***Joulun Odottajat*** KESÄKUU

Moikka pitkästä aikaa :ashamed:
Mulla on ollut töissä niin kauhea kiire ja tehnyt pitkiä päiviä ettei illalla mitenkään jaksa kotitöiden jälkeen istua koneelle. Ens viikko on kyllä pahin koska meillä jo vaikuttaa tuo yksi vapaa päivä töiden määrään. Joudutaan sen yhden vapaapäivän työt kuitenkin tehdä ensi viikolla. Joku kyseli ammattia, olen palkanlaskija.

Ihania masukuvia teillä. Pitäs vissiin munkin napsasta yksi. Vatsa mulla on meinaan aika valtava viikkoja nähden. Ja noista viikoista... olen aivan pihalla millä viikolla olen. Ens viikolla on neuvola lääkäri ja sehän on yleensä viikolla 16 joten jossain siellä kai mennään. Esikoisesta tiesin tarkalleen mikä päivä ja mikä viikko.

Meinaatteko mennä muuten 4d-ultraan? Mies haluis mennä mutta mä en raaskis. 150 euroa on PALJON. Jos päätetään siihen mennä niin sit perun rakenneultran ja varaan sen 4d:n sille viikolla kun rakenne ultra muuten olisi.

Mansikoista. Meillä töissä tarjottiin mansikoita ja kuoharia / pommacia juhannuksen kunniaksi ja mähän noita mansikoita vedin ihan kunnolla. Mietin samaa kuin joku muukin kerto miettineensä et olipa mauttomia mansikoita. Vietetään tänään tytön synttäreitä ja hän toivo mansikka kakkua mut en mä sellasta viitti tehdä niin joutuu tyttö tyytyyn toisenlaiseen kakkuun.

Hei nyt menee ihan löpinöiksi... hyvää sunnuntain jatkoa kaikille!
 
Ummali mulla on neuvolalääkäri ainaki jo ensviikolla ja silloin on 13+1 viikkoja,mutta voi tieten olla että vaihtelee nuoki.Ja sitten seuraava neuvola on vasta viikolla 24 seki varmaan on sit neuvolalääkäri ainaki luulisin.

Liikkeistä sen verran että minä tunsin ekassa raskaudessa liikkeitä viikolla 20 ja neki oli tosi hentosia että epäilytti silloin että onkohan mutta kyllä ne niitä vissiin oli.Mutta mulla tuntu koko raskauden ajan liikkeet vaimeasti,tietenki potkut tuntu hyvin ja näkyyki hyvin.Ja istukka tais olla etuseinämässä mikä vissiin vaimentaaki niitä potkuja.

Onko kukaan päässyt vielä kyselemään neuvolasta nuista mansikoista ja omenista ja päärynöistä että uskaltaako niitä ollenkaan syödä?
Itse aion kysellä tiistaina asiasta,mutta jostain toiselta palstalta luin että nuita omenia ja päärynöitä uskaltaa syödä kunhan kuorii ne ensin,mutta tuo ei siis varma asia ole.

Minttuliina ja joulutähti 12+6
 
Nyt tais eilisessä iltaslehdessä olla juttua että se ei aiheutakaan sikiövaurioita se torjunta aine :p
Koitan kaivaa linkin...
Kas tässäähän tämä. Tiedä sit mitä uskoa mut ihme touhua toi et ensin sanotaan ja sit vedetään sanoja takas.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200706156243714_uu.shtml
 
:wave:

Meillä oli viikonlopun minun vanhemmat sekä molemmat veljet ja toisen tyttöystävä kylässä =) . Oli ihana saada vieraita kauempaa ja oli tosi mukava viikonloppu =) . Harmi vaan, että aika meni hurjaa vauhtia ja tuo välimatka on kuitenkin sen verran pitkä, että ei voi kovin usein viettää yhteistä aikaa näin :( . Mutta kiva, että käyvät silloin tällöin :heart: .

