***JOULUTÄHDET 2005*** KESÄKUU


Huomenta!
Käytiin sitten viime yönä synnärillä nukkumassa pari tuntia :D Jomotteli massuun niin kovasti ja kävellessä vihloi alakertaa niin lahjakkaasti, että oli pakko käydä näytillä. Kohdunsuu oli kätilön mielestä 3 cm auki, joten siinä ei ollut tapahtunut muutosta, mutta kanavaa ei ole enää lainkaan. Supistuksia kyllä tuli, tiheäänkin, mut ei vaan tullut ns. kipeitä suppareita, joten ehdotin, että voitais lähteä kotiin jatkamaan unia. Lääkäri vielä ultrasi, vauvan painoarvio oli 3 kg. Ei enää tehnyt sisätutkimusta, joten tämän hetken tilannetta en tiedä.

Julius heräsi jo seiskalta ja mies nukkuu... minä odottelen, että klo käy 8 ja voin soittaa hampilääkärin särkypäivystykseen. Pakko se on siihen tuoliin mentävä, hammas on saatava kuntoon ennen vauvan tuloa.

Väsyttäisi ihan älyttömästi, mut nukunpahan vaikka sitten Jullen päikkäreitten aikaan. Masua jomottelee koko ajan (on muuten tooooosi hellä vasemmalta puolelta, huusin ääneen, kun kätilö ja lääkäri paineli vauvan asentoa kokeillessaan), mut nyt tiedän, että synnärille en mene näyttäytymään, ennenkö on tosi kyseessä. Nyt voidaan siis hyvillä mielin odotella niitä "oikeita" synnytys suuppareita.

Mutta kiitos kaikille tsempeistä, kävitten yön aikana monta kertaa mielessä!

Palajan päivän mittaan linjoille :wave:

Rakkauvella, Gerbsukka & sitkeästi masussa viihtyvä PikkuWerneri rv 37+0 :heart:
 
Huomenta!

Yö meni ihan ok:sti, Joonatan heräili pari kertaa, en ymmärrä, että miks se kotona saattaa heräilläkin, kun tuon matkan aikana kuitenkin nukkui kaikki yöt heräämättä... No, rauhoittui kuitenkin kun sai tutin suuhun. Oon päättänyt, että luovutaan tutista tämän kesän aikana, viimeistään alkusyksystä, mitenhän se meillä vaan onnistuu... :/ Rasmus heräsi joskus ennen kuutta, eikä millään asettunut, kakkaa ei oo taas pariin päivään tullut, sitä selvästi ähelsi kovasti, eipä tullut vieläkään. No, onneksi nukahti vielä uudestaan, Joonatan nimittäin heräsi vasta vähän ennen yhdeksää!!

Kaverille on syntynyt viime yönä poika :heart: :heart: Ei tullut sit kuitenkaan Gerberan pojan kanssa samaa syntymäpäivää, tai eihän sitä tiedä, vastahan tämä päivä on aluillaan :) Nyt on kaverilla sitten yksi tyttö ja kolme poikaa :)

Koivunkäpy: Harmi sitä sun yläpäätäs!! Vois jo kyllä parantua |O Mulla on tänään hammaslääkäri, enkä nyt oo ihan varma, että aloittaako noiden viisaudenhampaiden poiston jo tänään :eek: APUA :ashamed: Toivottavasti yksi kerrallaan poistavat, niinkuin oli puhe...

Gerbera: No, pian pääset tositoimiin! Toivottavasti saat nukuttua.

Joo, mies varasi ajan työterveyslääkärille, sillä on maha kamalan kipeä edelleen :/
 
Maanantaita :)

Meidän yö meni ihan hyvin, laitoin Veeralle illalla supon kun sillä ien pullottaa tosi pahasti -varmaan hammas puhkeaa siihen hetkellä millä hyvänsä. Yöllä herättiin muutaman kerran mutta nukahdettiin samantien. Äsken käytiin ruokakaupassa ja kirjakaupassa ostamassa kaverin lapselle 1v lahja, huomenna mennään kakulle :p

