## Joulutonttujen odottajat## HUHTIKUUSSA

Tervetuloa uusille minunkin puolestani!

Saparo81 täällä myös yksi päänsärkyinen! Tänään ei ole särkenyt mut sitä ennen kyllä melkein joka päivä viime lauantaista alkaen. Viides viikko nyt meneillään. Mulla on taipumusta hormonaaliseen migreeniin eli johtunee tämäkin hormooneista. Esikoisen odotuksen aikaan särki myös usein :/

Mutta hyvää tänne muuten kuuluu. Se tuhruvuoto jota minulla tuli alkuviikosta kesti kaksi päivää ja nyt en ole tiistain jälkeen vuotanut enää. Vuotoa tuli tosi vähän kaiken kaikkiaan joten luottavaisin mielin alan nyt olla että kaikki olisi sittenkin ok. =) Tänä aamuna etoi ensimmäistä kertaa niin tutun oloisesti että! Muita oireita ei juuri vielä ole, mitä nyt tolkuton väsymys ja kauhea palelu. Nytkin sellainen sisäinen hytinä päällä koko ajan.

Aika moni on käynyt jo neuvolassa. Mulla on vasta kuukauden päästä, silloin rv 9 tasan. Aika myöhään mun mielestä. Meillä on muutenkin sellainen "tarjotaan vaan se mitä on pakko"-kunta; ultria vain yksi (niskapoimu) ja muutenkin neuvolakäynnit karsittu minimiin :kieh: Neuvolahenkilökunta sen sijaan ainakin esikoisen aikaan oli hyvin ammattitaitoista ja ihanaa väkeä. Aina sai apua jos siltä tuntui.

Nyt hyvät yöt kaikille!
 
En nyt ehdi enempiä lueskella tai kirjotella, mut aattelin sen verran purkaa mieltäni että kerron teille tän päivän ultrasta. Viikkoja on nyt siis 6+6 eikä sykettä näkynyt ruskuaispussissa eikä sen enempää sikiötäkään. Eli tuulimunalta pahasti näyttää, mut tsekataan vielä parin viikon kuluttua. Väittivät että hedelmöitys olis voinu tapahtua viikkoa myöhemmin, mut en enää elättele toiveita kun tunsin ovulaation ja edellisenä päivänä oltiin touhuiltu, ja seuraavaan kertaan meni yli viikko. Eli alan jo luovuttaa. Ei edelleenkään oo mitään raskauteen viittaavia oireita. :( Mutta tuulimunaa en oo aiemmin vielä kokenutkaan. ;) Eli jos tää tuulimuna on niin sitten meillä on käyty läpi kaikki lapsettomuustutkimuksien ja terveen lapsen välillä. Huoh. Että semmosta tänne. Ilmottelen parin viikon kuluttua voiko mut karsia listalta pois.
 
Huomenta!Äh,meiän neiti on sitten päättänyt,että öisin aletaan pitämään kunnon huutokonsertteja,ja sitten aamulla viimeistään puol6 ylös*haukotus*...syynä molemman muksun räkätauti,ja neidille pukkaa hampaita,kuin sieniä sateella...tässä nyt ollaan jänskätty,kun tuota ultraa ootellaan,että tuleekohan la kuinka lähelle esikoisen synttäreitä :D ...oishan se kiva,kun menis kaks kärpästä yhellä iskulla synttäreitten suhteen :whistle: :D :D ...mutta nyt aamukaffeen keittoon,ihanaa, vapaapäivä töistä tänään!! =)
 