Nelma taisi kysellä siitä sillistä?! Terveydenhoitaja mainitse, että niissäkin voi esiintyä listeeriaa kuulema ja sen vuoksi kielsi syömästä :whistle:

ONNEA kaikille ultrassa käynneille ja teille, jotka olette jo liikkeet tunteneet ! Terveydenhoitaja kysyi minulta liikkeistä ja kun sanoin, että en ole aivan varma niin hän sanoi, että ei olisi kuulema ihme, vaikka jotain pientä olisin tuntenutkin kun ei ole kauheasti rasvaa vatsan seudulla. Jotain "kuplintaa" olen itsekin havainnut :D

Minä työskentelen vuoropäällikkönä ja oikean päällikön sijaisena. Itse asiassa meidän päällikkö jäikin nyt 8 viikoksi pois töistä, joten huomisesta alkaen vastuu paikasta on minulla :whistle:.




 
Kummeista olitte keskustellu. Mä olen ite mielessä mietiskelly muutamia vaihtoehtoja, mut ei sen kummemmin olla vielä päätetty mitään, ehtiihän tässä.

Ammateistakin oli kyselty. Itse työskentelen lasten parissa. Olen lähihoitaja.

Aika jännä kun sulle Veeruska -81 sanottu et voi olla listeriaa sillissäkin ja mulle terkkari sanoi että voi sen puolesta syödä että ei ole listeria vaaraa. Paljon näkyy neuvot vaihtelevan eri paikoissa. No jokainen miettii omalla kohdallaan että mikä on itelle parhaaksi.

Vauvan liikkeitäkin monet jo tunteneet. Neuvolassa sitä kyseltiin ja sanoin että en kyllä oo huomannu, mut nyt muutamia kertoja tuntunut niinkuin "potku" tai "muljahdus". Voi kyllä olla ihan jotain muutakin tai mielikuvituksen tuotetta. Mutta jospa muutamien viikkojen päästä ihan oikeastikin tuntis jotain.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Snoukku



 
Hellou kaikki!

Kylläpä tää aika rientää nykyään, emmä ehdi täällä käydä ja lueskella alkuunkaan niin paljon kuin haluaisin :ashamed: Harmittaa, koska tää vertaistuki on niin tarpeellista. :heart:

Mua on viime aikoina taas vähän pelottanu. Sydänäänet kuului hyvin neuvolassa vajaa kaks viikkoa sitten ja rakenne-uä on kahden viikon päästä. Jotain liikkeidenkaltaista olen ollut tuntevinani, mutta suoraan sanottuna oon ollu iltaisin niin väsyny, etten oo jaksanu pahemmin kuulostella. Maha kyllä kasvaa :heart: Ja ostin viikolla ihania äitiysvaateitakin (ja maha näyttää niissa paljon kauniimmalta jotenkin), mutta silti epäilyttää :ashamed:

Niinpä niin, omaa napaahan tässä tuli valitettua vaan.

Porsche, milläs viikoilla sä oletkaan (kun et oo vielä liikkeitä tuntenu)?

-Asrai ja tiitiäinen rv17+2 -
 
Asrai: Tuttu tunne täälläkin tuo pelko, joka vaihtelee vähänpäivän mukaan. Toisinaan olen kovinkin huolestunut ja välillä taas olen ihan varma siitä että masussa on elämää. Tiistaina neuvola joten siellähän se selviää. Koita sinäkin jaksaa 2 viikkoa odottaa sitä np-ultraa! Jos ei mitään kipuja/supistuksia ole niin voisk kyllä kuvitella että kaikki ois hyvin sullakin.

Mä taas riitelin tänään oman äitini kanssa puhelimessa, ikävää että joudun aina riitelemään. Se on sen luotoinen ettei myönnä omia virheitään ja sysää kaiken jonkun muun niskaan kuin omaansa. Tulee myös sisarusteni väliin. Blaah. Noh, mitään anteeksiantamatonta ei tällä kertaa kuitenkaan kumpikaan sanonut joten itselle jäi puhelusta ainakin pelkästään hyvä mieli, sillä osasin omasta mielestäni puhua järkevästi ja sovittelevasti, enkä vääristellyt totuuksia. Musta tuntuu että on helppo olla äiti omalle lapselleen, kun on vain just päinvastainen kun oma äitini on koskaan ollut. Mun mielestä tärkeää on kunnioittaa lastaan, jolloin lapsikin kunnioittaa vanhempiaan. Luottamus puolin ja toisin täytyy rakentaa ja sitä vaalia. Musta tuntuu että niihin asioihin kun omakin lapsuuteni olisi rakentunut niin nyt ei oltaisi tässä pisteessä. Lasta täytyy tukea, arvostaa, rohkaista ja kunnioittaa, eikä missään tapauksessa vähätellä, latistaa ja pettää sen luottamusta, siksi koska "sehän on vain lapsi". No joo, meni vähän paatokseksi. Olisi mukava lukea jos muilla kokemuksia omasta lapsuudestaan, että sen asian ainakin teen omalle lapselleni toisin.
 
On se mukavaa että joskus on näitä päiviäkin että virtaa löytyy =) Sain paljon pihahommia tehtyä ja autonkin pestyä. Ja kyläilemässäkin käytiin ja yhdet treenitkin kävin vetämässä. Päikkäreitä ei tarvinut ottaa mutta nyt väsyttää kamalasti joten jos Selvitytyjät katsois ja sitten menis unten maille. Tämä porukka nimittäin suuntaa huomenna Wasalandiaan. Pikkusisko lähtee poikaystävänsä kans myös mukaan =)

Isännälle puhuin noista mansikoista niin siihenpäs mies fiksuna että onhan meillä tuo oma mansikkamaa =) Olinpas ihan unohtanut joten niitä voin huoletta syödä mutta täytyy odottaa kyllä vielä ennen kuin sieltä satoa saadaan.

Joku niistä sisaruksista joku kyseli aikaisemmin niin multa löytyy pikkuveli 25v ja pikkusisko 16v. Ei enään niin pieniä kuitenkaan...


:wave: :wave:
 
Voi kuinka on taas tullu paljo juttua tänne, oon kyllä käyny pikana lukemas mutten oo ehtiny syventyä millään.. Tuitsun tuik tuntemus kuulostaa juuri samalta ku täälläki. Itseasiassa miehelle kuvailin tunnetta silleen et jos siitä kuuluis ääni se ääni olis tuik :D
Voi ku ei nytkään ehdi sen kummemmin syventyä, kaikilla tällä hetkellä suurin piirtein kaikki hyvin. Ajatuksia vanhemmuudesta on ilmassa ja tietenkin perinteistä mitä saa mitä ei saa syödä.Ja pelkoja on monenlaisia, kaikillakin varmasti omansa.
potkuja kuullostellen ja niitä odotellessa kuluu aika hienosti. Kaikille toivon hyviä vointeja ja jos jollain vielä pahoinvointi vaivaa niin voimia :)
Nyt katoan paikalta päivityksen kautta. Tässä navassa kaikki hyvin. Tuik. :heart:

Maukkis ja minimii 16+1
 
odottavat kanssasisaret, ettekö ole saaneet neuvolasta Vau-kirjaa? Vai onko se vain Helsingin seudun etuja?
Kun siellä mun mielestä on moni asia kerrottu, josta täällä kysellään ja ihmetellään =)
Mm noista kohdunkiinnikkeiden venymisistä ja kivuista, syömisistä (siitä meidän neuvolasta tuli lisäksi erillinen moniste ja vielä joku syö-terveesti-vihkonen), mahan turvotuksesta (sileän lihaksen rentoutuminen-> suoliston hidastuminen) jne. Musta ihan hyvä opus tällaiselle ensikolle. kannattaa tsekata jos vain sellaisen saatte!

Ja pakko heittää oma "huoleton" asenne tänne väliin noissa syömisissä: herranen aika jos kaikkea miettii onko myrkkyjä ja onko sitä tai tätä, ei kyllä kohta syödä yhtään mitään! Oikeasti, kyllä niitä mansikoita voi varmasti kohtuudella syödä (ja hedelmiä ainakin kun kuorii), ainahan ne näin alkukesästä on sellaisia tuoksuvaisia mutta mauttomia (= joka vuosi sama pettymys kun ostaa ekat... Kun malttaisi odottaa sitä oikeaa satoa!). Elkää hermoilko niin KAUHIASTI! :p

Kyllä se itselläkin välillä huoli on, että meneekö kaikki ok ja mitähän vaikuttaa tuo ja tämä, mutta pyrin käyttämään maalaisjärkeä ja ravistamaan turhat huolet pois, ressaantuu vielä tuleva tonttu-ukkokin! Kuten vanha ja viisas isoäitini sanoi, lapsen saaminen on maailman luonnollisin asia!

Jajepooko se oli joka raasu vieläkin voi kovin pahoin, otan osaa!! Se oksetusolo oli kyllä tosi ärsyttävää ja todella toivon että sinullakin pikkuhiljaa helpottaisi!

Tivoli: anteeksi mikä läskimaha??? Hoikka vartalo jossa alkavaa vaavikumpua, hienoa! Itse olen ollut hoikka mutta jo tämän parin kuukauden syöminen on nostattanut jonkun kumman kerroksen navan seutuville enkä kehtaa kuvaa ottaa kun ei siellä muuta näy kuin möhö. Ehkä viikon päästä olisi jo jotain kuvattavaa :/

Itse asiassa kun juuri paasasin että älkää huolehtiko, tuli mieleen kysymys että onko muilla pahaa närästystä, onko teille määrätty lääkityksiä ja mitä? Itselläni on ennen raskautta ollut käytössä Losecin tapaista ja Nexiumia, nyt en ole uskaltanut käyttää ja siellä tyhmällä (... tympeällä siis) lääkärillä käydessä viimeksi kysyin voiko näitä käyttää ja meinasi ettei niitä mutta että hän kirjoittaa Zantacia eli ranitidiinia. Nyt kuitenkin kävin lukemassa lääkelaitoksen tuoteselosteita ja siellä on nimenomaan niin päin mainittu että Losecia voisi käyttää ja Zantacia ei raskauden aikana, en enää tiedä uskoako sitä lääkäriä vai mitä? Tietty paras olla käyttämättä mitään mutta juuri tänään on korventanut niin että sattuu, tuli lääkitykset taas mieleen (tämänkin takia mun pitäisi olla huolehtimatta, pysyisi kai maha paremmassa kunnossa ;) )

Muita juttuja en nyt muista, kovasti hidas on tämä kone/sivut, saa nähdä lähteekö viesti maailmalle! Paitsi tänään oli sukujuhlat ja raskaudesta siis pari päivää sitten tuli julkinen ja kaikki kovasti onnitteli, heti tuli itsellekin fiilis että toivottavasti kaikki nyt sitten menee hyvin...

Lomalainen lopettaa paasauksen, hyviä vointeja ja nauttikaa kesästä!
12+6
 
Kyllä on mötkylä tutun kuuloista tekstiä..
Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat.. Meillä saattaisi joku tunti mennä jos päästäis "nokatusten" porisee.. :D

Noista liikkeist.. kai ne mullakin voi sit tuntua jo vaikka itse epäilin ettei ne voi niitä olla. mullakaan ei tuota ylimääräistä oo ollunna tuossa vyötäröllä niin neuvolassa meinasi että vois jo aikaisin tuntea liikettä.. ku minusta ihan selvästi masussa "muljahtaa" joku välillä. =)

Ja tuntuu niin hassulta ku masu kasvaa niin vauhdilla! Mutta siihenki oli lääkärillä selitys valmiina; kohtu on niin eteenpäin.. tai jotenki silleen.. en muista tarkkaan..
 
Lumienkeli: Kiitti ihanasta ja lohduttavasta mielipiteestä. Olispas sitten kiva päästä turinoimaan kasvotusten! =) Uskon kyllä että nämä omat äiti-tytärsuhteet on aika monilla pinnassa just näin odotusaikana. On toisaalta ihana että mä olen löytänyt sen "totuuden" ja syyt sille miksi lapsena oli niin ja näin. Omaa elämää ja lsuutta on vaikea enää mennä korjaamaan mutta aina voi omalle kullannupulle ainakin yrittää luoda toisenlaisen elämän ja äiti-lapsi-suhteen. Nyt nukkumaan, hyvää yötä!
 
ihanaa, kun ootte jo liikkeitä tuntenut. sitä tässä nyt odottelee itekki..

lääkärineuvola oli minulla jo 10+3

heti pakko sanoo tähän äiti tytär suhteeseen. oma äiti kuollut kun olin 13 ja kauheasti sitä aina raskausaikana ajattelee äitiään, ja samoin kuin sitten kun vauva on pieni. että siinä mielessä ihan raskasta on..

ammatiltani olen kotiäiti. tänään meinasin käydä ilmoittautumassa työkkäriin, niin sitten olen siis työtön siivooja pahalla atooppisella ihottumalla käsissä. niin, se minimiäitiysraha ei oikein pidä leivässä, pakko siis tehdä näin. kun saisin sitten ä-rahan lasketettua liiton rahoista niin olis ainakin tuplasti isompi. oon tässä ollut kahden vaiheilla teenkö näin, mutta kyllä se vaan on pakko. jos miehellä olis paremmat tulot niin miksei mutta näillä näkymin hänkin työttömänä ens talvena. on siis metsuri ja näillä korkeuksilla sitä työtä ei tehdä talvisin..

mutta voikaa hyvin. kinka 13+1 (uä12+1)
 
Huomenta pitkästä aikaa! Työmatkan takia ei viikkoon ole päässytkään teidän juttuja lueskelemaan. Vieroitusoireita :eek: .
Onnea kaikille ultrassa käyneille ja sydänäänet kuulleille :heart: =) !
Liinuli84 ja Riikkuli tervetuloa :flower: !
Saparo79: :hug: . Toivottavasti kaikki on hyvin. Tuo o :hug:epätietoisuusaika on mun mielestä julmetun pitkä :( .
Snoopylle onnea tämänpäiväiseen :heart: !

Ulpu23: Mä en oo ikinä kuullutkaan, että kummit otettais vain äidin puolelta. Mun kummit on tasapuolisesti äitini ja isäni puolelta ja myös me miehen kanssa valitaan kummankin puolelta.

Mä olin onneks missannut sen mansikkauutisen, koska oon koko kesän puhunut, että kun mansikat tulee myyntiin normaalihintaisina, niin en muuta syökään. Ne on mun ainoa himo tällä hetkellä.
Tuitsu: Älä suotta murehdi. Kun ultrassa kaikki on todettu olevan kunnossa, niin luota nyt vaan siihen, että kaikki on hyvin ja nauti siitä :hug: . Se kohtukuolema voi kohdata ihan kenet tahansa ja sitä ei todellakaan voi millään tavalla estää tai ennakoida. Kaikki on ihan varmasti hyvin
:heart: .
Kiiuska ja Mötkyläkös ne pohtivat onko vaatteiden kiristämisestä vauvelille haittaa. Kysyin sitä lääkäriltä ja se sanoi mulle, että ei se sitä tunne, eikä siitä ole haittaa kenellekään muulle, kuin mulle itselle epämukavan olon muodossa.
Kovasti jaksamista niille, jotka edelleen voivat pahoin :hug: . Kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän, kuinka kamalaa se oli... Mistä tuleekin sopiva aasinsilta omaan napaan:
eli ON: Pahoinvointi on pysynyt poissa jo muutaman viikon :D . Väsymys on edelleen tosi kovaa, mutta eiköhän sitä kesälomalla tule nukuttua niin paljon, että taas jaksaa :saint: . Piti jäädä lomalle jo viime viikolla, mutta työkiireiden takia loma siirtyikin viikolla eteenpäin. Vieläkin olisin voinut siirtää, kun ei hellettä kerran näy eikä kuulu :( .
Mulla on kans selkä tosi kipeä etenkin jos oon joutunut seisomaan kauan tai kävelemään pitkiä matkoja. Pitäis jaksaa aloittaa liikkuminen taas, kun ei nyt enää oksetakaan.
Miten teidän muiden seksihalut? Osalla näytti ainakin olevan ennallaan, mutta muut? Mua edelleen pelottaa...Jotenkin ajatus siitä, et tulis verta, saa mut kammoksumaan koko ajatusta. Nyt kun kerran ultran jälkeen oon ollut niin seesteisen rauhallinen :saint: , niin sekoaisin täysin, jos nyt tuliskin jotain vuotoa. Onneks mulla on maailman ihanin mies, joka ymmärtää :heart: :heart: :heart: .
Kerroin muuten esimiehellekin töissä ja se otti raskauteni oikein hyvin vastaan.
Mutta nyt aamupalalle.
Olen samaa mieltä Porschen kanssa siitä, että on kivaa, kun olette olemassa =) .
 
