Joulukuun tonttuset 2013 *KEVÄT*

helena2013 mulla oli kans alussa tosi oireetonta ja ei tuntunut yhtään et olis ollut raskaana. mut sit viime viikolla eli rv7+ alkoi kunnolla oireet.. väsymys ja sellanen etova olo aamusta iltaan. eli kyllä ne oireet sieltä vielä tulee! nauti nyt vielä kun on oireetonta :)
 
  • Tykkää
Reactions: Helena2013
Heippis kaikille, ilmottautuisin minäkin tähän pinoon mukaan.

Tiedot varmaan ensin eli Tiikeli, LA 30.12 / 30v. / toinen lapsi / Tays

Ja vähän taustoja minusta, eli tosiaan esikoinen myös jouluvauva (syntyi sektiolla 23.12 2011), hänestä plussasin 17.4 (miten se onkaan piirtynyt muistiin niin hyvin..!) ja nyt tästä toisesta nuppusesta plussasin 24.4. =) Miten voikin mennä noin samoihin aikoihin, ei voi kuin ihmetellä.. Kirjoittelin joulukuisiin 2011 joten tää joulukuisten palsta tuntuu heti niin tutulta ja turvalliselta, että vaikka la siirtyisi tammikuulle niin mieluusti jatkaisin täällä kirjoittelua.. Eka neuvola tosin vasta toukokuun puolivälissä että katsotaan nyt sitten miten siellä käy.

Noita alkupään juttuja vähän lueskelin, täällä oli joku toinenkin kenen ensimmäinen raskaus oli ollut tuulimuna. Mun eka raskaus oli myös semmoinen, mutta se selvisi vasta rv 12+5 ekassa ultrassa. Ikinä en unohda sitä tunnetta mikä tuli, kun luuli että menisi katsomaan omaa vauvaansa ja näkikin vain kohdussa pelkkää mustaa ja kuuli kätilön sanat "olen pahoillani mutta täällä ei ole mitään.." Ihan hirveää.
Ja tyhjennyshoidot ja kaavinta vei paljon henkisiä voimavaroja ja sitten vielä uudelleen raskautuminen kesti 9kk. Onneksi se sitten lopulta tapahtui ja pääsin varhaisultraan jossa pienenpieni syke näkyi ja myös sen onnentunteen muistan hyvin. Nyt olen muuttanut eri paikkakunnalle ja täällä ei pääsekään varhaisultraan ellei mene yksityiselle(!) Ei ole lääkäriä eikä aikoja eikä sitä eikä tätä, voi luoja mitä selityksiä. Terveystalo ottaisi tutkimuksesta 150€ ja mieheni sanoi heti että aivan liian kallista, ei mennä. Itse en millään haluaisi odottaa viikoille 12 asti että saisi varmuuden onko masu-asukki kotona. Kyllä pelkään tuulimunatoisintoa edelleen, vaikka edellinen raskaus meni hyvin ja tuloksena oli terve tyttövauva. Semmoiset mietteet nyt täyttää pään ja ahdistaa. Raskausoireistakaan ei vielä oikein pysty mitään sanomaan, kun tulin kipeäksi samana päivänä kun plussasin, joten väsymys yms. oireet voi olla myös flunssaa.. Epävarmuuden aikaa, en tiedä miten päin olisin.

Uutisesta kertomisesta taisi olla jotain juttua, olen kertonut plussauksesta kahdelle rakkaalle ystävälle sekä vanhemmilleni. Varsinkin äitini kanssa olen lähentynyt tosi paljon oman lapseni myötä, joten ei ollut vaikeaa kertoa uutista hänelle tai isälleni. Nyt kyllä laitan suun suppuun, koska pienelle piirille on sitten helpompi kertoa myös se, jos jotain kamalaa nyt tapahtuu.. Työpaikka on sitten yksi ongelma, siellä on mahdollista saada säteilyä tietyissä paikoissa (olen töissä leikkausosastolla) että sitten raskaus ainakin selviäisi, mutta jos kerron heti niin eihä mua tietenkään sitten semmoiseen paikkaan laitettaisikaan. Huh. Paljon paljon mietittävää on nyt tullut ja varmaan kauhea pitkä sepustuskin, ehkäpä lopetan nyt tähän ja palaan takaisinpäin lueskelemaan mitä teille muille kuuluu. :p

Tiikeli 4+6 (tai jotain sen suuntaista.. =) )
 
  • Tykkää
Reactions: Helena2013
tervetuloa uudet :) onnea


kiitos jen_ni, toivottavasti tää on vaan sitä :)

mun suurin huoli on se että en saa öisin nukuttua, en tiiä mistä se johtuu, kestänyt jo yli viikon, mua sattuu alaselkään ja vaihdan koko ajan asentoa mut oon ihan selvästi hereillä ja aamusin olisin valmis seiskalta nousee vaik oon mennyt kahelt sänkyyn, tää on ihan tuskaa.
 
