***JOULUN ODOTTAJAT*** Syyskuu

elviiratar kovasti voimia! :hug: parisuhdeterapiaa kannattaa ehdottomasti kokeilla, hesassa ainakin pääasiassa on käytäntönä että lapsiperheet pääsevät jonon kärkeen ja ei-lapsekkaat joutuvat jonottamaan. seurakunnilla myös tarjolla vastaavaa toimintaa. tiedän tästä kun kaverini yritti päästä parisuhdeterapeutille ja lapsettomana joutui menemään yksityiselle, en tiedä mitä kela korvaa yksityisen käynnistä mutta joka tapauksessa kannattaa yrittää. Sätseeni sanoi tärkeän pointin: ainakin mies puhuu asiasta avoimesti joka on positiivista tämmöisessä kurjassa asiassa. ihastumisia tulee ja menee joka liitossa mutta tärkeintä on päättää, että sitoutuu ja tiedostaa, että ihastumisista ja toisten huomiosta voi nauttia jaksoittain mielikuvituksissaan mutta jos homma menee tietoiselle tasolle, peli on puhallettava poikki ja keskityttävä paremmin omaan liittoonsa. voit kysyä mieheltä onko hän tosiaan valmis alkamaan pyörittämään monen lapsen uusioperhettä ja alkamaan tunti-isäksi omille lapsilleen ja missaavan lastensa arjen. kaikki sympatiani ovat sun puolella (eka reaktioni oli että kehtaakin järjestää sulle tuollaista päänvaivaa kun sun pitäisi saada ennemminkin paapomista osaksesi.) Törkeää toimintaa tältä naiselta jos jatkaa pommittamista eikä usko kerrasta. Ole ehdoton, sanot, että haluat kaiken tai ei mitään ja yhteydenpito tähän naikkoseen on yksinkertaisesti loputtava.

elmeri toivottavasti kaikki on siellä hyvin ja pidät pienen vielä kauan mahassasi!
 
Terkkuja Kättäriltä! Olin aamulla siellä lääkärissä sen "liian suuren" sf mitan takia. Lääkäri oli tosi mukava nuori nainen, joka ensi töikseen mittasi sf mitan, ja sai lukemaksi 28 (neuvolassa kolme viikkoa sitten 29). Rauhoitteli että lukema on ihan normaali, varsinkin kun meidän pikku ei niin noista neliöistä välitä vaan laajentaa yksiötään pikemminkin korkeussuuntaan :D Sitten ultrattiin ja yllätys yllätys Pikku esitteli meille ylpeänä mahtavia kellukkeitaan :D Lääkäri oli että "kröhöm, haluatteko tietää sukupuolen" ja sanoin että onko tuosta jotain epäselvyyttä, mihin lääkäri nauroi että on kyllä niin komeat sukukalleudet että niistä ei voi erehtyä :LOL: Ihanaa. Läikähti taas rinnassa niin suuri rakkauden tunne tuota pientä muksijaa kohtaan että tuntui että halkean :heart: :heart:

Vielä hiukan (.): Joillakin ollut supistuksia yöllä - itse on ole vielä supistuksia tietääkseni tuntenut. Mutta, yöt on nyt viimeisen viikon ollut tosi rauhattomia, tuntuu etten mitenkään saa hyvää asentoa ja levottomat jalat vaivaa. Magnesiumista ei enää ole lisäapua (kramppeja ei onneksi ole). Siis nukahdan joskus kolmelta ja nukun puoli seitsemään heräten ihan pöppreröisenä kellon soittoon. Huoh. Noh, tääkin on pientä - onneksi viikonloppuna oli kaikki aika nukkua päikkäreitä pitkin taloa :) Mikähän siinäkin on että päivällä saan heti nukahdettua...

Syksyistä alkanutta viikkoa kaikille!
 
Elviiratar, voimia :hug: . Mä en osaa tuntea minkäänlaista myötätuntoa miehiä kohtaan, jotka ihastuvat vieraisiin naisiin ja pahimmassa tapauksessa jättävät raskaanaolevan puolisonsa. En kertakaikkiaan ymmärrä, mitä miehen päässä liikkuu, jos on yhteinen lapsi pantu alulle vain joitakin kuukausia aiemmin. Komppaan Sätseeniä ja Kiiuskaa siinä, että hienoa kun miehesi on "tunnustanut" ajatuksensa sinulle, mutta mä en tiedä, mitä itse tekisin tuossa tilanteessa. En halua edes ajatella moista tilannetta :( . Toivottavasti saatte selvitettyä asianne :hug: .

Muumiäiti :wave: . Mä join pienen olutpullollisen verran väljähtyneelle halpis-kokikselle maistuvaa sokerilitkua, koko pullon kerralla eikä tehnyt tiukkaa siinä janossa. Sokerirasitustestissä pahinta oli 12 tunnin juomattomuus ja se huono olo, mikä verensokerin heittelystä seurasi. Soittelin tulokseni tänään, eikä sokruissa eikä sen enempää tulehdustesteissä ollut mitään normaalista poikkeavaa =) .

Kuka muuten joku viikko sitten mainitsi tuntevansa rusahduksen vatsasta kumarruksen yhteydessä? Mulla kuuluu välillä kumartuessani pallean kohalta "naks", ihan kuin vauvan varpaat siellä rusahtelisivat :eek: ?! Mitä ihmettä, onko teillä muilla vastaavaa? Olen miettinyt, voisiko ylimmät vatsalihakset siellä pamahdella, kun ihokin on arka samoilta kohdin, vaikka ääni tulee selkeästi ihon alta.

Vaikka tuntuu, että maha kasvaa nyt hirveästi, niin viikonloppuna kotivaa´alla punnitessani painoa on kaikenkaikkiaan tullut 5 kg ja vyötärönympärys kasvanut 18 cm. Silti luulen, että sf-mitta on taas liikaa.

tivoli 27+3
 
tivoli vatsalihakset voivat tosiaan pamahdella ja naksua varsinkin jos ovat ennen olleet timmissä kunnossa. Mulla painoa tullut lisää noin 9 kiloa ja vyötärö kasvanut 32 senttiä (huijui!). Muualta en ole levinnyt kuin mahasta eteenpäin.takaapäin ei edelleenkään näe, että odottaisin.

Tracy onnittelut kellukkeista =)

Uusille tervetuloa! :heart:

t. K & kumppani jonka lyönnin sai mieskin eilen tuntea, siis vauvan, ei mun. Äitini yritti myös saada osakseen muksintaa pari päivää sitte mutta tämä vauva on päättänyt muksia pääosin mulle ja todellakin jähmettyy paikoilleen kun vieraan käsi laskeutuu mahalle ;D tätä käytetään sitten hyväksi syntymän jälkeen. ;)

ja noista sf-mitoista, ei niistä hullukaan ota selvää, vaikka mulla on mahtava vyötärönympärys, me mennään keskikäyrillä...
 
Elviirattarelle täältäkin kovasti voimia. Kihisin ihan kiukusta miehellesi kun luin kirjotuksiasi. Että osaakin olla!

Minä täällä haluaisin ommella vauvalle sellaisen peiton jonka päällä hän voisi kelliä lattialla. Minkä kokoinen olisi sopiva? Onko 1m x 1m liian pieni? Olisiko 1,2m x 1,2m sopiva? Kokemuksia?

Entä kun haluaisin päällystää omassa äitiyspakkauksessani olleen hoitoalustan, joka on kuitenkin kuosiltaan hieman ruma, niin oisko sellanen pöytäliinakerni liian kylmää vauvan paljasta ihoa vasten? Vaikka onhan ne kaupasta valmiina ostettavatkin sellasia muovisia... Mites olis frotee? Pitäs varmaan olla sit pesuun irrotettava...ainakin kun valkoisen haluaisin.