Et ole ainut joka täälä vielä "harrastaa" tuota oksentelua :LOL: joskin mulla on lievempänä, kun yleensä ei tartte enää kun aamuisin oksentaa ;) joskin eilen tuli puolenpäivän jälkeen kun makailin isännän kaa sängyllä päivätorkuilla hirveä kiire vessaan ja kaikki aamupäivän syönnit tuli ulos :p mutta sitte tein ruoan ja se pysyi taas ihan hyvin sisällä ja illasta oltiin rippijuhlissa ja sielä tuli syötyä niin makeaa kun suolaista vuorotellen ja pitkästä aikaa herkuteltua juustokeitolla :whistle: ja ilta olikin sitten maha kovalla ja kipeänä kun oli syönyt niin paljon... ahmatti kun on niin kaikkea pitää maistaa :LOL: :LOL:

Joku tässä kerran kyseli niistä lääkärineuvoloiosta... meillä on kolme kertaa kävin viime viikolla ja sitte on jossain vissiin 24-26 ja sitte taas 36 jälkeen seuraavat... kaikki oli ok ja lääkäri vilkas ultrallakin pikkusta ja sydän sykki ja hirveä potkiminen kävi koko ajan :)

Kummeista... meillä on kahdella ekalla 4 ja nuorimalla 5 kummia ja vissiin 4-5 on tulossa "Vertillekkin", vielä ei olla mietitty ketä pyydetään mutta ennemmin on ongelma että on hyviä vaihtoehtoja kenet pyytää, ja kun tämä taitaa jäädä viimeiseksi ainakin jos mies saa päättää :LOL: mutta jospa niistä saadaan valittua sellaiset kenen kaa ollaan tekemisissä muutenkin... kun esikoisella on miehen lapsuuden kaveri vaimonsa kans ja on pitkien välimatkojen ym takia jäänyt viimevuosina yhteyden pito puolin ja toisin tosi vähään... ja kummityttö tuskin tuntee kummejaan, joskaan en voi itekkään kehua, ollaan tän perheen esikon kummeja ja jos kummityttö vastaan tulis niin en varmaan tuntis... :ashamed: :/ harmi, ja tän vuoski kannaatta miettiä tarkkaan kun kummeja valitsee...


