***JOULUKUUN VAUVAMASUT 2009*** syyskuussa

Heip,
Vieläkö pääsisi mukaan joulukuun odottajiin? Laskettu aika on 12.12 ja Kätilöopistolla olis tarkoitus synnyttää. Ensimmäistä odotan ja ikää on itsellä 27v ja miehellä 25v.

Olen tuolla vauva lehden keskustelupalstalla pyörinyt aiemmin, mutta siellä on jotenkin kovin hiljaista joulukuun odottajissa keskustelu...tai sitten vain kuvittelen.
Muutaman päivän olen täällä seurannut keskustelujen kulkua ja nyt sitten uskaltauduin mukaan.

Omista voinneista sen verran, että ei tässä mitään ruusuilla tanssimista tämä odotus ole (vaikka niin kovasti odotin sitä "raskausajan hehkua") no mun kohdalla se on tarkoittanut lähinnä hikipisaroiden kimmeltelyä =) Jonkin verran vaivaa supistelut ja alaselkä kipu, joten töissä mennään tällä hetkellä niin että viikko tai kaksi töitä ja taas viikko sairaslomalla.

Mutta odotus on kova ja oman vaavin tahtoisi jo syliin. Koskaan aiemmin en ole odottanut joulukuuta yhtä innoissani.
Sekin on hämmästyttänyt odotuksessa että kuinka kova huoli sitä voi kasvaa toisesta vaikka ei ole edes syntynyt, ja varsinkin sen jälkeen kun liikkeet alkoivat tuntua. Koko ajan pelkään pahinta, vaikka liikkeitä tuntuukin joka päivä ja suhteellisen voimakkaasti.

Niin ja tyttölupausta odotellaan saapuvaksi ja aikamoinen vahinko miehen kanssa kävi, joten ei ollut suunniteltu yhtään. Mutta tosiaan nyt jo iloinen vahinko kaikinpuolin.

Firesun + pallero 26+2
 
Firesun - tervetuloa minunkin puolesta :flower:

Täältä pikaiset kuulumiset töistä :snotty: ... aamulla oli neuvolassa ylimääräinen käynti tosiaan ja sf-mitta oli "komeasti" pompannut keski - ja alakäyrän väliin. Tänään 22 cm =) ( rv 26 ) eli Topi kasvaa ja voi hyvin - muutkin arvot oli ok, paino noussut taas 300 g/vko, mitä kyllä ihmettelin ettei enempää kun ruoka on maistunut viime aikoina paremmin kuin hyvin! :ashamed: Kaikkineen on paino nyt noussut 1.4 kg lähtöpainosta, eli ihan tyytyväinen saa olla kun mennään kummiskin jo 27. viikkoa... No joo, lähtöpainokin oli siinä normipainon ihan ylärajalla ja nyt ollaan sitten lievän ylipainon puolella. tosin kätilökin sanoi että ei oo mahassa mitään ylimääräistä että sekin selittää tuota suht alhaista mittaa... ja niinhän tuo meikäläisen masu on muuttunut kireäksi rummuksi, ne pienet jenkkakahvat on sulaneet vyötäröltä :) ja lähinnä kylkiluut näkyy "rummun" ja tissien välissä - hassua!

Viikonloppuna tuli ostettua pinnasänky ja lipasto lastenhuoneeseen ja pussilakanasetti kun käytiin Ikeassa ostoksilla... saa nähdä koska jaksetaan miehen kanssa koota niitä. Töissä on ollu kauhee hässäkkä ja kotonakin on hommia riittämiin... plääh.

No, tää oli nyt tämmöinen omanapainen päivitys :ashamed: - pitää lukea muiden kuulumiset paremmalla ajalla eikä laittomasti töissä!

Mukavaa viikon alkua kaikille!
Killi ja Topi - tasan 26 :heart:
 
Firesun: Tervetuloa mukaan! :flower:

Terkkarille soittelin aamulla ja lupaili kysellä lääkäriltä niitä tuloksia yms. mitä nyt tehdään.
Lääkäri sit määräsi mun alavatsakramppeihin kuplatonia ja maitohappobakteeritabuja, että näin saadaan se ilma ulos, juu mutta terkan kans just puhuttiin ja kerroin ettei ole mitään ilmavaivoja tai sitä isoa ilmapallokaasua masussa, kai sen verran tiedän missä se kipu on..
No perjantaihin asti kitkuttelen noilla ja särkylääkettä tarvittaessa vatsakramppeihin, kyllä..
Lepoa lepoa ja taas lepoa määrättiin ja ihan hissukseen oloa, mökkihöperöksihän tässä tulee.
 
