**Joulukuun Pikkutontut TOUKOKUUSSA**

heipsan..:)
Täällä syödään hattaraa pikkuhipaisujen kunniaksi...:heart:
Eilen illalla rupesin tarkailemaan noita tunteita tuolla masulla ja tänään tuntunut taas selkeää liikehdintää...:) siellä joku mua hipsaisee....=) toivottavasti ultrassa kaikki ok, toisaalta olen ylionnellinen näistä tuntemuksista mutta samaan aikaan vielä pelokas kun ei ole livenä pienokaista nähnyt..töissä kun kerroin niin olivat varmoja että kaksi sieltä on tulossa.Saapi nähdä..:)

EevaN ja pieni 11+4
 
Viimeksi muokattu:
Voi ihanuutta ja ihmettä että osa tuntee nyt jo liikkeitä! Mielenkiinnolla oon lukenut myös synnytystarinoita ja oppinut paljon uusia sanoja, esikoisen odottajalle kun kaikki on uutta ja ihmeellistä =)

Äitsy80 mullakin on vaikeuksia kertoa töissä, aloitin tammikuussa uudessa työpaikassa ja tosiaan just sain vakituisen työpaikan. Kyseessä on vielä pieni paikka eli mun ois syytä kertoa aika pian, kohtahan tätä masua ei voi olla huomaamatta ja ois kuitenkin kiva kertoa ennen ku joku kysyy suoraan :rolleyes:

Ens viikolla mulla on koko viikon kestävä työmatka Saksaan. Onneks paha olo on jo enimmäkeen väistynyt, väsymys tosin ei. Toinen vastaava olis viikolla 30, jolloin pitäisi mennä junalla Italiaan! Kertokaapa kokeneemmat, oisitteko pystyneet lähtemään tollaselle reissulle edellisissä raskauksissa viikoilla 29-31?

Tuisku81 ja papu 11+1 neuvolan mukaan
 
Heippistä!
Täällä on käyty ekassa neuvolassa ja huomenna olisi luvassa lääkäri, jossa ultrataan, jee! Saa vihdoinkin tietää, että onko kaikki kunnossa vai ei. Viikonloppuna tuntui muutama repäisykipu nopeasti ylös noustessa ja toivon mukaan ne liittyvät kohdun kasvuun, jolloin voisi tosiaan olettaa, että kaikki olisi suht ok.. tänään on myös tuntunut vähän huimausta ja pahaa oloa. Neuvolatäti oli kyllä tosi ihana ja mittasi miehenkin verenpaineet siinä jutellessa :)

Tosi ihanaa lueskella teidän kaikkien ultrakuulumisia, kun kaikki on hyvin :) Tulen taas kertomaan huomenna tarkemmat kuulumiset, kunhan tiedän mitä tuolla masussa oikeesti tapahtuu.. nyt jotenkin ei kärsivällisyys pysty :D

8+5
 
Opiskelu Mä jäin äitiyslomalle koulusta helmikuun lopussa 2010 kun kuopus synty, eli 1,5 vuotta tulee taukoa koulusta nyt ja sitten taas 0,5 vuotta kun ens keväänä. Puolvuotta voin ilmeisesti anoa lisäaikaa jos jatkan ens syksynä muuten pitäis taas olla kotihoidontuella ja töissä kun mies luultavasti siinä vaiheessa lähtee kans opiskelemaan. No onhan sinne aikaa vielä.

oksitosiinia on mulla laitettu molempien kanssa pidentämään supistuksia ponnistusvaiheessa kun jostain syystä molemmilla siinä vaiheessa laski sydänäänet jonkunverran. Mulla se ei kyllä kipeyttäny supistuksia ja muutenkin ponnistaminen ei mulla ole sattunut kun vaan onnistuu ponnistamaan oikeeseen aikaan heti kun se supistus tulee, sillä oon saanu työnettyä sen kivun pois kokonaan. Kuopuksen kanssa sattu kunnolla kun pää synty koska hän oli onnistunu vääntäämään ittensä täysin avotarjontaan.

Haikaranpesä Ekan kanssa mentiin sinne suunnitellusti synnyttämään ja minä ja poika siirryttiin tavalliselle vuodeosastolle koska mies ei halunut jäädä perhehuoneeseen. Kuopuksen kanssa mun piti mennä normaalille synnytysosastolle mut siellä oli täyttä ja menin synnyttämään Haikaranpesään ja jäin sinne sit kans osastolle makaamaan. Pitäiskö yrittää päästä sinne tämänkin kanssa? Raskausdiabetes ei taida olla este jos ei mene insuliinihoitoiseksi. En vaan viitsis käydä mitään synnytysvalmennuksia, vai järjestetäänkö niitä vaan ensisynnyttäjille?

(.) Tänään on taas ollu aivan hirvee päivä, olin siis edellisen yön töissä. Aamuyöstä piti jo käydä yökkäämässä vessassa ja sit tas sama juttu kun tulin kotiin ja yritin aamiaista syödä. Huono olo näköjään häviää iltaan mennessä.
Pari päivää on tullu räkää ihan hirveet määrät ja yksäkin ollut sellasta limayksää nyt päivän aikana se on muuttunu ihan hirveeks ärsytysyskäks ja jatkuvaan kurkunkutinaa. Veljen häät on lauantaina ja en haluais mennä sinne yskimään ja räkimään.

Fantaihana 10+6

(
 
Tarantella Mulla on ollut selkeitä eroja.Kaks ensimmäistä on poikia ja odotusajat oli niin helppoja kuin ei ois raskaana ollutkaan,alussa oli ihan hentoista kuvotusta mutta muuten ei mitään vaivoja ja iho oli tosi hyvässä kunnossa.Lihaa en pystynyt syömään (poikkeuksen teki jauheliha jota pystyin korkeintaan kerran viikossa syömään ihan pikkuisen) ja kaikki makea maistui liiankin hyvin ja kaikki muukin mahdollisimman hiilaripitoinen.Kolmas lapsi on tyttö ja sen odostuaikana oli vaikka mitä; verenvuotoa alussa,kunnon pahoinvointia (en kyllä muista et oisin voinut ihan näin pahoin,mut aika on voinut kyllä kullata muistot;) ),lihaa pystyin syömään ihan normaalisti,hiukset rasvottui ja finnejä tuli enemmän kuin mitä mulla oli ollut koko siihen astisen elämäni aikana, oli liitoskipuja,selkäsärkyä ja himoitsin kaikkea suolaista että mulla kyllä on oireet olleet ihan erinlaiset ja siksi aavistinkin että tyttö tulee vaikka poikaa kovasti toivoin.Ai niin ja poikien odotusaikana oli linea negra mutta tytön odotusaikana ei.

Jennynny mä en oo ikinä tehnyt synnytystoive listaa :eek:!?Mikä se sellainen on?Tehdäänkö se neuvolassa vai sairaalassa vai niinku missä ja milloin?
Oon samaa mieltä että hyvin nopeaan synnytykseen ei ehdi itse mukaan,mä kolmannen synnytyksen jälkeen oli ihan puusta pudonnut ja miein et tässäkö tää nyt oli kun kaikki ympärillä olevat ja paikalle tulevat sekä vastaantulijat onnittelivat.Ja hämmentyneenä hymyilin ja kiittelin.Tuntui että kaikki muut iloitsi siinä vaiheessa paljon enemmän kuin itse.oli jotenkin niin täh?fiilis:)

tatomira mä oon aina toivonut pääseväni kylpyyn mut ikinä en oo ehtinyt edes sanoa sitä ääneen.
Mullakin makeat karkit saavat pahoinvoinnin aikaan mutta muutaman salmiakin syön mielelläni:)
Tekö ette kysy etukäteen kumpi on tulossa:)?
Tosi inhottava tuo miehesi suhtautuminen:(Miten se neljäs muka sen enempää sen elämää pilaa kuin edellisetkään lapset tai vie konkurssiin?Kyllä mä uskon että se neljäs menee siinä jotakuinkin samassa kuin muutkin lapset (ainakin itse ajattelen niin).
Jaksuja miehesi kanssa:hug:

Mulla on taas huono olo:x juuri tossa taas söin mutta eipä sen teho kauan kestänyt.Tää raskaana olevana syöminenkin on enemmän pakkopullaa jotta pahoinvointi pysyis ees jotakuinkin hallinassa eikä suinkaan mikään nautinto.
Miten te jotka ootte todella pahoinvoivia pystytte käymään kaupassa ja neuvolassa ynnämuualla julkisilla paikoilla??Kun mä luulen etten kuintenkaan tän pahoinvoinnin kanssa oo kuitenkaan pahimmasta päästä ja tänään jo mietiskelin et miten ihmeessä selviin torstain neuvolareissusta kunnialla kun välillä kotonakin on tosi tukala olo ja pohtii että selviääkö oksentamatta vai ei.
Täytyy lopettaa kun on niin heikko olo:x:wave:

Metsätähti ja onnenjyvä 9+6
 
Jospas minäkin ilmoitaudun mukaan!
Olen kolmatta lasta odottava 27vee äiti varsinais-suomesta ja näin ollen yritän ehtiä TYKSiin synnyttämään. LA 4.12. Tällä hetkellä olen poikieni (2 ja 3v.) kanssa kotona, ammatiltani olen sosiaalityöntekijä.
Raskaus on edennyt hyvin. Kipeitä supisteluja oli jo viikolla6, mutta nyt niitä ei ole onneksi enää ollut. Pahoinvointia mulla ei ole ollut ikinä raskaana, yleistä kuvotusta kaikkea kohtaan sitäkin enemmän. Ekassa neuvolassa olen ollut kuukausi sitten ja np-ultra olis torstaina. Kateellisena luin, että jossain paikkakunnilla ultrataan jo paljon aikasemmin ja useammin. Meillä kolmatta odottaville kuuluu vain np ja keskiraskauden ultra:(
Mahaa mulle on nyt jo tullut sen verran, että rohkeimmat on tullut suoraan kysymään, onko vauva tulossa. Aiemmin olen ollut 30-40kg painavammassa kunnossa, joten ylimääräistä nahkaa on mahan ympärillä, ja niinpä ajattelinkin, ettei tää raskaus näkyis heti, mutta väärässä olin:D
meillä koko perhe odottaa vauvaa innolla. Esikoinen oli kakkosen syntyessä reilun vuoden, eikä silloin vielä ymmärtänyt mitään vauvan tulosta, mutta nyt jo huudellaan napaan, että kuuleeko vauva:heart: Kakkosella on pahin uhma (ainakin toivon, ettei mene enää pahemmaksi..) menossa ja hän välillä toteaa, että vauva on tyhmä, mutta tulee hetken päästä halimaan ja pusimaan mun masua:heart: Vähän jännittää, miten sitten suhatudutaan kun se vauva on oikeasti meillä ja elämä muuttuu taas vauvaperheen elämäksi..
mutta se mun navasta...
Tuisku pohti, voiko mennä viikolla30 junalla italiaan. Mun kokemuksella en lähtisi, mutta jos sulla on vointi hyvä, eikä esim. selkäkipuja, niin mikä estää:) mulla ei ole nyt tässä kalenteria, mutta pienellä laskutoimituksella voisin ajatella, ettei sillon ole enää kovin kuumat ilmatkaan, joten ei sekään haittaa.
Ja oksitosiinista vielä..mulla laitettiin esikoisesta oksitosiinia nopeuttamaan synnytystä, kun olin 48 tunnin jälkeen aikalailla puhki :D en osaa sanoa, oliko siitä mitään hyötyä kun elelin tajuttomuuden rajamailla, mutta saatiin se vauva ainakin ulos=)
koitan keritä täällä taas käymään, mutta pahoin pelkään, etten kovin usein pääse kun periaatteesta en käy koneella poikien ollessa hereillä ja iltasin kaadun sänkyyn ilman, että jaksaisin avata konetta. Näin on hyvä, kun teen muutaman sijaisuuden lastensuojelulaitoksessa kuukaudessa ja yövuorossa kerkee olemaan koneella =)
hyviä vointeja kaikille!!:wave:

paveliina 11+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsätähti;23789430:
Miten te jotka ootte todella pahoinvoivia pystytte käymään kaupassa ja neuvolassa ynnämuualla julkisilla paikoilla??
Metsätähti ja onnenjyvä 9+6
Voin vastata, että välillä ei mitenkään. Minulla siis niin voimakasta tämä pahoinvointi nyt, että oksennan läpi koko päivän. Viimeksi, jouduin jättää kaupassa tavarat kassalle kun taakseni tuli hajuvedelle haiseva naishenkilö. Juoksin oksentamaan.:O Pahoinvointirannakeeet ovat auttaneet minulla vähän siihen pahaan oksentamiseen, paska olo on koko aika. Kaikki hajuvesi, tupakka, piipputupakka, sikari, hiuslakka tekee todella pahaa. Kierrän haisevia ihmisiä kaukaa kaupungilla :kieh: Myös ruuasta puhuminen, grillaaminen, ruokaohjelmat, valojen sytyttäminen jne. Juu, ja minulla epäillään siis nyt hyperemeesiä, kellään muulla samaa vikaa? Toivottavasti ei.

Ensi viikolla npultra. Nyt kun näitä oireita on liikaakin, niin en epäile yhtään että siellä ei kukaan enää olisi. Sokerirasitus oli muuten normaali, joten jotain hienoa kerrottavaa :D
Ainiin, kellään muulla raskausdementiaa? En muista olenko ottanut lääkkeitäni, töissä unohtelen asioita... Olenko vain niin huonossa hapessa, että aivot ei toimi, vaan voiko oikeasti tulla tälläistä muistamattomuutta?

Hyyppis+ :heart:Höömö:heart: 10+3
 
Tatomiralle tsemppiä raskaaseen tilanteeseen miehesi kanssa, uskomatonta että voikin laitta sinulle tuolla tavalla, syytellä ja vihjailla abortista: / Itse henkilöhohtaisesti varmaan loukkaantuisin niin syvästi moisesta Oletko oikeasti onnellinen ja paljonko tilanteenne tulee jättämään varjoja suhteeseenne? Mietin vaan että olisiko pariterapiasta apua? Meilläkin raskaus oli täysin suunnittelematon ja minulle alkuus isompi järkytys kuin miehelle joka heti alusta oli asiasta iloinen=)

Tuisku81, ihanan lohduttavaa että joku muukin painii vastaavassa, mutta kurjassa tilanteessa. Mäkin aloitin uudessa työkohteessavakipaikassa marraskuussa ja nyt jotenkin sit pelottaa että mitä ihmiset ajattelee, vaikuttaako asia jotenkin esimiehen suhtautumiseen minuun työntekijänä jne. Todellakin olisi kiva sanoa ennenkuin asia paljastuu muulla tavoi tai joku kysyy mutta mistä löytyisi uskallus: / Ja työmatkastasi, mun mielestä voit noilla viikoilla ihan hyvin lähteä jos oma vointisi sen sallii, toiset kun ovat moitteettomassa kunnossa raskaudesta huolimatta=)

Raskausdementiaa löytyy täältäkin, tosin huonomuistisuus tuntuu vaivaavan muutoinkin:D

Onko muilla ollut huomattavissa sellaista että kun liikutte, lenkkeilette tai tettte jotain fyysistä niin väsyy helpommin kuin normisti? Mun työssä on fyysisiä juttuja myös ja jotenkin tuntuu että voimat katoaa nopeammin eikä oikein ole sellaisessa terässä muutenkaan kuin normaalisti. Samoin kun lenkkeilee niin rasitus tuntuu nopeammin ja enemmän. Mäkin kuitenkin olen ollut kova liikkumaan joten en ihan rapakunnossa ole mutta jotenkin tuntuu huonolta liikkua kun niin ihmeellisesti väsyy ja rasittuu.

äitsy ja murunen 9+1:heart:
 
Minäkin haluan tsempitää Tatomiraa jaksamaan keljua ukkoa. Toivottavasti pyöristyvä masukumpu alkaisi pehmittämään sun miestä. Kuten jo mainitsit, siihen raskauteen tarvitsee tosiaan kaksi, eli miehesi on ihan yhtä "syyllinen"...

Tuisku mä olisin poikasen raskaudessa voinut hyvin lähteä tollaselle reissulle. Mä olin koulussa yli lasketun ajan, toki vähän eri juttu kun reissaaminen :D. Junassahan saa istua ja kävellä, varmaan jonkinlainen makuupaikkakin on ;)

Paveliina tervetuloa mukaan :wave:

Mulla on myös raskausdementiaa ihan selvästi. Tentissä en meinannut millään muista mukä mun ryhmätunnus on :D

Äitsy80 tuosta liikunnasta, mä olen myös huomannut, että väsyy helpommin. Tai tarkemmin ottaen tuntuu jotenkin voipuneelta. Ei silleen, että kunto ei riitä vaan yksinkertaisesti väsähtää kesken sarjaa : /

ON: Tänään ois ollu vika tentti aamulla, mutta lapsenvahti oli sekottanu päivät, eikä tullut. Menempä siis uusintaan... Olo on aamupäivällä ihan inhimmillinen ja iltaa kohden muuttuu jopa ihan karseaksi. Mies eilen totesi, ettei jaksa mun pahaa oloa ja, että mä varmaan haluan olla pahoinvoiva, jotta se passais mua!:mad: Jep, mä todella haluan olla kestokrapulassa ihan vaan sen takia, että voisin passuuttaa muita!!!

Jaksuja kaikille pahoinvoinnista kärsiville :hug: ja onnea sykkeet kuulleille:heart:
 
Huomenia!

Ensiksi Enskulle onnittelut sydänäänistä :) varmasti tosi paljon antoi varmuutta, kun kuuli sen pienen laukan.

metsätähti meillä ainakin se synnytystoivelista on sellanen lappunen, jonka sain neuvolasta kotiin täytettäväksi, siinä on alussa yleistä terveystietoa, sit aiemmista synnytyksistä juttua, nimiehdotukset tytölle ja pojalle (hätäkastetta varten?) ja lopussa "toiveesi synnytykseen" tmv. ja se sitten lähetetään sinne synnytyssairaalaan hyvissä ajoin :) mä ainakin huomasin, että kätilö sen oli lukenut ja muutenkin oli kyllä tosi hienoa, kun kuopus syntyi, kun olin koko yön ainoa synnyttäjä niin oli kätilöllä aikaa :)
Kyselit, että eikö kysytä sukupuolta, ei aiota asiaa kysyä :) ekasta ja tokasta ei kysytty, kolmannesta uteliaisuus voitti ja kyllä se hiukan harmitti, kun ei pitänyt salaisuutta loppuun asti :) musta se on kivaa, kun syntymän jälkeen sitten vihdoin saa tietää, että kumpi sieltä nyt sitten tuli.

