Jyvässeudun äidit vol. 2

Ai kääntyisi ensin selältä mahalleen?! No sitten ollaan aika etuajassa... Joku sano että pää painaa niin paljon että vahingossa voisi kääntyä, mutta meidän neidillä ainakin oli pää ihan alustassa kun alkoi kaaristaa selkää ja heittää toista jalkaa sivulle niin että pääsi kyljelleen. Sit vaan piti sitä jalkaa oikein siellä pitkällä niin että kellahti selälleen. Tuntu että se pää olis ollu juuri se mikä meinas olla esteenä kääntymiselle. No yksilöitä näköjään, ja vahinkohan se varmaan sitten oli, aika venkoilijahan tuo on ollutkin :D

Huomenna mies menee juhlimaan kaverinsa polttareita... mitähän sitä keksis päivälle tekemistä. Taidan käydä ainakin mummun luona kun sekin on aina päivät kotona itsekseen ja tykkää kun käy vieraita.
 
Kääntymisestä: Meillä esikoinen kääntyi ensin masulta selälleen, mutta ne oli tosiaan vahinkoja, eli pää painoi niin paljon että kellahti nurin. Oppi kääntymään selältä masulleen 3,5kk ikäisenä. Tämä kuopus on myöskin kellahtanut muutoman kerran masulta selälleen vahingossa ja nyt yrittää kovasti kääntyä selältä masulleen, vähän kun auttaa niin hyvin onnistuu, käsi vaan tahtoo jäädä aina tielle. Ikää herralle tulee 30.päivä tätä kuuta 3kk.

Me kotiuduttiin tänään savosta Jyväskylään. Tulihan siellä viikko vietettyä. Otettiin koiruuskin mukaan mummolasta, mahtui koira tällä kertaa kyytiin kun ei ollut tuplarattaat mukana, vaikka nyt tuotiin auton kyydissä vielä esikoiselle uusi sänky. Sitä pitää tosin vielä vähän tuunata ennen kuin poitsu saa sen käyttöönsä. Saa sitten isoveikka isojen poikien sängyn kun raukka on vielä nukkunut pinnasängyssä vaikka täyttää kohta 2-vuotta. Mutta hyvin sinne mahtuu vielä nukkumaan. Vauva on nukkunut äippäpakkauksen laatikossa ja saa sitten siirtyä pinnasänkyyn kun isoveikka saa uuden sängyn käyttöön.

Jaksuja kaikille, jotka kärsivät väsymyksestä ja vauvan yöheräilyistä! :hug: Eiköhän ne heräilyt ole vain väliaikaista, toivottavasti.

Meillä menee yöt tosi hyvin, nyt tietysti kun oikein "kehuskelen" niin pikku veijari valvottaa koko ensi yön :LOL: Noh, mutta nykyään siis mennään vain yhdellä yösyötöllä. Poika nukahtaa noin 22-23 aikaan ja herää 4-5 aikaan tissille. Sitten nukkuu noin seiskaan asti ja syö ja jatkaa uniaan 9-10 saakka. Ja nuo yösyötöt on tosi lyhyitä, kunhan poika saa vain tissin suuhun ja ottaa parit huikat ja nostan takas sänkyynsä nukkumaan.

Nyt pitäis yrittää saada rytmiä vähän muutettua niin että pääsis aikaisemmin nukkumaan ja herättäs aikaisemmin, eihän me muuten keretä mihinkään kerhoihin ja muihin tapaamisiin jos nukutaan aamupäivään. Itekkin tulee valvottua myöhään kun ei älyä mennä aikaisin nukkumaan. Onneks tulee syksy ja alkaa jo illatkin pimenemään niin jos se auttais vähän asiaa ettei ite kuku yli puolen yön. Eli jospa sitä nyt lähtis suihkuun ja kävis nukkumaan...
 