Gerbera: no voi sun, ehkä ensi kerralla sitten :D Jänskää :D

Danjuska: kiitti vinkistä, täytyypä kokeilla CD:n kuuntelua torstaina kun mennään mökille :) Kivoja kuvia Tatusta ja teidän perheestä -kuten Peppi mainitsikin, olet todella kaunis =)

Nyt syömään, sitten päikkäreille ja neljäksi salille :wave:
 
Tervehdys ystävät! :wave:

Täällä ollaan taas! Eilisiltana mökiltä palattiin, mutta en sitten oikein ehtinyt enää alkaa mitään kirjottamaan, vaikka kaikki kirjoitukset sainkin luettua. Oikein mukavaa oli mökillä taas, vaikka säät ei kahtena ekana päivänä oikein suosineetkaan ja kerran Joonas kieri mökin kuistilta alas (pari porrasta) :ashamed: , mutta onneksi pelkällä säikähdyksellä ja pienellä itkulla selvittiin. Seuraavalla kerralla onkin mukavaa mökille mennä, kun silloin pitäisi tulla mökille uusi sänky, juhannuksen jälkeisellä viikolla toivottavasti! :D Entinen sänky oli sen verran vanha, kova ja kapea (120cm), että onneksi sain miehen suostuteltua Tampereen Sotkaan 160-senttisen jenkkisängyn ostoon ;) Perjantaina oltiin mun kaverin ja hänen miehensä luona Ylöjärvellä kylässä, niin samalla matkalla käytiin. Tietenkin oltiin liikkeella pahimpaan ruuhka-aikaan... :)

Kuulittekos te siitä Niinisalossa tapahtuneesta tapauksesta, missä useampi varusmies loukkaantui salamaniskuista, onneksi ei vakavasti kuitenkaan... :/ Niin mun veli oli siellä samalla leirillä, mutta onneksi ei hänelle ollut käynyt kuinkaan :whistle: Eipä hänellä armeijaakaan enää paljon jäljellä ole, kun heinäkuun alussa pääsee pois =)

Gerbera: Hui, kylläpä jännittää, että milloin oikein pääset tositoimiin, ei kovinkaan kaukana taida olla! ;) Kovasti tsemppiä ja onnea tulevaan! :hug:

Koivunkäpy: :hug:

Peppi: No mitäs miehellesi siellä lääkärissä sanottiin? Pikaista paranemista hänelle! Entä miten Joonatan voi? :hug: Kaverillesi onnittelut pojasta! :flower:

Danjuska: Mitenkä teillä yö sujui? :hug: Nättejä kuvia tosiaan teidän perheestä! :)

Hannamari: :LOL: Vai kortsullista? :D

Tigru: Jaksamista sinullekin kovasti loppumetreille! :hug: Kuten myös Jemmalle!

Eipä nyt muuta... Pitäisi juhannussiivousta pikkuhiljaa aloitella, mut ei kyllä ihan hirveästi kiinnostaisi :whistle: Jalat särkee nyt sen verran, että on ainakin hetkeksi pitkälleen mentävä ja nostettava jalat kohti kattoa :) Heippa ainakin hetkeksi! :wave:

-Niiskuneiti ja Helmi 26+3-

Ai niin, unohdin aivan Joonaksen viime viikon neuvolakuulumiset laittaa. Eli pituus 83cm, paino 13175g ja päänympärys 49,5cm. Ei oikein meinannut tulla mittauksista mitään leikittämisestä puhumattakaan, kun Joonas oli koko ajan lähdössä ovesta ulos, taisi aavistaa että rokotus on vielä tulossa :D Sitä vähän aikaa itkikin, mutta ei kovin paljon. Kaikki oli muuten oikein hyvin, mutta puheenkehitystä pitää kuulemma vähän tarkkailla, kun nyt sanavarastossa vasta muutama sana. Mitään ylimääräisiä käyntejä ei kyllä tarvita, vaan tilannetta katsotaan uudestaan 2v -neuvolassa. Ymmärtää kyllä puhetta todella hyvin, et en kyllä ole asian suhteen ollenkaan huolissani.
 
Heippa vaan!

Taas se viikonloppu vierähti. Mies joutui vielä tänään menemään töihin, vaiika tänään alkoikin tämän viikon loma.

