***JOULUTONTUT -08, tammikuussa 2009 !***

Terve!

Ootte te olleet ahkeria!!! En kyllä millään jaksanut lukea kaikkia, pääpiirteitä sieltä ja täältä vaan.. anteeksi :ashamed:

Meille ei kummoista.. Kaikki ns. tasaista. Lainalapsi asui meillä n.3vkoa ja nyt sit on poissa, jotenkin tyhjä olo.. En muista, kerroinko siitä aiemmin, että meille tuli lainalapsi.. No joo, se äiti on nyt ok ja toivottavasti jatkuukin ok:na.

Meillä isot nyt koulussa, keskimmäiset mummolassa ja pienen kanssa kotona kaksin. Aika jännää.. Pitäis nukkua, mutta tulinkin tänne, kun en muuten kerkee. Anna-vauva on nyt räkäinen.. tosi räkäinen ja yöt nukkuu sitterissä, koska muuten ei henki kulje kunnolla. Torstaina on sitten nlalääkäri, joten lienee siihen mennessä tauti painunut jo korviin, joten seurataan babyseveniä eli korvatulehus 7 viikkoisena. No, ei se meille mitään uutta ole myöskään.. Meillä ei kierteitä ja tuubeja ole ollut, mutta esikko aloitti korvatulehukset 5 viikkoisena ja kaikki muutkin on sairastaneet ihan pikkaraisena, niin varmaan tämäkin neiti on samanlainen. Mikäpä siinä, hoidetaan pois.

Ukon kanssa tein senssit selväksi. Nyt se sit tajus, mutta tuntuu aika myöhäiseltä. On se vaan kumma, miten pitää samasta asiasta jauhaa ja jauhaa ja sit kun ite saan tarpeeksi ni sit se vasta älyää.. Mutta eikös se niin mee, että kaiken tajuaa vasta sitten kun sen menettää?! Nooh... näillä eväillä mennään kun muutakaan ei voi. Jospa minä tästä vielä aktivoidun kiinnostumaan uudestaan.. Viimeistään sitten minua kiinnostaa se ukko, kun vauvakuume iskee tosissaan.. taas... oireita on jo.. kuten babysevenillä.

Anna on oikeesti ylihelppo edelleen. Vitamiinit ei tee mitään, syö suht säännöllisesti ja nukkuu loistavasti. Yöllä syö kerran (03.30-04.30 väliin) jos sitäkään, ja se syöttö kestää vain 5-10 minuuttia. En tosiaan voi valittaa mistään!!! Vatsahieronta auttaa muutamiin mahakitinöihin ja neiti ei edes vaadi mitään huutamalla... Silloin Anna huutaa, kun käytän niistäjää, mutta siinä kaikki. Tää on oikeesti aika luksusta.. verrattuna siihen millaisia aiemmat neidit ovat olleet. Ja siksipä varmaan mulla on aikaa miettiä ukkoa ja parisuhdetta..

Alotin jo tenttiin lukemisen ja muutenkin olen aktivoitunut toimimaan aika paljonkin. Tänään vien isot shoppailemaan ja Anna kulkee rintarepussa, on muuten paras paikka kuljettaa räkätaudissa tursuavaa vauvaa. Pakko mennä hankkimaan toppakampetta uutta, kun isoilla on koulussa kuluneet rikki jo edelliset.. Reppanoita vähän hävettää kulkee sellasissa kamppeissa, mutta kun odotin että Anna saa tarpeeksi ikää, ettei ihan alle 1kk:n ikäisenä tulis kipeeksi ni nyt vasta päästään hankkimaan niitä.

Jos mä nyt yrittäisin useemmin päästä lukemaan ja kommentoimaan... siis että saisin aikaiseksi avata koneen muutenkin kuin laskujen maksun takia.. Pistän kaiken energian kaikkeen muuhun kuin koneella olemiseen.. Tämä on vain itsesuojelun takia.. pakko olla tekemistä ettei liikaa rupea ajattelemaan eropapereita.. Taitaa se babyblues olla täällä.. tai ainakin jotain.. En tiiä.. Mutta kyllä tämä tästä vielä asettuu ja paranee! Olen siitä aivan varma. Niin sitä on ennenkin suosta noustu.

Pakkasterveiset Härkikseltä ja Annalta (pian 7vkoa)
 
Tsemppiä Härkänainen kriiseihin! Mulla on myös jonkinsortin vanhenemis-kriisi! Oon ruvennu ostamaan Juicy Couturen vaatteita, siis niitä ylihintasia Paris Hilton-Britney Spears velour-verkkapukuja. En oo ennen sellasista välittäny, mutta nyt niitä pitäis olla joka kokoa ja väriä. Siis ihan teinityttöjen juttuja. Ristiäisissä mulla oli mustat suorat housut (lainassa kaverilta), musta A-linjainen toppi ja vihreä pellavajakku. Tollasta klassista, siistiä vaatetta mulla on kaapit täynnä, joten mistä tää pepputeksti-verkkarivillitys? Voitte vaan kuvitella miten ihmeissään mies on!!!

Taas flunssa päällä. Hammassärky on onneks pikkasen helpottanu. Huomenna leikataan koiran kulkuset ja sit se juoksentelee täällä pari viikkoa tötterö päässä. Varmaan hassun näköistä, kun käydään lenkillä tuolla lumikinoksissa ja koira kolaa lunta tötteröllään...

Lumi-Emilie kaipaa päivä päivältä enemmän virikkeitä. Leikkimatolla jaksaa köllötellä 10 min., mutta olkkarin verhoja jaksais tuijotella kauemminki?? Ne on Marimekon mustavalkoista Peikonlehti-kangasta. Kai ne päästää valoa läpi jotenki kivasti? Ollaan edelleen annettu iltaisin maitoa pullosta. Nyt ei oo energiaa siitä vieroittaa. Aloitetaan lisämaidon asteittainen vähentäminen sitten, kun nää mun säryt ja flunssat helpottaa... Kukas siellä oli lopettanut lisämaidon antamisen kertalaakista? Suosittelen tota asteittain vähentämistä -pääset huomattavasti helpommalla ja rinnat "ehtii mukaan". Mehän päästiin jo 20 ml:aan, mutta sitten tuli se uusi vuosi ja ne flunssat ja kaikki meni uusiks!

Kohta pitää lähteä noutamaan kaupungilta Huuto.netistä ostamiani skeitti-kenkiä... :whistle:

Aino & Lumi-Emilie
 
Kiitos Terhikki hyvistä neuvoista! =) Täällä nukuttiin hyvin viime yö.Poika kävi nukkumaan siinä yhdentoista aikoihin ja heräsi syömään kolmelta.Jatkoi unia ja heräsi kuudelta äheltämään.Otti vielä pitkät unet ja heräsi puoli ysiltä.Kyllä äiti on nyt levännyt.
Vaipoista,kun on ollut puhetta niin meidän pojalle tuli noista pamppersseista ihottumaa.Nyt käytössä liberon 2 koko ja on ihan sopiva.
Kaunis nimi Mussupussun tytöllä! :) Täällä kans ristiäisiä suunnitellaan...
 
Mussupussu, vauvat kai pitää mustavalkoisista kontrasteista, joten voi verhot kiinnostaa värityksenkin kannalta :)

Täällä mennään edelleen lisämaidolla, tosin määrä tuntuu vaihtelevan päivästä toiseen. Välillä poika tuntuu tankkaavan lähes 2dl kerralla (johon oma maidontuotanto ei riitä läheskään) ja välillä riittää 1dl. Imetysvälitkin vaihtelevat paljon. Olisi kyllä helpompi ettei tarvitsisi varsinkaan yöllä käydä sekä imetys- että pullorumbaa, mutta minkäs pojan nälälle mahtaa. Painokin on alkanut nousemaan hyvin. Viimeksi oli noussut 600g 9 päivässä kun sitä ennen oltiin päästy vain 250g viikossa! Ei pysy mun käsivoimat tollaisissa pyrähdyksissä mukana. Taidan palata kuntosalille jälkitarkastuksen jälkeen - jos edes kerran viikossa ehtisi käydä. Tuntuu meinaan, että ryhtikin on jo tässä vajaassa 6 viikossa huonontunut.

Ihania öitä ollut monella! Oon ihan kade. Täällä nukutaan yks 2-3 tunnin pätkä yössä, joskus toinenkin, mutta joskus sen lisäksi vaan lyhempiä pätkiä.
 
Täällä näköjään käydään viel 1kk tarkastus tekemässä kotona =) ...Tänään soitti lastenneuvolasta nainen, ja tulee viikon päästä kotikäynnille. Sen jälkee käynnit on sit normaalisti neuvolassa.

Tyttöki nukahti, olihan tuo muutaman tunnin hereilläkin...
Käytiin tänään n. 1.5tunnin kävelylenkki, ku oli sen verta hyvä ilma että uskalsi lähtee. Tyttö nukku koko matkan, ja jätin sen viel hetkeksi ulos nukkumaan.
Tulis vaan äkkiä kevät/kesä niin olis tuo ulkoilukin paaaaljon helpompaa B)

Nyt on pukama-voidetta :LOL: , ja levolackia, niin ei pääse vatsa meneemään kovaksi :D
Lukipa ohjeissa että pitäs levittää voide ja tytöntää pukamat takas suoleen :x :x :x :x

Mä nyt ajattelin vaan ekaksi kokeilla levitellä vaan voidetta...jotenki ilettää alkaa työnteleen mitään |O :ashamed:

Ja mitä ihanaa tekstiä taas... :p

vauvis neiti: ylihuomena 3 viikkoa :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vauvahaaveita:
Täällä näköjään käydään viel 1kk tarkastus tekemässä kotona =) ...Tänään soitti lastenneuvolasta nainen, ja tulee viikon päästä kotikäynnille. Sen jälkee käynnit on sit normaalisti neuvolassa.
Oi vitsi, teillä käydään kotona niin pitkään! Oikein luksusta! =) Meillä ei käynyt neuvolatäti kertaakaan kotona :eek: kyllä esikoisesta käytiin (kerran) mutta nyt jouduttiin itse raahautua neuvolaan vaikka tyttö ollut viikkoakaan vanha...
 
Pikapikaa

Viimein sain pinon suunnillee lueskeltua läpi.

Tuttua tohinaa kaikilla ;) Täällä vietetää maanantai-iltaa kolmen enemmän ja vähemmän kiljuvan kakrun kans. Keskimmäisellä 1v 5kk ollu korvatulehuksia, lie taas tulosa tai menosa, ja märyä riittää. Nyt Pateki huutaa ihan "kipiästi", yhen supon oon laittanu, syö ja nukkuu välillä, mutta havahtuu aina huutamaan. Yöllä menee tunti toista että asettuu syönnin jälkeen. Ristiäisten aikaan ipana nukku pari kolme yötä läpi yön, sitte onki menny ihan vaihtelevasti.

Huomenissa ois itellä reumapoli ja keskiviikkona Patella neuron kontrolli. Minusta on otettu uusia kuvia ja kokeita, saap nähä mitä tuumivat. Poikasesta en tiiä, mitä tehään. Tuskin kummempia kun ei oo mitää ongelmia ollu, rajusta alusta huolimatta.

Nyt kuuluu sangen epämääräistä ritinää lastenhuoneesta joten poistun tarkastaan tilannetta.

psst. Tuli mieleen tuota tintta69.n hienosta blogista, että tunnustaako muut mammat bloggailevan ;)? -mulla on olemassaan semmonenki kotkotus, ja hauskaha niitä on lueskella muittten blogeja!
 
Mussupussu: Kyselit vanhemmista lapsistani ja heidän reaktioista, kun saivat tietää vauvasta. Todella hienosti molemmat tytöt (23 ja 17 wee) ottivat raskauteni. Alusta asti oli tiedossa, että tulen saamaan tämän vauvan yksin ja tytöt olivat heti sitä mieltä, että auttavat mahdollisuuksien mukaan ja lupasivat olla mukana raskaudessa ja vauvan hoidossa. Itse asiassa Iidan (17 wee) oli tarkoitus tulla mukaan synnytykseenkin, mutta sitten kun synnytys oli tunnissa ohi, niin Iida ei ehtinyt. Meillä on aina ollut todella läheiset välit, vähintään kerran viikossa nähdään ja joka päivä soitellaan. Nyt huomaan, että tytöt käy vielä useammin, tiedä sitten käyvätkö vauvan vai äitin takia :) Eniten olin huolissani pojasta, joka on kymmenen ja ollut vähän äitin lellikki. Mutta ihan turhaan, myös hän on ottanut uuden vauvan innolla vastaan, hoitelee ja juttelee. Aivan ihanan söpö tuo teidän tyttönne, kävin kurkkaa kuvia. Samoin nimi on todella kaunis ja ei ainakaan ihan joka rinsessalla ole samanlaista.

Vaipoista, meillä on Pampersin New Born eli se pienin. Muutaman kokeilin Liberon 2 koon, joita sain näytteenä, olivat vielä liian "tönkköjä".

