***JOULUKUUN VAUVAMASUT 2009*** syyskuussa

Voi ei, Koivunkäpy! Nyt muistat sitten oikeasti levätä :eek: . Oliko sulla vielä paljon kohdunkaulaa jäljellä? Hyvä, jos sitä vielä riittäis vaikka painaessa paikat jo aukeaakin...

Miehistä... Plääh! Ei kait tuossa ukossa sinänsä mitään vikaa ole, mutta kun sitä hellyyttä ja huomiota tuntuisi kaipaavan nyt erityisen paljon niin tuntuu, ettei toista edes kiinnosta miten mä tai vauva voin. Tuntuu, että halaustakin saa ihan kerjätä :( . Esikoisen kanssa mies on hienosti, mutta silti tulee sellainen olo välillä, että ihan kuin tää lepääminen olisi mun omaa syytä ja keksitty juttu ja mä ilkeyttäni rajoittaisin hänen menojaan ja pakotan tekemään kaikki kotityöt ja olemaan lapsen kanssa. Tsemppiä vaan muillekin, joiden ukot ärsyttää!

Myräkkä
Oisko sulla vauva jo laskeutunut? Mulla esikoinen oli laskeutunut ja kiiinnittynyt jo ennen rv 30 ja tääkin vauva on tosi alhaalla.

Sonja ja vaavi 26+3
 
Myräkkä, hyvä ois jos kävisit jossain tarkistuttaa paikat siis että mitä lorahtelee, ei voi olla valkovuotoa jos pikkuhousunsuojan läpi lorahtaa housut märäks.
Meillä kyllä mies antas ja tekis mut hyvinkin tyydytetyks, mut ku ei voi, argh. ja sit ärsyttää kun ei voi ja toinen yrittää käpälöidä.
tääl on vauva kans tooosi alhaalla, lääkäri joutu eilen ultraamaan häpyluun ohi että sai päästä mitat. edellinen oliki kiinnittyny jo vk25, tää vissiin viel välillä nousee, mulla on siis tilava lantio kuulemma niin siitä johtuu että noi raivotarjonnassa olijat valuu alas aikasin, jää paremmin tilaa liikkua. Tyttöhän meillä oliki miten päin vaan liki loppuun asti, vasta vk36 käänty oikein päin, sitä ennen millon oli pylly alaspäin j millon poikittain..

juu otan rauhallisesti, sit huomenna, tänään on pakko noi vaatteet laitella kaappiin, se nyt ei iso homma ole kun välillä käyn lepäilemässä :LOL: ikuisuus projekti siis. Ja kun enhän mä muutenkaan täällä mitään tee, aina otan rauhallisesti.

Iskivät jonku supistuksia estävän piikin, ei tullu viel kortisonia, vissii ens kerralla sit jos tarvii..
 
Täällä on todella huonosti nukuttu yö takana. Vatsassa on hirveä määrä ilmaa, että oikein koskee. Jospa tämä helpottaisi. Pitäisi muistaa, etten saa syödä liikaa herkkuja (varsinkaan rasvaisia), kun ne tekee minulle aina tämän. Jos sitä oppis.

 
Maanantaita!
Mulla viime päivien aikana alkanu rinnat vuotaa ihan kunnolla, joutuu jo liivinsuojia välillä käyttämään :eek: Varsinkin yöllä kun ei oo liivejä niin paita ihan kastuu.. Mites teillä muilla, onko näin aikaisin jo näin paljon valunut?

 
väsy... Yöllä pisin pätkä minkä sai nukkua oli huimat 45min, lapsille tuli uus sänky jossa poika ei pysyny :eek: se on siis nukkunu laidattomassa sängyssä ties kui kauan, mut se on ollu seinässä kiinni ni nyt tippuu sit sinne "seinänpuolelle". ekan kerran jälkeen nakkasin patjat molemminpuolin sänkyä, ajatellen että kyllähän se riittää jotta jatkakoot uniaan lattialla ni pskat, joka kerta piti käydä uusiks peittelemässä.
Taas vaan supistaa ja supistaa, meinaa usko loppua..
*nitinati*
 
Päivää!

Kävin eilen lukemassa rästit ja kirjotin piiiiiiitkän pätkän ja tottahan se katos johonkin |O No eipä siinä mitään mullistavaa lukenutkaan.