Tämmönen yö sit tällä kertaa...
Tyttö nukahti masuvaivoista päästyämme noin 22.30 ja nukkua torotti neljään!!!! En ollu uskoa silmiäni kun piti nousta syöttämään ja katoin kelloa!! :LOL: Sitten tosin oli vissiin taas sama masuvaivaongelma ja valvottiin 2,5 tuntia! :/
Muuten meillä menny samalla tavalla kuin halinallella paitsi että tähän saakka on heräilty kaksi kertaa. Se ensimmäinen herääminen on ollu kahen kolmen maissa ja sit loppuaika halinallen tapaan. Onhan noi pitkät unet ihania ihtenikin kannalta, mut ei jos niitä seuraa tommonen parin tunnin seurusteluhetki! Ei se mitään jos se ajoittuis johonkin aamu kuuteen tms et vois oikeesti jo noustakkin mut ei vielä neljältä!! :(
 
Meillä vetästiin viime yönä taas yhen sortin ennätykset. Jäi pinnikseen n. klo 21, vartin siellä ähersi yksinään hereillä ja nukahti omia aikojaan. Söi klo 2 ja klo 7 ja sitten nukkuikin puoleen päivään! Nuo syöttövälit nyt ei mitään enareita ollut, on joskus nukkunut 9 tuntiakin syömättä, monesti 7 tuntia, mutta toi puolille päiville koisiminen oli kyllä melekomoista...

Ei se kukkiksen pieni ainakaan pään mukana ole sitten tainnut pyörähtää, vahvalta kuulostaa jos keskivartalon lihaksilla lähti kääntymään. Hyvä, hyvä! Ja vaikka olis puolittainen vahinkokin niin tuskin noin vahva vauva kauaa paikallaan pysyy :)

Pitäs lähteä metästämään Ainon tulevalle serkulle joku pieni lahjus maailmaantulon johdosta. Ajateltiin etsiä joku kiva terällinen yöppäri, meillä kun ainakin kaikkea perusbodya ja -potkaria oli kyllä vaikka muille jakaa mut noita terällisiä & pitkähihaisia haalareita piti sit ettiä lisää kun todettiin ne niin hyviksi yövaatteiksi. 3. tai 4. syyskuuta ilmeisesti leikkaavat, ellei ennen sitä tapahu myrkytyksen kans jotain dramaattista, eli pitää valmistautua jo lahjuksin :) Eka serkku Ainolle, ihanaa :heart:
 
Mandylle laitettu yv:tä!

Meillä masuvaivoihin auttoi "myllytäminen". Vauvan masua hierottiin varovasti ja sitten on käännelty ja väännelty pikkuista eri päin ja pidelty sylissä "istumassa" niin että vauvan jalat on koukussa ja niistä pidetään varovasti kiinni ja kun niitä vauva yrittää suoristaa niin kevyesti laitetaan vastaan niin päkistys menee mahaan :) Tosin yöaikaan ei itse oikein jaksaisi puljata :/ Haluaisi vaan itse äkkiä nukkumaan kun meilläkin noustaan syömään 2-3 tunnin välein..
 
Mymmeli Pistin sulle yv:tä.

pusukalatar Kurjaa, että vuvan masu vaivaa. Täällä oli 2 itkuista iltaa/yötä alkuviikosta. Kävin ostamassa Cuplatonia apteekista ja jätin Rela-tipat pois. Kuulin, että noi Relatkin voi saada vatsanväänteitä aikaan, kun ovat öljypohjaisia. Vaihdoin myös Jekovitin Dee-tippoihin ja aloin seuraamaan, mitä suuhuni pistän. Kannattaa vältellä kaikkea mikä aiheuttaa itsellekin vatsavaivoja (pavut, sipuli, paprika, kahvi, tee, suklaa, makeutusaineet esim. xylitoli, voimakkaat mausteet jne. ). Nyt ei oo ollut kolmeen, neljään päivään kipuitkuja. Tsemppiä!

Meillä oli eilen neuvola. Pari päivää alle kuukauden ikäisellä kossillamme oli painoa 4210 g (syntymäpaino 3240 g) ja pituutta 54,5 cm (syntymäpituus 49 cm). Hyvin on kasvettu. Me pistettiin jätkä illalla jököttämään masulleen lattialle. Sehän puhisi ja ähisi ihan tyytyväisenä ja yritti nostella päätään. Pitää yrittää muistaa pitää sitä välillä lattialla.

Mandy ja Aksu (huomenna 1 kk!)
 