Meillä on ristiäiset ystävänpäivänä eli 14.2. Kastetilaisuus on kirkossa ja kahvitukset sitten kotona. Vieraita tulee noin 20, puolet tosin lapsia. Ajattelin leipoa kaikki tarjottavat itse. Voileipäkakkua, täytekakkua, Bebe-laivoksia, pipareita ja katsotaan mitä ehtii.

Vauvahaaveita ja Punahattu: Ihana, että teillä yöt menneet hyvin. Ei meilläkään ole isompia ongelmia ollut, illat tosin menee tissutellessa ja sylitellessä. Yleensä noin 20-24 valvotaan ja valvotaan.

NeitiKat: Vai vaakamamboa :) Mitäs se on, kyselee kohta vuoden ilman mamboilua ollut :LOL: milloinkas sitä pääsis harrastamaan... Kun ei oikein yksin pysty...

Katherine: Meillä myös neiti tuntuu haluavan illalla koko ajan tissiä ja todellakin ne tuntuvat tyhjiltä. Mutta kyllä hän silti koko ajan niitä tuntuu imevän. Eilen annoin sitten lisämaitoa, mutta ei juonut kuin 20 ml eli ilmeisesti niistä tyhjistä pusseista silti tulee maitoa myös illan viimeisinä tunteina.

Sona: Onneksi ei ollut mitään vakavaa ja selvisitte takaisin kotiin.

Jennae: Voi ihan kateellisena täällä luin teidän yöstä. Meillä kun yöt mennään noin kahden tunnin, joskus satunnaisesti neljän tunnin välein.

Terhikki: Meillä sama iltatankkaus. Niinkuin kirjoitin, kokeilin jopa korviketta, ei mitään vaikutusta, joten meillä jatkuu iltatankkaus luomuna niinkauan kuin neiti haluaa ja tarvitsee. Sitä paitsi se on sopiva tekosyy katsoa kaikki hömppäsarjat telkusta, ei ainakaan tarvitse siivota tai tehdä mitään muutakaan "tärkeää", saa vain istua sohvalla, mässyttää suklaata, katsella omaa pikku neitiä ja nauttia olosta
:LOL:

Härkänainen: toivotavasti ei ole korvatulehdusta. Jaksamista sinulle parisuhteeseesi. Itse kun olen ns. yksin odottava, niin aina kun luen jonkun ihania kertomuksia ihanista miehistä, niin olen ihan kateudesta vihreä. Mutta sitten kun ajattelen, että kaikki miehet eivät ole niin ihania, niin kestän tämän yksinolon, vaikka ei tämä helppoa ole. Tee ratkaisu sydämellä ja järjellä :hug:

Omituinenotus: voimia sinne. Itsekin ajattelin kysäistä, josko muilla on blogeja, ja jos on, niin pääsisikös niitä kurkkimaan. En minä utelias ole, en :saint:

Neiti muuten nukahti heti kylvyn jälkeen, ennen kuin ehdin antaa edes tissiä. Nukahti lattialle sillä aikaa, kun kävin tyhjentämässä ammeen. Saa nähdä kuinka kauan nukkuu tyhjällä masulla. Olipa näköjään yliväsynyt, reppana.

Tiina ja Nipsu kohta 5 vkoa
 
Kiitos tintta :)

Ens yönä täälä ei taijeta nukkua ollenkaan, eikä kukaan, jos sama meno jatkuu... :eek: Poikanen on kipiä, mutten oo varma korvatko vai mitkä, eikä päivystyksee huvittais lähtee ennenku ihan pakko. Mutta huutoa piisaa täsä tallouvesa iha myyä asti.

Niin, ristiäisista mainittin, vaan oleellinen jäi sanomatta eli nimi; Paavo Ensio

vaipoista,
meillä kestoillaan ja popolinin pul-kuoret +froteesisävaipat on mieluisimpia, neon käytössä ainaku pyykistä joutavat, muulloin ite tehtyjä frotee muoto-imuja ja pötköjä. :)

Tuo ravintopuoli meillä on menny nii että korvikkeella ihan alusta asti, teholla sai luovutettua äidinmaitoa, mutten ole ite saanu imettää lääkityksen takia ollenkaan. Ja ihme ja kumma tällä kertaa ei ole tullut ainuttakaan kommenttia pulloevvään takia!! Vanhempien lasten kans kuuli kaikenmoista vaikka annoin pullosta omaa pumpattua maitoa :whistle:

Huh, koitammepa selviytyä tulevasta yöstä.
 
Heippa!

Nopea pyrähdys, neiti tissille kohta taas =)
luin jutut läpi ja kommetoin myöhemmin. viime yö d-tipoista, luulen, oli huutelua mahaan sattui selvästi ja rutisi... valvottiin melkeinkokonaan :eek:
tänään hain rela-tippoja... annoin 2 tippaa nyt aluksi... toivottavasti auttavat :whistle:
terhikki niin se vaan kantaa hedelmää tuo sinun ahkera imettely!! nyt löytyi sit rytmi ja meininki!! ihanaa!! :hug: =)
jo.. palataan!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tintta69:
Mahtavaa! Ilmoittele heti milloin juttunne ilmestyy. Ja siitä imetyksestä, älä ole moksiskaan, olet vauvallesi maailman paras äiti! Muistanko oikein, että sinä olit yksin vauvan kanssa. Minä myös. Tietoinen valintani, mutta aina välillä kauhistuttaa, että miten pärjään nyt ja myöhemmin. Toivotaan, että hyvin.
Olen yksin vauvan kanssa, parasta aikaa menossa sos.huollossa isyydentunnustamis prosessi (miehen vaatimus, mua ei kiinnostais olla koko ihmisen kanssa tekemisissä. Epäilen, että kun ei ole lapsesta kiinnostunut niin haluaa testin vain siksi että yrittää viimeiseen asti pelastaa nahkansa. Jos ei olisi testiä vaatinut niin välttyisi kaikelta...). Ei ole ottanut meihin mitään yhteyttä, esitin asiaa hoitavalle sos.työntekijälle viestin välitettäväksi, että haluaisin tavata kolmannen osapuolen läsnäollessa ennen testin tekoa, muuten koko prosessi loppuu. Jatkuvasti toitotetaan, että lapsella on oikeus isään jne, mutta voiko tuollaista ihmistä isäksi edes sanoa. Mene ja tiedä, enkä välitä. Miehen malli pojalle kyllä on :)

Välillä minuakin kauhistuttaa miten pärjään. Käyn kuitenkin melkein päivittäin vanhempieni luona (minulla on siellä hevoset), jotta en jäisi yksin vauvan kanssa kotiin. Äitini on auttanut minua paljon ja ottaa mielellään aina pojan hoitoon jos menen ratsastamaan tai muille asioille. Tuntuu vaan itsestä hankalalle pyytää apua, kerran kuussa on poika yökylässä heillä ja sekin tuntuu siltä että "hylkäisin" lapsen jotenkin, vaikka kaikki toitottavat että pitää ottaa omaa aikaa.