Tuisku kyseli junailusta rv 30 paikkeilla. Mä oon ollut kaikissa kolmessa raskaudessa niin hyvässä kunnossa, että ei olisi ollut mitään ongelmaa :) kolmannen kohdallahan en jäänyt ees äitiyslomalle, kun se alkoi, vaan jatkoin töissä, kun vointi oli niin erinomainen :)
Jatkoin myös miehen yrityksen töissä ihan laskettuun aikaan asti, vielä päivä ennen synnytystä tein töitä :D (ihan fyysistä hommaa)
Eli se riippuu täysin tapauksesta :)

Kiitokset tsempityksestä kaikille, tossa mies asiassa :) itsekin uskon, että se neljäs menee siinä missä kolme ekaakin, minusta kolmannen tulokin on ollut tosi helppoa, verrattuna aikanaan esikoisen syntymään!
Konkurssi tulee kuulemma siitä, että tarvii vaihtaa talo (koska nuorimmat ei kuulemma voi jakaa huonetta??? ) ja auto. Ite aattelin, että autoa ei ainakaan alkuun vaihdeta, vaan katellaan miten sujuu. Ei sitten kaikki päästä reissuun kerralla, mutta harvemmin koko perhe yhtäaikaa autossa onkaan.
Mies on siis muuten tosi ihana ja aivan mielettömän hyvä isä :) leikkii ja touhuaa lasten kanssa, hoitaa ne siinä missä minäkin jne. mutta tää neljäs nyt on sille joku iso kynnyskysymys. Yritän olla puhumatta mitään koko aiheesta, kun se saa aina aikaan vain pahan mielen.

Aamullakin halailtin sängyssä niin miehen kainalossa oli niin hyvä olla :) kait se tuosta joskus rauhoittuu, ehkä... tosin tiedän, että kuittailu jatkuu vielä pitkään.

Äitsy kyseli fyysisen rasituksen aiheuttamasta väsymyksestä ja minä ainakin olen huomannut ihan selkeän eron, että kyllä se rasitus vaan aiheuttaa nopeasti väsymyksen + hengästyy huomattavan paljon helpommin!
Eilen keräilin haravoimiani kasoja peräkärryyn niin välillä oli pakko istua hengähtämään, kun otti niin koville, koiran kanssa kun käydään lenkille niin isommissa mäissä, mulla alkaa kunto loppua kesken. Raivostuttavaa!!

sit (.) koska tää väsymys loppuu??? tuntuu, että vuorokaudessa ei oo riittävästi tunteja nukkumiseen!! Koko ajan niin järjettömän väsynyt. Tiedän, että tää jossain vaiheessa vähän helpottaa, mutta ei haittais, vaikka se vaihe olisi NYT!
Pahaa oloa on täälläkin :( ruoan jälkeen pitäisi päästä makailemaan ainakin 15minuutiksi, kun tuntuu et muuten lentää oksennus, toisaalta oksennan vaikka en olisi syönytkään. Inhottavaa kaikinpuolin!!

Mango86 Uskomaton tuo miehen kommentti :p joo, olis ite tässä kestokrapulassa muutaman viikon ja aukois päätään sen jälkeen! Mä sitä oon joskus naureskellut, et on se prkl, kun krapula on koko ajan, vaikkei saa ees juoda! Voimia pahoinvointiin!! Muista sit seuraavan kerran, kun miehelläs on krapula kuittailla, et on tossa kunnossa vaan saadakseen huomiota :D

Huoh, meille on viikonloppuna tulossa vieraita ja siellä päässä suunniteltiin jo jotain pieniä juominkeja... kun mä en vielä todellakaan halua raskaudesta kellekään kertoa, niin miten mä selitän, että oon juomatta? Ei oo helppoo ei!

tatomira ja surppi 8+1
 
Viimeksi muokattu:
Heips kaikille!!

Tatomiralle tsemppiä miehen kanssa. Toivottavasti mieheskin alkaa iloita lapsesta.

Ja Mango86, mikä kommentti mieheltäsi!! Oivoi.. Kyllä sitä mielummin ite passais miestään kuin olis pahoinvoivana joinaki päivinä 24/7..

Hauska lukea teidän synnytyskokemuksia kun itsellä ei tuota kokemusta ole. Aika paljon vilisee lääkkeiden nimiä ym, jotkut tuttuja, toisista en ole ikinä kuullutkaan.. Ehkä niitä selvitetään jossakin vaiheessa neuvolassa.

(.) Kävin tänään verikokeissa ja tulin vähän myöhemmin töihin. Yksi työkavereista tuli kysymään, että miksi en tullut kahville? Sanoin, että kun tulin ihan just, että kun kävin verikokeissa.. Noh siihenpä työkaverini vastaa että "oletko raskaana???".. Mitäpäs tuohon sanot. Pakko mun oli kertoa, vaikka alkuperäinen toiveeni oli pitkittää kertomista mieluiten loman yli, mutta se nyt ei ihan onnistunut. Tää mun työkaveri on vähän yli 40-v nainen, joka sano, että kyllä hän on sitä aavistellut, että sen vaan huomaa. Pyysin kyllä ettei kerro, että kerron ultran jälkeen meidän pomolle ja muille, kun on vähän varmempaa. Että näin..

Ja sit on pakko tilittää.. Mä oon kaasona mun parhaalle kaverille, joka menee kesäkuussa naimisiin. Polttarit pidetään nyt tulevana viikonloppuna. Oon koonnu porukan facessa hyvissä ajoin ja kysellyt kaikilta et mitä tehtäs, ehdotuksia, toiveita jne... Noh, kukaan ei ole oikeestaan ottanut mitään kantaa ja olenkin järjestellyt kaiken itse (tiedän että kuuluu kaason tehtäviin, mutta odotin nyt edes ideointiapua näiltä muilta osallistujilta, joista muutama on morsiammen kans tosi läheisiä myös). Viime viikolla sit päätin, että kun kukaan ei ota mitään kantaa mihinkään niin mä sit päätän, teen, hoidan ja suunnittelen itse, pakko että ehtii ennen polttareita.. Ja siitäkös se riemu sitten alkoi. Kun kerron, mitä olen suunnitellut, hankkinut jne.. niin johan alkaa hirvee märinä et ei sitä, ei tätä....... Ja epäillään mun järjestelykykyjä, budjetointia/polttareista maksettavaa summaa (ihan niinku vetäisin välistä), välillä tulee olo et kaikkea mitä teen. Mua niin raivostuttaa tuommonen homma, että eka ei oteta mitään kantaa ja sit ku teet jotain/päätät jotain niin sekään ei kelpaa. Mä oikeesti aattelin et ainaki ne muutamat tyypit ois ollu mukana ideoimassa näitä polttareita, mut ei. Pitäs yrittää rauhottaa oma mielensä, ettei mee koko polttarivkl pilalle sen takia että itellä on niin paska maku suussa.

Sori tilityksestä.. :) Oli pakko purkaa..

Maanantain ultraa odotellessa.. Huomenna Hesaan taas ja vkl on nuo polttarit, joten tuskin ehdin täällä kauheesti käydä..

-MiMa ja Bebé 10+4-10+6
 
tatomira :hug: Toivottavasti sun mies ainakin ymmärtäis lopettaa ton kuittailun vaikka ei onnesta vielä hyppis. Meillä oli aluks ihan sama tilanne. Olin jo varautunu siihen tilanteeseen että vauvan synnyttyä jos ei mies ole tullu muihin ajatuksiin niin mun olis vaan ollu pakko jättää se. Meillä mies kuitenkin päätti etten mä saa tehdä aborttia (mähän sanoin heti alkuun et sitä mä en ikinä tee) ja sen jälkeen kaikki on ollu ihan ok.

Mango Meilläkin mies aikasemmilla kerroilla jos oon jotain valittanu niin sanonu jotain tyyliin et kuvittelenko mä että mä oon ensimmäinen nainen maalimassa joka on raskaana. :headwall:

Fantaihana ja 11+0 POKS
 
Fantaihana mäkin mietin, et jos toi miehen käytös ja jatkuva naljailu ei lopu niin sanon sit suoraan, että herra on hyvä ja muuttaa pois jos ei miellytä. Olen jopa laskenut, että mun palkalla jne. saisin talon lainat maksettua, ei tarttis koko ajan kuunnella jatkuvaa v*ttuilua.

Kait se tosta... ehkä.

MiMa86 noi polttarit on kanssa yksi ainainen riesa! Ihan uskomatonta, jos ensin kysytään, ei vastata ja sit jälkikäteen napistaan.
Toivottavasti saatte sitten polttarit hoitumaan ja mukavan polttariviikonlopun!
 
Eilisen räpeltämisen tulos dopplerin kanssa...En saanut vielä kirpun sydänääniä kuuluviin..Harmitti, kun tiedän et se olis helpottanut oloni ja olisin pystynyt alkaa nauttimaan tästä raskaudesta jo pikku hiljaa..Nyt vaan poltellaan jäitä ja mietitään olenko oikeasti edes raskaana..Murrr!! Mut ehkä ne äänet sieltä joskus myöhemmin ilmaantuu :) Oma syke kuului oikeasta nivusesta ja navan alapuolelta.. Luulen että illalla kuitenkin kokeilen taas kikkailla sen kanssa ;) Onneksi tiesin itseni ja ostin enemmän, kuin yhden pariston doppleria varten :D

Kahlan ja kirppu 8+6
 
Viimeksi muokattu:
Unohdin eilen vastata Tuiskulle eli sä kysyit siitä matkustamisesta.Mä oisin kaikkien kolmen raskauden aikana kyllä pystynyt matkustamaan pitkiäkin reissuja.Pitää vaan muistaa välttää pitkää yhtäjaksoista istumista sen veritulppariskin takia.

paveliina tervetuloa:)Ihanaa kun vieläkin ilmoittautuu uusia odottajia:)

Hyyppäjäinen mullakin muisti pätkii aika "hyvin" ja uskon osaksi että tällä pahoinvoinnilla on osuutta asiaan kun joutuu paljon keskittymään siihen että jotakuinkin ois joskus kohtalainen olo.Raitis ilma kyllä helpottaa aika hyvin mutta näinä sade päivinä ei paljon huvita seistä kastumassa.

