Täällä ei syyslomailla, mutta ei paha vaihtoehto tämä arkinen aherruskaan
.
Meillä käväisi tytöt kipeinä viikonlopun - yhtäkkiä perjantaina nousi molemmille korkea kuume (3v:llä korkeampi) eli viikonloppu meni makoillessa. Eilen sitten ei enää kuumetta ollut ja varovasti ulkoiltiin, näyttäisivät olevan nyt jo kunnossa. Pienemmälle tosin yskä tuli jatkoksi - hitusen epäilinkin ettei tästä pelkällä kuumeella selvitä.
No mutta ihmeen helpolla kuitenkin menneet aina nämä sairastamiset meidän perheessä *koputtaa puuta minkä jaksaa*, yleensä maksimissaan kuume + vatsa sekaisin + ruoka ei maistu muutaman päivän ajan. Oksennustauteja varsinaisesti ollut yhteensä varmaan 3kpl molemmilla tytöillä koko aikana. *hakkaa edelleen puuta*
Oma olo jälleen kohtalainen. Neuvolakäynti takana, kaikki muutoin ok mutta hemppa tippunut - edellisessä mittauksessa (vkolla 18 viimeksi!) oli vielä 140, nyt 116
. Määräsivät sitten rautakuurille kun noin iso lasku kuitenkin, eli täytyy aloitella sekin.
Kuitenkin erityisesti loppua kohti ja synnytystä ajatellen ääritärkeää olisi saada rautavarastot kohdilleen, eli täytyy toivoa että purkkiraudasta on apua
.
Pikkuinen on vahvasti pää alaspäin, ei kuitenkaan kiinnittyneenä vielä eli pää korkealla. Mutta on ollut omasta mielestäni tuossa asennossa jo pitkään - selkä oikealla puolella kaartuen ja vasen puoli ihan tyhjä
. Tuskin enää volttaa ympäri kokonaan, mutta eipä se varmaan mahdotonta ole.
Olo siis vain kohtalainen, ei ihan hyvä :/ . Syynä järkyttävän paljon kipuileva selkä. Periaatteessa oma moka, innostuin imuroimaan supertehokkaasti parin viikon tauon jälkeen ja nyt sen todellakin huomaa! Mies totesi että 'koittaisit nyt puuhata vähän vähemmän' johon sai vastaukseksi mulkaisun. Ei kumpikaan olla mitään siivousintoilijoita, mutta mulla vielä vähemmän kestää hermo katsella villakoiria ja sekasortoa kotona... En siis siedä sitä että se siivoaa jolla ensin palaa käämi sotkuun. Noh, kaipa tästä - pitäisi vaan itse ottaa äärirauhallisesti ja jättää just ne raskaimmat hommat miehelle. En vaan tykkää olla kokoajan sanomassa että tee toi ja toi ja toi - olis nii-in mukavaa kun hoksais itsekin!
No, positiivista se että mies on älyttömän paljon tyttöjen kanssa ja hoitaa isoimmilta osin ulkoilut ja riehumiset. Tytöt onkin ihan isin tyttöjä, täytyy vaan muistaa omaakin huomiota antaa varsinkin vauvan synnyttyä tosi paljon isommille ettei liikaa vieraannuta.
Mutta joo;
mites teillä muilla tässä vaiheessa odotusta puolisot suhtautuu kaikkeen?
Meillä edelleen mies tuntuu kiinnittävän todella vähän huomiota vauvaan... Ekan kanssa oli kokoajan vatsalle juttelemassa ja liikkeitä kokeilemassa - tokan kohdalla todella vähän. Oli kyllä sitten vauvan synnyttyä täysillä mukana.
Nyt ei juuri ollenkaan edes liikkeitä tunnustele, kyselee minun voinnistani kyllä silloin tällöin mutta itse vauva ei tunnu kiinnostavan
. Tiedän toki että taas vauvan synnyttyä tilanne muuttuu, mutta harmittaa se silti. Kyse ei kuitenkaan niinkään ole miehen luonteesta, sillä tosiaan ekaa odottaessa oli 110% kiinnostunut kaikesta mikä vauvaan liittyi.
Nyt koitan säännöllisesti kysellä 'koskas käydään vaunut ostamassa' tai 'suunnitellaanko makkarin järjestys pinnasänkyä varten' eikä innostu mistään.
Marttyyrimäiseen tapaani (heh) löydän itseni tekemästä yksinäni hankinnat ja järjestäväni huoneen valmiiksi, ja nielen pettymyksen kyyneleet.
Pointtina tähän vielä se että tämä kolmas lapsi ei ollut mikään minun vaatimani, vaan asiasta keskusteltiin yhdessä ja yhdessä tulimme siihen tulokseen että ehkäisy jätetään pois. Vielä plussauspäivänä mies oli huomattavasti enemmän innoissaan kun minä..
Kaikista täällä voivoittelemistani asioista huolimatta olen todellakin välttänyt kotona puhumasta mitään vaivoistani ja väsymyksestäni, ja puhunut aika vähän vauvasta yleensä... Tuntuu niin pahalta kun toinen ei edes halua liikkeitä kokeilla, suurinpiirtein siirtää kätensä kauemmas sängyssäkin tekosyyllä 'ettei vain paina vatsaan'.
- Terhikki ja rv 31 -