Nyt on naimisiin menty ja häämatkalla käyty, syötiin ja uitiin ja nukuttiin ja vähän shoppailtiin ja sit syötiin lisää ja uitiin lisää :D Ja piti niitä aviollisia velvollisuuksiakin suorittaa tietysti :p

Sympatiseeraan kovasti niitä joilla on jos jonkinlaisia vaivoja. Omat vaivat keskittyy lähinnä selkäkipuun, kävelylenkit on kyllä nyt poissa laskuista melkein kokonaan. Ei tartte kuin ajatella kävelevänsä niin jo särkee. Lisäksi mulla on sitä sellaista hermokipua molemmin puolin, että ylösnoustessa saa lähteä varovasti kävelemään etten putoa polvilleen kun jalat ei kanna. Mutta muuten vointi on ihan jees, ei supista eikä närästä eikä mitään sellasta. Olo on muuten vaan melko pyöreä ja tukala.

Mulla tosiaan oli viimeksi neuvola 14.9. ja seuraava neuvola on vasta 2.11. vai olikohan se 3.11... mutta niillä paikkeilla. Tohon väliin kyllä jää äippäpolikäynti joka on 15.10. Tarkistellaan sitä vauvan kasvua ja tarjontaa ja sektioarven tilannetta.

Mut mitäs tässä tämän kummempaa, aamulla satoi vettä mutta nyt on mitä mainioin sää. Pitää yhdeksi vielä pikkujäbä kerhoon ja leivon sillä aikaa korvapuusteja kun illalla tulee vieraita.

Raparperi ja Mötkö-Taimikki rv jotakuinkin 28+5 tai ainakin sinnepäin.
 
Heipat vaan täältäki!

Täällä edelleen poika sairastaa. Eilen piti koko päivän kuumetta 38,5 paikkeilla. Alkuillasta oksenti sit kaiken sen vähän mitä oli päivän mittaan syöny.
Yöllä onneks heräs vaan kerran, mut tuli muuten vaan huonosti nukuttua. Mies oli taas ärsyttävimmillään illalla ku tuli nukkumaan, niin mulla todella palo käämit. Keksin suunnitelman saada miehen silmät aukeamaan, jos se nyt edes välittää mistään.. :/
No joo menipä taas.. Siis siitä pojan kuumeesta.. Tänään oli aamulla 8lta jo 38,1 kuumetta. Mikähän ihme sitä pitää korkealla? Kuumetta alentavaa en aio antaa, ku ei tuo sinänsä kipeä ole. Jaksaa touhuta niin en viitti alkaa tyhjää antamaan lääkettä..

Eipä tänne sen ihmeempiä. Mulla olis keskiviikkona lääkäri, katsotaan nyt pääsenkö jos tuo poika ei tervehdy.. Olis tarkoitus kattoa onko protskut pissassa kehittyny johonki suuntaan. Niin ja tietty kohdunkaulan tilannetta katsois ja ultrais :heart:

Myräkkä ja keiju 29+4
 
Pitäis lähteä kattelemaan jonkin sortin mekko/tunika -sydeemiä kaupungille, jos vaikka löytäisi. Voisi heittää paksummat sukkahousut sen alle ja olisi avot lauantain ristiäisiin. Toivottavasti vaan löytyy sellainen, minkä kelpuutan. Kunhan nyt jaksaa ensin sinne asti raahautua. Olisi tarkoitus mennä parin työkaverin kanssa syömäänkin tänään. Onneksi sade loppui ja näyttää, että aurinko paistaa.

raparperitaivas kuullostaa hurjan pitkältä nuo sinun neuvolan välit. Tosin eihän nuo ole toisaalta kun ajattelee.
 
kattiina: Joo niin minustakin tuntuu pitkältä väliltä mutta oliskohan terveydenhoitajatäti sitä mieltä että kun olen kerran täysin rauhallinen enkä ole mistään valittanut niin ei halua nähdä mua useammin :D En minä tiedä. Toisaalta ei mulla nyt niin hirveetä hinkuakaan sinne ole kun kaikki on ollut ok ja pääseehän sinne jos alkaa tuntua siltä että pitäis jotain tarkistaa. Mutta eikös noitten käyntien luulis tihenevän tuon 2.11. jälkeen kun viikkoa on sit jo yli 30?
 