Lehti ilmestyy 3.2 ja siinä näettekin sitten nimen... Kastajaiset olivat meillä 6.1, eli loppiaisena. Olivat oikein mukava tapahtuma, pappina oli entinen uskonnonopettajani. Virsiä laulettiin vain Jumalan kämmenellä, muut tuntuivat niin vierailta. Yksi kummeista sitten lauloi Lintu ja lapsi ja Ihmisen poika.

Vaipoista kyseltiin, meillä menossa jo Liberon 3! Sain myös lahjaksi täysin maatuvia vaippoja, tuntuivat mukavilta ja niiden käyttö pitäisi myös nyt aloittaa. Oletteko kokeilleet noita?

Mutta nyt nukkumaan, poika tankannut illan mittaan niin reippaasti että josko vaikka useamman tunnin nukkuisi...




 
B-7
Siis mun on pitänyt kirjottaa monet kerrat mutta tämä sivusto on temppuillut :|
Nyt vaan lyhyet terkut! :wave:
Neuvolassa oltiin 7 viikon 2 päivän iässä,vauva olikin keveämpää sorttia kun mitä "sylipunnitukset"kertoivat.Painoa oli "vain"4825g ja pituus 56,3cm,eli ihan keskikäyrällä mennään kuin mallilapsi =)
Kun siihen korvatulehdukseen saatiin kuuri ja annos annettiin sylipunnituksen perusteella,jouduttiin annostustakin tiputtamaan todellisen painon mukaan B)
Nyt tuntuu tyttö olevan kunnossa :heart:


Mulla on päivisin kotona kestovaipat käytössä,dreamnappyt ja fuzzit.Yöllä ja liikkeellä,kyläillessä kertikset merkkiä pampers ja 3-6kg on koko,sekin hieman runsas(?)

Meillä yöt sujuu kivasti.1-2 syöttöä.Viime yö esm meni niin että nukahti 23-söi klo 03-nukkui-söi 06 ja jatkoi unia tähän kasiin =) Edellisyönä söi vain kerran 04 ja sitten seiskalta aamulla.
Toivottavasti pysyy näin hyvänä rytmi!!!!

Mulla varmaan tulee taukoa palstailuun,kun 2 viikon loma koittaa viikon päästä!
Tulen sitten viimeistään lomakuulumisin !
Nyt pakkaamiset ym painaa stressinä päälle :whistle:

Babyseven ja 7xmukulat
 
Huomenta :heart:

annukka voimia ja tsemppiä sinulle! hienoa, että miehen malli löytyy lapsellesi ja minusta tärkeintä on jos lapsella on edes yksi kantava ihmissuhde elämässään, se riittää turvaamaan lapsen hyvän kasvun. :hug: ja sinulla vanhemmat tukena, vaikka niin kuin sanoit, tuntuu että "hylkää" lapsen, älä tuollaista huoli, hienoa että pidät huolta myös omasta voinnista. olet varmasti uskomattoman sinnikäs tyyppi!! ja vielä biologisesta isyydestä...se on yhtä tyhjän kanssa, isyys mitataan mun mielessä ihan muissa vaaoissa kuin sillä yhdellä siemensyösksyllä :LOL: joo, sorry jos aralla asialla pilailen, tarkoitin vain että isyys on mielestäni sitä "sosiaalista isyyttä" eli läsnäoloa, välittämistä, aikuisena arjessa oloa...

tintta joo, minäkin olin vähän yllättynyt että kyllä sitä maitoa tulee vaan vaikka tissit tuntuiskin tyhjiltä, onneks on tajunnut jatkaa imetystä, vaikka epäusko välillä vallannut mielen.

täällä 2vrk ilman lisämaitoa menty :saint: itsellä ihana fiilis sen suhteen, vaikka sillä pitäskään olla mitään väliä.
Ja rela-tipat auttoivat heti :saint: :saint: :saint: oltiin ihan ihmeissämme, siis yhtään ei maha vaivannut viime yönä ja neito nukkui ja söi ( tosin 2 tunnin välein mentiin taas...mutta silti oma olo levännyt ja iloinen! ) ja nytkin kun noi kaks nukkuu tuolla, niin en vaan saanut unta, vaikka yritin minäkin vielä levätä, mutta ei, niin ei, joten tulin tänne, "omaa aikaa" viettämään..joka sekin on tärkeää :saint:
babyseven teidän yöt kuulostaa upeilta...hieman kade täällä :snotty: toivottavasti tahti on täälläkin tuohon suuntaan..

annukka vielä kysymys, millaisia ja mistä, tiedätkö, noita täysin maatuvia vaippoja saa?? olen kuullut niistä ennenkin, joku perheenäiti lähtenyt kehittelemään tällasta, mutta en tiedä mistä niitä voisi hankki? onkohan kalliita? kuulostais liian hyvältä ollakseen totta, siis kertakäyttöisen helppous ja kestojen minimi-luontokuormitus!!! se ois jo jotain!

odotan innolla torstaina olevaa neuvolaa, siis kiinnostaa paljonko paino noussut, nyt kun ei juurikaan lisämaitoa oo annettu, samalla jännittää...mutta kakkaa ja pissaa tuntuu olevan olan takaa, joten en huolissa nyt ole. samalla terkka tekee 1kk-tarkastuksen tytsille, toivottavasti kaikki on kohillaan :saint: tein jo vähän itse kotona kartotusta ja ainakin löysin kaikki tuohon ikään kuuluvat jutut... ;) on tämä kanssa, tuntuu että aina on jotain jännitettävää...ensin raskausaikana, synnytys, sitten kehitys ja kasvu... mutta sitä kai se on, äitiys.. vasta nyt alan omaa roolia hahmottaan hiljalleen, siis musta on tullut äiti!!! ( okei, mietitte että tampio, vähän myöhäinen sytytys kenties... :LOL: ) mutta ei mulle alusta asti ollut selvää, että joo näin ja näin toimin...kun yks kaveri sano, että eikö oo jännä että heti sitä vaan on äiti...no en mä kyllä ollut,siis miehen kanssa yhessä ihemeteltiin ja ilman hänen tukea sairaalassa ja kotona, moni asia ois menny toisin ja ei todellakaan paremmin, ihan oltiin yhdessä kaikki tekemässä, vaippaakin vaihdettiin kahestaan. no, nyt osaan jo yksinkin... ;)
okei, jos menisin vielä suihkuun ennen noiden heräämistä... :wave:

kathe ja tyttönen 27 vrk
 
Kaikesta päätellen maito riittää :whistle:

Pojalle tullut reilussa 2 viikossa painoa yli kilon lisää :saint: . Nyt mitat siis (suluissa syntymämitat):

5460g (3830g)
56,1cm (51 cm)
py 40cm (36,5cm)

Ja ikää siis nyt 4 viikkoa, 1 päivä.