Kemikaalit aiheuttivatkin keskustelua. Kuten joku sanoikin, ovat niihin liittyvät asiat toki jokaisen omia päätöksiä, mutta jos joku on kiinnostunut, niin pari artikkelia asiasta:

Meikkauskielto raskauden ajaksi?
Äidit täynnä kemikaaleja

Omasta mielestä asia vaan on suunnilleen sama kuin se, että miksi en myöskään syötä lapsilleni eineksiä vaan teen ruuat itse, mielellään mahdollisimman puhtaista raaka-aineista.

Terveitä lapsia onneksi syntyy, mutta vaikutukset voivat näkyä vasta paljon myöhemmin oireina, joita ei välttämättä vielä edes osata yhdistää kemikaaleihin (kuten toisessa artikkelissakin sanotiin, näitä tutkitaan koko ajan lisää). Eihän vielä kolme-neljäkymmentä vuotta sitten tiedetty kaikkien lääkkeidenkään vaaroista odotusaikana.

Mutta jälleen vastuuvapauslauseke: itse haluan nämä asiat huomioida omassa elämässäni, muut saavat tehdä kuten haluavat. Mutta jos näistä ei puhuta, ei kukaan niistä tiedäkään...:)

Kiitos, tömpsis, kommentista tuohon menkkamaiseen kipuun liittyen.. Ehkä se jossain vaiheessa helpottaa..

Ihanaa aurinkoista päivää kaikille!:)
 
  • Tykkää
Reactions: Barbamama35
Olipas taas tullut juttua! Kaikki kyllä luettu, mut kommentoitavaa ei tuu just nyt mieleen.

Mut voihan vitalis... Miten hyvin eläimet mahtaa haistaa tai aavistaa raskauden? Meillä on kissa ollut pennusta asti ihan hirvittävä diiva ja uusia eläimiä ottaessa se on tullut esille mustasukkaisuudella. No arvasin kyllä, et mustasukkaisuus tulee tässäkin asiassa esille, mut ajattelin sen tapahtuvan vasta synnytyksen jälkeen. Tää kissa nyt kuitenkin on ollut ihan hullu mun perään pari viikkoa. En saa mennä vessaan, en suihkuun enkä maata sen vieressä silittämättä, vaan kaveri tulee mouruamaan oven taakse ja huutaa niin kauan, että tuum pois. Jos siivoan ja kuljen pitkin kämppää niin tää juoksee perässä maukuen... Ja mitä tapahui eilen, kun ei neiti saanutkaan huomiota? No päätti tulla pissalle meidän sänkyyn!! :headwall:

Toinen koirista sen sijaan on niin.. Lepposa? kaveri, että antaa 8kk ikäisen kummipojankin repiä itseään ihan miten vaan enkä malta odottaa, että saadaan meidän tontusta ja tästä kaverukset. Koira tykkää nukkua leuka mun vatsalla ja jos näytän sille paljasta masua niin alkaa tökkimään sitä nenällä ja näin ei siis oo ollut ennen raskautta.

Turhia löpinöitä, mut kunhan mietin. :D Ja kirjotusvirheitä varmaan sata, kun puhelimella näpytän.

Kurina ja 10+2!
 
Kemikaaleista, aihe on kiinnostava ja varmasti jakaa mielipiteitä esim. hiusten värjäämisen ja meikkaamisen suhteen. Altistumista kuitenkin tulee niin paljon muualtakin ja jatkuvasti, että en vielä itse tiedä, miten suhtautuisin asiaan. Jos nyt mietitään ympäristöä, maataloustuotteet myrkytetään/lannoitetaan ties millä myrkyillä, vesijohtovesi käsitellään kemiallisesti juomakelpoiseksi, elintarvikkeiden tuotantoketjussa valkaistaan, hajustetaan ja aromatisoidaan ruokien ainesosia ja saadaan esim. leipätuotteet säilymään vuosikausia, rakennusteollisuudessa käytetään täysin luonnottomia muovimaaleja, myrkyillä kyllästettyjä rakenneosia, homeentorjunta-aineilla suihkutettuja eristeitä jne., eli se, että äiti päättää olla käyttämättä ripsiväriä, ei mielestäni suuressa kokonaisuudessa ole merkityksellisin valinta. Toki kosmetiikan ja kemikaaleille altistumisen suhteen valinta on enemmän oma, kuin esim. työpaikan toimistossa tehtävän pintaremontin suhteen. Tahtoo vaan sanoa, että asia on niin laaja, että pelkästään äitien varoittaminen meikkaamisesta/ihon rasvaamisesta on hieman.. no, tekopyhää? Miten se, että äiti lakkaa varpaankyntensä kerran raskauden aikana on paha asia, jos ajatellaan esim. mitä kaikkea p*skaa ruokateollisuuden kautta kehoomme saamme?

Toisaalta kuulun itse myös tähän joukkoon joka yrittää ostaa ruokansa puhtaana, ei käytä eineksiä, valitsee lapselle todennäköisesti lasisen tuttipullon, asuu maalla perinteisin menetelmin remontoidussa puutalossa, kasvattaa kesällä omat vihannekset jne. Enkä juurikaan arkena meikkaa, ja miltei ainoa kaunistautumiskeinoni on hiusten ja kulmakarvojen värjäys, joista en näe syytä täysin raskauden ajaksi luopua.

Ja tosiaan jokaisen omia valintojahan asiat ovat, eikä mikään kieltäytyminen/ohjeiden noudattaminen kuitenkaan oikeasti takaa sitä, että asiat menevät hyvin.

Kissanhiekkoja vaihtava ja hiuksia värjäävä Niandra 7 + 6
 
On niin totta että noita myrkkyjä ja kemikaaleja saa tahtomattaan ruuasta ja ympäristöstä niin paljon, että sillä ripsiväristä luopumisesta tuskin kovin suurta hyötyä tuossa kuormituksessa lopulta on.

Ja tuosta eläinten vaistosta sen verran, että muistan niin hyvin meidän perheen koiran joka kulki siskoni perässä jatkuvasti tämän ollessa raskaana. Nukkui hänen vieressään ja kulki perässä, kuin olisi vahtinut tätä. Ja oikeastaan tämä vahtiminen jatkui vielä vauvan syntymän jälkeen, kun koira kesällä mökillä makasi vauvanvaunujen vieressä hiljaa vauvan nukkuessa. Oli se hellyyttävää.

Ollaan nyt tässä pohdittu että jos tuolta varhaisultrasta hyviä uutisia saadaan, että kohdussa todella joku asustelee niin kerrottaisi sitten vanhemmillekkin. Ensin mietin että olisin säästänyt uutisen äitienpäiväksi, mutta jotenkin tuntuu helpottavammalta kun ei tarvitsisi salailla niin pitkään. Ystävistä osa kuitenkin jo tietää ja minun sisko. Jos jotain ikävää sitten jatkossa tapahtuu niin haluan että omat vanhemmat ovat tietoisia tilanteesta ja ovat sitten tukena siinä.

Tänään omien laskujen/oletusten mukaan pärähti käyntiin seitsemäs viikko eli 6+0 ollaan.. Ja samalla alkoikin sitten tuo aamuinen pahoinvointi.. tai oikeastaan jo eilen oli aamupala nousta takaisin ylös, mutta tänään ihan heräsin tähän kuvottavaan oloon. Ah, tästäkö se kamalaihana pahoinvointi sitten alkaa.. :D
 
