Kadehditko koskaan yksinhuoltajia?

Minä elän hyvin kiireistä arkea. Vaativa työ, pitkät työmatkat (vähän yli tunti suuntaansa) ja 3 lasta joista jokaisella 2-3 harrastusta joihin pitää kuskata illalla.

Oma aika on todella kortilla. Ei mieheni minua estä menemästä mutta tuntuu silti siltä että sitä omaa aikaa on tosi vaikea ottaa. Ei jotenkin malta kun muutenkin on niin vähän sitä "laatuaikaa" lasten kanssa.

Välillä tuntuu että kadehdin ystävääni jolla on joka viikko yksi vapaailta ja joka toinen viikonloppu lapsivapaata. Saa mennä vapaasti minne haluaa.

Koskahan minä, tunnollinen ydinperheen äiti, saisin vapaan viikonlopun?

 

En kadehdi. En tajua ihmisiä jotka kadehtii. Mun mies kävi kursseilla 4v siitä lähtien kun poika oli vähän yli vuoden ikäinen. n 3-4 kertaa vuodessa oli viikon kursseilla toisella paikkakunnalla , lähti maanantaina ja tuli perjantaina kotiin. Siinä oppi kuinka kurjaa on yksin lapsen kanssa ja kuinka helppoa on kun on kaksi vanhempaa paikalla.

 

Sitten ärsyttää niiden yksinhuoltajaäitien ruikutukset, kun on niin raskasta ja plaa plaa. Enemmän niillä on vapaa-aikaa kuin minulla. Joka toinen viikonloppu lapset isällään ja välillä lomillakin. Saa lähteä yksinään ja olla yksinään kotona tai heittää elämän vaikka ihan risaiseksi niin halutessaan.

 

Voi vittu sanon mä. Mä olin usean vuoden ajan yh enkä todellakaan nyt parisuhteessa elävänä kadehdi yksinhuoltajia! Elämä oli sitä, että laskin rahojen riittämistä ja oli välillä raskasta kantaa kaikki yksin. Ei siinä paljon lohduta vapaat illat ja viikonloput jos ei ole rahaa hyvä kuin ruokaan, sitä rahan puutetta kun stressasin vaikka lapsi ei ollut kotona.

Mua suoraan sanottuna vituttaa tuollaiset ihmiset jotka kadehtii yksinhuoltajia. Ei tajuta mitä se todellisuus voi olla, siinä ei ole mitään kadehtimisen aihetta! Kyllä mun elämä on nyt paljon helpompaa kun on mies jakamassa talouden menoja ja muita murheita.

 

Jaa... Se ystäväni jota kadehdin ei kyllä todellakaan kärsi rahan puutteesta. Matkustelee joka vuosi yhden etelän loman lastensa kanssa ja 2-3 reissua itsekseen. Ostelee jatkuvasti uusia vaatteita. Käy jatkuvasti ravintolassa syömässä, leffassa, teatterissa jne.

Ei kaikki yh:t oo persaukisia

Ja sitä vapaa-ajan määrää mä kadehdin.

Toki tässä ydinperheenä asumisessakin on omat hyvät puolensa

 

Jäädessäni yksinhuoltajaksi, mulla oli 4 lasta, 2 koiraa, kissa, papukaija ja undulaatti, ja pihassa viiden hevosen talli ja oma firma hoidettavana. Joka toinen viikonloppu ne neljä lasta oli pois kuvioista, mutta ne kaikki muut oli hoidettava silti.

Selvisin hyvin, pärjäsin hyvin, olin jopa äärimmäisen tyytyväinen elämääni, ja syytäkin, itse olen polkuni valinnut tarvottavaksi.

Mutta jos joku olis tullut kertomaan olevansa kateellinen mun joka toisesta lapsivapaasta viikonlopusta, niin olisin saattanut vähän hihittää...

Kannattaa muistaa, että kaikilla yksinhuoltajilla ei ole edes niitä joka toisia viikonloppuja.
Ja nekin joilla on, yleensä hoitaa sitten muun aikaa ihan kaiken ihan yksin (jos ei ole mummoja ja kummeja jeesaamassa).

Siinä kun aina pari viikkoa hoitaa lasten kuskaamiset päiväkotiin/kouluun/harrastuksiin, omat duuninsa, kaikki kotihommat siivouksesta pyykkämiseen ja kokkaamiseen, lääkärikäynnit, laskujen maksun, nukuttamiset ja herättämiset, kauppareissut, läksyissä auttamiset jne yms. mitä näitä nyt on, niin se joka toinen viikonloppu "omaa aikaa" ei välttämättä ole niin kadehtimisen arvoista.

Paitsi ehkä sellaiselle, jonka mies ei tee yhtään mitään yhteiseksi hyväksi, vaan on lähinnä yksi lapsi lisää. Sitten saatan jollain tasolla ymmärtää kateellisuuden...

 

Enpä nyt ainakaan itse kadehtisi sitä vapaa-ajan määrää. Ehkä sitten jos olisi viikko-viikkosysteemi ja kaikki vastuu "jaettais" puoliksi.
Mutta jos lapset olisi joka toinen vkl toisella tai joillakin vielä harvemminkin niin kyllä sitä vastuuta ja huolehtimistakin on paljon yhdelle. Toki riippuu lapsien määrästäkin.
Ja ihan kaikki saat tehdä yksin.

 

Oma mieheni kyllä osallistuu kotitöihin ja lastenhoitoon joten siinä mielessä tiedän olevani onnekas.

Mutta kuten sanottu se yksi vapaailta joka viikko ja sitten se vapaa viikonloppu joka toinen viikonloppu.
Siis vähintään 8 vapaapäivää joka kuukausi. KAHDEKSAN!!! En itse mitenkään kehtaisi pyytää niin paljon omaa aikaa.

Ja se oma aika on nimenomaan se kateellisuuden syy. Kun se on minulla TOSI vähissä

 

Sitten ärsyttää niiden yksinhuoltajaäitien ruikutukset, kun on niin raskasta ja plaa plaa. Enemmän niillä on vapaa-aikaa kuin minulla. Joka toinen viikonloppu lapset isällään ja välillä lomillakin. Saa lähteä yksinään ja olla yksinään kotona tai heittää elämän vaikka ihan risaiseksi niin halutessaan.

Minä olen yh, enkä valita miten on raskasta. Itse asiassa multa hyvin usein kysytään että miten jaksan pyörittää yksin ison perheen arkea. Vastaan aina että hyvin. Mutta on se taivahan tosi, että kun lapset lähtee isälleen viikonlopuksi, niin minä simahdan sohvalle - uupumus iskee vasta sitten kun vastuu vähäksi aikaa loppuu. Koitappa joskus hoitaa yksinäsi siellä kotona IHAN KAIKKI MAHDOLLINEN, niin ehkä saat sen pääsi sieltä perseestä. Ne jotka ei ole yksinhuoltajina olleet, eivät tajua mitä se on, jos tajuaisivta, niin tajuaisivat myös olla kadehtimatta. Sulla ei ole perspektiiviä ja piste. Kaksi viikonloppua kuukaudessa paikkaa just ja just sen väsymyksen mikä aina ehtii kasautua kahden viikon aikana, eikä silloin jaksa sillä "ruhtinaallisella" vapaa-ajallaan tehdä yhtään mitään.

 

Ja toki tiedän että kaikilla yh:lla ei ole samanlaiset sopimukset mutta tällä omalla ystävälläni tosiaan lapset ovat isällään aina yhden illan ja yön arkena ja lisäksi joka toinen viikonloppu.

Toisella ystävälläni lapset ovat vuoroviikko systeemillä. Mutta sitä en kyllä kadehdi. Mielumminkin säälin. En haluaisi olla lapsistani erossa niin paljon.

Mutta omaa aikaa kaipaan enemmän kuin minulla nyt on

 

[QUOTE="Siiri";30599938]
Välillä tuntuu että kadehdin ystävääni jolla on joka viikko yksi vapaailta ja joka toinen viikonloppu lapsivapaata. Saa mennä vapaasti minne haluaa.

Koskahan minä, tunnollinen ydinperheen äiti, saisin vapaan viikonlopun?[/QUOTE]

Kadehditko myös lasten isää jolla on lähes aina lapsetonta aikaa?

 

En kadehdi lasten isää joka saa nähdä omia lapsiaan vain yhtenä iltana viikolla ja joka toinen viikonloppu. Se vähän säälittää. En haluaisi olla lapsistani erossa niin paljoa.

Mutta onko ihan mahdotonta ymmärtää että kadehtii sitä omaa aikaa. Viikolla sitä ei ole minulla lainkaan. Arki on pelkkää työtä ja lasten kuljetusta harrastuksiin.

 

Minä olen yh, enkä valita miten on raskasta. Itse asiassa multa hyvin usein kysytään että miten jaksan pyörittää yksin ison perheen arkea. Vastaan aina että hyvin. Mutta on se taivahan tosi, että kun lapset lähtee isälleen viikonlopuksi, niin minä simahdan sohvalle - uupumus iskee vasta sitten kun vastuu vähäksi aikaa loppuu. Koitappa joskus hoitaa yksinäsi siellä kotona IHAN KAIKKI MAHDOLLINEN, niin ehkä saat sen pääsi sieltä perseestä. Ne jotka ei ole yksinhuoltajina olleet, eivät tajua mitä se on, jos tajuaisivta, niin tajuaisivat myös olla kadehtimatta. Sulla ei ole perspektiiviä ja piste. Kaksi viikonloppua kuukaudessa paikkaa just ja just sen väsymyksen mikä aina ehtii kasautua kahden viikon aikana, eikä silloin jaksa sillä "ruhtinaallisella" vapaa-ajallaan tehdä yhtään mitään.

Olen samaa mieltä kanssasi, että aloittajalla ei ole minkäänlaista todellisuudentajua.

Ja minä itse olen kolmen lapsen yh...Eikä minulla ole lainkaan tuota aloittajan kadehtimaa vapaa-aikaa, mutta silti en valita. Lapset eivät ole joka toinen viikonloppu tai edes kerran kuukaudessa isällään.

Silti en valita!

Enkä tajua aloittajan kaltaisia ihmisiä, jotka oikeasti päästävät suustansa mitä idioottimaisempia asioita, mistään kuitenkaan mitään oikeasti tietämättä!

Toivon todella, että aloittaja ei joudu yksinhuoltajaksi, koska hän ei tulisi ikimaailmassa pärjäämään.

 

TOTTA! Voin myöntää että en pärjäisi yksinhuoltajana. Koska arki tällaisena kuin minä sitä pyöritän ei onnistuisi

Minä
- herään 5.40
- lähden töihin 6.10
- olen töissä 7.20
(mies vie kaksi nuorinta hoitoon klo 8.00 ja huolehtii esikoisen kouluun)
- lähden töistä kotiin 15.30
- haen lapset päiväkodista suoraan töistä tullessani eli n 16.45
- laitan ruokaa heti kotiin tultuani
- ja kuskaan vähintään yhden lapsen johonkin harrastukseen lähes joka ilta
(mies tulee kotiin n klo 18-19 välillä ja antaa yleensä lapsille iltapalan samalla kun syö itse iltaruoan n 19.30)

Pelkästään nykyisellä paikkakunnalla asuminen ja töissä käynti nykyisessä työssä ei olisi mahdollista ilman miestä sillä lasten hoitopäivät olisivat silloin n 10,5h ja se ei olisi inhimillistä.

Mutta silti tämä meidän arki on niin raskasta että kadehdin ystävääni jolla yksinhuoltajana on tosi paljon omaa aikaa

 

[QUOTE="Siiri";30600074]TOTTA! Voin myöntää että en pärjäisi yksinhuoltajana. Koska arki tällaisena kuin minä sitä pyöritän ei onnistuisi

Minä
- herään 5.40
- lähden töihin 6.10
- olen töissä 7.20
(mies vie kaksi nuorinta hoitoon klo 8.00 ja huolehtii esikoisen kouluun)
- lähden töistä kotiin 15.30
- haen lapset päiväkodista suoraan töistä tullessani eli n 16.45
- laitan ruokaa heti kotiin tultuani
- ja kuskaan vähintään yhden lapsen johonkin harrastukseen lähes joka ilta
(mies tulee kotiin n klo 18-19 välillä ja antaa yleensä lapsille iltapalan samalla kun syö itse iltaruoan n 19.30)

Pelkästään nykyisellä paikkakunnalla asuminen ja töissä käynti nykyisessä työssä ei olisi mahdollista ilman miestä sillä lasten hoitopäivät olisivat silloin n 10,5h ja se ei olisi inhimillistä.

Mutta silti tämä meidän arki on niin raskasta että kadehdin ystävääni jolla yksinhuoltajana on tosi paljon omaa aikaa[/QUOTE]

Jokaisella on erilaiset kateudenaiheet. Mä taas kadehdin sua kun sula on työ ja kiireinen arki. Mulla ikuisuustyöttömänä on runsaasti vapaa-aikaa vuodesta toiseen ja voin sen sanoa että se tökkii.

 

Lykkäät nyt vaan ne lapsoset miehellesi joku v-loppu ja ota sitä omaa aikaa. Mene vaikka baariin tms. Se, että kadehtit muita, ei auta sua yhtään. Jos tarvit omaa aikaa, niin järjestä sitä. Onhan sulla se mies, joka jakaa vastuuta. Täytyy oppia pyytämään, eikä vaan purkaa omaa pahaaoloaan muihin ihmisiin. Jokainen on oman onnensa seppä.

 

Hyvin sanottu tuo että jokaisella on omat kateudenaiheet. Näinhän se on! Ymmärrän että joku jolla on pelkkää aikaa kadehtii minun kiireistä atkeani

Ja miksi noin yleisesti on ihan hyväksyttävää että yh sanoo kadehtivansa sitä että on joku jonka kanssa jakaa se arki. Mutta ei ole hyväksyttävää sanoa että kadehtii sitä yh:n omaa aikaa

 

En mä kaipaa baariin. Mä kaipaan sitä että saisin kerran olla kotona ihan yksin koko viikonlopun. Käydä ehkä kaverin kanssa leffassa ja sitten vaan saunoa ja olla ihan rauhassa.

Mutta mihin mä ton perheen heitän siksi aikaa?

 

[QUOTE="Siiri";30600113]

Mutta mihin mä ton perheen heitän siksi aikaa?[/QUOTE]


Voisko mies lähteä lasten kanssa mummolaan tai muiden sukulaisten tai kaverien luo viikonlopuksi?

 

Sinänsä hyvä idea. Tähän asti ollaan aina käyty esim mummolassa (350 km päässä) koko perheen voimin. Mutta lasten kasvaessa mies jo varmaan pärjäisi sen reissun yksinkin.

Täytyy ehdottomasti ottaa harkintaan...

 

Ymmärrän että kadehdit sitä suurta vapaa-ajan määrää mutta ei se yksin vastuun kantaminen muutoin kateuden arvoista ole. Ystävälläsi on ehkä vielä sinuakin vähemmän laatuaikaa lastensa kanssa kun joka toinen viikonloppu lapset ovat poissa? Ja taatusti raskas arki kun ei voi laskea sen varaan että toinen vanhempi tekee osan jutuista.

 

[QUOTE="Siiri";30599938]Minä elän hyvin kiireistä arkea. Vaativa työ, pitkät työmatkat (vähän yli tunti suuntaansa) ja 3 lasta joista jokaisella 2-3 harrastusta joihin pitää kuskata illalla.

Oma aika on todella kortilla. Ei mieheni minua estä menemästä mutta tuntuu silti siltä että sitä omaa aikaa on tosi vaikea ottaa. Ei jotenkin malta kun muutenkin on niin vähän sitä "laatuaikaa" lasten kanssa.