Mä näin unta susta viime yönä Käpyskä, kun mua harmitti etten päässyt eilet kirjoittelemaan tänne. Mutta joo kiitosta vaan kutsusta, mutta ei kiitos. Koska mä voin kuvitella että yht'äkkiä sankin huomata että teiän tenavat o tunkenut sinne telttaan mukaan :LOL: . Ja toisekseen mä en oikein välitä telttailusta :| .

Mä sain sitten tänään todeta, että meiän kylppäri EI sovellu mattojen pesuun. Muksujen huoneessa on semmoinen pienehkö bukleematto, mistä saa helposti kaikki liat pois pyyhkimällä.
Mutta tänään tuli pakkorako siiten pestä se. Poju väänsi siihen kakat, kakattuaan ensin vaippaan. Ja sitä ei ollut mitenkään vähän siinä matossa :x . Sain sen pestä räävittyä, mutta toiste en suostu pesemään kylppärissä mattoja.

Ääh. mikä juhannus siivous :whistle: ? Kaippa täällä pitää vähän paikkoja pistää kuntoon ennen matkallle lähtöä. Itse asiassa pitäis kirjoittaa muisti llista mitä pitää ottaa mukaan, kun muuten meinaa uhehtua aina kaikkein tärkeimmät asiat kyydistä pois.

:wave:
 
Smirge, pöh meette alapellolle ni korkeintaa hirvet/karhut häirihtee :LOL:

Voi plääh koht tulloo villen kummisetä ja ei kiinnostas nyt yhtään sen seura , ennemmin oisin läöhteny jonku kaverin luo illaks. varsinki ku tietää et se on taas nii vtun hyvällä tuulella. huoh.

Kävin kirjottelee yhteisöön aamulla...
 
Äitee-78
Oon ihan pudonnut kärryiltä kun en muutamaan päivään ole tänne ehtinyt :| Viikonloppuna oli tosiaan ukon polttarit ja me oltiin lasten kanssa koko päivä mun kaverin luona jossa sitten grillailtiin ja juoruttiin, päivä meni oikein mukavasti ja ukkokin kotiutui siinä 03.30 ja kyllä haiskahti aikaslailla :x :LOL: Onneks noissa ravintoloissa ei enää polteta niin ei tullut sitä hajuhaittaa vielä lisäksi :D sillä oli onneks menny polttarit hyvin ja Bestmanitkin on vielä tallella :kieh:
Eilen kävinkin sitten yksin salilla kun mies ajatteli pumpun pettävän jos sinne uskaltautuu, oli muuten tosi hiljasta, mutta ihanaa !!! Salin jälkeen lähdettiin ulos syömään ja sain miehen houkuteltua vielä ikeaan hakemaan häitä varten tarvikkeita, kohta alkaa kaikki olla kasassa =) Illaksi vuokrattiin leffa ja syötiin karkkia :ashamed: tänään huomaa kyllä heti että eilen ei ole tullut katsottua mitä suuhunsa on laittanut, sen verran turvonnut olo, mut onneks huomenna taas pääsee salille...
Tänään pitäis mennä kaiverruttamaan (nyt jo) sormus ja ottamaan koko porukasta valokuvat jotta saadaan ne henkilökortit haettua, muuten ei meistä kukaan ulkomaille lähde :whistle: Tosin mä voin hakea sit vasta häiden jälkeen kun vaihtuupi tuo sukunimi ;) En olekaan vielä kertaakaan harjoitellut uutta nimmaria !!!

Nyt pakko mennä ja tiedän että tuli vain omaa napaa :ashamed: mutta yritän päästä illalla taas uudestaan koneelle kommentoimaan !

Gerberalle ihan pakko toivottaa tsemppiä ja toki myös kaikille muille kohta synnyttäville, jännittää ihan kauheesti teidän puolesta ja tulee omat synnytysmuistot heti mieleen !!!

Päivänjatkoja :wave:
 
Heips täältä!
Nyt on hiukset ja kulmat käyty värjäyttää eli ollaan valmiita synnärille :D

viime yö oli ihan outo, poika ei suostunu nukkuu omassa sängyssä sit se pyöri pari tuntii meidän välissä ja sit tyytyi omaan sänkyynsä :eek: eli ei taaskaan tullu nukuttuu kunnolla.
Onneks menin ysiltä nukkuu eli sain nukkuu pari tuntii ennen valvomista.