 
Asrai ollaan vko:lla 15+5. Kyllä mulla kuplintaa tuntuu mutta suolisto
uskon näin. Kyllä mä muistan edellisistä raskauksista liikkeet ja ne on selkeitä. Ne on helppo sekoittaa keskenään vatsan muun kuplinnan kanssa varsinkaan jos ei tiedä miltä liikkeet tuntuu "oikeesti".
Mut mä en ole liikkeitä tuntenu. Eikä mulla vatsakaan ole kovin iso,
vaikka kasvaakin selkeästi. No ensi maanantaina neuvola ja sit muutaman vko:n päästä rakenneultra. Tiedän että kaikki on hyvin :heart:
 
Maksaa jotain 100-150,- enkä muuten ole varma yhtään saako kelasta
takaisin mitään. Ja samoilla linjoilla.. :) Schätzenin kanssa että TÄLLÄ hetkellä ajattelin mennä mutta jos rakenneultrassa selviää jo sukupuoli niin saatan jättää väliin.. ;)
 
Moi!
Mulla on rakenneultra 23.7. viikkoja on silloin öö.... 22+ jotain eli aika paljon muttei haittaa..

Helkkari näitä mielialan muutoksia.. Kävin hammaslääkärissä ja sain sitte ihan hervottoman naurukohtauksen tosi typerästä asiasta kesken kaiken.. Voi luoja että hävettää nyt. En pystyny puhumaan tai mitää vaan nauroin ihan vääränä ja vesi valui silmistä oikosenaan.. :LOL: No onneksi siinä ei enää ollu mitää hoitotoimenpiteitä tekemättä joten ei sen puolesta haittaa mutta arvaatte kuinka ihmiset vahtas odotushuonees ku hihittävä akka tulee hoitohuoneesta ulos silmät vetisinä. Eikä se nauru loppunu ku vasta kotona.. Huhuh!! Vatsalihakset on treenattuina :D

Kinkalla katoin et uä:n mukaan la viikkoa myöhemmin, eikö ne vaihtanu sitä sulle korttiin vaik noinki paljon siirtyi? Itel vaihdettiin aika vaik muuttui la vain 5 päivää.

On niin kumma olo nyt et ei juttu luista mutta jos palaisin myöhemmin uudella innolla..

Nauttikaa myös elämästä mammat!!! :wave:

Maukkis ja minimii 16+2
 
Morjens!

Minimi kyseli siitä Vau-kirjasta. Meilläpäin sen sai kans ja ihan mielenkiinnolla olen lueskellut vaikka noita mukuloita jo onkin. Varmasti esikoistaan odottaville erinomainen tietopaketti! :)
Auttaako sulle siihen närästykseen ihan tavan Rennie? Eikös sitä voinut turvallisesti syödä odotusaikana? Itse en ole onneksi odotusaikana niin kovasta närästyksestä kärsinyt, että olis tarvinnut siihen mitään ottaa, mutta joskus muulloin kyllä ja se tunne on kamala. :eek:

Mötkylä pohti äiti-tytär-suhdetta. Olen itse ajatellut samoin, etten tee samoja "virheitä" mitä oma äitini on tehnyt, mutta yllättävästi sitä vain joskus huomaa toimivansa joissain asioissa samalla tavalla kun omat vanhemmat aikoinaan. :|

Jajepoo toivottavasti oksentelu pikkuhiljaa helpottaa. Itse saan edelleen kans käydä silloin tällöin, viimeksi eilen illalla. :x
Itselläni vaikutti se, että vatsa ei saanut olla tyhjä, muttei myöskään liian täynnä tai aina sai juosta. Siinä sitä olikin tekemistä pitää jatkuvasti vatsa "juuri sopivasti täytettyna" niin pärjäsi. :LOL:

Schätzchen mietti seksin sujumista. No mulla on haluja kokoajan. :D
Vaikka vuotoa olikin silloin alussa runsaastikin, niin ei sitä ole kertaakaan esiintynyt yhdynnän jälkeen, joten ei olla sitten sen takia hommaa varottukaan. Ei muuta kun toimeen vaan, voihan sitä aluksi koittaa varovasti! ;)

Mulla rakenneultra menee kans aika myöhään, jos oikein laskin niin viikkoja silloin 20+4. Aikaisemmat olleet muistaakseni viikoilla 19+jotain.
Onneksi tälläviikolla on kuitenkin tavan neuvola niin saa tietää onko masussa kaikki ok.

Mukavaa Juhannuksen odotusta kaikille! :wave:


 

Yhteistyössä