Minäkin liityin joukkoon.
Olen 34-vuotias, mies samanikäinen. Lasta ollaan yritetty 08 lähtien. Keskenmenoja ollaan koettu 09/10, 01/11, 03/11, 06/11 ja nyt onkin sitten ollut hiljaista. Ei tärppää.
Viime kesästä saakka ollaan yritetty päästä jonnekin. Neuvolassa todettiin, että ollaan jonon hännillä, koska meillä ei ole lasta. Sama täti totesi, että lapset olisi kannattanut hankkia silloin parikymppisenä eikä odottaa liian pitkään.
Nyt 05/12 päästiin viimein omalääkärille, joka teki lähetteen neuvolaan. Neuvolassa tavattiin ensin th, sitten lähete neuvolalääkärille. Labrassa käyty, ei hormoniongelmia eikä klamydiaa. Papassa Hsil-muutos, jonka johdosta ensi viikolla kolposkopiaan. Elokuulle aika lapsettomuuspolille K-SKS:aan.
Olen jo itkenyt tyynyä märäksi siitä, että diagnosoivat vielä kohdunkaulansyövänkin ennen hoitojen alkamista ja poistavat koko kohdun. Se olisikin riemukasta!
Lapsettomuushoidot on meidän ainoa toivo saada lapsi, meitä ei adoptiojonoon ees hyväksytä miehen vamman takia. Oma lapsi on kummankin toive, miehen ihan siinä missä minunkin. Ja minusta tuntuu, että miehelle lapsettomuus on vielä isompi taakka kannettavaksi kuin naiselle - ettei pysty saamaan toista raskaaksi. No, on saanut, mutta minä en pysy raskaana. Olen sairastanut syvän laskimotrombin 07, en voi syödä aspiriinia (ASA-allergia) ja kysymykseni hepariinista sivuutettiin ja todettiin, että jos ei pysy kohdussa, niin ei pysy - ei sitä siellä voi väkisinkään pitää.
Minä olen niin kateellinen raskaana oleville tai lapsen saaneille, etten tiedä, miten päin välillä olisin. Tekisi mieli huutaa ääneen, kun vastaan kävelee joku maha pystyssä tai kun tulee vauvauutisia kaveripiiristä. Tekisi mieli repiä jokaikinen joulukortti, jossa on kasvavien lasten kuvia. Tekisi mieli polkea jalkaa, paiskoa lautasia, haistattaa pitkät koko maailmalle. Ei lapsettomuus parisuhteellekaan ihan helppo asia ole eikä sitä missään nimessä tee auvoisammaksi. Meillä on huudettu, itketty, raivottu, halattu, ymmärretty. Jos liitto kestää alkavat lapsettomuushoidot, niin sitten se kestää mitä vaan. Sille tuntuu.
Olen 34-vuotias, mies samanikäinen. Lasta ollaan yritetty 08 lähtien. Keskenmenoja ollaan koettu 09/10, 01/11, 03/11, 06/11 ja nyt onkin sitten ollut hiljaista. Ei tärppää.
Viime kesästä saakka ollaan yritetty päästä jonnekin. Neuvolassa todettiin, että ollaan jonon hännillä, koska meillä ei ole lasta. Sama täti totesi, että lapset olisi kannattanut hankkia silloin parikymppisenä eikä odottaa liian pitkään.
Nyt 05/12 päästiin viimein omalääkärille, joka teki lähetteen neuvolaan. Neuvolassa tavattiin ensin th, sitten lähete neuvolalääkärille. Labrassa käyty, ei hormoniongelmia eikä klamydiaa. Papassa Hsil-muutos, jonka johdosta ensi viikolla kolposkopiaan. Elokuulle aika lapsettomuuspolille K-SKS:aan.
Olen jo itkenyt tyynyä märäksi siitä, että diagnosoivat vielä kohdunkaulansyövänkin ennen hoitojen alkamista ja poistavat koko kohdun. Se olisikin riemukasta!
Lapsettomuushoidot on meidän ainoa toivo saada lapsi, meitä ei adoptiojonoon ees hyväksytä miehen vamman takia. Oma lapsi on kummankin toive, miehen ihan siinä missä minunkin. Ja minusta tuntuu, että miehelle lapsettomuus on vielä isompi taakka kannettavaksi kuin naiselle - ettei pysty saamaan toista raskaaksi. No, on saanut, mutta minä en pysy raskaana. Olen sairastanut syvän laskimotrombin 07, en voi syödä aspiriinia (ASA-allergia) ja kysymykseni hepariinista sivuutettiin ja todettiin, että jos ei pysy kohdussa, niin ei pysy - ei sitä siellä voi väkisinkään pitää.
Minä olen niin kateellinen raskaana oleville tai lapsen saaneille, etten tiedä, miten päin välillä olisin. Tekisi mieli huutaa ääneen, kun vastaan kävelee joku maha pystyssä tai kun tulee vauvauutisia kaveripiiristä. Tekisi mieli repiä jokaikinen joulukortti, jossa on kasvavien lasten kuvia. Tekisi mieli polkea jalkaa, paiskoa lautasia, haistattaa pitkät koko maailmalle. Ei lapsettomuus parisuhteellekaan ihan helppo asia ole eikä sitä missään nimessä tee auvoisammaksi. Meillä on huudettu, itketty, raivottu, halattu, ymmärretty. Jos liitto kestää alkavat lapsettomuushoidot, niin sitten se kestää mitä vaan. Sille tuntuu.