raparperitaivas niinhän sen ainakin pitäisi. 2 viikon välein viikosta 30 lähtien ja viikosta 36 viikon välein. Tosin eipä mullakaan ole nyt kahden viikon väliä tässä, vaan kolme, mutta ymmärrettävää, kun meen taas lääkärille. Eiköhän tuo lääkäri nyt kirjoita seuraavalla kerralla saikun mammalomaan asti, niin sitten ei välttämättä enää tarvitse käydäkään, kun alkaa olla jo synnytystapaultra siinä ja kai täällä vielä jokin loppuraskauden lääkärin käyntikin on. Kovasti vaan lääkäri oli sitä mieltä viimeksi, että jos viikon 35 jälkeen laps haluaa syntyä, niin ei hän haloota nosta. Saa nyt nähdä, mitä ens viikolla tuumaa.
 
raparperi hurjasti onnea tuoreelle rouvalle :D :flower:

neuvola käyntien tiheydestä. Mul oli edellinen neuvola rv28 ja nyt on huomenna eli 30+1, ei olis kyl sinänsä haitannu vaik olis vieläki ollu kuukauden väli.. ku ei nyt mitään isompaa ole ni tuntuu et on yhtä ravaamistä ja järjetämistä.. mut näinhän ne viikot etenee mukavasti ku odottaa seuraavaa nevolaa! Millon ne antaa ne sairaalan laput täytettäväksi?
tänään poksuu jälleen uusi kymppsi eli
sukkis ja kaveri 30+0
 
Tervehdys pitkästä aikaa taas.. :wave:

Oon niin laiskistunu kirjoittelemaan ja tuntuu että sellainen aika on tosi vähissä että vois ihan rauhassa lukea ja keskittyä palstailuun. Mutta koitin vähän päällisin puolin selailla juttujanne.

Myräkkä: Ensinnäkin :hug: Tekstistäsi sai sellaisen fiiliksen ettei tee pahaa kannustava halaus :)
Mulla myös Fexin käytössä ja ite tykkään siitä. Maku on aluksi ihan hirveä mutta siihen tottuu ja nyt se on jo aivan siedettävä.

Selkäni teloin viime viikolla, piruvie ku piti olla typerä. No toivon mukaan kipu antaa periksi ennen joulukuuta.. Neuvolalääkäriki piti olla viime viikolla mutta jouduin sen perumaan, oli liian tuttu ihminen se joka olis kohdunsuun tilanteen katsonut. Niin tuttu että olis ollu jotenki jo härskiä siellä maata kaiveltavana.. Joten tällä viikolla jonain päivänä olis uusintayritys, viimeksi oon ollu viikolla 22+ muistaakseni neuvolassa joten olis jo kiva sinne päästä. Mahassa muuten kaikki hyvin joten en nyt sitte oo jaksanu kiirehtiä tarkistuksen kanssa..

Nyt alkaa jalka ikävästi puutumaan ja sitä särkee, täytyy vähä koittaa liikkua joten vointeja teille mammat :wave: Ja näkyillään taas..
 
Eilen iltapuuhien parissa mietiskelin, että milloinhan mulla esikoisesta alkoi maitoa tihkumaan, kun ei tästä vielä yhen yhtä tippaa oo näkynyt... No siinä sitten tissejä puristelin ja kappas vaan, toisen tissin päähän ilmestyi jotain maidontapaista eritettä, hurraa! Miehelle oikein piti heti aamulla hehkuttaa asiasta, kun töistä tuli. :LOL:

Muutenkin taas uneton yö takana, luin klo 23 asti kirjaa, sitten heräilin pari kertaa vessaan ja aamulla uni loppui klo 6, ja edelleen ihmeen pirteä olen. Yleensä kun nukun klo 21-06.40 hyvinkin sikeesti muutamalla pikaheräyksellä asentoa vaihtaessa.

Liitokset huutaa hoosiannaa vaihtelevasti öisin, joskus ei minkäänlaisia kipuja, joskus taas yhtä tuskaa, kun yrittää liikahtaa. Oispa jo joulukuu! Vaikkei sen ihmeemmin mitään pahempia oireita ole ollut, niin alan olla silti jo ihan valmis synnyttämään.

Viimeinen työviikkokin sitten alkoi tänään. B)

ansku ja 29+3
 
Mauahtavaa kiitos :) Kyllä ihminen joskus on halin tarpeessa..
Oletko sä kauan muuten tuota fexiniä käyttäny? Onko alkanu hb nousta?