Siinäpä Mötkylän tämän päiväisiä pieniä murheita. Mötkylä lähtee tästä 3:ksi töihin =)
 
Heipat! Siis mitä ihmettä... laitoin viestin mielestäni pari tuntia sitten mutta nyt kun tulin katsomaan tänne niin sitä ei olekaan täällä. :| No joo, eli uusiksi.
elviiratar: voimia kovasti vaikeassa tilanteessa, onneksi vaikuttaa siltä että miehesi on avoin ja haluaa saada suhteenne toimimaan. Toivotaan että kaikki menee vielä hyvin! Tracy: Onnittelut kellukkeista! Ihana uutinen.
Oma napa on edelleen pinkeänä... aamulla tosin oli ihan hyvä olo mutta nyt taas masu on kun jalkapallo!
Levottomista jaloista on myös ollut puhetta täällä, mulla ihan sama ongelma! Voiskohan magneesiumia syödä kun mun neuvolatäti sanoi että ei saa!! Sanoi vaan että saa syödä niitä raaskaana oleville tarkoitettuja monivitamiineja, joissa magneesiumia mukana... Oiskohan noin kun tuntuu että nuo neuvolatädit eivät ole ihan kartalla aina!!
 
Heipat! Siis mitä ihmettä... laitoin viestin mielestäni pari tuntia sitten mutta nyt kun tulin katsomaan tänne niin sitä ei olekaan täällä. :| No joo, eli uusiksi.
elviiratar: voimia kovasti vaikeassa tilanteessa, onneksi vaikuttaa siltä että miehesi on avoin ja haluaa saada suhteenne toimimaan. Toivotaan että kaikki menee vielä hyvin! Tracy: Onnittelut kellukkeista! Ihana uutinen.
Oma napa on edelleen pinkeänä... aamulla tosin oli ihan hyvä olo mutta nyt taas masu on kun jalkapallo!
Levottomista jaloista on myös ollut puhetta täällä, mulla ihan sama ongelma! Voiskohan magneesiumia syödä kun mun neuvolatäti sanoi että ei saa!! Sanoi vaan että saa syödä niitä raaskaana oleville tarkoitettuja monivitamiineja, joissa magneesiumia mukana... Oiskohan noin kun tuntuu että nuo neuvolatädit eivät ole ihan kartalla aina!!
 
Heipat! Siis mitä ihmettä... laitoin viestin mielestäni pari tuntia sitten mutta nyt kun tulin katsomaan tänne niin sitä ei olekaan täällä. :| No joo, eli uusiksi.
elviiratar: voimia kovasti vaikeassa tilanteessa, onneksi vaikuttaa siltä että miehesi on avoin ja haluaa saada suhteenne toimimaan. Toivotaan että kaikki menee vielä hyvin! Tracy: Onnittelut kellukkeista! Ihana uutinen.
Oma napa on edelleen pinkeänä... aamulla tosin oli ihan hyvä olo mutta nyt taas masu on kun jalkapallo!
Levottomista jaloista on myös ollut puhetta täällä, mulla ihan sama ongelma! Voiskohan magneesiumia syödä kun mun neuvolatäti sanoi että ei saa!! Sanoi vaan että saa syödä niitä raaskaana oleville tarkoitettuja monivitamiineja, joissa magneesiumia mukana... Oiskohan noin kun tuntuu että nuo neuvolatädit eivät ole ihan kartalla aina!!
 
Moi!

Tervetuloa muumiäiti mukaamme :wave:

Mötkylä: Miten ois sellanen muovitettu frotee? Ite pidin sellasta muovisen hoitoalustan päällä kun se muovi on tosiaan hirmu kylmä niinku jo sanoitki. Just ostettiin tuota muovitettua froteeta pari metriä jyskistä metritavarana, olikohan jonku 7e sen metri hinta. Meillä on alustana lattialla lampaantalja ja valikoima erilaisia vilttejä, huopia tms.. Ihan varmasti vauvalle kelpaa mikä vaan =) Isomman voi laittaa kaksin kerroin jolloin se on pehmeempi. Mikä nyt tuntuuki parhaimmalta.

Elviiralle Jätti-iso :hug: Täällä myös kiehahti kun tuon jutun luin, voimia ja jaksamista. Ite en osaisi jatkaa jos saisin tietää että mies pettää tms.