Kemikaaleista tulikin paljon keskustelua... Aihe on hyvä ja mielenkiintoinen. Toisaalta kuulun siihen joukkoon, joka haluaa elää mahdollisimman puhtaasti ja käyttää eko-tuotteita ja mahdollisimman vähän jalostettuja raaka-aineita jne. Mutta toisaalta olen myös niin laiska, että aina en todellakaan näin tee vaan menen sieltä, missä aita on matalampi. Olen ajatellut asian niin, että edes se muutama kerta jolloin teen "puhtaampaa" ruokaa tai ostan "ekologisia" vaatteita niin on parempi kuin, se etten tekisi niin kertaakaan. Yksin valmispizza ei maailmaa kaada jos niitä ei joka päivä syö. Sama juttu myös näiden meikkien ja hiusvärien suhteen. Koska en kokoaikaa kulje naama tällättynä enkä kuukausittain värjää hiuksiani, voin hyvällä omatunnolla näin joskus tehdä enkä jaksa silloin nähdä asiasta vaivaa. Mutta nää on taas näitä asioita, joita jokaisen on omassa pienessä päässään mietittävä... :) Itse asiassa mulla on myös kestovaippojen kanssa sama filosofia, eli jos käytän meidän neidillä edes sen yhden kestovaipan päivässä niin se on 365 kertakäyttövaippaa vähemmän vupdessa. Ja koska toisina päivinä kun on kotona käytämme vallan kestovaippoja niin menossa ja reissussa voin huoletta kaivaa Liberot laukusta. So simple is that! :) Sori kun tuli pitkää tekstiä mutta ah mikä aihe, lähellä mun sydäntä!

Onko kellään muulla pyörrytystä/heikotusta? Edellisessä raskaudessa mua vaivas tää ongelma, ja tänään kaupassa totesin että jaaha taas tää alkaa, ei kiva... Eli kun jotuu pitkään seisomaan tai jotain niin alkaa kovasti heikotaa ja pyörryttää sekä sydäntä tykyttämään. Aivan sama olenko syönyt ja juonut kunnolla vai en, ei juuri vaikuta asiaan... Todella inhottava vaiva, toivon että jäisi tähän yhteen kertaan koska mulla edellisessä raskaudessa alkoi rajoittamaan jo elämää kun noita kohtauksia tuli päivittäin (onneks meni ohi jossain kohtaa) niin joutui aina miettimään et ei mene sellaisiin paikkoihin joissa ei pääse tarpeen tullen istumaan tms. Onko muilla samaa ongelma ja jos on niin ideoita asian kanssa elämiseen?

Jihaa, kyllä tää raskaus tästä etenee! :)

Nuu_Nuu ja edelleen nimetön pieni 8+2 (tarttisko jo oikeesti keksiä masuasukkinimeä tolle piiperölle???)
 
tömpsis: Kiitos! Ajattelin tehdä vielä sen viikkonäytöllisen testin tässä parin päivän aikana. Jos siihen tulee 3+ niin voi ainakin hetkeksi huokaista ;) Pitäisi tietysti olla onnellinen siitä, ettei ole pahoinvointia. Se ei vaan ole niin helppoa, kun on niitä menetyksiä kohdannut ennenkin.

Noista narkkareiden ja alkoholistien lapsista olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, ettei yksikään ole mun mittapuun mukaan "terve". Vaikka siis näillä lapsilla olisi näennäisesti kaikki raajat paikallaan jne. niin kärsivät vakavista vierotusoireista ja vuosien saatossa paljastuu mm. mielenterveysongelmia, ylivilkkautta... FAS lapset ulkonäkökin paljastaa eli kysymys on jopa niistä fyysisistä muutoksista. Kuten tömpsis sanoi, niin nämähän on näitä henkilökohtaisia arvoja eli mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Taidan olla tiukkis näiden suhteen ;)

Kemikaalikuormitusta ei tosiaan kukaan voi täysin välttää tässä maailmassa missä eletään. Sen sijaan voi itse tehdä niitä valintoja oman elämän suhteen niissä asioissa mihin voi vaikuttaa. Meillä täyskestoillaan, meikkaan tosi harvoin ja värjään hiukseni harvoin (mutta en raskaana ollessa), suositaan itse tuoreista raaka-aineista tehtyä ruokaa, kasvatetaan itse kasviksia, hedelmiä ja marjoja, kierrätetään jne. Kaikkea kuormitusta on siis täysin mahdoton poistaa, mutta voin ainakin tehdä JOTAIN asialle :)

Tiikeli: Tervetuloa mukaan! Mullakin esikoinen on syntynyt joulukuussa. Voi hyvin olla, että näille tulee jopa sama syntymäpäivä :) Löytyiskö teidän lähiseudulta joku toinen yksityinen missä ultran hinta olisi vähän edullisempi?

