille se ei enää pistä hanttiin, sillä se tietää ettemme me anna periksi. Nekku on klassinen esimerkki siitä, miten pieleen asiat voivat mennä mikäli koira ja koti eivät kohtaa tarpeiltaan ja odotuksiltaan. Nekkua on pidetty kuin kukkaa kämmenellä ja se on saanut osakseen ainoastaan rajatonta rakkautta -> neiti on pistänyt ranttaliksi ja pyörittänyt taloutta mielensä mukaan, kunnes omistajat ovat olleet yhteyksissä kasvattajaan ja sanoneet, etteivät jaksa enää. Meille ei pitänyt tulla kolmatta koiraa, emmekä sellaista etsineetkään, mutta kun Nekun ilmoitus sattuman kautta rävähti näytölle, se oli menoa se. Tuli niin voimakas
tunne siitä, että Myy on meidän koiramme, vaikka jokainen järjen hiven huusi vastaan: "kaksi riittää! Miksi ottaa kolmas kun ollaan saatu elämä ja arki rullaamaan niin kivuttomasti näiden kahden muun kanssa?!" Se tunne vain oli voimakkaampi..
Päivääkään emme ole katuneet! Nekun tulo on ollut todella kivuton ja helppo, ja iso kiitos siitä kuuluu näille kahdelle aikuiselle esimerkille ja kantapään kautta opitulle. Ellei arki olisi ollut jo vaivatonta ja helppoa Loton ja Kasperin kanssa (arkitottis vahvalla pohjalla, hihnakäyttäytyminen hyvä, käytös kaikin tavoin ongelmaton), olisimme me olleet helisemässä kolmannen kanssa. On tunne, että olemme onnistuneet. Meillä on hienot koirat, joista yhdestäkään emme luopuisi ikikuunapäivänä, ellei ole aivan pakko (terveydelliset syyt). On onni, että olemme miehen kanssa yhtä hurahtaneita koiraharrastajia ja pystymme jakamaan vastuun tasaisesti tai tarpeen mukaan ilman sen suurempia ongelmia. Koirat ovat yhtä varmoja molemmissa käsissä. Meidän karvalapsiamme.
:heart: