K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
***Nyt seuraa yleistä euroviisuränttäystä, hyppää yli jos oot jo kypsä tähän aiheeseen***

Tällaiset perinteiseen tapaan määriteltävät bändit ei yleensä pärjää kovin hyvin, eikä niitä aina paljoa viisuissa olekaan. Koko viisukonsepti on ehkä vähän huono bändeille, koska vain laulaja esiintyy livenä ja muut sitten haihdutetaan taka-alalle tai joutuvat vähän tyhmiin koreografioihin. Lordi ja Måneskin on aika poikkeuksellisia voittajia siihen nähden. Rasmus muuten taisi sijoittua aika samoin kuin joksut, eli semissä ihan hyvin mutta finaalissa kyykkäsi.

Mun mielestä bändit saa myös aika heikosti tuomaripisteitä, vaikka kriteerien perusteella voisi olla toisinkin. Tässäkin Måneskin oli kyllä poikkeus! Mutta välillä tuomaristot tuntuu palkitsevan ruhtinaallisesti lähinnä balladilaulajia vahvasta laulusta, vaikka ne muutkin kriteerit kai pitäisi edes jotenkin täyttää. Esim Alika oli munkin mielestä todella hyvä laulaja, mutta biisin omaperäisyys ja esityksen laatu eivät kyllä millään tarjonneet niin paljon kuin tuomarit pisteyttivät (Alika olikin sit joksujen tallinnan keikalla aivan mahtava ja noin 15 vuotta nuoremman oloinen kuin viisuissa). Joksujen kohdalla varmasti esityksen yleisilme on se ongelma, mutta sitten taas Australian voyager sai isot tuomaripisteet, vaikka esitys näytti mun silmään 80-luvun musavideolta, eikä ehkä ihan tarkoituksella. Alikalla ja Voyagerilla ei yleisöäänillä olisi ollut mitään asiaa niin hyviin sijoituksiin mihin lopulta päätyivät. Joksut saivat yleisöltä aika niukasti pisteitä, mutta kuitenkin yli kaksinkertaisesti kuin kumpikaan noista. Silti lopputulos oli ihan toisenlainen. Mun mielestä bojanin laulun puhtaus ja vahvuus olisi voinut tuoda enemmänkin ammattiraatien ääniä ja varmaan sävellyksen omaperäisyyskin olisi voitu huomioida korkeammalle. En siis vieläkään osaa pitää esim Tattoota omaperäisenä biisinä, vaikka se epäilemättä omassa genressään onkin toimiva. Kriteerien mukaan pitäisi kuitenkin huomioida myös sitä omaperäisyyttä. Ehkä tässä kaadutaan just siihen, että tuomareille muut kuin ihan perusballadit ja tavanomaisin poprock on usein vierasta. Kärtsälläkään ei ehkä laulu ollut vahvinta, mutta biisi, lavashow ja esitys yleensä olivat ihan omaa luokkaansa, ja olisi niiden perusteella voinut enemmänkin tulla pisteitä.
Tämä oli hyvää analyysiä, oon täysin samaa mieltä.
 
vierailija
Näitä on ihan turha tuoda tänne kun fanit huvikseen trollaa noilla. Ei mitään todellisuutta noissa.
Valitettavasti näissä juoruissa on se vaara, että nämä alkavat elämään oma elämäänsä tässä hiljaisuudessa. En osaa sanoa mikä olisi paras tapa välttää valheiden leviäminen, ehkä kuitenkin rikkomalla hiljaisuuden saisi asiat paremmin hallintaan. Tästä kaikesta puhuttiin viime viikolla jokqujen kohdalla. Tässä yksi hyvä esimerkki, miten juorut voisivat lähteä leviämään. "totuutena". Ennakointi ja suunnitelmallisuus auttaisivat asiaa.
 
Ei heidän tarvi somessa olla jonkun pöljän juorusivuston takia
 
vierailija
Tämä tuli vastaan, kun lähdin etsimään Filipin tiliä

vierailija
Tämä tuli vastaan, kun lähdin etsimään Filipin tiliä

Miten tuo mies voi olla noin söpö nukkuessaankin 🥰
 
vierailija
Seuraa molempia Sadieta ja Rosea. Kyllä se S nyt sitten taitaa kuitenkin olla. Jännä että laittanut julkiseksi, kai nyt B luulisi kertovan sille että fanit kyttää. Tuohan vain vahvistaa Sn asemaa.
Olin just tulossa sanomaan samaa, että seuraa näköjään molempia... Hieman tosiaan ihmetyttää tuo, että päätti muuttaa tilinsä julkiseksi mutta tuskin sieltä mitään sen kummempia salaisuuksia tulee paljastumaan :D
 
vierailija
Seuraa molempia Sadieta ja Rosea. Kyllä se S nyt sitten taitaa kuitenkin olla. Jännä että laittanut julkiseksi, kai nyt B luulisi kertovan sille että fanit kyttää. Tuohan vain vahvistaa Sn asemaa.
Tai sit B ei mitenkään erityisesti pelkää sitä että joku näkee ketä hänen serkkunsa seuraa.

Vaikkei Bojan olekaan postaillut menemisistään ja sijainneistaan nyt hetkeen, se ei suoranaisesti tarkoita että hän yrittäisi salata mitään.
 
vierailija
asuuko s ja f samassa osavaltiossa/lähekkäin? oliko b:stä se kuva sillon S:n kans Nykistä?
Filip asuu floridassa, sadie new yorkissa. Stranger thingsin kuvauspaikka on Atlantassa, eli se ois toki lähempänä Floridaa kuin new york, mutta on siinäkin joku 1000 km välissä. Eli ei ne nyt ihan naapureita ole.

Se bojanin hihan kuva oli new yorkista. Baari oli tunnistettukin mutta en muista sen nimeä, Manhattanilta kuitenkin.
 
Arlenes Grocery
 
Olet kyl tosi hyvin perehtynyt B:n kuvioihin, sukulaisiin jne. Olisin ihan pihalla, jos sinä (ja jotkut muut?) et niitä tänne toisi. Mua ei oikein enää Jokerit kiinnosta bändinä, mut hauska seurata B:n tekemisiä ja spekulaatioita niistä. Olen ollut tosi kova Kärtsä fani, mut viime aikoina tuntemukset häntä kohtaan ovat väljähtyneet. Edelleen seuraan kyseisen herran tekemisiä, koska ne kiinnostaa mua ja musiikkia tietty kuuntelen, mut jokin mun päänsisässä vallinnut hype on silti laantunut. Ehkä Traffic tuo taas jotakin mun kaipaamaa lisäpotkua.
 
Yhteistyössä