Välillä tuntuu että kadehdin ystävääni jolla on joka viikko yksi vapaailta ja joka toinen viikonloppu lapsivapaata. Saa mennä vapaasti minne haluaa.

Koskahan minä, tunnollinen ydinperheen äiti, saisin vapaan viikonlopun?[/QUOTE]

En.

 

[QUOTE="Siiri";30600074]TOTTA! Voin myöntää että en pärjäisi yksinhuoltajana. Koska arki tällaisena kuin minä sitä pyöritän ei onnistuisi

Minä
- herään 5.40
- lähden töihin 6.10
- olen töissä 7.20
(mies vie kaksi nuorinta hoitoon klo 8.00 ja huolehtii esikoisen kouluun)
- lähden töistä kotiin 15.30
- haen lapset päiväkodista suoraan töistä tullessani eli n 16.45
- laitan ruokaa heti kotiin tultuani
- ja kuskaan vähintään yhden lapsen johonkin harrastukseen lähes joka ilta
(mies tulee kotiin n klo 18-19 välillä ja antaa yleensä lapsille iltapalan samalla kun syö itse iltaruoan n 19.30)

Pelkästään nykyisellä paikkakunnalla asuminen ja töissä käynti nykyisessä työssä ei olisi mahdollista ilman miestä sillä lasten hoitopäivät olisivat silloin n 10,5h ja se ei olisi inhimillistä.

Mutta silti tämä meidän arki on niin raskasta että kadehdin ystävääni jolla yksinhuoltajana on tosi paljon omaa aikaa[/QUOTE]

Mutta huomaathan, että sinunkin kiireinen elämäsi on täysin sinun oma valinta? Samoin, kun on monen meidän yh:n valinta. Ei oman vapaa-ajan takia, vaan kuka mistäkin syystä. Itse erosin väkivaltaisesta ja lievää alko-ongelmaa potevasta narsistista, jolle lapsi ei eronkaan jälkeen merkkaa juurikaan mitään. Eli minullakaan EI ole joka toista viikonloppua vapaata (vaikka soppariin vaati niin), eikä arkipäivänäkään, ellen sitä järjestä muulla tavalla (mummula). Mutta en valita, koska katson kuitenkin elämäni helpommasi ja turvallisemmaksi mun ja lapsen kannalta näin. Ja kuten joku tuolla sanoikin, niin silloin kun sen vapaa-ajan saa, niin sitä ei välttämättä jaksa tehdä mitään ylimääräistä kivaa, saatikka lähteä mihinkään, kun itsekin nautin mielummin sen hetken hiljaisuudesta ja nukun vaikka univelkoja pois kotona. Tai sitten toinen ääripää on, että teen niitä "töitä" tai hoidan niitä asioita, joita ei halua, jaksa, viitsi tehdä lapsen kanssa. Siinä kohtaa kun hoidat useammankin lapsen, taloudellisen vastuun, kasvatuksen ja kaikki muutkin huolet ja murheet työnteon lomassa, niin 8(kin) vuorokautta kk OSISSA voi olla aika oikeutettu hengähdystauko sen kaiken keskellä. Mutta joo, kadehtikaa vaan, kun ette tiedä arjestamme mitään. Mutta se on niin helppo yeistää, jos on nähnyt vaan yhden esimerkin... Ja ap on hyvä ja järjestää itsensä "yh:ksi" vaikka yhdeksikin kuukaudeksi, niin katsotaan mihin suuntaan se ajatusmaailma kääntyy...

 

Olen yh, eikä mulla mitään vapaa-aikaa ole. Ei lapsia kukaan viikonlopuiksi tai lomiksi ota, ei ole isä kuvioissa ollenkaan. Kadehtikaa vaan.

 

Sulla sitäpaitsi on ihan yhtälailla mahdollisuus siihen omaan aikaan kuin yh:lla. Avaat sen suusi ja sanot sille miehelles että tahdot omaa aikaa. Itse olet miehes ja lastes isän valinnut. Jos ei mies kelpaa niin jätät sen ja ryhdyt yhoksi, varmaan sitten saat sitä kadehtimaasi omaa aikaa.