Äitsy80 mulla se tuntuu jo ihan tässä arjen pyörittämisessä että välillä ei niin jaksais koko ajan touhuta jotain.

Mango86 eipä sunkaan mies kovin hienosti sua tue tässä asiassa.Mä veikkaa että jos miehes kuuluu siihen enemmistöön miehiä jotka aika herkästi valittaa kun ovat kipeitä niin jos sillä ois samanlainen olo kuin sulla nyt niin varmasti valittais ja ois paljon toimintakyvyttömänpi kuin sinä nyt.Suututtaa kyllä sun puolesta miehesi suhtautuminen.Jaksuja!

tatomira ahaa,se on siis se mikä me täytetään netissä pitkin raskautta sen edetessä, mutta ei siinä muistaakseni synnytyksestä oo puhetta.Saankin ne tunnukset varmaan huomenna ekalla neuvola käynnillä.
Mekään ei olla kertaakaan kysytty sukupuolta etukäteen vaikka se tuntuu olevan hyvin yleistä nykyjään.Kolmannen jälkeen ajattelin että jos vielä yksi tulee niin kysyn sukupuolen että on sitten helppoa hankkia vaatteita valmiiksi mut nyt kun odotan en haluakkaan missään nimessä tietää asiaa etukäteen, koska se jännitys on kuitenkin ihana ja iso osa odotusta.Jotenkin musta tuntuu että sitten siitä katoaa osa ihanuudesta.Kolmannen synnytys oli niin hektinen että sukupuolen älysin kysyä vasta varmaan 10min lapsen synnyttyä ja kun mies sitä kysyi ehtiessään paikalle niin en osannut vastata mitään.Vaikka itkusta kyllä aavistin että se on tyttö kun niin kauhean kimeästi itki.
Mekään ei mahduta meidän nykyiseen autoon eikä sitä vaihdeta vähään aikaan.Katsotaan ensin miten pärjätään tuolla ja sitten jos alkaa tuntumaan siltä että välttämättä tarvitaan uusi auto niin sitten pitää alkaa sellaista katselemaan.Aika vähän nytkään liikutaan koko porukka yhtä aikaa.
Sun pitää laittaa lasten piikkiin, että yhden pitää olla selvin päin lasten takia;)

MiMa86 sanot vaan niille kylmän asiallisesti että kun kysyin ideoita ja ehdotuksia mutta kukaan ei avannut suuta niin päätin itse ettei koko polttarit jää pitämättäja that's it!Silloin kun kysytään niin pitää avata suunsa ja vaikuttaa asiaan tai sitten tyytyä siihen mitä päätetään.Ärsyttävää tuollainen:kieh: Huomaatko kun muakin ärsyttää tilanne sun puolesta:D

Sataa,sataa ropisee... eilen kävin kävelemässä vaikka satoi.Tuntuu että kolmen lapsen kanssa koko päivä kotona monta päivää putkeen ei tee hyvää kenellekkään.
Väsymystä ei onneksi oo enkä juurikaan enään palele nyt vaan odottelen että tää huono olo helpottuis.
Päivällä kun on hetki jolloin voin hyvin haaveilen makuuhuone hommista ja kun ilta koittaa ja olo on karsea niin ei voi ees kuvitella koko hommaa :/
Mutta nyt meen kattamaan pöytää,mies tulee syömään klo.11 niin pääsen taas syömään:p :x

Metsätähti ja onnejyvä 10+0 *POKS*
 
Tatomira tsemppiä miehesi kanssa. Ei ole varmaan helppo tilanne!
Pistepirkko oli muistaakseni tänään menossa np-ultraan! Toivottavast uutiset ovat hyviä!

Itselläni on melko huono koko ajan. Sellainen tunkkainen, likainen, kaikkea muuta kuin viehättävä ja pirteä olo. Eli ilmeisesti vauvalla on kaikki kunnossa :D En ole joutunut montaa kertaa oksentamaan, mutta tsemppaaminen kuvotusta vastaan on 24 h. Yritän ajatella positiivisesti, että ehkä tämä enää kestää 3 viikkoa. Itse sain neuvola-ajan vasta kesäkuun alkuun. Voi olla että np-ultra ehtii olla sitä ennen...