Takhisis Pääseekö täällä muka muutkin valmennukseen kuin vain esikoista odottavat? Mä oon ymmärtänyt että se on vain ensimmäistä odottaville eikä meijän neuvolaterkka oo mitään siitä puhunut. Tosin en kyllä itse olisi menossakaan kun ei siitä ekassakaan hirveesti irti saanu. Ainut että pääsi tutustumaan Kaks:n synnytyssaleihin niin tiesi minne oli menossa. Mun serkun vaimohan synnytti nyt pari viikkoa sitten Oysissa, kun vauva syntyi rv33. Tai no kerkes Kajaanissa makoilla viikon verran ja sit siirsivät Ouluun ja siellä tais keritä olla kans viikon ennen ku päättivät leikata. Samaa minäkin mietin että mitenkä ois onnistunut jos heillä ois ollut aikasempia lapsia. Toivottavasti teillä on joku isovanhempi tai muu läheinen auttamassa jos niin käy että sairaalaan joudut. Mutta toivotaan että pystyt kotona olemaan ja vauva kasvaa.

Sanle ja tonttu 24+4
 
Heippa taas!

Tuli niin kiva väli tässä ku mies lähti kahden pienimmän kanssa ulkoileen ja kotihommien sijasta jämähdin koneelle.. :ashamed:

Tervetuloa firesun munki puolesta!! :wave: Ja onnittelut ihanasta yllätyksestä :)

Killin juttuun pakko kommata, tuo jenkkisten katoaminen on oikeesti aika kiva juttu ku maha kasvaa ja alkaa vetään kylkiläskejä pois :D Tai mulla ainaki niin käy ku pömppis kasvaa tarpeeksi ja tuohon sf mitta ja vatsaläskit asiaan täytyy olla eri mieltä. Eivät riipu toisistaan kyllä kuinkaa. Olin edellisessä odotuksessa paljon lihavempi heti alkuunsa, lihakset huonommassa kunnossa jne ja silti sf paljon pienenmpi kuin nyt. Tai siis jos tarkoitit alhaisella mitalla sf:ää :) Anteeksi jos ymmärsin lukemani väärin :ashamed:

No joo mitää varsinaista asiaahan mulla ei ollut :kieh: Vointeja mammat :wave:


MUOKS. Pistin masukuvan profiini jos jotakuta kiinnostaa :kieh:
 
Tervetuloa Firesun :)

Täällä alkaa viimeinen raskauskolmannes eli tänään poks 27+0 ja heti taitaa tulla nuo loppuraskauden ilot mukaan...

Heräsin yöllä siihen, että olo oli hirveä, pöyrrytti ja tärisin kuin haavanlehti. Olin yksin kotona kun mies on työmatkalla. soitin tänään neuvolaan... voi johtua alhasesta verenpaineesta (se nyt on ollut alhanen koko raskauden eikä ennen kuitenkaan tollasta ole tullut) tai alhasesta verensokerista... No itse ajattelin, että voisiko olla vaan siitä, että olen nukkunut selälläni ja kroppa ei enää siihen suostu eli kohtu painaa suuria verisuonia?

No sitten jatkelin kyljelläni loppuyön kun olin paniikista selvinnyt ja selkää särkee tuo kylkiasento kyllä ihana hirveästi!

Meemee, meinaako ne siis että sun supparit olisi ilmaa vatsassa? Mulla on molempia vaivoja. Ennenaikasia suppareita ja ilmaa vatsassa ja tunne on kyllä ihan erilainen molemmissa. Oon syönyt maitohappobakteereja koko raskauden juuri ton takia, koska mulla ilmaa kerty jo ennen raskauttakin, ja se kyllä auttaa ilmaan, kuplaton vaan mulla ainakin lisää vatsanoireita.