Täällä taas aivan armottomat supistukset. Sattuu ihan hirveästi ja pissatessa pistelee kohtuu.. Hitsi mun on melkein pakko sinne lääkäriin keskiviikkona päästä. Keksittävä joku hoitaja pojalle siksi aikaa ku käyn.. Mutta kukahan se mahtaisi olla..
Päiväunilta ku heräs niin oli kuume 38,6 ihme juttu ku ei ees nukkuminen kuumetta alenna, niinku yleensä.. Toivotaan et nyt olis viimeinen kuumeellinen päivä..
 
Myräkkä, oisko teillä jotai naapurin mummoa joka vis kattoo poikaa sun lääkärin ajan? tai sit siel tk:ssa joku jos kattos sen aika ku sut ronklataan?

Mulla on lauantaista tapahtunut edistystä paikoissa vaikkei kunnon supistuksia oo ollukkaan, prkle |O en mää ny viel tahdo synnyttää vaikka kypsä oonki olooni. :ashamed:
Olis niin kiva nauttia tästä olosta kun itetää että tää on vika raskaus. Nostelu/kantelukielto tuli neuvolastakin ja kyykyssä ei saa olla jajajaja.
Ukkoon palanu taas parina päivänä käämit niin ettei mitään rajaa, mietin jo tänää et kysyn jotta käynkö neuvolareissulla hakees asuntopaperit niin tuleko herralle parempi mieli.. :kieh:
 
No siis kun lääkäriin 100km matka. Eli pojalle pitäs löytyä hoitaja kolmeksi tunniksi (noin). Pojan isovanhemmat asuu kyl siel lääkärin naapurissa, mut sit se on kyllä tolkun riehuminen siellä; eikä sit parane ikinä. Ja jos sinne meinais pojan kans lähtee niin pitäs lähtee jo huomenna, ku lääkäri niin varhain mulla..
No jos huomenna ei oo pojalla kuumetta niin sit kyllä lähdemme sinne mummalle ja vaarille, mut jos kuumetta huomennaki niin pitää miettiä uudestaan kuviot..

Voi koivunkäpy, älä vielä synnytä.. Sun on vaan otettava rauhallisesti! Eikä enää mitään muttia, se lepo on aloitettava tänään. Ja tämä oli käsky eikä kehoitus ;)
 
Koivunkävylle voimia ja nyt lepoon, et tee YHTÄÄN mitään!!!!!

Myräkälle myös :hug: . Noiden välimatkojen kanssa on varmasti aina miettiminen. Mä kun täällä pohdin 35Km sairaalamatkaa kun esikoiseta oli 1Km... :ashamed:

Itse sain nyt tulokset, että ei mulla mitään possunuhaa ole. Niin mä vähän oli jo ite päättänytkin. Enterorokko mulla on, mutta kummasti sekin oireilee, että voipi olla jotain muutakin. No nyt oon saikulla keskiviikkoon ja toivottavasti sitten pääsis töihin.

Esikoinen palaa mummolareissula kohta. Oli ekaa kertaa 2 yötä poisa ja oli ollut niin kovin reipas ja ihana. No isilleen oli heti kiukutellut kun hakemaan meni. 150Km ne on nyt ajellut ja ihan kohta kotona. Pitää mennä pitsaa paistamaan koko perheelle :heart:

Ja raparperitaivaalle onnittelut :flower:

ja seksistä vielä. Täällä kyllä mies haluaa ja minä ja minun ehdoilla mennään. :heart:
 
Iltoja!

Huhhuh, koko päivän taas ollut reissussa, 500 kilsaa autonratissa, ja huomenna seuraavat 400, alkaa tehdä kipeää ylämahaan kun taitaa tuo vaaveli vaatia jo enemmän tilaa. Itsellä mennyt ihan tyydyttävästi viimeiset viikot, vaikka huolettaakin pikkuisen tilanne.
Onkohan se ihan tyhmä ajatus mennä vielä 4D- ultraan näinkin myöhäisillä viikoilla? Mahtaakohan nähdä mitään.. Ihan ei rahaa tahtoisi heittää hukkaan kuitenkaan, mutta olisi kiva nähdä että pienellä on kaikki hyvin :heart:

Ja tytöt rakkaat: koittakaa nyt levätä ettei tarvitsisi vielä lähteä synnyttämään! Enni1980, huojentava uutinen!