Olen kertonut raskaudesta parille hyvälle kaverille. Äidilleni ajattelin kertoa varhaisultran jälkeen. Meillä tilanne on hieman erilainen, kun on tulossa jo neljäs lapsi. Uutinen herättää varmasti vähän ristiriitaisia tunteita. Siksi ei nyt kiirehditä sen kanssa. Töissä meinaan kertoa vasta np-ultran jälkeen.

Eläimet voivat todellakin reagoida raskauteen jo heti alusta. Ihania :heart:

Mulla oli edellisessä raskaudessa aika paljonkin pyörrytystä / heikotusta. Varsinkin, jos nousi nopeasti tms. Verenpaine oli aika alhainen eli ehkä se johtui siitä. Söin siis hyvällä omalla tunnolla salmiakkia, jos alkoi heikottaa. Sehän nostaa verenpainetta eikä sitä siksi suositella raskauden aikana.

Barbbis 5+1
 
Heip, Meillä on raskaudesta kerrottu muutamalle hyvälle ystävälle ja molempien vanhemille :)
Onko kellään muulla täällä turvotusta, mä oon sen verran turvoksissa jo koko ajan että farkut istuessa jo tuntuu pahalta ja painaa, kellään muulla??

Täällä oireet on vielä aika lieviä mutta niitä on kuitenkin :) millään en malttaisi odottaa ensi viikon varhaisultraa!! :)

Lakrista LA 24.12 /22/ 2.lapsi/ porvoon sairaala
5+6 <3
 
Viimeksi muokattu:
Kemikaaliasiasta:
Ennen kuin lähdetään vaahtoamaan kemikaalien kauheudesta, kannattaa muistaa, että mm. vesi on kemikaali. ;) Lienee siis syytä määrittää, mistä kemikaaleista on tarkalleen ottaen puhe?

Itse en värjää hiuksiani, koska satun pitämään luonnollisesta väristäni. Mikäli värjäisin, pitäisin raskauden ajan taukoa, koska hiusväri todistetusti imeytyy päänahkaan ja aiheuttaa pitkäaikaisen reaktion (huomasi sen itse tai ei). Sen sijaan kosteusvoidetta ym. käytän surutta, koska se ei imeydy edes kovinkaan syvälle ihoon (imeytyisikin niin saisi vähän parempia kosmeettisia tuloksia...).

Vähän ihmetyttää täällä mainittu kommentti (en muista kenen), että hajuvesi olisi "kamalaa myrkkyä". Sehän on lähes pelkästään (iholta haihtuvaa) alkoholia ja hajusteainetta, ei siis todellakaan myrkyistä pahin.

Meikkaan joka arkipäivä, joskus myös viikonloppuisin. Meikkejäkin on niin monenlaisia; on niitä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta joutua verenkiertoon päinkään (esim. meikkivoiteet, poskipunat, luomivärit), ja niitä, jotka suureksi osaksi niellään (huulipunat ja -kiillot). Ensimmäisiä käytän huoletta, toiseksi mainittuja olen vähentänyt. Huulten rasvaamiseen käytän mehiläisvahaa.

Ei siis kannata heittää lasta pois pesuveden mukana. Ennen kaikkea kannattaa käyttää tervettä järkeä eikä uskoa ihan kaikkea lukemaansa mutu-tietoa suoralta kädeltä.
 
Viimeksi muokattu:
jopas oli asiaa!
Täälä ei ole vielä varattu neuvolaa, viikon päästä meinasin varata kun menen muutenki siinä käymään.
Yökötystä, oksetusta, vatta on ku ilmapallo .. repäsykipuja, väsymystä. Siinä ainaki muutamia oireita. Voisin jo lähteä yöunille :D
5+1 tänään :)
 
Tänään tuli nukuttua tunnin päikkärit töiden jälkeen ennenkuin hain lapset hoidosta..Pidemmätkin unet olis maistunut, mutta piti hakea lapset. Kyllä on tosiaan väsymystä..

Mulla oli neuvolassa puhetta, että ruokahalu on ihan mahdoton! Syön tosi isoja annoksia varsinkin lounaalla, kun on tosi kova nälkä..Se ei ole hyvä idea kuulemma, mutta minkäs teet, kun on NÄLKÄ! :D
 
Tänne on jälleen tullut uusia odottajia ja hirveesti tekstiä! :) Onnea plussasta!

(.) Tulin kertomaan että kävin neuvolassa ja kaikki hyvin. Tai siis ei ollut pissassa mitään ja painoindeksikin oli 23. Pelkäsin hirmusti että olis tullut painoa jo nyt vaikka kuinka kun on niin turvonnut olo enkä ome liikkunut mihinkään mutta samoissa oli pysynyt. Jippii! Hb oli 119. Se on tiedossakin et on vähän matala, syön vielä toisen rautakuurin. Viime syksyn km:n jälkeen hb tippui ja sitä edeltävä lyhyt kierto oli syönyt rautavarastojakin jo. Jep. Kaikki hyvin muuten, enkä joudu sokerirasitukseenkaan. Taustalla kaksi raskautta ilman r-diabetestä ja tuo paino niin kohdillaan, ne oli syyt miksen joudu sokerijuttuihin.
Mies ei ollut mukana, on flunssassa.

Seuraava neuvola 19.6.

Vanamo+tintti 9+0
 
Mä olen kertonut viidelle ystävälle. Kaksi on työkavereita ja ne tiesi tarkkaan missä vaiheessa mun kuukautiset alkoi olemaan myöhässä joten olisin valehdellut jos oisin sanonut että en ole raskaana.

Sen lisäks kerroin yhdelle lapsuudenystävälle jonka haluaisin ehkä lapsen kummiksi. Lisäksi soitin tädilleni ulkomaille koska hän on niin kovin läheinen. Siinä ne tais ollakkin.

Lopuille kerron silleensä että ekan ultran (viikko 9-12) jälkeen kun olen aluksi omalle äidilleni ja veljilleni kertonut, että olis eka lapsenlapsi tulossa.

Me päätettiin et jätetään varhaisultra väliin.

Mua ahdistaa miehen perhe ja se, että jos ne alkaa sit liikaa puuttumaan asioihin. Kun ne on vähän semmosii et ärsyttää jo nyt.

Töissä kerron varmaan niin kauan kun saan vaan piilossa pidettyä, uskon kyllä että joskus viikoilla 15 on jo masu ulos pompsahtanut, eli kesäkuun lopussa.
 
Ainiin mä haluisin tytön ja kaikki muut paitsi mä on sitä mieltä että se on poika.

Oon paljon miettinyt sitä jos en olekaan raskaana, et jos tää onkin mennyt kesken mut en vaan tiedä sitä. Ja että on liian aikaista alkaa puhumaan kuukausien päähän.. mut sit toisaalta mulla on kaks vaihtoehtoa, joko hyväksyä että minusta tulee äiti ja luottavaisin mielin mennä eteenpäin tai elää kiellossa kunnes käyn ultrassa ja menettää monta hienoa hetkeä murehtimalla.
 
Heippa vaan:) uusi odottaja liittyisi joukkoon. Pikku kolmonen olisi siis tulossa ja LA 16.12. Nyt siis viikkoja 7+0 kasassa. Varhaisultra varattuna loppuviikkoon, ja jännittää jo kovasti..! Raskausoireista: täytyy sanoa, et helpommalla oon päässy kuin kahdessa ekassa (molemmat tyttöjä). Väsymys on huomattavaa ja pahoinvointikin on kuvioissa, mutta ei niin hallitsevasti kuin aiemmin. Vielä oon selvinny pelkällä kyökkimisellä. En tiiä, mut jotenkin nyt jännittää paljon enemmän et kaikki on varmasti kunnossa.
kuume84/LA 16.12/29v./3.lapsi
 
Barbamamaa pitää korjata sen verran, että eipä ne eläimet aina niin ihania oo huomatessaan raskauden.. Onhan se kiva, että osottaa välittävän sä, mut mä en taida nähdä mitään kivaa tossa sänkyyn k*semisessa.. Tai no juu, saadaanpahan syy ostaa uus ja isompi sänky! Pelottaa vaan, et kohta on vaarassa pinnasänky ja vauvan muut kamppeet, kun ei kisusta luopuminen oikeen innostais.