Tänään kävin ostamassa kantoliinan ja imetystyynyn ja vaatteita tytölle :)

Leppis ja tonttutyttö 27+0
 
leppäkerttu3: Kyllä ne vähän niin väitti, lääkärin mielestä mulla on iso kaasupallo masussa ja se aiheuttaa suppareita ja alavatsakramppeja, mut kyllä sen eron huomaa et mitä tää kipu on, eikä se liity mitenkään ilmaan masussa..

Kuplaton ei ole mitään auttanut, ilmaa ei tule ulos enemmän kuin ennenkään ja muutenkin tuntuu tosi turhalta mässätä niitä, mut lääkärin määräyksestä.

Kipu on sellaista kuin masua leikattais auki (ei kyl kokemusta) ja se menee ihan kivikovaksi alhaalta, enemmän munasarjojen kohdalta ja raastaa alaselkään ja pakaroihin asti, kestää muutamasta minuutista 15min, polttaa, särkee ja mikään asento ei auta, menee ohi sit kun menee. Ja alkaa yleensä pienellä poltolla selässä, josta siirtyy vasemman kyljen kautta massun puolelle ja sit sattuu niin että itku lentää ja ei pysty kunnolla hengittämään tai liikkumaan.. Ja heti jos kävelen liian paljon tai nostan jotain lattialta..

Poitsulle 7v. tulossa nyt se neurologin aika, viime viikolla tuli et lähete on saapunut sinne ja nyt jännätään milloin saadaan aika.
Pojalla alkoi koulu vähän huonosti kun patti poistettiin otsalta ja siihen tuli tikit, sit tää pullistuma pelottaa sitä niin kovin paljon ja mä kun en vaan voi olla itkemättä ja stressaamatta sitä asiaa, mietin joka ilta et miksi just pojalle, tekisin mitä vaan jos saisin kaikki vaivat itselleni..

meemee ja stella di natale 25+2



 
Täällä nähtiin viime yönä niin omituisia unia, että huhhuh. Heräsin siihen, että joku tapettiin... Yöt ollut kyllä nyt hyvin tapahtumarikkaita. Kahdeksan aikaan alkoi mahassa potkuttelukin, joten eikun ylös. NYt pitäisi lähteä syömään jotain, kun alkaa nälkä jo olla.

Harmittavan harmaa ilma :(. Iltapäivällä pitäisi käydä pankissa ja ostamassa lankaa lisää, kunhan mies tulee töistä ensin, että pääsee kaupungille, kun ei uskalla sinne lähteä kävelemään.
 
Mauahtavaa - juu, ei ne "mahaläskit" taida tosiaan vaikuttaa sf-mittaan mitenkään... vaikka terkka niin sanoikin. Toisilla tikkulaihoilla on suuremmat sf-mitat kuin niillä joilla on vararavintoa kunnolla omasta takaa! Mutta kivahan tää on kun masu on sellainen kiree rumpu ja ne ylimääräiset läskit on "kadonnu" jonnekin :LOL:

Täällä alkaa olla kanssa unet melkoisia. Toissayönä synnytin koko yön ja viime yön painajainen oli jotain ihan kauheeta. Onnistuttiin miehen kanssa kadottamaan meidän vastasyntynyt vauva - tai suurimmaksi osaksi luultiin että kavereiden koira oli syönyt sen :'( . Oli vain riekaileiset potkarit jäljellä hoitopöydällä kun etittiin meidän vauvaa... Mieskin vaan totesi että onneksi ei ehditty laittaa tekstareita kavereille että meille on syntynyt vauva , kun se nyt jo kuoli/katosi - ei tartte niin paljoa selitellä. :'( . Heräsin yöllä omiin nyyhkytyksiin ja loppuyö menikin sitten sängyssä pyöriessä ja nyt väsyttää :|
 
Huomenta! Pikasesti poikkeen ennen ku lähden kahden pienimmän kanssa avoimeen kerhoon..