~Namimami ja pieni 30+1
 
Sukkapari Vissiin on paikkakuntaiset erot noissa sairaalapaperien täyttämisessä huimat. Meillä meni esitiedot sairaalaan jo nt-ultran yhteydessä eli sinne on ilmoitettu hätäkastetta varten nimet ja mitä siinä lapussa nyt kysyttiinkään.

Multa pitää kieltää kauppareissut. Hemmetin kipeää tekee. Kävin kaverin kanssa kahvilla, kiertelin kauppoja tunnin, istuin taas kahvilla, treffasin pari työkaveri, kierreltiin puol tuntia kaupoilla ja mentiin syömään, kun mulla koski niin kovasti selkään ja alavatsaan, että ei tullut enää mitään. Löytyi mekko/tunika, miksi tuota sanoisi. Meinasin jättää kokeilematta, kun aattelin, ettei kuitenkaan mahdu, mutta joustaa niin paljon kangas, että mahtui hyvin ja pituutta on hiukan polven ylöpuolelle, että voi hyvinkin käyttää.

Mutta nyt vaakatasoon ja lepäämään. Ei tarvitse loppuviikolla muuta tehdä!

Kattiina ja Möykky 31+4
 
Hei vaan pitkästä aikaa (muistaakohan mua enää kukaan...) :ashamed:

Masu kasvaa ja olo on hyvä. Tänään sain lupauksen käynnistyksestä rv:lla 38-39, syynä aiemmat syöksysynnytykset. Hyvä ja rauhallinen olo tuli tuosta lupauksesta, vaikken käynnistystä mitenkään pyytänytkään. Masukin koko oli 1722g, viikot tänään 30+2.

Täällä palstalla onkin tapahtunut kaikenlaista. Toivottavasti supistukset eivät kiusaisi niistä kärsiviä ja muutenkin toivoisin kaikille hyviä vointeja. Eihän tässä enää kauaa ole kellään =)

Sisely rv 30+2
 
Iltaa vaan!
Itselläni ollut huono päivä... tukisukat ei ollutkaan kuivunu yöllä, joten niitä ei aamulla jalkaan saanut :kieh: Ja jalat on huutanut hoosiannaa koko päivän.
Kaksi nuhanenää on äärimmäisen pahalla päällä ollut, kun en mitään kuntoiluja heitin kanssa nyt sitten ole jaksanut... :ashamed:
Esikko oli muuten vaan ei sitä ei tätä, en haluu fiiliksellä....
Vessa meni tukkoon, kun sinne oli mennyt sellainen mikä roikkuu siinä pöntön reunassa... :/ Onneksi mieheni on oikeesti putkimies, niin ei tarttenut kutsua sitä paikalle... |O
Ruohonleikkaus typpäs alkumetreille kun alkoi sataan vettä :(
Että tällaista täällä....
Mulla on välillä niin huono omatunto ja filis, kun en jaksais millään touhuta lasten perässä, siis en vaan pysy. Lattialla jaksan kyllä leikkiä ja istuskella, mutta muu sellainen leikkiminen on kyllä ihan nollassa... :(
syysmasennus kait iskemässä, kun mikään ei oikein nappaa, eikä kiinnosta, huvita jne... eli vali vali vali.... anteeksi valitukseni, toivotaan et huomenna parempi päivä!!!

Odotan keskiviikkoa innossani, mennään mieheni ja nuorimmaisen kanssa nopeelle tallinan risteilylle, eli se päivä vaan, ei olla yötä. Hurvittelureissu, josko vaikka joululahjoja jo löytäis :D Sanoin miehelleni, et ostetaan tulokkaalle jotain kivaa sit sieltä, kun ei olla vielä ostettu kun tuo yksi haalari.
No mutta nyt tämä valitus seis ja toivottelen kivaa alkanutta viikkoa kaikille! Pysytäänhän tosiaan vielä kasassa :saint:
Jisse ja :xmas:
 
navanympärys tasan 100cm B) eli kasvua tapahtunut semmonen 25cm, ei ihme jos ei housut mahdu :LOL:
Mua rissaa taas ihan kaikki, onneks pennut mäni petiin ja ukko tulee vasta vähän myöhemmin niin saan hetken ihan vaan niinku olla ilman etttä kukaan on "ärsyttämässä" niinkuin tänään on tuntunut siltä..
 

Yhteistyössä