(.) paisuu tai siltä tuntuu oon ihan valmis lähtee....

GERBERA olipa yö sullakin. Toivotaan että kohta elkaa ne OIKEET supparit.

niin niistä pojan NÄPPYLÖISTÄ on ilmeisesti vauvarokkoa, oli koko kropassa.
Ja nyt on syönykin huonosti ja ummettaa. tänään ei ole tullu kakkaa :|
taidan lähtee kauppaan ostaa luumusosetta ja tehdä rahkaa. ei tee pahaa omallekkaan mahalle tuo luumu.

nyt ei jaksa enempiä

pärjäilkää rakkaat immeiset :hug:

tigru
 
Moi!

Lähdettiin poikien kanssa käymään mun äitin luona, mies sai jäädä potemaan tänne kotiin tautiansa... Joonatan on ollut hirmu hyvällä tuulella, ihana! :heart: Ja Rasmus myös, Rasmus on niin ihana, kun on ruvennut hymyilemään koko ajan, aina kun herää niin antaa oikein ison suloisen hymyn :heart:

Niiskuneiti: Onneksi ei pahemmin Joonakselle käynyt, muistan ite, kun Jonttu joku aika sit kieri äitin ja niiden portaat, siinä tais äiti pelästyä vielä enemmän kuin poika :ashamed: Lääkäri epäili, että miehellä olis joku infektio tms. Sai sairaslomaa tän ja huomisen. Joonatan voi hyvin, ei oo ollu enää ollenkaan kipeän oloinen, kiitos kysymästä :)

Koivunkäpy: Kävin yhteisössä aiemmin tänään, enkä kyllä löytänyt sieltä mitään sun uutta kirjoitusta :eek: Enkä kyllä edelleenkään nähnyt siellä mitään kirjoitusta :/

Äitee: Kiva, et miehes polttarit meni hyvin ja hyvä et bestman sentään pysyi :kieh: :/

Tigru: Toivottavasti teidän ens yö menis hyvin ja saisitte nukkua :hug:

Käytiin nyt iltasella vielä Isossa Omenassa, ostin miehelle H&M:stä vaatteita paljon, ihan huvikseni :eek: Oli niin kivoja :D Mäki kun saan niin usein mieheltä lahjoja :whistle: En ikinä... No mut, ostinpa kuitenkin :)

Mitäs Metkulle? Entä Sirulle? Lillukka?
 
Iltoja!

pojat jo nukkuneet hetkisen ja mun pitäsi mennä kotihommien pariin... :headwall: mut täällähän minä. huomenna olis Mikkiksen lääkärineuvola aamulla ja sit iltavuoro mulla.

Gerberalla, se hitaasti nyt tekee tota lähtöä. ärsyttävää. jaksuja.
:hug:

niiskuneiti, onneksi ei joonakselle pahemmin käynyt mökkireissulla.

tigru, tulossa ollaan perjantaina jos et ole kahtia jakautunut. :wave: mukava nähdä.

peppi, hyvä ettei ole suurempia suunnitelmia. elokuun puolessa välissä varmaankin tullaan, jos saan loman tynkää hiukan ja miehen lähtemään. ja taatusti ilmoitan kun ollaan tulossa. teidän näkeminen on melkein listalla ykkösenä.

mies on leffassa ja tulee vasta 22 jälkeen..ei mulla nyt ole oikein mitään asiaa, joten poistun hommiin...oikein hyviä unia kaikille.
 
Gerbera no menipäs tylsästi mutta ensi kerralla sitten oikeasti synnytät :).

Peppi parantumista sun miehelle ja kiva että Jonttu terve ja hyvällä tuulella. Ihanalle kuulostaa Rasmus :heart: !

Äitee minnes te ootte lähdössä sitten matkalle häitten jälkeen, oletkohan jo kertonut ja multa mennyt ohi... :ashamed:

Käpyskä mäkin ihmettelin etten mä mitään sun kirjoitusta yhteisöön löytänyt?