Kiitti Leppis :) Minkälaisen imetystyynyn ostit? Haluaisin kans ostaa sellasen ku nuorimmaisen aikaan jäi haaveiluasteelle sen hankinta. Jos vähän ees vähentäis niskakipuja ja helpottais imetyspuuhia mitkä on aina ollu aika hankalia kun ei oo mitkää kauheen pienet tissit. Eikä ees normaalit. Haluaako joku vaihtaa?? :kieh:

Killi: Sulle on kyl niin vähä kertyny painoo että oot ihan varmasti hoikistunu odotuksen aikana. Mulle kyl on kertyny toinenki leuka, käsiin ja reisiin selkätissien lisäksi ihraa. HYI. Mutta massu saa pullottaa ja kiskoa jenkkikset mukanaan ihan vapaasti :D Ja voi kamala sun unta :hug: Mulla on ollu kausia että näen ihan hirveitä unia, itkien sitte herää yöllä eikä meinaa rauhoittua ollenkaa. Se on kamalaa ja tuo tunne jää päälle joskus liikaa, mulla ainaki!

Nyt tarttee mennää valmistautuun..siijuu mammulit :wave:
 
Huomenta, mä en oo kyl kertaakaan nähnyt mitään ihmeellisiä unia raskauden aikana. Ainoat erot mitä oon öihin huomannut on nyt viime päivinä ihan järjetön hikoilu yöllä ja sitten vessassa ravaaminen kahden tai kolmen tunnin välein, tosiaan maksimi on se kolme tuntia...eli tulee ainakin jo harjoiteltua tuota yöheräämistä valmiiksi :)
Mukavata tiistai päivää kaikille.
Firesun
 
itekki nään välillä ihan ihme unia..
Juma, jouduin ensimmäistäkertaa valittaman moderaattorille, oli joku pistäny semmosta yv:tä että tekis melkei mieli mennä poliisin pakeille seksuaalisestahäirinnästä.
Mullahan painoa on tullut vain 6kg, utta mullahan se tippuki toukokuussa sen 2,5kg, joten onhan tuota tullu.

mä ostin nyt lidlistä sen vartalotyynyn ajattelin siitä sit tehdä myöhemmin imetystyynyn. yks mulla on mutta en osaa käyttää sitä laisinkaan :kieh: eli tarviin vaan semmosen pallotyynyn kyynerpään alle.
 
Tervetuloa Firesun!! :wave:

Mauahtavaa, mullakin napatyrä, inhaa kun napa pollottaa kuin mikäkin! :eek: viime raskaudessaki pullotti, mut sillon terkka ei kertaakaa maininnu napatyrästä mitään, ennenku nyt sit tän raskauden alussa "hoksasi". sanoi ettei sen mielestä ollu viime raskaudessa, ainakaa näin iso, joten on voinu ihan hyvin tulla vasta nyt..

Täälläki on ihan sairaita unia.. viime yönä jouduin synnyttämään. sit Salkkareiden tapahtumatki tulee uniin, kaikki hautajaiset ja muut. :/ yms yms yms.

Mä en jaksa öisin nousta vessaan vaikka heräisin pissahätään, oon niin väsyny että nukahdan vaan uudelleen.. saas nähä miten sitä taas tottuu yösyöttöihin kunhan pikkuinen syntyy. ;) nyt kyl verottaa tuo alhainen hb melkoisesti, oon päivät ihan väsyny aamusta asti. inhottavaa, kun tuli takas tuo väsymys. :(

Olispa äkkiä loppuraskauden ultra. :D katoin just toissapäivänä että esikolta käytii rv 35 siinä ultrassa, eli vielä ois kymmenisen viikkoa odottelua että saahaan mahdollisesti sukupuoliveikkaus.. :whistle:

Tänään poksuu!
Upp3 ja masukki tasan 25! :heart:
 
Tervetuliaiset firesunille munki puolesta :) Mukaan mahtuu..

Unista ootte puhunu, mäkin näen tosi selkeitä unia, en aina mutta jos unen muistan niin se on tosi selkesti mielessä, kaikki tapahtumat ihan kuin tosia. Ja yleensä liittyvät jotenki lapsiin, etenki syntymättömiin kavereideni tai omaani..

Mulla oli ennen puoltaväliä tuo vessassa ravaaminen. Siis vähintään kerran heräsin yöllä vessaan. Sit ne yhtäkkiä loppu ku seinään.. Tietty aamulla on ihan hirveä vessahätä, mut yöllä en siihen herää.. Olen kai liian väsyny :ashamed: Mutta en sentään ainoa ole joka väsymyksestä kärsii.. On se kauheaa ku poikaki kotona niin istualteen nukahdan. Ei ole varmaan kovin kivaa pojan mielestä, mut mä en voi itselleni mitään :( Ja kun kahvi ei enää maistu, niin tuntuu et tarvii jotaki et jaksaa.. Olenki sit käyttäny kahvin korvikkeena cokista, mutta eilen iski niin kova läski-kompleksi et päätin jättää colan pois. Mikään helppo homma se ei varmasti ole, mut pakko. En halua mitään ylimääräisiä kiloja vain colan takia. Ja lisäksi kun edellisessä raskaudessa oli niin paha rdiabetes et jouduin piikille, niin pitäs kyl tällä kertaa osata vähän paremmin miettiä mitä suuhuni pistän.. Keksiä joku muu piristyskeino, vaikkapa.. Noh, ei tuu nyt yhtään mitään mieleen :D Oliskos ideioita?

Imetystyynyä mä lainasin kaverilta esikon aikaan. Eipä tullut käytettyä ku ehkä kerran, en mä jotenki osannu. Imetin poikaa pääsääntöisesti sängyssä makuulteen. Nyt pitää sit kakkosen kans opetella muutkin imetystekniikat; ei voi päivät pitkät maata sängyssä vauva tississä kiinni.. Vois olla et esikko ottais siitä vähän itteensä :D

Poika heräs aamulla jo 7ltä. En ymmärrä miksi nukkuu niin vähän. No tänään saa nukkua päiväkodissa päikyt.. Itsekin pitäs peiton alle kömpiä kun siihen mahdollisuus :) Noudattaa lääkärin ohjetta, eli nukkua aina kun mahdollista ;)

Hauskaa päivää kaikille ja palaillaan asiaan :)

Myräkkä ja keiju 26+5
 
Päivittelin profiilia ja laitoin kuvankin masusta viime viikolta.

Mulla kanssa nyt vähentynyt öiset vessassa ravaamiset, vielä parisen viikkoa sitten sai käydä välillä 2-3krt yössä vessassa,nyt ei välttämättä tartte käydä kertaakaan, riittää kun juuri ennen nukkumaan menoa käy ja sitten aamulla heti ensimmäiseksi. Muuten kyllä heräilen öisin kerran pari asentoa vaihtamaan.

Valmiiksi jo taas alkaa ahdistaa seuraavan neuvolan punnitus, pöh, tullut taas vähän herkuteltua... :headwall: No oishan tässä viikko aikaa "paastoilla" ennenkuin on neuvolalääkäri. Esikostakin alkoi paino nousee kunnolla vasta rv 30 eteenpäin, nythän mulle on tullut se noin 5kg. Ois aivan mahtavaa, jos painonnousu jäis johonkin 10kg tienoille, esikosta tuli 22kg. Sf-mitta menee ehkä aavistuksen alempana verrattuna esikoiseen.
 
Heippa kaikille!

Ihana masukuva Mauahtavaa :heart: Firesun tervetuloa munkin puolesta!

Meillä mies osallistuu tosi hyvin pojan hoitoon ja kotitöihin enkä kyllä nyt pystyisi kaikkea tekemäänkään, kun tulee supistuksia vähänkin raskaammista hommista. Ja juuri pojan nostelu ja kantaminen ja se peuhaaminen sun muu aiheuttaa valitettavasti myös supistuksia. Etenkin maanantaisin huomaa tosi hyvin, kun mies on hoitanut leikkimiset ja kantelut viikonloppuna. Harrastuksiin päästäisin mielelläni, jos se jotenkin onnistuisi, mutta kun normaalisti tulee suoraan töistä kotiin illalla 19-20 aikoihin ja poika odottaa isiä niin meillä on molemmilla jäänyt harrastukset nyt tauolle. Jos sitten joskus vähän myöhemmin taas onnistuisi, mutta ei näillä työ- ja työmatkoihin menevillä ajoilla.

Joku oli kysellyt raskausdiabetes ruokavaliosta? Mun piti viime raskaudessa noudattaa, mutta ei siis Suomesta saatu. Ja sokeria sellasenaan piti välttää, noin 3 keskikokoista hedelmää sai syödä päivän aikana. Rasvat oli sallittuja, mutta sitten just perunoiden, leivän, riisin, pastan yms. hitaita sokereita? sisältävien ruoka-aineiden käyttöä oli rajotettu ja sai syödä vaan pieniä määriä noin 40g tais olla ateriaa kohti. Eli esimerkkinä 15 ranskalaista tai raviolia ;) Vihreitä vihanneksia tai kasviksia (salaattia sun muuta) sai syödä niin paljon kun halusi. Lihaa 100g ateriaa kohti ja kalaa 120g, suola ja mausteet sallittuja. Ja sitten joku maitotuote ateriaa kohti, sokeroitu tai sokeroimaton. Mutta tämä siis oli ranskalaisen ravintoterapeutin mulle suosittelema ruokaohjelma, jolla tosin paino pysyi samassa ja loppuraskauden ultran jälkeen seurattiin taas vauvan kasvua 2 viikon välein, että ota näistä nyt sitten selvää. Täytyis varmaan taas noudattaa ettei kiloja tule ihan älyttömästi, kun alkais olla jo koossa jo ihan riittämiin.

Mun yksi kaveri sai täällä heinäkuussa vauvan ja oli vähän reilu 4kilonen niin henkilökunta oli ollut ihan kauhuissaan, kun on niin iso vauva :) Oli tehty kaikki sokeritestit vauvalle sairaalassa olo aikana ja määrätty lonkkakuvauksiin ja niin edelleen, että hieman eri suhtautuminen taitaa olla Suomessa tuon kokoisiin vastasyntyneisiin.

Meemee mulle gynekologi määräsi jonkun 8 päivän kuurin supistuksia vastaan... En uskaltanut vielä ostaa, kun mulla niitä ei nyt niin kovasti ole ollut ja ei niin kovin voimakkaita ja kun kuitenkin kohdunsuun tilanne oli vielä ainakin ok. En oikein edes tiedä mitä se taas oli.

Oma olo siis kohtalainen. Välillä supistelee enemmän ja välillä vähemmän. Pahin vaiva tällä hetkellä on närästys tai kurkun polttelu, jota on jatkunut jo sen verran kauan, että on kai pakko tilata lääkäriaika. Apteekista eilen kysyin olisiko ollut jotain, mutta ei suostunut myymään edes rennietä kun on kuulemma vain tilapäiseen närästykseen ja mulle raskaana olevana pitää saada lääkäriltä ennemmin resepti johonkin reseptilääkkeeseen... Ei siis auta muu kun alkaa metsästämään jotain lääkäriä tai olla syömättä. :/

Tsemppi :hug: kaikille supistuksista ja muista vaivoista kärsiville ja eiköhän se joulukuu sieltä kohta tule niin toivottavasti se pieni nyytti palkitsee vaivat :)

Saini ja tintti 25+5 / 27 *poks*
 
Sanle, mulle varmaan siksi terkka ehdotti noita valmennuksia, kun ei tosiaan edellisen aikaan ehditty käydä yhtään kertaa. Sanoi kyllä ettei sinne yleensä muita "oteta" kuin esikoistaan odottavia.
Ensimmäinen käynti käsittelee jotain tyyliin "äidiksi ja isäksi tuleminen", pitää katsoa viitsiikö siihen mennä, onhan tässä ehtinyt äitinä olemaan jo 5 vuotta :)

Saini 81 , mulla myös kova närästys vaivana. Ihan sama mitä syö, tai oonko missä asennossa tahansa, niin armoton polte kurkussa/rinnassa. Tosi ikävä vaiva, tuntuu ettei mikään auta ja yöunikin tästä kärsii. Rennietä olen syönyt jo monta paketillista, sekään ei auta kuin pienen hetken.