Mandy: Meillä esikolla oli myös vatsan väänteitä hurjan paljon, siis itki iltaisin noin 20-23 ja sitten nukahti, mutta onneksi nukkui yöt hyvin. Me kokeiltiin myös kaikki tipat cuplatonista reloihin, mutta ei niistä apuja saatu, joten jätettiin kaikki tipat pois, paitsi jekovitit. Käytiin vyöhyketerapiassa 4kertaa ja muutin omaa ruokavaliota niin johan loppui itkut. Mulle vvyöhyketerapeutti sanoi että kaikista pahimmat ruoka-aineet jotka aiheuttaa masukipuja vauvalle on maito, ruisleipä ja suklaa. Sitten olinkin ilman niitä jotain 2-3kk, jätin kyllä muitakin ruoka-aineita pois siksi aikaa.
Onneksi pikkukakkosella ei masukivut olleet niin pahoja, muutoman viikon itkeskeli vähän iltaisin, mutta onneksi niistä selvittiin.

Viime yö meni hyvin, itse asiassa molemmat pojat nukkui pitkään. Itse heräsin yhdeksän aikoihin tekemään kotihommia. Poitsu söi puoli viideltä ja sitten vähän ennen seiskaa, silloin ite valvoin jonkun aikaa kun jotkut tyypit mellastivat puistossa, nukahdin kuitenkin uudelleen ja sitten pikku mies otti vielä maitohuikat ennen ysiä ja jatkoi uniaan puoli yhteentoista.

Äsken minulle iski järkyttävä päänsärky! Saa mies luvan hieroa illalla hartioita. Pitäis vielä lähteä pyörälenkille Jyväsjärven ympäri miehen ja esikoisen kanssa, vaavi jätetään tädin luo hoitoon.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille!
 
Aika hauska toi hikipedia :D
Keltinmäen osuus oli aika osuva, heh. Vaikka on niitä varmasti hullumpiakin paikoja asustella.

Niin, mites maanantai: monelta ja missä? Oisko esim. klo 13? Mikä olis kaikille sopiva paikka?

Kääntymisestä on ollut juttua. Meijän poika kääntyi sängynpäällä selältä mahalleen n. 2kk ikäisenä. Ja kääntyy vieläkin, mutta lattialla ei käänny, joten tuo pehmeys varmaan on avittanut kääntymistä. Aikaa myöhään (n. 3 kuisena) hoksattiin ruveta pitää poikaa lattialla, nyt 4,5kk viihtyy jo ihan hyvin omien touhujensa parissa.

Hauska kuulla minkä kokoisia vauvoja muilla on. Meidän poika oli kutakuinkin saman kokoinen syntyessään kuin mandyn vauva nyt.. Synnytyssalissa vähän järkytyin kun tajusin miten ison vauvan olin synnyttänyt, arvioitu paino oli 3,9kg. Laskettuaika ylittyi kyllä 9päivällä.

 
Lenkistä käviskö huomenna sitten klo 13 Keltinmäen sillalla?

Lähdettiin aamusella Kuopiosta, tultiin päiväksi anoppilaan ja sitten illasta kotia päin. Aino nukkui viime yön syömättä!! =) Ihana oli herätä kuuden aikaan ja tajuta, että ollaan koko yö nukuttu. Syötin kyllä klo 23 vielä vellin, kun söi huonosti puuroa ja pyöriskeli sängyssä.

Kukkis: ei kuulosta mun mielestä vahingolle tuo teidän tytön kääntyminen. Toiset vaan lähtee aikaisemmin liikkeelle :) Meillä Aino kääntyili 1½- 2kk iässä pari kertaa vahingossa masulta selälleen, 2,5 kk iässä oppi kääntymään sitten masulta selälleen ja vajaa 4kk iässä selältä masulleen. Meillä meni näin päin. Tällä hetkellä pyöritään masullaan lattialla kierimisen lisäksi ja pylly pystyssä yritetään enttenpäin. Olen jo kuukauden päivät odottanut että kohta ryömitään, mutta ei ainakaan vielä olla ryömitty :whistle:

Masuvaivat ovat ikäviä. Me kokeiltiin Rela-tippojen lisäksi Cuplatonit ja Disflatylit; jälkimmäisistä oli vähän apua. Myös pumpattiin selälleen ollessa jalkoja koukkuun vatsan päälle, hierottiin vatsaa ja pidettiin sylissä vatsallaan. Nukutettiin välillä myös masullaan, kun se tuntui auttavan, nukkui paljon rauhallisemmin. Tosin minä kyttäsin että tyttö hengittää, pelotti nukuttaa masullaan. Kun ikää tulee, niin masuvaivatkin vähenevät. Meillä on tällä hetkellä vaivana ummetus :| Meinaa mennä usein kakka tosi kovaksi. Jospa se vähenisi iän myötä.

 
silta ja yhdeltä kuulostaa hyvälle.katsotaan sit taas mihin päin mennään,ainakin kypärämäen kautta keltinmäkeen tulee hyvän pituinen lenkki..

meillä eerika kääntyy myös mahalta selälleen,tosin tuntuu et aina puoli vahingossa.ja pyörii lattialla ollessaan melkein 180 astetta napansa ympäri,kova tyttö touhuamaan jo =)
 
Nessu: Joo, tänään taas pyörähti, mutta nyt saatto alku ollakin vahinkoa kun nosti päätä sen verran. Mutta kieltämättä tämä tyttönen on välillä jokseenkin mutkalla kun oikein vääntää itseään. Kyllä tää joskus liikkeelle lähtee, mutta tuskin nyt tavallista aikasemmin kuitenkaan.

Tällä on aina välillä jokunen vatsavaiva, mutta menevät suht nopeasti ohi ja helpottuu paljon kun masullaan heijaa. öisin niitä ei ole ollut. ihan mukava.

Mutta osan kanssa tapaamme sitten tiistaina. Huomenna ekavauvaryhmään!
 
Eeva83
Eilen tultiin kotiin mummolasta ja on kyllä ihanaa olla taas täällä. Emmi nukahti eilen ja tänään paljon helpommin ja viime yönä herätyksiä ei ollut kuin kaksi. Mahtavaa! =) Mummolassa tyttö nukkui enimmäkseen meidän sängyssä, heräsi omasta sängystään noin sata kertaa, eikä suostunut rauhoittumaan. Rankka oli reissu varsinkin noiden öiden suhteen. Huh.
Nessu Oon kyllä kade noista teidän hyvinnukutuista öistä! Niin meilläkin silloin ennen, mutta ei enää hetkeen...

Jotain hyvääkin kuitenkin tapahtui: Emppu oppi ryömimään sunnuntaina! Ei noi ryömimishalut vielä mitenkään suuria ole, liikkuu, jos edessä on jotain tavoittelemisen arvoista. Ellei näkyvillä ole mitään kiinnostavaa, ei tyttö vielä lähde etenemään. Aika jännää on kyllä huomata, miten oma pieni vauva kehittyy... Aika menee ihan hurjan nopeasti, lauantana mittariin tuli puoli vuotta!

 
Nepsuselle KIITOS tapaamisen järjestämisestä!! :flower:
On aina niin kiva nähdä muita mammoja ja naperoita. =)

Meidän pienempi poika tosiaan kiukustui totaalisesti. Kun päästiin autoon niin nukahti istuimeen mutta arvaatkaa kun päästiin kotiin, herra huuti reilun tunnin, eikä siihen auttanut mikään. Poitsu on vissiin tehnyt jonkun sortin syömälakonkin, ei suostunut syömään. Viimeksi poika on syönyt kunnolla aamu seitsemän aikoihin, sitten jatkoi uniaan ja jouduin herättelemään herran kun lähdettiin nepsusen luo. Tapaamisella poitsu ei kunnolla suostunut syömään vaikka tissiä tarjosinkin ja sama homma jatkui kotona. Vihdoin poika rauhottui ja nukahti meidän sänkyyn. No jospa hän herää sitten paremmalla tuulella ja suostuu syömään kunnolla, voi raukalla olla kova nälkä. Onneksi esikoinen sentään oli hyvällä tuulella ja sain annettua hälle ruuan ja laitettua päikkäreille vaikka vauva huutikin. Nyt siis molemmat nukkuu ja minä käynkin syömään....