Danjuska kivoja kuvia ja tosiaan kaunis olet! MIten viime yö meni?

Tigru jospa se Atte siksi pyöriskeli kun kipeä on. Parantumista! Lähteekö mies mukaan synnytykseen ja minne Atte menee siksi ajaksi?

Niiskuneiti mukava lukea neuvolakuulumisia. Meillä oli terkka kerran perhekerhossa ja siellä sai kysellä hältä kaikkea. Joku kysyi puheen kehityksestä ja terkka sanoi et 2vuoteen mennessä ois ekojen sanojen tultava ja varsinkin pojilla voi odotella kenties 2,5 vuoteenkin saakka. Et no panic tosiaankaan :). Jostain muistan lukeneeni et tytöt alkaa monesti puhua 1,5-2v iässä ja pojat monesti 2-3v iässä.

Juhannukseksi on vihdoin suunnitelmia eli mun veli tulee tyttöystävänsä kanssa, eli mukavaa yhdessä oloa, grillailua on sitten luvassa.

Väskyttää, Onni on nukkunut kolme yötä huonosti, kulmahammas yksi alhaalta puuttuu ja sitä vissiin itkuttelee + pyörii varsinkin aamuöisin. Pitää lähtee iltapalalle ja nukkuu. Ai niin, käytiin tänään kirjastossa ja kun Onni ei saanut räpeltää tahtonsa mukaan kirjaston tietokoneella, siitä seurasi "heittäydyn maahan ja huudan niin että koko talo raikaa"-raivari. Mies kantoi pojan ulos ja mä lainasin kädessä olevat kirjat ja lähdettiin pois, omat kirjat jäi kokonaan lainaamatta kun ehdin vasta Onnille kirjoja katella. Että silleen, eka kerta tuollainen noin iso raivari julkisella paikalla.


 
Nyt vain omaa napaa.
Tulehdukset jatkuvat: Korvassa rakkula. Nuha iski. Eilen illalla lähdettiin kiireen vilkkaan hatanpäälle kun kuume nousi yht.äkkiä 39,9. Otettiin tulehdusarvot ja saatiin kuume lääkettä, siittä sit parin tunnin päästä kotiuttivat. Silmät aivan kuin särjellä. Hampaitakin taitaa tulla. Yöt menee harakoille.
No kyllä tästä selvitään, huomenna olisi mehiläiseen lääkäri aika klo9. ehkä siellä sit selviää mikä on?????

Kun joskus tuntuu et ei jaksa luen tämän.

Kuudes päivä - naisen luominen:
Siinä vaiheessa, kun Jumala oli luomassa naista, hänellä oli menossa ylitöiksi jo kuudetta päivää. Paikalle ilmestyi enkeli ja kysyi: Miksi sinä kulutat niin paljon aikaa juuri tähän tehtävään?

Jumala vastasi: Olet kai nähnyt naisen rakennemääräykset?
Hänen on oltava täysin pesunkestävä, mutta ei muovinen; hänessä on on oltava 200 liikkuvaa osaa, joista kaikki uusiutuvia; hänen on pysyttävä käynnissä mustalla kahvilla ja ruuantähteillä; hänellä on oltava syli, johon mahtuu kaksi lasta kerrallaan, mutta vatsan on kadottava naisen noustessa seisomaan; hänen suudelmansa on parannettava kaikki vaivat polven naarmusta särkyneeseen sydämeen, ja hänellä on oltava kuusi paria käsiä.

Enkeli hämmästeli tämän luotavan yksilön vaatimusten määrää: Kuusi paria käsiä! Ei kai sentään! enkeli huudahti.

Jumala vastasi: Voi, eivät ne kädet ole mikään ongelma. Mutta kun äideillä pitää olla kolme silmäparia.

Ja puhumme nyt siis koko ajan ihan standardimallista, enkeli tiedusteli? Jumala nyökkäsi myöntävästi. Jep. Yksi silmäpari on tarkoitettu näkemään suljetun oven läpi samalla, kun äiti kysyy lapsiltaan, mitä he ovat tekemässä, vaikka hän tietää sen kysymättäkin. Toinen pari on niskassa, jotta hän tietäisi, mitä hänen täytyy tietää, vaikka kukaan ei usko hänen tietävän. Ja kolmas silmäpari on kasvoissa. Niiden tarkoitus on katsoa hairahtunutta lasta ja kertoa sanaakaan sanomatta, että äiti ymmärtää ja rakastaa häntä.