Kalluppi :wave: Mitataas mammat mahan ympärys navan kohdasta (ei sisälle imettynä :D ) Täällä lukema on 102cm :whistle: Jenkkakahvat tekee oman lisänsä tuohon mittaan mutta eipä sen väliä, kuuluu nekin tähän odotuksen tuomiin lisäsentteihin kun ne niin innolla kasvaa :kieh:

Joo ei kummempaa. :wave:

maukkis ja jorma 30+2
 
maukkis pistän 2 senttiä sua paremmaksi :kieh: maha ei silti näytä suhteettoman suurelta kun tissit muistuttaa lähinnä samanthafoxeja. toivottavasti saan aikanaan omat rintani takaisin enkä jää tähän jättikokoon pysyvästi...

K 27+0
 
Maukkis, mun pötsi oli eilisessä mittauksessa 90 cm. Ja mä kuulun normaalisti niihin jenkkakahvaihmisiin, eli maha on vetänyt läskit litteäksi ja vyötärö näkyy :D .

V'''' mulla on taas ollut vaikeuksia istua tämä päivä töissä, sama vanha selkävaiva palasi kuvioihin. Sain illaksi ajan hierojalle ja mikä parasta, hieroja asuu melkein naapurissamme! Jos totean hänet hyväksi, sallin itselleni jatkossa hemmottelua hierojan merkeissä. Kun meidän mies ei vaimoaan tällä tavoin hellittele |O .
 
Mötkylä: tiedustelit 3/4d-ultran hintaa yms. Me varattiin aika n. kuukausi ennen "toimenpidettä". Ja vaikka asumme Tampereella menimme Hämeenlinnan Lääkärikulmaan. Siellä uä kesti tunnin ja oli todella perusteellinen, kun taas Tampereella sama toimenpide olis kestänyt puoli tuntia. Hinta Hml:ssa oli 180? ja Treella 220? (molemmista vähennetty keka-korv.). Muistaakseni Hämeenlinnan Lääkärikulmassa ei 3/4d-ultraa tehdä mielellään viikon 28/29 jälkeen sillä lapsi on silloin jo niin iso, ja sillä alkaa oleen hyvä rasvakerros, jotka haittaavat "näkyvyyttä". Tampereellla 3/4d-ultrauksia tehdään muistaakseni viikolle 32 asti. Erot selittyvät sillä että ultraus-laitteet ovat erilaiset. Jeps, toivottavasti vastasin ees jotenkin kysymykseesi :) Sitten taisit kysellä hoitoalustan päällystämisestä uudelleen. Itse päällystin kokonaan uudelleen Pikku Piian hoitoalustan kestovaippa-kankaalla! Värit oli kivemmat kuin muovitetussa froteessa. Kestovaippakangas on toiselta puolelta kevyesti muovinen (ei kuten kerni) ja toiselta puolelta kangasmainen. Itse laitoin päällipuoleksi muovitetun puolen, on sitten helpompi pyyhkiä liat pois! Eikä muuten luista hoitopöydän päällä!

Elviirattarelle iso :hug: Tiedän millaista on miettiä elämää suurempiä kysymyksiä rakkaansa kanssa, eikä raskaus ei mitenkään helpota päätösten teossa! Mutta toivottavasti saatte asiat selviksi ja hatun nosto miehellesi rehellisyydestä. Varsinkin kun oli rehellinen ennen kuin mitään vakavampaa oli sattunut (?).

Mitäs muuta... Niin, mittasin myös ympärykseni navan kohdalta ja se näytti 107cm :) Ja nyt kun muistan, liitän mukaan myös viimeisimmän uä-kuvan! Ja rv oli ultrassa 27+1

http://www.aijaa.com/v.php?i=1016858.jpg

Syksyisin ja lämpöisin terveisin; Nora ja tytön tyllerö 28 tasan :wave:
 
Tracylle paljon onnea poika-arvailujen vahvistumisesta varmuudeksi :flower: !

Muumiäiti: Tervetuloa! Komppaan tivolia litkusta - jääkaappikylmänä meni kyllä janoon ihan kevyesti alas.

