Kiitos kaikille onnitteluista =) Onhan se ihanaa et on jo "määränpää selvillä" :heart:
Null Points =) Sulle voi sit toivottaa nyt jo
IHANAA JOULUA!!! :xmas: Voi miten hauskaa! Eiks olekin mukavaa tietää päivä. Jotenkin mulle ainakin on tullut sellainen ajan jakautumisen fiilis; on "ennen" ja "jälkeen" big bangin.
Tunnelmat tuntuu joo olevan "myrskyä tyynen edellä" - toivottavasti!
Härkis, mä pidän välillä samanlaisia yksisuuntaisia keskusteluita. Mies oli joskus kauan sitten keskusteleva luonne, mutta kai mä olen sen "pilannut"... Oon niin paljon taitavampi verbaalisesti kuin se, seon todennutkin että koska mä saan aina kaiken käännettyä sen syyksi ja perusteltua niin ei sen kannata alkaa edes puhumaan mun kanssa :ashamed: Oo tohon nyt sitten tyytyväinen? Vaikka sellaistahan se on, että kun jostain riidellään niin harvoinpa asioita omaks syyks katsotaan. Mä ainakaan. On vaan välillä raskasta kun asioita sitten "vaietaan kuoliaaks". Meillä käy niin tosi usein. Ja mä mietin että onko se nyt mulle kiukkuinen jostain vai ei.. Hiljainen mies muutenkin, niin vihaisena vaan jostain suupielen asennosta pitäis päätellä. Ja joskus kun alkaa sitlä tuntumaan, niin tyhmää edes kysyä kun se vastaa lyhyesti että "ei mikään ole vikana" - ja mä kuitenkin jotenkin "tunnen" että on. Oon yrittänyt sitten sanoa että no hyvä sitten - kun mä en osaa sun ajatuksias lukee. Sekin sitä vissiin ärsyttää, mutta ärsyttäköön sitten. Ja kun se on NIIN TOTTA. Ei perheessä kenenkään tarvi arvailla toisen mielenliikkeitä. Jos ei voi sanoa, niin olkoon murjottamatta. Lapsillekin sanon usein (ystävällisesti ja rauhassa toki) kun ne murjottaa jostain että sano mikä on vialla, en voi auttaa sinua jos en tiedä. Ja kyllä ne sitten usein sanookin. Mutta on se
inhottavaa ja ahdistavaa jos ei puhuta! Mun mies on erittäin vanhanaikaisesta ja jotenkin "estoisesta" kodista.. Se ei muista että isä ja äiti olis nukkuneet samassa sängyssä tai että olisi ikinä itse ollut äitinsä sylissä.. Että siihen nähden oon mielestäni onnistunu kouluttamaan siitä ihan kohtuullisen kuitenkin =) Ei se mulle ikinä huuda (siis oikeasti ikinä), mutta välillä tuntuu että hiljaisuus voikin olla pahempi. Mutta kuten sanoit, aina se taas paranee.. Mekin ollaan oltu yhdessä pitkään, ens kesänä tulee 14v yhdessä ja 9v naimisissa. Ja aika monenlaista on matkaan mahtunut. Oon todennut että parisuhde on aaltoliikettä; aallonpohjia seuraa kyllä jossain vaiheessa aina ne hyvätkin ajat. Ja kärpäsistä ei kannata härkäsiä tehdä, ei sekään auta mitään. Vaikka välillä mun onkin pakko sille pauhata vaikkei se yleensä mitään vaikutakaan. Mutta tuleepahan itselle parempi olo. Ja taitaa se
petielämäkin olla aaltoliikettä - muutenkin ku fyysisesti =) Joskus menee viikkoja ettei mitään, ja joskus täytyy joka ilta jotain puuhastella. Meillä ainakin miehellä vaikuttaa todella paljon työt ja muut murheet ja kiireet, ja mulla taas kuukauden aika ja se onko hormoniehkäisyä käytössä vai ei. Ja tietty väsymys molemmilla. Nyt vielä tuntuu et kaikkea tekemistä värittää loppuraskauden hormonitasot.. Sitä on "pikkuisen" herkillä.
Mihin liittyen väliin
omaa valitusta.