9 + 2
 
Moroloiskis! Miulla oli eilen toinen neuvola, ja ilokseni siellä taas ultrattiin :heart: ihanaa ku kax kertaa ollu neuvola ja molemmilla kerroilla ultrattu! Ja oli pikkune kasvanu! Siel se heitti volttia ja heilu ja touhuili!! :heart:
Pahoinvointia ja oksenteluu on edellee, joskus jopa on kax päivää ettei tarvii oksentaa..painokii tippunu..nyt vaa 48.2.. Eilen verta vietiin 8 koeputkellista!!

~ Marsu ja siskit + masu-asukki rv 11!!!!!!!! ~
 
Viimeksi muokattu:
Höh jotkut saa nähdä vauvan aina kun on neuvola, oon kade:ashamed:

Kitty68 miten teillä voi mahdollisesti olla jopa nt-uä ennen ekaa neuvolaa:eek:? Kuulostaa kummalle.Kai sä sitten sieltä saat neuvolakortin mukaan?

MarsuJaSiskit tuntuu kummalta että sä oot käynyt jo kahdesti neuvolassa ja mä meen ekan kerran vasta huomenna vaikka meillä on vaan viikko eroa la:ssa:)

Kahlan kurjaa ettet saanut ääniä kuuluviin:(
 
Metsätähti ja Tatomira kyllä se synnytystoivelista on ihan neuvolasta käteen annettu lappu joka täytetään hyvissä ajoin ennen synnytystä. Se toimitetaan synnytyssairaalaan, josta ne sen kaivavat esille synnytyksessä. Siinä on juurikin kaikki hätäkasteessa käytettävät nimet yms.

Sitä ne kätilöt ovat OAS:ssa lukeneet jopa siinä määrin että eka synnytyksessä melkein pakottivat mut pallon päälle "kun oli toivonut" :) No, hyvä että pakottivat, olisin tuskissani jäänyt muutenkitumaan sängyn pohjalle.

Tatomira, meilläkin meni auto vaihtoon, mutta sen vaihto olisi ollut jokatapauksessa pian edessä. Mä olen sen kuppikunnan kannattaja ettei joka lapselle tarvitse olla omaa huonetta. Itse olen jakanut aikoinaan huoneen niin siskon kanssa kuin pikkuveljien kanssa ja ehkä senkin takia ollaan yhä tosi läheisiä. Kun me rakennettiin muutama vuosi takaperin, jätettiin tietoisesti meidän pojat jakamaan yksi reilumpi huone. Eli en kyllä alkais stressaamaan pätkääkään tuosta asiasta. Tosin kuulostaa siltä että mihesi keksii tekosyitä kuin viimeistä päivää. Kyllä se siitä!:hug:

Ja mä myönnän että olen ihan tajuttoman etuoikeutettu kun meidän pienessä neuvolassa ultrataan aina:):ashamed:
 
Sinne meni se pitkä pätkä tekstii ja kommenttei :/ Pitäis muistaa kopsaa se tohon aina ni ei häviäis :)

Mut siis lyhyesti nyt omaa asiaa :) Np-ultra aika tuli tänään ja 9.6 pääsee sit kurkkimaan uudestaan pikkusta :)

Ja kotidoppleri tuli tänään myös :) Viikon päästä sillä ehkä jotain kuulee <3 Vaikka pakkohan sitä on silti kokeilla :D

Astre ja Tipunen 8+3
 
Nyt mä en ala ollenkaan taas katos koko pitkä viesti:headwall:

Eli paveliinalle tervetuloa.

Synnytystoivelista Täytin ehkä esikon kanssa Haikaranpesässä ennen synnytystä, en enää muista et oliko niin vai kuvittelenko omia. Kuopuksen kanssa en missään vaiheessa mitään listaa täyttäny. Eikä kummankaan kanssa misään vaiheessa mitään nimiä kysytty mahdollista hätäkastetta varten. Meille ei kyl sellasta varmaan tuliskaan kun mies on katolinen ja lapsista tulee kans katolisia.

Tehy lehdessä oli pieni juttu että on tutkittu että jos raskauden eka kolmannes osuu loppukevääseen, eli siitepölykauteen niin on lapsilla suurempi riski saada ruokaaine allergioita ennen neljättä ikävuotta. : /

Siinä ne tärkeimmät. :mad: Ärsyttää kun pitää kaikki kirjottaa uusiks.
 
Viimeksi muokattu:
tänään ollut raskas päivä...sain ystävältä viestin joka odotti toista lastaan syntyväksi kolmen viikon päähän,että lapsi syntyi toissayönä,kuolleena. istukkaongelmia ollut ja siitä syystä pienen tytön paino oli vain 1,2kg...tuntuu niin epäreilulta,itkusta ei meinaa tulla loppua..en voi käsittää,miksi ihmeessä.
 

Yhteistyössä