Enkeli yritti keskeyttää Jumalan touhut. Tässä on kyllä liikaa töitä yhdeksi päiväksi. Tee loput huomenna.

Mutta kun minä en voi! Jumala vastusteli.Olen ihan juuri saamaisillani päätökseen tämän luomistyön, joka on niin lähellä omaa sydäntäni. Nainen pystyy jo parantamaan itsensä ollessaan sairas ja ruokkimaan perheensä.
Enkeli hivuttautui lähemmäs ja kosketti naista. Oletpa sinä tehnyt hänestä pehmeän, Herra.
Pehmeä hän kyllä on Jumala myönsi, mutta olen minä tehnyt hänestä kovankin. Et voi kuvitellakaan, mihin hän pystyy.

Pystyykö hän ajattelemaan? enkeli tiedusteli.
Jumala vastasi: Ei ainoastaan ajattelemaan - hän pystyy myös järkeilemään ja neuvottelemaan.

Silloin enkeli huomasi jotain, ojensi kätensä ja kosketti naisen poskea. Hupsista. Mallissasi näyttää olevan jokin vuotokohta.
Sanoinhan minä sinulle, että yritit saada liikaa juttuja mahtumaan tähän yhteen kappaleeseen.

Ei se ole vuoto,Jumala kiisti, se on kyynel!
Mikä tarkoitus kyyneleellä on? enkeli kyseli.
Jumala vastasi: Kyynel on naisen tapa ilmaista iloa, surua, tuskaa, pettymystä, yksinäisyyttä, murhetta ja ylpeyttä.

Enkeli oli vaikuttunut. Sinä olet nero, Herra. Olet ottanut kaiken huomioon, sillä naiset toden totta ovat ihmeellisiä.

Naisilla on voimia, jotka saavat miehet ällistymään.
He kantavat lapsia, he kantavat taakkoja, he kamppailevat vastoinkäymisten kanssa, mutta säilyttävät silti onnen, rakkauden ja ilon.
He hymyilevät silloin, kun haluaisivat huutaa.
He laulavat silloin, kun haluaisivat itkeä. He itkevät ollessaan onnellisia ja nauravat ollessaan hermostuneita.
He taistelevat sen puolesta, mihin uskovat.
He vastustavat epäoikeudenmukaisuutta.
He eivät suostu luovuttamaan silloin, kun uskovat, että asiaan on olemassa ratkaisu.
He jättävät ostamatta uudet kengät itselleen, jotta heidän lapsensa saisivat kengät.
He menevät lääkäriin pelkäävän ystävän seuraksi.
He rakastavat ehdoitta.
He itkevät ilosta, kun heidän lapsensa kunnostautuvat; he riemuitsevat, kun heidän ystävänsä saavat palkintoja.
Heidän sydämensä murtuu ystävän kuollessa.
He surevat perheenjäsenen menetystä, mutta ovat vahvoja vielä silloinkin, kun luulevat kaikkien voimiensa jo loppuneen.
He tietävät, että halaus ja suukko voivat parantaa särkyneen sydämen

Taas jaksaa
 
heips!

Meillä meni yö ihan yhtä syvältä kun edellinenki.. Aamulla kun mies tuli kuuden jälestä töistä otti pojan alakertaan että sain nukuttua sen vajaata kask tuntia nukkua.. sitten lähti mies nukkumaan.. Ihmeellistä mistä se kaiken tuon energian kaivaa.. tänäänkin nukku vaan puolisen tuntia kuulema päikkäreitä..
No toivotaan että ens yö menis paremmin.. en ymmärrä miks ees sanon noin kun tiiän että se menee valvoessa :LOL:
Ihan hyvät fiilikset onneks nyt.. aamulla vaan tuntu että kaikki on syvältä eikä mikään jaksa kiinnostaa.