Oonko ihan kohtuuton ihminen jos en halua äitini uutta miestä synnärille käymään? Äiti tekee kamalan suuren numeron siitä että mä sanoin sille etten halua miestä synnärille. Oonko ihan kamalan inhottava ja pikkusieluinen ihminen? Kun se EI OLE mulle mitenkään läheinen. Ja jos se sinne tulee, se lässyttää taukoamatta, täyttää koko huoneen partavedenhajulla ja "varastaa koko shown". Puuttuu epäolennaisiin. Ei "osaa olla niinku mä haluaisin" (kuulostanpa inhottavalta ja tyhmältä). Mä tiedän että oon silloin tosi kipeä ja tunteet pinnassa, en vaan halua sitä kokemusta että se sinne änkee. Sanoin äitille että äitin pitää voida tulla sinne yksinkin, että se on miehen ongelma jos se ei ymmärrä että se on niin vieras mies mulle etten halua sitä sinne, se on mulle liian intiimiä. Johon äiti että "no on se munkin ongelma jos siitä tulee meillä riita ja mä ainakin haluan tulla". Ja alkoi itkemään. Haloo? Valitettavasti asia vaan on niin, että äidin uusi mies ei kuulu mun perheeseen, ja mä en koe millään lailla mieleisenä ajatusta että se tulis sinne. Höh. Menin sanomaan että jos se äitin tuleminen nyt siitä kiinni jää niin tulkoon. Mutta täytyykö mun tässä nyt sitten joustaa? Äiti on itse sanonut että miehensä on tehnyt selväksi ettei se halua että äiti käy meillä tai vaikka kahvilla vanhan työkaverinsa kanssa. Kun sen pitäis olla "hänen kanssaan". Kuulostaa tosi läheisriippuvaiselta ja lapselliseselta. Niin sitten sairaalaanko sen pitäis tulla kun onkin jotain muhun liittyvää "ekstraa"? Ääh,ehkä mäkin teen kärpäsestä härkäsen, mutta jotenkin tää tuntuu olevan mulle joku kynnyskysymys. Mies on ihan erilainen persoona kuin kukaan mun läheinen. En jaksa kun hän tuo itseään esille joka asiassa. Mua ällöttää kun hän taputtelee äitiä takapuolelle tai kertoo jotain seksistisiä, heidän seksielämäänsä liittyviä/viittaavia vitsejä mun tai 19v pikkusiskoni aikana. En halua kuulla niistä asioista - eikä mies todellakaan käyttäydy niin esim oman, aikuisen tyttärensä läsnä ollessa. Tai mun veljeni aikana. En vaan halua ukkoa sinne, ja tiedän että hän taatusti kuvittelee tulevansa. Ehdotin äitille että voin ihan ystävällisesti miehelle etukäteen sanoa, että ethän pahastu jos en halua sinne vieraaksi. Että olet kovin tervetullut käymään vaikka heti kun ollaan kotiuduttu, mutta ei osastolle. Sanoin myös että voihan äiti sanoa miehelle että samoin olen käyttäytynyt jokaisen vauvan kohdalla, että ei ylimääräistä miesväkeä osastolle. Mutta se ei ollenkaan käynyt äitille, "älä sano mitään..." *sniff, nyyh*. Ai että ärsyttää! Äiti on marttyyriluonne, mies draamaa rakastava, hirvittävän tunteellinen ja itsekeskeinen. Äitini ehdottomasti haluan vauvaa katsomaan, mutta miestä en.
petite-te mäkin haluaisin kasvohoitoon.. Ja jalkahoitoon... Ja käsihoitoon.. Ja vaikka päänhierontaan.. Ja vyöhyketerapiaan... Olis ihanaa saada kaikenlaista "tumpulointia" osakseen =) Kohta on kuitenkin niin räjähtänyt fiilis, että ei tekis yhtään pahaa. Perjantaina ollaan menossa ystävän kanssa konserttiin ja sen jälkeen molempien miehet liittyy seuraan ja mennään porukalla syömään. Se on ainakin ihanaa =) Ja jos hyvin käy niin la-su miehen kanssa vähän hotellilomalle.. Toivottavasti se nyt ei keksi mitään "pakottavia" työjuttuja.. Se on vähän sellainen työn sankari. Ja toi ei ollut välttämättä positiivinen kommentti..
Mussupussu: mulla kans fyysisesti tuollainen olo. Mies onneks käyttäytyy kyllä nyt ihan ok, siitä ei oo harmia =) Mutta kaikki kolotukset on mitä voi kuvitella..
Mä kävin muuten eilen kanssa
otattamassa itsestäni studiokuvia =) Ystäväni valmistuu pian kuvataiteilijaksi, ja heidän koulullaan on ammattimaiset välineet joilla opiskelijat saa kuvata ilmaiseksi. Kuvattiin varmaan 2,5h ja kuvia tuli yhteensä 250
Tuli tosi kivoja,osa tietenkin on ties mitä räpsäisyjä. Mut jos sieltä nyt kymmenkuntakin sais oikein hyviä, niin olisin iloinen. Ystäväni lähetti mullejo yhden näytille s-postiinkin, ja se näytti isollakin ruudulla ihan kivalta. Otettiin kuvia ihan nakuna, sitten mustissa ja valkoisissa alusvaatteissa, alusvaatteet mustan/valkoisen pitkän neuletakin alla, alasti sellaisen harsokankaan kanssa (heh, valoverho.. mut se oli siihen oikein hyvä!) jne. Istuen, seisten ja maaten. Oon tosi tyytyväinen että menin, vaikka aluks tuntuikin "vähän" omituiselta poseerata alasti tai vähissä vaatteissa jossain studiossa.. Mut jospa niistä sais miehelle jotain joululahjakskin kehiteltyä, vähänsamaan tapaan kuin joku muukin täällä oli tehnyt. Kukas se oli,
saparo ehkä, muisti pettää...
Ai niin ja
Härkis.. ei varmaan paljon lohduta, mut meillä mies ei IKINÄ tyhjennä kamppeitaan pöydältä. Paitsi jääkaappiin menevät jos on yksin kotona. En ymmärrä mikä munanjatke se niille on etteivät sitä tee. Koska ei se nyt niin vaikeeta voi olla.. Eikä se tee kotitöitäkään.. Mut meillä on niiden suhteen sellainen sanaton sopimus ettei sen tarvi. Se on niin ylityöllistetty, että pakko silläkin on olla joskus vapaata, vaikka sitten illalla kotona sohvalla silloin tällöin. Se ei oikeasti ehtisi mitään muuta jos vielä tekis kotonakin. Mutta olishan se mun kannalta ihanaa että joku joskus auttais.. Lapset onneks alkaa oleen niin isoja että niistä on jo iso apu toisinaan. Ja tekevätkin ihan reippaasti mitä pyydetään.
Mukavaa päivänjatkoa kaikille! Mä lähden nyt katsastuttaan autoa..
Terkuin
Aubrieta + "Siiri"
37+0 *poks poks* :heart:
