## Joulutonttujen odottajat## HUHTIKUUSSA

Tervetuloa taas kaikki uudet! Toivottavasti saamme vielä paljon odottajia lisää tähän pinoon. :)

Klara :hug: Kokemasi kosketti, sillä menetimme syksyllä esikoispoikamme 13. rv:lla, kun häneltä löydettiin np-ultrassa multippeli neuraaliputken sulkeumahäiriö. Tänään on itseasiassa tasan kaksi viikkoa hänen laskettuun aikaan.

Tuisku-84: itse kannattaisin kaikkien pitämistä samassa pinossa. Nuo LA:t kun saattavat heitellä vielä monellakin vähän eri suuntiin ja toisaalta on ihan kiva keskustella myös sellaisten kanssa, joilla on vähän enemmän tai vähemmän raskausviikkoja kuin itsellä.

Ihailtavan moni on ollut jo yhteyksissä neuvolaan. Itse pohdin vielä, josko soittelisin sinne vasta vapunaaton ultran jälkeen. Noh, täytyy vähän vielä pohtia.

Itsellä olo jatkuu edelleen aika normaalina, raskautta ei toistaiseksi juurikaan huomaa. Siitä olen lähinnä helpottunut, kun se edellinen raskaus oli niin vaikea. Mieltä lämmittää myös se, että viime raskaudessani ongelmat alkoivat 5+2 rv:lla ja nyt se etappi on onnellisesti ohitettu ilman ongelmia.
 
Päivitin listan ihan uuteen uskoon. =) Olipa homma... :whistle:

Virheitä saatta olla useampiakin mutta korjataan ne sitten!! :snotty:

Viime yö meni töissä ja mukavasti jaksoi valvoa. Ensi yö olisi vielä tiedossa.

Olo hämmästyttävän hyvä verrattuna esikoisesta. Vähän jo huolestuttaa vaikken sitä äklö oloa kylä yhtään kaipaakaan.... :/
 
sintzi täällä ei oikeestaan mitään muuta oiretta olekkaan kuin tuo hiusten rasvaisuus, tuntuu että sais olla monta kertaa päivässä pesemässä :p

missä vaiheessa olette yleensä soittaneet neuvolaan? itse en vielä ole soittanut ollenkaan ja juuri sen takia olisi kiva tietää että mikä aika olisi semmoinen sopiva..


 
Tänään ei ole oikein mikää pysynyt sisällä. Paino ollut lasku suunnassa. Toivottavasti tämä huono olo menisi ohi. Että saisi ruuan pysymään sisällä tai edes maistumaan. Tuntuu että ruoka haisee nykyään pahalta. Vaikka olisi lempiruuasta kyse.
 
Juuri kun ehdin iloitsemaan, että tämä raskaus sujuu paremmin kuin edellinen, niin heti tuli huolia: Huomasin kaupoilta kotiin palattuani, että olin vuotanut vähän verta. Minkäänlaisia kipuja ei kuitenkaan ole, eikä vuotoa ole onneksi toistaiseksi tullut lisää. Mutta kyllä tämäkin riitti nostamaan pahat muistot mieleen ja nyt on taas tosi huolestunut olo. Täytyy mennä maanantaiaamuna päivystykseen, jos suostuisivat ultraamaan.

Toki tiedän, että alkuraskauden viattomat vuodot ovat melko yleisiä. Mutta en kyllä pysty sillä tällä hetkellä täysin lohduttautumaan. Mutta eihän tässä voi muuta kuin taas odottaa ja jännittää.
 
Tervetuloa kaikki uudet :wave:
Kiitos Tuisku listan päivityksestä. Minun kohdalle voisi lisätä, että esikoista odotellaan ja synnärinä on NKL.

Tinkatar, tiedän miten vähäinenkin vuoto pelästyttää, varsinkin jos on huonoja kokemuksia takana! Itselläni on myös pientä vuotoa ollut muutaman päivänä, ja vaikka ultrassa on kaikki näyttänyt olevan hyvin, silti sitä on kokoajan pieni pelko päällä.
Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!
 
heipähei jälleen!
kiitos uudesta pinosta ja hienosta päivityksestä. Itse asiassa minulla muuttui la 10.12, kun kävin keskiviikkona lääkärillä. huolestuin kun vuosin silloin keskiviikona ja olin lähdössä pariksi päiväksi työmatkalle. lääkäri totesi, että kohdunsuu on ihan siisti eikä "täältä mitään tule". helpotus, mutta olen kyllä nyt jo ihan yhtä kaameassa paniikissa, kun vuoto on jatkunut ja sitä tuntuu tulevan enemmän. haluaisin uskoa, ettei tässä mitään, mutta pahinta pelkään. lääkäriltä sain kuvankin siitä pienestä pavusta, mutta liekö tuo enää elossa. olo on aika surkea: tällä viikolla alkoi oikein kunnon yökötys ja heikotus, vaikkein oksentanut olekaan. pelkään jokaista vessakäyntiä kuin ruttoa vaikka eihän tämä sillä parane. olen oikea itsesyyttelyn maailmanmestari, joten mikäli tässä on km kyseessä niin onnistun kyllä hankkimaan siitä itselleni varsinaisen trauman. ruskeaa tihkuvuotoa ihan eri aikaan kuin kuukautisten pitäisi olla, joten eikai tässä kovasti epäselvyyttä voi olla. ei auta kuin odotella.
tsemppiä teille muille. ilmoittelen kun tästä tulee varmuutta. itku sentään...
 