Huomenta kaikille. Joulutontun odottaja myös täällä ilmottautuu! Eilen sain vahvan plussan vaikka oireet olivat jo semmoiset että sen tiesi jo =) . Tämä on meidän neljäs,ja toistaiseksi LA on sama kuin oma syntymäpäivä eli 20.12 :xmas: . Mieheni on aivan tohkeissaa ja syötää minua taas kuin joulupossua :LOL: ,viimeksi oli sama juttu. Huono olo on aina välillä mutta väsymys taas pahin. Pahaaoloa kauhulla odotan kun viimeksi kesti vk5 vk16 asti,sen kanssa nyt pärjää mutta ei väsymyksen joka valtaa ihan kokonaan. Muissa raskauksissa päänsärky ja painajaiset myös vahvasti mukana mutta voihan sitä toivoa että ei tällä kertaa :snotty: .
Tällä kertaa menemme varmaan Jorviin,olemme olleet Lohjalla ja Naistenklinikalla,niitä voidaan vertailla sitten myöhemmin.Meillä on Neuvolassa ultra joten en varmaan mene np-ultraan, rakenne ultraan sitten synnytys sairaalaan, seuloihin emme osallistu. Ne on käyty jo läpi kerran ja riittää tälle elämälle ;) . Mutta nyt eskarilainen pikkuhiljaa taxiin ja siivous hommiin, huomenna juhlitaan kuopuksen 1v synttäreitä. Kuulemiin
Käpylehmälle kerkesi jo tulla huonoja uutisia :hug:
 
minunkin piti tulla tänne purkamaan tuntojani ...
eilen siisn alkoi tuo pahoinvointi ja tänään on hieman ollut aamulla jo parempi olo .. mutta ...
pelästyin niin maa s..... hieman punertavaa verensekaista limaa tuli aamulla , ei mitenkään paljoa , mutta tuli kumminkin ja mulla kun tunnetusti on muutenkin kauheat selkäsäryt yms. ja ne alkoivatkin jo muutama päivä sitten ... nyt kun takana on 1v 3kk yritystä ja miehen ensimmäinen lapsi niin oon vielä enemmän varpaillani ja koska vielä ei sydänääniä kuulu ja neuvolaan jos soittaisi niin sanoisi vaan , että jos ei kunnon vuotoa niin kaukki ok , mutta tuota aikaisempaa lueskeltuani ,niin ei luota täysin tuohonkaan .... varasin itselleni täksi päiväksi ultran jonnekin yksityiseen sairaalaan , jossa en ole ennen käynytkään , mutta siellä oli ainoa paikka jossa näin perjantaisin on gynekologia paikalla .. ja lehdessä luki jotain synnytysten yms. erikoislääkäri ... huoh ..
nooh pianpa se selviää , onneksi ei tarvinnut odottaa iltaan , tai tiistaihin , niin kuin muissa paikoissa... parempihan on että rahaa sitten menee jos on mennäkseen , mutta saapahan ainakin varmuuden asiaan !!!!

neitim 6+4
 
DoB
Käpylehmä :hug: voi ei! Toi on mun suurin pelko tällä hetkellä. Näin vielä "sopivasti" viime yönä unta, että käytiin ultrassa ja lääkäri sanoi että tämä näyttää siltä että menee ihan just kesken.... ihan kamala uni :'( Toivottavasti saan maanantaina todisteen siitä, että kaikki on hyvin! Toivotaan sun kohdalla parasta! Kovasti jaksamista sinne!

Toivotaan että Tikruliinin selkäkipu helpottaa :hug:

Neitim paljon onnea ultraan! Toivottavasti kaikki on hyvin!

Omaa napaa sen verran, että aamupahoinvointi ja turvotus jatkuu. Olin eilen ostamassa uusia farkkuja niin mies kommentoi että ei sun kannata ostaa kun ei ne kohta mahdu sun jalkaan :D

Ihanaa perjantaita kaikille! Viikonloppu alkaa B)
 
Hei ja kiitoksia tervetulotoivotuksista!

Onpa meitä melkoinen joukko tosiaankin =) . Nyt taitavat ainakin alkuun henkilökohtaisemmat kommentit vähän jäädä, ennen kuin tutustun paremmin porukkaan. Omaa napaa siis: Olo on väsymystä lukuun ottamatta aika hyvä (eipä tosin viikkojakaan vasta kuin 4+5). Väsymystä kyllä minun tapauksessani pahentaa myös 8,5 kk esikoinen, joka heräilee noin tunnin välein läpi yön... :/ Huonoa oloa ei ole paljon ollut, päivittäin etoo kyllä mutta en onneksi pahemmin oksentele.