Pettämisestä: Mun täytyy kyllä itse myöntää olevani sen verran pikkusieluinen, etten ehkä usko, että kykenisin antamaan anteeksi pettämistä. En ainakaan tässä tilassa, enkä missään tilassa fyysistä, siis sänkyyn menemistä toisen kanssa. Enkä kyllä ikinä antaisi vastaavasti itselleni anteeksi, jos hyppäisin sänkyyn jonkun muun kuin oman mieheni kanssa. En siis edes anelisi mieheltä anteeksiantoa. Uskon muutenkin, että jos kykenee RAKASTUMAAN toiseen ihmiseen eläessään parisuhteessa jonkun kanssa, niin ei oikeasti ihan täysin rakasta sitä puolisoaan. Ihastua varmasti voi jonkun ihmisen luonteeseen tai ulkonäköön, mutta jos se on niin voimakasta, että olisi valmis tekemään edes pienintä elettä oman suhteensa rikkomiseksi tai riskeeraamaan sitä, niin sitten se ihastuminen on mun mielestä mennyt liian pitkälle. Musta tuntuu, että rakastan omaa miestäni niin paljon, ettei siihen edes mahtuisi ketään muuta. Vaikka mukavia ja komeita miehiä tapaa (lue:tapasi ennen raskautta) joskus yöelämässä ja ties missä, niin eivätpä he onnistuneet mitään syvempää tunnetta herättämään, kun mielessä on se tieto, että mulla on jo se, mitä en ikinä pois vaihtaisi :heart: .
Tulipas avautuminen, mutta ottaa muakin Elviirattaren puolesta niin päähän. Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, niin arvostan kuitenkin hänen miehensä rehellisyyttä, koska toivoisin itsekin tullessani petetyksi mieluummin tietäväni sen itse, kuin että koko kaupunki tietäisi ennenpitkää minua lukuunottamatta.
No, toivottavasti sitä päivää ei koskaan tule :) .
 
Maukkis: Täällä lukema huimat 117cm ----> syntyy vissiin 5-kiloisena! :LOL: :eek:

Muutoin tää oma (.)

Mulla ollut muutaman päivän verenpaineet ihan sekaisin. Sellaista 149/101 ja pulssi välillä 130 enkä ole mitenkään itseäni rasittanut. Levolla ( n. puoli tuntia ) palaa normilukemiin, mutta ihmetyttää kyllä. Alkoi ihan varoittamatta! :eek: Kävin tarkistuttamassa tk:ssa ja onneksi pissa oli kuitenkin puhdas, joten ei nyt ainakaan raskausmyrkytys pitäisi olla?

Keskiviikkona olisi neuvola, saapa nähdä laittavatko sairaalaan lepäilemään... :/

Elviirattarelle iso :hug: , toivottavasti saatte asiat selvitettyä.
 
Heippa taas.
En oo kirjotellut aikoihin kun ei oo mitään kerrottavaa...
Mitään ei tapahdu ja oo ja möllötän vaan.

Vauva on ollut viikon verran tosi kova myllään ja maha hytkyykin jo ihan huolella.

mahan ympärys oli mulla 111 cm ja oikeestaan se ei ees tunnu niin kauheen isolta. Lähinnä tuolla kylkiluissa tuntuu tanakalta kun tuntuu että ne suorastaan kitisee liitoksistaan. Hitto, kun ovat kipeät.

Huomenna on täälläkin sokeri rasitus ja ärsyttää jo valmiiksi kun tietää että tulee kaamee olo kun en saa ruokaa niin pitkään aikaan. Ja jää yöpala väliin...Pitää tankata jotain hitaasti sulavaa illalla että kykenee oleen sen 14 h syömättä. Mut jos narahtaa niin sit narahtaa, minkäs voi.

Huomenna alkaa viikot kolmosella. hurjaa!

Tuitsu ja Tirppa rv 29+6
 
Heippa ja terkut Kättäriltä!