Nukuin tänään poikkeuksellisesti kymmeneen ja päiväunetki tuli otettua, mutta nyt väsyttää niin, et oisin valmis yöunille... |O

Ja joku oli huimauksesta kysellyt niin täällä bingo! Ärsyttävä vaiva kyllä, mut syy syödä salmiakkia hyvällä omallatunnolla.. :cool:

Neuvolatäti soitteli tänään ja lupas laittaa postissa lähetteen np-ultraan. Ihanaa, et sekin tulee jo nyt, vaikka vu:sta aikaa vasta vähän vajaa viikko.
 
hihii, tuli just tänään kutsu ekaan ultraan joka on toukokuun lopulla =)

hiusten värjäyksestä, aion kans värjäillä, mutta en usein.. meikkiä käytän usein, silloin kun vietän päivän vain kotona niin olen meikkaamatta. kosteusvoiteita kasvoihin ja vartaloon käytän, sillä ne eivät kaiken jären mukaan imeydy pintakerrosta syvemmälle, eiks se ole ihan laissa säädetty? ja apteekin tätikin sanoi ettei niistä ole mitään haittaa raskausaikana.. mut eihän koskaan mikään ole täysin varmaa. hajuvesiä en käytä päivittäin.

oon kans tosi väsyny kokoajan, ja tällä hetkellä ei maistu oikein mikään terveellinen ruoka : / tein netissä testejä ja lueskelin oireista, niitten mukaan olis poika tulossa :D :heart: ja olishan se poika ihana, mutta pääasia on että lapsi olisi terve!
 
Viimeksi muokattu:
vielä noista kissoista, jossain neuvolasta saadulla lapussa luki ettei kissoja saisi nukuttaa samassa sängyssä raskauden aikana?

onkohan tossa mitään perää? meidän kissa on nimittäin tottunut aina nukkumaan viekussa tai sylissä, ja sehän olis ihan surkeana jos ei viekkuun pääsis : / oon ainakin tähän mennessä käsitelly kissaa ihan niinkuin ennenkin ja antanut nukkua vieressä, sylissä ja on saanut puskea päällään mun naamaa (tykkää siitä :D)

ja helena, mielialat voi vaihdella hormoonien takia just noin, joten ei hätää.. mullekkin tulee hetkittäin ihmeellistä paniikkia tosta (varsinkin kun eka tulossa) vaikka oon tietysti onnellinen tästä =)
 
  • Tykkää
Reactions: Helena2013
Barbamama 35: Tuliskin lapsille sama syntymäpäivä, olis aina tuplajuhlat..! Äitillehän semmoinen olis mukavaa, en tiedä mitähän lapsoset asiasta meinais.. =D Hauskaa että sielläkin samanmoinen sattumus käynyt. =) Ja juu, täytyy nyt koittaa vielä jostain koittaa bongata halvempi VU, olis itellä niin paljon helpompi olo kun saisi aiemmin tietää masu-asukin olemassaolosta.

Helena2013 Mulla oli samoja ahdistusta äidiksi tulosta -tuntemuksia esikoisen odotuksen aikaan ja vielä senkin jälkeen kun neiti oli syntynyt. Kasvoin kuitenkin äidiksi pikkuhiljaa ja niin kasvat sinäkin, älä huoli. Toisilla se kestää kauemmin kuin toisilla eikä siitä pidä potea huonoa omaatuntoa. Ja noi mammahormonit, nehän nyt laittaa kaikki tunteet meneen häränpyllyä, joten koita relailla, ei kelailla.. =D

Aih, ja toi hiustenvärjäys -kysymys taasen.. Alkais olla jo omalla kohdalla taas tarvetta mutta tokihan se mietityttää. Esikoisen odotusaikana en tehnyt hiuksille juuri mitään, vaikka silloinen parturitätini sanoi että raidat on turvallisempi vaihtoehto kuin koko tukan värjäys. Voi olla siis että jotain raitoja laittaisin, ehkä en kummoisempaa.

Tiikeli ja kakkospapunen
 
On se vaan niin mahtavaa, että te ootte täällä tukemassa, muuten tulisin hulluks! :heart:

On jotenkin niin hassua, että neuvola on vasta rv 8 joka paikassa, kun just nyt on se pahin paniikki ja haluais eniten kysellä ja vastauksia.

Oon kyl ummet ja lammet selannut nettiä ja lueskellut kirjoja. Onhan se mahtavaa tietää miten tuol sisällä jyllää mut jotenkin.. ei ole ketään joka olis samas tilanteessa ja tää salassa pitäminen ahdistaa myös, mut pakko nyt toistaseks.
 

Yhteistyössä