Onpa nyt monella ollut vuotoja :/ . Jos yhtään lohduttaa vertaistuki niin minulla oli myös alkuviikosta kaksi päivää vuotoa. Niukkaa, välillä vaaleanpunaista, välillä ruskeaa. Aattelin jo että kesken menee, esikoisesta en vuotanut koskaan yhtään. Mutta eikä mitä, vuoto loppui parin päivän jälkeen ja plussa testissä sen kun vahvistuu. Neuvolassakin minulle sanottiin että vaarattomat vuodot on hyvin yleisiä ja johtuvat usein limakalvojen turpoamisesta jolloin pintaverisuonet tihkuttelee. Eli älkää vielä hätääntykö, ehkä kyseessä ei ole sen pahempi juttu. :heart:

Täällä paleltaa aivan tolkuttomasti. Lisäksi suuta kuivaa ja juoda pitäisi koko ajan. Ja rampata vessassa...Että miten niin ainenvaihdunta vilkastunut ;)
 
Eilen kävin ultrassa ja siellähän tuo köllötteli ja sydän sykki. Jotenkin olin viimeiseen asti pitänyt itseäni kovilla, etten innostu liikaa ja olen varautunut tuulimunaan tms. Mutta nyt kyllä pääsi into irti, kun näin, että ainakin toistaiseksi kaikki hyvin ja mahassa todella on joku pikkiriikkinen. Ja kuten itse arvelinkin, myös mitta viittasi hieman nuorempaan kuin standardilaskureilla. Eli laskettua aikaa tarkennettiin 8.12.08.

Muuten ollut vähän hulinaa, kun ensin oltiin kaikki (esikoista lukuunottamatta) flunssassa ja sitten iski nuorimpaan oksennustauti ja ripuli. Eipä mitään, tulipahan osoitettua, ettei raskauspahoinvointini ole hurjan paha, kun ensin aamulla siivosin sänkyä yms. ja sitten iltapäivällä jätkä vielä päätti oksentaa AUTOON... yrgh! Turvaistuimen peseminen on oma taitolajinsa, mutta siitäkin selvisin vain pienellä ähkimisellä.
 
Varovainen kurkistus tänne...

Hei kaikille! En vielä liity pinoonne mukaan, tulin vain kurkistamaan mitä täällä touhutaan. Tein vasta eilen plussatestin ja vielä aika maltilla mennään..kiva kuitenkin vähän kuikuilla mitä joulun tienoolle la.n saaneet jutustelevat. Tuttuja nimiä on paljon..

oikein onnellista odotusta teille ja valoisaa kevättä! :heart:
terkuin katherine
 
Huomenta!

Suuret onnittelut uusille plussaajille! :heart:

Torey joo vihdoinkin uskaltauduin mäkin tänne. :) Onnea teidän tytön 1-vuotissynttäreiden johdosta! :heart: Ihanaa, että sulla tuli testiin kunnon viivat :) :heart: Mulla ei vielä ole näyttänyt sillä Aconin Early Detectionilla (testasitko säkin vielä sillä?) testiviiva yhtä vahvaa punaista kuin kontrolliviiva, aion kyllä testata niin kauan että sellaisen tuloksen saan :kieh: Mutta melkein tasavahvat oli jo viimeksi, että kai se siitä. Ihme pakkomielteen oon kehittänyt tästä itselleni :ashamed:

Klara pahoittelut teidän aiemmasta menetyksestä :hug: ja onnea ja tsemppiä tähän uuteen raskauteen, toivottavasti kaikki menee tosiaan tällä kertaan hyvin loppuun asti :heart:

sintzi mulla oli esikoisen alkuraskaudessa juuri kuvailemiasi vihlaisuja alavatsalla etenkin nopeasti ylös noustessani. Nytkin oon vähän sellaisia havainnut, mutta en läheskään yhtä terävinä.

maria-08 mä soittelin neuvolaan esikoisesta innokkaana jo heti plussapäivänä :D nytkin soittelin jo viime viikollla samalla kun varasin esikoisen seuraavaa neuvola-aikaa, meillä on ensimmäinen käynti jo aika pian kuulemma, ehkä jo viikolla 7.

Tinkatar toivottavasti vuoto oli vaan harmitonta :hug:

miina- :hug: kovasti tsemppiä sulle, toivottavasti kaikki on hyvin!!

vumpe onneksi olkoon sykkeen näkymisestä! :heart: :flower:

ja vielä lopuksi, katherine, aivan mahtavaa, että olet plussannut! Muistan sut tuolta km:n jälkeen kuumeilevista. Tosi upea juttu, onnea kovasti sulle :heart: :flower:

Tarrasukkia kaikkien pienoikaisille :heart: =)
 
Nti Kesäheinä: Kiitos tsempityksestä. Meen heti kaheltatoista apteekkiin ku se aukee sillon, ja ostan yhen raskaustestin. Katon näyttääkö vielä yhtä vahvaa viivaa ku sillon 4 päivää sitte ku viimeks testasin.. Pelottaa..

Lämpimästi toivotan tervetulleeksi kaikki uudet odottajat. :heart:
 
hei kaikille :) saisiko tänne tuppautua? plussasin tänään, kaksi todella vahvaa punaista viivaa tuli gravidan-testiin, kp 35/32. LA 29.12 (mun 20v synttärit :D) :heart: , synnäristä ei tietoa vielä? siis joku HUS tietysti, mut et mikä en tiedä.

Tässä mennään: =)

 
Pitkä matka takana ja tänään tuli vahva haamu testiin, en voi uskoa todeksi, kun 2 vuotta yritystä takana. Nyt vain odotellaan että haamu vahvistuu, koskaan en ole aikaisemmin saanut haamuakaan.. Laskettu aika sattuis 25.12, mutta hedelmöitys ajankohdan mukaan 28.12. Melkein vuosi oltu lapsettomuushoidoissa.. ja vihdoin hormonit tehosi.
 
Täällä myös uusi joulutontun odottaja! :xmas:

Olen käynyt pinon "Onko joulukuisia?" alkuajoista lähtien lukemassa viestit ja nyt siis varovaisesti ilmoittaudun mukaan. Viime perjantaina tuli eka plussa testiin ja eilen tein viidennen testin ja viivat sen verran tummat, että pakko uskoo B)

Esikkoa odottelen ja synnäri luultavimmin Kätilöopisto. LA laskureiden mukaan 21.12.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! :)
 
No ehkäpä mäkin nyt sitten uskallan liittyä joukkoon...neljä testiä takana ja viiva vaan tummentunut jokaisen myötä, eli ehkäpä täytynee jo uskoa, että raskaanahan sitä ollaan! :heart:
Pelottaa tosi paljon, että miten tämän raskauden kanssa käy, takana on kaksi peräkkäistä keskenmenoa...molemmat olivat keskeytyneitä keskenmenoja ja vielä täysin samoilla viikoilla(rv8)...joten nyt tuosta rv8:sta tulee se "maaginen" viikko mulle, eli jos se ylitetään niin uskallan jo ehkä hiukan iloita tästä raskaudesta!

mulle voi laittaa tuohon listaan, että toista odotetaan ja La ois vissiin 27.12, synnäri NKL.

Oireita ei ole vielä paljon, kauheeta turvotusta ja maha on muutenkin kuin joku kaasupallo
:LOL: , rinnat tietty turvonneet jonkin verran...joo ja itkin kun katsoin elokuvaa hevosesta jolla oli rankka elämä ja kun se siten vanhuksena pääsi vihdoin laitumelle piehtaroimaan ja viettämään eläkepäiviä, niin mä pillahdin itkuun.. :LOL: siinä mies vähän katteli vierestä, että oonko seonnu... :eek:
 
Just tein uusintatestin ja näytti heti vahvemmat viivat ku millonkaa aikasemmin!! :) Testiviiva oli tummempi ku kontrolliviiva!! Eli sen perusteella pieni ois vielä matkassa kovista kivuista huolimatta!! :heart:
Tervetuloa jennae. =) :heart:
 
Voisin jo varovaisesti kysellä että pääseekö tähän pinoon jännäämään raskausaikaa, tein tänää mammaksin liuska testillä ja aconin herkällä testillä positiivisen tuloksen :heart: Viiva ei viel tumma mutta väriä löytyy ja sen näkee ilam tihrustelua :D
Mulla olis laskureiden mukaan LA 29.12 :heart:
 
Torey: kiitos, kyllä se vertaistuki lohduttaa! lääkäri puhui mullekin jostain jostain kalvojen välistä tulevasta vuodosta, joka olis ihan normaalia. olen vaan niin hermona, kun ei tämä tunnu loppuvan. tulee noin kerran päivässä ihan housuun saakka pieni läikkä ruskeaa. toisaalta oireet on nyt vahvempia kuin aiemmin, eli en saa ruokaa alas, niin että haluaisin kyllä kovasti uskoa pienen olevan kunnossa. ääh, voisin vain nukkua koko ajan ja valveilla oloajan itkeä tillittää. onneksi ei olla vielä kerrottu kuin mun parhaalle kaverille, niin ei ainakaan tarvitse sitten kaikille ilmotella että ei sittenkään. epätoivoista. täytyy ehkä kuitenkin investoida vielä toiset reilut 100 euroa ja mennä yksityiselle mikäli tästä ei tule loppuviikkoon mennessä selvyyttä. onko joku käynyt tällaisessa tilanteessa päivystyksessä? auttavatko ne vai sanovatko vaan, että odota?
 

Yhteistyössä