Poika väläytti ihania hymyjä neuvolantädillekin :heart:

...vielä kun saisi äidiltäkin putoamaan painon edes samaa tahtia kuin pieni kasvaa :whistle:

Jälkitarkastus on mulla nyt sitten kolmen viikon päästä, voi kun saisi painoa reilusti pois ennen sitä. Nyt kun on päästy vaunuilun makuun niin täytyy nuo herkut jättää pois (eli vähemmälle), jospa se siitä sitten putoaisi.

Vaikka nytkään ei ole pariin viikkoon lähtenyt grammaakaan, niin ilmeisesti jotenkin kuitenkin kroppa 'muokkautunut' kun sain jopa änkeydyttyä yksiin housuihin ja takkiin joihin en vielä hetki sitten päässyt.

Mites muiden äitien oma olo on palautunut? Mulla on fyysisesti ihan hyvä olla, vähiin uniin on tottunut (kunhan edes joskus saa päiväunet), jälkivuoto alkaa olla lopussa ja kolotuksia ei ole. Alaosasto tuntuu vielä vähän vieraalta mutta eiköhän se tästä. Petipuuhiin mulla ei ole mitään kiirettä eli saa odottaa :ashamed: :whistle:

- Terhikki ja Poika 4vkoa 1pvä -
 
Moimoi kaikille!

Mukavaa lukea teidän kuulumisia..edelleenkin! Oon päivittäin melkein piipahtanut paikalla, mutta kirjoittelu onkin jäänyt vähemmälle..pikaisesti kuulumiset täältä.

Ristiäisiä täällä on vietetty 1kk:n ja viiden päivän iässä. Neiti oli ääääärimmäisen vieraskorea; nukahti vartti ennen toimituksen alkua (vietettiin kotosalla) ja heräsi kolmen tunnin päästä kun suurin osa vieraista oli jo lähtenyt. Tooodella ei oo tapana tämmösiä päiväunia viettää meillä..mitä lie, pappia varmaan pelästyi. :eek: Leppoisat pirskeet oli, vieraita reilu kolmisenkymmentä.

Olisko mahdollista, että täällä olis hetkellisesti jotain pientä päivärytmiä jo havaittavissa. Neiti nukahtaa yöunille 01-02 ja nyt on menty muutama yö sinne 05:30-06:30 asti, jolloin syödään pieni setti, 10min. Sitten unta pari tuntia vielä. Seuraavaksi seurustellaan hetki ja nukahdetaan taas hetkeksi ja tankkaillaan..puolenpäivän maissa nukahtaa sitten pidemmäksi toviksi; tunnista puoleentoista tuntiin. Siitä sitten iltaan asti mennään lyhyemmillä unilla ja pidemmillä syömisillä, mutta kaikista kivointa on, että neiti on selkeästi pitkiäkin aikoja jo hereillä! Ja vaati seuraa!

Iltoihin on tullut kyllä vastaavasti pitemmät kitinät. Nälkä tuntuis olevan, hamuilee rinnalle, mutta alkaa välillä huutaa ihan silmittömästi kun saa tissin suuhunsa. Vatsako se siellä vaivaa, vai mikä..rauhoittuu kyllä kun kävellään ja sylkytetään ja lopulta nukahtaa kyllä aina tissi suussa, mutta karmivaa ne pari tuntia kun tuntuu, että apua ei ole edes siitä tissistä! Kuvittelen kans välillä, että eikö sieltä tissistä tuu mitään, mutta tulee kyllä koska saan käsinkin lypsettyä, vaikka miten tyhjältä tuntuiskin.

Neiti ei oo käsiään vielä löytänyt, mutta uutta liikettä niissä kyllä on. Syömisen ajan yleensä pitää tahkota tissiä kaksin käsin ja iltaisin hierotaan silmiä..ihan ko unihiekkaa olis..muutenkin kädet hakeutuu kasvoille aiempaa enemmän. Kiva nähdä tämmösiä muutoksia. :) Pieniä jutteluita ja hymyjä saadaan jo päivittäin. :heart:

Vaipoista täällä käytössä Pampersin 2-koko ja Liberosta samoin..tosin oon huomannut, että Liberosta pitäs jo varmaan olla kolmosta; aika pinkeäksi vetää tuolla pienemmällä koolla.

Peittoja heiluteltu ekan kerran sitten hetkeensä. Jotenkin pelkäsin, että sattuu tai tuntuu vähintäänkin oudolta, mutta eikä mitä! :D

..no, heräis nyt jo, että päästäis vielä valoisaan aikaan lenkille! Tää on outoa..kun vauva nukkuu, odottaa koko ajan, että koska herää ja kun se valvoo, toivoo välillä, että eikö se jo nukahtais..

Siis syömään!

Ente ja Neiti, reilu 1kk.
 
Mä voisin tässä aikani kuluksi hieman laittaa synnytys kertomusta, kun sain tuon neidin nukkumaan =)

Eli, Tiistaina 6.1. alko supistukset heti herättyä n.klo 9.30. Ajattelin eka että menee ohi,koska muistutti menkkajuilintaa, ja mulla pari kertaa oli ollu aikasemminki hetkellisesti noita. No, siinä aikani odottelin ja makoilin sohvalla...Mietin, että eikai nämä nyt oo niitä supistuksia :eek: (mullahan ei ollu koko raskaudessa mitään supisteluja)...niitähän tuli ihan kokoajan, ei menny edes 10min. niiden välit, joten ne oli säännöllisä ihan alusta asti.

Päivän mittaan ne alkoi sitten olemaan jo kivuliaampia...kuitenki pystyi kotona olemaan. Iltapäivällä ne alkoikin sitten jo käymään ihan TOSISSAAN KIPEÄÄ! |O Mies yritti saada mua lähtemään oyssissa käymää, mutta ite halusin sitte kärvistellä kotona, ettei mentäis liian aikasin. No, klo oli jotain 18.00-18.30, ku päätettii lähtee näytille. Vähän aikaa meni enneku päästii odotushuoneeseen käyrille...supistuksia tuli, ja osa oli tosi napakoita...Kätilö sitten teki sisätutkimuksen, ja sanoi että sormelle ollaan auki ja kanavaa viel 1.5cm jäljellä. Mä siinä ajattelin, että ei voi olla!!! Melkee 12 tuntia supistellu säännöllisesti ja tuon verran vaan tehny alakertaan edistystä. No, päätettiin..tai minä päätin :D että mennään viel kotiin...ku niin alkutekijöissään oli koko homma. Olisin päässyt jo sisään oyssiin siinä vaiheessa. No, ku kotia päästiin klo oli jotain 19.30-20.00...Ja sitte se helvetti vasta repes!...Supistuksia tuli koko ajan, ja kävi jo niin kipeää että itku tuli. Takas mentiin n. klo 23.30, ja olin siinä vaiheessa jo tosi kipiä. Siinä sitte tehtiin taas sisätutkimus, ja olin kahdelle sormelle auki, ja kanavaa ihan vähän jäljellä. Kirjauduttiin sisään ja vaihdoin vaatteet.
Odotin jo saliin pääsyä, mutta kätilö sanoikin et heillä on nyt ruuhkaa ja kaikki salit käytössä...siinä sitte kärvisteltii semmoset 3-3.5 tuntia supistusten kanssa, pelkkä kuumageelityyny apuna. Onneksi mies ihanasti aina hiero, ja sain nojata rauhassa kokopainolla häntä vasten ku supistuksia tuli. Välillä tuli supistuksia nii tiheään, ettei entinenkää ehtiny mennä ohi ku tuli jo uus :D (tuskaa se oli!!)

Vihdoin päästiin saliin (klo 02.30-03.00), ja siinä kätilöt valmisteli kaikkia juttuja, ja yritti laittaa mulle tippaa, joka epäonnistu 3 kertaa (ihanat mustelmat tuli)...no, siinä kätilö sitte kyseli mitä kivunlievitystä oon ajatellu...sanoin, että epiduraali olis ihan jees. Siinä viereisessä salissa just sopivasti oli anestesialääkäri, joka sitten tuli samalla mulle laittaan epiduraalin, ja laittopa sitte samalla sen tipanki..ranteeseen sisäpuolelle (ei kipiämpää paikkaa löytäny). Epiduraali toimi ihan mukavasti...tunsin supistukset, mutta sen suurimman kivun vei pois. No, ei mennyt kauaa kun tunsin jotaki valuvan sängylle...miehelle sanoin että nyt tulee jotaki!! Kätilö hälyytettiin saliin, ja tokas että "lapsivesihän se siinä meni, hyvä että meni itekseen ettei tarvitse kalvoja puhkasta". Siinä sitte ooteltiin, millon alkais tapahtuun...yö alkoi muuttua aamuksi, ja sisätutkimusta tehtiin...olin 5 cm auki,eikun lisää oksitosiiniä kiihdyttämään supistuksia...siinä useampi tunti sitte ooteltiin, ja alkoi jo supistuksetki tuntumaan epiduraalista huolimatta...sain sitte viel jotaki puhdasta puudutetta, joka auttoi myös.
Mua katetroitiinkin varmaan 4-5 kertaa kokoaikana, ja ei onneksi tuntunu pahalta...varmaan puudutukset teki sen.

Kello alkoi olla sitten jo kohta 11.00-12.00, kun kätilö tarkisteli alakerran tilannetta...10cm auki!!!...Saa alkaa ponnisteleen kun siltä tuntuu...
Mähän ootin ku kuuta nousevaa, että joko alkais ponnistuttaan...mutta ei mitään...ponnistussupistukset kyllä tunsin selässä...ja se vasta kipiää kävikin!
Kätilö sanoi, että ala itekseen ponnisteleen, ja yritetään saada vauvaa laskeutumaan...siinä vähän ponnistelin ja mies sanoi, että kyllä se siellä liikkuu(näki pääanturista,mikä oli kiinnitetty vauvanpäähän).
Kätilö viel tsemppas, että hällä loppuu työt klo 15.00, että koitetaanpa saada vauva ulos siihen mennessä :D

Oli menny jo toista tuntia, eikä mulla vieläkää ponnistamisen tarvetta...epiduraalipumppukin oli sammutettu, mutta nähtävästä mulla viel niin hyvin puudutusta kehossa että en tuntenu tarvetta ponnistaa.
Kätilö (ja mukana oli myös kätilö-opiskelia koko synnytyksen ajan) alkoi laittaa tavaroita valmiiksi, ja käski ponnistella..välillä kokeili vauvaa mitenkä on laskeutunut.

Ja klo 14.00 alkoi aktiivinen ponnistelu...varmaan kymmenisen kertaa ponnistin, ja pää oli ulkona. Sitten käskettii rauhottua, ja ponnistaa vähäsen, että saa vauvan hartiat ulos...vitsi sitä paineen tunnetta siinä vaiheessa!!...7.1. Klo 14.09 humpsahti 9 pisteen tyttö pihalle, ja tämä mamma oli niin helpottunu!!

Vauvaa en heti saanu rinnalle, koska napanuora oli liian lyhyt, eikä olis yltäny...joten mies sitten napsasi sen poikki ja vauva pääsi äidin paidan alle.
Siinä jonku aikaa oltiin, ku mies meni pesemään vauvaa ja punnittee jne...Ja mua paikkailtiin sitte kuntoon.
Siinähän se 28 tuntia vierähti..neitiä odotellessa! :heart:

Kaiken kaikkiaan ihan positiivinen kokemus...ei jäänyt mitään traumoja :D Katellaan nyt jos ja kun olis pikku kakkosen vuoro...siihen nyt menee muutama vuosi :LOL:

(toivottavasti mulla ei jääny mitää kertomatta :/ )
 
Ehtisköhän sitä pikaisesti kirjoittaakin jotain, neiti vielä nukkuu :D Yrittänyt joka päivä käydä lukemassa etten ihan putoa kärryiltä =) Nimrakos se nauroi meidän rytminkääntöyritykselle, ei haittaa, saa nauraa :D Oli aika surkuhupaisa se yö. Nyt on menny tosi hienosti; nukahtaa illalla viimeistään yheksältä, nukkuu yleensä puoli kolmeen, syö, ja nukahtaa uudestaan. Nukkuu johonkin kuuteen, seittemään, syö ja menee taas nukkumaan :D Nukkuu vielä johonkin yheksään, kymmeneen ja herää syömään. Sit aamupäivä seurustellaan ja touhuillaan, yhden-kahden aikaan menee päiväunille, ja nukkuu kuuteen seittemään illalla =) Tänään oli neuvola, paino oli 4344g (3730) ja pituutta 56cm (50), hyvin on siis kasvanut :heart: Vaipoista oli puhetta, meillä on Liberon 2-koko tällä hetkellä. Meillä on ollu kaiken merkkisiä, ja nyt isompaa kokoa on jonossa Rainbowta ja noita luontoystävällisiä-versioita. Kestojakin on laatikollinen mutta en oo saanu aikaseks niitä vielä kokeilla :/ Ristiäiset meillä on ens sunnuntaina, ja nimi puuttuu vieläkin :LOL: No,onhan tässä vielä aikaa. Tarjottavat teen kans ite. Oma olo on ihan entisenlainen =) Tikit vielä tuntuu jonkin verran vessassa käydessä, mut muuten ei oo mitään. Peittoja tekis kauheesti mieli heilutella, mutta en vielä uskalla kun ne tikit tosiaan siellä on. Jälkitarkastus on 18.2, ajattelin siihen saakka odotella ainakin.