Se on vähän ihmetyttänyt, että häpyluuta on vihlonut jo ajasta muutama päivä oviksen jälkeen... :eek: Jumankekka jos tässä nyt saa liitoskivut riesakseen heti raskauden alusta asti! Rinnoissa myös vähän tuntuu, mutta se on sellaista että tulee ja menee. Niin oli esikoisen kanssakin, raskausoireita välillä oli ja välillä ei. Silloin olin ihan kauhuissani kaikista merkeistä tai merkittömyyksistä :p nyt osaan jo ottaa rennommin.
 
Unohtui - Käpylehmälle piti vielä kertoa kokemuksestani esikoisen ajalta. Silloin kävin yksityisellä varhaisultrassa viikolla 7+ (tai niin luulin). Ei näkynyt kuin tyhjä sikiöpussi, edes ruskuaispussia ei näkynyt, saati alkiota. Tuulimunaepäily oli siis vahva. 10 päivää myöhemmin tarkistusultrassa näkyi jo sykekin! Kuukautiskiertoni oli tehnyt kunnon tepposet ja LA siirtyi melkein kaksi viikkoa. Toivon ja pidän ihan hirveästi peukkua, että sinulla on samanlainen tilanne!
 
hengissä ollaan...eilen jopa pystyin pari leipäpalaa syömään pitkin päivää, mut muuten ei kyllä ollut olossa hurraamista...Tänään aamulla oli ihan ok olo, mut nyt en sit saanu mitään päiväruokaa alas kurkusta. Heti tökkää. Paino on jo pudonnut reilut 2kg tässä 3 päivän aikana. Eilen en enää sentään oksentanut =)

Toivotaan Käpylehmä että siellä se vauva vaan piileksii ja sit seur. kerralla näkyisi jo sykekin :)

Muakin hiukka pelottaa tuo tuulimuna. Onko se yleistä, ettei tuulimunaraskauksissa ole raskausoireita?

caffee81 ja ökkö mönkiöinen nro 2 rv 7+1
 
ultrassa tuli käytyä , la tarkentui päivällä , eli 7.12 ,joten nyt on 6+5 .
kohtu oli kasvanut ja pyöristynyt . kohdunsuu oli hieman ärtynyt ja sieltä se pieni vuoto tuli .. mutta sanoi sen olevan ihan normaalia näin alkuraskaudesta . sikiö vastasi viikkoja n. 6 ja puol viikkoa .. tarkempi sitten np ultrassa , mutta siis suunnilleen päivälleen kuten laskettukin ja sikiö näkyi pienenä nökerönä sekä sydämen sykekin löytyi ! ihanaa ja sanoipa lääkäri vielä , että kaikki on kunnossa eikä mikään viittaa keskenmenoon tai että olisi tulossa keskenmeno ! katsoi myös munasarjat ja kertoi että oikealla puolella näkyy tuo keltarauhanen , jako ylläpitää sikiön kasvua yms. sinne 8 viikolle asti ja että vasen munasarja olikin jo lepotilassa .
antoipa sitten vielä mukaan yhden kuvankin pienestä elämän alustamme ja kirjoitti vielä kuvaan nuolella , että sikiö .. heh .. ja aloitti minulle myös tuon neuvola kortin , koska en muuten ole neuvolassa vielä käynyt .. huoh . kyllä osaa pelottaa kaikki pienetkin vuodot . ja nyt vaan pitäisi koittaa olla stressaamatta vaikka pientä vuotoa tulisikin , kun nyt sitä ronkittiinkin ja oli ärtynyt jo valmiiksi .

helpommin sanottu kuin tehty ... minulle lääkäri sanoin heti , että la olisi siinä 7.12 laskutavan mukaan ja että toi päivää vähemmän ... nauroi , että eihän viikkoon mahdu kahta maanantaita ... elikkä siis maamantai ei olekaan vaihtopäiväni vaan sunnuntai :)
ja sanoi tosiaan myös että koko vastaa 6 ja puol viikkoista kun itse olin laskenut 6+4 ...
sanoi että siinä se on 6+4/6+5 , mutta kiekon mukaan mennään ja nyt siis 6+5 ! onhan se toki mukavaa , että tuli jo 1 päivä lisää .. :LOL: :LOL: :LOL:

helpottaa kummasti oloa tuo ultraaminen , juu eihän se tai ole , että kaikki jatkuu loppuun asti hyvin , mutta se kertoi , että viikot ovat oikein ja sikiö on kasvanut , sydämen syke löytyi (ei tuulimuna tai menehtynyt) ja tuo keltarauhasen katsominen , se oli uutta minulle , eipä ole koskaan ennen katsottu , että siellä se on ja isona komeana pitämässä huolta pinestä alusta 8 viikkoon asti :) ei ollut kohdun ulkoinen ja vain 1 sikiö , ei siis tarvitse myöskään pelätä monisikiöidyyden riskejä ....
suosittelen myös menemään ultraan jos rahatilanne sen altaa periksi , nyt kun kuitenkaan ei vielä saa vatsanläpi kuulumaan sydänääniä !
minua yllätti hinta !!!! siis positiivisesti ! tuo lääkäri millä kävin , yksityinen siis oli erikoistunut juuri synnytyselinten sairauksiin ja synnytyksiin yms .
lääkirikäynti ja ultraus ilman kelakorvausta 70e , ja tuosta vielä itse haetaan kela korvaus !
toisessa paikassa kun ultra olisi maksanut 100e kelakorvauksen jälkeen !!!!
tämä oli pienempi lääkäriasema ,jossa vain 3 samaan erikoistunutta lääkäriä.. että kyllä hinnoissa voi olla suuriakin eroja !

neitim
 
B-7
ok kiitti neitim :flower:
Itse vaan oon pähkäillyt kun mun otus oli niin pieni ke ultrassa,vaan sen 4,1mm.viikkoja piti olla 6+4 mutta vastas vaan 6+0 tai altakin.mutta kai se sieltä kasvaa ja kirii...hope so!
 
mäkin odotan sitä ultraa ihan hulluna =) mulle puhelimes sanottii että n.100 euroa mut sit kelakorvaukset pois..ja olen todellakin valmis sen maksamaan että tiedän onko masu-asukki kunnossa!
tänää oli tukalaa kaupassa ku olivat just paistanu/grillannu kanaa ni hyi että hais pahalle ja meinas oksu lentää koko ajan :x
jääkaappikin voi nyt haista tosi tosi pahalle vaik siel ei oel mitää erikoista..
mulla on koko ajan tukka likanen/rasvainen vaik olisin just sen pessy..onko muilla?
rintoja vihloo todella paljon ja nännit suunnattoman kipeet, nyt on tullu sellasta tuttua "vihlontaa/nipistelyä" mahan alueelle, joka oli tuttu tunne edellisestä odotuksesta ja tulee turvallisempi mieli et jospa vauva olis kunnossa!

Mukavaa viikonloppua kaikille!täällä menee viikonloppu siivotessa ja ikkunoiden pesussa =)
 
löysin tuollaisen sivun ,missä on enemmän tietoa ultratessa mitoista ja viikoista , toivottavasti on apua :)

http://groups.msn.com/PlussanneetLapsettomat/viikot1121.msnw?action=get_message&mview=0&ID_Message=102&LastModified=4675457880133070459

joo , mun lääkäri ,mies , oli ehdottomasti ensinnäkin mukavin lääkäri millä olen käynyt ! ja tiesi kyllä asiansa mitä katsoi mistäkin :)

mukavaa , että muillakin on ollut tuota pahoinvointia , vaikka tänään onkin mielen täyttänyt muut ajatuksen ja pahoinvointi jäänyt (ainakin vielä) pelkäksi ajatukseksi ..heh ..

neitim
 
B-7
kiitti taas neitim. :flower: tuon taulukon mukaan kaikki on ok ja oman gynen mielestä myös.mutta sitten uä:n jälkeen erehdyin haulla hakemaan sikiön mittoja ja monilla samoilla viikoilla ollut isompia...tieto lisää tuskaa eikä sais verrata,kun kasvavat hyvin yksilöllisesti tässä kohdin myöskin.flunssassa kun oon,ollut aikaa istua koneella ja huuhata turhia asioita.nyt relax ja antaa odotuksen viedä...lupaan itselleni,juup! :whistle:
 

Yhteistyössä