Oltiin sitten tutkittavana ja mikä tärkeintä, vauva voi hyvin ja potkii kovasti (se niin rauhoittaa mieltä) :D :heart: Huonoa oli se, että kohdun suu oli avautunut enemmin ja kanavaa jäljellä edelleen vain 2 cm :/ Laittoivat mut sairaslomalle kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen taas tarkastukseen. Jos tilanne pahenee ennen sitä tai silloin on pahempi, saadaan hormoonipiikit (vaikuttaa vauvan keuhkojen kehittymiseen) ja joudutaan osastolle. Nyt on jo ennenaikaisen synnytyksen riski, siksi siis lepoa. :( No hyvä mieli on kuitenkin kun tietää missä mennään.

Ympärysmittaa otin kanssa ja hävettää sanoa, mutta se on jo 114cm.. :ashamed: No on tytölläkin kokoa masussa... :D

Kuukiitäjän verenpaineet tuntuu aika huimilta !! Ei sua palele / huimaa ollenkaan??

elmeri ja hatti-tyttö 28+4
 
Noran ultrakuva oli IHANA :heart:

Kiva, että Elmerin vauveli on liikekannalla. Ota nyt tosi rauhallisesti, niin kaikki menee varmasti hyvin loppuun asti :hug: .

Kuukiitäjällä aika huimat paineet |O . Mäkin jouduin 95:stä (alapaine) tarkkailuun silloin pari viikkoa sitten, mutta perjantaisen 85 ne kelpuutti jo ihan normaalina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anni76:
Voiskohan magneesiumia syödä kun mun neuvolatäti sanoi että ei saa!! Sanoi vaan että saa syödä niitä raaskaana oleville tarkoitettuja monivitamiineja, joissa magneesiumia mukana... Oiskohan noin kun tuntuu että nuo neuvolatädit eivät ole ihan kartalla aina!!
:eek: Joo todellakin tuntuu että neuvolan tädit ei aina ole ihan kartalla...Mun äiti on terveyskeskuksessa töissä ja tarkisti lääkäriltä että a) magneusimia saa syödä ja b) omega3 rasvahappoja saa syödä (jälkimmäiset oli multa neuvolassa kielletty...) Ehkä noi tädit pelaa niin varman päälle että eivät uskalla suositella muuta kuin raskausvitamiineja.

 
Tracy: No just, kiitti tiedosta! On se kumma että nuo neuvolan tädit on kuitenkin olleet duunissaan aika kauan (ainakin se mun täti), mutta sitten eivät viitsi ottaa asioista selvää! Tuskin mä olen eka äiti jolla on ongelmia jalkojen kanssa ja joka haluaisi kokeilla magneesiumia!! Raivostuttavaa...
 
Mahan ympärys 109cm, kolmelta aikasemmalta ollu ihan viimesillään sen verran. Mut niistä onki aikaa yli kymmenen vuotta...

Supistuksista, mulla tosiaan kans useita kertoja päivässä supistelee, kävellessä tekee ihan kipeetä. Kahden km:n työmatkalla oli aina puolen tunnin kestosuppari päällä ja koko illan maha hellänä. Neuvolasta suositteli mieluummin meneen pyörällä ja on se huomattavasti helpompaa. Nyt tässä suunnittelen sairaslomalle jäämistä, ku työ on aikamoista nostelua. Ja neuvolatäti sano, et jos ei oo helpompia hommia tarjolla, nii pitää jäädä saikulle. Viimeks neuvolalääkärissä (rv 26+4) kanavaa jäljellä 2cm, mut lääkäri ei sanonu siitä mitään?!?! Mites muilla? Muuten kyllä oli paikat kiinni.

Äiskä73 rv 29+3
 
Oijjoi!
Onnistuin linkittään kuvan!
Jihuujihuu.

Kohdunkanavista oli puhetta, itellä oli puolitoista viikkoa sitten ultrassa 4,5 cm ja kokonaan kiinni. Toisaalta töiden lopettamisen jälkeen ei oo supistellut ollenkaan, tai ainakaan niin että olisi mitään huomannut.

Nora, vieläkö kroppa näyttää tutulta? :D
 

Yhteistyössä