Härkänaiselle voimia :hug:

Nyt täytyykin sitten mennä!

Viivi ja Masi 4vko 2 pvää
 
Kiva ja persoonallinen nimi teitin vaavilla mussupussu

tintta, mahtava blogi. Ilmeisesti leipominen ähellä sydäntä!

terhikki kysyit miten palautunut. Mä ainakin olen hyvin palautunu (pois lukien paraskaverini peräpukama). Paino tippunu ja värkki ok (testattu muutaman kerran)

Neuvolakuulumisia
paino 4840g (synt. 3290g)
pituus 56.5cm (synt 49cm)
pipo 38.3 (synt 33.5)
Ikäähän meitin neitillä on melkein 7vko (to tulee täyteen), kivasti on kasvanu :)

Yöt meillä menee rytmillä joka toinen "huono" yö ja joka toinen hyvä... Eli huutoa ja valvomista, heräilyä 1-2h välein tai sitten nätisti nukkuu ja syötöt 3-4h välein... Ihan omituista kun ei mene samalla rytmillä, aina saa illalla jännittää miten seuraava yö menee ...

Kastejuhlista on ollu puhetta, meillä ens lauantaina ja olen valjastanu neidin kummin sekä äitini auttamaan valmisteluissa :eek:) Mulla kun tuo mieskin on lomautettuna kotona niin apuja löytyy, mies saa ottaa pirpanan hoitoonsa niin me akat kesktymme tarjoamisien valmisteluun.
Meillä kun tuo neiti ei oikein nuku päikkäreitä sisällä ja parvekkeella on levoton uni (heräilee 10-20 välein). On vissiin tottunu jo siihen ku mennä rynttyytetään vaunujen kanssa päivälenkkiä...

Me täällä jännitetään asuntokauppoja, huomenna asia selviää. OI KUN OLISI JO HUOMINEN! Ei millään malttais odottaa, minäkö malttamaton :LOL:

Kat
 
Eilinen yö meni hyvin, ilman sitä jokailtaista tissuttelua. Tosin kahden tunnin välein heräiltiin tissille. Aloitin tänään D-vitamiinit. Joo, joo, tiedän, että neiti on jo kohta viisi viikkoa, mutta kun ei ole muistanut ostaa niitä aikaisemmin :ashamed:

Babysevenille nyt jo mukavaa matkaa!

Katherine, repesin tuosta sun siemensyöksystä :LOL: Itsekin täällä samaa mieltä, ja hyvin pärjätään Nipsun kanssa ilman isää. Katsotaan sitten mitä neiti itse isompana päättää. Nyt mennään näin ja onneksi läheltä tosiaan löytyy niitä tukihenkilöitä.

Terhikki: Täällä palauduttu tosi hyvin. Jälkivuotoa ei käytännössä juuri ollenkaan. Kahdet farkutkin jo saanut ahdettua päälle, tosin semmoinen epämääräinen klöntti pullahtaa sieltä farkuista kummasti esiin, mitä!! ei se läskiä ole, eipä :kieh: Yöuniin tai siis niiden katkeamiseen kahden tunnin välein on tottunut, päivisin pyrin kyllä sit ottamaan pienet unet.

Nyt taidan taas lähteä tuohon sohvalle katsomaan telkkua, vaikka pitäisi kai tehdä jotain järkevää, kun neitikin taas nukahti. Saa nähdä nukkuuko jo toisen yön ilman iltatissuttelua, hope so!

Tiina ja Nipsu huomenna 5 vkoa

 
B-7
Tinttalle kiitos matkatoivotuksista!Olen kyllä kieltämättä hiukan jännityksessä,näin pitkälle emme laumoinemme ole koskaan ennen matkanneet(euroopassa sitten paljon!)Kävin myös blokiasi katsomassa,eipä mummoksi uskoisi ja ihania bebè leivoksia,nam! :p

Pakko vielä hehkuttaa,meidän vauva neiti nukkui 23-05.30!!!!Syömättä!Siitä jatkoi uniaan vielä 7.30 asti!Jee!Tämä tuntuu niin hyvältä kun tää meidän kuutonene valvotti yli 1vuotiaaksi,herätellen öisin tunnin välein!!!Vaikkei se kyllä estänyt haaveilemasta lisää lapsia,mutta olihan se väsyttävää! :ashamed:
 
Huomenta,

Vaippakeskusteluun otan sen verran osaa, että meilläkin siirrytty nyt tuohon 2 kokoon Liberossa ja nyt ollaan kanssa käytetty noita nature babycare - vaippoja. Hyviä on ja vaikka vähän tuntuvat vähän jäykemmiltä käteen, ei oo ainakaan meillä aiheuttanut ongelmia. Semmonen lisäys vaan, että ymmärtääkseni nuokaan ei ole täysin maatuvia, kun on kuitenkin jotain siinä kuoressa semmosta materiaalia. Niin ja kun ne pitää kuitenkin sekajätteen mukana hävittää, niin maatumishyöty vähenee siinäkin. Kuitenkin ovat ymmärtääkseni parempi vaihtoehto kuin taviskertikset, vaikka kestovaipat on tietysti luonnon kannalta ehdottomasti paras. Hinta ei noilla nature babycare vaipoilla ole näitä papersseja ja Liberoita korkeampi ja ainakin Prisma myy. Mulla on myös muutamia mollavauvan all-in-one kestoja, mutta ovat vielä vähän isoja. Niitä käyttelen sitten kotioloissa, mutta "laiskuuttani" aina liikenteessä ja yöllä on nuo kertikset käytössä. Onneksi meillä esikoisen vaippailu loppui tuossa syksyllä, niin ei tarvi sentään kahden lapsen vaippoja raahailla kaupasta kotiin.

Meillä iltahuuto jatkuu edelleen. D-tippoihin vaihto tai Cuplaton ei tuottanut tulosta, niinpä nyt olen antanut muutaman päivän RELA-tippoja. Toissailtana näytti jo lupaavalta, kun neiti nukahti jo puol ysiltä, mutta eilinen taas yhtä huutoa puoleen yöhön asti. Saas nähä, mitä sitten suraavaksi keksis kokeilla, vaikka aion kyllä antaa noille maitohappobakteereille ainakin vielä viikonloppuun asti mahdollisuuden. Mulla yks ystävä suositteli osteopatiaa, onko kellään kokemusta?

Nimiäiset pidetään ensi sunnuntaina. Perheet, kummit ja muutama mun ystävä tekee sen reilut 20 vierasta. Mitään erityistä ohjelmaa ei ole... kahvit vaan ja mukavaa surustelua. Jotain kai pitää sanoa, että saa sitten "ilmoitettua" tuon vähän salassa pidetyn toisen nimen.

Mulla on tiedossa vapaailta ystävänpäivänä! Isompi menee mummolaan yökylään ja mies on vauvan kanssa kotona. (Noiden kahden kanssa illat yksin on aika rankkoja, kun pienempi huutaa ja isompi "neuvottelee" uhmaten nukkumaanmenosta). Onpa kiva päästä saunomaan ja syömään ja juomaan ystävien kanssa. Maitoakin on pakkanen pullollaan, niin voin rauhassa ottaa imetysvapaata seuraavaan päivään asti. Onkos muilla ollut mahiksia/halua päästä aikuiseuraan? Mun arki on kyllä vielä ihanampaa, kun saa mielessään odotella juhlia. Pitäs vaan päästä jotain releitä ostamaan, kun ei taida vielä vanhat vaatteet mennä päälle.

Nyt aamukahvikuppi näyttää sen verran tyhjältä, ettei oikein löydy enää veruketta tälle koneella roikkumiselle. Täytyis vissiin vähän kotihommiin ryhtyä ja tänään mennä hankkimaan kaikennäköistä viikonlopun nimiäisiä varten. Hauskaa viikonjatkoa!

O ja neito 5 vko 3 päivää
 
Nasu30 en tiennytkään tota mustavalkoasiaa! Sitä se verhojen tuijottelu varmaan on. Siinähän tuijottelee!

Voi meidän pientä karvaista! Koira oli eilen kiwesleikkauksessa (tuplavee keventää tota kamalaa sanaa ja operaatiota) ja ilta oli melko haastava! Käytiin koko perhe hakemassa koira, mutta miehen piti tietysti lähteä loppupäiväksi ja illaksi töihin. Meidän koira on muutenkin kipuherkkä, niin voitte vaan kuvitella millasen shown se pisti pystyyn, kun heräs kotona leikkaushaavoinensa! Niin ja vielä toi töttörö päässä! Ruikki pissaa minne sattuu. En saanu sitä rauhoitettua muuten, kuin ottamalla syliin. Sitte mäkin olin ihan pissassa. Ei antanut enää sen jälkeen laskea maahan. Sitten hermostui vauva ja pari tuntia meni huutaessa, ulvoessa ja seiniäpäin juostessa. Huhhuh! Onneks mun äiti tuli auttamaan. Olin ihan loppu, kun on tää flunssakin, TAAS, prkl. Niin se koiran pallileikkaus ei ollu mikään rutiinijuttu, kun sen NE ei ollu laskeutunu ja piti leikata tosi syvältä. Voi raukkaa! Nyt se mököttää keittiönpöydän alla tai sitten on vaan ihan tokkurassa kipulääkkeestä. Pitää kohta käydä pissittämässä sitä tossa postilaatikolla. Lääkäri sanoi, että ei saa mennä vielä kunnon lenkille. Oon nyt siis entistä enemmän kotiin sidottu seuraavat 6 päivää! Vois vaikka koittaa nukkua, kun vauvakin uinahti.

Aino & Lumi-Emilie 2 kk ja rapiat
 
Huoh, se yhden illan suunnaton rauha taisi olla vain poikkeus joka vahvisti säännön . toisinsanoen meidän iltatankkaukset jatkuu.

Nyt kaksi iltaa menty vähän hurjaan malliin, eilen vauva oli käytännössä klo 19:sta lähtien tissillä aina 01 asti ennenkuin rauhottui - ei edes syödessä torkahtanut vaan silmät killillään ihmetteli. Lopulta jo kesken tissillä olon aina raivostui - maitoa kuitenkin näytti tulevan vaikka tissit tuntuikin taas ihan tyhjiltä.

Oli todennäköisesti totaalisen yliväsynyt ressukka, tiedä sitten joinko liikaa kahvia eilen vai mitä. Eilen siis enemmänkin meni yliväsyn piikkiin tuo tankkaus, ei enää ollut sellaista syömisen meininkiä vaan vain todella levoton pieni. Ei kuitenkaan masua tuntunut vaivaavan, ei ollut sellaista vääntelyä eikä ilmaakaan ollut.

Nyt siis pari risaisempaa iltaa ja yötä takana - edellisen lopulta nukkui suht hyvin syöttöjen väliy vaikka nukahti vasta kahden jälkeen, viime yönä ei taas meinannut syöttöjenkään jälkeen juuri rauhoittua.

Koitan nyt omia syömisiä tarkkailla, mutta en mielestäni ole mitään outoa syönyt. Päiväaikaan pienen unet on vielä satunnaisen pituisia, yleensä kuitenkin useat unet ottaa sylissä / sängyssä joista yksi hyvinkin saattaa olla kolmituntinen kuten yleensä se eka yön pätkäkin.

Mua ei niinkään haittaa vaavin tiheät syömiset eikä rytmittömyyskään, vaan lähinnä haluan että toinen voisi olla tyytyväinen oloonsa. Kasvaa hurjasti eli kyllä ravintonsa saa, on vaan niin suloinen aina virkeysaikoinaan höpötellessään että haluaisin että saisi olla useammin sellainen, eli ettei unet katkeaisi turhaan nälän tai vaivojen takia.

Sekava sepustus :/ .

Vaikken olekaan mikään imetyshysteerikko niin soisin silti tämän imetyksen jatkuvan helppoutensa vuoksi - kuitenkin kaikkein tärkeintä minulle on vauvan tyytyväisyys. Olen jo pohtinut jos antaisi jonkun satsin edes pullosta korviketta, mutta toisaalta taas pelkään sen johtavan masuvaivoihin ja oman maidon vähenemiseen.

No aion nyt koittaa muistaa että vaavi on vielä niin pieni, rytmit saavatkin olla hakusessa ja maidon tilaaminen kuuluu asiaan.

 

Yhteistyössä