Lisäys: Eipä vauva pitkään nukkunut, kukapa sitä tyhjällä masulla nukkuisikaan. Herättyään teki kunnon kakat ja SÖI kunnolla, jippii! Ja herra on taas oma iloinen ja tyytyväinen veijari
:)
 
hande mä voisin ainakin ottaa sen salasanan kerhoon!

kiitos kovasti tapaamisen järjestämisestä! oli mukava nähdä uusiakin :)

onko kellään käytössä fb? mun nimen näkee täällä profiilissa ja sillä löytää fb:stä jos haluaa laittaa :wave:
 
Mulla onkin näköjään kirjottelu unohtunu ihan täysin...hups! Mihin tää aika menee?? Meillä on lauantaina ristiäiset...jään sitten ainoaksi Kilpiöksi tässä huushollissa! ;)
Minusta tuntuu, että Henni on kasvanut aivan mielettömästi vaikka on nyt sen kokoinen kuin mitä moni on syntyessään! :LOL: Kovasti treenaa päätä. Aina kun on mahallaan rinnan päällä tai lattialla niin on pää pystyssä justiinsa ja tosi pitkään kerrallaan! Ja meilläkin Henni pyörii napansa ympäri ollessaan lattialla...hauska näköstä kahtoo kun ähisee ja "kiljahtelee" kääntyillessään! :heart:
Mulla ois tänään jälkitarkastus. Saa lääkäri samalla katsoa paria muutakin juttua kun kerran sinne menen... :p
Niin ja kun aikaisemmin puhuin niistä pippaloista ristiäisten jälkeen... Kyllä me nyt sitten lähdetään ulos tuulettumaan. Mummo jää vahtimaan Henniä. Itse meinaan olla vesi (tai ainakin tosi vähäisellä alkoholi)linjalla ja mieskin meinas ottaa vain pari. Eikä ne nyt varsinaisesti edes ole pippalot. Ollaan pyydetty kavereita paikalliseen, tulee ketkä tulee. Jos ei tuu kettään ni sit ollaan ihan kaheltaan eikä sekään huono vaihtoehto ole :p Oon päättäny, että en enää mieti mitä muut ajattelee meidän valinnoista (koskien ihan mitä vaan)! Nyt oon alkanu saamaan niitä "oon huono äiti"-itkuja muutenkin niin en tartte siihen enää päälle stressiä tuosta.
Mutta nyt pitää alkaa kuivattelemaan hiuksia niin pääsen sitten kipaseen sinne tohtorin pakeille :)
 
Pusukalatar: välistä tekee ihan hyvää päästä tuulettuu. Jaksaa taas paremmin :) Mä sain kesällä kuulla kuinka huono äiti olen, kun jätin 4kk ikäisen vauvan mummolle hoitoon, kun itse oltiin miehen kanssa pari päivää reissussa :whistle: Mutta se teki meille hyvää, vakka kova ikävä olikin. Itse en sitten sen jälkeen ole missään käynyt, nyt on tosin tiedossa paritkin pippalot ja aion kyllä mennä!

Huomenna oltais lähdössä lenkille Ylä-Myllyjärveltä ainakin Lauraliinan ja Nepsusen kanssa. Jos joku muu vielä haluaa tulla?

Olen ollut tänä aamuna ahkera, meillä on jo kotityöt tehtynä :D Pitäis lähtee lenkille ja sitten ruokakauppaan. Käytiin eilen vielä lenkillä ja Aino hermostui niin kovin, että kannoin pari kilsaa vauvaa, työnsin rattaita ja kuljetin erittäin huonosti käyttäytyvää koiraa :headwall: Taidan siis huomenna ottaa repun mukaan, jos sama toistuu. Voisin muuten ottaa tuon huonosti käyttäytyvän koiran mukaan, jos kukaan muu ei ota koiria?

Iltapäivä meni meillä eilen sitten kitisten ja yöunille sammahti jo klo 18.30 :eek: Ei tosin syönyt kunnolla, mutta nyt aamulla taas ruoka maittanut. Tein eilen illalla netissä Ainosta päivähoitohakemuksen. Nyt se töihinmeno tulee todemmaksi ja harmittaa kyllä. Mutta en ota kyllä päivän tai kahden sijaisuuksia. Jos ei tuu pisempiä pätkiä, niin sitten oon kotona Ainon kanssa :whistle:

Niin ja kiva oli nähdä eilen kaikkia!
 

Yhteistyössä