Huoh, tekisi mieli käydä ostelemassa jotain vaatetta tms. kivaa pikkuiselle, mutta kun rahatilanne aika heikko.. Odottelen nimittäin sairaspäivärahoja kelalta jo toista kuukautta. Hakemus on viety jo elokuun alussa, mutta kun v...mäinen työnantajani ei toimita sinne tarvittavia papereita :kieh:
Työpaikallani ei nimittäin yhtään riemastuttu raskausuutisestani, ja vielä vähemmän pitkästä sairaslomasta! Nyt sitten kun olin yhteydessä ja kyselin, milloin toimittaa paperit kelalle, sanottiin vaan että kunhan ehdin.. ja aikaa on ollut ne sinne toimittaa jo kuukausi! Muutenkin melkoista kädenvääntöä ollut sairasloman alun palkanmaksusta ym.

Nyt pitää mennä ottamaan tiikerikakku pois uunista ennenkuin se palaa!

Jaksamista kovasti kaikille supistuksista ja muista vaivoista kärsiville :hug:
Itselläkin välillä yhtä tuskaa tämä oleminen, mutta onhan tämä silti niin ihanaa aikaa :)

takhisis ja masukas 27+4
 
takhsis, en siis ole ainoa joka sairaspäivärahoja odottaa :)
Mä tosin olen ollu saikulla 17.toukokuuta lähtien, enkä vielä äyriäkään oo saanu. Eli siis aika monta kuukautta tässä kittuuteltu. Ensin niiltä puuttu just työnantajan lähettämiä papereita, sit ne keksii millon minkäki paperin puuttuvaksi (joka edellisellä viikolla on ollu jo ihan ok). No, kun suomalainen yrittää hakea norjasta sairaspäivärahoja, ei se niin helppoa olekaan. Sama juttu lapsilisän kanssa. Kela lopetti maksamasta sitä keväällä, norjaan hakemukset toimitin mut ensitöikseen ne oli hukannu ne hakemukset siellä :headwall: Pitäs vaan pysyä suomalaisena suomessa töissä eikä haahuilla muka paremman palkan perään norjassa.. Näin siinä sitten käy :/
 
Takhisis ja Myräkkä, tosi inhottavaa, että sairaspäivärahoja ei kuulu eikä näy :/ . Itse olen ollut elokuun alusta lähtien sairaslomalla, kolmeen kertaan uusittu. Nyt viimeisin sairaslomakausi alkoi viime maanantaina ja loppuu lokakuun loppuun, eli sitten kun äippäloma alkaa varhennettuna. Miulla ollut ilmeisesti tosi hyvä tuuri tuon kelan kanssa, kun sairasrahapäätökset on tehty alle viikossa, tosin en tiiä, vaikuttaako asiaan se, että olen yrittäjä ja kela saa miun yrittäjäeläketiedot ( minkä mukaan päiväraha määräytyy) suoraan siitä vakuutusyhtiöstä, mihin maksuja maksan. Eli ei tartte odotella palkkatietoja keneltäkään. Ja varmaan asiaan vaikuttaa myös tuo paikkakunta, mie kun asustelen täällä Etelä-Karjalassa pienellä paikkakunnalla, niin ehkä ei ruuhkaa niin paljon.

Kelalta sain jo myös oikaistun äitiyspäivärahapäätöksenkin, kun edellisen sössivät väärällä lasketulla ajalla :| . Nii ja äitiyspakkaus tuli viikossa tilauspäivästä, eli päästiin penkomaan sitä viime perjantaina. Niinku joku totesi, niin aikas valkoista ja luonnonvalkoista vaatetta oli paljon, mutta ihan kivoja silti, varsinkin kun ovat ihan ilmaisia.

