Tulin onnittelemaan kaikkia uusia vauvansa saaneita! On se ihanaa!
Tuli vaan mieleen, etten oo sitä synnytystarinaa vielä kertonut, no, tässä se tulee. (Nyt on hyvin aikaa tässä, kun vauva on just syöny, vaipat vaihdettu ja hengailee, siis nukkuu, ihokontaktissa tässä rintakehää vasten)
Su 23.11. klo 4 yöllä lorahti lapsivedet (se muuten ON vaaleanpunaista se vesi!) ja melkein heti alkoivat supistukset. Siivoilin kotona, kävin suihkussa, lenkillä koiran kanssa ja herättelin miestä tarkastamaan sairaalakassit ja laittamaan autoa lämpiämään. Soitin Haikaranpesään ja sieltä aika tylysti sanoivat, että mitäs tänne soittelet, ei oteta sua, soita päivystykseen. No, soittelin siinä ympäriinsä ja sovittiin, että tullaan kohta. Oltiin Kättärillä vähän ennen aamukahdeksaa. Otettiin vauvan sydänkäyrää ja odottelin niitä oikeita supistuksia. Yht'äkkiä alkoi tekemään mieli hampurilaista. Tein siitä oikein kynnyskysymyksen, etten synnytä ennen kun saan hampurilaisen. Sanoivat, että mene vain, kun ei se synnytys näytä alkavan vielä aikoihin. Ajattelin ensin, että pystyn kävelemään suht lyhyen matkan Hesburgeriin, mutta päädyimmekin menemään autolla. Hyvä sinänsä, koska Hese oli kiinni! Kello oli jotain 11 sunnuntaina. Tottakai se oli kiinni! Ajeltiin siinä ympäriinsä penkinlämmittimen huutaessa täysillä (auttoi supistuksiin), kunnes löysimme Carrolsin, joka oli auki. Ei siitä burgerin syömisestä tullut mitään. Ihmiset tuijotti, kun kiemurtelin tuolilla ja miehen "hidastelu" ärsytti. Kai se ihan normaaliin tahtiin söi, mutta niiden kipujen kanssa odottelu tuntui ikuisuudelta.
Palasimme Kättärille n. klo 12. Joku hoitsuopiskelija kyseli kivunlievityksistä. Tarjosi "tässä vaiheessa synnytystä" lievityksenä keinutuolia, kuumavesipulloa ja panadolia. Otin kaksi ensimmäistä. Vähän ajan päästä kelpasi jo panadolkin. Vakuuttelivat vielä kovasti, etteivät nämä mitään synnytyssupistuksia ole. Tässä kohtaa muisti hiukan pätkii, mutta omat vaatteeni vaihdettiin sairaalavaatteisiin ja minua lähdettiin kävelyttämään synnytyssaliin. Matkalla supisteli niin paljon, että taju meinasi lähteä, mutta jotenkin sitä perille päästiin ja ilokaasunaamari otettiin kehiin. Kyselivät siinä kivunlievityksistä ja sanoin että ihan mitä vaan, kun ilokaasukin alkoi menettää tehoaan. Pääsin makaamaan, alkoivat laittaa epiduraalivehkeitä valmiiksi ja sitten tunsin kamalan "repäisyn" ja alkoi ponnistuttaa. Kätilö kurkkasi alapäähän ja sanoi: "Jahas, tällä kaverilla on sitten musta tukka." Sitten tuli kiire. Muistan kuinka ajattelin, että en saatana ponnista ennen kun saan jotain kipulääkettä! Kätilö laittoi jonkun pudendaali (vaimikäsenytoli) -puudutuksen ja lääkäri laittoi spinaalin. Ai että kun ne alkoivat vaikuttaa! Juteltiin mukavia miehen ja kätilön kanssa ja siinä vaiheessa katsoin ikkunasta ulos ja näin sen ihanan LUMIpyryn.
Enää en tuntenut supistuksia ja katsoin kelloa hätääntyneenä, kun oli enää hetki aikaa ennen kuin kipulääke alkaisi menettää tehoaan. Keskityin kunnolla ja kuulostelin niitä pikkuisia nipistyksiä vatsalla ja ponnistelin niiden tahtiin. Ponnistusvaihe kesti 15 minuuttia ja en tuntenut kertakaikkiaan mitään. Neiti syntyi supermies -asennossa, siis toinen käsi ojossa ja pitkillä kynsillään raapaisi... no, sieltä ja äiti tarvitsi pari tikkiä, mutta siinä vaiheessa, kun tyttö nostettiin syliin, kaikki muu unohtui. Päästi muuten ekat huudot, kun oli vasta puoliksi ulkona. Istukka ulos ja tikkien ompelu. Tyttö osasi imeä hyvin, mutta isä puristeli kaikki arvokkaat ensimaidot talteen ja hörpytteli ne vielä. Siitä se meidän yhteinen taival alkoi.
Tänään kävi neuvolatäti kylässä. Oli sijainen, koska meidän ihana Niina oli joutunut onnettomuuteen ja katkaissut kätensä. Kamalaa! Meillä on menty syntymäpainon yli että humps vaan ja täti kovasti ihaili tytön virkeyttä. Yleisoletushan näin pienikokoisen (2,5 kg) kanssa on, että se olisi jotenkin sairas tai eloton, mutta meidän neitipä on vaan pienikokoinen. Onhan aikuisiakin isoja ja pieniä ja laihoja ja lihavia. Valtavat määrät tämä erittää pissaa ja kakkaa kokoonsa nähden, mutta sehän on vain merkki siitä, että elimistö toimii.
Voi, kun jotenkin haluaisin auttaa teitä kohta synnyttämään lähteviä! Antaa vinkkejä yms. Mutta kun jokainen synnytys on erilainen ja jokainen nainen kokee synnytyksen eri tavalla, niin ei niitä vinkkejä oikein ole... Täytyy toivoa, että kohdallenne osuu mukava, osaava kätilö ja että kaikki menee hyvin!
Aino & "Lumi" 11 vrk