Peppi:
Juu on ne parisen kuukautta ne kuvat olleet galleriassa..

ja kiitokset nätiksi sanoneille =) (noin on hyvä sanoo kun ette oo nähny minun "arki-on- joten-tukka-ponnarille" tyyliä :LOL:

Niiskuneiti: Onneks poitsulle ei käyny kuinkaan vaikka rappuset pyörähti.

Gerberallapa on jännät hetket :D

Huomenna yhdeksään töihin meno ja keskiviikkona ois hammaslääkäri :x

nyt kaikille makoisia unia!

Vielä lisään ku Pirre oli kerenny kirjottaa välissä.. Jaksuja kovasti ja :hug: toivottavasti selviää mikä on.. herkistävä kertomus..
 
Jepa, ei tullu neitille mitää eilisestä, muuta ku tööt olo.

Huh, taitaa menkat alkaa just, miten voiki paniikki iskee ku ovat muutaman tunnin myöhässä???

Köyhyys ei oo ilo vaikka se joskus naurattaaki..

Ihana tuo PIRREN runo! ja pikaista parantumista sinne, samoin PEPIN ukolle!

Peppi, yleesä ne poistaa viisurit yks kerrallaan ni helpottaa syömistä.
 
Huomenta! :wave: Missäs kaikki on!? :whistle:

Lillukka: Vanhassa yhteisössä on linkki sinne uuteen yhteisöön, sinne on oikein helppo liittyä! :)

Danjuska: :hug: Toivottavasti viime yö sujui edes vähän edellisiä paremmin!

Pirre: Pikaista paranemista! :hug: Ihana oli tuo laittamasi teksti! =)

Nyt ei ennätä muuta, pitää mennä katsomaan, mitä tuo poika tuolla touhuaa... ;)
 
Moi!

Mä kyllä luulin tänne aamulla kirjoittaneeni, mut näköjään en ookkaan :LOL:

Käytiin Isossa Omenassa ottamassa pojille tapaturmavakuutukset ja ostamassa miehen siskoille (täyttävät 8v.) synttärilahjoiksi käsikorut.

Jellona: Voi, ihana juttu! Ja aivan ihana sitten nähdä, kaikkia teitä :hug:

Lillukka: Voih :/ Miten viime yö meni?

Niiskuneiti: Ainiin, mekö ollaan nyt sit siirrytty siihen uuteen yhteisöön? :| No, jospa mäkin osaisin/ehtisin sinne liittyä...

Pirre: Höh! Pikaista paranemista nyt sinne teille ja jaksamisia :hug:

Danjuska: :hug:

Kiitos kaikille paranemistoivotuksista, mies voi jo paljon paremmin!

Mut eipä tällä kertaa muuta, Rasmus hermostuu taas sylissä :wave:
 
Sain kai sit liityttyä tonne yhteisöön, mutten edelleenkään läytänyt Koivunkävyn kirjoitutusta :eek: Oli kyllä vaikeaselkoinen toi paikka :ashamed: Siis hyvä, että pääsin kirjautumaan ja liittymään sinne, huh. Vielä kun osais käyttää sitä :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppi85:
Sain kai sit liityttyä tonne yhteisöön, mutten edelleenkään läytänyt Koivunkävyn kirjoitutusta :eek: Oli kyllä vaikeaselkoinen toi paikka :ashamed: Siis hyvä, että pääsin kirjautumaan ja liittymään sinne, huh. Vielä kun osais käyttää sitä :kieh:
Voi, en tarkoittanut sitä Yahoon yhteisöä, vaan sitä Tiina86:n? perustamaa... Tässä siihen linkki
http://joulutahdet2005.omafoorumi.com
Ajattelinkin, että sen Yahoon yhteisön voisi varmaan lopettaa, kun mun ainakaan ei tule siellä ollenkaan käytyä...sopiiko muille sen jäsenille?
 

Heippa!

Mies lähti aamusella Jyväskylään työpalaveriin, mut palajaa onneksi yöllä sitten kotiin. Sit alkaakin loma!!

Juhannuksesta on näköjään ollut puhetta; noh, meidän suunnitelmat on sellaiset, että syödään hyvin ja ulkoillaan ja odotellaan ja toivotaan, että pikkuinen syntyisi :D Aleksi lähtee torstaina mummolaan linjurilla ja mummo ja ukki tuo sen sitten lauantaina tai sunnuntaina kotiin.

Aamulla oltiin Jullen kanssa puistossa kaksi tuntia. Ei olis sittenkään sisälle lähtenyt, mut onneksi sillä oli nälkä ni sain ruoalla houkuteltua. Unien ja välipalan jälkeen lähdetään uudestaan, on niin ihana ilma. Tosin vesisadetta vähän lupaili, mut jospa se sataisi sitten vasta iltasella.

Omppuraparperipiirakka tuoksuu keittiössä :p

Meillä oli kolmena edellisenä päivänä päikkäreille meno yhtä sirkusta (aiemmin siis vaan viety sänkyynsä ja sinne on jäänyt ja nukahtanut hyvin), mut tänään nukahtaminen kävi nopsaan ja kun menin katsomaan, niin nukkui meidän sängyssä, isin paikalla, uni-hirvi kainalossa :heart: Nukkuu vaan niin reunalla, että pelottaa, että tipahtaa... survoin kyllä tyynyä vähän sen alle, että jospa se sängyssä pysyisi... tuo jenkkisänky on vaan aikas korkea, että kivan kumpsun ottaa, jos tipahtaa.

Eilen löi päänsä olkkarin pöytään ja silmien välissä on kiva mustelma ja sarvi... jalat on mustelmilla, kun joka paikassa pitää könytä :heart:

Partsi alkaa olla pian valmis!! Enää tarviaa lattia maalata! Jos tänään nään remppamiehen meidän partsilla, niin käyn kyllä kysäisemässä, että ehtiikö Jussiksi valmiiksi! Ihana olisi päästä laittamaan kukkia sun muita juttuja sinne!

Eilen kävin muuten siellä hampilääkärillä ja voi että oli miellyttävä käynti, ihan oikeasti! Hampilääkäri halusi välttämättä laittaa puudutuksen, vaikka itse olin vastaan (minusta puudutus sattuu enempi kuin itse se poraaminen tms). Noh, annoin sitten laittaa ja tiiättekö, se puudutus ei sattunut yhtään!! En edes tuntenut neulanpistoja tms! Outoa... selitti sen sillä, että hän laittaa sen puudutuksen niin hitaasti. Tosiaan mitään kipuja en tuntenut koko käynnin aikana! Vaadin jatkossakin päästä samalle lääkärille, tuommonen on oikein taivaanlahja tämmöselle pelkurille! Ja niin ihanan huolehtivainen oli, olin kylkiasennossa (laittoi oman neuletakkinsa mun selän tueksi) ja koko ajan kyseli mun vointia. Nyt toivotaan, että hammas elpyy tuolla puolen vuoden lääkepaikalla, eikä alkaisi särkemään... se olis sitten merkki siitä, että täytyis aloittaa juurihoito... ja siihen rumbaan en juuri nyt jaksaisi.

Mut nyt on pakko nousta koneelta pois, alkaa alaselkää jomottamaan.

Olette kaikki kovasti mielessä! :hug:
 
Onpas laiska olo :whistle:

Oon mä kyllä kahdesti käyny asioilla ja muuta, mutta loputtomat kotihommat ei kyllä kiinnosta yhtään...

Torstaina lähdetään viemään tyttöjä mummin luo, voi se olla outoa olla ihan kaksin ukon kaa :eek: :whistle:

Peppi viilettää ja höpöttää pitkin kämppää, hassu :heart:
Hänelle on muuten kieltäessä tullut mukaan läpsiminen ja kiljaisut, terkut vaan Lillukka :wave:


Kurjaa Pirre että teillä on nyt kaikkea mahdollista :hug:

Meillä oli viime syksy ja iso pätkä tätä vuotta ihan kaoottista, terveitä päiviä ei montaa ollut.
Jotenkin niistä vaan selvittiin.


Ihana ilma on ollut tänään


B)

Kaveri tulee johonkin aikaan käymään, apua pakkohan tää sotku on siivota :D

Juu, kysyn viel onko kenenkään lapsella matkapahoinvointia autossa?

Mukavaa tiistaita kaikille :wave:
 

Yhteistyössä