Oliko se Upp3, kenellä kohdunsuu oli myös jo pehmennyt??? Sori, jos muistan väärin :ashamed: . Kuitenkii, miulla kanssa sama juttu ja ihan sikana myös miulla on tuota paineen tunnetta alapäässä ja jos kauaa pitää olla pystyasennossa, niin rupee ihan kunnolla jomottamaan :( . Ei koskaan aikaisemmin ole kohdunsuu pehmennyt kuin viikoilla 35 ja risat, jotan hiukka pelottaa, että jos paikat alkaa aukeamaan liian aikaiseen, varsinkii, kun tuo edellinen synnytys oli hurjan nopea!
Onneksi ei tartte töihin enää mennä, sillä kauppareissutkin on yhtä tuskaa, kun tuntuu, että alapää repee ihan just. Ei tällainen olo ole ollut ennen kuin ihan viimeisen kuukauden kohdalla. Suppareita tulee päivittäin, mutta miulla ne ei ole vielä ainakaan kivuliaita.
Viimeeksi tänään kävin taas neuvolalääkärillä ( viime viikolla kävin siis yksityisellä ), mutta onneksi ei kohdunkaula ollut vielä yhtään lyhentynyt ja oli kiinni, vaikka onkin pehmennyt. Vauvan sukupuolta taas kyselin, kun ultrattin samalla ja sama vastaus kuin viimeeksi, eli ei kiveksiä ainakaan näkynyt, eli hyvin on mahdollisat, että kolmas tyttö meille tulossa :D . Oikein mielelläni vielä yhden tyttösen meille ottaisin, vaikka olisihan se poikakin hieno lisä porukkaan, mutta jos terveyttä riittä, niin muulla ei väliä :) ...

Jessie ja POKS :xmas: 24
 
TAkhisis, kysäses pomolta että pitääkö liiton kautta alkaa hakee papereita vai tuleko ne paperit muuten. tai jos tiedät palkanlaskijan numeron niin soita sille suoraan.

mua pikkasen vituttaa, mulle väitettiin että on 6kk aikaa hakee akautuvasti työmarkkinatukea, ajattelin että haen senki nyt muistaissani kun olin lomautettuna 2vk aikasemmin, no, hakuaika on 3kk |O kiitti vaan kela taas vaihteeks. no, mamamrahan sentää oikasivat ilman taistelua.
 
Tänään oli taas neuvola. Sokerirasitukseen sain ajan ens viikolle :x Ei paljo nappaa mut kai se on käytävä. Paino oli noussu 3vko:ssa 200g, eli nyt painoa tullu lähtöpainoon kokoinaisuudessaan 600g. Ihan hyvä vaan, terkka vaan totes että ei oo tainu ruoka maistua. No syöny kyllä oon, mutta ei mulla samanlaista nälkätilaa oo päällä niinku esikoisen aikaan. Tänään oli esikoinen mukana kun neuvolassa kävin. Ja ihan huudoksihan se taas meni. HIrveen raivokohtauksen sai siitä kun terkka laitto verenpainemittarin mulle käteen. Tuli sitä pois repimään ja koko ajan vaan höpötti itkunsa seasta että "pois, autoon mennään." EIpä paljo tullu terkan kans ylimääräisiä juteltua kun hoiti vaan tarvittavat mittaukset ja sitten pois. Seuraavalla kerralla saa kyllä mies kattoo poikaa sen ajan. Onkin vielä lääkärinneuvola 2vko päästä niin sinne en kyllä ota mukaan huutamaan kun on ultrauskin vielä tiedossa.

Sanle ja tonttu 24+5
 
Iltaa.. Tulin vielä jakamaan ärtymykseni kanssanne ;)

Eli siis, mua ottaa aivan suunnattomasti pattiin :headwall: tämä mun housutilanne!! Kun on vain yhdet ainoat housut joita voin kodin ulkopuolella (kaupassa ja kylässä) käyttää, nekin paljastu oudoiksi oston jälkeen.. Sit kotona oon käyttäny jotain tosi vanhoja seppälästä ostamiani collari-housuja, niistä se kuminauha sisällä ihan solmussa. Tänään meni sit totaalisesti hermot niiden kans, joten vedin nyt sit miehen kalsarit jalkaani..
Pojan kanssa ulkoilessa oon käyttäny omia vanhoja verkkareita, jotka oli kokoa liian isot ennen raskautta. Ne onki ollu hyvät käyttää, pysyneet jalassa, mut nyt ne ei enää pysy mahan päällä enää vaan valahtavat vyötärölle, eli haaroväli laahaa melkein polvissa :headwall:

Ajatteliln kyllä etten enempää äippähousuja osta, mut pakkohan täs on jotaki keksiä. Ärsyttää!!

Kiitos ja hei :)
 

Yhteistyössä